Tässä sitä taas ollaan. Mun elämäni rakkaustarinat on aina kans ollu vähän liiankin surkeita!Löytyy mies, seurustellaan ja ihanaa, huomaan olevani pitkästä aikaa ihastunut. No sittenpä ei enää kauaa mene, kun mies lähtee, löytyy uusi tai exän luo palataan, mitä tahansa, selitellä ei tarvitse!No sitten tämä neiti itkee ja ihmettelee. Menee puolesta vuodesta vuoteen, kunnes taas elämä hymyilee ja sit taas. Nyt tämä on sitä ja taas tapahtuu jotain, varoittamatta. Tämä tarina on nyt toistunut kolme kertaa ja nyt tällä hetkellä olen suremisessani neljän kuukauden kohdalla. Kohta alkaa taas paraneminen. Mutta mitä ihmettä tässä odottaa. Todennäköisesti ihastun kesän loppupuolella ja vuoden vaihteen jälkeen saankin taas paskaa niskaan. Niin, et sitäkö tässä nyt sitten. Kun ei enää vaan jaksais. Ikää jo kolmekymmentä ja tälläkin hetkellä on maailman surkein ja inhottavin olo. Tarvitsisi niin vaan olla jonkun kainalossa, maailma on muutenkin niin tyly paikka. Eihän sitä näin jaksa. Kunpa edes joku sanoisi, että se on se minun roolini, saada miehet avautumaan rakkaudelle ja että turha toivoa omalle kohdalle, sitten luovuttaisin kokonaan. Kohta ei sydämestä ole mitään jäljellä ja rohkeuskin on jo karissut pois. Ei tätä jaksa enää!
Minun tarinani
tulit ja jo lähdetkin
111967
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mulla ihan sama juttu,naiset vaan häviää jonnekin sen kummemmin selittämättä asiaa,pari jopa jätti uuden takia,yksi tajus rakastavansa exäänsä ei tosin palannut tämän luo,ja sitä rataa,saispa taas kokea seurustelun ihanuusen kauemmin kuin kuukauden kaksi.
Tiedän saman tunteen kun pettymyksiä "mies puolelta" tulee niin tuntuu että kuori vain paksunee itsensä ympärille.Vaikka mikä "Upea mies" tulee juttelemaan esim.ravintolassa niin ei sitä oikeen osaa nyt tosissaan ottaa.Ikävää kylläkin.Aika parantaa mutta myös kulkee eteenpäin...
Koettu, kolme kertaa...
Oletko sä miettinyt omia vikojasi? Onko sussa jotain luotaantyöntävää? Oletko inhottava, pahan näköinen? jne jne
ei sitä tiedosta omia vikojaan ja välttämättä ei ole sellaisia vikoja mitä kukaan pystyy kertomaan.Itsekkin huomasin tässä jokin aika sitten että olen vielä kiinni siinä ensi rakkaudessa,se loppui ilkeästi eikä sitä saatu elää loppuun ja nyt huomasin että vaikka olen kaikki nämä vuodet(18v) vedonnut että hän teki tekemisillään minusta sen mikä olen enkä osaa olla oikein että suhteet kestäisivät,mutta ei asia niin ole vaan MINULLA ON IKÄVÄ SITÄ IHMISTÄ ja kaipaan häntä,se elämä jäi elämättä ja loppui liian aikaisin.Nyt olen yrittänyt saada hänen osoitettaan että saisin asiat puitua kaikkien näiden vuosien jälkeen ja rauhassa jatkaa elämääni.Tsemppiä kaikille
inhottava tai pahannäköinen =) Ehkä joskus inhottava ja joskus kai pahannäköinenkin =) No asiaan, eli olen miettinyt. Tottakai itselläkin on välillä vaikeaa, kun ei voi tietää, mitä toinen haluaa ja ei kai sitä voikkaan tietää. Tiedän etten ole täydellinen! Enkä etsikkään täydellistä. Se vaan kai eniten loukkaa, että kaikki tuntuu menevän hyvin ja sitten loppu!? Sitä jää sitten ihmettelemään ja niinhän se minulla menee, että niillä kohdin mietin hyvinkin paljon, mitä minä tein väärin. Aika sitten muuttaa ajatukset ja huomaa suhteessa erilaisia puolia! Lähinnä tässä tilanteessa mietin, että mistä sitä sitten koskaan voi tietää, mitä se toinen haluaa, kun kuitenkin aina lähtee. Minä en vaan jaksa kohta edes yrittää!
ei kannata miettiä liikaa vaan ihan suoraan kysyä,sillä olen huomannut että jos alkaa ns.tarkkailla itseään ja tekemisiään niin loppu tulee vielä nopeammin,puhun kokemuksesta.Sen takia olenkin jättänyt kaiken parisuhde hässäkän toisille sillä minulle ei taida olla sitä "oikeaa".Aina käy juuri samalla tavalla kuin ketjun aloittaja kertoi itselleen käyvän,joten parasta on kun ei aloitakkaan niin ei ainakaan loukkaa itseään,eikä toista.Tämä ei ole mikään neuvo vaan vain kerron omasta kokemuksesta,jokainenhan tekee omat päätöksensä elämänsä suhteen.
Minulla on ollut vuoden sisään kaksi suhdetta, joista viimeinen päättyi itse asiassa eilen. Molemmissa tapauksissa alussa mentiin lujaa ja mies vakuutteli, että olen hänen elämänsä nainen. Sitten ensimmäisen ongelman sattuessa mies luovuttaa ja päättää, ettei halua jatkaa juttuamme.
Koville ottaa, tämä on niin epäreilua...
Kuulutko niihin naisiin jotka pitää vain tietystä miestyypistä? Mistä sä olet niitä löytänyt? Onko kaikki olleet sellasia komeita renttuja jotka ei älyttömän kauan aikaa jaksa olla yhden naisen kanssa. Haluavat kokemuksia vielä kun ovat "nuoria".
Et ole yksin.. mulla on käynyt niin että mun ensi rakkaus on jättänyt mut neljä kertaa toisen miehen takia.. miten mä aina olen langennut sen lirkutuksiin.. se on tullut aina lirkutteleen jokaisen suhteen päättymisen jälkeen, pyydellyt anteeksi ja sanonut kuinka on oppinut virheistään ja kuinka olen se oikea... Ja taas kävi näin.. pedon päivänä 6.6.06(kuinka osuvaa)sain kuulla sanat "painu helvettiin" kun sattumalta sain sen rysänpäältä kiinni..
Eikä me mitään teinejä enää olla, se on 24 ja mä 26..
Mua vituttaa se että rakastan sitä.. se tietää sen ja käyttää hyväkseen.. ja joka kerta mä uskon sitä, että nyt se tietää mitä haluaa..
Tuntuu tutulta mullekin..
Samanlaista se on täälläkin, tapaa miehen, WAU mikä tyyppi, unohtaa hetkeks varoa ja haarniska tietysti on kotona, pam, ihastuu ja antaa numeron. Odottelee känny kädessä et millon se soittaa, ei se soitakaan, lupas vaan ja sit ku on luopunu toivosta, puhelin soi ja SE on siellä.
Muutaman kerran tapaillaan, jossain vaiheessa mennään sänkyyn ja kaikki on upeaa, tuntuu et tämä on tässä, enempää en haluakaan. Kunnes, kuukauden, kahden päästä soitot vähenee, tapailut vähenee, viesteihin ei saa vastausta, alkaa tulla esteitä kunnes koko tyyppi on kadonnut näköpiiristä ja jään ihmettelemään mitä tapahtui.
Pari kuukautta menee ihmetellessä mitä tein väärin, teinkö mitään, mitä tapahtui, onko sillä toinen.. kysymyksiä kysymyksiä ilman vastauksia. Sitä yrittää unohtaa, yrittää keksiä itsestään syitä sillä muutakaan ei ole, yrittää jatkaa elämää, kunnes muutaman kuukauden päästä mielessä on jo muitakin asioita kuin se entinen rakkaustarina.
Vielä muutama kuukausi, ehkä puoli vuotta tai vuosi, sitten on valmiina avaamaan silmät mahdollisille uusille tyypeille. Haarniskaa en jätä kotiin vaan raahaan sen joka paikkaan, kauppaan, töihin, baariin, lenkille. Jossain vaiheessa on väsynyt siihen, väsynyt olemaan yksin ja yhden kiitävän nanosekunnin aikana kun haarniskaa ehkä vahingossa raottaa joku tunkeutuu sisään ja taas mennään. Sama toistuu. Ympyrä on pyöreä.
Yöllä istuin pihakeinussa, kuuntelin luonnon ääniä ja ohikulkevia nuoria, iloa ja naurua. Oli yön pimein hetki ja silti kaiken näki selvästi. Näin itsenikin selvästi. En tiedä mitä olen tehnyt väärin sillä kukaan ei koskaan ole vaivautunut minulle sitä kertomaan. En pysty muuttumaan, olen tälläinen ja tälläisenä en kelpaa kenellekään. Ympyrä on jälleen pyöreä.