Ajattelin minäkin kertoa tarinani. Olen seurustellut mieheni kanssa 6 vuotta, 5 vuotta olemme asuneet yhdessä. Alussa kaikki oli ihanaa, romanttista, sitten tuli arki ja muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen meidän suhde alkoi kariutua. Seksielämämme ei alussakaan ollut kovin vilkas, mutta vähitelleen loppui lähes kokonaan.
Noin pari vuotta sitten sain tietää, että mieheni pettää minua. Yllätin hänet, kun puhui kakkosen kanssa puhelimessa. Erehtyä en voinut, hän puhui tyyliin "sun kanssa on ihanaa rakastella", "haluan sua" yms. Hän ei huomannut, kun tulin kotiin ja yllätin hänet.
Kun sain asian tietää olin kuin shokissa. Vietin monta unetonta yötä, en tiennyt mitä tehdä, miten pitäisi menetellä. Kerronko, että tiedän ja jätänkö. Tein koko ajan "surutyötä" ja vähitellen pääsin asian yli. Miehestäni tuli yhtäkkiä niin huomaavainen, hän rupesi tuomaan minulle kukkia, antoi lahjoja, vei viikonloppumatkoille. Tiesin, että syyllisyys painoi häntä, ja tällä kaikella hän yritti hyvittää petoksensa. Mieheni elättää minua täysin, ja minä saan rauhassa säästää oman asunnon ostamista varten. Eikä hän edes tiedä, että käytän häntä hyväkseni. Ikinä en kerro hänelle, että tiedän petoksesta.
Mieheni ja toisen naisen suhde jatkuu vieläkin. Siitä on selvät merkit. Mutta se ei häiritse minua ollenkaan.
Noin pari vuotta sitten sain tietää, että mieheni pettää minua. Yllätin hänet, kun puhui kakkosen kanssa puhelimessa. Erehtyä en voinut, hän puhui tyyliin "sun kanssa on ihanaa rakastella", "haluan sua" yms. Hän ei huomannut, kun tulin kotiin ja yllätin hänet.
Kun sain asian tietää olin kuin shokissa. Vietin monta unetonta yötä, en tiennyt mitä tehdä, miten pitäisi menetellä. Kerronko, että tiedän ja jätänkö. Tein koko ajan "surutyötä" ja vähitellen pääsin asian yli. Miehestäni tuli yhtäkkiä niin huomaavainen, hän rupesi tuomaan minulle kukkia, antoi lahjoja, vei viikonloppumatkoille. Tiesin, että syyllisyys painoi häntä, ja tällä kaikella hän yritti hyvittää petoksensa. Mieheni elättää minua täysin, ja minä saan rauhassa säästää oman asunnon ostamista varten. Eikä hän edes tiedä, että käytän häntä hyväkseni. Ikinä en kerro hänelle, että tiedän petoksesta.
Mieheni ja toisen naisen suhde jatkuu vieläkin. Siitä on selvät merkit. Mutta se ei häiritse minua ollenkaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi teet sen itsellesi, elät sellaisen miehen kanssa ? Saatat tietysti kostaa, mutta usein se ei olekaan niin suloinen, että korvaisi menetetyt vuodet, siis elämättömät. Uhraat hänelle liikaa itsestäsi, näin ajattelisin. Toki muutamasta lauseesta on vaikea päätellä. Vai oletko hommannut itsellesi muutakin elämää kuin asunnon säästämistä.
Raha ei voi olla noin tärkeää.. Ymmärsin, että ette ole naimisissa, silloinhan tuo on mahdollista.
Saatat olla oikeassa, mutta olen sen verran miehiin pettynyt, etten haluaisikaan mitään suhdetta nyt. Jos vastaan kävelee mies, johon rakastun, niin sitten kaikki muuttuu. Jätän mieheni saman tien. Seksistä en niinkään välitä, en ole ikinä välittänyt. Olen vaan jotenkin tottunut tähän tilanteeseen, mikä nyt on.
Raha ei ole kummallekaan meistä ollut tärkeä, mutta tässä on kysymys eri asiasta.
Yritän sen selittää. Mieheni on aina palvonut mua, hän on aina kehunut minua maailman ihanimmaksi ihmiseksi. Ja kun hän tajuaa, että minäkin olen yhtä kylmäkiskoinen kuin suurin osa ihmisistä, hän pettyy todella pahasti, se sattuu häneen, hukuttaa. Mitään muuta minun ei tarvitse tehdä kostaakseni. Maailma on julma.
Ei kuulosta siltä, että olisit ihan vielä käsitellyt asian kunnolla...tai siis...eikö tuo ole ihan kamala tapa elää...vaan salaa nauttia, kun toinen tuo rahaa sulle ja syytää kohteliaisuuksia ja lahjoja, vaikka tiiät, että "ei se niitä mulle siks anna, että rakastais" Se on musta tosi laskelmoivaa ja pahaa. Miehesi teki väärin, mutta sinä teet nyt ihan samaa- ja jotenkin uskon sellaiseen typerään juttuun kuin että se mitä teet, tarttuu sinuun.
Jos olet laskelmoiva, tai epärehellinen tai uskoton tai mitä tahansa, se hiljaa saastuttaa sut ittes sisältä ja ulkoa ja kääntyy sua vastaan. Samoin hyvät asiat tarttuu sun henkilökohtaseks kentäksi.
Ole varovainen...ja jos ne on sun ukon rahoja, mitä säästät...ja te ootte avoliitossa...ni silloin se heti kun eroatte, voi lakiteitse ottaa ne säästöt sulta, jollei ne josain ladossa ole piilossa ja jollei sulla ole jotain keinoa todistaa, ettet ole niitä talorahoja siltä varastanut. Avoliitossa kaikki on sen, kenen nimissä se on tienattu ja ostettu ja hankittu.
Eläkä luule, että sun ukkos teko hyvittää sen, mitä nyt itse teet. Sä olet hyväksikäyttäjä ja valehtelija ja siinä suhteessa jopa ehkä pahempi kuin ukkos, joka on vaan valehtelija.
Tee ihan just niin, kun susta itsestäsi tuntuu..
Olet ja elät ja teet valintasi ja ratkaisusi omalla ajallasi ja tahdissasi -kuunnellen ja tunnustellen, mihinkään ei ole kiire, eikä elämä karkaa minnekkään..
vuosi sitten luin mieheni kännyn viestit ja siellä oli yllätys-yllätys viestejä toiselle naiselle. Hirvee sotahan siitä syntyi. Kuulemma oli ainoa jonka kanssa oli viestittänyt. Jatkettiin kuitenkin, anteeksi en antanut. Nyt löysinkin nettipostista lähetettyjä viestejä usealle naiselle treffien merkeissä. Joten valheista jäi taas kiinni mutta nekin ovat kuulemma jo vanhoja juttuja. Syyksi ilmoitti että pelkäsi minun jättävän hänet (hah)..kaiken tämän jälkeen jätinkin. Nyt sitten itkee että olen hänen elämänsä nainen, lopettaa kaiken huuhailun ja elää kunniallisesti kanssani jos vain jatkan hänen kanssaan. Tällä hetkellä pystyn jatkamaan hänen kanssaan ainoastaan siksi että minä sain kostoni toisen miehen sylistä. Siltikään anteeksi en ole voinut antaa ja asia on mielessäni jatkuvasti. Nyt mies on ollut kunnolla ja ihmisiksi mutta epäilys kalvaa silti, entä jos taas "rupee pelkäämään että jätän hänet" jne. Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa? Minä haluaisin lopettaa koko suhteen ja jatkaa omaa elämääni, jotenkin tuntuu että jatkan tätä vain säälistä. Mitään tunteita minulla ei enää ole.
Minä tein jokseenkin samoin, enkä ole katunut hetkeäkään. Vihjailin kyllä miehelle usein tyyliin "en ole mikään ovimatto, voit olla varma, että mitä minulle teet, saat tavalla tai toisella takaisin".
Estoitta myös aloin vielä hänen kanssaan olleessani etsiä uutta ja parempaa miestä. Miksi minä olisin uskollinen, kun ei hänkään? En tietenkään. Kun sitten viimein nostin kytkintä ja lähdin, alkoikin petturimies itkeä perään. Uhkasi jopa itsemurhalla. Nykyään minulla on aivan ihana mies, ja olen nyt onnellinen. En ikinä pettäisi häntä, enkä usko moista hänestäkään. Petturimies on edelleen yksin isossa talossaan.
Että sitä saa mitä tilaa.
huorat on maksullisia.. älä alennu ottamaan lahjuksia vastaan!!!!