En olisi ikinä uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen.
Olen seurustellut kolme vuotta ihanan ja luotettavan miehen kanssa. Olemme molemmat parikymppisiä ja asumme yhdessä.
Arvostamme samoja asioita, mutta muuten olemme kovin erilaisia.
Mies on minulle todella rakas. Kuitenkin oloni on joskus kamalan yksinäinen. Teemme molemmat paljon töitä, eikä yhteistä aikaa ole juuri koskaan. Aamulla sanomme huomenta ja illalla hyvää yötä.
Seksiä meillä on aina ollut paljon, ja siihen puoleen olen täysin tyytyväinen.
Uutenavuotena tapasin minua yli kymmenen vuotta vanhemman miehen, ja olen pitänyt häneen yhteyttä siitä lähtien. Olemme hämmästyttävän samanlaisia, ja minulla on äärettömän hyvä olla hänen kanssaan. Nauramme samoille asioille, ja puhumme kaikesta mieleen tulevasta pitkään, pitkään. Tunnen valtavaa vetoa tähän mieheen. Viikko sitten tapahtui lopulta jotain äärimmäisen typerää: petin rakastani tämän miehen kanssa. Nyt en tiedä, mitä tehdä.
Kurkkua kuristaa ajatus, että minun pitää lähteä nykyisestä suhteestani. Meillä on paljon hyviä asioita, ja kaikki yhdessä tehdyt asiat ja yhteiset unelmat tuntuvat ihan käsittämättömän raskailta. Meillä menee hyvin.
Mutta onko niin, ettei voi löytää ihmistä, jonka kanssa tuntisi olevansa kotona? Pitäisikö tyytyä hieman vähempään, ja ajatella omia juttujaan sitten itse ja ystävien kanssa?
Onko mahdollista löytää ihminen, jonka kanssa voisi elää yhdessä? Vai onko sitä loppujen lopuksi vaan niin helvetin yksin?
Itsetunto on todella maassa tämän pettämisepisodin vuoksi. Mikään ei oikeuta tekemään toiselle tällaista. Ja kuitenkin: olen valtavan ihastunut tähän vanhempaan mieheen. Mutta kannattaako edes yrittää, vai onko sitä lopulta kuitenkin taas saman tilanteen edessä: yksin?

Vastaukset 10
Vanhimmat
vähempään tai sitten otat riskin ja tavoittelet parempaa. Ajattele itseäsi 10vuoden päästä, mitä haluat elämältäsi. Ja, kyllä, voi löytää ihmisen, jonka kanssa on "kotona", kunhan jaksaa odottaa.
Ensinnäkin, pyri varmistamaan millainen on sen uuden ihastuksesi seurustelumenneisyys. Itse ihastuin vanhempaan mieheen (yli 10v. ikäeroa) jonka pisin suhde ei ollut koskaan 3v. pidempi. Ja niinhän siinä kävi, että kun ei muut olleet "kelvanneet", en myöskään minä loppupeleissä kauaa kiinnostanut, vaikka alku oli kipinää täynnä. Keskustele ja kerro hänelle enemmän tämänhetkisestä ongelmatilanteestasi, ja katso miten hän sen ottaa. Viis veisaako vai ymmärtääkö hankaluutesi? Tukeeko hän sinua? Yllyttääkö eroamaan? Päättele siitä onko hänellä kanssasi pidemmät suunnitelmat vai onko hän vain "kulkuri".
mitä tahansa päätätkin, harkitse huolella.
Sulla voi olla tiedostamattomia tarpeita hakea miehestä isäsi piirteitä jos isäsuhteesi oli lapsuudessasi jotenkin epätäydellinen. Ihastuksen voimakkuus yleensä viestii joistain toteutumatta jääneistä tunnepuolen tarpeista, suhteen osapuolena pystyt toimimaan paremmin jos tiedostat omat emotionaaliset reaktiosi. Yleensä näitä kaivetaan esiin terapiassa mutta joku ymmärtäväinen kaverikin voi olla avuksi jos suostuu kuuntelemaan juttujasi - taulun sisältä on vaikea nähdä koko kuvaa = itseterapia vaikeaa.
Hei Umpikuja. Tarvitaan umpikujia, luiskahduksia ja tunnustelua. Sinä vaikutat varsin ajattelevaiselta ihmiseltä, joten sinä selviät asian yli. Voihan olla, että tämän (minunkin mielestä isähahmon) kautta löydät sen vielä paremman kumppanin tai entisestä alkaa löytymään jotain...
Minä kävin pariterapiassa mieheni kanssa ja päädyimme eroon. Olen hyvilläni siitä. Olen jo 48 enkä vieläkään ole löytänyt edes itseäni. En tyydy epätyydyttäviin suhteisiin. Olen mieluummin sinkku ja minulla on miesystäviä. Ei kuitenkaan seksiä kuin vain joskus. Se ei ole kivaa, mutta...minkäs teet?
Pitää vielä odottaa sitä Oikeaa/tai jotain.
unelmista. Jos ei niin sitten on ongelmia. Unelmissa on se henkilö joka on muovattu odotuksista. Sitä ei koskaan saa omakseen, sillä se on vain unelmaa.
Ikävää tuo pettäminen. Millainen on tulevaisuutesi uudessa suhteessa joka on saanut alkunsa pettämisestä? Voiko sinuun luottaa? Kuinka syvää on rakkaus ilman luottamusta? Entä oma luottamuksesi itseesi?
Jos nyt sanot että kaikki on menetetty ja kaikki kumppanisi joutuvat ennemmin tai myöhemmin vaihtoon. Niin näin tulee käymään.
Joten mitä jos sanoisit vaikka niin, että voisimpa saada tyhmät tekoni anteeksi. Tahtoisin niin kovasti oppia tuota mystistä ja vaikeaa tiedettä josta en vielä tiedä kovinkaan paljoa. Ja ehkä joskus jonain päivänä ymmärrän mistä on kyse.
In the end (naivit ja muut älkää vaivautuko tästä eteenpäin)
Rakkaus on vain kasa endorfiinejä.
ja jos päädyt eroamiseen, niin älä missään nimessä kerro että olet pettänyt tai et sulla on joku toinen. Se on kaikkein pahin mitä toiselle voi ikinä tehdä!
Olen itse ollut "uhrina" tämmöisessä tilanteessa ja se pilasi todella paljon elämästäni! Nyt ei pysty enää luottaan kehenkään eikä saa minkäänlaista innostusta seurustelemiseen enää, eli siinä ei nää mitään järkeä, koska ajattelee, että niin käy kuitenkin.
Olen uskotellut itselleni, että paras on olla täysin rehellinen kaikissa suhteissa.
Uskottelin myös, että en voisi ikinä pettää toista.
Paskanen nauru.
Olen aina ollut herkkä tuomitsemaan itseni ja myös muut. Niin kuin sanoin, itsetunto on todella alhaalla. Halpa olo.
Mua on itseänikin petetty. En aio kertoa miehelleni pettämisestä, tai siitä että mulla on toinen, sillä se olisi todella kova isku. Kuitenkin se ehkä saisi sen tajuamaan, että minä en ole sen luottamuksen arvoinen koskaan ollutkaan.
Pitäisi kai olla ihan vaan itsekseen. Jättää myös tämä vanhempi mies rauhaan, sillä eihän pettämisellä alkanut suhde voi loppua hyvin. Sitä epäilee sekä itseään että toista.
Miten voi olla näin saatanan tyhmä! Nautin kyllä miesten huomiosta, ja yleensä saankin sitä ihan kiitettävästi. Mutta tässä vanhemmassa miehessä oli jotain erilaista. Ei kuitenkaan mikään oikeuta pettämään.
Voisipa vain jatkaa, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Päähän tässä hajoaa.
Mulla on ihana suhde, jossa saan kaikki tarpeeni tyydytettyä ja koen oleavni rakastettu. Silti noin kerran viidessä vuodessa törmään sellaiseen mieheen, joka on vähintään kymmenen vuotta vanhempi ja herättää minussa ihan käsittämättömän voimakkaita tunteita. Jos tällainen mies osoittaisi kiinnostusta, olisi minun HYVIN HYVIN vaikea torjua sitä. Yrittäisin ja tietäisin, että elätän vain unelmiani toisessa ihmisessä, mutta en silti voi vannoa, etten jopa sortuisi ainakin henkisesti täydelliseen petokseen.
Vaikka olen hyvässä suhteessa, on silti sisällä tyhjyyksiä, joita se suhde ei millään ikinä pysty täyttämään. Isä suhteeni oli etäinen ja miltei olematon. Tiedostan sen ja siksi en syytä itseäni turhaan näistä tunteistani. En kuitenkaan usko, että kukaan toinen ihmienn tai mikään uusi suhde edes isähahmon kanssa voisi puolta vuotta pitempään täyttää sitä koloa.
Ymmärrän aika hyvin miltä sinsuta tuntuu, mutta neuvoisin, jso vain mitenkään pystyt, miettimään miksi sinulle se vanhempi mies on niin suuri huume ja sitten olisi ehkä vieroituksen aika...
Se yksinäisyys ei lähde toisilla ihmisillä, se on sielussa kii ja se jää sinne, jos on jäädäkseen loppuelämäksi. Sitä voi helpotata terapialla, ystävillä, ja etenkin puhumalla nykyiselle miehellesi mitä koet sinulta puuttuva. Älä kerro toisesta miehestä, älä pettämisestä, avan miltä tuntuu, mitä haluaisist lisää, miten koet oman olemassaolosi ja miten yksin olet. Minua se on lohduttanut tässä isänkaipuussa, että seurustelukumppaanini tietää siitä ja ymmärtää.
Moi!
Mulla ei ole kaipuuta mihinkään isähahmoon, mutta muuten vähän sama tilanne kuin ketjun aloittaneella. Olen suhteessa miehen kanssa, joka on äärimmäisen kiltti ja kunnollinen, huomaavainen jne. jne. Vähän hiljaisen puoleinen ja särmätön tosin. Mutta siis kuitenkin tosi ihana tyyppi järjellä ajatellen. Tunteeni ovat kuitenkin jotenkin muuttuneet rakkaudesta enempi kaveriudeksi ja mietin jatkuvasti onko hän mulle se "oikea". Olen 24 ja tämä on ensimmäinen suhteeni. Kestänyt 2,5v...
Ehkä myös kokemattomuus ajaa mua pohtimaan voisinko löytää jonkun enemmän mun kaltaisen ihmisen, kun me ollaan niin erilaisia...
Äh. Jos voisikin olla varma, että löytää eikä tavottele kuusen latvassa tyhmänä aina vain korkeammalle ja putoa maahan kokonaan...
Mä olen kyllästyny avomieheeni. Se kiroilee, röyhtäilee, pieree, raapii itseään, lässyttää samaa kasettiä yötä-päivää, horisee tyhjää. Rahaa on omaisuus. Kuka vaihtais en mun kanssa? Sängyssä hyvä, mutta ei mulle riitä raha, seksi ja ruma naam. Tekee mulle kaiken mutta on vastenmielinen. APUA.