Olen 40 v. nainen, ollaan oltu 10 v yhdessä ja on yksi lapsi. Meillä koen henkiseksi väkivallaksi sen että olen käytännössä yksinhuoltaja parisuhteessa. Meillä ei lyödä eikä juoda eikä olla työnarkomaanejakaan. Aikaa olisi ja lapsi tarvitsisi myös isää - ja äiti henkireikiä arkeen, mutta lapsi tuntuu olevan isälle vain tiellä. Koskaan ei tunnu olevan oikea aika hetkeen lapsen kanssa vaikka tämä pyytää leikkimään. Ja sitten jos leikkii, useimmiten juttu päättyy siihen että isä menettää hermonsa siihen ettei "3-vuotias ole aikuinen" ts. toimi kuten aikuinen ja ymmärrä kaikkia asioita kuten me isot ihmiset. Olen välillä kahden vaiheilla, olisiko parempi lähteä vai jäädä. Ei voi olla lapsellekaan terveellistä kuulla ainavain olevansa ääliö tms. Ymmärrän osittain hänen ärtymystään, onhan ihmisellä muitakin huolia, mutta meilläkin terveen ja iloisen lapsen voisi ottaa sinä mukavana asiana elämässä eikä aina kohteena johon purkaa muu ahdistuksensa... Mitä mieltä olette!! Tämä alkaa olla jo jokapäiväinen riidanaihe ja vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. En ole vaatinut miestäni muuttumaan persoonaltaan, hän saa mennä ja tulla ; siitä se minun tunteeni yksinhuoltajuudesta mutta sitä olen vaatinut että lasta on kohdeltava IHMISENÄ!!!!!!!!!!! Onko meillä nyt niin että lapsi erottaa meidät lopullisesti koska tilanne alkaa olla sietämätön!
Jaksanko vielä?
SAK
2966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..oikeus kasvaa ilman että hänen persoonaansa kajotaan. Se on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan ja pahimmassa tapauksessa sillä voi olla erittäin tuhoisat seuraukset.
Mieti kumpi on tärkeämpää..halu olla yhdessä "yksinhuoltajana" vai yksinhuoltajana ja lapselle terve elämä.
et jaksa!!!!
minä yritin sitä lasteni kanssa lasten isän kanssa virallisesti n. 16v. yhdessä...
ja nyt eronneena n. 11v. ja se ei tule toimimaan
vieläkään!!
jos nuo valuuvammaiset eivät tajua `mitä on olla isä`,ei siihen auta että sinä roikut siinä lapsen `vuoksi`,koska se tuhoaa vain sinut ja lapsen!!
ìsä`ei siitä mihinkään muutu,ellei jo nyt 3v. ole sitä tajunnut!!!
henkinen väkivalta vain PAHENEE!!!Lapsella on paljon parempi sinun kanssasi kahdestaan ja jos nyt sattuisi onni kohdalle,voi tulla ihminen,
joka arvostaa/kunnioittaa SINUA ja LASTASI ja AIDOSTI, ollen LÄSNÄ teidän kumpaisenkin elämässä!
Mutta biologisuus ei isää tee!! vaan sen `ìsän`
omat aivot, jos hän on siihen kehittynyt...
ja väkisin et häntä muuta...muutoksen on tultava
hänen omasta päästään ja omasta tahdosta...
mutta sinä voit parantaa omaa ja lapsesi elämää,
jatkaen aivan itse seisomalla omilla jaloillasi ja omilla ,rakastavilla päätöksillä lapseesi nähden...ja EHDOTTOMASTI mahdollisen eron tullessa
otat YKSINHUOLTAJUUDEN ,ettei ent. siippa `rankaise`sinua sinun vahvuudestasi ja estä
päätöksissäsi...ne yleensä tekevät vain kiusaa ,jos on yhteishuoltajuus, surullista,mutta totta!
Koeta pärjätä...ja kyllä sinä pärjäätkin!ja tee päätös suuntaan jos toiseen..päätös aina helpottaa! :)