voiko parisuhde

Voikohan parisuhde jatkua, kun sorruin naisihmisenä pettämään avomiestäni? Alkoholia oltiin tyttärien kanssa nautittu ja sitten sen verran pää meni pyörälle, että tuli lähdettyä yhden miehen mukaan. Voi jeesus, kun nyt on morkkis, kun ei se edes ollut minkään väärti. En ole koskaan pettänyt miestäni ennen, vaikka 13 v avoliittoa takana. Nyt sitten joku piru meni minuun ja en tiedä, pitäiskö kertoa vai ei. Tuleeko siitä mitään, jos kerron? Entä voiko tämän salaisuuden kanssa elää? Voi, voi maailmaa pahuuden vuoksi.
335773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Paska tilanne ja mulle kävi aivan samoin.
Kävin tykittämässä erästä tuttua muutaman tunnin eräänä päivänä.Alkoholille voisi pistää syytä paljonkin,mutta kyllähän panetus näin kesäisin on aivan älytöntä.

Äänestä

Mieti mitä teit miehellesi. Ainoa oikea teko sinulta olisi kertoa, mitä teit, ja lopettaa avoliittonne, ellei miehesi oikein haluamalla halua jatkaa. Mutta eihän tuollaisesta petollisesta itsekkäästä pelkuripaskasta ole sitä tekemään. Mieti mitä teit miehellesi.

Äänestä
  • Taas näitä "Jätä se"-neuvoja. Mun mielestä ihmiset on inhimillisiä ja pettää voi kerran humalassa ja katua raskaasti. Ihminen tekee virheitä, tajuatteko te mustavalkoiset elämäntapasaarnaajat jotka aina moralisoitte toisia. Jokaisella on luurankoja kaapissaan. Jos ei ole, silloin ei ole kyllä kotoaan ikinä poistunut.

    Kannattaa harkita, kärsitkö vain hiljaa yksiksesi ja hyvität tulevina vuosina miehellesi tekosi. Kertominen voi tuhota koko suhteen lopullisesti. Luottamuksen kun kerran menettää, sitä ei helpolla takaisin saa.

    Äänestä

  • Sunrise kirjoitti:

    Taas näitä "Jätä se"-neuvoja. Mun mielestä ihmiset on inhimillisiä ja pettää voi kerran humalassa ja katua raskaasti. Ihminen tekee virheitä, tajuatteko te mustavalkoiset elämäntapasaarnaajat jotka aina moralisoitte toisia. Jokaisella on luurankoja kaapissaan. Jos ei ole, silloin ei ole kyllä kotoaan ikinä poistunut.

    Voiko aikuinen ihminen olla noin tyhmä? EI OLE MITÄÄN LUOTTAMUSTA ENÄÄ. Luottamus tuhoutuu silloin kun pettäminen tapahtuu. Ei se, että aloittajan mies ei vielä tiedä asiasta, poista sitä, mitä aloittaja on tehnyt. Uskollisuus on tuhottu. Taidat vaan Sunrise olla itsekin jonkunsortin pettäjä, kun puolustelet.

    Äänestä

  • Sunrise kirjoitti:

    Taas näitä "Jätä se"-neuvoja. Mun mielestä ihmiset on inhimillisiä ja pettää voi kerran humalassa ja katua raskaasti. Ihminen tekee virheitä, tajuatteko te mustavalkoiset elämäntapasaarnaajat jotka aina moralisoitte toisia. Jokaisella on luurankoja kaapissaan. Jos ei ole, silloin ei ole kyllä kotoaan ikinä poistunut.

    Kannattaa harkita, kärsitkö vain hiljaa yksiksesi ja hyvität tulevina vuosina miehellesi tekosi. Kertominen voi tuhota koko suhteen lopullisesti. Luottamuksen kun kerran menettää, sitä ei helpolla takaisin saa.

    "Kertominen voi tuhota koko suhteen lopullisesti. Luottamuksen kun kerran menettää, sitä ei helpolla takaisin saa."

    Niin että jättää kertomatta ja aloittaa vielä salailunkin ollakseen luottamuksen arvoinen. Eli mokailla saa kunhan ei jää kiinni. Hitto mikä neuvo.

    "Ihminen tekee virheitä, tajuatteko te mustavalkoiset elämäntapasaarnaajat jotka aina moralisoitte toisia. Jokaisella on luurankoja kaapissaan. Jos ei ole, silloin ei ole kyllä kotoaan ikinä poistunut."

    On toinenkin vaihtoehto ja se on harkinta(myös humalassa).

    en minäkään vielä jotain kuukausia sitten kuvitellutkaan pettäväni miestäni, yleensä pettäväni ketään! Ja nyt elän tässä saastaisessa katumuksessani, mutta mieluummin tämä kuin se että satuttaisin mieheni itsetuntoa kertomalla hänelle tästä tapauksesta, mitä en oikeesti halunnut itse ees tapahtuvan, se vain tapahtui! Kyse oli tavallaan puoli-raiskauksesta, sen enempiä sitä selittelemättä. (tiedän että kuulostaa epäuskottavalta, mutta totta se on kuitenkin).
    Minä kadun kovasti, mutta pitääkö minun satuttaa rakasta miestäni sen takia, että tein sen ainukaisen virheen? Sittenhän hänkin kärsisi siitä lopun elämänsä. Ei se nimittäin ole niin, että se akka vaan jätetään ja sitten unohdetaan koko juttu! Minutkin on petetty joskus ja muistan sen vielä tänäpäivänä, se olikin se asia, joka teki minusta vuosiksi sika-mustasukkaisen naisen! (kaikki kärsi ja senjälkeinen avioliittonikin hajosi mustasukkaisuuteni takia, joka johtui juuri siitä että poikaystävä petti nähteni, ja se vain suuteli sitä toista! Kuvittele että ois nainut!)

    olisko oikein sitten kertoa, että miehestäni tulisi tälläinen ihminen, jota kukaan nainen ei kestäisi ja hän MINUN virheeni takia joutuisi elämään ehkä loppuikänsä poikamiehenä, koska hän ei enää voisi luottaa naisiin?
    En minä ainakaan haluaisi sitä omalle tunnolleni. Haluaisitko sinä-joku muu tehdä sen omalle kullallesi tai yleensä kenellekkään?

    Mielestäni siis ihmisen tulisi olla ees senverran oikeudenmukainen, että kärsisi omat mokansa ihan itse. (jollei ne sitten tule muualta kautta ilmi) ja olla kertomatta niistä omaa kultaansa suojellakseen.
    Toisaalta taparikollista en suojelis ja sellaisen on tultava ilmi, mutta puhuinkin nyt siitä yhdestä ainoasta kerrasta, yhdestä ainoasta virheestä, mikä kaduttaa itseäänkin!!!

    Kertominen siis taatusti tuhoaa suhteen.
    Mutta se millä hyvittää, se onkin jo vaikeampi kysymys. Mielestäni sitä ei voi hyvittää mitenkään. Se on tapahtunut, niin se on tapahtunut. Itse vain on yritettävä unohtaa koko tapahtuma. Jos meinaat että se on hyvitettävä, niin ethän pääse sitä siis ikinä unohtamaankaan, eikä sekään ole oikein itseäsi kohtaan ainakaan!!!

    Oma neuvoni on, rakasta kärsi ja unhoita, niinkuin joku lauloi. :))
    -ei liian kevyesti tietenkään, mutta ei sitä pidä loppuelämäänsä surra ja hyvitellä.
    ps. mitä se puolisokin aattelis että ykskaks ollaan ylen kilttejä. Mulla ainakin heräis sellaisesta epäilyt ja sitten oltais taas alussa...
    Rakasta kärsi ja unhoita... koita ees. :))

  • ........... kirjoitti:

    tais sekoilla taas, ekaks ei ollu ja ny tuliki kaks kertaa. Sori.

    Äänestä

  • arvoinen kirjoitti:

    "Kertominen voi tuhota koko suhteen lopullisesti. Luottamuksen kun kerran menettää, sitä ei helpolla takaisin saa."

    Niin että jättää kertomatta ja aloittaa vielä salailunkin ollakseen luottamuksen arvoinen. Eli mokailla saa kunhan ei jää kiinni. Hitto mikä neuvo.

