Olen ollut suhteessa 7 vuotta ja suurin osa siitä riitaa. Kumpikin olemme niin voimakastahtoisia, ettei osata elää sovussa. Lisäksi mieheni on koko ajan mielestään oikeassa. Haluaisin lopettaa rakastamisen ja jatkaa elämää ehkä uudelta pöydältä, koska tässä suhteessa on liikaa loukattu toisiamme enkä meinaa jaksaa enää mutten osaa lopettaa rakastamisen taitoa. Alan olemaan kohta sen ikäinen että pitäisi ajatella perheen perustamista mutta tähän suhteeseen sitä ei voi ajatella. Yrittääkö vai luovuttaa? Nyt on juuri elämämme pahin riita päällä. Hyvä juttelukumppani oisi mukava, kun ei jaksa. Kaveritkin jo hermostuu tilanteesta.
rakkauden lopettaminen
oliver
102007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Viestiäsi lukiessa tuli tunne, että kirjoitit minusta. Minä ja mieheni olemme seurustelleet myös 7 vuotta ja suurin osa ajasta on riitelyä. Tietty mieheni on aina oikeassa. Minulla on tunne, että teen kaiken väärin. Tein asiat miten vain teen ne mieheni mielestä väärin. Raha on suurin riidan aiheemme. Meillä on omat rahat ja kaiken elämiseen liityvän maksamme puoliksi. Joskus jopa 10 sentin tarkkuudella. Tarkka poika kun rahoistaan on. Minä en tiedä miten jaksan jatkaa tätä tahtojen taistelua. Eroa olen miettinyt hyvin usein ja siitä on tullut jo tabu suhteessamme. Monesti olemme jakaneet tavaroitamme, mutta en tiedä mikä meitä vielä pitää yhdessä. Rakkautaa tämä ei voi olla...mitä sitten.
Mulla vähän sama ongelma tai no itse olen sen päättänyt että jätän hänet... Koska mä haluan myös perheen mutta hän ei halua omien sanojensa mukaan mitään huutavia kakaroita....
Ja mä en pääse edes kavereita tapaamaan, kaverit eivät saa tulla meille ikinä... Hän ei juo ja itse lopetin mutta en saa edes SELVIN PÄIN mennä baariin... Että mä olen suunnilleen vankina ja tällaista elämää mä en todellakaan halua... Kaikki kenen kanssa olen jutellut niin ovat samaa mieltä että yritä päästä tuosta elämästä irti ja näin teen huomenna... Pakko vaan ottaa kaksi tuki ihmistä mukaan koska tämä mieheni on välillä arvaamaton... Pelkään että jos sattuu käydä kimppuun koska hänestä ei tiedä...
Muutaman kerran tullut riitaa ja silloin vain tavarat lennelleet mutta kun tämän asian hänelle sanon niin en usko että pelkät tavarat lentelee..
En edes yritä puhua hänelle järkeä koska tiedän ettei hän muutu koska on vähän samanlainen kun mun oma faija...
Mutta eiköhän se tästä...
Kiva kun vastasit. On mukava lukea että toisetkin pohtivat samoja asioita. Mekin ennen riideltiin rahasta mutta onneksi se loppui koska raha on vain maksuväline ja siitä on oli turha riidellä. Me ollaa sovittu raha-asioissa näin että kaikki yhteiset kulut kuten vuokra-,sähkö-,netti-,kauppamaksut jne. maksetaan puoliksi ja mitä jää saa käyttää itse miten haluaa. Joskus jos toisella on enemmän rahaa niin hän tarjoo ruuan ulkona tai leffat. Se jolla on enemmän rahaa antaa iloa myös muille jos tarjoo tai jotain sellaista. Meidän tämän hetkiset riidat johtuvat ihan selkeesti tahallaan toisen mustasukkaisuuteen saattamisesta. Se on mulle sellainen kynnys etten voi sietää koko asiaa ja tekee melkein hulluksi. Jos haluat vaihtaa "tyttö" ajatuksia enemmän niin vois kirjoitella hotmailiin jos tarvit kuuntelijaa niin tässä oisi yksi sellainen
mun avioliittoni loppui siihen ,ettei me osattu riidellä ,joten tytöt antaa palaa vaaan, se on tylsää, kun ei saa sanoa mitä haluaa ,itkee vaan omas kurjuudes ,et näin meillä riidellään.hehe. ja riita puhdistaa välejä. mut humalassa on eriasia ,silloin meillä puhui nyrkit.noinkin kauan olette riidelleet "pikkuasioista" ,niin kohta ette osaa siitä riidelläkään ja alkaa ihanempi aika elämässänne. pieni preikki tekis kyl hyvää sankareillenne ,lähtekää ulkomaille ja katsokaa millaanen mies kotona oottaa.
Oon riidelly.Okei,en tykkää riitelystä,mut oon riidelly.Oon lähteny matkoille.Lähemmäs ja kauemmas.Ja takasin tullu,mutta kotiini,siis.Ja aina sama juttu.Ei ole ikäväänsä tai katumustaan ilmaissut,jos vaikka olis ollutkin.Ja riidan päälle mun mies jaksaa mullottaa ja olla mykkäkoulua päivätolkulla.Vaikka mullottaa se kyllä ilman riitaakin.Eli en halua sen kanssa enää riidelläkään kun painostava ilmapiiri pahenee.Mies on vaan liian kova luu mulle.
Taitaa tässä käydä samoin kun sulle,vaikka minkä tekisin.
Kuulostaa tutulta.. Meillä samankaltainen tilanne johon väsyy samoin kun kaikki kaveritkin alkaa olemaan väsyneitä mun tilitykseen.. Mä näen oman suhteeni ainoaksi pelastukseksi pariterapian. Toivottavasti siitä olis apua.
Hyvä jos lähette pariterapiaan.Yhessä tai erikseen.Ja jos ei siitä tuliskaan pariterapiaa,ni tsemppaa ja analysoi ja yritä vahvistaa siellä ainakin itseäsi.
Mun kolmen vuoden rakkausavioliitto on ihan lähipäivinä(toivottavasti)siirtymässä vaiheeseen "erillään asuminen".Kunhan saadaan miehelle asuntoasiat järjestymään.Suhteen jatkosta en tiedä.Sen nyt kumminkin tiedän että näin tässä ei totisesti enää jatketa.Tuttua toi jatkuva riiteleminen,joka ei mee mihinkään aviollisen kinastelun ja "alkuaikojen sarvien terottamisen"piikkiin enää.
Meillä on ollut mun mielestä"käytännön"asiat harvinaisen hyvin.Meillä on molemmilla vakkariduunit,ei tarvii riidellä rahasta,vaikka ei sitä paljoo olekaan,asuntoasiat ok,terveyttä...Lapsia ei ole.
Mies on tyytymätön ja kiukuttelevainen.Ja oikein paha välillä.
Kevättalvella tulin siihen pisteeseen et tajusin et j:tsuiba,mä oon tosi masentunut tästä elämäntilanteesta.MUSTAKIN RUPES TUNTUMAAN ETTEI MIKÄÄN OO MITTÄÄN JA KAIKKI ON HUONOSTI ELÄMÄSSÄ.
Ja kamalat itsesyytökset.
Joskus on vaan tajuttava että vaikka kuinka rakastaa,niin jos haluaa ittensä kanssa pysyä jonkinlaisissa väleissä,on irtauduttava siitä RASSAAVASTA suhteesta.Muuten tekee tosi hallaa itelleen ja antaa sille toisellekin ihmiselle oikeutuksen olla paskiainen.Jos molemmat/toinen huomaisi erillään ollessaan olevansa yhä paskiaisia,niin siinäpä onkin itsetutkiskelun paikka.Rakastan yhä miestäni.Mutta rakastan nyt myös itseäni,vähän enemmän kuin ennen.
Pelottaa että mihin tässä mennään,ja surettaa hirveesti että miten tähän ollaan päädytty.
Rakkautta toista ihmistä kohtaan ei niin vaan voi lopettaa.Mutta tosi pahoista pattitilanteista kannattaa varmasti hankkiutua irti.Ne ei ole rakkautta,ne on sadismia tai masokismia tai pelkoa,tai jotain...Yhes Tina Turnerin laulussa menee jotenkin näin: "I don´t care who´s wrong or right,I don`t really wanna fight no more.It`s time for lettin go."
Tämä on mun mielipide.En halua loukata ketään,kerronpahan täs vaan.
Kuulostaa erittäin tutulta. Meidänkin suhteessa viimeiset vuodet ovat olleet melkeimpä yhtä tappelua. Yhden hyvän päivän jälkeen on varmasti jokin asia huonosti, josta on helppo kehitellä sanomista. Olemme molemmat suorasanaisia ja liian usein piikitteleviä. Yhteisen talon oston jälkeen asiat eivät ole parantuneet, päinvastoin.
Olen huomannut itsestäni suhteemme aikana paljon huonoja puolia ja varmasti kaikki nämä olen naiselleni näyttänyt. Onneksi emme kumpikaan ole väkivaltaisia, toisaalta tämä helpottaisi molemmin puolin eropäätöstä. Aina riidan jälkeen on paha morkkis ja yleensä pyydän käytöstäni anteeksi. Mutta kun anteeksipyyntöjä tekee liikaa tuntuu että niillä ei ole enää merkitystä, sillä kohta taas kuitenkin riidellään samasta tai vähän eri aiheesta. Raha ja omaisuus näyttelee liian suurta osaa näissä tapauksissa.
Ihmettelen kuinka olemme jaksaneet näinkin pitkälle. Tunnen olevani todella väsynyt ja stressaantunut yhteisellä taipaleella vaikka rakastan ja välitän hänestä edelleen. Mietin useasti olisiko helpointa lopettaa.
Voi kirjoittaa kommenttia: [email protected]
Muistan kun pienenä katselin tätini ja hänen miehensä elämää. Reissutyöstä kotiin tuleva mies siirsi aina yhden maton paikkaa ja tätini siirsi sen taas kohta siihen paikkaan missä sen hänen mielestään tuli olla. Ja mies taas kohta takaisin. Loputtomiin. Ja aina siitä tuli riita. Siis tämä tapahtui ihan oikeasti.Kuvastaa oikein hyvin sen parin koko elämää.
Samankaltainen oli minunkin suhteeni, molemmat oltiin tietysti aina oikeassa, ei ymmärretty miten se toinen ei voi sitä tajuta. Hyvin meni vain ne ajat kun toinen jaksoi joustaa kuin vieteriukko kunnes katkesi.
Ero tuli 12 vuoden jälkeen, olis saanu tulla aikasemmin, mutta kumpikaan ei osannut myöntää ja lähteä... Nyt eron jälkeen osataan puhua ja sopia lasten asioista kuin aikaihmiset, isoista asioista kuten tapaamisista, huoltajuudesta, omaisuudesta ei tarvinnut riidellä. Ajatellaan lasten parasta ja asiat toimii hienosti, kunhan ei jouduta asumaan saman katon alla. Toisten ja uusien puolisoitten elämään ei olla menty sörkkimään. Eli ero oli parasta mitä me yhdessä osasimme tehdä.