Sellasta että....

Kyllähän noita on kokemuksia kuullut ja nähnyt. Osa onnistuu ja osa ei. Yleispätevää totuutta tähän asiaan ei ole. Riippuu varmaan siitä, miksi ero alunperin tuli ja mitä sen jälkeen on tapahtunut. Jos hylkääjä esim, ehtii harrastaa uusia suhteita siinä välissä ja toinen ei, siitä voi tulla kompastuskivi suhteen uudelleen jatkuessa. Tai sitten ei. Jos molemmilla tunteita löytyy, ainahan voi yrittää uudelleen, toivottavasti viisaampina ja tunteistaan varmoina.

Aikoinaan oltiin avokkini kanssa oltu jotain vuosi yhdessä, kunnes erottiin muutamaksi kuukaudeksi.
Avokkini lenteli tahollaan. Asuttiin yhdessä, mutta minä ainakin olin niin helvetin kiukkuinen, että tuli myös noita naisia iskettyä vähän kuin kostoksi.
Yhdessä vaiheessa olin varma, että emme palaa yhteen. Vaikka olin muiden kanssa, kaipasin kuitenkin puolisoani aika paljon.
Lopulta naiseni kysyi minulta, että palattaisiinko yhteen. Alkuun en lämmennyt ajatukselle, koska minulla oli noita "laastareita".
Jossain vaiheessa vaan päädyimme sänkyyn ja sitten sitä mentiin.
Tässä nyt ollaan oltu monta vuotta avoliitossa 2. lasta ja mielestäni hyvä parisuhde.
Jälkeenpäin kaduttaa noiden laastarisuhteiden käyttö sen eron aikana, se ei ollut reilua niitä ihmisiä kohtaan.
Oon aatellu, että kai meidät sitten on tarkoitettu toisillemme.

Me oltiin erossa vain naurettavat kaksi viikkoa, eikä tavattu muita. Nyt häitä suunnitellaan, neljä vuotta myöhemmin.

Kaverini seurusteli poikaystävänsä kanssa pari vuotta, olivat sitten erossa 10 kk ja tapailivat muitakin, nyt taas yhdettä jo... neljättä (?) vuotta, ja yhdessä asuvat. Suhde on paljon tasapainoisempi näin eron jälkeen, molemmat ehtivät vähän "kasvaa" ja ajatella. Eron aikana kuulemma vasta huomasivat, miten kuuluivat toisilleen.

Molemmat parit sai yhteen ajautumaan herättävä ajatus yhteenkuuluvuudesta ja mahdoton ikävä =)