Uskokaa nyt

Ei kannata sekaantua varattuihin :D

Suhde varattuun perheenisään romahdutti suosion

"Iltalehden haastattelemien tanssijärjestäjien mukaan yleisö ei enää palvo hallitsevaa tangokuningatarta Kati Forsia. Viime heinäkuisen kruunajaishuuman jälkeen Kati on tullut otsikoihin uuden rakkaansa, tulevan aviomiehensä Jukka Spetsin kanssa. Otsikoissa on ollut myös Spetsin vaimo parin yhteisten lasten kanssa.

Suhde varattuun mieheen on järjestäjien mukaan näkynyt Katin keikkasuosiossa.

- Kati on joutunut kuulemaan keikoillaan aika ikävää huutelua ja palautetta, tanssijärjestäjät kertovat.

- Olen kuullut, kun Katia on keikalla haukuttu "paskamaisesta" tempusta, eräs heistä jatkaa.

- Hänen yksityiselämänsä on karkottanut varsinkin naisyleisöä. Se ei ole hyväksynyt Katin suhdetta naimisissa olevaan perheenisään ja sitä, että hän tullut niin voimakkaasti asian kanssa julkisuuteen.

Järjestäjien mukaan Katin ensi syksyn keikkoja on myyty nihkeästi.

- Huutelun lisäksi yleisö protestoi niin, että he jättävät kokonaan tulematta."

http://www.iltalehti.fi/viihde/200606024604354_vi.shtml
6520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...ja jostain syystä naiset ovat aina "suurennuslasin alla" tässä asiassa, kuten tuossa artikkelissakin annettiin ymmärää.

Miehet saavat "pukittaa" ja ryypätä rauhassa. Naisten pikku "virheistä" tehdään suuri HALOO.

Miksiköhän?

Äänestä
  • Olisiko niin että tietyt lehdet yrittävät näillä skandaaleilla parantaa myyntiää, mutta samalla pilaavat joidenkin maineen.
    Miksei noiden lehtien maine mene?

    Äänestä

  • hhhhhhhhhhh kirjoitti:

    Olisiko niin että tietyt lehdet yrittävät näillä skandaaleilla parantaa myyntiää, mutta samalla pilaavat joidenkin maineen.
    Miksei noiden lehtien maine mene?

    Ei ole sensaatioahakuisuudella mitään tekemistä :D

    Äänestä

No voi helevetti, jos mä menen kuuntelemaan tangolaulajaa mua kiinnostaa sen LAULU ja MUSIIKKI ei ihmissuhdesotkut. Raatokärpäset, joilla ei ole omaa elämää alentuu huutelemaan.

Äänestä

Olen kyllä seurannut tuota juttua ja epäilisin että sen jukkakoseoli avioliitto ois saattanu päättyä ilman Katiakin,luulisin.Onneksi se mies otti kuitenkin noinkin vahvan naisen rinnalleen,minä henk.koht.en ainakaan kestäs, siksipä en tuommoiseen leikkiin haluaisikaan lusikkaani pistää.

Avioliitto on ylä ja alamäkeä,toivotan heille onnea!

Äänestä

vaan eläimiä älkäätten tuomitko heitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naiset ... kirjoitti:

Ei kannata sekaantua varattuihin :D

Suhde varattuun perheenisään romahdutti suosion

"Iltalehden haastattelemien tanssijärjestäjien mukaan yleisö ei enää palvo hallitsevaa tangokuningatarta Kati Forsia. Viime heinäkuisen kruunajaishuuman jälkeen Kati on tullut otsikoihin uuden rakkaansa, tulevan aviomiehensä Jukka Spetsin kanssa. Otsikoissa on ollut myös Spetsin vaimo parin yhteisten lasten kanssa.

Suhde varattuun mieheen on järjestäjien mukaan näkynyt Katin keikkasuosiossa.

- Kati on joutunut kuulemaan keikoillaan aika ikävää huutelua ja palautetta, tanssijärjestäjät kertovat.

- Olen kuullut, kun Katia on keikalla haukuttu "paskamaisesta" tempusta, eräs heistä jatkaa.

- Hänen yksityiselämänsä on karkottanut varsinkin naisyleisöä. Se ei ole hyväksynyt Katin suhdetta naimisissa olevaan perheenisään ja sitä, että hän tullut niin voimakkaasti asian kanssa julkisuuteen.

Järjestäjien mukaan Katin ensi syksyn keikkoja on myyty nihkeästi.

- Huutelun lisäksi yleisö protestoi niin, että he jättävät kokonaan tulematta."

http://www.iltalehti.fi/viihde/200606024604354_vi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu