kaikki alkoi uuden vuoden aattona,olin poikaystäväni kanssa juhlimassa ja juhlissa tapasin minulle ennestään tuntemattoman miehen,juteltiin ihan kaveripohjalta jne..no viikkoa myöhemmin tämä mies soitti ja kysyi lähenkö kahville ja aattelin etä miksi ei kun oma mies oli töissä pitkään ja muuten oisin ollut yksin kotona,no nähtiin ja ja se johti lopulta sänkyyn se tie,miksikö? olin pidemmän aikaa ollut jo epävarma tunteistani ja se johti pettämiseen,tajusin kuitenkin heti että rakastan miestäni enkä halua olla ilman häntä,sanoin sen tälle miehelle ja emme enää tavanneet,meni noin kuukausi ja syyllisyys oli kamalaa,pakkasin laukkuni ja tavarani ja jäin oottamaan miestä töistä kotiin,kerroin kaiken halasin ja sanoin että rakastan ja lähdin pois,istuin rappukäytävässä itkien ainakin tunnin ennenkuin soitin taksin ja lähdin siskoni luo,kuukausien ajan laitoin viestiä exälle jossa kerroin olevani pahoillani ja rakastavani enkä ikinä saanut vastausta,kaksi kertaa olin jo oven takana mutta lähdinkin pois,helmikuusta asti olen vain itkenyt joka päivä omaa tyhmyyttäni ja kuinka paska olenkaan ollut,kunnes viime perjantaina kuulin kun sain tekstiviestin,se oli häneltä,pyysi käymään oli kuulemma asiaa,mitä asiaa voi olla monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen? aattelin että olen idioottina jättäny jotain jälkeeni ja hän vain palauttaa sen,pää löi tyhjää,heikotti ja pyörrytti,no menin sitten kun pyydettiin ja tärisin ihan jossain horkassa,mies sanoi että kiva kun tulit,istuimme ja oli hiljaista,hän tuijotti miunua ja laihtunutta olemustani ja sanoi että onko kaikki hyvin,aattelin et juu loistavasti olen vaa muute iha perse ämmä joten sanoin että on ja purskahdin itkuun,ja juoksin partsille mies perässä,ja lopulta se tapahtui,hän otti minut syliin ja sanoi antavansa meille tilaisuuden koska rakastaa minua vieläkin.
tuossa tositarina joka päättyi hyvin lopulta,ja kuten otsikossa lukee niin ei ikinä enää petetä,ja sori tuo pitkä teksti mutta haluan osoittaa kaikille että tunnelin pääässä voi olla valoa..=)
tuossa tositarina joka päättyi hyvin lopulta,ja kuten otsikossa lukee niin ei ikinä enää petetä,ja sori tuo pitkä teksti mutta haluan osoittaa kaikille että tunnelin pääässä voi olla valoa..=)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarinasi on tuttu. Avopuolisoni teki minulle ihan samalla lailla ja kertoi asian kun oli harrastanut näitä syrjähypyjä yhden talven aikana muutaman kerran samaisen satunnaisen hlö:n kanssa kapakki-iltojen jälkeen sillä aikaa kun itse olin matka-duunissa tienaamassa rahaa meille kahdelle.
Noh. Hän lähti itkien ja palasi yhteiseen kotiimme tasan 2 kk kuluttua kun laitoin hänelle tekstiviestin että "tuleppa käymään niin jutellaan asiasta".
Pienenä poikkeuksena vaan sen verran että sinä iltana kun hän tuli omilla avaimilla kotiimme niin olin sattumalta paneskelemassa juuri hänen yhtä aiempaa opiskelukaveriaan. Hänen piti tulla seuraavana iltana... noh vähän meikää nolotti. Mutta vaan ihan pienen hetken... hehe.. elämäähän tää on.
Nyttemmin olen naimisissa hänen ns. "The Best friendin" kanssa (viime kesästä lähtien) ja laitoin kyllä kutsun hänellekin mutta.. eipä häntä näkynyt?? Ottikohan nokkiinsa :)