Äitini

aivan mahdoton!! veljelläni ja vaimollaan on 2 lasta ja äitini haluaisi koko ajan olla lasten kanssa.. monesti on itkenyt sitä, kun lapsia ei tuoda hoitoon mummolaan, tämä oli pahimmillaan kun lasse(nimi muutettu) eli heidän ensimmäinen lapsi oli pieni! itse asun nyt kauempana joten en tiedä tarkalleen mikä tilanne on nyt! kävin kotona kyläilemässä ja veljeni ja hänen vaimonsa olivat myös käymässä ja äitini oli jätkuvasti lasten kimpussa.. olen nuorin lapsi ja muuttanut parisen vuotta sitten pois kotoa ja se oli silloin äitille kova pala! oiskohan mahdollista että äitini suree vieläkin pois muuttoani ja yrittää helpottaa oloaan veljeni lasten avulla?
nyt itellä kova vauvakuume ja pelottaa että äitini käyttäytyy samoin myös minun lasteni kohdalla!!
1791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa juurikin äidiltäni. Muuta elämää ei ole kuin lapset (nyt kylläkin jo aikuiset) ja itselläkin ahdistaa tulevaisuuden kuviot jos päätän hankkia lapsia.

Parisuhde isälläni ja äidilläni aika pielessä ja kaikki aika käytetään lasten tekemisten tarkkailuun ja kommentointiin sekä mangutaan kylään jatkuvasti ym. Alkaa olla jo todella ahdistavaa, kun pitäisi omaakin elämää yrittää elää.

Tosiasia on se, että itse ne rajat äidille pitää vetää. Jos yrittää puuttua liikaa lasten kasvatukseen ja omia lapsia itselleen, niin tiukasti vain puhutteluun. Toista et voi muuttaa, vain itseäsi. Aikuinen ihminen tekee asiat omalla tavallaan, eikä vanhemmilla ole enää valtaa päättää mistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on... kirjoitti:

aivan mahdoton!! veljelläni ja vaimollaan on 2 lasta ja äitini haluaisi koko ajan olla lasten kanssa.. monesti on itkenyt sitä, kun lapsia ei tuoda hoitoon mummolaan, tämä oli pahimmillaan kun lasse(nimi muutettu) eli heidän ensimmäinen lapsi oli pieni! itse asun nyt kauempana joten en tiedä tarkalleen mikä tilanne on nyt! kävin kotona kyläilemässä ja veljeni ja hänen vaimonsa olivat myös käymässä ja äitini oli jätkuvasti lasten kimpussa.. olen nuorin lapsi ja muuttanut parisen vuotta sitten pois kotoa ja se oli silloin äitille kova pala! oiskohan mahdollista että äitini suree vieläkin pois muuttoani ja yrittää helpottaa oloaan veljeni lasten avulla?
nyt itellä kova vauvakuume ja pelottaa että äitini käyttäytyy samoin myös minun lasteni kohdalla!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu