Juhlivatko huomenna Suomen Ruotsalaiset

Kotimaansa Nationalpäivää???????????????????????
4228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suomenruotsalaista, saamelaista eikä kohta suomalaistakaan. Mutta toivottavasti kuitenkin joku jaksaa juhlia.

Äänestä
  • muuttumassa siinä kuin koko Eurooppa ja maailma. Nyt tarvitaan ennen kaikkea sydäntä ymmärtää kehitysmaiden ongelmia. Aavikot ovat muuttumassa asuinkelvottomiksi. Tämä oli uutisissa. Siis siellä ei ole enää pohjavettä. Afrikka on ollut vaikeaa setua jo kauan, mutta koko maailma ilmastonmuutoksen myötä muuttuu ihmiskunnalle hankalammaksi asuttaa. Niin me länsimaalaiset olemme omalla kulutushysteriallamme kasvattaneet ilmastomuutosta ja aiheuttaneet ylimääräistä ilmaston lämpenemistä, jolloin jotkut maat ovat joutuneet todella vaikeisiin olosuhteisiin. Epäoikeudenmukaista on juuri se, että ongelmat koskevat nimenomaan niitä kansoja, joilla ei ole osaa saastuttamiseen.

    Äänestä

  • maa on kirjoitti:

    muuttumassa siinä kuin koko Eurooppa ja maailma. Nyt tarvitaan ennen kaikkea sydäntä ymmärtää kehitysmaiden ongelmia. Aavikot ovat muuttumassa asuinkelvottomiksi. Tämä oli uutisissa. Siis siellä ei ole enää pohjavettä. Afrikka on ollut vaikeaa setua jo kauan, mutta koko maailma ilmastonmuutoksen myötä muuttuu ihmiskunnalle hankalammaksi asuttaa. Niin me länsimaalaiset olemme omalla kulutushysteriallamme kasvattaneet ilmastomuutosta ja aiheuttaneet ylimääräistä ilmaston lämpenemistä, jolloin jotkut maat ovat joutuneet todella vaikeisiin olosuhteisiin. Epäoikeudenmukaista on juuri se, että ongelmat koskevat nimenomaan niitä kansoja, joilla ei ole osaa saastuttamiseen.

    jotka ovat uhreja. Sen sijaan esimerkiksi Venäjä on vastuussa omasta poliittisesta ilmastostaan, joka ajaaa ihmisiä pakoon. Siksi systeemiä pitää muuttaa sisältäpäin. Venäjä ei tule tarjoamaan auttavaa kättä hädäalaisille. Siellä on nousussa natsismi.

    Äänestä

  • ´sellaisille kansoille kirjoitti:

    jotka ovat uhreja. Sen sijaan esimerkiksi Venäjä on vastuussa omasta poliittisesta ilmastostaan, joka ajaaa ihmisiä pakoon. Siksi systeemiä pitää muuttaa sisältäpäin. Venäjä ei tule tarjoamaan auttavaa kättä hädäalaisille. Siellä on nousussa natsismi.

    ranskalaisten yhtiöiden uraanin etsintä ja poraukset. Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen miten valkoinen rotu on riistänyt maailmaa kaikkialla. Me olemme itseemme täällä oikein tyytyväisiä, kun saamme kaiken materian minkä haluamme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


entisen kirjoitti:

Kotimaansa Nationalpäivää???????????????????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu