kokenut

Ongelman nimi on siis mun kokemattomuus. Oon kakskymppinen nainen ja avoliitossa vähän vanhemman miehen kanssa. Mies vei neitsyyteni kun alettiin muutama vuosi sitten seurustella. Miehellä oli kaikenlaista kokemusta takana jo ihan reippaasti.
Nyt kun vahvempi sitoutuminen alkaa olla ajankohtaista mua on alkanu vaivaamaan se, että en ole ollut kenenkään muun kanssa. En siis edes seurustellut. On jotenkin turhauttavaa, että mun kaikki kokemukset liittyy samaan ihmiseen, joka siis tietää mun seksuaalisuudestani kaiken kun on mua "opettanut". Mies voi puolestaan sitoutua ns. rauhassa kun on kokeillut monia tyttöjä. Tilanne on todella hankala, koska en missään nimessä halua puolisoani satuttaa. Haluan olla hänen kanssaan koko elämäni, mutta samalla tuntuu, että jään jostain paitsi ja olen jotenkin "huonompi" kuin mieheni. Huonompi on väärä sana, mutta koen tavallaan olevani hänen armoillaan tässä asiassa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten olette päässeet eteenpäin ja onko vanhempana katumus menetetystä nuoruudesta voimistunut?
Pettäminen ei tule kysymykseen. Olisikohan jonkinlainen tauko ratkaisu asiaan?
111901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toivottavasti hän osaa arvostaa sinua, eikä ikinä petä tuollaista tyttöä.

Ymmärrän kyllä tunteesi. Tylsää, ettei voi olla siten, että miehesikään ei olisi ennen ollut muiden kanssa.

En siis osaa neuvoa, mutta halusin sanoa, että miehesi on onnekas. Kaikkea hyvää suhteeseenne!

Äänestä

tauon voi pitää mutta aina siitä ei ole paluuta. Jos olet valmis ottamaan riskin niin miksi ei. Sinulla on muutamia asenteita, joita kannattaisi miettiä. Kukaan ei voi kertoa sinulle miten selviydet vaan sinun on löydettävä vastaukset itse. Aloittaisin itse seuraavista väitteistä ja kysymyksistä:

"On jotenkin turhauttavaa, että mun kaikki kokemukset liittyy samaan ihmiseen, joka siis tietää mun seksuaalisuudestani kaiken kun on mua "opettanut"." Miten turhauttavaa? Mitä muuta olisit ehkä oppinut jos olisit ollut muidenkin kanssa? Seksuaalisuus on kuitenkin aina jokaisen omaa eikä sillä ole tekemistä kumppanin kanssa. Eli miehesi ei ole mitenkään luonut seksuaalisuuttasi vaan olet itse luonut sen.

"Mies voi puolestaan sitoutua ns. rauhassa kun on kokeillut monia tyttöjä." Miksi on välttämätöntä kokeilla monia ennen sitoutumista? Mistä oikeasti luulet jääneesi paitsi kun olet ollut vain yhden kanssa?

Mielestäni tässä on jotain todella paljastavaa: "Haluan olla hänen kanssaan koko elämäni, mutta samalla tuntuu, että jään jostain paitsi ja olen jotenkin "huonompi" kuin mieheni." Siis huonompi siksi, ettet ole ollut muiden kanssa?! Oletko omaksunut näkemyksen, että hyvillä tyypeillä on monia seksikumppaneita ja paljon sutinaa joka suuntaan? Sehän ei ole koko totuus vaan vain oma näkemyksesi. Onko nuoruus sitä että kokeillaan eri kumppaneita ja sitten sitoudutaan ja ollaan vanhoja? Sekin on ihan höpöpuhetta.

Jos kaksikymppisenä löydät sen oikean ilman yhtään sydänsuruja, niin ole onnellinen. Keskity siihen mitä teillä on ja nauti siitä. Sinänsä on normaalia ajatella, että mitäs jos muualla olisi parempi. Mutta sitä ei mikään takaa. Muualla jonkun toisen kanssa voisi olla paljon pahempaa. Ehkä minunkin olisi kiva olla joku Paris Hilton, joka ei ehkä osaa edes lukea mutta rahaa ja mukavaa elämää riittäisi. Se tuntuu kivalta mutta en edes osaa kuvitella niitä ikäviä puolia, joita hänen elämässään on. Sinkkuna olo ja vaihtuvat seurustelu/seksikumppanit eivät nekään tee automaattisesti onnelliseksi. Tai lisää itsetuntemusta vaikka monet niin haluavat uskoa.

Äänestä
  • analyyttistä ja asiallista tekstiä. Lisää hone-y:n kaltaisia kirjoittajia tahtoo mä :)

    Äänestä

  • Kiitos perusteellisesta vastauksesta. Se oli asiallisempi kuin täältä odotin.
    Kuitenkin käsitit yhden jutun hieman väärin. En nimittäin ajattelekaan, että mieheni olisi "luonut" seksuaalisuuteni, vaan kirjoitin, että hän tietää siitä kaiken. Tarkoitin siis, että hän tietää tarkoin jokaisen yhdyntäkertani ja mitä olen tai en ole tehnyt, koska on ollut aina se toinen osapuoli.

    Lisäksi jätit lainauksestasi pois sen, että kirjoitin sanan "huonompi" olevan väärä kuvaamaan tunteitani itsestäni verrattuna mieheeni. En siis koe olevani ihmisenä huonompi. Se vaan on niin, että sosiaalisilla ja pidetyillä ihmisillä usein on nuoruudessa ollut monia (ainakin enemmän kuin yksi) seurustelusuhteita. Paljon kavereita minulla on aina kuitenkin ollut.

    Eikä se nuoruuden kokeilu-juttu nyt mitään höpö-höpö puhetta ole. Harva tietää nuorena kun aloittaa seurustelut, mitä toisesta sukupuolesta haluaa ja odottaa. Toiveet myös muuttuvat iän myötä. On siis luonnollista kokeilla ja harjoitella ennen kuin sitten vanhempana on valmis sitoutumaan.

    Vielä yksi juttu pisti silmään: luuletko todella, että kun en ole koskaan eronnut kenestäkään, etten olisi sydäntäni särkenyt? Nykyisen mieheni menneisyys on kummitellut nykypäiviin saakka sen verran, etten voi sanoa sydämeni olevan täysin ehjä. Myös muut suhteeseemme liittyvät asiat ovat olleet hyvin kipeitä, enkä usko ainakaan lyhyiden ja teininä koettujen suhteiden loppumisen olevan yhtä satuttavia. (Anteeksi vain kaikille teineille, jotka sydänsurujaan paraikaa potevat.)

    En myöskään välttämättä usko varsinaisesti hyötyväni uusista suhteista, mutta tarkoitus olisikin nimenomaan kokea. Tietää mitä se on. Kaipa joku ymmärtää...

    Kiitos kuitenkin kun vastasit. Lisää kokemuksia odottelen.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kiitos perusteellisesta vastauksesta. Se oli asiallisempi kuin täältä odotin.

    Suhteesta ja yhdessä olosta oppii parhaiten olemalla suhteessa ja yhdessä. Kokemalla, riitelemällä, sopimalla jne jne. vaihtamalla oppii vain ennakko asenteen ja rima vain nousee ylemmäs. Kerta kerran jälkeen se käy vaikeammaksi, minun mielestä.

    Jos tilanteesi on se että, miehesi rakastaa sinua, tyydyttää sinut täysin seksissä. En näe että, enempää hän tai sinäkään voisi toivoa.

    Äänestä

  • miesvain kirjoitti:

    Niin, taidat olla oikeassa. Olen kyllä onnellinen miehestäni, enkä usko parempaa löytäväni. :)
    Jospa siis unohtaisin koko tyhmän "ongelmani".
    Kiitos kaikille vastanneille!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kiitos perusteellisesta vastauksesta. Se oli asiallisempi kuin täältä odotin.
    Kuitenkin käsitit yhden jutun hieman väärin. En nimittäin ajattelekaan, että mieheni olisi "luonut" seksuaalisuuteni, vaan kirjoitin, että hän tietää siitä kaiken. Tarkoitin siis, että hän tietää tarkoin jokaisen yhdyntäkertani ja mitä olen tai en ole tehnyt, koska on ollut aina se toinen osapuoli.

    Lisäksi jätit lainauksestasi pois sen, että kirjoitin sanan "huonompi" olevan väärä kuvaamaan tunteitani itsestäni verrattuna mieheeni. En siis koe olevani ihmisenä huonompi. Se vaan on niin, että sosiaalisilla ja pidetyillä ihmisillä usein on nuoruudessa ollut monia (ainakin enemmän kuin yksi) seurustelusuhteita. Paljon kavereita minulla on aina kuitenkin ollut.

    Eikä se nuoruuden kokeilu-juttu nyt mitään höpö-höpö puhetta ole. Harva tietää nuorena kun aloittaa seurustelut, mitä toisesta sukupuolesta haluaa ja odottaa. Toiveet myös muuttuvat iän myötä. On siis luonnollista kokeilla ja harjoitella ennen kuin sitten vanhempana on valmis sitoutumaan.

    Vielä yksi juttu pisti silmään: luuletko todella, että kun en ole koskaan eronnut kenestäkään, etten olisi sydäntäni särkenyt? Nykyisen mieheni menneisyys on kummitellut nykypäiviin saakka sen verran, etten voi sanoa sydämeni olevan täysin ehjä. Myös muut suhteeseemme liittyvät asiat ovat olleet hyvin kipeitä, enkä usko ainakaan lyhyiden ja teininä koettujen suhteiden loppumisen olevan yhtä satuttavia. (Anteeksi vain kaikille teineille, jotka sydänsurujaan paraikaa potevat.)

    En myöskään välttämättä usko varsinaisesti hyötyväni uusista suhteista, mutta tarkoitus olisikin nimenomaan kokea. Tietää mitä se on. Kaipa joku ymmärtää...

    Kiitos kuitenkin kun vastasit. Lisää kokemuksia odottelen.

    "En myöskään välttämättä usko varsinaisesti hyötyväni uusista suhteista, mutta tarkoitus olisikin nimenomaan kokea. Tietää mitä se on. Kaipa joku ymmärtää... "

    minä ainakin ymmärrän, todella hyvin sillä oma tilanteeni oli joskus hyvin samanlainen, ensimmäisessä seurustelusuhteessani. Aloin seurustella hänen kanssaan 18-vuotiaana ja erosimme kun olin n. 20. Hän oli myös minua vanhempi ja kokeneempi, ja muistan minua ahdistaneen, etten itse tiennyt seksuaalisuudesta mitään muuta kuin mitä olin hänen kanssaan kokenut. Menetin siis hänelle neitsyyteni (tai no, käytännössä menetin neitsyyteni 16-vuotiaana raiskauksessa mutta en ajattele sitä varsinaisena ekana kertanani)

    Saattaa olla, että ehkä tuolla raiskauksellakin oli osansa ahdistukseeni. Tunsin olevani todella kokematon ja seksuaalisesti "epäkelpo" mieheeni nähden. Halusin kuitenkin olla hänen kanssaan, ja rakastin häntä, enkä oikeastaan halunnut muita miehiä. Ehkä kai vain halusin tutkia, ja tuntea itseäni sitä kautta paremmin.

    Meillä tämä, muiden asioiden ohella johti eroon. En silti sano että teidän pitäisi erota, tai että olette "tuomittuja" eroamaan sen takia, ettet ole ollut muiden kanssa. Kyllä sen yli varmasti voi päästä, puhu asiasta miehesi kanssa ja sano että sinä vasta tutkit seksuaalisuuttasi. Kokeilkaa yhdessä eri asioita.

    Nykyisessä suhteessani tunnen itse kuitenkin olevani seksuaalisesti paljon varmempi ja tyytyväisempi, ja tunnen nyt vasta pystyväni nauttimaan seksistä. Ehkä se johtuu siitä, että olen kokenut enemmän (en siis tarkoita että olisin nainut joka toisen ihmisen kanssa, vaan muuten kasvanut), tai ehkä me kaksi vain sovimme paremmin yhteen. Kyllä uskon silti että te voitte päästä tuon asian yli, ilman että sinun tarvitsisi pettää. Ei se mitään edes ratkaisisi.

    Kyse ei kai ole siitä, että pitäisi olla jokin standardimäätä kummpaneita voidakseen "sitoutua" ja ollakseen seksuaalisesti kokenut. Kokeneeksi voi (toivottavasti ainakin) tulla sen yhden ja samankin ihmisen kanssa. Se on jonkinlaista (seksuaalista) kasvamista.

    Äänestä

No jos sä haluat kokemuksia toistenkin miesten kanssa niin sovi ukkos kanssa että seksi muidenkin kanssa on OK ja ukolle samat oikeudet kuin sullekin. Pettää ei tarvitse kun järkevät(?) aikuiset(?) pystyvät sopimaan moisista pikkujutuista rakentavassa (hehe..) hengessä. Ja kumit käyttöön.

Äänestä

En sinänsä näe ongelmaa siinä että toinen on kokematon suhteen alkaessa, mutta mietin tota käyttämääsi "opettanut" sanaa. Olin itse naimisissa itseäni vanhemman ja kokeneemman miehen kanssa. Itselleni hän oli se ensimmäinen. Kävi niin että kun aina halut ja toiveet eivät kohdanneet, ajattelin oman kokemattomuuteni olevan syynä. Ja kun toinen vielä syyllisti, seksuaalisuuteni olikin jo aika solmussa. Pidä huolta että sinulla on ystäviä ympärillä joiden kanssa voit keskustella myös seksiasioista. Itse havahduin liian myöhään, ettei vika aina olekaan minussa ja että löytyy miehiä jotka ajattelee toisin, haluaa eri asioita kuin exäni.

Äänestä

Miun kultani oli minulle se ensimmäinen. Ensimmäinen suudelma, jossa oli oikeita tunteita mukana, ensimmäinen seurustelusuhde, ensimmäinen rakastelu, ensimmäinen melkein mitä vain =) Tapasimme kun olin 14-vuotias, nyt olen 20-vuotias.

En ole koskaan kokenut tarvetta "kokeilla" muita, vaikka joskus teoriassa pohdinkin, että syntyykö sellainen tarve. Nyt olen kuitenkin jo hyvin vahvasti taipunut sille kannalle, ettei kellään miehellä ole minulle mitään annettavaa, jonka olisin valmis vaihtamaan tähän ihanuuteen, mitä minulla nyt on.

Eräs ystäväni, 23-vuotias, on seurustellut/asunut yhdessä seitsemän vuotta samanikäisen miehen kanssa. He ovat toisilleen olleet ne ainoat. Tämä pariskunta on teoriatasolla puhunut, että ennen naimisiinmenoaan saisivat molemmat kokeilla "muita". Saa nähdä riittääkö halu ja rohkeus sitten tosipaikan tullen, ja mitä siitä syntyy jos riittää, mutta tällaiseenkin päätökseen ovat siis jotkut päätyneet.

Itse en varmaan uskaltaisi taukoa kokeilla, jos jostain syystä haluaisinkin. Ajatuskin satuttaa, saati sitten itse toiminta. Ymmärrän kyllä joidenkin parien tällaisen ratkaisun, mutta itse kokisin sen niin, että toinen osapuoli uskoo ja toivoo löytävänsä suhteemme ulkopuolelta jotain parempaa. Toisaalta jos suhde on hyvin varmalla pohjalla, ehkä sen toisen voisi päästää maailmalle toteamaan, että se paras löytyy kotoa =) Parhaalla en tarkoita seksitaitoja, parisuhde kun koostuu vähän muustakin. Henkilökohtaisesti en tunne mitään mielenkiintoa seksiin ilman tunteita, joten tauon viettäisin loppujen lopuksi varmaan sanaristikoita täytellen vaikka uteliaisuutta olisikin ilmassa.

Mutta sitten asiaan =) Jos asia sinua kovasti vaivaa eikä ajatus mene ohi "kohtuullisessa ajassa", tauko on kai tarpeen. Ettei sitten myöhemmin tule suurempia ongelmia. Mutta itse uskon, että jos tiedät sinulla olevan jotain kaunista ja arvokasta, miksi lähtisit etsimään muuta? Seksiä voi opettaa tai opetella mutta rakastelu syntyy kahden ihmisen välillä... sinä olet opettanut puolisoasi siinä missä hän sinua. Teidän yhteinen intiimi suhteenne on nimenomaan yhteinen ja intiimi, ulkopuolelta et siihen mitään saa.

Äänestä

Minä olin 18-vuotias ruvettuamme seurustelemaan enkä ollut edes suudellut. Ei se ole meille tuottanut ongelmaa vaikka olenkin kokenut kaiken vasta nykyisen kihlattuni kanssa ja hänellä on ollut naisia ennen minuakin. Nyt olemme yhdessä olleet n.2v4kk. Häät näillä näkymin vuonna 2010.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1 elämä kirjoitti:

Ongelman nimi on siis mun kokemattomuus. Oon kakskymppinen nainen ja avoliitossa vähän vanhemman miehen kanssa. Mies vei neitsyyteni kun alettiin muutama vuosi sitten seurustella. Miehellä oli kaikenlaista kokemusta takana jo ihan reippaasti.
Nyt kun vahvempi sitoutuminen alkaa olla ajankohtaista mua on alkanu vaivaamaan se, että en ole ollut kenenkään muun kanssa. En siis edes seurustellut. On jotenkin turhauttavaa, että mun kaikki kokemukset liittyy samaan ihmiseen, joka siis tietää mun seksuaalisuudestani kaiken kun on mua "opettanut". Mies voi puolestaan sitoutua ns. rauhassa kun on kokeillut monia tyttöjä. Tilanne on todella hankala, koska en missään nimessä halua puolisoani satuttaa. Haluan olla hänen kanssaan koko elämäni, mutta samalla tuntuu, että jään jostain paitsi ja olen jotenkin "huonompi" kuin mieheni. Huonompi on väärä sana, mutta koen tavallaan olevani hänen armoillaan tässä asiassa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten olette päässeet eteenpäin ja onko vanhempana katumus menetetystä nuoruudesta voimistunut?
Pettäminen ei tule kysymykseen. Olisikohan jonkinlainen tauko ratkaisu asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu