Ihastuminen

miten päästä yli ihastuksesta? olen ollut naimisissa jo 10 vuotta. muutama vuosi sitten ihastuin vanhaan tuttavaani, avioliitossamme oli silloin etäinen vaihe, ei riitoja mutta muuten olimme henkisesti kaukana toisistamme. tämä ihastuminen oli molemmin puolista. silloin päätin kuitenkin jatkaa puolisoni kanssa, vähän lastemmekin takia. kovalla työllä olemme saaneet luottamusta kuntoon, puolisoni sai siis tietää asiasta. tämä ihastus on pyörinyt vuosien varrella joskus mielessä vaikkemme ole tavanneet. nyt tapasin hänet taas pitkästä aikaa ja vanhat tunteet pulpahtivat pintaan uudestaan, yhdessä oli hyvä olla, melkein liiankin... mitä ihmettä teen? tuntuu että petän puolisoani jo pelkästään ajatuksen asteella, en ole häneen sitoutunut niin kuin avioliitossa kuuluisi olla. tulevaisuutta ihastukseni kanssa en voi miettiä koska en tiedä hänen tunteistaan vaikka yhdessä hetken olimmekin. emme sopineet mitään uudesta tapaamisesta, nähdään kai taas joskus sattumalta, ehkä...
4700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ruoho on aidan toisella puolella,kerran me elämme.

Äänestä
  • .. mieti mitä sinulla on pelissä, mitä voit menettää. Hetken huuma voi panna koko elämäsi pirstaleiksi. Sittenhän itket savuavilla raunioilla.

    Äänestä

Kyllä sun kannattaa kokeilla sitä toista.Tulee elämään vähäksi aikaa säpinä eikä kaikki ole niin yksitoikkaista.Vikittele vanha sitten takas jos juttu ei onnaa.

Äänestä
  • pätevistä neuvoista =) ei taitaisi tuo vanha enää vikittelyllä takaisin tulla... saa nähdä mitä tästä tulee. kai tässä nyt elellään tätä "normaalia" elämää päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. puolisolleni en viimeksi tapahtuneesta mainitse. periaatteessa hänessä ei ole mitään vikaa, kai se itsessä on kun ei tyydy siihen mitä on saanut... eniten tässä ihmetyttää kuinka helposti sitä lankeaa kun tilaisuus tulee, en olisi uskonut että kynnys on niin matala =/ en kadu, mutta ihmettelen kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mä vaan kirjoitti:

miten päästä yli ihastuksesta? olen ollut naimisissa jo 10 vuotta. muutama vuosi sitten ihastuin vanhaan tuttavaani, avioliitossamme oli silloin etäinen vaihe, ei riitoja mutta muuten olimme henkisesti kaukana toisistamme. tämä ihastuminen oli molemmin puolista. silloin päätin kuitenkin jatkaa puolisoni kanssa, vähän lastemmekin takia. kovalla työllä olemme saaneet luottamusta kuntoon, puolisoni sai siis tietää asiasta. tämä ihastus on pyörinyt vuosien varrella joskus mielessä vaikkemme ole tavanneet. nyt tapasin hänet taas pitkästä aikaa ja vanhat tunteet pulpahtivat pintaan uudestaan, yhdessä oli hyvä olla, melkein liiankin... mitä ihmettä teen? tuntuu että petän puolisoani jo pelkästään ajatuksen asteella, en ole häneen sitoutunut niin kuin avioliitossa kuuluisi olla. tulevaisuutta ihastukseni kanssa en voi miettiä koska en tiedä hänen tunteistaan vaikka yhdessä hetken olimmekin. emme sopineet mitään uudesta tapaamisesta, nähdään kai taas joskus sattumalta, ehkä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu