netin ihanuudet/avautuminen

paska päivä eilen. mies on pari kertaa noin vuosi sitten jäänyt pornosta kiinni. en pysty hyväksyä asiaa ja tulen siitä mustasukkaiseksi. tämä on ongelma minulle. kun löydän koneelta sivuhistoriaa, mistä minulle selviää, että hän on niillä sivuilla pyörinyt, niin raivostun.

olen varmasti itsetunto-ongelmainen ja mies on aikoinaan syventänyt sitä. siitä johtuen hän on luvannut, ette pornoa tiirailisi, koska se loukkaa minua. kaksi kertaa jäi kiinni ja lupasi, että ei katso.

eilen löysin yhden linkin sivusta jossa hän oli kyänyt. todella upeita naisia. itse olen kyllä hyvinkin kaunis ja mies kehuu minua ja on tyytyväinen, mutta omat mietteeni aina saavat minut katkeraksi noille naisille. en pysty muuttamaan tilannetta. en edes halua. mies ymmärtää minua, mutta toisaalta hän ei pidä asiaa yhtä vakavana kuin minä. hän sanoo, että ne ovat vain kuvia, ei häntä kiinnosta se naisten kauneus, tarvitsee vain jotain kiihoketta, että saisi homman nopsaa hoidettua. silti sattuu. tuijottaisi edes rumia naisia, mutta kun ne on niin jumalattaria, minun mielestäni. hän sanoo, ettei siinä "pikahommassa" ehdi todellakaan niiden naisten ulkonäköä tiirailla.

en ymmärrä miksi sitä on pakko katsoa. mies saa seksiä minulta aina kun olen vain paikalla ihan vaikka vaan omat halunsa tyydyttääkseen, jos minua ei sillä hetkellä satu huvittanaan. olen myös muutenkin aktiivinen ja se olen seksissämme minä, joka saa aikaan vaihtelua ja tuntuu sitä enemmän haluavan. miksi en riitä...
381852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Mies katsoo pornoa.

Jos teet siitä ongelman itsellesi, omapa on asiasi.

Ei vaikuta mitenkään asiaan se, kuinka paljon seksiä on kotona tarjolla, tai se, kuinka kaunis, seksikäs ja haluttava kumppani on.

Äänestä

No ei kai siinä mitään, että äijän koneella on pornoa ja muita seksikkäitä kuvia, joissa on tuntemattomia naisia.

Mut entäs jos miehes koneella ois kuvia existä, nykyisistä yhteisistä tutuista, poseeraamassa vähissä vaatteissa, entäs jos miehelläsi ois paljon enemmän seksikkäitä kuvia existään kuin sinusta? Entäs jos miehesi säilyttäisi kaikki kuvat "muistoina" missä kähmitään, nuoleskellaan, hinkkaudutaan jne, etkä itse esiinny oikeastaan yhdessäkään? Entäs jos miehesi pitää kuvistaan kiinni kynsin hampain ja vetoaa että ne pitää säilyttää? Eroottisia kuvia yhteisistä tutuista?? Entäs jos näet että miehesi käy vielä katselemassa niitä kun et itse ole kotona. Entäs kun sen lisäksi mies ramppaa pornosivuilla ja jättää ne linkit "täkyksi"? Ja sen lisäksi koneella on vielä jotain vitun animea, friikkipornoa, täynnä raiskauksia ja muita hirveyksiä? Mitä ajattelisit tuosta kaikesta omalla kohdallasi?

Minä en tiedä yritetäänkö itsetuntoni murskata, vai tehdä muuten vaan selväksi että olet tässä vain siksi että en saanut sitä naista jonka halusin. Olen kahden vaiheilla että jäänkö vai lähdenkö. Paljonko pitää sietää.

Itsekään en hyväksy pornoa vain miehen harrastuksena, jos pitää katsoa niin katsoaan yhdessä. Salailua ja peittelyä en hyväksy. Ja mitään väkivaltaisuuksia en myöskään siedä. Teilläkin kannattaisi neuvotella joku kompromissi tuohon pornohommaan. Siltikin tiedän miltä sinusta tuntuu, kun raivo ja pettymys kiehuvat...

Äänestä
  • Hei ihan oikeasti. Et kai enää edes mieti että jätätkö moisen pervon vai et? Jos edes PISARAN vertaa arvostat itseäsi, jätät tuon luuseripaskiaisen. Täällä ihan sappi kiehuu puolestasi.

    Apua mikä äijä! Omani jäi kiinni että oli ostanut pornolehden vuosi sitten ja runkannut. Annoin anteeksi vaikka ärsyttää kun tiedän että häntä oikesti kiinnostaa katsoa naisia. Mutta kaikesta päätellen, jos miehen kanssa haluaa olla, tämä on hyväksyttävä asia. Mutta tuollainen exien kuvien ja pervokuvien katselu, ei IKINÄ menis läpi. Eikä edes kertaakaan!

    Etsi joku tuhat kertaa kunnollisempi mies. Tuohan on pettämistä.

    t. Angry mama

    Äänestä

  • Itsekään en hyväksy pornoa vain miehen harrastuksena, jos pitää katsoa niin katsoaan yhdessä. Salailua ja peittelyä en hyväksy. Ja mitään väkivaltaisuuksia en myöskään siedä. Teilläkin kannattaisi neuvotella joku kompromissi tuohon pornohommaan. Siltikin tiedän miltä sinusta tuntuu, kun raivo ja pettymys kiehuvat...

    sanoit noin, mutta kuitenkin väität tekstissäsi että elät suhteessa jossa et voi hyvin noitten asioiden kohdalla, eli siedäthän sinä niitä. lähde pois.

    minun miehelläni oli myös kansio koneella entisistä panoista. se kansio lähti samana päivänä pois kun minä sen näin. mutta tiedän että hän on runkannut katsellen niitä monesti.

    minä jäin sietämään. ja vaikka kansio on pois, hänen ajatukset tuskin eivät ole muuttuneet.
    että sellasia ne jotkut miehet ovat.. kyllä raastaa sydäntä.

    Äänestä

  • minäN26 kirjoitti:

    Itsekään en hyväksy pornoa vain miehen harrastuksena, jos pitää katsoa niin katsoaan yhdessä. Salailua ja peittelyä en hyväksy. Ja mitään väkivaltaisuuksia en myöskään siedä. Teilläkin kannattaisi neuvotella joku kompromissi tuohon pornohommaan. Siltikin tiedän miltä sinusta tuntuu, kun raivo ja pettymys kiehuvat...

    sanoit noin, mutta kuitenkin väität tekstissäsi että elät suhteessa jossa et voi hyvin noitten asioiden kohdalla, eli siedäthän sinä niitä. lähde pois.

    minun miehelläni oli myös kansio koneella entisistä panoista. se kansio lähti samana päivänä pois kun minä sen näin. mutta tiedän että hän on runkannut katsellen niitä monesti.

    minä jäin sietämään. ja vaikka kansio on pois, hänen ajatukset tuskin eivät ole muuttuneet.
    että sellasia ne jotkut miehet ovat.. kyllä raastaa sydäntä.

    Tuo pornokompromissi riippuu ihan miehestä ja siitä miten hän siihen suhtautuu. Ei tällaiseen tilanteeseen mitä itse katselen.

    Minä en voi poistella kuvia tai kansioita koneelta. Kuulen muutenkin perusteluja, että jos ne poistaisi, olis sama kun polttais valokuvia suurinpiirtein. Ja menneisyys pitää hyväksyä jne. Mutta miksi pitää säilyttää tuollaisia kuvia muista naisista, jos ei kerran ole tunteita enää toista kohtaan ja jos kerran halutaan sitoutua täysin vain yhteen naiseen.

    Ottaa päähän. Asiasta ei voi edes puhua, koska teen itseni naurunalaiseksi, eikä mies ymmärrä miksi en voi sietää niitä kuvia yms.

    Joo, tällaisia ne miehet näköjään on. Vituttaa kun näkee välillä että taas on käyty pornoilemassa ja kattelemassa exiä, siinä sitten itku kurkussa oot ja todistelet että ei oo mitään hätää, kun voisit tuikata koko koneen palamaan ihan raivosta.

    Pitääkö vaan olla ja uskoo et "sinä olet ainoa nainen mun oikeessa elämässä ja sinua minä rakastan/himoitsen", kun muita naisia on rakastettavana/ himoittavana virtuaalisesti koneella.

    Äänestä

  • olen tainnut kyllä varsin helpolla päästä. sinun miehesi käytös tuntuu kyllä selkeästi ylittävän rajan.

    Äänestä

Tiedän tunteen. Mies ei katso vierasta sen takia, että omassa olisi jotain vikaa. Vaan yksinkertaisesti sen takia, että mies aina tulee haluamaan myös vierasta ja tekee sen pornon kautta, jotta on vielä ns. luvallisissa rajoissa.

Miehet saavat minunkin sappeni kiehumaan moisella käytöksellä. Varsinkin kun teilläkin seksiä on niin paljon kun haluaa. Meillä mies osti pornolehden kerran, mutta se oli sellainen aika kun meillä meni huonosti ja mies eli puutteessa.

Minulla on myös ongelma liian hyvännäköisistä. Jos omani katselisikin tavallisemman näköisiä touhuissaan, se ei haittaisi. Mutta nuo älykauniit saavat itsetuntoni koetukselle, vaikka miehet minuakin kadulla katsovat ja mieheni on tyytyväinen näkööni. Silti. On tämä maailma niin epäreilusti rakennettu. Naisia on kyllä tarjolla kaikkialla, mutta miehiä esim. pornolehdissäkin n. 2% sisällöstä ja nekään ei minua kiinnosta. Oma kulta riittäisi.

Äänestä
  • olemme varmaan kohtalotoveroita noiden asioiden suhteen, mitkä vituttaa. ei meilläkään tuo ole hurjaa ollut (enpäs tosin siis enepää tiedä, ehkä on peitellyt hyvin), mutta inhaa silti. kun seksiä saa ja ties mitä virikkeitä. vituttaa.

    mua ottaa vielä paljon päähän se ajattelutapa, että "ne on vaan kuvia" ja "miesten oikeus tehdä noin". itse olen sitä mieltä, että ihan kiva sinkkumiehille katsella kuvia, niin saa varmaan paremmat virikkeet, eikä sillä voi silloin ketään loukata. suhteessa ollessa jos jotain kuvia pitää katsella niin onhan siinä petturuuden makua. ymmärtäisin myös, jos olisin pihtari/sängyssä todellinen lahja, että silloin katsoisi. mutta ei tällaisessa tilanteessa.....

    mua inhottaa se ajatus, kun kuvittelen miehen koneelle tuijottelemaan muiden naisten alapäitä tms.

    Äänestä

  • nainen333 kirjoitti:

    olemme varmaan kohtalotoveroita noiden asioiden suhteen, mitkä vituttaa. ei meilläkään tuo ole hurjaa ollut (enpäs tosin siis enepää tiedä, ehkä on peitellyt hyvin), mutta inhaa silti. kun seksiä saa ja ties mitä virikkeitä. vituttaa.

    mua ottaa vielä paljon päähän se ajattelutapa, että "ne on vaan kuvia" ja "miesten oikeus tehdä noin". itse olen sitä mieltä, että ihan kiva sinkkumiehille katsella kuvia, niin saa varmaan paremmat virikkeet, eikä sillä voi silloin ketään loukata. suhteessa ollessa jos jotain kuvia pitää katsella niin onhan siinä petturuuden makua. ymmärtäisin myös, jos olisin pihtari/sängyssä todellinen lahja, että silloin katsoisi. mutta ei tällaisessa tilanteessa.....

    mua inhottaa se ajatus, kun kuvittelen miehen koneelle tuijottelemaan muiden naisten alapäitä tms.

    toisaalta tuntuu tyhmältä veuhdata tällaisesta, muutama kerta vuoden sisällä. en ymmärrä miksi se loukkaa, mutta loukkaa silti. mies on ollut noissa tapauksissa päivällä kotona ennenkuin on mennyt iltavuoroon töihin. kuulema on hoitanut hommat pornon avulla vain sen takia, kun minä en ole ollut "saatavilla". en ymmärrä miksei olisi voinut odottaa iltaan, jos kuitenkin "Aito" on tuhat kertaa parempaa, niinkun sanoo. mihin sitä pornoa tarvitaan, jos asia on näin?

    Äänestä

Voi ei!
Itellä oli reilu vuosi sitten samatilanne.Löysin mieheni koneelta sadoittain kuvia-ja leffoja,joissa nuo pornopimut riekkui miten sattuu! Muistan kuinka pettynyt,surullinen ja vihainen olin...tuntui tosi pahalta,kun mies oli tarkoituksella netistä noita kuvia imuuttanut ja salassa niitä aina katsellut.Pahalta tuntui myös se,että mieheni oli tietoinen siitä,että mulla on hirmu huono-itsetunto,koska joskus ennen häntä eräs toinen mies on loukannut mua tosi verisesti...ja tuolloin haavat olivat tosi syvät ja nyt ajan kanssa ne ovat hieman arpeutuneet.
Mieheni siis onnistui tuolla pornokuvien piilottamisella repimään vanhat haavani auki...
Kauan kesti ennenkuin anteeksi pystyin antamaan...vasta tämän vuoden puolella.Enää ei miehelläni ole piilossa koneella pornokuvia,sillä hän onneksi ymmärsi kuinka paljon satutti tuolla minua.Nyt on sovittu,että jos pornoa tahtoo katsoa,niin sitä yritetään sitten katsoa yhdessä..mutta ei salassa ja piilossa toiselta.

Äänestä

Koettakaas rouvat rauhoittua nyt hieman. "Murhe on aina merkki väärästä elämän tulkinnasta" on joku viisas joskus tokaissut. Niin on tässäkin porno-asiassa. Ei oikeasti ole mitään järkeä lähteä tuohon vertailemis-loukkaantumis-kieltämis-leikkiin. Suosittelen että opettelette ajattelemaan tämän porno-asian ihan uudella tavalla ja käytätte energianne hieman hyödyllisemmin.

Miehet ja naiset ovat erilaisia. Se mikä meistä naisista tuntuu käsittämättömältä ei aina tunnu samalta miehistä. Ja sama toisinpäin!

Joka tuutista tulee nykyään seksiä ja pornoa - terve mies ON kiinnostunut kauniista naisvartalosta. Hyväksykää se ja koettakaa oikeasti olla onnellisiakin tuosta asianhaarasta. Se että mies katsoo ja kiihottuu EI tarkoita sitä että mies tuntisi jotain sen syvempää. Mies ei vertaa alastonta naisvartaloa tyttöystäväänsä/vaimoonsa eikä suunnittele toteuttavansa fantasioitaan niiden kuvien naisten kanssa. Porno on viihdettä. Viihdettä, jota me naiset emme ymmärrä ja johon miehetkin vanhemmiten kyllästyvät. Eivät miehetkään ymmärrä naistenlehtien tai saippuasarjojen katselemista tai juoruamista tyttökavereiden kanssa... Tuskin kenenkään mies on kieltänyt naistaan lukemasta romanttista kioskikirjallisuutta sillä verukkeella että on mustasukkainen?

Kieltämällä pornon katselemisen syyllistätte miehiänne mielestäni syyttä suotta. Yhtä hyvin voisitte kuitata koko jutun olan kohautuksella ja keskittyä siihen omaan onnelliseen seksielämäänne :).

Äänestä
  • Sinä varmasti ymmärrät asian ja osaat kertoa sen kuten se oikeasti onkin.

    Omanikin on sanonut, ettei vertaa minua kehenkää, eikä jää ajattelemaan näkemäänsä kun sivut/ruutu sulkeutuu. Luojahan miehemme on tuollaisiksi luonut, eivätkä he sille vietilleen kai mitään voi.

    MUTTA kun sydän sanoo muuta. Miksi meihin useisiin naisiin sitten on sisäänkirjoitettu tuo pornoinho. Inho sitä asiaa kohtaan, että mies haluaa katsella vierasta. Miksi tämä on sitten NIIN raastavaa ja vaikea hyväksyä? Siihen kun vielä löytyisi selitys. Itse en ole enää 20 vuoteen lukenut Harlekiineja sun muuta teiniroskaa. Olisin toivonut miehenikin vähän aikuistuvan ja jättävän nuo pimppi-, ja tissihämmästelyt jo jonnekin hamaan nuoruuteen (emme ole vanhoja vieläkään, mutta yli kolmekymppisiä joka tapauksessa). No, minä olen kyllä vielä 8 vuotta sitten harrastanut flirttailua miesten kanssa. Se on sitten se harrastus, josta voisin tykätäkin ja on ollut osa luontoani ennen tätä suhdetta (7vuotta). Voisinhan minäkin sitten flirttailla baarissa miesten kanssa. Viimeksikin tuli niin hyvännäköinen jalkapalloilijamies perässä ja katsoi minuun maailman lempeimmällä tavalla suoraan silmiin, ei sillä tavalla panoseuraa hakeakseen vaan taisi olla aidosti kiinnostunut. Oli kuulemma seurannut minua toiseen ravintolaan ja haki tanssimaan heti, pyyhki hiukset kasvoiltani hellästi (itse en tehnyt MITÄÄN kiinnostusta herättävää mihinkään suuntaan. ainoastaan juttelin siskoni kuulumisista- olivat olleet samalla luokalla lukioaikoinaan). Minä kunnon rouva vain karistin kannoiltani tuollaisen komistuksen, pelkkä ajatuskin siitä, että hän on komea teki huonon omantunnon. Tästä lähin täytyykin varmaan jatkaa jutustelua jos moinen kunnia sattuu toistumaan. En ikinä pettäisi miestäni, eikä hän sanojensa mukaan minua, mutta kai sitten voin flirttailla ja pitää kivaa omalla tavallani- viihdettähän sekin. Tätä mieheni ei kyllä sulattaisi, mutta enhän minäkään pornoa. Tässäkö kompromissi?

    Äänestä

  • myötätuntoinen lukija kirjoitti:

    Sinä varmasti ymmärrät asian ja osaat kertoa sen kuten se oikeasti onkin.

    Jälleen kerran minun on pakko siteerata viisaampiani; elämämme on juuri sellaista, millaisiksi ajatuksemme sen tekevät.

    Mitä vikaa on katsomisessa tai flirtissä? Vietit ja tunteet on meihin sisään rakennettu - siinä olet täysin oikeassa. Älykäs ihminen osaa kuitenkin hallita käytöstään ja ymmärtää erottaa fiktion ja faktan toisistaan. Olla siis antautumatta kokonaan viettiensä vietäväksi.

    Flirtti on leikkiä, hauskaa ja viatonta. Ilman sen suurempia tarkoitusperiä. Parhaimmillaan flirttailu muiden kanssa ja pornon katselu voivat olla parisuhteelle hyväksikin. Tekee kenen tahansa itsetunnolle hyvää flirttailla ja huomata olevansa ihastuttava. Ihan samalla tavalla pornon katselemisen voi mieltää sen aivan luonnollisen vaihtelunhalun ilmentymäksi sallituissa puitteissa.

    Pitkissä suhteissa ihastumiselta ulkopuolisiinkaan ei oikeasti voi välttyä. Sekin on sukua tälle samalle asialle. Ei toisen ajatuksista kannata olla mustasukkainen! Keskustelkaa mieluummin näistä asioista kumppanienne kanssa ja opetelkaa ymmärtämään toisianne paremmin. Toistemme ajatuksia me emme pysty hallitsemaan tai määräilemään. Mutta voimme tehdä oman elämämme paljon helpommaksi kun luotamme siihen että rinnallamme on aikuinen kumppani, joka ymmärtää eron ajatusleikkien ja todellisuuden välillä. Jos kumppani kertoo rakastavansa sinua, rakastelee sinua ja on henkisestikin lähelläsi - miksi tuon pornon katselemisesta pitäisi niin julmetusti mesota? Kun vaihtoehtona on koettaa ymmärtää ja ottaa asiat sellaisina kuin ne oikeasti ovat :).

    Kysyit miksi meihin naisiin on sisäänkirjoitettu tuo pornoinho. Sanoisin että koemme pornon uhaksi koska emme ymmärrä mistä siinä on kyse. Automaattisesti tunnemme itsemme riittämättömiksi - miksi muuten mies katselisi muita? Koska se on miesten mielestä hauskaa. Harmitonta hupia. Eivätkä miehet pysty ymmärtämään miksi naiset ovat mokomasta niin suunniltaan. Miehet useimmiten kokevat pornosta loukkaantumisen tai sen kieltämisen järjettömänä mustasukkaisuutena ja kontrolloimisen haluna. Naiset harvemmin pitävät pornosta. Naiset eivät kiihotu niinkään visuaalisista ärsykkeistä. Onneksi kukaan ei pakota meitä naisia katsomaan pornoa :).

    Kaikkiin näihin asioihin (flirttailu, pornon katselu, ihastuminen muuhun kuin omaan kumppaniin) voi halutessaan suhtautua toisinkin. Voi antaa itselleen ja kumppanilleen luvan flirttailla, ihastua ja katsella pornoa. Rakkaus on jotain ihan muuta kuin toistemme syyllistämistä turhilla asioilla. Katsoa saa, muttei koskea.

    Äänestä

  • vanhempi rouva kirjoitti:

    Kyllä nyt rouva vähän kaunistelee asioita. Flirtti usein johtaa vähän pidemmälle. Toisekseen, eikö aikuistumiseen juuri kuulu jättää tietty "hupi" taakseen? Ei kaikki "hupi" kuulu parisuhteeseen, vaikka poikamiehelle virkistystä kuuluisikin.

    Kuinka moneen suhteeseen tuo HYVÄÄ, eli piristystä se, että toinen flirttailee?

    Minun logiikkani on se, että se mitä ei toisen (puolison) edessä voi tehdä, on pettämistä jollain asteella. Kuinka moni flirttailee avoimesti puolison edessä- tai katsoo pornoa tai toisia naisia/miehiä kadulla avoimesti? Näitähän tehdään salassa.

    Kyllä ajatuksilla on todellakin paljon suurempi merkitys kuin mitä nykyään moni näkyy kuvittelevan. Pornolehdet on sellainen ihmisten keksimä juttu, joka saa aviolliset naiset suorastaan raivon valtaan. Jos miehillä on "oikeus" himoita muita, kai naisillakin on vähintään samanlainen oikeus tuntea tunteensa, jotka Luoja on antanut.

    Minä tyttö se kuvittelen näin. Meidän ihmisten kuuluu osata kieltäytyäkin tässä elämässä. Ei mennä valtavirran mukana ja uskoa kaikkea pureskelematta. Meidän ei kuulu mässäillä herkkujakaan tolkuttomasti, senhän tietää jo siitä, että sairaudet tulevat aina palkaksi mässäilystä. Seksitaudit kuhisevat porttoloissa ja pariskunnat eroavat. Lähes kaikissa kevytmielisissä suhteissa ennemmin tai myöhemmin toinen pettää. Kyllä se niin on, että avioliittoon ei mahdu kaikki asiat. Silloin kuuluu jättää pois vieraat ja keskittyä siihen ihanaan, mitä on saanut yksinolon pornon tilalle. Parisuhteessa voi toteuttaa kaikki haaveensa myös makuuhuoneessa, kunhan vain ollaan avoimia. Mikä rakkaus se sellainen on, jossa tuotetaan toiselle pahaa mieltä? Meillä ainakin mies on saanut minulle stressikäyrän huippuunsa pornotouhuillaan. Nykyään vaan kaikki lööpit huutaa viinaa ja seksiä ja moni sitten pitää näitä Seiskoja ja Ilttiksiä Raamattuina.

    En usko tuohon, mitä sinä- "vanhempi rouva" sanot. Minun, ja monen muunkin naisen sydän itkee ja sanoo aivan muuta. Emme me voi täällä rellestää kun viimeistä päivää kaikenmaailman nautintojen (joita hupiksi kutsut) perässä. Meidän tehtävä on kehittyä täällä henkisesti ja siihen tarvitaan vähän toisenlaisia aineksia kuin pornolehdet.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    täysin samaa mieltä. miksi naisten tai ihmisten ylipäänsä pitäisi alkaa vähätellä asioita jotka tuottavat heille pahaa mieltä. kaikki eivät voi suhtautua ihan joka asiaan kevyesti tai hupina, minulle yksi sellainen asia on porno ja toinen on uskollisuus.

    minua ei kiinnosta flirttailla muille, koska mielestäni se on väärin kumppaniani kohtaan. mukavia tietysti juttelen, olen ystävällinen ja hymyilen, mutta en käyttäydy niin, että minun käytöksestäni voisi tulkita jotain. myöskään mieheni ei tee niin. mielestäni se on kunnioitusta toista kohtaan, jota joka parisuhteessa pitäisi olla, vapaaehtoisesti.

    tuntuu siltä, että mieheni olisi tajunnut, miten pahan mielen aiheutti. hirveästi anteeksipyyntöjä olen saanut. jatkossa toivon, että jos noita katsoo, niin tekee sen ainakin niin että se ei minulle selviä. hän on kyllä sanonut, että kotiporno riittää hyvin ja koittaa sitten kiihkeän olon tullessa odottaa minua...

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Kyllä nyt rouva vähän kaunistelee asioita. Flirtti usein johtaa vähän pidemmälle. Toisekseen, eikö aikuistumiseen juuri kuulu jättää tietty "hupi" taakseen? Ei kaikki "hupi" kuulu parisuhteeseen, vaikka poikamiehelle virkistystä kuuluisikin.

    Kuinka moneen suhteeseen tuo HYVÄÄ, eli piristystä se, että toinen flirttailee?

    Minun logiikkani on se, että se mitä ei toisen (puolison) edessä voi tehdä, on pettämistä jollain asteella. Kuinka moni flirttailee avoimesti puolison edessä- tai katsoo pornoa tai toisia naisia/miehiä kadulla avoimesti? Näitähän tehdään salassa.

    Kyllä ajatuksilla on todellakin paljon suurempi merkitys kuin mitä nykyään moni näkyy kuvittelevan. Pornolehdet on sellainen ihmisten keksimä juttu, joka saa aviolliset naiset suorastaan raivon valtaan. Jos miehillä on "oikeus" himoita muita, kai naisillakin on vähintään samanlainen oikeus tuntea tunteensa, jotka Luoja on antanut.

    Minä tyttö se kuvittelen näin. Meidän ihmisten kuuluu osata kieltäytyäkin tässä elämässä. Ei mennä valtavirran mukana ja uskoa kaikkea pureskelematta. Meidän ei kuulu mässäillä herkkujakaan tolkuttomasti, senhän tietää jo siitä, että sairaudet tulevat aina palkaksi mässäilystä. Seksitaudit kuhisevat porttoloissa ja pariskunnat eroavat. Lähes kaikissa kevytmielisissä suhteissa ennemmin tai myöhemmin toinen pettää. Kyllä se niin on, että avioliittoon ei mahdu kaikki asiat. Silloin kuuluu jättää pois vieraat ja keskittyä siihen ihanaan, mitä on saanut yksinolon pornon tilalle. Parisuhteessa voi toteuttaa kaikki haaveensa myös makuuhuoneessa, kunhan vain ollaan avoimia. Mikä rakkaus se sellainen on, jossa tuotetaan toiselle pahaa mieltä? Meillä ainakin mies on saanut minulle stressikäyrän huippuunsa pornotouhuillaan. Nykyään vaan kaikki lööpit huutaa viinaa ja seksiä ja moni sitten pitää näitä Seiskoja ja Ilttiksiä Raamattuina.

    En usko tuohon, mitä sinä- "vanhempi rouva" sanot. Minun, ja monen muunkin naisen sydän itkee ja sanoo aivan muuta. Emme me voi täällä rellestää kun viimeistä päivää kaikenmaailman nautintojen (joita hupiksi kutsut) perässä. Meidän tehtävä on kehittyä täällä henkisesti ja siihen tarvitaan vähän toisenlaisia aineksia kuin pornolehdet.

    Toki olet vapaa ajattelemaan juuri niin kuin itse parhaaksi katsot, mutta niin kuin itsekin kerroit että "sydämesi itkee" niin tarjosin vain mahdollisuutta ajatella toisin. Jotta se sydän ei itkisi enää. Ainakaan näin turhaan.

    Rakastan sitaatteja ja tähän sopisi mielestäni hienosti tämä: "Älä itke, älä raivoa vaan ymmärrä".

    Voit toki komentaa miehesi takaisin koppiinsa niin kuin muutkin koirat jos hän ei osaa käyttäytyä, mutta vaikka kuinka yrittäisit niin saisitko hänen ajatuksiaan kuitenkaan hallintaasi? Mitä sitä paitsi sillä voittaisit? Kun et ole tähän nyt käsiteltävään aiheeseen liittyen todellisuudessa edes mitään menettämässä... Paitsi oman mielenrauhasi.

    Kuten sanoin sinulla on "oikeus tuntea tunteesi, jotka luoja on sinulle luonut" mutta helpompaa elämäsi olisi jos edes yrittäisit ymmärtää miten mies asiat näkee ja kokee. Kun miestäsi vastaan kadulla kävelee kaunis nainen minihameessa - hän ei katso perään jos olet paikalla. Ei tietenkään. Sehän loukkaisi sinua. Aikuinen ihminen osaa ottaa toisen tunteet huomioon eikä halua tuottaa sinulle pahaa mieltä. Mutta kun samainen tilanne tapahtuu sinun poissaollessasi - hän taatusti katsoo perään! Vaikka kieltäisit kuinka :). Ei hän sinua ole pettämässä vaikkei noin toimikaan avoimesti vaan "salaillen". En usko että kieltämällä pornon katselun mieheltäsi, saisit aikaan yhtään mitään sen enempää - kaikki tapahtuisi vain salassa.

    Olen täysin eri mieltä kanssasi siitä että aikuistumiseen kuuluisi jättää tietyt huvit taakseen. Vasta kypsänähän sitä ihminen osaakin flirttailla ja nauttia siitä - nimenomaan sen johtamatta vähääkään pidemmälle. Ja samalla tavalla tuon pornon katselemisen kanssa homma toimii. Ajatusleikkejä nuo kuvat miehille ovat. Turha sinun tai muidenkaan on sydänvertansa tuollaisen vuoksi vuodattaa.

    Eikä se että katsoo pornoa ymmärtäen sen viihteeksi tai flirttailee vain omaa tai toisten päivää piristääkseen tee kenestäkään "kevytmielistä". Päinvastoin. Juuri niissä liitoissa, joissa kieltäydytään tutustumasta toisiimme sellaisina kuin me ihmiset ihan oikeasti ollaan, voidaan paljon huonommin ja helpommin sorrutaan pettämään.

    Minun mieheni surffailee toisinaan pornosivuilla netissä. Hän usein poimii niistä "hauskoja" kuvia, joita sitten lähettelee sähköpostina tuttavilleen ihailtavaksi - voi olla että juuri sinunkin miehellesi työpostiin... Minulle tuo on herttaisen yhdentekevä asia. Se että mieheni katsoo kaupungilla kauniita naisia, flirttailee kaupan kassojenkin kanssa, on minusta ihan normaalia. Nautin itsekin flirttailusta valtavasti. Minusta flirtti on älykästä huumoria, joka mukavasti kohentaa itsetuntoa. Hyväntuulisina olemme mukavampaa seuraa toisillemme avioparinakin emmekä tuhlaa aikaamme toistemme määräilyyn tai vahtimiseen. "Rakkaus on jotain ihan muuta kuin toiselle pahan olon tuottamista" - olen tismalleen samaa mieltä! Oletko koskaan kysynyt miltä miehestäsi tuntuu? Tuostakin olen samaa mieltä että avioliitossa makuuhuoneessa voi toteuttaa kaikki haaveensa kun ollaan avoimia. Rohkenisitko olla niin avoin että antaisit miehesi käydä niillä pornosivuilla? Sieltä kun saattaa tarttua joitain ideoita ihan sinunkin iloksesi sinne makuuhuoneen puolelle... ;)

    Jos meidän tehtävämme täällä on kehittyä henkisesti niin nyt olisi oikein hyvä hetki istahtaa sen oman ukkonsa kanssa itse kunkin alas vaikka viinilasillisen kanssa ja ihan asiallisesti keskustella (kuunnella) hänen näkemyksensä tähän asiaan. Sulattaa se tosiasia että miehet todellakin ajattelevat joistakin asioista hyvin eri tavalla kuin naiset.

    mahdotonta pornon ja flirttailun puolustamista. ymmärrän, että sinä sulatat asiat vähän paremmin, olethan nimimerkiltäsikin "vanhempi rouva". tiedät varmaan mahdollisesti omasta kokemuksestasikin, että nuorina parikymppisinä nainen on hurjasti epävarmempi, kuin "vanhempana". näin olen ymmärtänyt. tästä johtuen sinulla on taatusti erilainen tapa nähdä nämä asiat, kuin minulla tai tuolla toisella kirjoittajalla. minä olen ainakin vasta reilu parikymppinen ja taistelen vielä monien näkemysten kanssa mm itsestäni ja ympärillä olevista ihmisistä ja yritän opetella suhtautumaan. tällaisessa vaiheessa on todella vaikeaa ymmärtää miksi mies, joka voisi ihailla minua (joka näyttää varmasti yhtä hyvältä, kuin ne pornosivujen ja kaupan misut) haluaa vielä "lepuuttaa" silmiään joissain "jalat haarallaan muna suussa" olevissa naisissa. kaikki ei vielä pieneen ja elämänkokemusta puuttuvaan päähän mahdu.

    visuaalisista asioista. Mielestäni otat pikkuisen liian raskaasti koko asian. Ei ne pornokuvien naiset ole todellisia. Nehän on vaan bittejä avaruudessa. Tuskin miehes sua niihin haluaa vaihtaa. Relaa äläkä oo niin tosikko. :)

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    monessa asiassa en ole tosikko, tässä kyllä. valitettavasti en taida pystyä relaamaan. mielestäni miehen tulee silloin ottaa tai jättää. hän on ainakin päättänyt ottaa, koska sanoo, että olen miljoona kertaa parempi kuin ne kuvien tyypit. ehkä se tekee musta oman "gallerian" ;)

    Ehkä kuvat ovatkin vain kuvia, mutta kaikkihan me ymmärrämme, että niissä on oikeat ihmiset ja että mies kiihottuisi vielä enemmän jos menisi ihan live-esitystä katsomaan. Toisekseen, kadulla minihameessa kulkevat ovat oikeita ihmisiä myöskin. Mitä hiton väliä sillä on, minkä näköisiä ihmisiä kadulla liikkuu jos on jo löytänyt oman ja mieleisensä.

    Minun mieheni ei myöskään hyväksyisi, että minä flirttailen. Enkä sitä itsekään halua tehdä. Haluan/taí olisin halunnut elää uskollisena suhteessamme. Olen saanut flirttailla mielin määrin tässä elämässä ja usein se on johtanut jonkinlaiseen ihastumiseen, jopa pettämiseenkin nuoremapana. En edes tunne tarvetta käydä baareissa enää, koska olen alkanut miettiä asioita vähän syvällisemmin tässä elämässä. Sitä, mitä aito rakkaus on ja mikä tarkoitus meillä täällä maan päällä ylipäätään on.

    Vanhemman rouvan mies on juuri niitä poikia, jotka eivät ikinä aikuistu. Olen itsekin ollut kassatyttönä ja kyllä inhotti vanhemmat miehet, jotka heittävät kaksimielistä läppää minulle. Heitä ei vanhemmissa tosin ole enää paljoa. Nuorena enemmänkin sitä flirttiä oli, mutta meillä on nyt perhe, lapset ja paljon muuta tuon pinnallisen ulkonäkökeskeisyyden tilalle.

    Olen koittanut itsekin katsella miehiä-kuvia ja asettua siten mieheni asemaan. Olkoot vaikka minkä näköisiä, so? Minä vain yksinkertaisesti olen sen vaiheen ylittänyt- johtuneeko siitä, että olen nuorena saanut riittävästi huomiota ja myös katsellut miehiä ihan tarpeeksi. Pidän hiukan yksinkertaisina ihmisiä, jotka vain vuosikymmenestä toiseen saavat kicksejä vieraan tuijottelusta.

    Mieheni ei tarvitse hakea mistään pornolehdestä uusia juttuja meille, koska olemme jo kaikenlaiset asiat kokeilleet. Onhan hän ehtinty nuorena lukea niitä kasapäin. Nyt, jos niitä katsottaisiinkin, yhdessä se pitäisi tehdä eikä salaa. Mieheni on tosin sanonut, että ei olisi voinut kuvitella että oikeasti on tällaista. Siinä sen näkee, että nyt hänen ei TARVITSE elää siellä fantasiamaailmoissa kun voi toteuttaa kaiken.

    Mielestäni on ala-arvoista, että mieheni on valehdellut minulle kaikki nämä vuodet siitä ,ettei ole katsastellut naisia. Kerran hän tuota pornoa vain on ostanut itselleen (salaa) ja sekin oli silloin kun meillä oli huono vaihe suhteessa. Sen vielä ymmärränkin, mutta en sitä, että täytyy bongaillla tipuja vielä tässä elämänvaiheessa. Tai että sitä pornoa pitäisi hyvässä vaiheessa suhdetta katsella, kuten ap:n mies. Olen sanonut miehelleni suhteen alussa, että en itse enää katsele muita ja hän sanoi, ettei hänkään. Joopa joo. Eli petti lupauksensa ja esitti kunnollista miestä nämä vuodet. Mielestäni sitten reilu peli. Olisi sanonut, että katselen kyllä, niin en olisi edes lähetenyt tähän suhteeseen kanssaan. En vieläkään usko, että KAIKKI miehet katselevat muita aktiivisesti, vaikka valtaosa niin varmasti tekeekin.

    No, syyttä minä tätä muille vouhkaan täällä. Tässä nyt kuitenkin yksi näkökanta/ajatusmaailma. Pahoittelen viestini pituutta.

    Löysääpä pipoa vähän.

    Onneksi en tunne yhtään tuollaista tosikkoa.

    Äänestä

  • myötätunto kaukana kirjoitti:

    Löysääpä pipoa vähän.

    Onneksi en tunne yhtään tuollaista tosikkoa.

    Täällä kans yks tiukkis.Eiks ookin karmeeta jos pitää suvaita myös toisinajattelijoita?Onneks oot osannu valita seurakses kaltaisias.

    Äänestä

  • Tiukkis!!!!!!!! kirjoitti:

    Täällä kans yks tiukkis.Eiks ookin karmeeta jos pitää suvaita myös toisinajattelijoita?Onneks oot osannu valita seurakses kaltaisias.

    Minusta paljon pornoa tuhoisampaa parisuhteelle ovat TV-sarjat, kioskiromaanit, naistenlehdet ja muu parisuhdeteollisuus, joka esittää suhteen pelkkänä henkisen ja fyysisen tyydytyksen pesänä.

    Kaiken lisäksi tämä teollisuus näyttää vaikuttavan (nuoriin) naisiin erityisen voimakkaasti.

    Ehkä perheissä voitaisiin kokeilla sellaista, että mies kieltäytyy pornosta ja nainen parisuhdehömpästä.

    Äänestä

  • FSGray kirjoitti:

    jääneet niin harlekiinit kuin Kaunaritkin menneisyyteen. Nuorena ymmärrän niidenkin lumon kuten myös toisten perään tuijottelun kun alkaa ihmetellä aikuisten maailmaa. Näin aikuisena en kuitenkaan ole aikoihin kaivannut mitään kehiteltyjä fantasiakirjoja- Plaah. Erä ystäväni kyllä lukee kaikkea sellaista teinituotosta (vaikka on ikäiseni 34v) ja elelee pilvilonnoissa miehistä haaveillen. Ja on muuten pettänytkin miestään useammin kuin kerran.

    Myös ahkerat flirttailijat pettävät ainakin jossain vaiheessa. Kyllä näin on, että parisuhteen voi rakentaa mainosti ilman ylimääräistä haihatteluakin. Jos pari haluaa YHDESSÄ ottaa siivikkeeksi MOLEMPIEN VALITSEMAA pornoa, on se mielestäni parin oma asia ja mikäs siinä jos vaihtelua kaipaa. Ja totta kai mielessä välähtää ajatus; kaunis tai komea, jos joku sellainen sattuu vastaan tulemaan. Mutta mitä siitä sen suurempia numeroita tekemään ja perään tuijottelemaan. Kivat hälle ja hänen puolisolleen. Mutta sellainen minihameiden perään kuolaaminen.. Ei jummarra. Miksi ylipäätään pitää tehdä ylipäätään mitään salaa, kuten kaikki kuuluvat tekevän? Eikö rehellisyys olekaan parisuhteen kivijalka? Minä ainakin tein säännöt minun kanssa seurusteluun selväksi ja puoliso ne hyväksyi mielihyvin. No, mitäs sitten kun selviää, että noiden sääntöjen noudattaminen onkin ollut yksipuolista? Eikö siinä sitten vähän luottamus toiseen karise muutoinkin. Minun kanssani kun on täysin vapaaehtoista elää, joten mistään toisen pakottamisesta ei tässä kohtaa voida puhua. (en ole koskaan roikkkunut yhdessäkään miehessä)

    Olen muuten itsekin ollut epätyydyttävässä suhteessa. Suhteessa, jossa molemmat katselivat muita (joten osaan senkin tyylin ymmärtää). Pettämiseenhän se lopulta johti ja eroon sittemmin. Sitä ei sitten mieli ymmärrä, miksi TYYDYTTÄVÄSSÄ suhteessa elävä tarvitsee tuota jonkun hupiksi kutsumaa viihdettä..

    Olen paljon baareissa aikoinani käynyt ja nähnyt tasan ja tarkkaan nuo ahkerimmat flirttailijat. Ei olisi kahta kertaa tarvinnut pyytää kun ukkomies olisi mukaan lähtenyt. Onneksi oli itsellä järkeä pyhittää mies vaimolleen, vaikka olinkin sinkkunakin toisinaan. Jotta jotain hyötyä kireäpipoisuudestakin:)

    jotkut ovat näemmä toista mieltä, mutta ei minunkaan mielestäni tämä kireäpipoisuus pahasta ole. eikä täällä kyllä parisuhdehömppääkään katsota.

    onneksi on joku, joka tuntuu kovin samoin ajattelevan. :)

    luulen vaan että on joku naisten tekosyy sanoa, että siksi ne miehet katsovat muita naisia, kun luonto on siihen ne luonut. mies ei kuitenkaan ole mikä 100% elukka, vaan pystyy tahdonvoimallaan kontrolloimaan halujaan. mielestäni tuollaisiin selityksiin ei tarvitse alistua, mikäli se oikeasti tuottaa tuskaa. me ihmiset olemme erilaisia. toinen ymmärtää, toinen ei. siksi oikeaa mielipidettä tässäkään asiassa ei ole.

    Äänestä

  • sunnymelon kirjoitti:

    Minunkin mielestäni pointti on siinä, mitä on YHDESSÄ sovittu. Aika lipevää esittää toista ja olla toista. Ainoa, minkä asian perään itse olen huutanut, on rehellisyys. Paljonhan voi varmaan anteeksi antaa, mutta jos luottamus toiseen murenee- mitä jää jäljelle? Onko suhde enää arvokas?

    Yleensä ne naiset, jotka hyväksyvät pornon ja muiden tuijottelun, tekevät kaikkea "kivaa" itsekin. Aika pinnalliselta sellainen suhde (eli valtaosa nykysuhteista) vaikuttaa.. Itselläni on ollut "onni" saada katseita miehiltä, mutta olen ajatellut asiaa myös sellaisten ihmisten kannalta, joita ei kukaan toista kertaa vilkaise. Onkohan se ulkonäkö kuitenkaan niin olennainen asia kun nykykulttuuri antaa ymmärtää? Mitä jos tulee sairaus ja sitä kautta rupsahtaminen? Onko laitaa, että mies tai nainen juoksee silloin vieraita bongaamassa? Nuoruuskaan ei kestä ikuisesti- mitä jää jäljelle kun aito rakkaus on romutettu flirttivuosina?

    Vähän olen miettinyt, että näinköhän KUKAAN nainen tulee hyvälle tuulelle siitä kun näkee miehensä haravoivan vieraan naisen vartaloa...

    Äänestä

  • myötätuntoinen lukija kirjoitti:

    Ehkä kuvat ovatkin vain kuvia, mutta kaikkihan me ymmärrämme, että niissä on oikeat ihmiset ja että mies kiihottuisi vielä enemmän jos menisi ihan live-esitystä katsomaan. Toisekseen, kadulla minihameessa kulkevat ovat oikeita ihmisiä myöskin. Mitä hiton väliä sillä on, minkä näköisiä ihmisiä kadulla liikkuu jos on jo löytänyt oman ja mieleisensä.

    Minun mieheni ei myöskään hyväksyisi, että minä flirttailen. Enkä sitä itsekään halua tehdä. Haluan/taí olisin halunnut elää uskollisena suhteessamme. Olen saanut flirttailla mielin määrin tässä elämässä ja usein se on johtanut jonkinlaiseen ihastumiseen, jopa pettämiseenkin nuoremapana. En edes tunne tarvetta käydä baareissa enää, koska olen alkanut miettiä asioita vähän syvällisemmin tässä elämässä. Sitä, mitä aito rakkaus on ja mikä tarkoitus meillä täällä maan päällä ylipäätään on.

    Vanhemman rouvan mies on juuri niitä poikia, jotka eivät ikinä aikuistu. Olen itsekin ollut kassatyttönä ja kyllä inhotti vanhemmat miehet, jotka heittävät kaksimielistä läppää minulle. Heitä ei vanhemmissa tosin ole enää paljoa. Nuorena enemmänkin sitä flirttiä oli, mutta meillä on nyt perhe, lapset ja paljon muuta tuon pinnallisen ulkonäkökeskeisyyden tilalle.

    Olen koittanut itsekin katsella miehiä-kuvia ja asettua siten mieheni asemaan. Olkoot vaikka minkä näköisiä, so? Minä vain yksinkertaisesti olen sen vaiheen ylittänyt- johtuneeko siitä, että olen nuorena saanut riittävästi huomiota ja myös katsellut miehiä ihan tarpeeksi. Pidän hiukan yksinkertaisina ihmisiä, jotka vain vuosikymmenestä toiseen saavat kicksejä vieraan tuijottelusta.

    Mieheni ei tarvitse hakea mistään pornolehdestä uusia juttuja meille, koska olemme jo kaikenlaiset asiat kokeilleet. Onhan hän ehtinty nuorena lukea niitä kasapäin. Nyt, jos niitä katsottaisiinkin, yhdessä se pitäisi tehdä eikä salaa. Mieheni on tosin sanonut, että ei olisi voinut kuvitella että oikeasti on tällaista. Siinä sen näkee, että nyt hänen ei TARVITSE elää siellä fantasiamaailmoissa kun voi toteuttaa kaiken.

    Mielestäni on ala-arvoista, että mieheni on valehdellut minulle kaikki nämä vuodet siitä ,ettei ole katsastellut naisia. Kerran hän tuota pornoa vain on ostanut itselleen (salaa) ja sekin oli silloin kun meillä oli huono vaihe suhteessa. Sen vielä ymmärränkin, mutta en sitä, että täytyy bongaillla tipuja vielä tässä elämänvaiheessa. Tai että sitä pornoa pitäisi hyvässä vaiheessa suhdetta katsella, kuten ap:n mies. Olen sanonut miehelleni suhteen alussa, että en itse enää katsele muita ja hän sanoi, ettei hänkään. Joopa joo. Eli petti lupauksensa ja esitti kunnollista miestä nämä vuodet. Mielestäni sitten reilu peli. Olisi sanonut, että katselen kyllä, niin en olisi edes lähetenyt tähän suhteeseen kanssaan. En vieläkään usko, että KAIKKI miehet katselevat muita aktiivisesti, vaikka valtaosa niin varmasti tekeekin.

    No, syyttä minä tätä muille vouhkaan täällä. Tässä nyt kuitenkin yksi näkökanta/ajatusmaailma. Pahoittelen viestini pituutta.

    No niin... Tämän enempää en enää jaksa tyrkyttää ajatuksiani - vaikka tiedänkin että tuolla "tiukkapipoisella" ajatusmaailmalla teet itsellesi valtavasti hallaa. Ja aivan turhaan!

    Muutaman väärinkäsityksen kuitenkin haluan oikaista. Ensinnäkin; vaikka nimimerkkini on vanhempi rouva, minulla ja puolisollani on ikää vasta vähän yli 30v. Henkisesti koen silti olevani tällä palstalla "vanhempi rouva".

    Mieheni ei todellakaan kuulu kategoriaan "pojat, jotka eivät koskaan aikuistu". Huvittaa aivan tuollainen kärjistäminen. Taitaa olla sinulle liian vaikeaa edes yrittää ottaa vastaan uutta tietoa tai ajatella asiaa mitenkään toisin kuin aiemmin?

    Omassa avioliitossani olemme erittäin uskollisia toisillemme ja rakastamme toisiamme ihan koko sydämestämme. Vaikka flirttailemmekin molemmat aina tilaisuuden tullen. Mistään pettämisestä ei totisesti ole kysymys! Sinulla tuntuu olevan todella kummallinen käsitys flirtistä. Tunnut ajattelevan että se on iskuyritystä vakavalla naamalla tai oksettavaa kaksimielistä vihjailua... Tuskin sinun kanssasi kukaan edes flirttailla yrittäisi - tuollainen ruttuotsaisuus kun loistaa aika kauas :). Hellitä vähän, ystävä hyvä! Elämä on paljon hauskempaa kun uskaltaa iloita kanssaihmisistä ja elämästä!

    Ihan oikeasti KAIKKI miehet nauttivat naiskauneudesta - koko ikänsä! On aivan sama minkälaisia vaatimuksia esität. Suosittelen edelleen että opettelet käsittelemään tätä asiaa toisin ja sulatat tuon faktan. Muutoin petyt kerta toisensa jälkeen ja alat yhä enemmän kokea itsesi petetyksi ja huijatuksi niin kuin itsekin kerroit... Ei katsominen ole sinulta pois! Eikä vähennä yhtään sinun miehesi rakkautta sinua kohtaan.

    Puhuit itse paljon AIDOSTA rakkaudesta. Sittenhän varmasti ymmärrät että aito rakkaus on nimenomaan ihan kaikkea muuta kuin pinnallista ulkonäköön tuijottamista. Aito rakkaus on sitä että tuntee kumppaninsa, hyväksyy hänet juuri sellaisena kuin tämä oikeasti on kaikkine karvoineen.

    Minä ainakin hyväksyn sen että mieheni flirttailee muiden kanssa - ja sama toisinpäin. Järjettömän kontrolloimisen ja omistamisenhalun tilalle tarjoaisin sinunkin ajatusmaailmaan ylpeyden tunnetta siitä että "kyllä vain, ukkokultahan on huumorintajuinen, hauska ja kelpaisi tuo näköjään muillekin, mutta onneksi hän on valinnut juuri minut". Luota vähän siihen mieheesi - ei hän sinua petä vaikka muita naisia naurattaakin tai pornokuvia katselee! Sinua hän rakastaa ja sinun kanssasi rakastelee ja elää arkea!

    Toivottavasti edes harkitset vielä kantaasi tähän asiaan... Ihan sinun itsesi vuoksi :).

    Ajattelinkin mielessäni, että minkäköhän ikäinen se vanhempi rouva mahtaa olla.. Eli samassa ikäkategoriassa painitaan.

    On varmasti mukavaa teille, kun molemmat voitte suhtautua noin keveästi suhteeseenne. Ja voihan tosiaan olla, ettei teidän missään vaiheessa tarvitse pettää fyysisesti kun henkisesti on noin vapaata. Oletteko kenties olleet yhdessä pitkänkin ajan? Nimittäin itsekin voisin olla keveässä suhteessa, jos suhde olisi kestänyt jo nuoruusvuosilta- siinä kun ehtii jo kyllästyä toiseen.

    Toinen juttu on nämä aikusempana aloitetut suhteet. On jo saanut kokea sinkkuvälivaiheenkin, jolloin tuli mentyä ja oltua. Niinpä ei enää suhteeseen sitä elementtiä tarvitse tuoda. En muuten ole missään vaiheessa viestiketjua valehdellut- kuten arvelit tuosta flirtistä suhteeni tehneeni. En ole ryppyotsainen, vaan iloinen jousimies.

    Mutta olen kuitenkín suhteessani mieheeni vakavissani ja on käynyt ilmi, että hän ei olekaan yhtä vakavissaan. Nyt en itse asiassa yhtään osaa sanoa, haluanko elää miehen kanssa, joka on minulle valehdellut vuosikaudet. Kyllähän alkusuhteessamme oli merkkejä siitä, että tämä poika se oli kovastikin naisten perään. Kun sitouduimme, lupasi hän jättää moiset tirkistelyt. Hän ei olisi mielestäni saanut luvata sellaista, mitä ei lunastanut.

    Mieheni ei ole pettänyt minua fyysisesti, tiedän sen ja uskonkin täysin. Hän varmaan hyppisi onnesta jos olisin sellainen kuin Sinä, paitsi että itse en saisi flirttailla muiden kanssa.

    Olen nyt pettynyt ja tosiaan, sen verran omistushaluinen tähän urokseen, että olisin halunnut pitää hänet omanani. Nyt koen, että mieheni on kaikkien yhteistä riistaa. Tälle tunteelle en mitään voi, vaikka kuinka yrittäisin. Mieheni kuulemma rakastaa minua todella paljon, on pahoillaan että ei ole ollut kuten lupasi ja haluaa olla kanssani tästä tiukkapipoisuudestani huolimatta ja haluaa yrittää olla katselematta muita/pornoa. Minua vähän ahdistaa ajatus pakottaa ketään mihinkään. Niinpä olen sanonutkin hänelle, että tee mitä tykkäät ja katsotaan sitten miten se kantaa. En halua olla aikuisen äijän äiti, joka määräilee mihin katsotaan ja mihin ei. Olisin toivonut, että olisin riittänyt hänelle- vaan ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

    Varmaankin meilläkin menisi ihan hyvin kun oppisin, että et omista mitään, etkä ketään, vaan puoliso on vain joku, jonkan kanssa jaetaan vastuut ja fyysinen akti. Menee vähän uusiksi tämä käsitys rakkausavioliitosta..

    ps. eräs parin vuoden tuttavuus, minua vanhempi mies ennen nykyistäni petti minua. hän oli juuri sellainen, joka tykkäsi pornosta ja flirtistä..

    Vaikka väitin jo luovuttaneeni ajatusteni tyrkyttämisen niin vastaan sinulle vielä kuitenkin.

    Olen todella pahoillani puolestasi kun koet tulleeksi noin pahoin loukatuksi. Erityisen pahoillani olen siitä syystä että jotenkin voin kuvitella miten eri tavalla miehesi tuon asian näkee ja kokee. En usko että hän on sinua pettänyt edes henkisesti katsellessaan pornokuvia tai muita naisia. Hän on mies ja kuten jo mainitsin ihan kaikki miehet pitävät naiskauneudesta :).

    Hieman pitää vielä käsitystäsi oikaista; emme todellakaan suhtaudu suhteeseemme "kevyesti" kuten oletit. Meillä on vakaa aikomus pitää huolta suhteestamme ja rakastaa toisiamme ihan loppuelämämme ajan. Suhteemme ei myöskään ole kestänyt nuoruusvuosilta asti, kuten oletit. Meillä on molemmilla takanamme elettyä elämää ja suhteita riittävästi tietääksemme minkälaisen ihmisen tarvitsemme rinnallemme, mitä avioliitoltamme odotamme ja kuinka erilaisia miehet ja naiset tosiaan voivatkaan olla.

    Minullakin on takani sinkkuvuosia ihan aikuisella iällä, jolloin tuli "mentyä ja oltua". En oikein ymmärrä kuinka käsität tämän asian niin että on olemassa jokin "elementti" jonka tuosta ajasta vielä suhteeseenkin tuo. Emmehän me ole pokaamassa ketään tai pettämässä puolisoamme jos hyväntuulisesti flirttailemme? Keneltä se muka on pois? En edes ajattele vaihtavani omaa rakasta ukkoani yhteenkään kaksilahkeiseen, jonka flirttiin vastaan. Ihan samalla tavalla tiedän mieheni ajattelevan.

    Ihan oikeassa olet siinä ettei "aikuisen äijän äidiksi" kannata ryhtyä. Ymmärrätkö että olet pettynyt mieheesi vain siitä syystä että hän on sinun mustasukkaisuuttasi ja omistushaluasi rauhoitellaksesi luvannut olla "tirkistelemättä"? Miehellesi on todennäköisesti aivan käsittämätöntä kuinka voit olla niin epävarma hänestä kun hän kuitenkin rakastaa sinua juuri niin paljon kuin sanookin rakastavansa. Sekoitat kaksi eri asiaa: aidon rakkauden ja miesten maailman hyvin pinnallisen mutta alkukantaisen naisvartalon katselemisen. Näin ollen olet ymmärtämättömyyttäsi ihan itse luonut oman pahan olosi... Kyse ei ole siitä ettetkö riittäisi miehellesi, noista ajatuksista opettele ihan oikeasti ulos! Lähde vaikka liikkeelle juuri tuosta ajatuksesta: "tee mitä tykkäät ja katsotaan mihin se kantaa" - se saattaa kantaa pitemmälle kuin uskotkaan :).

    Älä muuta käsitystäsi rakkausavioliitosta ihan noin radikaalisti... Puoliso ei todellakaan ole vain joku jonka kanssa jaetaan arki ja fyysinen akti. Puoliso on kyllä tuotakin, mutta myös toivon mukaan se sinun paras ystäväsi, jonka lähellä uskallat olla oma itsesi pelkäämättä tulevasi hylätyksi. Ihminen, jota kunnioitat ja rakastat, jota et halua määräillä tai rajoittaa vaan päinvastoin haluat tutustua häneen yhä vain syvemmin, ymmärtää miksi hän näkee ja kokee asiat toisin kuin sinä...

    vois vastata pettämiseenki..

    tekisi mieli tiedustella, onko suhteenne ns. "avoin suhde"? tai onko teillä ylipäänsä mitään rajoittavia tekijöitä? hyvin "avoimelta suhteelta" tuo kuulostaa... enkä nyt puhu avoimuudesta suhteessa.

    Äänestä

  • sunnymelon kirjoitti:

    tekisi mieli tiedustella, onko suhteenne ns. "avoin suhde"? tai onko teillä ylipäänsä mitään rajoittavia tekijöitä? hyvin "avoimelta suhteelta" tuo kuulostaa... enkä nyt puhu avoimuudesta suhteessa.

    Ehdottoman yksiavioisia ollaan. Emme kannata mitään avointa suhdetta vaan ihan perinteisen avioliiton puolesta liputamme :).

    Avoimuutta meidän suhteessamme taitaa tosin olla huimasti keskivertoa enemmän - tarkoitan nyt sitä asioista rehellisesti keskustelemista ja toistemme hyväksymistä ja kunnioittamista.

    Mielestäni pornon katselun kieltäminen kumppanilta on epäluottamusta kumppaniin, ahdaskatseisuutta ja itsetunnon puutetta.

    Kysyt onko suhteessamme "mitään rajoittavia tekijöitä"? Tottakai on. Nuo "rajoitukset" tulevat ihan luonnostaan jos uskollinen haluaa olla. Pornon katselulla tai flirttailulla kun ei todellakaan ole mitään tekemistä uskottomuuden kanssa. Uskottomuus on sielunsa tai ruumiinsa jakamista jonkun avioliiton ulkopuolisen ihmisen kanssa, fyysistä tai henkistä pettämistä, valehtelua. Mitään sellaista emme tietenkään hyväksy niin itseltämme kuin toisiltammekaan.

    "ahdaskatseisuutta ja itsetunnon puutetta."

    tätä saattaa pornon katselun kieltäminen olla. mutta uskottomuudenpelkoa se ei voi olla, koska kuvan katsominen ei sitä ole. silti kuvan katsominen voi tuottaa joillekin pahaa mieltä. sinä et tunnut ymmärtävän että ihmiset ovat kovin erilaisia. tunnut pitäväsi vain omaa elämäntapaasi parisuhteessa oikeana, etkä ymmärrä ihmisiä jotka tuntevat paremmaksi elää muilla tavoin. avarakatseisuus on aika kaukana, vaikka sellainen väität olevasi. avarakatseinen tunnut olevan ainoastaan "muiden tiirailun" suhteen.

    kaiken salliminen ja avoimuus ovat toisistaan kaukana olevia käsitteitä. oma suhteeni on todella avoin ja silti minua loukkaa jos toinen haluaa pornoa katsella. tämän kerron avoimesti, toista haukkumatta. en sanokaan, että mies on kamala sika, vaan että minusta tuntuu pahalta ja omanarvontunto alenee. kyllä ihmisten pitäisi myös osata huomioida toisten tunteita eikä vaan elää eläimellisten halujensa johdattelemina.

    No sinähän hienon luonneanalyysin minusta vetäisit ihan noin lonkalta vaan... :).

    Olen pahoillani jos sait kirjoituksistani sellaisen kuvan etten hyväksyisi muunlaisia näkemyksiä tähän asiaan. Tarkoitukseni oli tarjota vain toisenlaista näkökantaa, jonka kanssa on huomattavasti paljon helpompi itse kunkin elää. Kerrothan itsekin pahoittaneesi mielesi tämän asian vuoksi... Mielestäni aivan suotta omanarvontuntosi laskee tuollaisen jutun tähden.

    Jos silti tunnet paremmaksi elää ja ajatella noin - ei minulla ole minkäänlaisia vaikeuksia sitä sinulle suoda :). Hassu!

    Toisten tunteiden huomioimisesta vielä sen verran että kitisemällä ja keskittymällä vain siihen "minua loukkaa kun katselet muita" - missä kohtaa otat miehesi tunteet huomioon? Jos hän kertoo näkevänsä asian toisin - miksi et uskoisi häntä?
    Mutta kukin taaplaa tavallaan. Mitä näistä väittelemään :).

    mieheni tunteet otan siinä huomioon, että kohtelen häntä hyvin ja kunnioitan hänen mielipidettään. rakastan häntä, pidän häntä hyvänä ja annan hänelle "kaikkeni". olen uskollinen, ja hyvä hänelle, mutta myös näytän tunteeni. täydellinen en silti ole, suutun asioista, pidän mielipiteeni (en ole esim. määräiltävissä, niinkuin ei hänkään) ja olen hänen paras ystävänsä omana itsenäni.

    "- missä kohtaa otat miehesi tunteet huomioon?"

    missä kohtaa? kerroin miehelle omat tunteeni, johon hän sanoi, että pornon katsomista hänen ei ole pakko harrastaa. eihän tässä alkujaankaan ollut kyse siitä, että mies sitä vaatii katsoa, vaan siitä loukatuksi tulemisen tunteesta, mikä naiselle on tullut.

    tuli vielä mieleeni kysyä, ettekö te suhteessa jousta omista mielipiteistänne toisen toiveiden mukaan, vai kuljetteko vain omia teitänne?

    tai sitten luoja on laittanut kaksi täysin samanlaista ihmistä yhteen ja ajattelette kaikesta ihan samoin. tosi hyvä juttu, täytyy onnitella. kaikille ei kuitenkaan niin käy.

    Äänestä

  • sunnymelon kirjoitti:

    mieheni tunteet otan siinä huomioon, että kohtelen häntä hyvin ja kunnioitan hänen mielipidettään. rakastan häntä, pidän häntä hyvänä ja annan hänelle "kaikkeni". olen uskollinen, ja hyvä hänelle, mutta myös näytän tunteeni. täydellinen en silti ole, suutun asioista, pidän mielipiteeni (en ole esim. määräiltävissä, niinkuin ei hänkään) ja olen hänen paras ystävänsä omana itsenäni.

    "- missä kohtaa otat miehesi tunteet huomioon?"

    missä kohtaa? kerroin miehelle omat tunteeni, johon hän sanoi, että pornon katsomista hänen ei ole pakko harrastaa. eihän tässä alkujaankaan ollut kyse siitä, että mies sitä vaatii katsoa, vaan siitä loukatuksi tulemisen tunteesta, mikä naiselle on tullut.

    Ei meillä ole mitään nappia, josta säädämme, että "nyt en enää välitä mistään mitään".

    Porno on niin intiimiluonteista tirkistelyä, ettei se vaan mielestäni varattujen miesten puuhailua ole. Oma mieheni esim. harrasti SALAA tätä pornon katselua edellisessä suhteessan usein, vaikka hänen exänsä ei ollut mustasukkainen eikä koskaan kysellyt miehen tekemisiä. Miksi sitä piti katsoa salaa jos siinä ei ole mitään pahaa!?? Meidän suhteessa tein pelin selväksi heti alussa (kun hänellä oli pornokalenteri työhuoneensa seinällä- siis vaikka minä istuin vastapäätä!!?? ja muutenkin katseli kaikki alusvaatekuvastot ja seiskatytöt läpi), että minä olen sitten se nainen jota katsotaan. Tähän on pakko sanoa, että ymmärrän täysin, jos joku todella hemaiseva nainen kävelee kadulla, kyllähän sellaista erityisen kaunista itsekin tulee kummasteltua. Mutta sitten meitä "ihan kauniita naisia" on paljon, joten jos alkaa tuijotella, siinä sitä tekemistä riittääkin. Kyllä ainakin itse näen kauneutta aika monessakin naisessa. Ja eihän siinäkään mitään, että rekisteröi mukavan näköisiä ihmisiä. Se on ihan ok, jos tykkää ylipäätään katsastella ympärilleen.

    Mutta sellaista minihameiden ja tissien tuijottelua en ymmärrä. Luulen, että sellainen mies (kuten omanikin), joka on paljon peuhannut pornon parissa- näkee seksiä kaikkialla. Omanikin on sanonut, että on seksikästä kun nainen ajaa itsevarmasti autoa. Hah. Mitä autolla ajamisella on seksin kanssa tekemistä?

    Olin kuvitellut, että mieheni olisi jo kasvanut tästä vaiheesta yli, mutta vielä vuosi sitten hän oli ostanut pornolehden. Meillä kylläkin meni huonosti noina aikoina, mutta eikös tuo kuvasta sitä, että hän kuitenkin edelleen kaipaa sitä (vaikka väittää että mielestään se oli hyvä, että osti, koska hän koki ettei enää tarvitse sitä- että se on likaista) Köhöm. Uskoa saa ken haluaa.

    Nyt meillä mies on niin mielin kielin ostamassa vaikka kuun taivaalta kun näkee miten riudun. Hän yrittää taas esittää kunnon miestä ja minä olen alkanut puuhastella omia juttuja enemmän. En enää koe, että minulla on se sama ystävä joksi häntä luulin. Minä vain yksinkertaisesti vihaan valehtelua ja kieroilua.

    Äänestä

Ei mitään muuta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen333 kirjoitti:

paska päivä eilen. mies on pari kertaa noin vuosi sitten jäänyt pornosta kiinni. en pysty hyväksyä asiaa ja tulen siitä mustasukkaiseksi. tämä on ongelma minulle. kun löydän koneelta sivuhistoriaa, mistä minulle selviää, että hän on niillä sivuilla pyörinyt, niin raivostun.

olen varmasti itsetunto-ongelmainen ja mies on aikoinaan syventänyt sitä. siitä johtuen hän on luvannut, ette pornoa tiirailisi, koska se loukkaa minua. kaksi kertaa jäi kiinni ja lupasi, että ei katso.

eilen löysin yhden linkin sivusta jossa hän oli kyänyt. todella upeita naisia. itse olen kyllä hyvinkin kaunis ja mies kehuu minua ja on tyytyväinen, mutta omat mietteeni aina saavat minut katkeraksi noille naisille. en pysty muuttamaan tilannetta. en edes halua. mies ymmärtää minua, mutta toisaalta hän ei pidä asiaa yhtä vakavana kuin minä. hän sanoo, että ne ovat vain kuvia, ei häntä kiinnosta se naisten kauneus, tarvitsee vain jotain kiihoketta, että saisi homman nopsaa hoidettua. silti sattuu. tuijottaisi edes rumia naisia, mutta kun ne on niin jumalattaria, minun mielestäni. hän sanoo, ettei siinä "pikahommassa" ehdi todellakaan niiden naisten ulkonäköä tiirailla.

en ymmärrä miksi sitä on pakko katsoa. mies saa seksiä minulta aina kun olen vain paikalla ihan vaikka vaan omat halunsa tyydyttääkseen, jos minua ei sillä hetkellä satu huvittanaan. olen myös muutenkin aktiivinen ja se olen seksissämme minä, joka saa aikaan vaihtelua ja tuntuu sitä enemmän haluavan. miksi en riitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu