Tarina-levyt

Otetaan nyt esimerkiksi King Diamondin Them-albumi.Minulle oli hyvin vaikea kuunnella tätä levyä,enkä lopulta kuunnellutkaan,vaan palautin kirjastoon.En ymmärrä,miten näitä kappaleita voi kuunnella rentoutumismielessä,jos taustalla on koko ajan tarina.Ja sekin,että jotkin kappaleet ovat jotain minuutin mittaista huminaa.Kyllä minulle oli paljon helpompi kuunnella Mercyful Faten Don't break the Oath-albumi.

Paljon on kehuttu myös Queensrychen Operation:mindcrimea, mutta siihenkin on ympätty tarina,joten voi olla senkin kuuntelu vaivaannuttavaa.

No,tämä oli minun mielipide.Mitä mieltä TE olette?

8

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja biiseistä

      Kingin levyt ovat mielestäni siitä hienoja, että niitä voi kuunnella joko kokonaisuuksina tai erillisinä kappaleina. Levyillä on teema, mutta se on sopivan löyhä, jotta myös satunnaisista kappaleista voi nauttia. Oma suosikkini on The Eye, sekä teemaltaan, että biiseiltään.

    • Eipä ole minua ainakaan häirinnyt. Ja tuo Operation mindcrime todellakin on hyvä levy että ei kannata pelkästään tuon takia sitä dissata.

    • KeiJo

      Tarinalevyt ovat usein kovia. Varsinkin juuri nuo mainitsemasi levyt ovat tarinalevyjen eliittiä.
      Mindcrimia ei kannata todellakaan sivuuttaa, yksi parhaista heavy- levyistä ikinä. Jos levy ei kokonaisuudessaan tarinoineen uppoa, niin kovimmat vedot(levyhän on täynä kovimpia vetoja!) ovat silti sellaisia klassikkoja, joitten vuoksi jo pelkästään kannattaa levy tsiikata.

      • Bad.Obsession

        Tarina turina levyistä Bathoryn Blood on ice toimii kuin Venäläinen traktori.


    • tukka

      dream theater- scenes from memory, hyvä kiekko.

    • ...levyt on mun mielestä huippuja! Esim W.A.S.Pin paras levy on The Crimson Idol, joka on tarinalevy. Tykkään myös kovasti King Diamondista, Them on uskomaton lätty! ja The Puppet Master on myös aivan loistava! Kyllä mun mielestä tarinalevyjä voi kuunnella rentoutumismielessä ihan niinkuin muitakin levyjä. Voihan sitä keskittyä vaan musiikkiin, ei ole aina pakko uppoutua juoneen mukaan. Ja se pitää vielä sanoa, että Queensrychen Operation Mindcrime on ihan ykköslevyjä kyseiseltä bändiltä!

    • Dest

      Meshuggah - "Catch33", The Devin Townsend Band - "Synchestra" muutaman mainitakseni. Täydellisiä tarinalevy, vaikkakin täysin eri genreä molemmat, hyvää kesää.

    • Täystuho

      Eipä tuo tarina taustalla häiritse yhtään. Esim. King Diamondin teemalevyt ovat vallan mainioita, samoin WASPin the Crimson Idol ja Candlemassin Tales of Creation.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      34
      8434
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4693
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      36
      4614
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      189
      3599
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      2913
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2706
    7. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      38
      2650
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2383
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      166
      2069
    10. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      64
      2008
    Aihe