Olen ollut naimisissa kohta 20 vuotta eikä minulla ole koskaan ollut muita miehiä kuin aviomieheni. Hölmökö olen ollut ? Ilmeisesti, kun kuitenkin mieheni syyttää minua uskottomuudesta. Koin muutama vuosi sitten useamman läheiseni menetyksen lyhyen ajan kuluessa. Jotenkin arvelin, että mieheni tukisi minua, mutta asia kääntyikin päin vastoin. Hän itse alkoi miettiä tulevia menetyksiään ja ilmoitti minulle, että saisin olla onnellinen, kun olen "selvinnyt" menetyksistäni ja hänellä kaikki olisi vielä edessä. Olin järkyttynyt tästä: tukea ei siis tulisi. Kirjoittelin tuntemuksistani tällaisilla palstoilla ja keskustelin asioista ystävieni kanssa. Keskustelupalstoilta löytyi saman kokeneita ihmisiä, joiden kanssa meilailin ja jopa tapasin (siis sekä naisia että miehiä) kahvikupposen äärellä. Sydämistyneenä mieheni käytöksestä pidin nämä keskustelut ja tapaamiset salassa. Mieheni alkoi epäillä jotain, kun en enää ollutkaan niin murheen murtama kuin aiemmin. Hän alkoi tutkia autonrenkaan jälkiä pihassa ja laittaa ylös matkamittarin lukemia. Kerroin, mitä olin "tehnyt": sitä mieheni ei uskonut, vaan syytti uskottomuudesta. Kielsin kaiken, mutta en enää suostunut keskustelemaan asiasta. Aviomieheni heittäytyi jalomieliseksi: vaikka olin petturi, hän kyllä kestäisi sen. Nyt "päivärutiineihin" kuuluu naintia 2-4 kertaa päivässä(ettei minun tarvitse käydä vieraissa), edelleenkin matkamittarin seurantaa ja liioitellun ystävällistä kyselyä siitä, miten voisi olla avuksi esin. taloustöissä. Suhteemme ovat yhtä ystävällismieliset kuin aikoinaan Suomella ja Neuvostoliitolla.... Välillä pinnani palaa ja yritän saada oikeaa keskustelua aikaan, ei onnistu. Mieheni vain kysyy kyyneleet silmissä, mitä on tehnyt väärin. Nyt hän on jo unohtanut, mistä kaikki alkoi... Kohta en jaksa enää...
Mustis vai läheisriippuvainen
uskotonko ?
71749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos sinulla tunne ettet jaksa. Miehesi käytös aika pöyristyttävää. Tuntuu olevan kova kontrolloimaan sinun tekemisiäsi, ikään kuin sinun tulisi elää hänen ehdoillaan. Eikä ilmeisesti ymmärtänyt ollenkaan sinun tunteitasi menetykset kokiessasi. Elämä pyörii vain oman navan ympärillä, ja sinunkin pitäisi siihen alistua. Ole varovainen, ettet satuta itseäsi liikaa.
Tekstissäsi oli minullekin tuttuja piirteitä.
Koin itse järkyttäviä menetyksiä, enkä myöskään saanut tukea mieheltäni. Päinvastoin, hän syyllisti minua, en huomaa enää häntä ollenkaan, käyttäytyi ja kiukutteli kuin pikkulapsi. Hyvä kun selvisin päivistä, niin musertavaa oli suru.
Silloin särkyi sisälläni jotain, enkä koskaan sitä saanut ehjäksi. Tunteeni häntä kohtaan varmaan muuttuivat.
Eikä asiaa auttanut hänen omistushaluisuutensa, yritti rajoittaa elämääni, tekemisiäni, ystäviäni.
Paha oloni lisääntyi.
Ja niinhän siinä lopulta kävi, että ero tuli. Mies vaihtoi perheensä toiseen naiseen.
Enkä kyllä yhtään kaipaa takaisin. Asiat voivat saada yllättäviä käänteitä.
Koita jaksaa, keskity omiin toiveisiisi, unelmiisi...
.. on minullakin, niin kuin jotain olisi mennyt sisälläni rikki. Raskasta tämä todella on, mutta helpottaa tietää, että en ole tulossa hulluksi, vaan mieheni käytöksessä on vikaa.
Kiitos Sinulle !
Heipä hei:=)
Vaikea on tuohon oikeastaan muuta lähteä sanomaan,kuin et mitä ilmeisemmin on aika todellakin pistää "peli" poikki nyt.Hälyytyskellot soi jo siihen malliin,et tilanne kärjistyy entisestään,ellei muutosta ja apua tilanteeseen lähdetä etsimään.Tuon alkutilanteen perusteella minkä kerroit,on väärinkäsityksillä,oletuksilla ja loukatuksi itsensä tuntemisella,suuri merkitys siihen mihin on tultu.Peli ei ole tokikaan menetetty,ellette välttämättä halua asiaa niin katsoa.Mutta ilman apuja,on enemmän kuin vaikeaa.Suosittelisin todella,että kerrot puolisollesi sen,ettet enää suostu tähän tilanteeseen.Helppoa se ei ole,mutta onnistuu kyllä.Riippuen paikkakunnastasi,saatan pystyä neuvomaan oikeaan suuntaan.Ainakin antamaan toisen mahdollisuuden.
Kysymys on siitä,mitä todella haluat.
Jos kiinnostaa jatkaa keskustelua,löydät minut kyllä
Lämmöllä Novelle
... todennäköisesti kyllä. Mutta en enää anna itseäni kohdeltavan näin. Puhumaan pitäisi kyetä, mutta niin loukattuja kai olemme molemmat tahollamme, ettei se vielä onnistu. Aion kuitenkin yrittää, olkoon lopputulos mikä tahansa. Kiitos viestistäsi !
Voit syyttää ainoastaan itseäsi, kun olet jättänyt miehen kaiken ulkopuolelle.
Miten luulit saavasi luottamuksen takaisin?
Tuo "tukea ei siis tulisi" oli lapsellisinta, mitä olen lukenut aikoihin. Luulenpa, että varsin pieni osa suomalaisista miehistä on sossuntätejä, jotka osaavat olla "antamassa tukea".
kiitos todella silmiä avaavasta viestistä ! Kyllä, todella lapsellinen olen ollut, kun kaiken itse antamani tuen jälkeen kuvittelin edes kerran voivani pyytää ja saada sitä itse. No taistelen tämän pulman kanssa taas kirjoittamaasi viestiä viisaampana. Onnea vain omaan parisuhteeseesi, jos siinä ei tukea anneta eikä pyydetä.
Aurinkoista alkukesää Sinulle !
Oma aviomieheni ilmoitti, että on mustasukkainen kaikesta/kaikista, joille jaan huomiotani. Jopa kummilapsen vierailu aiheutti megaluokan mykkäkoulun, puhumattakaan jo poisnukkuneesta koirastani... Tajusin juuri olevani avioliitossa
liaanin kanssa. Kun ilma loppuu minä tukehdun. Olen suht normaali naisihminen, en kulje kapakoissa enkä näyttele napaani. Mutta että tajuaa kolmenkymmenen vuoden jälkeen olevansa naimisissa niin epätoivoisen tyypin kanssa, joka ahdisti omat lapsensa maailmalle keskenkasvuisina, koska oli heidänkin seurastaan ilmeisesti mustasukkainen...