Paljon on ollut keskusteluja existä ja kaikesta siihen littyvästä, mieleen tulikin nyt, että kumpia yleensä "enemmän" sattuu, uusia vai exiä? Siis, loukkaako "uutta" enemmän se, että ex on olemassa, lähistöllä jne. Vai exää se, että entisellä on uusi? Kaikki lienemme olleet molemmissa tilanteissa joskus.
Uudet ja exät
Cyn
161062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minua ei exän olemassa olo juurikaan loukkaa. Tietenkin jos ex on tärkeä osa poikaystävän elämää, saattaa vähän ruveta häiritsemään. Rupeaa miettimään että onko kyse sittenkin jostain muusta kuin vain kaveruudesta.
Taas jos entinen mies löytää uuden naisen, niin tottakai se sattuu jos itsellä vielä on tunteita miestä kohtaan. Se on kuitenkin selvä osoitus siitä, että miehen tunteet minua kohtaan ovat sammuneet ja minunkin on aika siirtyä elämässä eteenpäin.
No tota... itse exänä en osaa tohon vastata, koska entisistäni eroamiset eivät ole satuttaneet minua, tai saaneet kyyneltä silmään. Mutta itse "uutena" muijana voin sanoa, että se exän häiriköinti ja muu pelleily kyllä satuttaa. Perustelen tämän omalta osaltani siten, että siinä tuntee ittensä huonoksi, rumaksi yms. vaikka olisikin sitä entistä fiksumpi ja kauniinpi yms.
Sillä exällä on kuitenkin se ote siihen mieheen/ naiseen (mieheen ehkä helpommin) kuin taas uudella tyttöystävällä/ poikaystävällä.
Ja ehkä sitä sitten vertailee itseään siihen entiseen ja tekee kaikkea muutakin tosi idioottimaista siinä sivussa...
Mutta tämä oli vain minun näkökantani... ehkä jotku eronneet sitten kertovat toisenlaista tarinaa...
Jos vanhaa loukkaa se, että exällä on uusi, heillä on ollut riippuvuussuhde. Vanha roikkuu exässä eikä halua ymmärtää tosiasioita, loppu mikä loppu.
Jos uutta loukkaa nykyisen exä, ei hän taida luottaa itseensä eikä rakkauteensa.
.. ei tosiaankaan. Tiesitkö muuten, että ihmistä, joka ei ota tuollaisista asioista mitään itseensä kutsutaan kylmäksi tai tunteettomaksi.
Olen samaa mieltä kuin edellinen sinulle vastannut. Tuo mitä väitit riippuvuussuhteeksi, voi toki olla sitä, mutta ei aina. Kysymys voi myös olla rakkaudesta (oletko kuullut sanaa?). Rakastaa toista niin paljon, ettei halua antaa häntä kellekään toiselle. Jos heti luovuttaa, niin ei kai silloin tämä "jätettykään" enää välitä.
Mielestäni oikea rakkaus on pyyteetöntä rakkautta. Sellaista, joka ei halua kahlita tai ajattele vain omaa parasta, vaan myös sen toisen. Jos toinen haluaa mennä, menköön. Jos toinen haluaa seurustella toisen kanssa, ok.
Eron hetkellä nyyhkin kyllä yksikseni sen verran kun nyyhkin, mutta en voisi kuvitella enää alkavani seurustella uudestaan miehen kanssa, josta olen eronnut. Inhoan kaikenlaista soutamista ja huopaamista.
Rakastan tosin ystävänä vieläkin molempia entisiä poikakavereitani, jotka on jo miehiä... Tapailen toista melko usein, toista harvemmin.
Jos toinen luovuttaa eikö silloin ole itsellekin parempi luovuttaa? Eikö toinen ole antanut selvän vinkin siitä, ettei parisuhde enää maistu? Meinaatko, että se voisi olla erehdys? Mikäli se olisi erehdyskin niin eikö silloin toisen sitoutuminen olisi kuitenkin aika löysällä pohjalla? Makuasia kestääkö sellaista vai ei.
Näyttää joillekin olevan helppoa valita ajatuksensa & tunteensa. Itse ainakin jos rakastan jotain, haluan olla hänen kanssaan. Toki olen valmis tekemään kaikkeni hänen hyväkseen, mutta se on pelkkää sanahelinää, että jos toista rakastaa, päästää hänet menemään! Hullua.
Meillä on aivan erilainen käsitys rakkaudesta. Sinulla riippuva ja takertuva, minulla vapaampi.
Sanoit, että olet valmis tekemään kaiken rakkautesi hyväksi. Taidat kuitenkin tarkoittaa sitä, että haluat itsekkäästi pitää rakkaasi itselläsi, keinolla millä hyvänsä. Minä kutsun sitä puolestani itsekkyydeksi, omistushaluksi.
Kuten kaikki tällainen kommentti "Jos hän ei rakasta minua, ei kukaan muukaan häntä tule saamaan". Mistä tässä on kyse?
Siitä, että mustasukkainen mies ampuu vaimonsa ja kolme lastaan siksi, että vaimo haluaa avioeron. Mies rakastaa vaimoaan niin paljon, että ampuu hänet ja jopa lapsensa mieluummin kuin eroaa. Tällaistako on mielestäsi oikea, tunteellinen rakkaus?
Sinulta kysyisin, _uskallatko_sinä rakastaa? Tuli vain mieleen kirjoituksiasi lukiessa. Rakastaminen vaatii uskomattoman määrän rohkeutta, rakastamalla annat rakastamallesi ihmiselle "aseen" käteen, jolla loukata sinua. Eikä rakkaus, siis _rakkaus_ lopu minuutissa, tunnissa, viikossa tai edes kuukausdessa.
Ei liittyne alkuperäiseen asiaan, kunhan nyt vain tuli mieleen.
Kuules kuules. Rakastaminen vaatii suurta rohkeutta, mutta kaikista eniten rohkeutta vaatii luopuminen rakastetustaan. Kohdata siitä syntyvä kipu ja tuska! Tuskatta kukaan tuskin eroaa. Rakastaminenkaan ei hyvinä hetkinä vaadi niin paljon kuin rakastaminen silloin, kun menee huonosti ja on vaikeaa.
"Elämä on kuolemista". Eli ero on juuri sen parisuhteen kuolema. Kuolemaa surraan. Havainnollistin sen ylempänä olevassa kirjoituksessani, jotenkin "Nyyhkin aikani, kunnes kokoan itseni ja riennän eteenpäin". No tähän se tuli kyllä hienommin!
Todellakin on erilainen käsitys rakkaudesta. Sinä taidat olla vielä kovin nuori, kukasta kukkaan lentelevä, tai sitten niin katkera elämälle, että olet kuolettanut kaikki tunteesi. Sääli. Itse olen, vaikkakin olen melko nuori, jo paljon kokenut kärsimystä, mutta myös rakkautta. Rakkaus on ennen kaikkea sitoutumista, halua tehdä se toinen onnelliseksi, ei vapautta. Tosin vapaus liittyy tietyllä tavalla kaikkeen, mutta siis se ei ole se ensimmäinen sana kuvaamaan rakkautta.
En ole enää kovin nuori ;D.
Olen ollut onnellisessa vakituisessa parisuhteessa parikymmentä vuotta, rakastettuna! Katkeruus elämästäni on mahdollisimman kaukana. Mieheni ja kaikkien ystävieni mielestä olen jopa poikkeuksellisen tunteikas ihminen. Olen tuntenut paljon sekä surua että iloa.
Pahimpina suruaikoina en kyennyt tekemään mitään. Tuskin syömäänkään, vähän nukkumaan. Jos yritin pakottaa itseni syömään hippusenkaan liikaa, oksensin välittömästi. Olin aika raato. Mutta hei! Kärsimys ja suru kuuluvat elämään. Miltä tuntuisi ilo ilman surua? Ei juuri miltään.
Siitä asiasta olemme kyllä samaa mieltä, että rakkaus on sitoutumista. Tuosta onnellisuudesta olen samaa mieltä kuin vanha sananlasku "Jokainen on oman onnensa seppä".
Minua ainakin uutena loukkaa se, että poikaystävä pitää yhteyttä lähellä asuvaan exäänsä. Olenkin sanonut, että joko ex tai minä.
En ymmärrä, miten exää voisi loukata uusi suhde. Hänhän on EX eli eihän exien välillä ole enää tunteita. Jos on, niin ei pitäisi katkoa suhdetta ja aloittaa uutta, vaan pysyä vanhassa. Uutta exän kanssa pyöriminen loukkaa, koska uudella on tunteita nykyiseen partneriinsa.
Ajattelepa asiaa vaikka näin: mitä jos huomenna miehesi ilmoittaisi että tsorppa, löysin toisen ja aloitan suhteen hänen kanssaan. Sinusta tulisi ex siinä paikassa. Olisiko sinulla vielä tunteita häntä kohtaan vai loppuisivatko ne siihen ilmoitukseen? Pystyisitkö katsomaan loukkaantumatta hänen uutta suhdettaan?
Vie aina aikansa ennenkuin exänsä uuteen kumppaniin pystyy suhtautumaan neutraalisti vaikka itse olisikin jättäjä, varsinkin jos takana on pitkä suhde. Jos tunteita on vielä pelissä (rakastaminen ei välttämättä lopu jätetyksi tulemiseen/jättämiseen. Eikä sen tunteen tarvitse edes olla rakkautta, siihen riittää "pelkkä" välittäminenkin), se on... no, ei ehkä mahdotonta mutta ainakin vaikeaa.
Mitä suhteen loppumiseen tulee, se on harvoin helppoa sillekään jolla on jo uusi kiikarissa (= yleensä se joka lähtee). Varsinkin jos suhde on ollut pitkä, eropäätös on harvoin yhteinen vaan toinen päättää niin ja toisen on vain suostuttava siihen koska vaihtoehtoja ei ole. Se ei silti välttämättä tarkoita sitä että jättäjäkään olisi täysin tunteeton jätettyä kohtaan, itse asiassa se voi olla helpompaa jätetylle koska jättäjä joutuu miettimään tekikö oikean ratkaisun siinä missä jätetty voi jatkaa omaa elämäänsä miettimättä sitä.
Sekavaa tekstiä, syytän siitä tiistai-iltaa. Mutta point being, että nämä ovat aina vähän sekavia asioita, varsinkin jos erosta ei ole kauaa.
sitten erosta on kauan ja exää on tapailtu jo kauan, kuukausia, vuosia ,mutta ystävänä.
Sitten astuu kuvioihin uusi rakkaus.
Tuskinpa montaa yhteistä vuotta heti on valmis heittämään roskiin, vaikka uusi rakkaus olisi kovin ihana.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Sinänsä tämä keskustelu on mielestäni hieman turha, kun jokainen miettii asiaa oman tilanteensa mukaan. Totta kai jokainen juuri suhteen aloitettuaan haluaa olla "ainoa" ihminen. Mutta sitten kun onkin siinä tilanteessa, että sinut on juuri jätetty/olet jättänyt, niin eipä ne tunteet kuin seinään lopu, oli jommalla kummalla sitten joku toinen tai ei. Vaikeita asioita...