    "Ihminen tekee virheitä, tajuatteko te mustavalkoiset elämäntapasaarnaajat jotka aina moralisoitte toisia. Jokaisella on luurankoja kaapissaan. Jos ei ole, silloin ei ole kyllä kotoaan ikinä poistunut."

    On toinenkin vaihtoehto ja se on harkinta(myös humalassa).

    30 vuotta täysin uskollinen ja sitten se tapahtui itselleni. Minä petin. Tarkoitukseni ei ollut, se vaan tapahtuu kun on tapahtuakseen, ei sille varsinkaan alkoholin kanssa voi mitään.
    Uskoakseni se tapahtuu myös ihmisille jotka eivät ole alkoholin vaikutuksen alaisia.
    Omakohtainen kokemus oli se että kotona ei menny todellakaan oikein hyvin, jatkuvaa riitelyäkin ja sitten siihen tulee sun unelmiesi mies tai nainen, joka vielä on hyvin kiinnostunut sinusta ja olette samalla aaltopituudella, hän huomaa sen mitä puolisosi ei huomaa, ei vaikka kivestä veistäisi ja jonka olet toivonut ehkä hänen huomaavan, tai jotain tuollaista. Teiän tekee mieli halata, sitten suudella, sitten... ehkä jopa. (tuos kohtaa itselleni tuli stoppi - vielä).
    Mielestäni tässä ei ollut kyseessä se että (siis hänelläkään) "mokailla saa kunhan ei jää kiinni juttu", vaan puhdas vahinko. Kristus, en uskois että mä sanon tämän, mut näin minusta nyt tuntuu, kun olen pettänyt, en pystynyt lopettamaan pelkkään "hei, mitä kuuluu- sanomiseen", eikä tämä vastapuolikaan. Ne kemiat oli, mutta onnekseni 8kai) ne menikin jo. Minä olen se joka kärsii ja jonka on syytä kärsiä, eikä mieheni, joka voi saada siitä tiedosta loppuiäkseen todella pahat traumat!

    Äänestä

Teillä on pitkä liitto takana ja varmaankin rehellinen. Sinuna kertoisin miehellesi ja kantaisin seuraukset teosta. Liittoonne rike varmaan vähän, tai pidemmänkin aikaa vaikuttaa, mutta voi olla että jatkuu kuitenkin hyvänä alkukriisin jälkeen.

Mielestäni jos nyt jätät kertomatta, on sinulla itselläsikin riski tehdä se uudelleen. Toisekseen, voisithan kysyä puolisoltasi, että onko hän joskus pettänyt? Jos hän vaikka on myös tehnyt saman virheen.

Mielestäni kerran voi antaa anteeksi, koska me olemme vain ihmisiä, mutta toista kertaa ei voi/kannata antaa.

Olen itse pettänyt ensimmäisessä liitossani, mutta petettyäni päätin ,etten jatka suhdetta. Tunteet mieheeni olivat kuolleet jo vuosia sitten ja pettäminen vain tavallaan piste iin päälle. En halua enkä voi elää uskottomana ja nykyisessä suhteessa olen ollut täysin uskollinen vuosikaudet.

Äänestä
  • päättäminen ei ole helppoa. *nostan sulle hattua että olet sen tehnyt tai oikeastaan pystynyt tekemään* ei ole helppoa, ei todellakaan!
    Itse en osaa päättää mitä tekisin. Nykyisessä suhteessani ei ole muuta hyvää, kuin se mitä kaikki just toivois suhteeltaan. *hitsi miten ironista, mut mulle tää ei ole ollut oikea silti alunperinkään* Kun ei synkkaa, niin ei, mut eroakaan en saa aikaiseksi, on siis tässä jotain kai hyvääkin?
    Olen umpikujassa kaikin puolin. Kärsin, puolisoni kärsii.
    Jos joku muu lukee tään, niin sanottakoon että suhteissa on niin monia tekijöitä että niitä on turha alkaa tässä luettelemaan, se on loputon lista kuitenkin. Vaikea lista!
    Nostan hattua edelleen sinulle, jolle vastasin, että pystyit tekemään päätöksesi, mikä ei taatusti ollut ainakaan alkuun mikään helppo.
    Hyvää kesää toivotellen..

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    päättäminen ei ole helppoa. *nostan sulle hattua että olet sen tehnyt tai oikeastaan pystynyt tekemään* ei ole helppoa, ei todellakaan!
    Itse en osaa päättää mitä tekisin. Nykyisessä suhteessani ei ole muuta hyvää, kuin se mitä kaikki just toivois suhteeltaan. *hitsi miten ironista, mut mulle tää ei ole ollut oikea silti alunperinkään* Kun ei synkkaa, niin ei, mut eroakaan en saa aikaiseksi, on siis tässä jotain kai hyvääkin?
    Olen umpikujassa kaikin puolin. Kärsin, puolisoni kärsii.
    Jos joku muu lukee tään, niin sanottakoon että suhteissa on niin monia tekijöitä että niitä on turha alkaa tässä luettelemaan, se on loputon lista kuitenkin. Vaikea lista!
    Nostan hattua edelleen sinulle, jolle vastasin, että pystyit tekemään päätöksesi, mikä ei taatusti ollut ainakaan alkuun mikään helppo.
    Hyvää kesää toivotellen..

    Minulle kyllä parisuhteen lopettaminen oli lopulta helppoa. Olin jo NIIN varma asiasta ja vuosikausia sitä pohtinut. Helppoa tuo eroajatus ei tietenkään alun alkaenkaan ollut (olin ajatellut avioituvani vain kerran), eikä prosessi, mutta sitten kun sain- viimen- päätöksen tehtyä, kaikki meni hyvin. Olin ´jo itkut itkenyt ja oltiin jo kerran asuttu erossa, kunnes vanha suola veti takaisin.

    Ei siitä mitään olisi tullut ikinä. Ei pettäminen kuulu parisuhteeseen ja sillon kun täytyy niin tehdä, on jotain vialla suhteessa (normaali-ihmisillä). Kyllä sinä sydämessäsi tiedät, että jos ette ole samalla aaltopituudella, onko syytä jatkaa.

    Paljon Onnea matkaan! Kuuntele sydäntäsi- sieltä löytyy vastaus kaikkeen:)

    Äänestä

Jos todella rakastat avomiestäsi, et ikinä kerro hairahduksestasi. Miksi murskaisit hänet?
Kertominen olisi vain oman omantuntosi puhdistamista, eikä se olisi reilua miestäsi kohtaan. Sinun on elettävä tekosi kanssa, rakastaa miestäsi, ja kärsittävä siitä tiedosta, että joskus hairahduit.

Äänestä
  • Älä kerro miehellesi. Mutta mene testeihin, varsinkin jos ette käyttäneet kondomia. Kaikkein pahinta olisi, jos viaton miehesi saisi jonkin taudin. Jos sinulla on jokin parantumaton tauti, siinä tapauksessa miehelle on kerrottava. Kestää 3 kk ennen kuin voit mennä testeihin. Se aika sinun on käytettävä miehesi kanssa kondomia.

    Itse olen kerran vuosia sittn pettänyt, mutta kaduin sitä niin paljon, että vannoin itselleni etten enää koskaan petä. Sen jälkeen en ole ketään pettänyt. Luulenpa, että miesten on helpompi pettää ilman huonoa omaatuntoa. He katuvat vain, jos jäävät kiinni.

    Äänestä

  • tiivistää sen noin hyvin. Mä kun äsken oikein pitkästi täs selitin, ois pitänyt lukee tää sun viestis ensin?

    Äänestä

  • Kerran pettänyt kirjoitti:

    Älä kerro miehellesi. Mutta mene testeihin, varsinkin jos ette käyttäneet kondomia. Kaikkein pahinta olisi, jos viaton miehesi saisi jonkin taudin. Jos sinulla on jokin parantumaton tauti, siinä tapauksessa miehelle on kerrottava. Kestää 3 kk ennen kuin voit mennä testeihin. Se aika sinun on käytettävä miehesi kanssa kondomia.

    Itse olen kerran vuosia sittn pettänyt, mutta kaduin sitä niin paljon, että vannoin itselleni etten enää koskaan petä. Sen jälkeen en ole ketään pettänyt. Luulenpa, että miesten on helpompi pettää ilman huonoa omaatuntoa. He katuvat vain, jos jäävät kiinni.

    olla ollenkaan huonoo omaa tuntoa siitä että mitä ne ehkä saa aikaseks sille naiselle jota ne vähän söhäsee? Tarkoitan tauteja. Tutkituttaako ne itsensä säännöllisesti? Tuskin!!!

    Äänestä

1.Korinttolaiskirje 2:11

Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

Äänestä

Kun sorruin! Ja taas syy on alkoholin!! Ja mitä muuta vielä? Toinen toistaan parempia neuvoja!! Kerro, älä kerro, kerro!! Akka ollut perse pystyssä vieraan mulkun edessä ja vielä viittii ruikuttaa tääl yleisillä palstoilla!! Oiskohan sulla viisainta mennä hoitoon ja mahdollisimman pian?!! Vai meni sinuun piru?? Toivottavasti jäät kiinni ja ukkos potkii sut pellolle!!

Äänestä
  • kol, nyt sen tajusin!
    Teitä miehiä (oletan selkeesti että olet mieshenkilö!) - ottaakin nyt pattiin se että NAINEN onkin pettänyt! (hui kamala, sehän tarkoittaa että munkin vaimo/tyttöystävä voi tehä saman, eiks tää ollukka miesten ainoo oikeus, ei naiset niin saa tehä, ne on vähintää huorii sillo!)
    Unohtamatta että itse panette niitä huorii ja saatat olla juuri se joka teki huorin tämän tunnustajan kanssa!!!! SILLÄHÄN ei teille miehille ole mitään merkitystä eihän? Pääasia että pääsette panee (kirjaimellisesti tai ilman) halvalla meitä naisia!
    Meeppäs lukee vähän enemmän ja lue, mitä TE MIEHET kirjoitatte täällä ja muualla, esim seksi palstoilla, ette te, te ette ru"ruikuta" näistä asioista, vaan te oikein LEUHKIMALLA LEUKITTE NIISTÄ (pikkumulkeroiset äijänkuvatukset) hui jui, ettehän te, vaan ne muut..
    JA TE SAATANAT VIELÄ LUULETTE ETTÄ ME AKAT OLLAAN NIIN TYHMII ET USKOTTAIS TEITÄ? Hah hah!
    Kuule, just sun kaltaistes takia me JOUDUTAAN vahingossa pettämään teitä, kun me ei enää KESTETÄ TEITÄ ja jostain kuitenkin joskus... löytyy teikäläinen, joka TIETÄÄ kuinka meitä naisia tulee käsitellä! ELI SYYTTÄKÄÄ OMASSA ITSERIITTOISUUDESSANNE ITSEÄNNE VAAN (oho, jäi isot, mut ei se haittaa, näätpä paremmin lukea)!!!
    Voihelvetti,joko tilasit ajan neuropsykologille?
    Kuulosti siltä että olet todellakin sen tarpeessa!

    Äänestä

  • ja kaks kirjoitti:

    kol, nyt sen tajusin!

    voi vitsi, oleks siis varma ettei vaimos/tyttöystäväs petä sua, ku oot tollanen mulkero?
    Lisäks:"ja jostain kuitenkin joskus... löytyy teikäläinen, joka TIETÄÄ kuinka meitä naisia tulee käsitellä!" TÄMÄ tarkoittaa sitä että löytyy sellainen, joka tietää kuinka kanssamme keskustella, tietää kuinka meidät tyydytetään seksuaalisestikin, eikä vain söhäisten joskus siiloin tällöin jonkun vit*n futismatsin tms välissä! Kumpikin taito täytyy olla miehellä, sekä keskustelu että naintitaito! lisään tähän, että myös jonkinlainen ymmärrys tavallisistakin asioista, me ei haluta mitään tyhmiä miehiä me naiset, ja sä kyl tunnuit siinä edellä olevan tyhmimmistä tyhmin mies, ripusta siitä aasin-lappu kaulaas, ettei kukaan vahingossakaan erehdy ees HUMALASSA, pitämään sua mitenkään fiksuna... mikä tuskin on enää ees oletettavissa.

    Äänestä

En nyt ala miettimään mitä sinun pitäisi tehdä, koska
teko on sinun ja itse kärsit sen seuraukset. On sinun
itsesi punnittavissa kannattaako kertoa vai ei.

Eniten kirjoituksessasi vituttaa se kun aikuinen ihminen
piiloutuu vastuutaan viinan taakse. "Olin niin kännissä"
-selitys saa aina vihastumaan, koska itse sitä viinaa
juodaan, eikä viina ketään sänkyyn asti kanna. Omin
jaloin sinä olet sinne petiin kävellyt, kännissä tai et.

Älkää hyvät ihmiset juoko niin paljon viinaa, jos
ette muka osaa kontrolloida itseänne. Kumma juttu,
että itse pystyn kyllä tukkihumalassakin kieltäytymään
vieraista sänkykumppaneista.

Äänestä
  • Toi on niin totta !
    Vihaan ihmisiä jotka vetoavat asioissa esim. hän on vielä niin nuori tai olin niin kännissä yms.
    TYHMÄT IHMISET PITÄISI LAILLA KIELTÄÄ !!!!

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Toi on niin totta !
    Vihaan ihmisiä jotka vetoavat asioissa esim. hän on vielä niin nuori tai olin niin kännissä yms.
    TYHMÄT IHMISET PITÄISI LAILLA KIELTÄÄ !!!!

    tässä itsesikin, vai oletko joku poikkeustapaus?

    Äänestä

  • olet nyt muistelevinasi. ;)

    Sinä et ole aikuinen ihminen. Aikuinen ihminen ei sano että "vituttaa", se on teini-ikäisten puhetta. Tai sitten et vaan ole fiksu aikuinen ihminen.
    ps. pystytkö "tukkihumalassasi" kävelemään itse omaan petiisi? Ihminen joka on tukkihumalassa, tuskin ees tietää mihin petiin on menossa, joten tässä sinun tarinasi jo vähän petti. ;))
    *älkää hyvät ihmiset juoko niin paljon viinhaa* sanoit lopuksi.... :DD

    Äänestä

älä siis kerro jos pelkäät niin paljon, kyllä kuule se sun mieheski on suo pettäny!
ja aivan varmasti, pidät turvankii, ja katot ettet enää petä. t.m30

Äänestä
  • "kyllä kuule se sun mieheski on suo pettäny"

    Eli kun tehdään anteeksiantamattomia tekoja, niin pyritään tyynnyttelemään oma omatunto uskottelemalla itselle, että se on varma, että puoliso on samanlainen pettäjä. Minä en ainakaan tarvitse tuollaista ajattelutapaa. Ja minulla ja miehelläni onkin uskollinen avioliitto. Se on jotain hienompaa, kuin mihin te tulette ikinä pystymään.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    "kyllä kuule se sun mieheski on suo pettäny"

    Mukava, että siveiltä rouviltakin pettää se siveyslukko joskus.

    Ihmettelen kyllä naisten asennetta: selvinpäin ei pillua saa kirveelläkään mutta sitten kun vedetään muutama paukka niin annetaan pillua vaikka ravintolan viereissä puistossa.

    Itse nussin aina vierasta kun vaan sopiva ja kiimainen nainen sattuu hollille.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    "kyllä kuule se sun mieheski on suo pettäny"

    Eli kun tehdään anteeksiantamattomia tekoja, niin pyritään tyynnyttelemään oma omatunto uskottelemalla itselle, että se on varma, että puoliso on samanlainen pettäjä. Minä en ainakaan tarvitse tuollaista ajattelutapaa. Ja minulla ja miehelläni onkin uskollinen avioliitto. Se on jotain hienompaa, kuin mihin te tulette ikinä pystymään.

    hyvästä itseluottamuksestasi. :))

    En olisi sinuna niin varma oman ukkosi uskollisuudesta. jos sillä munat on , niin aina on vaarassa jotua vieraiden hameenhelmojen pauloihin... Ja kyllä sullekin voi niin tapahtua, jos joskus kotiovesta ulos astut. Himot ne on hiirelläkin...

    Äänestä

jos kerrot, suhteenne voi jatkua tai sitten loppuu siihen.. riippuu paljon sun miehestä. toisaalta jos kerrot vaan siksi, koska sulla on huono omatunto ja paha olo tekosi takia, siinä tapauksessa helpotat vaan omaa oloasi ja aiheutat toiselle todennäköisesti erittäin pahan olon, ja lopullisen luottamuspulan. jos se tosiaan oli ensimmäinen kerta ja oot varma, että jää viimeiseksi, en tiiä onko syytä kertoa. mikäli rakastat miestäsi ja haluut jatkaa yhdessä..

Äänestä

mieti, mieti ja mieti ainakin ensin!
Mä Melkein menin sänkyyn erään ihanan miehen kanssa, alkoholia oli nautittu myös. Olen tavallaan avoliitossa ja kihloissakin jo muutaman vuoden. (toisen miehen kanssa menin sänkyyn, mutten halusta, vaan ihan pakosta vois sanoa, kuukautta ennen tätä!).
Voit ehkä kuvitella mikä morkkis minulla on!
Mutta missään nimessä et mene sitä tekoasi tunnustamaan, kyllä se morkkis ohi menee, koitat parhaas olla ajattelematta sitä -minkä tiedän olevan hitsin vaikeeta!!! mut se menee ohi ajan kanssa ja sä kun et kerro miehelles, niin kärsit siitä itse, eikä sun avomiehes tarvitse kärsiä siinä mukana. Pahimmassa tapauksessa se lyö ja jättää sut, eli siksikään ei kannata kertoa! Sun on nyt vaan pakko elää sen salaisuutes kanssa siis. Mä ymmärrän sua oikein hyvin, mä itse hikoilin muutaman yön oikein tosissani, niin että mun nestettä keräävät nilkkanikin hoikkeni siitä hikoilusta ihan normaaleiks taas! (jotain hyvää sentäs, mä olinkin kärsinyt niist nilkoist jo muutaman kuukauden) ;) Mä kärsin edelleenkin näistä kahdesta jutusta, mutta mä en halua että mun kiltti mieheni saa niistä tietää, se murtais hänet ja hän taatusti jättäis minut, mikä ei mulle nyt sovi ollenkaan.
Mieti siis, mieluummin kärsi ne tuskas hiljaa itsekses, luvaten että ei tule toistumaan, sattuuhan näitä muillekin tyylillä. (kunhan ei tule tavaks).
Tsemppiä sulle, toivottavasti kirjoitukseni ei nyt tullut liian myöhään, aloituksestasi ku on jo noinkin paljon aikaa. Kärsitään vaikka yhdessä! :)

Äänestä

Älä kerro. Saat vielä enemmän pahaa aikaan. Nyt ei kuule auta muu kuin unohtaa ja jatkaa elämää. Miksi ihmeessä toisenkin pitäisi kärsiä. Riittää kun sinä kärsit mielessäsi.

Äänestä

Ei pettämistä voi puolustaa millään tavalla.Jostakin olen lukenut että,sellaiset ihmiset pettää ketkä eivät osaa hallita kehoaan ja himojaan.On varmasti paljon ihmisiä jotka ovat olleet kahdenvaiheilla pettääkkö vai ei...ja hallinneet mielihalunsa ja eivät ole pettäneet..(ja yleensä käy juuri noin kuin sinulle,ei saa muuta kuin pahanmielen,ruoho oli vihreämpää aidan takana,vaikka ei ollutkaan)Jos minä olisin sinä en kertoisi miehellesi jos haluat että,suhde jatkuu normaaliin tapaan.On toki raskasta salata tälläinen asia mutta mieti jos kerrot mitä siitä seuraa.Luottamus menee,mustasukkaisuus ja epäilyt ovat joka päivä läsnä,miehesi haluaa kostaa jne...yritä elää asian kanssa ja antaa itsellesi anteeksi ja unohtaa....Mutta muista ÄLÄ KOSKAAN ENÄÄ TEE NIIN!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jatkua kirjoitti:

Voikohan parisuhde jatkua, kun sorruin naisihmisenä pettämään avomiestäni? Alkoholia oltiin tyttärien kanssa nautittu ja sitten sen verran pää meni pyörälle, että tuli lähdettyä yhden miehen mukaan. Voi jeesus, kun nyt on morkkis, kun ei se edes ollut minkään väärti. En ole koskaan pettänyt miestäni ennen, vaikka 13 v avoliittoa takana. Nyt sitten joku piru meni minuun ja en tiedä, pitäiskö kertoa vai ei. Tuleeko siitä mitään, jos kerron? Entä voiko tämän salaisuuden kanssa elää? Voi, voi maailmaa pahuuden vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu