Mitenköhän Suomen käy?

Rupesin tässä miettimään että kun nykyään tuntuu olevan todella paljon sinkkuja, ihmiset ei tapaa ja perheitä jää muodostamatta niin miten Suomen käy tulevaisuudessa?

En tiedä olenko väärässä vai en mutta todella vähän näkyy "katukuvassa" nuoria perheitä joissa on tavallaan tulevaisuus. En osaa kirjoittaa enempää fiksumpia, ajatuksia on mutta en saa niitä tähän kirjoitettua joten keskustelua kiitos :)
161621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Syntyvyys laskussa ties monennettako vuotta. 50% lapsista kasvaa joko yksinhuoltaja- tai uusioperheissä. 750 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella. 350 000 syö masennus- ja unilääkkeitä. 400 000 alkoholiongelmaista. Leikkauksia leikkauksien perään vaikka Suomi ei koskaan ole ollut näin rikas. Kansa aivopesty totaalisen idiootin tasolle. Markkinatalouden säännöt säätelee jo ihmissuhteitakin- runkkusinkut kusee hunajaa pleijeri-YT:n edessä. TV:n saippuasarjat on kovin juttu, mitä ihmisen elämässä voi tapahtua äpärälapsen syntymän jälkeen. Itsemurhia silti vain n. 1200 vuodessa.


Ei meille mitenkään käy- ei voi käydä, koska me emme tajua sitä. Kyllä ne kusipäät Arkadianmäellä ja Brysselissä tietävät meitä paremmin mitä Wall Street vaatii meiltä. Mennä porskutetaan hammasta puren kuten ennenkin. Ei kukaan saa aikaiseksi mitään. Samaa paskaa ja harmaammaksi muuttuu.

Äänestä
  • Yli 700000 syö psyykelääkkeitä!

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Yli 700000 syö psyykelääkkeitä!

    Mistä tieto?

    Äänestä

Somalit syrjäyttää suomen!

Äänestä

En halua jäädä yksin.. haluan miehen ja perheen.. mutta mistä?

Äänestä
  • Minä haluan naisen ja perheen, eiköhän aleta perustaa sitä perhettä =)
    Jos löytäisi joskus vakituisessa työsuhteessa olevan naisen ja ihastuminen olisi molemminpuolista niin siinäpä se olisi!

    Äänestä

Suomalaisten määrä tulee vielä jonkin aikaa laskemaan, mutta siitten pitäisi lähteä nousuun. Monissa uskovissa perheissä on paljon lapsia, joista useimmat saa taas paljon lapsia.
Voisi joku matematiikan osaaja hankkia tiedot esim. Lestadiolaisten määrästä ja lapsiluvusta ja laskea siitä käyrä vuoteen 2200 asti. Olisi mielenkiintoista.

Äänestä

se se on. Jos ihminen ei ole tehty siitä samasta puusta, tungetaan se täyteen jotain pillereitä. Kaikkeen on aina ratkaisuna helppo ja nopea tapa - pillerit.

Myöhemmin sitten vasta ihmetellään ja pyöritellään sormia.

Äänestä

Mun mielestäni vielä oleellisempi kysymys on, että onko vuonna 3000 maailmassa enää yhtään valkoihoista, saati vaaleatukkaista ihmistä?

Äänestä

Kyllä täällä Espoossa ainakin on tosi paljon pieniä lapsia vanhempien kanssa liikenteessä.
Kyllä niitä lapsia syntyy edelleen, mutta perheet eivä vaan säily eheinä. Se se on selkeänpi ongelma.

Itse olen eronnut ja lapset asuvat kanssani. Uutta miestä ei vielä ole.

Äänestä

taas väitän, että Suomi on täynnä raskaana olevia naisia. Niitä on joka paikassa, kaikkina vuoden- ja kellonaikoina =D Mutta Suomelle käy juuri niin kuin me suomalaiset haluamme. Meistähän se on kiinni.

Äänestä

Ei syytä huoleen. Minä tuon oman panokseni kekoon jahka maltatte siellä odotella. Thaikkuvaimo, nuori ja hedelmällinen suomimies, fiksu ja paksulompakkoinen = 10 mukulaa ja onnellinen perhe-elämä. Eli pikkasen saattaa maamme rodullinen rakenne muuttua itämaiseen suuntaan kohdaltani. Pitäkääs lippu muutkin yhtä korkealla niin kyllä tämä tästä!

Äänestä

Niitä lapsia olen ajatellut 3 tehdä, kunhan se nainen löytyy kun yksin aika vaikeaa.

Äänestä

Olet oikeassa, Suomessa on nyt luultavasti eniten sinkkuja kuin koskaan aiemmin, mutta ei se sitä tarkoita etteikö niillä kakaroita olisi. Tätä menoa lähitulevaisuudessa tullaan näkemään yhä enemmän ja enemmän YH-perheitä ja vähemmän ja vähemmän perinteisiä perheitä...

Ja syy, minkä takia niitä perheitä ei enää näy katukuvassa, on se että kakarat ja vanhemmat viihtyy nykyään sisätiloissa enemmän kuin ulkoilmassa...

Äänestä
  • Eikös tuossa ole jo kaksi huonoa juttua? Yh yksi tai kaksi lasta ja sisätilat.

    Äänestä

Mielestäni Suomi ja suomalaiset nuoret aikuiset on jakautuneet kahteen ryhmään, (iki)sinkkuihin ja perinteisiä arvoja noudattaviin ihmisiin. Esim. omalla työpaikalla vain muutamalla on perhe. Huomattava osa on sinkkuja tai "vain" seurustelevat. Kaveripiirissä taas on useita miehiä, joiden todennäköisyys pariutua tai hankkia lapsia on erittäin pieni. Vaikka naiset saavatkin (seksi)seuraa helposti, niin ei naisenkaan ole välttämättä kovin helppoa löytää nykyään sopivaa miestä perheen perustamiseen.

Itse kuulun niihin friikkeihin, jotka psysyttelevät täysin erossa vastakkaisesta sukupuolesta, mutta antavat ulospäin normaalin/menestyvän kuvan. Liikaa ulkonäkökomplekseja ja äärirealistisen elämänkatsomuksen aiheuttamia outouksia ajatusmaailmassa... On äärimmäisen todennäköistä, että en tule koskaan perustamaan perhettä. Syytän osittain "ongelmistani" nykyajan sairasta länsimaista elämäntyyliä ja mediaa, mutta tiedoston kyllä myös omat henk.koht. vikani.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sinklu21m kirjoitti:

Rupesin tässä miettimään että kun nykyään tuntuu olevan todella paljon sinkkuja, ihmiset ei tapaa ja perheitä jää muodostamatta niin miten Suomen käy tulevaisuudessa?

En tiedä olenko väärässä vai en mutta todella vähän näkyy "katukuvassa" nuoria perheitä joissa on tavallaan tulevaisuus. En osaa kirjoittaa enempää fiksumpia, ajatuksia on mutta en saa niitä tähän kirjoitettua joten keskustelua kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu