Olisi kiva kuulla PETTÄJILTÄ, mitkä ovat niitä syitä, jotka saavat/saivat heidät pettämään. Sekä niiltä, jotka ovat tehneet sen kerran ja katuvat, kuin niiltä, jotka ovat ottaneet pettämisen "tavakseen" tai pettäneet useammin kuin kerran.
Erotuksena muihin kyselyihin haluaisin siis niiden todellisten, perimmäisten, syiden pohdintaa! Ei siis niitä kliseisiä "en tiedä, olin kännissä ja niin v**un tyhmä, oli kriisi parisuhteessa,...". Toki nuo voi olla osasyitä, mutta siis ne perimmäiset syyt nyt kiinnostaa. Eli vaikka parisuhteessa oli kriisi niin MIKSI petit, mistä se toimintamalli kumpuaa?
Olen sitä mieltä että jos pettämisestään ei jää kiinni, niin helposti tulee kuitanneeksi asian siten että "mä olin kännissä ja niin TYHMÄ, en tee niin enää koskaan". Ja sillä kuitattu. Eli itselleenkään ei tarvitse selvittää niitä todellisia syitä. Olisi kiva kuulla, minkälaisia oivalluksia omasta elämästä ja käyttäytymisestä jollekin pettäjälle on avautunut asian pohtimisen myötä.
Itse petin puolisoani kerran vaikka meillä oli kaikki hyvin, ei mitään kriisiä ja seksikin oli hyvää. Selitin pettämistäni itselleni humalatilalla, otollisella tilanteella ja kevääntulolla ;), kunnes jäin siitä kiinni. Menimme parisuhdeterapiaan.
Olen aikaisemminkin pettänyt edellistä tyttöystävääni, mutta siitä en jäänyt kiinni. Siksi se ehkä tapahtui vielä toistamiseenkin sitten. Nykyisen puolisoni kanssa terapiassa huomasin että oli äärimmäisen tuskallista kohdata sitä aiheuttamaansa tuskaa ja ottaa vastuuta siitä. Helpompi oli ajatella että mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa. "ja eihän se nyt niin iso juttu ollut". Se oli sitä syyllisyyden hiljentämistä.
Ymmärrän nyt jotenkin, että minulle on vaikeaa sitoutua parisuhteeseen, vaikka puolisoni kanssa haluan olla. Eli haluan kaiken. Parisuhteen mutta myös kaikki ne muut jutut myös. elämä on täynnä mahdollisuuksia ja ne muka tavallaan kuuluvat minulle. Nyt pettämiseni paljastuttua olen joutunut tätä miettimään ja täytyy sanoa että olen kasvanut aika lailla. Osa pettämisen syytä oli myös se että en osannut nähdä asiaa ollenkaan niin loukkaavana, koska se tuntui itsestäni hyvältä. en miettinyt silloin miltä se puolisostani tuntuisi. Nyt kun mietin toisin päin, niin kyllähän se satuttaisi helv*tisti jos puolisoni tekisi minulle niin. Empatian puute oli siis valloillaan. Niin monet asiat näin vain omasta lähtökohdastani.
Lisäksi kaverini ovat myös pettäneet puolisoitaan (ei nyt kaikki) ja kukaan ei oikeastaan moralisoinut tekoani, joten en koskaan pysähtynyt miettimään. Ajattelin oikeasti että "pettäminen on väärin, mutta jos nyt kerran...".
Terapiassa opin näkemään myös syitä kavereideni pattämiseen (en niitä toki heille jaellut totuuksina). Yksi ehkä yleisin syy kumpuaa itsetunnon puutteesta. Ulkoisesti miehet ovat niin itsevarmoja ja rehenteleviä keskenään, mutta kuitenkin on taustalla se epävarmuus, että kelpaako enää kellekään muulle? Ja tätä pitää testata ja nostaa sitä itsetuntoa sitä kautta. Sen oman puolison kehut eivät riitä, vaan tärkeintä nimenomaan on, että ulkopuoliset hyväksyvät. Haetaan hyväksyntää.
Lisäksi monesti hylkäämisen pelko on taustalla, niin myös minulla varmasti. Koska vaikka kaikki on suhteessa hyvin ja kumppani ihana, niin silti pitää kokeilla, että vieläkö kelpaa muille, ja saada joku varalle, että jos puoliso jättääkin, niin onpahan joku varalla.
Kertokaahan omia tuntojanne.
p.s nyttemmin olen opetellut luottamaan siihen että parisuhde voi kestää, eikä sitä yksin jäämistä (jätetyksi tulemista) tarvitse pelätä ja sen takia ryssiä suhdetta itse pettämällä. Sillä vaikka ihminen toimii pelosta, että jää yksin, niin juuri se pettäminen ja sivusuhteiden kerääminen varalle aiheuttaa sen suhteen kariutumisen. Että sitä oli joskus tyhmä.
Erotuksena muihin kyselyihin haluaisin siis niiden todellisten, perimmäisten, syiden pohdintaa! Ei siis niitä kliseisiä "en tiedä, olin kännissä ja niin v**un tyhmä, oli kriisi parisuhteessa,...". Toki nuo voi olla osasyitä, mutta siis ne perimmäiset syyt nyt kiinnostaa. Eli vaikka parisuhteessa oli kriisi niin MIKSI petit, mistä se toimintamalli kumpuaa?
Olen sitä mieltä että jos pettämisestään ei jää kiinni, niin helposti tulee kuitanneeksi asian siten että "mä olin kännissä ja niin TYHMÄ, en tee niin enää koskaan". Ja sillä kuitattu. Eli itselleenkään ei tarvitse selvittää niitä todellisia syitä. Olisi kiva kuulla, minkälaisia oivalluksia omasta elämästä ja käyttäytymisestä jollekin pettäjälle on avautunut asian pohtimisen myötä.
Itse petin puolisoani kerran vaikka meillä oli kaikki hyvin, ei mitään kriisiä ja seksikin oli hyvää. Selitin pettämistäni itselleni humalatilalla, otollisella tilanteella ja kevääntulolla ;), kunnes jäin siitä kiinni. Menimme parisuhdeterapiaan.
Olen aikaisemminkin pettänyt edellistä tyttöystävääni, mutta siitä en jäänyt kiinni. Siksi se ehkä tapahtui vielä toistamiseenkin sitten. Nykyisen puolisoni kanssa terapiassa huomasin että oli äärimmäisen tuskallista kohdata sitä aiheuttamaansa tuskaa ja ottaa vastuuta siitä. Helpompi oli ajatella että mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa. "ja eihän se nyt niin iso juttu ollut". Se oli sitä syyllisyyden hiljentämistä.
Ymmärrän nyt jotenkin, että minulle on vaikeaa sitoutua parisuhteeseen, vaikka puolisoni kanssa haluan olla. Eli haluan kaiken. Parisuhteen mutta myös kaikki ne muut jutut myös. elämä on täynnä mahdollisuuksia ja ne muka tavallaan kuuluvat minulle. Nyt pettämiseni paljastuttua olen joutunut tätä miettimään ja täytyy sanoa että olen kasvanut aika lailla. Osa pettämisen syytä oli myös se että en osannut nähdä asiaa ollenkaan niin loukkaavana, koska se tuntui itsestäni hyvältä. en miettinyt silloin miltä se puolisostani tuntuisi. Nyt kun mietin toisin päin, niin kyllähän se satuttaisi helv*tisti jos puolisoni tekisi minulle niin. Empatian puute oli siis valloillaan. Niin monet asiat näin vain omasta lähtökohdastani.
Lisäksi kaverini ovat myös pettäneet puolisoitaan (ei nyt kaikki) ja kukaan ei oikeastaan moralisoinut tekoani, joten en koskaan pysähtynyt miettimään. Ajattelin oikeasti että "pettäminen on väärin, mutta jos nyt kerran...".
Terapiassa opin näkemään myös syitä kavereideni pattämiseen (en niitä toki heille jaellut totuuksina). Yksi ehkä yleisin syy kumpuaa itsetunnon puutteesta. Ulkoisesti miehet ovat niin itsevarmoja ja rehenteleviä keskenään, mutta kuitenkin on taustalla se epävarmuus, että kelpaako enää kellekään muulle? Ja tätä pitää testata ja nostaa sitä itsetuntoa sitä kautta. Sen oman puolison kehut eivät riitä, vaan tärkeintä nimenomaan on, että ulkopuoliset hyväksyvät. Haetaan hyväksyntää.
Lisäksi monesti hylkäämisen pelko on taustalla, niin myös minulla varmasti. Koska vaikka kaikki on suhteessa hyvin ja kumppani ihana, niin silti pitää kokeilla, että vieläkö kelpaa muille, ja saada joku varalle, että jos puoliso jättääkin, niin onpahan joku varalla.
Kertokaahan omia tuntojanne.
p.s nyttemmin olen opetellut luottamaan siihen että parisuhde voi kestää, eikä sitä yksin jäämistä (jätetyksi tulemista) tarvitse pelätä ja sen takia ryssiä suhdetta itse pettämällä. Sillä vaikka ihminen toimii pelosta, että jää yksin, niin juuri se pettäminen ja sivusuhteiden kerääminen varalle aiheuttaa sen suhteen kariutumisen. Että sitä oli joskus tyhmä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
.. tosi kivasta viestistä... tarinasi on vähän kuin minun elämästäni. mieheni petti edellistä vaimoansa, ei jäänyt koskaan kiinni, vaimo jätti hänet toisen miehen takia, ei oppinut silti, kunnes tuli hetki (pikkujouluissa, yllätys,yllätys ;)että hän petti minua. "suhde" kesti kuukauden, kunnes mieheni jäi minulle kiinni.
minä olen itsekseni ravannut terapiassa, sitä ja tätä, on uusia harrastuksia jne. en voi vain unohtaa. yksityiskohtaiset typerät mielikuvat pilailevat päiviäni, saavat minut ahdistumaan ja itkemään. en ole pystynyt uskomaan että "vanha koira todellakin voisi oppia" .. en ole uskonut mieheni todella katuvan.. en ole uskonut että ko suhde von ohi vaikka hän vakuuttaa ja vakuuttaa ja olen sen siltä naiseltakin kuullut.. hän on kanssani valmis lähtemään terapiaan, minun kanssani hän haluaa olla, hän vakuuttaa.. vielä en ole itse halunnut yhdessä hänen kanssaan mennä ammattiauttajalle... mutta hänkin on tehnyt sitä tahollaan.
nyt luettuani viestisi, sain todellakin toivoa siitä että mies voisi olla vihdoin oppinut läksynsä, sain toivoa siitä että hän katuu tekoaan syvemmin kuin koskaan mitään muuta, ja sain toivoa siitä että hän ymmärtää samoja asioita nyt kuin sinä asioita oppineena, vaikka yhteistä terapiaa ei olekaan ollut. joistakin hänen sanoistaan minulle voisi päätellä näin, että nyt hän vihdoin jäädessään kiinni, hän tajuaa mitä on tehnyt, ja mitä sellainen parisuhteelle aiheuttaa. ja jos uskon tähän voisin vihdoin uskoa häneen, ettei hän enää loukkaa.
salailu ja valehtelu on ehkä se isoin asia tässä, jonka vuoksi on vaikeaa ollut oppia luottamaan uudestaan. se oli ennenkin niin helppoa keksiä juttuja ja menoja, miksei nyt ole? ehkä juuri siksi että on kasvanut kuten sanoit.
Kiitos vielä kerran tästä tarinastasi. Et arvaa miten sain oikeasti uskoa omaan elämätilanteeseeni!
Haluaisin vielä kysyä sinulta, että kuinka olet kokenut suhteesi kaiken tuon jälkeen, onko helppoa olla yhdessä? onko suhde jopa perempi kuin ennen, tunnetko olevasi puolisosi kanssa läheisempi kuin ennen, ym?
kaikkea hyvää teille!
Hei, olet todellakin tehnyt syväanalyysin omasta pettämisestäsi. Usein ajatellaan, että pettäjillä on jotakin syviä patoutumia, itsetunto-ongelmia tai, että he ovat paskoja, itsekeskeisiä ihmisiä. Itse kuvittelin yli 30-vuotiaaksi asti, että en ikinä voisi pettää puolisoani. Olemme olleet yhdessä 17-vuotta ja olin erittäin tiukka mielipiteissäni pettämisessä ja jopa moralisoin helposti ihmisiä, jotka olivat pettäneet. Sitten vastaani tuli ihminen ja tunteet, joita vastaan taistelin melkein kaksi vuotta. Välillä sain ne piilotettua jonnekin taustalle, mutta sieltä ne vaan aina tulivat vastaan. Ja sitten yksi kaunis päivä huomasin olevani yksi niistä monista, jotka pettävät puolisoaan. Minulla ei ole huonoa itsetuntoa eikä mitään tekosyitä kuten kännissä töppäily vaan tein sen ihan selvinpäin. Meillä ei ole parisuhteessa mieheni kanssa sen suurempaa kriisiä, perhe-elämämme on ihan hyvää, olemme hyviä ystäviä. Tämä on siis ainoa kerta kun olen miestäni pettänyt, tilannetta on vaan jatkunut jo vuoden. Päätöksiä on vaikea tehdä koska rakastan heitä molempia. Voiko siis vain olla, että aina ei ole ihmiselle sitä yhtä oikeaa ja, että joskus vaan rakastuu toiseen ihmiseen "väärään aikaan". Usein ei käsitetä, että tunteet ovat useimmiten kyseessä sekä pettäjällä että "kakkosella". Puhutaan vaan itsekkyydestä ym. ja väitetään, että kyse on vain seksistä, varsinkin jos pettäjä on mies. Erikseen on tietenkin ns. taparikkolliset, jotka naivat kaikkea mikä liikkuu. Mutta kaikki eivät näitä ole. Osa rakastuu vaan oikeaan ihmiseen, mutta väärään aikaan pystymättä kuitenkaan tekemään ensin ratkaisua aiempaan suhteen lopettamiseksi.
Sitten vastaani tuli ihminen ja tunteet, joita vastaan taistelin melkein kaksi vuotta.
Rakastumiseen tarvitaan oikea mielentila. Yleensä se on selittämätön tyhjyyden tunne, kaipaa Jotain elämäänsä. Jotain muutosta. Muutosta jota ei uskalla tai halua tehdä - se vaatisi esim. liikaa uhrauksia taloudellisesti tai elämäntavassa. Minkälainen tilanne sinulla oli?
Voiko siis vain olla, että aina ei ole ihmiselle sitä yhtä oikeaa ja, että joskus vaan rakastuu toiseen ihmiseen "väärään aikaan".
Sekin on mahdollista jos on sitoutunut ehkä liian aikaisin. Mutta näinhän se on että mistä sitä silooin on paremmastakaan tiennyt, kyllä se rakkaus on ollut ihan aitoa - ei vaan ehkä niin romanttista. Rakkauksia voi olla erilasia ja kaipaamme eri elämäntilanteissa erilaista rakkauttakin. Perheen perustaminen voi olla tärkeämpää, parisuhteessa eläminen kun yksinäisyys kammottaa tai yhdessä on taloudellisesti järkevämpää toteuttaa yhteisiä unelmia.
...pystymättä kuitenkaan tekemään ensin ratkaisua aiempaan suhteen lopettamiseksi.
Anna siis puolisosi ratkaista, haluaako hän jatkaa tapahtuneesta huolimatta. Jos salaat asian, tulee se kasvamaan teidän välillenne muuriksi vuosien myötä ja eroittaa teidät ehkä kuitenkin. Nyt voisi olla vielä mahdollisuus ihan onnelliseenkin suhteeseen.
Tosi kannustavaa lukemista tuo viestisi!
Tausta omaan pettämiseeni: mieheni on ollut ulkomailla töissä 5 kk ja 3 kk sitten se tapahtui.. Eil petin. Enkä vaan kerran vaan kaksi kertaa ja saman henkilön kanssa. Olen analysoinut ja miettinyt että miksi ihmeessä tuon tein ja tuntuu pahalta joka kerta kun asiaa ajattelen.
Itse järkeilen pettämiseni sillä että kaipasin läheisyyttä kun mieheni on kaukana ja toisaalta se oli myös kokeiluhalua - että miltä se tuntuu.. Heti ensimmäisen kerran jälkeen tajusin että oma mieheni on paras minulle.. silti toinenkin kerta tapahtui.. piti todeta vielä kerran että omaa mies tietää parhaiten mistä tykkään ja mitä haluan..
Tiedän myös sen että olisi "järkevä" kertoa asiasta miehelleni. En kuitenkaan aio tehdä sitä. Olemme teoriassa puhuneet ko. asiasta ja hän totesi että jos hän ei tiedä niin se ei myöskään satuta niin paljon. Olen itse hirveen sosiaalinen ihminen ja tykkään myös ulkona ollessa jutella ja flirttailla ihmisten (=miesten) kanssa. Olen aina kertonut niistä myös miehelleni ja joskus hän sanoi että ei hänen tarvii tietää jokaisesta kommentista ja huomionosoituksestesta jonka olen saanut esim. baarissa. Nyt tämä teksti kuulostaa siltä että hän ei välitä.. Kyllä välittää ja on maailman herttaisin ihminen. Sekin ehkä syy miksi oli "pakko" tehdä jotain näin tyhmää. Oma mies kun on niin turvallinen ja kiltti eikä sillätavalla "haastava".
En sitten tiedä että pahentaa vai helpottaako tilannetta se että henkilö kenen kanssa petin seurustelee myös.. hän itse kertoi sen .. ensimmäisen kerran jälkeen tosin vasta. Tiedän tiedän että se ei ole mikään lieventävä asia mutta jotenkin se vaan ei tuntunut ollenkaan niin pahalta sitten. Ehkä senkin takia että mahdollisuus paljastua näinollen pieneni..
Olen kuitenkin siis päättänyt kärsiä tuomioni yksin enkä siis haluaa satuttaa miestäni tällä.. koska tiedän että olen ottanut opikseni.. ja käynyt läpi h..tin tämän takia enkä hänelle sellaista toivo.. en ikimaailmassa..
Miten tästä eteenpäin? Houkutuksia on ollut tehdä se uudelleen.. houkutus tehdä se saman henkilön kanssa.. Olen kuitenkin pystynyt hallitsemaan nämä tilanteet eikä mitään ole tapahtunut.. onneksi! Vähän pelottaa kuitenkin että en aina pysty vastustamaan! Luulen että tämä liittyy siihen ihmisen perusluonteeseen.. että pitää saada halut tyydytettyä.. ja nykymaailmassa vielä se että kaiken pitä tapahtua heti..
Olen onnellinen mieheni kanssa. Tykkään reissata ja tanssia ja siellä tietysti tapaa myös miehiä.
Joskus olen erehtynyt olemaan liian rehellinen, kertomalla esim. että joku pussasi minua (poskelle), siis nousi valtava kuulustelu ja olen päättänyt, että jos jotain teen, en kaada niitä puolison niskaan, vaan kannan vastuun yksin sisälläni. Tarkoitus ei ole murtaa, eikä loukata puolisoa, sen minkä teen, teen itselleni.
Yritän kertoa sinulle omat syyni pettämiseen.. Ensinnäkin, oltiin hyvin nuoria (17 ja 18)kun alettiin seurustella ja mieheni oli minulle ensimmäinen seksikokemus. Jossakin vaiheessa alkuhuuman haihduttua huomasin, että hän oli aivan liian mustasukkainen. En saanut käydä missään enkä muutenkaan elää tavallista nuoren elämää. Sitten perhe kasvoi ja viihdyin kotonakin kohtalaisen hyvin, mutta lapsikiintiön tultua täyteen päätin, että nyt on minun oman elämäni vuoro. Halusin kokeilla edes kerran, millaista on seksi jonkun muun kuin oman mieheni kanssa ja päätin pettää häntä (olihan minua jo 17 vuotta aiheettomasti epäilty siitä). En jäänyt kiinni, mutta kerroin siitä itse ja siitä alkoi avioliittomme lähtölaskenta, joka kesti niinkin pitkään kuin 6 vuotta. Varsinaiset syyt pettämiseen olivat näin jälkikäteen ajateltuna muiden seksikokemusten puuttuminen, miehen aiheeton mustasukkaisuus, mies näki minut vain lasten äitinä, suhteemme oli jo pitkään ollut kämppäkaverisuhde, meillä ei ollut muita keskustelunaiheita kuin perheasiat, mies oli paljon poissa kotoa (harrastuksia joka illalle ja viikonlopuille) eikä juuri auttanut lastenhoidossa.. Siis oma pettämiseni oli monen eri asian lopputulos ja olisin sen tehnyt joka tapauksessa joskus.
En pettänyt siksi, että liitossa olisi vikaa, seksiä olisi liian vähän tai jotain muuta sellaista. Liittoni oli ja on edelleen erittäin hyvä, kaikesta huolimatta (olemme molemmat hairahtuneet).
Niin, petin vain siksi, koska teki mieli valloittaa uudelleen ja uudelleen tuntemattomia naisia. En pettänyt siis siksi, että olisin himoinnut tai halunnut erityisesti juuri niitä naisia. Se sänkyyn iskemisen ja valloittamisen kutkuttava tunne ajoi siihen. Itse akti ei tuntunut miltään erityiseltä(käsitöilläkin saa parempia laakeja), mutta kuului rutiinitoimina suorittaa loppuun.
tuntea kutkuttavan tunteen ja valloittaa lisää naisia?????Oletko silloin rakastanut vaimoasi rehellisesti ja ehdoitta??Lapsellista höpinää.Jos rakastat puolisoa niin se kutkutus tulee ihan siellä kotona.Jos yhtään ajattelet vaimoasi ja teet suhteen eteen jotain niin sanonpa et se kutkutus vois olla viellä mahtavampaa kun se huorapano, mutta aina täytyy miesten mennä sen pitemmän kautta ja huomata, että kun vuodet kuluu ja nainen huomaa, että kutkutukset haetaan muualta, niin suhde kuolee. Tulee ehkä hänellekkin niitä hairahduksia, mutta päällimmäisenä kuitenkin suru ja viha siitä, että on eläny valheessa ja mies ei olekkaan se miksi luuli. Jatkaa voi tietty ja ei välttämättä rakkaus kokonaan kuole, MUTTA siihen tulee lisäksi viha, suru, halveksinta ym ym näin se menee tyvärr..
nuo seksiasiat aivan oivalla mallillapuolisoni kanssa , mutta ennemmin kinnostus pyörii noissa älyllisissä asioissa. Sellainen mukava tasapaino tunne-elämän, älyllisyyden, seksin ja monen muun asian tiimoilta. Ei vain pakonomaista seksiä, seksiä. Vaikuttaa suorastaan neuroottiselta.
Jospa teillä ontuu nyt hiukan asioiden segmentointi.
Kysymys kuului: Miksi petit? Vastaus: Siksi? Mikä johti pettämiseen ja mihin pettäminen johti, ovat oma lukunsa, joten erittäin kapea siivu elämästämme on tuossa vastauksessa "siksi".
Tekisinkö enää niin, on taas oma lukunsa ja vastaus on: En.
Olemme edelleen naimisissa, olleet jo kohta 20 vuotta ja aikaa pettämisistämme on vuosia. Pitkässä liitossa voi sattua ja tapahtua kaikenlasita, mutta tuo edellinen ei ole perustelu yhtään millekään.
Tsemppiä ja harmahtavia ajatuksia teille musta-valkojen sijasta.
Olen ennenkin tänne kirjoittanut omia kokemuksiani aiheesta. Pettämistäni olen miettinyt useasti, mutta lopullista tai yhtenäistä syytä pettämiselleni en ole löytänyt vieläkään.
Hieman pohjustusta. Seurustelin usean vuoden ajan saman naisen kanssa. Asuimme eri paikkakunnilla, mutta näimme kuitenkin melko usein. Aluhuuman jälkeen alkuhuuman jälkeen suhteeemme lähti melko jyrkkään alamäkeen. Suhteemme alku aikana olin vielä ehdottomasti sitä mieltä, että minä en koskaan petä.
Elämäntilanteen muuttumisen johdosta muutin vielä toiselle paikkakunnalle suhteemme aikana. Näimme kuitenkin usein tämänkin jälkeen ja olimme yhteydessä päivittäin puhelimella.
Suhteemme jatkoi kuitenkin jatkuvaa alamäkeään ja minussa alkoi kumpuamaan koston halu. Kumppanini pyrki kontroloimaan minua täysin, en olisi saanut käydä uusien kavereiden kanssa baarissa tai illanvietoissa. Aloin joutumaan jatkuvien epäilyksien kohteeksi ja lisäksi minun olisi pitänyt olla sekunnin tarkka soitoissani.
Yhdistelmänä uusi tuntematon paikkakunta, matcho-luonne, koston halu, huonosti menevä suhde ja lisäksi vähän vielä seikkailun ja uuden kokemuksen halua, on pomminvarma yhdistelmä. Tietenkin sopassa oli vielä mukana ripaus huonoa itsetuntoa ja jonkinlainen pelko siitä, että ei saisi ketään.
Hiljalleen, pala palalta tiukka moraalini alkoi murenemaan. Askel askeleelta lähestyin sitä suurta. Ensin netissä pientä "peliä" (jos tätä termiä voi käyttää virituaalisesta flirttailusta, en keksinyt parempaakaan), uusia naistuttavuuksia, pientä flirttiä, tanssia, halauksia, suutelemista. Kaikki tämä huomio jotenkin hiveli maskuliinista itsetuntoa. Lisäksi en tuntenut enää olevani suhteessa niin alistettu, minulle oli kehittymässä koston väline näennäistä vääryyttä vastaan jota (muka?) koin.
Sitten aloin saamaan vihiä siitä, että kumppanillakin on jotain minun selkäni takana. Epäilin vahvasti, että hän pettää minua. Ennen tätä olin tapaillut jo paria naista, mutta heidän kanssaan ei kuitenkaan tapahtunut mitään suurempaa, vai pitäisikö sanoa sitä suurta.
Koskaan en kyennyt vedenpitävästi todistamaan, että minua petettiin. Mutta ensimmäisen vihjeen saatuani tunsin... yllättäen, en mitään. Ensimmäinen ajatus oli tyyliin: "Mitä vit..., jaha, vai silleen". Seuraavan kerran kumppaniani nähdessäni minun oli vaikea olla purskahtamatta nauruun. Sick, eh? Mutta siitä sitten lähtikin iso kivi pyörimään.
Oikeastaan minulla olikin jo yksi patja pedattuna melko hyvin. Enää puuttui aika ja paikka, johon ei mennyt pitkään. Ensimmäinen kerta, pieni jännitys, täysin vesiselvänä. Katulamput eivät taipuneet, vedet eivät virranneet väärään suuntaan eikä maailmoja räjähtänyt.
