Olemme neljättä vuotta yhdessä, toistamiseen kihloissa. Lapsia on saanut tulla jo parisen vuotta, tosin huonoa tuuria on ollut ja ensimmäistäkään ei ole siunaantunut. Miehellä tosin on lapsi edellisestä liitostaan, joten mikäpä kiire hänellä.
Ongelmana on se, että olen alkanut punnita elämääni täysin uudestaan. Edellisen miehen kanssa roikuin 8 vuotta - koko nuoruuteni ja kun sieltä lähdin, päätin että jatkossa teen kaiken mitä haluan. No, tapasin nykyisen mieheni, ja voin todella sanoa rakastavani häntä. Haluan tulevaisuuden hänen kanssaan. Matkassa on vaan aika monta mutkaa. En usko saavani hänestä uskollista ja luotettavaa miestä. Olemme eronneet kertaalleen johtuen miehen pettämisistä ja valehteluista. Palasimme yhteen, jonka jälkeen hän on todistettavasti pettänyt kahdesti. Tämän jälkeen tein hänelle selväksi, että kerta vielä tai yksikin valhe, niin homma loppuu siihen ja tällä kertaa lopullisesti.
Nyttemmin meillä on mennyt loistavasti eikä mitään "pahoja" ole tapahtunut enää aikoihin. Siltikään en voi luottaa mieheen (pitäisikö jo?) tai en ainakaan osaa, pelkään jotenkin saavani takapakkia taas uudestaan. Olen suhteen lomassa hakenut uusia töitä, olen järjestänyt enemmän menoja kavereiden kanssa sekä harrastan enemmän. Kotona tuntuu nyt hyvältä ja tulevaisuuden suunnitelmiakin on kuten lomamatkoja, lapsia saa tulla edelleen jos on tullakseen jne.
Tänään sain tietää, että sain töitä ulkomailta. Homma polttelisi pirusti ja tuntuu, että tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä hyväksi. Kyse olisi aivan unelmahommasta, mutta sen vastaanottaminen vaatisi luopumista parisuhteesta, yhteisestä kodista, lemmikeistä ja ylipäänsä koko suomalaisesta elämästä, ainakin muutamaksi vuodeksi. Nyt en todella tiedä mitä tehdä. Sydän sanoo, etten tosiaankaan voi jättää miestä nyt juuri kun meillä menee hyvin. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että olen ylipäänsä hakenut hänen selän takana töitä, en siis ole kertonut hänelle mitään. Jos hän todella nyt yrittää? Ja sitten käännänkin selkäni hänelle ja hylkään?
Vai mitä pitäisi ajatella? En tietenkään halua luopua elämästäni saati tästä miehestä, mutta jotenkin vaakakupissa painaa todella pahasti yhteinen menneisyys - kaikki ne valheet ja petoksen sekä kaikki se suru ja tuska mitä on aiheutunut. Lapsia meille ei suotu vaan päinvastoin hiukan toivoa mutta sitäkin suurempaa surua ja kärsimystä. Nekin hetken koin yksin.
Nyt mies vaikuttaa muuttuneen ja aikaa on tosiaan kulunut. Itselläni ikää on 28v eli vielä kannattaisi toteuttaa haaveitaan jos on mahdollisuus. Mutta voinko luopua miehestä? Miltä itsestäni sitten tuntuu?
Jos joku voisi nyt antaa hiukan vinkkiä miltä kantilta tätä pitäisi ajatella...?
Ongelmana on se, että olen alkanut punnita elämääni täysin uudestaan. Edellisen miehen kanssa roikuin 8 vuotta - koko nuoruuteni ja kun sieltä lähdin, päätin että jatkossa teen kaiken mitä haluan. No, tapasin nykyisen mieheni, ja voin todella sanoa rakastavani häntä. Haluan tulevaisuuden hänen kanssaan. Matkassa on vaan aika monta mutkaa. En usko saavani hänestä uskollista ja luotettavaa miestä. Olemme eronneet kertaalleen johtuen miehen pettämisistä ja valehteluista. Palasimme yhteen, jonka jälkeen hän on todistettavasti pettänyt kahdesti. Tämän jälkeen tein hänelle selväksi, että kerta vielä tai yksikin valhe, niin homma loppuu siihen ja tällä kertaa lopullisesti.
Nyttemmin meillä on mennyt loistavasti eikä mitään "pahoja" ole tapahtunut enää aikoihin. Siltikään en voi luottaa mieheen (pitäisikö jo?) tai en ainakaan osaa, pelkään jotenkin saavani takapakkia taas uudestaan. Olen suhteen lomassa hakenut uusia töitä, olen järjestänyt enemmän menoja kavereiden kanssa sekä harrastan enemmän. Kotona tuntuu nyt hyvältä ja tulevaisuuden suunnitelmiakin on kuten lomamatkoja, lapsia saa tulla edelleen jos on tullakseen jne.
Tänään sain tietää, että sain töitä ulkomailta. Homma polttelisi pirusti ja tuntuu, että tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä hyväksi. Kyse olisi aivan unelmahommasta, mutta sen vastaanottaminen vaatisi luopumista parisuhteesta, yhteisestä kodista, lemmikeistä ja ylipäänsä koko suomalaisesta elämästä, ainakin muutamaksi vuodeksi. Nyt en todella tiedä mitä tehdä. Sydän sanoo, etten tosiaankaan voi jättää miestä nyt juuri kun meillä menee hyvin. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että olen ylipäänsä hakenut hänen selän takana töitä, en siis ole kertonut hänelle mitään. Jos hän todella nyt yrittää? Ja sitten käännänkin selkäni hänelle ja hylkään?
Vai mitä pitäisi ajatella? En tietenkään halua luopua elämästäni saati tästä miehestä, mutta jotenkin vaakakupissa painaa todella pahasti yhteinen menneisyys - kaikki ne valheet ja petoksen sekä kaikki se suru ja tuska mitä on aiheutunut. Lapsia meille ei suotu vaan päinvastoin hiukan toivoa mutta sitäkin suurempaa surua ja kärsimystä. Nekin hetken koin yksin.
Nyt mies vaikuttaa muuttuneen ja aikaa on tosiaan kulunut. Itselläni ikää on 28v eli vielä kannattaisi toteuttaa haaveitaan jos on mahdollisuus. Mutta voinko luopua miehestä? Miltä itsestäni sitten tuntuu?
Jos joku voisi nyt antaa hiukan vinkkiä miltä kantilta tätä pitäisi ajatella...?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei tuo puoliso varmaan niin kummoinen ole, etteikö vähintään samanlaisen petturin saisi tilalle.
Mene vain, taidat jo sydämessäsi tietää mitä haluat. Totta kai parisuhteen katkaiseminen tekee kipeää, mutta se asia on vain tiedostettava.
Ota unelmaduuni ja ehkä löydät unelmamiehesikin sieltä! Nimittäin se, ettette saaneet lasta, on merkki siitä, että niin ei ollut tarkoitus käydä (ja kun ottaa huomioon muutkin epäkohdat).
Onnea matkaan! Halaisin Sinua jos voisin.
eli ota vastaa unelmaduuni ja lähde maailmalle. Miehesi on sinua monesti jo pettänyt ja mitä luultavammin pettää varmaan uudestaankin. Miehiä löytyy. Sinä olet kovasti itsekin miettinyt asiaa eli et varmaankaan ole tyytyväinen nykyiseen elämääsi. Me eletään täällä vain kerran joten anna palaa. Kaikkea hyvää sinulle.
nelikymppinen nainen, joka ei aikoinaan toteuttanut haaveitaan miehen takia. Lapsen sain 30 kymppisenä ja yksin, vaikka hänen isänsä takia jo aiemmin olin luopunut kaikista tilaisuuksista ja omista haaveistani muka rakkauden tähden vaikka oli ehkä enemmän läheisriippuvuutta. Joka tapauksessa sanoisin, että elämä on rajallinen,se aika päättyy liian pian, kun olisi pitänyt niitä ikiomia haaveita toteuttaa ja sitten yhtäkkiä onkin jo aivan muut kuviot ja kaikki on myöhäistä. Älä pode huonoa omaatuntoa siitä, että olet hänen tietämättään hakenut töitä. Onhan hänkin sinun tietämättäsi pettänyt sinua, mikä on ehkä johtanut tähän työpaikanhakuusikin ulkomailta osittain? Niin se vaan on, että elämässä ei saa montaa tilaisuutta toteuttaa haaveitaan, niihin pitää tarttua silloin kun se on mahdollista.
Ehkä silläkin on tarkoituksensa, ettei teille ole niitä lapsia suotu. Jos saisin elää uudestaan sen ajan, kun kaikki oli mahdollista, toteuttaisin kaikki haaveeni. Tosin lastani en voi katua, koska kyse oli jo aikaisemmista valinnoista, mitkä tein. Jos mies on pettänyt useaan kertaan, todennäköisesti hän tulee vielä tekemään niin tulevaisuudessakin. Sellaisenko takia uhraisit kaikki omat unelmasi?
hyvä nainen, jos uskot kohtaloon, lähde sinne ulkomaille. minä ainakin näen tilanteessasi kohtalon puuttumisen peliin. kuka tahansa ei saa unelmaduunia ulkomailta ja vieläpä ole miehen kanssa joka on jäänyt kiinni pettämisestä, eli ei todellakaan ole viimeinen kerta että pettää, ja vaikka olisikin, onko sen arvoista jäädä suhteeseen jossa pitää kantaa mukanaan taakkaa menneisyyden pettämisistä???? en tajua sua!! lähe sinne ulkomaille ja anna ukkos nussia muita kun ne niin kiinnostaa.
toi on kohtalo, oot typerys jos et sitä tajua ja lähde vielä kun voit.
ja kun ei lastakaan ole vielä tullut!!!! KOHTALO sanon minä.
Kiitos kaikille kommenteista. Jotenkin odotinkin tällaista "kannustusta" ja siksi yritänkin nyt järkeillä itselleni asiaa. En kuollaksenikaan tiedä miten esitän asian miehelle, joka todennäköisesti ei ilahdu alkuunkaan. Kaikki on kuitenkin ollut nyt mallillaan jo pitkään ja olen tavallaan alkanut uskoa siihen, että hänkin on nyt vihdoin vakavissaan. Menneisyys painaa ikuisesti, mutta eikö enemmän ratkaise se mitä on tänä päivänä? Pettämistä ei ole enää ollut vaikkakin minun on silti häneen vaikea luottaa... en tiedä. Ehkä rakkaus ei joskus vaan riitä. Ja ehkä on aika myös hyväksyä se tosiasia, ettei niitä lapsiakaan noin vaan siunaannu. Ehkä on aika ottaa oma elämä haltuun ja lähteä toteuttamaan niitä unelmia mistä on tähän asti pysytellyt kaukana.
Eniten tässä ahdistaa se että päätös pitää tehdä reilun viikon sisällä. Se on todella lyhyt aika päättää erosta, asunnon myymisestä, nykyisen työn irtisanomisesta jne. Jotenkin en ikinä kuvitellut että voisin oikeasti tuon työn saada, enkä siksi ole murehtinut saati miettinyt asioita ennakkoon. Mutta hihat tässä täytyy pistää heilumaan...
Ja mitä kohtaloon tulee, se tässä takaraivossa hakkaakin. Ehkä kohtalo on puuttunut peliin ja "pelastanut" minut äitiydeltä, jossa mies ei ehkä olisi tukena tai välttämättä edes läsnä. Vaikka lapsettomuus on tehnyt äärimmäisen kipeää, jotenkin tuntuu että on aika heittää hanskat tiskiin ja ottaa totaalisesti taukoa koko asiasta ja tehdä vaihteeksi jotain muuta. Ja mikäli olen menettämässä juuri elämäni miestä, eiköhän kohtalo järjestä niin, että tiet vievät yhteen vielä kotiinpaluuni jälkeenkin. Jos ei, sitten kohtaloni on muualla tai ei ainakaan tämän miehen kanssa.
Lemmikit aiheuttavat totta puhuen vielä enemmän päänvaivaa. Itku meinaa tulla jo nyt kun ajatteleekaan niistä luopumista. :( Mutta eiköhän tämä tästä, onhan vielä viikko aikaa miettiä ja tutkia miltä tuntuu...
Siis onko se työsuhde määräaikainen? Jos miehes sua todella rakastaa, ni kyllä hän on valmis odottamaan mahdollisesti kotiinpaluutasi, ja haluaa myös tulla ulkomaille sinua tapaamaan. Riippuu tietenkin missä maassa se työsi sijaitsee.
Lemmikeistä - onko mahdollista, että ottaisit ne mukaasi? Riippuu tietenkin myös siitä, ovatko ne teidän yhteisiä vai ei.
Lapsista...osaan kuvitella tuon olotilan. Mutta saattaa hyvin olla, että lapsettomuus johtuu miehestäsi. Mieti, jos tapaatkin elämäsi miehen siellä ulkomailla ja saatkin perheen hänen kanssaan. Monesti asiat lutviutuvat itsestään, kun lakkaa murehtimasta. Voi hyvin olla, että tuo epävarmuuskin on aiheuttanut ongelmia raskaaksi tulemisessa.
Kyllä minä lähtisin ehdottomasti. Olen kerran luopunut miehen takia eräästä mahdollisuudesta. En enää kadu, sillä tein valinnan ja se siitä. Mutta jos sama tilanne tulisi nyt uudelleen...olisin paljon viisaampi, ja tekisin oikean ratkaisun.
Työ olisi määräaikainen, sopimus tehdään aina puoleksi vuodeksi kerrallaan mutta itse periaatteessa päätän haluanko tehdä työtä pari vuotta vai jopa 10 vuotta. Eli kotiin pääsisin kun siltä tuntuu, vaikka jo vuoden päästä.
Lemmikit ovat vain minun, mutta ei mahdollisuutta ottaa niitä mukaan - se on käynyt jo varsin selväksi. Mies ei niitä ainakaan pitäisi vaan niille pitäisi löytää jokin muu paikka. =/
Ajattelen samoin, että jos mies oikeasti rakastaa, hän antaa minulle mahdollisuuden kokeilla siipiäni. Ja olisi näin ollen valmis myös "odottamaan" kotiinpaluutani ja kävisi luonani. Tietenkin aika näyttää minne suuntaan tunteet vie, voihan olla että ne molemmin puolin kuolee vain pienessä hetkessä. Ja ero tässä tulee kyseeseen kuitenkin, en jaksa uskoa että mies uskollisena odottaisi paluutani enkä voisi sitä välttämättä häneltä vaatiakaan. En itsekään halua lähteä sitoutuneena. Kun ero on selvä, voi sitä silti "tapailla" ja vierailla, mutta ilman velvollisuuksia tai huolta toisen käytöksestä. En ajatellut lähteä ulkomaille asti hermoilemaan onko miehestä tullut nyt uskollinen vai ei...
Äh, vaikea asia. Ehkäpä yritän avata suuni ja puhua miehen kanssa. Ehkä moni kysymys saa vastauksen kun puhuu ihmisen kanssa joka eniten voi päätökseeni vaikuttaa.
Kiitos vielä kaikille kannustavista kommenteista! :)
Mene jo hyvä ihminen... ehkä se nyt tuntuu pahalta, mutta entä kun miehesi jää vielä uudemman kerran kiinni ja suhde loppuu ja sinä mietit sitä työpaikkaa jonka menetit kun jäit tuollaisen lurjuksen kanssa....
Oma itsesi on se elämäsi tärkein henkilö, joka sinun tulee pitää onnellisena. ALA MENNA JO! :D
Anna palaa! Itse aikanaan (olen mies) tein saman ratkaisun. Omat haaveet pitää toteuttaa jos siihen on mahdollisuus. Ja kuten joku toinenkin kirjoitti, olet itse se kaikkein tärkein ihminen. Kadut varmasti jossain vaiheessa jos jäät. Ja pieni "aikalisä" voi tehdä hyvää suhteellesi. Ja jos suhde on lopullisesti ohi niin no, olkoon se sitten se kohtalo...
.. sillä loppujen lopuksi kyseessä on sinun oma elämäsi.
Jokainen meistä on kuitenkin aina kaiken keskellä yksin.