Hei!
Olen juuri aloittanut Painonvartijoiden POINTS-ohjelman noudattamisen cd-romin avulla... Ihannepainoon on matkaa 30 kg. Tuntuu hurjalta ajatellakin! :D
Lapsesta asti olen kantanut ylipainon taakkaa, ja saanut kuulla jos jonkinlaisia kommentteja ulkomuodostani. Housujen ostaminen on painajaismaista ja uimarannoilla lekottelen vain unissani... kohtalontovereita?
Pyrin kuitenkin ottamaan päivän (ja suupalan Ü)kerrallaan, ja asettamaan tämän "matkani" varrelle pieniä välitavoitteita.
Toivon tämän ohjelman noudattamisen ohella osaavani säilyttää sen ajatuksen, että muutan elämäntapojani ja syömistottumuksiani ennen kaikkea ITSEÄNI VARTEN. Haluan olla terve ja energinen, en vain miellyttää muita laihtumalla. Mutta kuinka usein olenkaan polkenut itseni maan rakoon vain siksi, etten ole kuin nuo kauniit mallit kaikkialla ympärillä, lehtien kansissa ja tv-ruudussa... *huoks*
Siksipä muistutan itselleni päivittäin, kuinka tärkeää on säilyttää itsekunnioituksensa ja luottaa itseensä - kiloista riippumatta!
Niin, asiaan... :)
Olisin kiinnostunut kuulemaan teidän kokemuksianne kyseisestä Painonvartijoiden ohjelmasta: Onko toiminut kohdallanne? Ovatko saavutetut tulokset olleet pysyviä, vai onko paino lähtenyt takaisin nousuun?
Vinkkejä ja vapaita ajatuksianne odotellen... :) Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästänne!
Olen juuri aloittanut Painonvartijoiden POINTS-ohjelman noudattamisen cd-romin avulla... Ihannepainoon on matkaa 30 kg. Tuntuu hurjalta ajatellakin! :D
Lapsesta asti olen kantanut ylipainon taakkaa, ja saanut kuulla jos jonkinlaisia kommentteja ulkomuodostani. Housujen ostaminen on painajaismaista ja uimarannoilla lekottelen vain unissani... kohtalontovereita?
Pyrin kuitenkin ottamaan päivän (ja suupalan Ü)kerrallaan, ja asettamaan tämän "matkani" varrelle pieniä välitavoitteita.
Toivon tämän ohjelman noudattamisen ohella osaavani säilyttää sen ajatuksen, että muutan elämäntapojani ja syömistottumuksiani ennen kaikkea ITSEÄNI VARTEN. Haluan olla terve ja energinen, en vain miellyttää muita laihtumalla. Mutta kuinka usein olenkaan polkenut itseni maan rakoon vain siksi, etten ole kuin nuo kauniit mallit kaikkialla ympärillä, lehtien kansissa ja tv-ruudussa... *huoks*
Siksipä muistutan itselleni päivittäin, kuinka tärkeää on säilyttää itsekunnioituksensa ja luottaa itseensä - kiloista riippumatta!
Niin, asiaan... :)
Olisin kiinnostunut kuulemaan teidän kokemuksianne kyseisestä Painonvartijoiden ohjelmasta: Onko toiminut kohdallanne? Ovatko saavutetut tulokset olleet pysyviä, vai onko paino lähtenyt takaisin nousuun?
Vinkkejä ja vapaita ajatuksianne odotellen... :) Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästänne!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itselläni on kanssa samansuuntainen tavoite kuin sulla...ainakin 30 kiloa veks!
Mutta siihen menee aikaa ja tarttetaan PALJON kärsivällisyyttä!!
Itsellä lähti ekat 5-6 kiloa ihan "helposti" mutta sitten alkoikin alamäki...painoa tuli takaisin 2 kiloa.Arvaa vaan ärsyttikö!
Mutta nyt taas on alkanut laskusuhdanne...toivotaan että jatkuu:)
Mutta siis, olen ihan 100%:n varma, että tällä points jutulla onnistuu laihtumaan, mutta se todellakin vie aikaa ja pinnaa koetellaan varmasti useasti.
Mutta kun ajattelee lopputulosta, kai sen kaiken kestää:)
tsemppiä ja kerro kuulumisia!!:)Et miten menee:)
...kannustuksesta! Mukava tietää että kohtalontovereita löytyy. Ja edessä uusi, uljas elämä :)
Jos laitat sähköpostiosoitteesi, voidaan jutella jatkossakin? Toisen tuki ei koskaan ole pahitteeksi :)
hei!
kyllä sinä onnistut . luotat vain itseesi ja asiaasi. points ohjelma on hyvä kunhan pyrit kirjaimellisesti noudattamaan sitä. tuttuni laihutti 12 kg 12 viikossa eli aikamoista vauhtia mutta hän onkin noudattanut tarkoin ohjeita. jos et jaksa aivan sataprosenttisesti noudattaa niin tippuu se paino kuitenkin mutta hitaampaa tahtia eli ei paniikkia ota todellakin askel kerralla ja stemppaa itseäsi joka päivä joka 100g on aina voiton puolella. itse olin painonvartijoissa silloinkun puhuttiin pallukoista sain 5 kg pois mutta kun jätin asian kesken niin sepä paino tuli takas . nyt minäkin olen askel askeleelta ottanut tavoitteeksi 13kg(vähempi kuin sinulla mutta lujassa sekin on)
josta jo 6kg on lähtenyt.tosin heinäkuusta alkaen mutta en ole pitänyt kiirettä ja en ole noudattanut ohjeita sataprosentisesti. olen ystäväni avulla päässyt osalliseksi pointsin saloista ja niiden avuilla aloitin heinäkuussa urakkani mutta uskon asiaani ja tiedän että ensi keväänä minä olen tavoite painossani kiitos points ohjelman ja oman sinikyyteni.
muista älä masennu jos joskus poikkeat polulta .tee asiastasi elämän tapa ei mielipaha . nauti samalla elämästä ja huomaa kuinka pikkuhiljaa saavutat tavoitteesi. sinä jos kuka pystyt siihen! ONNEA SINULLE!!!ja kaikille muille samassa tilanteessa oleville!!!
Pointsit toimii kyllä tosi hyvin, mikäli vain pystyt pitäytymään ohjelmassa. Pari vinkkiä sulle: lähde alusta asti tosissasi siihen touhuun, älä lopeta kesken vaikka tuntuisikin, että pystyt laihduttamaan ilman ohjelmaa (sulla ehkä eri juttu kun et käy ryhmässä) ja mikä tärkeintä, ole itsellesi rehellinen. Voin kertoa että 20 grammasta juustoa tulee melko helposti kolme siivua, jotka "ihan varmasti on enintään 20 g painavia".
Kyllä se onnistuu, itselläni on "vain" seitsemisen kiloa ylipainoa, joskus tuntuu, että isomman määrän laihduttaminen olisi helpompaa.
Avainsana on jatkuvuus: Täytyy sisäistää, että uutta ruokavaliota on pystyttävä jatkamaan lopun elämää jos mielii pysyä hoikkana. Itselläni tässä pikkusen ongelmia... Myös liikunnan määrä kannattaa pitää järkevän rajoissa ettei kyllästy heti. Älä polje 20 km kuntopyörällä joka päivä niin kuin yksi täti meidän ryhmässä. Ei mikään ihme, ettei kolmen viikon päästä huvittanut mikään.
Voimaa siis!
Olen laihduttanut tuon Points Cd:n avulla -32 Kg, urakkani kesti 1 vuoden. Kun vaan omaa viitseliäisyyttä ja pitkäjännityneisyyttä niin kyllä kilot karisee ja saa samalla uudet/järkevämmät ruokailu tottumukset.
Tsemppiä urakkaasi !
Kiitos ihanista kommenteistanne!
Oikein sydäntä lämmittää kun teidän kirjoituksianne lukee :) Tällä hetkellä olo on todella hyvä, ohjelma tuntuu tukevan luontevasti päivittäisiä ratkaisuja, ja pienellä "itseopiskelulla" löytää hyvää, terveellistä syötävää niin, ettei tarvitse nälissään kulkea. Näin opin muuttamaan elämäntapani pysyvästi. Loistavaa!
Pistepankissakin on jo muutama pointsi "varalla" :)
Niin, rehellisyyttähän tämän ohjelman käyttö vaatii, mutta itselleen siinä vaan hallaa tekee, jos laskee juustosiivut miten sattuu ;) Eli en edes halua huijata, vaan saada todellisia tuloksia, niinkuin monet teistäkin ovat näköjään saaneet. On niin kannustavaa kuulla toisten onnistumisesta - kyllähän minäkin sitten voin onnistua!
Lumenvalkeita päiviä ja hyvää oloa teille kaikille!
ryhmänohjaajamme on antanut hyvän neuvon:
Kyllä se yksi karkki(/ muukin todella hyvälle maistuva) YKSI PALANEN maistuu ihan samalle kuin kaikki muutkin ELI ei tarvitse syödä kymmentä tai kahtakymmentä dominoa, koska ne kaikki maistuu ihan samalle- yksi riittää!!! Tuon kun sisäistäisi niin hyvin olisi asiat
...vaan kun sille "pirulle" pikkusormensa antaa, niin ai ai, kuinka vaikeaa onkaan kieltäytyä siitä toisesta ja sitten kolmannesta ja lopulta on koko paketti hotkittu... :)
Mutta pidetään tuokin neuvo mielessä. Itse en taida olla vielä niin vahvoilla tämän uuden elämäni kanssa, että uskaltaisin lähteä yhtäkään keksiä maistelemaan.
Mutta "niin on päiväsi kuin on voimasi".
Kyllä se siitä ja tämä tästä! :D
Minulla on miinus kolmekymmentä takana pointsien avulla. Aluksi laihdutin, mutta sitten alkoi inhottaa koko homma ja mietin pitkään, mitä teen, sillä painoa pitää saada alas keinolla millä hyvänsä.
Aloitin ajattelemaan asiaa ruokaremontin kannalta ja se olikin paljon helpompaa kuin laihdutus. Nyt olen tasapainoillut jo 2 kuukautta eikä ole olut suurempia vaikeuksia. Ei tee edes mieli mitään rasvaisia tai kermaisia syömisiä. Ja tiedostan, että entiseen ei ole koskaan paluuta!
Käytin tosi runsaasti nollia avukseni, koska minulla ei ollut mikään kiire pudottaa painoani. Kirjaimellisesti söin aina, en paljoa, mutta jotain kumminkin. Söin applarin/grapen siivu kerrallaan ja kurkkua oli pilkottuna purkkiin ja siitä nappasin palasen suuhuni aina silloin tällöin. Minulla ei ollut nälkä koko kolmenkymmenen kilon pudotuksen aikana.
Nyt tulee joskus nälkä, koska nollat on jäänyt vähemmälle. Mutta painoni on pysynyt /- kilon tarkkuudella samana. Otan heti parin päivän tiukan linjan, jos vaaka on plus kilo. Useimmiten tuo kilo menee alas pelkästään juomalla vettä ja teetä.
Tsemppiä Sinulle, kyllä pystyt, kunhan vain motivaatio säilyy takapakeista huolimatta. Jumituksia tulee väkisikin, vaikka kuinka kiltisti elelisi. Aina jumituksen sattuessa, tuli ajatus hellittää ja luopua koko remontista. Mutta sit tuli se "piru" jostain, joka sanoi, mä näytän sulle.