Hei! Mä alotin viikko sitten laihduttamaan ja olin silloin mitoissa 159/67. olin masentunut kun kaikki haukkui läskiksi. Noh, menen kesäloman jälkeen uuteen kouluun koska me muutettiin kaupunkiin. Ajattelin että tämä on uusi alku kaikelle ja aloitin laihduttamaan. En tiedä mitä tapahtui mutta nyt viikon sisällä olen laihtunut 6 kiloa ja olen mitoissa 159/61! Olen onneni kukkuloilla. 6 kiloa on sama kun kilo per päivä. Olo on mahtava. te varmaan ajttelette että ole saanut kilot nälkäkuurilla pois. Ehei, en ole syönyt ehkä terveellisesti mutta ihan hyvin.
Suunnilleen näin:
Aamu:
Tuoremehua (5 hedelmää)
Puolipurkkia persikka pilttiä
Päivä:
Puolipurkkia pilttiä
ruokaa esim salaattia puol perunaa ja vähän makkaraa
ilta:
purkillinen pilttiä
tuoremehua
vettä pitkin päivää.
älkää alkako ruikuttamaan että syön liian vähän. pärjään hyvin ja paino tippuu koko ajan. Olen onnellinen näin ;)
Suunnilleen näin:
Aamu:
Tuoremehua (5 hedelmää)
Puolipurkkia persikka pilttiä
Päivä:
Puolipurkkia pilttiä
ruokaa esim salaattia puol perunaa ja vähän makkaraa
ilta:
purkillinen pilttiä
tuoremehua
vettä pitkin päivää.
älkää alkako ruikuttamaan että syön liian vähän. pärjään hyvin ja paino tippuu koko ajan. Olen onnellinen näin ;)
Vastaukset 7
Vanhimmat
usein tosin jätän lihan kokonaan pois.
mut onko sulle ilmaantunu iho-ongelmia laihtuessasi? sen takia mä en uskalla laihduttaa,kun pelkään pilaavani nyt virheettömän ihoni..pelkään finnejä,kun niin monille niitä on tullut laihduttaessa.
Vaihtaisit tuon piltin ja mehut oikeisiin hedelmiin/kasviksiin, niin saisit vähän kuituja ja pureskeltavaa. Makkara kannattaa vaihtaa kokolihaan tai mieluummin vielä kalaan tai broileriin, niitä saa syödä vielä enemmän.
ni varmasti oot kohta jääkaapilla ja 6kiloa tulee takas :) meillä on niin mahtava kroppa meillä ihmisillä että se kyllä osaa ilmaista jos elää pitkään vaarallisen alhaisella energiamäärällä, pakottaa ahmimaan koska se kiljuu energiaa. Sitä paitsi, älä luulekkaan että tuo 6kiloa on oikeaa laihtumista, sun päivän kulutus pitäis olla 7500kcaloria et saat yhden kilon päivässä pois :D eli 9 tuntia juoksua.
yhdyn edelliseen.
Ja ihan oikeesti toi ruokamäärä on ihan naurettavan pieni ja se mikä on lähteny on nestettä.
Ja tollasella kuurilla, varsinkin jos tahdonvoimaa ja tunnollisuutta löytyy, on vaara sairastua anoreksiaan. Mun mielipide. Aika sairasta joka tapauksessa....
Mulla on eriävä mielipide siihen, ettei todella pienellä energiamäärällä voisi laihtua pysyvästi.
Itse olen aika 'ehdoton' kaikessa mitä teen, joten laihtumisenkin hoidin (kun sitä ensin olin useamman vuoden pähkäillyt ja läskiä katsellut) paastolla.
Laihdutin 14kg olemalla 3kk lähes syömättä. Sen jälkeen paluu pikkuhiljaa kasvisravinnolle, nykyään syön kevyesti, vähärasvaisesti ja tervellisesti. Ruisleipää jne, harvoin mitään karkkia tai pullaa tms turhaa.
ja huom, tää paino on pysynyt nyt jo 7 vuotta.
Mutta, kaikille ei sovi tollanen tapa, joillekkin se että jättää vaikka sen lauantain viinerin syömättä ja hitaasti laihduttaa.
olen siis viestin alkuperäis lähettäjä. toi viiminen viesti on niinkuin mä ajattelen eli tää on lakuun tämmöstä ja sitten totuttelen hiljattain oikeaan ruokavaljoon. ja toi finni kysymys että ei niitä kyllä pahemmin oo tullu.