Onko kohtalotovereita? Puoliso reissuhommissa, saattaa käydä pari päivää parissa viikossa (jos hyvin sattuu) olemassa kotona ja taas matkaan. Pikkuhiljaa olen tottunut tähän hommaan, mutta nyt alkaa tuntua että miten sitä jaksaa. Tämähän ei tästä tule muuttumaan, ainakaan moneen moneen vuoteen.. On alkanut tulla ajatuksia siitä minkälaista olisi ihan "normaalissa suhteessa". Ongelmana myös se kun olen tottunut hoitamaan kaikki asiat kotona, päättämään asioista, välissä on vaikea ottaa takapakkia ja antaa puolisolle myös sananvalta joissain asioissa kun itse on tottunut tähän päätösvaltaan ja vastuuseen. Kumpi painaa vaakalaudalla enemmän, suhde vai oma ihannekuva perhe-elämästä ja tulevaisuudesta? Kertokaa miten olette päässeet kyseisessä tilanteessa eteenpäin ja mihin suuntaan jatkoitte?
Reissu
hommat
71842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
joo sama homma täällä.ukko käy kotona 2-3 päivää viikossa oleskelee kotona ja juo yleensä nämä päivät( en muista milloin olisi selvää viikonloppua ollut). olen myös tottunut tähän elämään mutta nyt alkanut tuntumaan että riittää.Asiasta olemme myös keskustelleet että hiertää välejä melko pahasti joskus. toivonut että mies jäisi kotiin mutta tuntuu että hakee vain kauemmas töihin? olisiko sitten ettei halua olla kotona,en tiedä. Haaveena olisi kuitenkin saada normaali parisuhde jossa mies olisi kotona,unelmia vain ,en tiedä. mutta tosiaan en tiedä miten kauan jaksan tätä elämää,välillä on liian rankkaa hoitaa kaikki asiat yksinään ja toisesta ei saa tukea muutakuin puhelimen välityksellä.
Minunkin mieheni on kotosalla 3 päivää viikossa, loput tien päällä.Näistä "kotonaolopäivisä" hän juo suunnilleen 2.Tähän yksinoloon ja itsenäiseen elämään olen tottunut, mutta olen kateellinen niille ihmisille, jotka saavat nukahtaa ja herätä oman rakkaansa vierestä.Ehkäpä sitten tulevaisuudessa joskus :).
Mikäs sen hienompaa; omaa aikaa, itsenäisyyttä sekä yhteistä aikaa, joka pysyy laadukkaana, kun ei joka päivä toisiaan näe!
mies kans reissussa, nähdään viikonloppuisin.. hänellä paljon kavereita joita haluaa nähdä joten yhteinen aika jää vähiin.. lisäksi vielä odotan vauvaa... laskettu aika oli maanantaina mutta ei ole vielä vauvaa kuulunut. odotusaika on ollut todella yksinäistä eikä mies tunnu ymmärtävän että ainakin näin loppuaikoina hänen kuuluisi olla kanssani enemmän tukena -ja jatkaakin painamistansa ympäri kekkereitä..
ja koira.
Ja mies on parisen viikkoa kerrallaan poissa. Mutta onni on että pystyy välillä tekemään töitä myös etänä.
Nuorin lapsista on nyt 2,5kk , että voimille ottaa nuo yksinäiset viikot.
Raskauden loppuaika oli kyllä pelottavaa kun synnytys oli vasta kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen... Mies oli kyllä tukena, kännykän kautta, mutta yksinäistä oli, varsinkin nuo pelottavat viimeiset viikot.
Toivottavasti sulla on ystäviä jotka auttaa ja jaksaa kuunnella.
Kumma kyllä tämän suhteen aikana olen tullut paljon päättäväisemmäksi ja rohkeammaksi kuin minkään muun suhteen aikana. Johtuneeko miehestä vai välimatkasta, sitä en tiedä.
Hyviä ponnistuksia!!!
Eikös se hyvä puoliso ole tärkeämpi kuin haave siitä tavallisesta 9-17 elämästä?Eihän tämä reissulesken elämä aina mukavaa ole,mutta kyllä se hyvä puoliso korvaa kaiken!Me nähdään ukkokullan kanssa noin kerran kuukaudessa 3-4 päivää ja itse teen vuorotyötä eli kiirettä pitää!Itsekin mietin välillä tuota kun on tottunut päättämään ja järjestämään asiat että unohtuikohan se miehen mielipide ottaa huomioon!Ei onneksi ole pahemmin valittanut.Häät järjestettiin niin että mies oli reissussa ja minä pidin papin kanssa harjoituksia(sulhasen kuva oli kyllä mukana,hih,hih)
Nyt varmaan ukkokulta hihittää partaansa tuolla jossain maailmalla koska uteliaana ihmisenä lukee näitä keskusteluja!
Hyvää ja kuumaa kesää kaikille reissuleskille!
Niin sehän siinä painaakin mieltä kun NIIN kovasti haluaisin "normaalin" parisuhteen ja elämän mutta se mistä joutuisin luopumaan sen takia... Pelkään että en jaksa yksinäni hoitaa perhettä (ei vielä ole kylläkään) ja muita elämään kuuluvia asioita. Mies on ulkomailla ja se rajoittaa myös yhteydenpitoa kun se loppujen lopuksi on melko kallista puhua puhelimessa 3-4 viikkoa kuukaudesta. Tiedän että voin vain haaveilla kunnon yhteiselosta koska mieheni todella pitää työstään eikä hän voisi tehdä tätä "7-15 työtä".
Kyllähän ne asiat yksinkin saa hoidettua mutta en ole sellainen luonne että voisin/haluaisin tehdä kaiken kuten esim. hääjärjestelyt ym. yksin. Myös tämä vähäinen yhdessäoloaika on monesti sitä kun totuttautuu siihen että mies on taas kotona ja kun siihen taas tottuu niin sitten taas työ kutsuu.. Olen myös kuten joku edellinenkin niin kade ihmisille jotka tekevät ja harrastavat yhdessä, jopa kaupassa käynti olisi joskus ihanaa kahdestaa. Sitä normaalia arkia vain kaipaa..
t. alkup.