Seuraavana aamuna heräsin vieraasta paikasta. Ja silmäni avasi täysin uusi ihminen uuteen maailmaan. Katselin ympärilleni. Ei katumusta, ei morkkista. Lähestulkoon jonkunlainen maskuliininen euforia. Kotiin kävellessäni ajattelin, että tehty mikä tehty. En oikein muista teinkö päätöstä, että tämä ei kuitenkaan jatku. Tein tai en, mutta niin se ei mennyt. Tiukka moraali oli musertunut pölyksi ja tilalle tuli täysi moraalittomuus.
Siitä se sitten pikkuhiljaa tuli enemmän kuin tavaksi, melkein miehisen itsetunnon tavaramerkiksi. Itse näin tekoni lähes tulkoon täysin oikeutetuksi. Kostona, epäilykseni siitä, että minua petetään, sekä siitä kumppanini mustasukkaisuudesta ja kontroloimisesta. Syytin huonosta suhteesta yksinomaan toista osapuolta.
Lisäksi selitin tekoani nuorella iällä ja kokemattomuudella. Nuorenahan pitää elää. Itsetunnon kohotuksella, josta myöhemmin kyllä tuli enemmänkin rasite.
No pitkien vaiheiden jälkeen joka tapauksessa minulla on jo uusi pitkä suhde ja olen päässyt tuosta pettämisen kirosta eroon.
Luulen, että pinnalliset syyt pettämiseen yleensä on tuo kosto jollakin asteella ja omien tekojen oikeutus. Kosto elämäntilannetta, taloutta, suhdetta tms. kohtaan, johon toinen nähdään syyllisenä. Lisäksi tätä kautta on helppo itselleen selittää tekonsa oikeutusta. Lisäksi jonkunlainen pelko yksin jäämisestä, mikäli oma suhde lakkaa syystä tai toisesta sekä miehisyyden todisteleminen itselleen. Voisin jopa tuota pelkoa yksin jäämisestä pitää myös suurena syynä pettämiseen ajautumisessa.
Joka tapauksessa en sulje täysin pois jonkunlaista geeneihin tai "selkärankaan" kirjoitetun eläimellisen vaiston toteuttamisestakaan. Sillä olen huomannut useilla pettäjillä jollain tavalla samanlaisia koukkuun jäämisen oireita, mitä minulla oli. Esim. tällä palstalla yllätyin, kuinka paljon miehet harrastavat pitkiä suhteita "kakkosiin". Loppujen lopuksi nimittäin syynä ei todellakaan ole seksi tai seksuaalinen tyydytys, vaan jonkin aivan toisen halun tyydyttäminen. Kenties miehinen itsetunto vaatii jonkunlaista viettelysvoiman kokeilua saadakseen tyydytystä. Aivan kuin on nikotiini-, alkoholi- ja kannabisreseptoreita, veikkaan, että on olemassa jonkunlaisia "pettämisreseptoreita", jotka saa aikaan jotain kummaa euforista olotilaa.
Itse kuulun kastiin pettänyt kerran, ei aio toistaa. Olen paljon aikaa käyttänyt ja vaivaa nähnyt pohtiessani pettämistä sekä omalta kohdaltani että noin yleensä.
Joitakin elementtejä toki täytyy ottaa huomioon kun lähdetään etsimään niitä varsinaisia syitä. Olin 20-vuotias, ensimmäisessä parisuhteessani ja jääräpäänä sitä mieltä, etten sen suhteen periksi anna. Tämä esti arvioimasta suhdetta järkevästi ja pohtimasta sen mahdollisuuksia kestää yms. En siis osannut silloin vielä nähdä suhteen huonoja puolia, puutteita ja persooniemme yhteensopimattomuutta. En tuntenut silloin vielä itseänikään kyllin hyvin. Enkä tunnistanut merkkejä itsestäni, jotka vihjailivat kovasti suhteen menevän alamäkeen ja lujaa. En siis ymmärtänyt, että olisi ollut aika erota vaan tein huonoja valintoja pitkälti ymmärtämättömyyttäni.
Mies, jonka kanssa petin, oli vanha kaverini jo ajalta ennen parisuhdettani. Juu, entinen petikaveri samalla myös. Ihminen, jonka seksuaalisuus kosketti omaani aivan mielettömällä tavalla. Olemus, tuoksu, kosketus, taito vietellä.. Poikaystävälläni ei ollut tarjota mitään vastaavaa ja vaikka olinkin päättänyt, etten sellaista tarvitsekaan parisuhteeseen, olin heikko tuon ihmisen lähellä. Vaara ja kielletty hedelmä kutkutti myös jossain sisälläni lujaa, vaikka kuinka pyristelin.
Kun sitten viattomin aikein lähdin häntä satojen kilometrien päähän tapaamaan ihan kaverina vain, etäisyys samalla vei minua psyykkisesti etäälle poikaystävästäni. Vähän kuin olisi siirtynyt toiseen maailmaan. Ja perillä illan mittaan selvinpäin miedosta vastustelustani huolimatta annoin toisen vietellä minut pieni askel kerrallaan pidemmälle. Tosin yhdynnästä kieltäydyin (koska omatunnolle piti joku hiljennin saada väkisin), mutta seksi nyt voi olla niin paljon muutakin. Jos tuosta kerrasta riisuu pettämisen aiheuttaman varjon, on se yksi vaikuttavimmista seksikokemuksistani.
Muutama päivä reissun jälkeen meni ihan ihme euforiapilvessä, vatsanpohjaa kutitteli ja mieli oli korkealla ennen kuin aloin todella käsittää mitä olin tehnyt ja antanut tapahtua. Jonkin ajan kuluttua tunnustin poikaystävälleni ja suhteemme loppui siihen. Satutti nähdä kaikki se tuska, minkä tieto aiheutti exälle.
Eli jos ihan syitä pelkästään haluaa listata, voisin esittää seuraavia:
- naiivius
- sokeus nähdä parisuhteen olleen omalta kohdalta jo lähes kuollut
- aiempien kokemusten houkutusvoima -> kaipuu kokea vielä kerran jotain niin vaikuttavaa
- pakottava uteliaisuus kielletyn suhteen
- ymmärtämättömyys pettämisen kaikkia puolia kohtaan: syitä, ilmenemismuotoja ja etenkin seurauksia.
- kaikkinainen etääntyminen poikaystävästä -> kyvyttömyys muistaa/pystyä ajatella häntä vaara-alueilla.
- Itse tilanteessa hyvänolontunne pyyhki kadoksiin asian ikävät puolet tietoisuudesta ja tätä kesti vielä jälkeenpäinkin hetken.
Vastuun tapahtuneesta pidätän itselläni, vaikka tiedostankin olosuhteiden vaikutuksen. Katumus on ollut kova ja jälkeenpäin olen pohtinut paljon pettämistä ja miettinyt miten pystyn minimoimaan omalta kohdaltani mahdollisuudet siihen, että pettäisin itse enää koskaan.
Nykyinen avomieheni, se, jonka kanssa olen viittä vaille perheellinen (synnytystä vaille), on tunnustanut myös pettäneensä exäänsä yhden kerran. Koska koen nämä pettämisasiat todella tärkeiksi pohtia ja miettiä etukäteen, keskustelin hänen kanssaan asiasta pitkään ja yllytin häntä pohtimaan tapahtunutta kaikilta kulmilta. Hän petti myös aiemman seksikumppanin kanssa, mutta toimi itse aloitteentekijänä. Syyksi hän on kertonut, että ei ollut onnellinen ja oli jotenkin paha olla, joten kokeili, josko seksi auttaisi asiaa. Päätyi päätelmään, ettei siitä tuohon ongelmaan apua ollut, ei kannattanut ja muutoin pyrki painamaan asian pois mielestään. Ei tunnustanut tyttöystävälleen siis. Mä laitoin hänet miettimään asiaa toden teolla ja kun sanoi, ettei aio pettää enää, pakotin häntä miettimään sitäkin, että pettämiseen voi päätyä myös monista muistakin syistä kuin siitä, mikä hänen tapauksessaan oli. Halusin myös jollain tavalla konkretisoida hänelle sitä, mitä kaikkia seurauksia pettämisestä voi olla. Hänelle kun ne seuraukset olivat jääneet pelkästään omantunnonpistosten asteelle, joten käsityskin oli vaillinainen.
Juteltiin, puhuttiin, itkettiin, perusteltiin, lohdutettiin, kysyttiin, pyrittiin ymmärtämään, kyseenalaistettiin ja vaihdettiin kokemuksia ja tietoja. Hän viimein käsitteli perusteellisesti asiaa, jota oli vuosia vaientanut mielestään.
Sovimme myös, että ihastumisista yms. puhutaan kotona toiselle heti. Näin minimoidaan kielletyn hedelmän makua ja päästään heti kosketuksiin sen kanssa, miten toinen asian kokee. Samalla vaalitaan luottamusta.
Uskon vahvasti, että todennäköisyys sille, että tässä suhteessa ikinä esiintyy pettämistä, on erittäin pieni.
Noniin, tuli laajemmin kuin mitä pyydettiin.
loppujen lopuksi tämä sinun viestisi. Harvoin saa tällä palstalla lukea vastaavaa oppimistarinaa