Haluaisin tietää kokemuksia kysyisestä yrityksestä. Asun Helsingissä, enkä ole vielä löytänyt hyvää kampaajaa.
Sirpa Masner
tukka
41170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä palvelu ja tietävät mitä tekee. Trendikäs
Itse olen käynyt myös STC:n Sirpa Mansnerilla ja kokemukset vaihtelevat hurjasti. Pari kertaa on ollut tosi hyvät kampaajat, keksineet tosi trendikkäitä ja kivoja juttuja hiuksiin, muutaman kerran olen lähtenyt pettyneenä, jälkeenpäin lähes edes huomaamatta suurtakaan muutosta hiuksissa. Viime kerralla (viimeiseksi jääneellä) istuin värit päässä tunnin yksinäni, kun kampaajani siirtyi palvelemaan toista asiakasta. Hiusrajaani oli laitettu öljyä värin ihoon tarttumisen välttämiseksi ja öljy valui pitkin kasvojani ja kaulaani. Minulle ei myöskään tarjottu mitään juotavaa toisin kuin sille toiselle asiakkaalle.
Mutta on myös siis ollut hyviä kokemuksia kyseisestä kampaamosta, riippuu vaan siitä, kenet kampaajan saat itseäsi palvelemaan :)
Malmin liikkeessä olen käynyt. Tulos oli aivan järkyttävä! Olen kuullut muilta vastaavia kommentteja ko. paikasta. Mutta kuten sanottua, taso varmaan vaihtelee heillä paljonkin eri liikkeiden (ja kampaajien) välillä.
Pyysin hillittyä hääkampausta, mutta lopputulos oli kammotava homsuinen