haluaisin hieman analysointia omaan tilanteeseeni, joka on henkisesti aika kuluttava. -> pari päivää sitten poikaystäväni kertoi tai no lähetti tekstiviestin että hän on miettinyt että olisiko parempi jos olisimme hänen kanssaan vain ystäviä. olemme seurustelleet 10 kuukautta ja olemme puhuneet yhteen muuttamisesta ja elämän jatkamisesta yhdessä. kuitenkin hän sanoi ettei halua luopua minusta vaan haluaa pitää minut elämässään vaikka vain kaverina. lisäksi hän sanoi ettei tiedä onko hän valmis vakituiseen suhteeseen. ensi vuonna ko mies täyttää 20 vuotta. aikaisemmin hän ei ole puhunut näistä asioista mitään, mutta puhuimme sitten vastatusten ja kysyin suoraan näistä hänen puhumistaan asioista ja hän sanoi että nuo epävarmuuden ja ahdistuksen tunteet tulevat luultavasti siitä että olen liian vahva persoona hänelle että hän aina häviää mm kaikki pienimuotoiset väittelyt minulle enkä kuulemma arvosta hänen mielipiteitään. kuitenkin hän sanoo ettei hänen rakkautensa minua kohtaan ole kadonnut. päätimme nyt sitten kuitenkin vielä jatkaa vaikka olimme niin lähellä eroa. nyt mietityttääkin sitten että katoavatko ne negatiiviset tunteet poikaystäväni mielestä koskaan?pystynkö luottamaan siihen että hän haluaa olla kanssani enemmän kuin vain ystävä?
onko meillä yhteistä tulevaisuutta ja opinko muuttumaan niin että saamme suhteellemme entistä varmemman pohjan?
onko meillä yhteistä tulevaisuutta ja opinko muuttumaan niin että saamme suhteellemme entistä varmemman pohjan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitan nyt karua tekstiä, mutta luulen, ettei suhteestanne tulee mitään. Olette olleet jo 10 kuukautta yhdessä, ja siinä ajassa tulevat ensimmmäiset ongelmat hyvin ilmi, jos niitä on. Arvaan, että luonteenne eivät sovi yhteen. Poikaystäväsi kertoi, että olet hänelle liian vahva ja että hän häviää aina riidat. Tuollainen tilanne on hyvin kuluttava ja ahdistava. Olen joskus ollut samassa tilanteessa. Tosin silloinen naisystäväni kiristi aina erolla, eli tilanteeni oli itse asiassa pahempi.
Uskon kuitenkin, että teille olisi parempi erota nyt, kun voitte tehdä sen ystävinä. On totta, että suhteen eteen täytyy pitkällä aikavälillä tehdä työtä ja että mikään suhde ei pysy pystyssä itsekseen. Kuitenkin 10 kuukauden jälkeen suhteen pitäisi vielä olla mukavaa, kivaa ja ihanaa molemmille. Jos noin aikaisessa vaiheessa täytyy puida suhteen tulevaisuutta ihan vakavissaan, uskon ongelmien olevan liian suuria.
Teidän tilanteessanne ei ole edes syyllistä. Joskus on helppo osoittaa, että ongelmat johtuvat jommankumman vapaa-ajan vietosta, kavereista, juomisesta tms. Teidän tapauksessa ongelma vaikuttaa olevan luonteidenne epäsopivuus. Kumpikaan ei ole vääränlainen, ette vain sovi yhteen.
Luonteen vahvuus tai heikkous on minusta aika perustavaa laatua oleva ominaisuus. Siksi en usko, että pystyt sitä vahvuuttasi karsimaan kovin herkästi.
Suoralta kkädeltä ei kyllä voi mennä sanomaan mitään siitä tuleeko suhde kestämään vai ei. 10 kk:tta on suhteellisen lyhyt aika, mutta sinä aikana yleensä oppii tuntemaan jo toista. Kirjoitit seuraavaa: "Kuitenkin 10 kuukauden jälkeen suhteen pitäisi vielä olla mukavaa, kivaa ja ihanaa molemmille." Mielestäni asia ei kuitenkaan ole välttämättä näin. Suhteen kehitykseen vaikuttaa pitkälti se kuinka paljon vietetään aikaa yhdessä eli eletäänkö kuin pariskunta vain vain tapaileva seurusteleva pari. Jos siis vain tapaillaan vaikka n. 1-3 krt viikossa niin silloin voisi kuvitella että suhteen ensimmäinen vuosi hyvinkin olla sulista ja onnnellista aikaa. JOs kuitenkin aikaa vietetään enemmän yhdessä - asutaankin jopa yhdessä- niin silloin ristiriidat ja erimielisyydet ovat ihan nomraali asia.
Parisuhdetta pitäisi osata hoitaa koko ajan. Ei voi siis suoraan sanoa, että näin "lyhyen" suhteen voisi heittää romukoppaan. Asiat pitää selvittää ja jotkut asiat pitää vain hyväksyä silolä nittä asioita tulee vielä paljon eteen.
...ja lisäys vielä... Ei riitä että oppii tuntemaan toista, pitää oppia tuntemaan myös sekä itseään että toista parisuhteessa. Ihminen on erilainen yksin ollessaan ja parisuhteessa.
Monilla pitkissä suhteissa elävillä ensimmäinen vuosi on ollut täysin kaoottinen, ylämäkeä ja alamäkeä, toisena vuonna on vasta opittu jotenkin elämään toisen kanssa ja suhde alkaa sujua mutkattomammin. On vähän niin sanotusti "hiouduttu" puolin ja toisin.
Ja Minnille...poikaystäväsi oli itseasiassa reilu, kun sanoi mistä on kysymys. Useimmissa parisuhteissa toinen on jollakin osa-alueella vahvempi, ja toinen taas jollakin muulla. Parisuhteen yksi idea on se, että molempien on kyettävä joustamaan, että molemmilla olisi hyvä olla. Kuinka tärkeätä sinulle on aina "voittaa" erimielisyydet? Mieti joskus kuinka isosta asiasta loppujen lopuksi on kysymys, ja anna välillä periksi. Et menetä sillä mitään, mutta saat paljon...miehen joka on onnellinen kanssasi :)
ei kai nyt kannata stoppia tehdä vielä! voin kuvitella, että ei ole helppoa kertoa toiselle asioista joita poitsusi on yrittänyt selventää. jos kerran kommunikointi pelaa noin hyvin, että vaikeammistakin asioista puhutaan oikeilla nimillä, niin homma on oikealla radalla. ja varsinkin jos tunteet on vielä molemmilla tallella, niin mikäs ongelma tämä on olevinaan!?