Mediassa uutisoitiin hiljattain Oxfordin ja Tomskin yliopistojen tutkijoiden hätkähdyttävästä havainnosta. Heidän mukaansa Länsi-Siperian turvesoiden ikirouta on alkanut sulaa.
Ikiroudan alla piilee arviolta 70 miljardia tonnia metaania. Jonkinlaisen kuvan suuruusluokasta saa, jos ottaa Suomen vuotuiset ilmastopäästöt, lisää perään kolme nollaa ja kertoo 20:llä - metaani kun on 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Vaikka vain murto-osa metaanista pääsisi vapautumaan ilmakehään, ilmastonmuutos voisi kiihtyä merkittävästi. Mikä tarkoittaisi tylysti sanottuna maailman loppua.
Jos tutkijoiden havainto pitää paikkansa, se on ehkä kaikkien aikojen pelottavin ilmastouutinen. Valitettavasti se ei ole viime vuosilta likimainkaan ainoa. Hiljattain on todettu mm. maailman kuivuudesta kärsivän maa-alan tuplaantuneen ja hirmumyrskyjen tuhoisuuden kasvaneen puolella 30 viime vuoden aikana.
Mitä tekee hallitus?
Voisi kuvitella, että hallitus pitäisi kriisipalavereita ja miettisi kiivaasti, miten päästöjä voitaisiin leikata aiempaa nopeammin. Ministerit kilvoittelisivat siitä, kuka kehittäisi tehokkaimman tavan edistää ilmastonsuojelua.
Näin ei kuitenkaan ole. Siperia ei selvästikään opeta.
Ennakkotiedot hallituksen uudesta energia- ja ilmastostrategiasta ovat masentavia. Strategiassa lähdetään energian kulutuksen ja päästöjen kasvun jatkumisesta. Päästövähennyksissä luotetaan lähes yksinomaan EU:n päästökauppaan ja päästöoikeuksien ostamiseen ulkomailta - osittain veronmaksajien rahoin.
Juuri mihinkään uusiin toimenpiteisiin ei hallituksella näytä olevan halua tai kykyä. Ministerit Pekkarinen ja Heinäluoma ovat juuttuneet kiistelemään verraten pienistä rahasummista samaan aikaan, kun energiayhtiöiden ansiotonta voittoa verottamalla voitaisiin kerätä vuosittain satoja miljoonia euroja. Verotuotolla voitaisiin vauhdittaa merkittävästi uusiutuvia energianlähteitä ja energiansäästöä.
Tuskin koskaan on ollut ilmeisempää, miksi vihreitä tarvitaan. Vastauksena hallituksen apatiaan vihreät ovat julkaisseet oman ilmasto- ja energiaohjelman Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla. Siinä esitetään kymmenittäin toimenpiteitä, joilla päästöjä voitaisiin vähentää merkittävästi - ja samalla luoda Suomeen työpaikkoja, vientituloja ja modernia teknologiaa.
Energia- ja ilmastostrategiasta näyttää muodostuvan muistomerkki hallituksen kyvyttömyydelle ja näköalattomuudelle. Jos linja ei pian muutu, hallituksen hautakiveen voidaan kirjoittaa: näki ilmastokatastrofien tulevan kykenemättä tarvittaviin toimenpiteisiin.
Menkööt jäätiköt ja sademetsät, tulkoot tartuntataudit ja ilmastopakolaiset. Hallituksessa eletään kuin Ludvig XV:n hovissa.
Ymmärtäkää nyt, että tässä ON HIEMAN SUUREMMAT ASIAT KYSEESSÄ KUIN JOTKIN VENÄJÄN VÄLISET SUHTEET JA SUOMEN ASEMA TULEVAISUUDESSA!

Vastaukset 3
Vanhimmat
sinkkujen suurin murhe on kumppanin löytäminen - snadisti tärkeämpää kuin Siperian metaanivarastot tai kuivuus joka ei juuri suomalaista järvimaisemaa näytä vaivaavan. mitä tekee hallinto? ei mitään. mitä minä voin tehdä? en mitään. mitä minä teen? en mitään. jos on maailma loppuakseen ni onhan sitä odotettukin.
vinkki: koittakaas räjäyttää se 70 miljardia tonnia metaania. Venäjä takas kivikaudelle. heh heh!
eikun ihan aikuisten oikeasti: väärä palsta
se olisikin kunnon PAUKKU!!! kihhihihihiihihihii...
Eiköhän nuo amerikkalaiset lähetä sellasen asiantuntijoiden ryhmän sitten kriittisellä hetkellä sinne Siperiaan pelastamaan koko maailman! Matkalla tulee tietenkin vastoinkäymisiä ja ryhmästä kuolee muutama vähemmän tärkeä henkilö, todennäköisesti ne mustaihoiset. Mutta maailma lopulta kuitenkin pelastuu ja näistä amerikkalaisista asiantuntijoista tulee koko maailman sankareita!!!!
JUU ES EI! JUU ES EI! JUU ES EI! JUU ES EI!