Olen hiljattain avioitunut 26-vuotias nainen. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 6 vuotta. Isäni, äitini sekä äitini nykyinen mieskin ovat kaikki kertoneet pitävänsä / rakastavansa miestäni. Toisinsanoen he ovat hyväksyneet hänet ja kunnioittavat valintaani.
Mutta mieheni vanhempien puolelta en ole koskaan kuullut heidän mielipidettään minusta. Häissämme en oikein saanut selvää anopistani. Ennen tilaisuutta hän katsoi minua päästä varpaisiin (ikäänkuin arvioiden) ja kun vihkitilaisuus oli ohi, en huomannut hänestä mitään liikutuksen merkkejä tms. Jotenkin odotin häidemme muuttavan tilannetta. Appiukostanikaan en niin tiedä... Mutta tiedän hänen sentään jollain tasolla "kunnioittavan" minua, vaikkei appeni ole koskaan mitään ääneen sanonutkaan.
Miehelläni on 2 sisarusta, ja heillä on useita lapia. Appiukkoni ja anoppini kotona on seinällä kuvat molempien sisarusten häistä sekä lapsenlasten kuvat. Odotin häidemme jälkeen, että myös meidän hääkuvamme tulisi seinälle, mutta ei... Ajattelen kai turhan negatiivisesti, mutta ihmetyttää, että miksi meidän hääkuvamme ei kelpaa seinälle siinä missä muidenkin. Pohjimmillaan ajattelen, ettei minua hyväksytä sukuun.
Mutta mieheni vanhempien puolelta en ole koskaan kuullut heidän mielipidettään minusta. Häissämme en oikein saanut selvää anopistani. Ennen tilaisuutta hän katsoi minua päästä varpaisiin (ikäänkuin arvioiden) ja kun vihkitilaisuus oli ohi, en huomannut hänestä mitään liikutuksen merkkejä tms. Jotenkin odotin häidemme muuttavan tilannetta. Appiukostanikaan en niin tiedä... Mutta tiedän hänen sentään jollain tasolla "kunnioittavan" minua, vaikkei appeni ole koskaan mitään ääneen sanonutkaan.
Miehelläni on 2 sisarusta, ja heillä on useita lapia. Appiukkoni ja anoppini kotona on seinällä kuvat molempien sisarusten häistä sekä lapsenlasten kuvat. Odotin häidemme jälkeen, että myös meidän hääkuvamme tulisi seinälle, mutta ei... Ajattelen kai turhan negatiivisesti, mutta ihmetyttää, että miksi meidän hääkuvamme ei kelpaa seinälle siinä missä muidenkin. Pohjimmillaan ajattelen, ettei minua hyväksytä sukuun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi hemmetti. Nainen on naiselle susi. Ihan oikeasti, ei tuollaisia ongelmia miehillä ole. Anopit pitäisi kieltää lailla. Ei mikään ihme että niistä on keksitty niin paljon vitsejä.
tykkää aina enemmän vävyistä kuin miniöistä. Tämä on fakta, josta on tietysti poikkeuksia. Ilmeisesti et kuitenkaan ole yksi heistä!
Parilla naistuttavallani on erittäin kireät välit anoppiinsa. Siitä huolimatta he mennä porskuttavat eteenpäin. Yrittävät olla anopille niin kilttejä kuin mahdollista, onhan anoppi sentään osannut kasvattaa niin ihanan pojan...
Olen kirjoittanut omaa tarinaani tähän jo monta kertaa, mutta aina pyyhkinyt sen pois. Tuntuu, että se kaikki on niin mieletöntä eikä kukaan uskoisi.
Haluan toivottaa kaikille appivanhempiensa kiusaamille rakastuneille ja onnellisessa avioliitossa eläville naisille, miksei miehillekin, kestokykyä - ja kestohymyä. Sitä ainakin minä olen monena vuonna jo tarvinnut.
Puolestamme saa rukoilla. Pelkään todellakin että appivanhempien minuun kohdistama mustamaalaaminen ja mieheni aivopeseminen aiheuttaa vielä jonakin päivänä meidän välillämme suuria vaikeuksia.
Niin kuin sanoin, tarinani taitaa olla sellainen, että itsenikin olisi ollut sitä viisi vuotta sitten vaikea uskoa. Siinä on myös niin paljon tunnistettavia piirteitä mieheni perhetaustasta johtuen, että en halua sitä julkisuuteen.
Yleisellä tasolla haluaisin todeta, että vaikka monessa muussa asiassa olen todennut oman panoksen olevan äärimmäisen merkittävää lopputulokselle, appivanhempieni tapaus on osoittanut tuon vääräksi. Sillä ei ole mitään merkitystä millainen olen oikeasti, miten käyttäydyn heitä kohtaan, millainen avioliitto meillä on ja miten käyttäydyn miestäni kohtaan. Jos he ovat päättäneet inhota minua, he inhoavat.
Toisen pojan miniä, jota he myös vihasivat, on jo lähtenyt. Meitä yhdistää ainoastaan kansallisuus: olemme suomalaisia. Suomalaisen mieheni suomalaiset vanhemmat ihannoivat tiettyä maata elämänsä valinnoista johtuen. Heillä ei ole edes suomalaisia perhetuttuja tai henkilökohtaisia ystäviä! Kyseisestä maasta kaikki tuntemattomatkin Suomeen eksyjät kestitään heidän kodissaan ja kuljetetaan ilmaiseksi ympäri maata. Päätelkää siitä.
Minä en haluaisi ikinä tämän suhteen loppuvan, koska meidän keskinäinen suhteemme on niin hyvä. Kysytte, missä mieheni on tässä kaikessa. En tiedä. En todella voi ymmärtää, miten vahva napanuora ja isän väkivallan pelko voi vielä aikuisenakin olla - kaikista koetuista hylkäämisistä jne huolimatta.
Onneksi olen viemässä tätä asiaa ammattiauttajille, jos vain resursseja löytyy ottaa meidät vastaan. Lähinnä se johtuu siitä, että en voi olla varma, mitä hän valitsisi, jos lopullinen valinnan paikka tulisi. Luulin ennen tietäväni, mutta tämän syksyn tapahtumat ovat valitettavasti murentaneet luottamustani.
Ja *sitä* juuri appivanhempani haluavat!
Jos mies seisoo rinnallasi, teillä ei ole mitään hätää. Jos hän taas on joskus vanhempiensa puolella sinua vastaan, sinun kannattaa olla huolissaan.
Jos voitte, kysykää yhdessä tai erikseen appivanhemmilta rauhallisesti mikä heillä tai toisella niistä on sinua vastaan. Ja mitä teidän pitäisi heidän mielestään tehdä. Vastauksia ei tarvitse pelätä. Jos mies seisoo rinnallasi, teillä ei ole mitään hätää.
Jos vastaukset ovat selvästi sinua vastaan, kukaan ei ole velvoittanut teitä olemaan appivanhempienne kanssa yhteydessä. Hankalien ihmisten kanssa kannattaa olla vain pakolliset kuviot yhdessä.
Tässä joitakin arvioita vaikka et kertonutkaan millainen teidän suhde appivanhempiin on.
Kaikki luonteet ei sovi yhteen ja se on hyväksyttävä. Pääasiahan on että sinä tulet miehesi kanssa toimeen. Sitä paitsi parisuhteenne saattaa parantua juuri tuon takia entisestään, jos pidätte ongelmaa yhteisenä.
Kannattaako tuosta nyt ottaa ongelmaa? Mitä sillä on väliä, pitävätkö he sinusta? Eikö riitä, jos käyttäydytte kunnioittavalla tavalla toisianne kohtaan? Eikö keneltäkään voi ostaa pitämistä.