Lapset, vaimon ja koko entisen elämäni.
Miten on naiset, voisitteko ajatella parin vuoden eron jälkeen palaavanne takaisin entiseen?
Miten on naiset, voisitteko ajatella parin vuoden eron jälkeen palaavanne takaisin entiseen?
Haluaisin
vaimoni takaisin
142311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En todellakaan. Entisen elämän takia juuri erosin. Siihen en halua takaisin.
Nimenomaan entiseen en haluaisi palata.
Jos ex olisi muuttunut/kasvanut, kuten koen, että itse olen, saattaisin ehkä harkita.
Mutta sellaiseen mitä se oli - ei kiitos.
todella muuttus eli olis uskollinen ja ei väkivaltanen myös arvostas minua ihmisenä,sitten ehkä mutta vaikeeta olis.
Alussa vois olla kivaakin mutta useamman kerran yritin erota ja aina sama vanha aatami sieltä paljastu eli en menis enää takas.
eikä muutosta tapahtunut suuntaan, eikä toiseen..nyt harmittelen että elämä siinä valui hukkaan..toivottavasti sun exä on viisaampi ja elää vaan omaa elämäänsä.
Riippuu siitä, kuinka paljon on tullut loukatuksi. Minä tulin melkoisesti, mutta silti ottaisin vanhan elämäni takaisin. Huonommaksi se meni erotessa. Samaa on sanonut exäni, joten ehkä vielä joskus hoitelemme yhdessä yhteisiä lastenlapsia. Vielä on ongelmana nuo uudet kumppanit...
En todellakaan palaisi entiseen, enkä edes entisen luokse. Ollut on mennyttä ja lähtöni oli pitkään harkittu, halusin nimenomaan toisenlaisen elämän.
Parin vuoden aikana ero jo surtu ja asiat saatu järjestykseen. Rakkauskin kuollut ja uuttakin jo kuvioissa.
Harvoinpa aikuinen enää ihmisenä muuttuu. Uskon vahvasti, että samat ongelmat tulisivat jonkin ajan kuluttua vastaan - vanhaa lämmittämällä ei soppa parane.
Ja mieti lastenkin kannalta, jos se ei sitten onnistukkaan, niin uskon että toinen ero olisi vieläkin raskaampi ja pettymys karvaampi.
Katse tulevaisuuteen, ei menneeseen.
jos rakkaus on kuollut, niin ei sitä enää korjaa mikään. Hyviä ystäviä voisimme olla ehkä joskus, mutta haluan elää elämäni ilman exääni. Loppu mikä loppu.
Muutama kokemus lähipiirissä osoittaa, että ei onnistu yhteen palaaminen. Vaikeammaksi vain menee..
Mutta keskustele exäsi kanssa, sillähän se selviää.
Voimia sulle, toivottavasti näet tosiasiat sellaisina kuin ne on ja siirryt eteenpäin elämässäsi, suuntaan tai toiseen.
on turha kysellä täällä. Sinun mahdollisuutesi saada perheesi takaisin riippuu vain ja ainoastaan sinusta ja vaimostasi ja siitä miksi olette eronneet.
paluu onnistus yhteen vielä ja uusista kumppaneista erottu.Sitten se alkas niiden kumppanien kaipaaminen ja uusi soppa edessä.
ihmiset edes kykenevät uuteen suhteeseen heti vanhan päättymisen jälkeen, jos siihen vanhaankin vielä kerran haikaillaan. Kyllä erosta johtuva surutyö pitäisi hoitaa ensin alta pois ennenkuin sekoittaa siihen uusia ihmisiä.
Toisekseen, ei kai siihen uuteen kumppaniin niin nopeasti muodostu niin syvää suhdetta kuin ihmiseen, jonka kanssa on ollut ehkä vuosikausia.
Uuteen kumppaniin voi muodostua syvempikin suhde kuin entiseen, johon tunteet ovat kuolleet ja olivatg kuolleet jo ennen eroa. Muuten ei oltaisi erottukaan, yhteisasuminen oli vain järjestely josta kumpikaan ei päässyt irti. Suhteen loppumisen (milloin se sitten tapahtuikaan??) olin käynyt läpi jo pari vuotta aikaisemmin. Ei keskenämme puhuttu, mutta sanoittakin molemmat tiesi tilanteen.
Erosimme ja muutin yksin. Tapasin ns. elämäni miehen n. 6 kk sen jälkeen. Vajaan vuoden seurustelu kuitenkin katkesi kun tein hätäisen päätelmän ettei siitä voi ikinä mitään tulla koska toinen oli naimisissa (tai "naimisissa ja naimisissa"... avioliittoja on monenlaisia, mutta muodollisesti siis kyllä naimisissa). Jäi aivan kamala tunne, että ero oli virhe. Vaikka kuinka järkeilin se ei auttanut. Reilu kaksi vuotta elin kuin koomassa. Suoriuduin arkirutiineista, mutta en käynyt missään. Töihin, kotiin, ulkoilin hieman, tein kotitöitä, katsoin tv:tä menin nukkumaan. Ja päässä pyörivät tuskaiset ajtukset vaikka kuinka yritin joskus lukea kirjaa, käydä elokuvissa tms. Muut miehet eivät kiinnostaneet. Laihduin, olin aika kurjan näköinenkin.
Sitten mies yllättäen otti yhteyttä ja ilmoitti eronneensa. Siitä päivästä tulee syksyllä seitsemän vuotta. Edelleen tunne on sama. Molemmat tunnemme sen. Sama ikävä ja kaipuu jos joudumme olemaan erossa esim. työmatkojen takia. Tällaista tunnetta ei koskaan ollut exän kanssa, vaikka mukavaa hänen kanssan olikin silloin aluksi pari vuotta. Olemme edelleen kavereita exän kanssa, vaikka ei kovin paljon yhteyttä pidetä. Ehkä olimme kavereita allun perinkin, mutta sen arvion voi tehdä vasta näin jälkeenpäin. Suhteen alussa ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää. Mutta nykyinen mieheni on jotain mitä en olisi koskaan kuvitellut olevankaan.
Liian paljon tapahtunut, liian kaukana toisistamme.
Ja sitäpaitsi uusi kumppanikin jo olemassa, josta en olisi valmis enää luopumaan :)
Mikä on kuollut pysyy kuolleena. Kerran kahteen suuntaan revityt tunteet eivät palaa. Vain pahaa makua suussa.
En voisi kuvitella että mies haluaisi minut takaisin tietäen, etten koskaan häntä rakastaisi, en välittäisi, jos edes sietäisin. Rakastan toista. Se sopii entiselle miehellenikin.
että hänkin menisi elämässää eteenpäin ja löytäisi itselleen uuden partnerin