Kaikki puhuvat tällä palstalla yh-äitien ongelmista. On kuitenkin sellainen , tosin pieni, luonnonvara, kuin yh-isät. Joku meistä miehistäkin on voittanut sosiaalitantat tai päässyt sopimukseen ex-vaimonsa kanssa.
Olen tällä palstalla kulkenut jonkun aikaa, mutta harvoin nähnyt tarinoita, joissa yh-isät valittavat. Miksiköhän?
Olen tällä palstalla kulkenut jonkun aikaa, mutta harvoin nähnyt tarinoita, joissa yh-isät valittavat. Miksiköhän?
Vastaukset 17
Vanhimmat
et yh-isiä on nii harvassa? Samat ongelmathan heillä varmaan on, mut miehet harvemmin niistä puhuu. Miten sinä täällä?
Olen seurannut palstaa jonkun aikaa, eron takia. Tarinoita on satoja, joita olen lukenut. Kaikissa aina itketään isää, joka on jättänyt perheensä.
Kukaan ei jätä perhettänsä ilman syytä. Syyllistä hakematta. Itse koin jätetyksi tuntemisen. Kamala paikka. Olen kuitenkin selvinnyt, arjessa, pikkuhiljaa, lasten kanssa.
On paljon asioita, joista voisin olla katkera, kanattaako,voisi helpottaa ennemmin, jos päästää irti?
Miksi ero tiivistetään siihen kun toinen muuttaa pois ja/tai hakee virallisesti avioeroa?
Minä koin tulleeni petetyksi ja jätetyksi vaimoni taholta kun hän jossain yhteistaipaleen aikana muuttui nalkuttavaksi haahkaksi. Hänen mielestään en tehnyt mitään (vaikka tein), ja se vähä mitä tein meni väärin. Ei kertonut mikä olisi ollut parempi, haukkui vain. Haukkui minulle, haukkui naapureille, sukulaisille, lapsille, ihan kaikille haukkui miten huono mies ja isä olen.
Kun mittani kerran täyttyi löin nyrkin pöytään ja huusin että mitä helvettiä hän oikein haluaa kun en ole nätisti pyytämälläkään saanut siihen vastausta. En saanut silläkään kerralla, koska kuulin vain jälleen miten saamaton ja surkea olen. Sentään kävin töissä hankkimassa vaimolle rahaa tuhlattavaksi asti, mutta sekään ei häntä miellyttänyt. Usein hän uhkaili erolla jota ei kuitenkaan toteuttanut. Sellainen söi miestä. Vaimon pyynnöstä nukuimme muutaman vuoden eri huoneissakin ennen kuin virallisesti erosimme. Siis minä muutin pois, koska en jaksanut siinä helvetissä elää. Sen jälkeen olin perheen rikkoja, kodin jättäjä, luuseri-isä joka ei osaa arvata milloin vaimo antaa minun tavata lapsia. Yhteishuoltosopimusta ei noudateta. Aina tulee jotain muutoksia joita ei korvata.
Myöhemmin elämäni ilmaantunut nainen on saannut kuulla olleensa perheen rikkonut nainen. Ei siksi että olisin pettänyt exvaimoani hänen kanssaan, vaan siksi että nyt 'lapset eivät tiedä kuka heidän äitinsä on'. Uusi naiseni tapaa lapsia vielä harvemmin kuin minä, joten äitiä hänestä ei saa edes huonolla mielikuvituksella.
Kun lapset ovat luonani kaikki on hyvin. En edes muista miten oli ennen, enkä muista mitään muutakaan ikävää. Kun lapset ovat poissa kaipaan heitä jatkuvasti.
Onko naisissa jokin sukupuoligeeniin liittyvä tekijä joka tekee heistä tuollaisia?
Moi,
eivät kaikki naiset ole tuommoisia, kuten eivät kaikki miehetkään minun exäni kaltaisia ;)
Yx
Eivät kaikki naiset olekaan. Ei tämä nykyisenikään. Tai mistä tietää mitä hänelle tapahtuisi jos pari lasta tehtäisiin.... Vaan en oikeasti usko kuitenkaan.
Painopiste jutussani oli kuitenkin tuo 'eron' määrite. Itse koin avioliiton päättyneeksi jo vuosia ennen kuin konkreettisesti erosimme. Exvaimoni ei taida olla vieläkään ymmärtänyt että olemme eronneet ihan juridisestikin.
sulle, itsekkin olen kahden lapsen yh-isä, lisäksi mulla on yksi aikuinen tytär.
Kaiken kaikkiaan meillä menee mukavasti, joskus nuorilla on kasvamiseen eli´aikuistumiseen liittyvät omat murheet, mutta niistäkin olemme päässeet yli..
Äiti asuu samalla paikkakunnalla, mutta on omistautunut nykyiselle perheelleen 110 %, eli antaa hänen elää niin, ei meitä häiritse, hän on valintansa tehnyt.
Naisen ei kai sopisi tällaiseen keskusteluun puuttua ;) ..mutta puutun kuitenkin.
Joskus olen miettinyt mitä mahtavat tuntea sisimmässään ne äidit jotka niin sanotusti jättävät lapsensa täysin ja elävät uuden perheensä elämää.
Itse en täysin ole lapsistani erossa mutta tapaan heitä vain kaksi kertaa vuodessa: kesällä 2 vk, joka toinen joulu viikon ja vuoroin joka toinen kevät pääsiäisenä. Satunnaisesti saattaa toinen käväistä viikonloppuna, mutta ehkä kerran vuodessa. Välimatkaa on 800 km. Lapset halusivat erossa jäädä isälle. Minä kohtasin pian eron jälkeen uuden miehen ja meille syntyi vahinkolapsi joka ei missään tapauksessa ole ikävä vahinko vaan elämämme valo. Miehellä on yksi lapsi edellisestä liitosta. Käytännössä tämä on perheeni, ja omia lapsia en näe. Ainakaan en ole koskaan kuullut että exäni olisi tästä systeemistä minua syytellyt tai suhtautunut ikävästi. Elämä vain nyt on näin.
Se ei kuitenkaan poista sitä että kaipaan lapsiani aivan valtavasti. Vielä vuosien jälkeenkin saatan itsekseni itkeä joskus sitä kaipuuta. He eivät sitä tiedä, enkä halua kuullakaan millaisia syytöksiä siitä voisi tulla, ensin hylkää sitten itkee perään.
Itse aiheeseen liittyen oletan että exäni on suhtautunut eroon ja yksinhuoltoon loistavasti, ja pärjännytkin loistavasti.
ymmärrä äitejä jotka jättävät/hylkäävät lapsensa??!!
Minä 2lapsen äitinä en voisi kuvitellakkaan,että jättäisin lapseni erossa isälle. Haluan pitää lapseni lähelläni.Elkää käsittäkö väärin,että isässä oisi vikaa,ei ole.
vaimo jätti miehen ja lapsen ja lähti viettämään "kadotettua" nuoruuttaan. Mukava mies kaikin puolin eikä valita turhista.
Kai yleisesti ottaen ne miehet jotka ovat jääneet yksinhuoltajiksi ovat päässeet eroon sen tyylisistä vaimoista, että sitä eroon pääsemisen juhlavaa tunnetta riittää pidemmäksikin aikaa...
Lähi-isissä on eronneita, ja erotettujakin. Aivan kuten lähiäideissäkin.
Oon helvetin kateellinen (sekä pettynyt itseeni etten lähtenyt sille tielle) niille isille jotka lähtivät taistelemaan ja saivat itselleen lapset.
Vois omakin elämä sekä lasten elämä sujua vähän arvokkaamin...mut paskaaks tässä, täällä ollaan se aika kun meille on määrätty. Ugh olen spiikannu
"Puhtaita" yh-isiä lienee aika vähän, tarkoitan siis yksinhuoltajia. Ehkei "puhtaita" yksihuoltaja-äitejäkään ole aivan niin paljon, kun julkisessa keskustelun perusteella voisi päätellä. Harva varmaan haluaa täysin katkaista yhteyttä lapseensa, että lapsi jää toiselle huolettavaksi.
Yhteishuoltajuus on parasta lapselle ja vanhemmellekkin, lapsi on hoidossa vaikka 1-2 viikkoa kerrallaan toisella vanhemmalla. Jos suhde on ollut riitainen, se on ehkä parempikin lapselle, etenkin jos vanhempien välit mahdollistavat yhteisen tekemisenkin, esim. vaikka huvipuistosssa käynnin kesäsin. Ystävyys on mahdollisuus säilyttää eronkin jälkeen.
Mutta jokainen ero on tarinansa, ei voi tietää mitä taustalla, väkivaltaa, päihteitä etc. Silloin lapsen pitää jää huoltajalle, joka pystyy huolehtimaan, eli silloin kyseessä yh-isä tai yh-äiti.
Meillä lapsetkaan eivät halua äitiä ja isää samaan tilaisuuteen. Tulisieluinen tyttäreni piti lakkiaiset äitinsä luona, mutta oli sopinut että äiti lähtee naapuriin siksi aikaa kun isä tulee vierailulle. Olin n. 1,5 tuntia seurustelemassa sukulaisten ja tuttavien kanssa juhlistamassa tyttäreni lakkiaisia. Poistuttuani äiti palasi kotiin.
Vai että yhdessä oltaisi joskus lähdetty huvipuistoon... emme eronneet koska olimme ystäviä. Erosimme koska emme enää sietäneet toisiamme. Ero ei välejämme muuta mihinkään. Avioliiton aikana lapset olivat ne jotka kärsivät jatkuvasta riitelystä. Kotona eivät viihtyneet läksyjäkään tekemässä. Ero oli meille kaikille paras ja niin myös jatkukoon.
Lasten elämän kautta on osattava käyttäytyä, koska yhteiset juhlat ja kaikki tällainen on tärkeää tulevaisuuden klannalta.
Kun erosimme, minulla oli kolme alaikäistä lasta.
Lisäksi minulla oli jo täysi-ikäinen tytär. Nyt kotona pyörii jaloissa enää juniori. Täyttää 18 elokuusa. Aloitti juuri autokoulun.
Lapset ovat pitäneet pääni kunnossa. Työ on myös avioerokriisissä auttanut minua paljon. Ei kahta samanlaista päivää.
Juniori vielä vuoden lukiossa, sitten voin taas aloittaa elää itselleni.
Hang on mään. Kohta alkaa uusi elämä. :D
hei, olisin onnellinen , jos voisin olla lasteni
kanssa enemmän. Yhteishuoltajuus ja mukulat asuu äitinsä luona. Voimia sinulle.