Niin ajattelin aikanaan minäkin vihkitodistus kourassani että elämänmittaiselle taipaleelle olen saanut matkalipun. Ei ollut ajatuksissani määräaikaista avioliittoa eikä muuta syytä kuin kiintymys kainalossa kiehnäävään kullanmuruseen.
Vaan viidentoista vuoden jälkeen oli moni asia toisiin. Olimme kasvaneet erilaisiksi, erilleen toisistamme. Siitä alkoi askeleet eroa kohti, ja nyt muutaman vuoden kuluttua on kaikki taas ihan hyvin.
En usko, että enemmällä "yrittämisellä", sopeutumisella ja kulissien kiilottamisella olisimme kumpikaan tulleet yhtään onnellisemmiksi.
Se mikä kesti aikansa, oli hyvää, mutta hyvänkin jälkeen on elämää.
Rehellinen avioliitto kestää niin kauan kuin se on aidosti yhteinen. Sitten on tehtävä muuta, ratkaisuja, valintoja, samalla vakavuudella ja kahdenkeskisellä ymmärryksellä kuin aikanaan mentiin naimsisiinkin. Ei pitkä avioliitto ole itsetarkoitus, enemmänkin sen tulee olla osoitus jostakin.
Vaan viidentoista vuoden jälkeen oli moni asia toisiin. Olimme kasvaneet erilaisiksi, erilleen toisistamme. Siitä alkoi askeleet eroa kohti, ja nyt muutaman vuoden kuluttua on kaikki taas ihan hyvin.
En usko, että enemmällä "yrittämisellä", sopeutumisella ja kulissien kiilottamisella olisimme kumpikaan tulleet yhtään onnellisemmiksi.
Se mikä kesti aikansa, oli hyvää, mutta hyvänkin jälkeen on elämää.
Rehellinen avioliitto kestää niin kauan kuin se on aidosti yhteinen. Sitten on tehtävä muuta, ratkaisuja, valintoja, samalla vakavuudella ja kahdenkeskisellä ymmärryksellä kuin aikanaan mentiin naimsisiinkin. Ei pitkä avioliitto ole itsetarkoitus, enemmänkin sen tulee olla osoitus jostakin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Harvinaisen fiksu kirjoitus. Etenkin viimeinen lause.
Kiitos tästä viestistä. vaikka ei siinä kummempia sanottukaan, antoi se uskoa omalle ratkaisulleni, kun olen jättämässä 26 v. vanhaa avioliittoa taakseni. Koko ajan poden syyllisyyttä:
pitäisikö yrittää edelleen
pitäisikö yrittää lasten takia (jo isoja)
olenko itsekäs, "kyllä tämä tästä",jne.
Jos ei tunnu hyvältä yhdessä, jos riidellään joka päivä viimeiset kolme vuotta, jos liitossa ei ole fyysistä läheisyyttä ollut useampaan vuoteen,jos mukana on niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, jos kaikki toisessa ottaa päähän,jos ei ole yhteisiä harrastuksia, jos kaikki konstit liiton pelastamiseksi on käyty läpi, jos homma ei yksinkertaisesti TOIMI, miksi sitä pitäisi kärvistellä vaan, siksi että avioliitto on pyhä asia? Vai onko.
Vielä kun ero suijuisi sovussa, kuten kirjoittajalla. Mutta eipä taida valitettavasti sujua meidän kohdalla.
Pohdin joka päivä: onko elämässä enää rakkautta annettavana, onko ihmisellä oikeutta onneen?Itse olen ollut onneton joka päivä jo monta vuotta. Ja onneton nimenomaan onnettoman avioliiton vuoksi. Ystäviä ja hyvä työpaikka on. Mutta parisuhde mättää pahemman kerran. No, näitä valitustarinoitahan täällä riittää luettavaksi kyllästymiseen asti. Joten unohtakaa koko tämä juttu.
Kyllä molempien osapuolien pitäisi olla rehellinen. Ongelmia syntyy silloin kun toinen ei "näe" todellisuutta, ei halua myöntää sitä, tai kuvittelee että kun kerran on aamen lausuttu se pitää eikä ole mitään väliä mikä sisältö avioliitolla on.
Olen käynyt läpi oman eroni. Miehen kanssa joka ei puhunut. Ei minulle, mutta oli saanut "kuuntelijan" toisesta naisesta. Niin minäkin taannoin toimin "kuuntelijana" toiselle miehelle joka eroa harkitsi. Oli syvällistä pohdintaa kuten sinunkin ajatuksesi. Tunnen hänen vaimonsakin. Hänkin purki huoliaan minulle. Kiusallista, mutta minkäs teet. Kun kysyin oliko mies puhunut mitään tunnoistaan, vaimo kertoi että eipä tuo saa mitään muuta sanottua kuin ettei avioliitosta tule mitään.
Onko siis niin, että vaikka miehellä kuinka olisi hyvää tahtoa tuoda asiat esille myös vaimolleen, he eivät yksinkertaisesti saa oikeita sanoja suustaan? Onhan sellaisia naisiakin. On myös miehiä jotka kyllä osaavat ilmaista itseään. Mutta mikä tekee joistakin miehistä umpion juuri silloin kun ei pitäisi?
Teoriassa on aina hyvä kaavailla miten ottaa ongelmat esiin puolison kanssa. Kun sitten tilanne on edessä tapahtuu jotain ja siitä muodostuukin väärien sanojen katastrofi. Sellainen on täysin inhimillistä. Liikaa stressiä ja paineita kenties. Ja vaikka saisikin asiat oikein ulos suustaan, puoliso kieltäytyy ymmärtämästä ja taas mennään.
Ei ole helppoa ei. Mutta kun ensin tekee itselleen selväksi miltä tuntuu, ja sitten tekee parhaansa selvittääkseen asiat toiselle, se riittää. Sen lisäksi takaportti kannattaa pitää aina auki. Ethän tiedä miten toinen vastaa ja reagoi. Siinä on kuitenkin vielä yksi mahdollisuus, jos vaikka yhteinen sävel löytyisikin.
Nimimerkki Marilyn tituleerasi juttujani vakionettifilosofin jutuiksi Ellien palstoilla.
Ei kai avioliiton pituudella ole mitään väliä.
Onhan niitäkin pariskuntia, jotka vihitään toisen kuolinvuoteella. Onni on suhteellinen käsite.
Olkaa hyvät ihmiset onnellisia siitä, että voitte puntaroida liittonne tilaa suht'koht tervepäisen puolison kanssa.
Minulle ei sitä onnea aikoinaan suotu. Mies oli täysin sekaisin. Psykoosissa, juoppohulluuskohtauksessa, psyyken lääkkeiden ja viinan sekoittamana. Hän teki vuosia järjettömiä tekoja.
Kyselin lapsiltani eilen miten isi jaksoi lakkiaisjuhlassa. Tarjottiinko siellä valkoviiniä.
Kuulema tarjottiin alkoholitonta viiniä.
Vihdoinkin raittiusasia on mennyt koko huonekunnalle perille. Yksikin pisara vie taas hungingolle.
Elämäni on nykyään erittäin kevyttä. Odottelen aina pahan olon tunnetta, ahdistusta, raivoa ja vihaa. Mitään ei tule. On vain tyyni ja rauhallinen olo. Iloinen ja valoisa. Tunnen olevani taas se sama ihminen kuin kauan aikaa sitten nuoruudessani.
En usko, että olen mikään hörhö tai joku valotyöläinen avaruudesta. Olen ihan tavallinen suomalainen yh-äiti. Minut on kasvatettu maalaisjärjellä ja miksi minä tästä muuksi muutun.
Naureskellen lueskelen julkkujen avioerotilityksiä ja uudelleenavioitumisia. Ei tuollainen elämä sopisi minulle.
Nykyään ollaan avarakatseisia ja suvaitsevaisia.
Suomessa on jo ihan hyvä hengittää ja elää omanlista elämäänsä.
Kulisseja ei kenenkään tarvitse pitää pystyssä kirkon tai jonkun ahdasmielisen ihmisen takia.
Katsoin eilen tv-jumalanpalveluksen ja lähdin sitten puhelintyöhöni. Soitin ympäri Suomea.
Pari huskasta naista oli erittäin äkäisiä, kun Helluntaina soitetaan. Kuinka kehtaatkin. Onpa härskiä.
Kiitin Luojaani siitä, että minusta ei tullut tuollainen nainen. Tapakristitty, joka istuu hurskaana täydellisten kulissien keskellä. Ehkä muu perhekunta voi erittäin pahoin.
Papin puhetta lainaten. Elämä ei saa jäädä kansien väliin. Oikea usko löytyy arkisen elämän keskellä.
Sapattia ei tarvitse viettää kädet ristissä.
Vuorovaikutusta voi harrastaa miten vain. Jos ei muuten, niin sitten täällä netissä.
Yo-lakkiaispuheessa rehtori luki ääneen kirjoituksia Hesarin keskustelupalstalta.
Luulisin, että juttujani on printattu, lähetetty forwardina ja ehkä jopa luettu ääneen monessa paikassa.
Kirjoitusjälkeni on mitä on, mutta seison jokaisen sanani takana. Totuus ei pala tulessakaan.
Näin kirjoitin. Olen ottanut jutuistani yhteen käräjäoikeuden kanssa. Ehkä teen niin vastakin.
Valvojilla riittää töitä. Lähetä ilmoitus asiattomasta viestistä ja tämäkin viesti menee roskiin. Samapa se minulle. Suomessa on sananvapaus. Jos olen väärässä, niin ehkä sivistyksessäni on aukkoja ja päivitys on jo vanhentunut.
"Jos ei tunnu hyvältä yhdessä, jos riidellään joka päivä viimeiset kolme vuotta, jos liitossa ei ole fyysistä läheisyyttä ollut useampaan vuoteen,jos mukana on niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, jos kaikki toisessa ottaa päähän,jos ei ole yhteisiä harrastuksia, jos kaikki konstit liiton pelastamiseksi on käyty läpi, jos homma ei yksinkertaisesti TOIMI, miksi sitä pitäisi kärvistellä vaan, siksi että avioliitto on pyhä asia? Vai onko. "
No lueppa uudellen uto kappale, eikö iinä ole jo selkeä vastaus.Elämä on lyhyt tuhlattavaksi.
Tähän kait aika harvat enää pääsevät, edes pitkään elävät...
kunnoitettavat 78v yhdessä
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=92378
Kaiken se kärsii, kaiken se kestää, sitähän sen rakkauden tulisi olla...
Vaan mitenkö tässä päivässä?
Mene ja ymmärrä sitä!
Kohtuus kaikessa. Sata vuotta takaperin ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kärsiä. Yleinen moraali, naisen asema, perheen taloudellinen tila, työtilanne (usein koko perhe maatilalla ja siten toisiinsa sitoutuneita).
Onneksi nykyään on tasa-arvoiset ihmisoikeudet. Joka toista väittää on marttyyri. Itsestään se lähtee pääseekö perhehelvetistä pois vai jääkö kitumaan ja marisemaan. (Suomessa).
Lähtökohtaisesti en usko että avioliiton perusideologia olisi muuttunut. Naimisiin mennään rakkaudesta ja siinä uskossa että se kestää. Kaiken maailman perheterapeuttien ja kirjojen avulla luultavasti moni jaksaa pidempäänkin, ehkä moni saa asiat kuntoonkin.
Mene ja tiedä. Kukin vastaa itsestään ja omista kyvyistään ensinkin avioituakseen ns. oikean ihmisen kanssa, ja toisekseen pitääkseen sen kasassa. On erilaisia elämänkohtaloita, sairastumisia, väärinymmärryksiä, jotka kaikki ovat inhimillisiä tekijöitä. Ken ne karikot välttää olkoon onnellinen. Kaikki eivät ole.
Nauttikaamme siitä onnesta joka on, sitä pitää osata arvostaa. Huomenna se voi olla poissa.
Tuo lausahduksesi: "Rehellinen avioliitto kestää
niin kauan, kun se on aidosti yhteinen" kosketti
minua pitkästä pitkästä aikaa täällä, missä
kaikenlainen loska lentää!!!
Mikähän on vialla kun toinen ei ymmärrä että "aitoa yhteistä" ei enää ole. Ei ymmärrä että silloin pitäisi hänenkin päästää irti, olla takertumatta, olla katkeroitumatta, olla kostamatta....
Entä kun vaimo ei enää pidäkään kahvilikööristä, pitäisikö miehen pakottaa vaimo juomaan kahvilikööriä "koska niin on ollut aina", jos vaimo ei juo mies katkeroituu ja kostaa... ??
Jos tuo ei pidä minusta niin mitä sitten, minä kostan vielä haudankin takaa.
Takertujat ovat sairaita. Eivät ymmärrä että se tekee heistä entisestään vastenmielisempiä.
..,sait minut kyyneliin.(Taustalla soi Josh Grobanin "When you Say You Love Me"...)Lainaan tässä John Denverin sanoja:
Perhaps love is
a resting place
A shelter from the storm
It exists to give
you comfort
It is there to
keep you warm
And in those times
of trouble
When you are most alone
The memory of love
will bring you home.
www.thinkexist.com