Vuosipäivä

Siitä on nyt tasan vuosi kun en ole ollut exään missään yhteydessä. Erosta tulee jo yli puolitoista vuotta. Yritin alussa puoli vuotta selvittää eroa exän kanssa, mutta ei siitä mitään tullut. Katkoin KAIKKI yhteydet että pääsen elämässäni eteenpäin. Yhteydenpito on kuitenkin vaan puukon pyöritystä haavoissa.

Oltiin yhdeksän vuotta yhdessä, piti mennä naimisiin, kirkot oli varattu ja häitä suunniteltu...kuvioon vaan tuli uusi nainen ja minä jäin yksin ihmettelemään että mihin kaikki yhdeksän vuotta katosi kolmessa viikossa. Mutta selvisin tästä. Alussa menin vihan voimalla eteenpäin, sittemmin annoin anteeksi ja päätin että rakennan ITSE uuden elämän. Tässä olen onnistunut ja tällä hetkellä elämä hymyilee enemmin kuin koskaan. Selvisin siitä ja sain paljon rohkeutta itselleni. Ihan heti ei tule elämässä eteen tilannetta josta en selviäisi, toivotaan ainakin näin.

Kaikille eronneille, tästä selviää kun uskoo itseensä ja uskoo elämään! Se vaatii aikaa, kyyneliä ja katkeruuttakin, mutta jokaiselle tulee eteen päivä että voi sanoa sen olevan oikeasti OHI. Silloin helpottaa ja paljon...

Oikein mukavaa ja aurinkoista kesäkuun alkua kaikille!! :)
9967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itsellä sama tilanne, mutta tuoreempi. Erosta nyt kuukausi. Kirkko oli varattu elokuulle ja suunnitelmat hyvässä mallissa. Yhdessä ollaan oltu 8 vuotta. Eilen selvisi, että miehellä on uusi tyttöystävä ja ollut jo kuukauden siis sen samaisen kuukauden kun olemme olleet erossa. Tosin mies vielä asuu minun kanssa saman katon alla. Vaikeeta tässä tekee sen, että ero tuli minulle ihan puskista. Ja minun tunteet miestä kohtaan vieläkin voimissaan. Milloinkahan ne tunteet viilenevät minun kohdallani, kun nyt tuntuu, etten voisi kuvitella elämääni kenenkään muun kanssa?
Aika härskiä mieheltä tämä touhu, tuntuu että mua olisi petetty, vaikka ei kai sit oikeesti kuitenkaan, mene ja tiedä...
Aika hurjaa tekstiä mies lateli eilen illalla, kun olin "katalasti" saanut tietää uudesta suhteesta. Oli kuuleemma tässä uudessa suhteessa puhtaalta pöydältä liikenteessä ja meidän yhteiset 8 vuotta ei kuulemma paina yhtään. Olisin voinut joskus sanoa ettei tuollainen ole mahdollista, mutta nyt uskon, että tällainenkin voi olla totta...vai onko? Voiko mies olla tässä uudessa suhteessa avoimin mielin, kun tilanne on tämä. Tuntuu kauhean pahalta, että toinen on voinut pyyhkäistä yhteisen 8 vuoden historian noin vain.
Ero päätöstä hän oli pyörittellyt 2 kuukautta mielessään ja samalla ihaillut kaikkien sinkkukavereidensa elämäntapaa. Näin hän siis eilen kertoi minulle. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, kun olemme seurustelleet 17- vuotiaasta asti. Ei ole ollut niin sanotusti sitä sinkkuvaihetta.Ymmärrän nyt, että tulee tarve asua yksin jossain vaiheessa ja tämän syyn hän aluksi esittikin syyksi eroon, mutta kun se uusi tyttöystävä on kuvioissa ollut koko ajan, niin ei voi kun ihmetellä.
Mun pää on ihan sekaisin, enkä tiedä selviänkö tästä. Osaanko ikinä päästää irti ?

Äänestä
  • Näin miehenä yritän sinulle vastata. Ehkä se elokuuksi suunnitellut häät saivat miehesi nostamaan kytkintä. Miehesi alkoi tajuamaan tilanteen ja jänisti. Tutustui välillä uuteen naiseen ja koki taas uuden kipinän ja vastarakastumisen hehkun. Ehkä hän teollaan koettelee, onko suhteenne juuri se oikea suhde? On myös otettava huomioon ajan henki, se ei suosi pitkiä suhteita ja pyhää ydinperhettä. Valitettavasti. Se vaatii niin paljon mieheltä ja naiselta, että selvitään kaikista arjen haasteista. Ja kun kaikki sinkkukaverit hehkuttavat ja kuiskuttelevat tarinoitaan ja niillä peittelevät yksinäisyyden tunnelmiaan. Haluavat antaa paremman kuvan elämästään, kuin itse sen oikeasti kokevatkaan. Ovat itsekin ikävissään ja paikkaavat tyhjyyttään irtosuhteilla.

    En aio udella, mutta omalta kannalta voin kertoa, että oma suhteeni oli vaikea ja siihen vaikutti paljon naiseni pihtaus. Niin yksinkertaista se on. Itse hain lohtua toisesta naisesta ja sain pidettyä suhteen salassa, koska halusin elää naiseni kanssa. Narahdin myöhemmin ja tiesin välittömästi, että jossain vaiheessa joudun maistamaan omia lääkkeitäni, niin kuin on käynytkin. Tarvitsin läheisyyttä ja seksiäkin. Siinä asiassa minä olin aina aktiivisempi, kai se alkoi häntä rasittamaan, se ainainen vonkaaminen. Kun vain mies ja nainen pääsisivät tuosta asiasta yhteisymmärrykseen pitkässä suhteessa, niin paljolta ikävältä vältyttäisiin. Jos toinen on aktiivisempi ja toinen passiivisempi, pitää yrittää löytää se keskitie. Ei sekään ole oikein, että aktiivinen mies joustaa viikosta toiseen ja vähitellen ajautuu tossun alle vain seksin, luonnollisen asian takia. Naiselle usein seksi on vallan käytön väline.

    Yritä kestää, tämä voi olla pelkkä välivaihe miehesi elämässä.

    Äänestä

  • alkuun, olen todella pahoillani että sinulla kävi näin. Toivon kuitenkin sinulle paljon voimaa ja kaikkea hyvää! Hali..

    Kyllä sinä tuosta selviät vaikka aluksi tuntuu että järki-kulta on vähällä lähteä. Minä selvisin ja niin selviät sinäkin, usko pois! Joka kerta kun usko selviämiseen meinaa mennä, hoe ja tao itsellesi että kyllä selviät ja joku kerta tulee sitten se kaunis päivä että toteat itsellesi että kuitenkin selvisit. anna itsellesi myös aikaa, 8 vuotta ei ole kuukaudessa, kahdessa eikä kolmessa ohi. Varaudu prosessiin joka kestää noin vuoden. Välillä tuntuu että tulee takapakkeja mutta muista että aina olet vain menossa eteenpäin.

    Ihan alkuun kannattaa pitää kiinni arjen rutiineista niin paljon kuin voi, millään ei jaksaisi mutta ne rutiinit vie siuta eteenpäin. Älä missään nimessä jää kotiin neljän seinän sisälle vaikka mieli tekisi! ylös ja ulos, jos ei muuta niin vaikka kävelylenkille. Pidä yhteyttä vanhoihin ystäviin ja puhu, puhu, puhu...

    Niin kauan kun tunnet että olet vielä erossa kiinni, toisin sanoen että ajattelet sitä aktiivisesti älä aloita seurustelua. Ns. lastarisuhteella satutat vain itseäsi enemmän. On parempi pysyä yksin.

    Eräs pointti ja kysymys, olisitko halunnut mennä naimisiin ukon kanssa jonka tiedät pystyvän pettämään sinua? ole onnellinen että pääsit ajoissa siitä eroon. siinäkö olisi ollut surua jos tämä olisi tapahtunut esim. 3 kuukautta häiden jälkeen. sinä yksinkertaisesti et ole tuollaisen ukon arvoinen. Anna roskan mennä kun on mennäkseen ja ole onnellinen että pääsit siitä eroon!!!

    Ja eräs juttu, potkaise se ukko ulos kämpästäsi tai hanki itsellesi uusi kämppä. Tuosta kuviosta ei tule mitään ja pahimmassa tapauksessa se roikkuu kämpässäsi vielä pitkään. ei miunkaan ukolla ollut mitään paikkaa minne mennä, mutta siinä vaiheessa se ei ollut enää miun murhe.

    Ja nuo käsittämättömät puheet...ne kuuluu kuvioon, siun ukon on pakko jotenkin selittää itselleen tekonsa oikeutus. miun ex-ukko muutti yhteen heilansa kanssa 3 kuukautta erosta ja sanoi surreensa eroa kuukauden...että se siitä 9 vuoden suhteen merkityksestä hänelle. Senkin takia, anna roksan mennä kun on mennäkseen, et sie todellakaan ole tuollaisen luuserin arvoinen.

    aika auttaa kaikkeen myös noiden tunteiden viilenemiseen. Itse voi myös harrastaa aktiivista tunteiden kuollettamista ja se kannattaakin, sillä niin kauan kuin roikut tunteessa tai ukossa kiinni, et pääse eteenpäin ja satutat vain itseäsi. eli heitä ukko pihalle, katko kaikki yhteydet häneen ja aloita oma elämä alusta. Se on rankkaa, vaikeaa ja karua, mutta ainoa tie selvitä eteenpäin. ajan myötä asiat alkaa kääntyä parempaan suuntaan ja joku kaunis päivä huomaat että tulit tehneeksi elämäsi teon kun heivasit tuollaisen sittisontiaisen pois elämästäsi.

    Jos haluat voidaan kirjoitella tästä aiheesta sähköpostillakin.

    Äänestä

  • iippi kirjoitti:

    alkuun, olen todella pahoillani että sinulla kävi näin. Toivon kuitenkin sinulle paljon voimaa ja kaikkea hyvää! Hali..

    Kiitos kannustuksesta.

    Jotenkin vaan on niin hirveän paha olla. Ei usko millään, että mies joka oli kaikki kaikessa minulle, on minua kohtaan näin julma. Mies on jotenkin muuttunut. On ehdoton asiasasaan ja kylmä. Kai tämä on jokin suojautumiskeino. Puolustelee uutta suhdettaan sillä, ettei ole kuitenkaan pettänyt minua - fyysisesti- ennekuin ilmoitti erohalustaan. Mielestäni kihloissa olo on enemmänkin henkinen tila, ainakin itselläni, olin valmis sitoutumaan mieheen loppuelämäkseni ja rakastamaan häntä. Miehelle näköjään kihloissa olo oli sitten vaan se sormus.Vaikkakin hän kosi ja kirkkokin varattiin yhteisestä halusta.

    Olen varma, että jotain on ollut ennen eroilmoitusta, koska mies oli niin voimakkaasti heti uudessa suhteessa. Toivon, että tämä on hänelle jokin korvike menettettyyn nuoruteen ja huomaisi olleensa lapsellinen. Jotenkin kauhean uhmakasta tuo miehen toiminta.
    Mies ei voi ymmärtää mitään miltä minusta tuntuu.
    Siis niin pahalta, ettei sitä voi sanoin kuvata.
    Ihmetyttää sekin, kun mies sanoo eron syiksi kaiken näköisiä syitä, mitkä kuulostavat järjettömiltä. Esim. että me oltiin kuitenkin niin erilaiset ihmiset - itse olen sitä mieltä, että jos me nyt oltaisiin oltu niin erilaisia niin olisi se nyt aiemmin tullut esille kuin 8 vuoden päästä.
    Itseäni ärsyttää suunnattomasti se kuinka mies laittaa sanoja suuhuni. Hän väittää, ettei minun kiinnostukseni häntä kohtaan ollut enää minkäänlaista ja heti samaan lauseeseen hän sanoo ettei häntäkään kiinnostanut enää minun asiani.

    Jotenkin järkevinä hetkinäni mietin kuinka väärin mies on tehnyt väärin minua kohtaan, mutta toisaalta voisin ottaa hänet joskus takaisin, koska ei hän ole nyt oma itsensä.

    Kirjottelen kohta lisää....

    Äänestä

  • Eiluska kirjoitti:

    Ihan alkuun, paljon halauksia sinulle!!

    Voi, miten kirjoituksesi tunteistasi ja ukon oudosta käytöksestä on tutun kuuloista...

    Mie olin itse silloin alussa ihan pihalla kuin lumiukko, onneksi päässä leikkasi sen verran että heitin sen ukon ulos. Sitten yksin siellä tyhjässä kämpässä olikin aivan kaameeta olla. olin niin sekaisin että istuin sohvalla tuijottamassa tyhjää telkkarin ruutua kun en älynnyt laittaa sitä päälle, ihan poissa tolaltani.

    Nyt alkuun otapa asenne, että menet kaikkien tunteiden lävitse, olivatpa ne kuinka kauheita tahansa. suosittelen myös että älä koske alkoholiin niin kauan kuin olet sekaisin tai pyörällä päästä tapahtumasta, sen aika on sitten myöhemmin. Koeta kaikin tavoin pysyä arjen rutiineissa kiinni vaikka itkettää kuinka. minulla meni kuukausi että osasin edes itkeä, sen jälkeen sitten itkin töissä, jumpassa, kaupassa jne. jne. oli ihan hirveetä käydä yksin kaupassa ja kotitöiden tekeminenkin oli ihan kauheeta. jos siulla ei tule itkua, kaiva se esiin, esim. vanhat valokuvat toimii hyvin. Ja anna sen itkun tulla, ihan missä vaan.

    Miunkin ukko kylmeni samaan aikaan kun suhde alkoi, hänestä tuli yhtäkkiä todella kylmä ja tunteeton. hän ei millään tavalla osoittanut myötätuntoa minua kohtaan, kuvittele, kun tämä suhde naiseen tuli ilmi, hän vain sanoi minulle "Älä nyt ole noin maasi myyneen näköinen!" Siis HÄH? Kuka oli tämä ihminen jonka kanssa olin ollut 9 vuotta? mihin se katosi ihan yhtäkkiä? Ja tuo sama asenne on jatkunut pitkään eron jälkeen, tosin hänen nykyistä kantaa asiaan en tiedä koska en ole vuoteen ollut häneen yhteydessä ja tällä hetkellä, asia ei kiinnosta.

    tuon saman perustelun, että he eivät ole olleet sängyssä, kuulin minäkin. mutta olenko tyhmä, näkihän sen erkkikin että ukko oli ihastunut vieraaseen naiseen niin että miulla ja 9 vuodella ei ollut enää yhtään mitään merkitystä. sittenhän ne muutikin yhteen kolmen kuukauden kuluttua. mitä minun olisi pitänyt tehdä, odottaa vieressä ja kattoo että niiden suhde etenee. Eiluska, heitä se paska pellolle selityksineen ja lopeta kaikki yhteydenpito kerralla!! Se on ainoa tapa millä selviät. olen pahoillani, se on hirveetä ja karua, mutta ainoa tapa päästä eteenpäin.

    Kysymys: tämän episodin jälkeen, ottaisitko ukkosi takaisin? Minä en ottaisi ja olen todella iloinen että en ottanut vaan viskasin sinne missä pippuri kasvaa. siellähän miettii loppuelämänsä mitä teki. Minua ei kohdella noin ja minä en ole tuollaisen arvoinen. Ja eiluska, et ole sinäkään. Älä vaan missään nimessä ota ukkoasi takaisin tai ala kuunnella sitä vikinää mikä alkaa sitten jossain vaiheessa! aluksi ollaan niin uhmakkaana menossa pyssy kourassa oravankololle ja sitten palataan häntä koipien välissä takaisin vikisemään. Paska menköön, mihin paskan kuulu mennä...

    Tuo etä ukko laittaa sanoja siun suuhun on vain hänen tapansa selittää asia itselleen.

    Heitä se ukko pellolle, älä jää kattomaan ja kuuntelemaan tuota. Joka kerta kun sie juttelet hänen kanssa tai olet häneen yhteydessä ja joudut tota paskaa kuunetlemaan joka kerta haavoitat itseäsi pahemmin, pahemmin ja pahemmin. nopea tie selvitä on laittaa ukko pellolle, katkoa yhteydet ja aloittaa oma elämä. yhteydenpito on vain puukon kierittämistä haavassa ja joka kerta vaan satutat itseäsi enemmän. Ja ei se ukko tuosta tule muuttumaan, ei tule. Ja se on pettänyt siuta kerran, niinse tekisi sen sopivan tilaisuuden myös uudemman kerran. olen pahoillani. Näillä ihmisillä on ainoa tapa selvitä ongelmista se, että ne hakee huomiota muualata (muilta naisilta).

    Oletko varma ettei tällaista ole ollut aiemmin mutta sie et vaan ole huomannut? minulle kävi näin ja perustelu oli se, että koska "ei ollut tapahtunut mitään" (ts. ei siis menty sänkyyn) hänen mielestään mitään ei ollut tapahtunut ja mitään kerrottavaa tai hävettävää ei ollut. Hänen mielestään jopa hitaiden tanssiminen ja suutelu on ihan ok! Ja kaikki tämä tuli ilmi vasta eron yhteydessä vaikka minä olin kyllä kertonut että mitä moraalisesti suvaitsen ja mitä en. Ja ukko oli vielä saanut kaiken vapauden mennä mihin ja miten lystäsi...tällaisiakin ne voi olla...

    Äänestä

  • High Hopes kirjoitti:

    Näin miehenä yritän sinulle vastata. Ehkä se elokuuksi suunnitellut häät saivat miehesi nostamaan kytkintä. Miehesi alkoi tajuamaan tilanteen ja jänisti. Tutustui välillä uuteen naiseen ja koki taas uuden kipinän ja vastarakastumisen hehkun. Ehkä hän teollaan koettelee, onko suhteenne juuri se oikea suhde? On myös otettava huomioon ajan henki, se ei suosi pitkiä suhteita ja pyhää ydinperhettä. Valitettavasti. Se vaatii niin paljon mieheltä ja naiselta, että selvitään kaikista arjen haasteista. Ja kun kaikki sinkkukaverit hehkuttavat ja kuiskuttelevat tarinoitaan ja niillä peittelevät yksinäisyyden tunnelmiaan. Haluavat antaa paremman kuvan elämästään, kuin itse sen oikeasti kokevatkaan. Ovat itsekin ikävissään ja paikkaavat tyhjyyttään irtosuhteilla.

    En aio udella, mutta omalta kannalta voin kertoa, että oma suhteeni oli vaikea ja siihen vaikutti paljon naiseni pihtaus. Niin yksinkertaista se on. Itse hain lohtua toisesta naisesta ja sain pidettyä suhteen salassa, koska halusin elää naiseni kanssa. Narahdin myöhemmin ja tiesin välittömästi, että jossain vaiheessa joudun maistamaan omia lääkkeitäni, niin kuin on käynytkin. Tarvitsin läheisyyttä ja seksiäkin. Siinä asiassa minä olin aina aktiivisempi, kai se alkoi häntä rasittamaan, se ainainen vonkaaminen. Kun vain mies ja nainen pääsisivät tuosta asiasta yhteisymmärrykseen pitkässä suhteessa, niin paljolta ikävältä vältyttäisiin. Jos toinen on aktiivisempi ja toinen passiivisempi, pitää yrittää löytää se keskitie. Ei sekään ole oikein, että aktiivinen mies joustaa viikosta toiseen ja vähitellen ajautuu tossun alle vain seksin, luonnollisen asian takia. Naiselle usein seksi on vallan käytön väline.

    Yritä kestää, tämä voi olla pelkkä välivaihe miehesi elämässä.

    Nyt vasta luin tämän...

    SIIS: "Yritä kestää, tämä voi olla pelkkä välivaihe miehesi elämässä." TÄH???????? Naisenko tulisi istua kotona kärsivällisenä pyhimyksenä odottamassa että ukko mellastaa muailmalla heppi ojossa?? HAH-HAH-HAH-HAH...on tämäkin neuvo...näin oli pari sataa vuotta sitten mutta ei enää, tervetuloa tälle vuosituhannelle!!! Voi kiekura, kaikkea sitä kuuleekin...

    -Tutustui välillä uuteen naiseen ja koki taas uuden kipinän ja vastarakastumisen hehkun. Ehkä hän teollaan koettelee, onko suhteenne juuri se oikea suhde?

    Voi tätä sivusuhteiden ja rakastumisen huuman palvontaa...Jos ei keksi muuta tapaa koetella suhdetta kuin juosta hepin perässä, niin sellainen ukko joutaa lähimpääm männyn latvaan munistaan roikkumaan. Jos ei osaa olla aikuinen ja siis kantaa itsestään vastuuta sen verran että voisi ajoissa koittaa kertoa että ei rakasta niin paskan saa haistaa. Ja vielä jos ei osaa päättää että kenen kanssa haluaa tai että onko suhde oikea/väärä olla niin lastentarha voisi olla oikea paikka, siellä voi kasvaa AIKUISEKSI.

    -On myös otettava huomioon ajan henki, se ei suosi pitkiä suhteita ja pyhää ydinperhettä.

    Öööö, mitä sillä ajan hengellä on merkitystä asiassa että ukko juoksee hepin perässä viitä vailla ennen häitä? Raukaksihan noita on kutsuttu...

    -En aio udella, mutta omalta kannalta voin kertoa, että oma suhteeni oli vaikea ja siihen vaikutti paljon naiseni pihtaus. Niin yksinkertaista se on. Itse hain lohtua toisesta naisesta ja sain pidettyä suhteen salassa,

    Eikö siulla tullut mieleen missään vaiheessa keskustella naisesi kanssa minkä takia hän ei halua seksiä? Ehkä hänelläkin olisi ollut joku mielipide asiasta ja ehkä pihatauksen taustalla olisi ollut joku asia jonka olisi ihan voinut puhumalla selvittää. Onneksi kaikki miehet ei ole tuollaisia...

    Äänestä

  • iippi kirjoitti:

    Ihan alkuun, paljon halauksia sinulle!!

    Voi, miten kirjoituksesi tunteistasi ja ukon oudosta käytöksestä on tutun kuuloista...

    Mie olin itse silloin alussa ihan pihalla kuin lumiukko, onneksi päässä leikkasi sen verran että heitin sen ukon ulos. Sitten yksin siellä tyhjässä kämpässä olikin aivan kaameeta olla. olin niin sekaisin että istuin sohvalla tuijottamassa tyhjää telkkarin ruutua kun en älynnyt laittaa sitä päälle, ihan poissa tolaltani.

    Nyt alkuun otapa asenne, että menet kaikkien tunteiden lävitse, olivatpa ne kuinka kauheita tahansa. suosittelen myös että älä koske alkoholiin niin kauan kuin olet sekaisin tai pyörällä päästä tapahtumasta, sen aika on sitten myöhemmin. Koeta kaikin tavoin pysyä arjen rutiineissa kiinni vaikka itkettää kuinka. minulla meni kuukausi että osasin edes itkeä, sen jälkeen sitten itkin töissä, jumpassa, kaupassa jne. jne. oli ihan hirveetä käydä yksin kaupassa ja kotitöiden tekeminenkin oli ihan kauheeta. jos siulla ei tule itkua, kaiva se esiin, esim. vanhat valokuvat toimii hyvin. Ja anna sen itkun tulla, ihan missä vaan.

    Miunkin ukko kylmeni samaan aikaan kun suhde alkoi, hänestä tuli yhtäkkiä todella kylmä ja tunteeton. hän ei millään tavalla osoittanut myötätuntoa minua kohtaan, kuvittele, kun tämä suhde naiseen tuli ilmi, hän vain sanoi minulle "Älä nyt ole noin maasi myyneen näköinen!" Siis HÄH? Kuka oli tämä ihminen jonka kanssa olin ollut 9 vuotta? mihin se katosi ihan yhtäkkiä? Ja tuo sama asenne on jatkunut pitkään eron jälkeen, tosin hänen nykyistä kantaa asiaan en tiedä koska en ole vuoteen ollut häneen yhteydessä ja tällä hetkellä, asia ei kiinnosta.

    tuon saman perustelun, että he eivät ole olleet sängyssä, kuulin minäkin. mutta olenko tyhmä, näkihän sen erkkikin että ukko oli ihastunut vieraaseen naiseen niin että miulla ja 9 vuodella ei ollut enää yhtään mitään merkitystä. sittenhän ne muutikin yhteen kolmen kuukauden kuluttua. mitä minun olisi pitänyt tehdä, odottaa vieressä ja kattoo että niiden suhde etenee. Eiluska, heitä se paska pellolle selityksineen ja lopeta kaikki yhteydenpito kerralla!! Se on ainoa tapa millä selviät. olen pahoillani, se on hirveetä ja karua, mutta ainoa tapa päästä eteenpäin.

    Kysymys: tämän episodin jälkeen, ottaisitko ukkosi takaisin? Minä en ottaisi ja olen todella iloinen että en ottanut vaan viskasin sinne missä pippuri kasvaa. siellähän miettii loppuelämänsä mitä teki. Minua ei kohdella noin ja minä en ole tuollaisen arvoinen. Ja eiluska, et ole sinäkään. Älä vaan missään nimessä ota ukkoasi takaisin tai ala kuunnella sitä vikinää mikä alkaa sitten jossain vaiheessa! aluksi ollaan niin uhmakkaana menossa pyssy kourassa oravankololle ja sitten palataan häntä koipien välissä takaisin vikisemään. Paska menköön, mihin paskan kuulu mennä...

    Tuo etä ukko laittaa sanoja siun suuhun on vain hänen tapansa selittää asia itselleen.

    Heitä se ukko pellolle, älä jää kattomaan ja kuuntelemaan tuota. Joka kerta kun sie juttelet hänen kanssa tai olet häneen yhteydessä ja joudut tota paskaa kuunetlemaan joka kerta haavoitat itseäsi pahemmin, pahemmin ja pahemmin. nopea tie selvitä on laittaa ukko pellolle, katkoa yhteydet ja aloittaa oma elämä. yhteydenpito on vain puukon kierittämistä haavassa ja joka kerta vaan satutat itseäsi enemmän. Ja ei se ukko tuosta tule muuttumaan, ei tule. Ja se on pettänyt siuta kerran, niinse tekisi sen sopivan tilaisuuden myös uudemman kerran. olen pahoillani. Näillä ihmisillä on ainoa tapa selvitä ongelmista se, että ne hakee huomiota muualata (muilta naisilta).

    Oletko varma ettei tällaista ole ollut aiemmin mutta sie et vaan ole huomannut? minulle kävi näin ja perustelu oli se, että koska "ei ollut tapahtunut mitään" (ts. ei siis menty sänkyyn) hänen mielestään mitään ei ollut tapahtunut ja mitään kerrottavaa tai hävettävää ei ollut. Hänen mielestään jopa hitaiden tanssiminen ja suutelu on ihan ok! Ja kaikki tämä tuli ilmi vasta eron yhteydessä vaikka minä olin kyllä kertonut että mitä moraalisesti suvaitsen ja mitä en. Ja ukko oli vielä saanut kaiken vapauden mennä mihin ja miten lystäsi...tällaisiakin ne voi olla...

    No niin ...
    Ei kehtaa työajalla kirjotella hirveen pitkiä juttuja.... :)
    Olen kyllä itkenyt ja antanut tunteiden tulla esiin likkakaverille ja lähimmille työkavereille, mutta en enää vähään aikaan miehelle.
    Asuntoasia on sillä mallilla, että minä omistan koko asunnon ja mies muuttaa omaan omistusasuntoon ensi viikolla.
    Mitäs siihen sanotte, että nukutaan vielä samassa sängyssä. siis tosiaan vaan nukutaan. Minä tietenkin haluan miehen vieressä vielä nuuhkia viimeisiä tuttuja tuoksuja, mutta että, miehellä ei ole vaikeeta kaiken tämän jälkeen olla minun kanssa samassa pedissä. Itse ajattelen, että nyt on viimeiset yöt, mitä hänen kanssaan vietän ikinä näin lähellä. Kauhean lopullista....
    Ensi viikko on varmaan ihan kauhea, kun hän muuttaa pois. Nyt jo koen hirveää ahdistusta, en varmaan selviä.
    Mitä takaisin ottamiseen tulee, niin kuitenkin tiedän, että mies ei ole nyt oma itsensä. Hänellä on henkilökohtainen kriisi. Mielestäni nyt olisi paikka henkiselle kasvulle, mutta ei kai sitä tapahdu kun on jo uusi tyttö kierrossa. Luulisin että henk.koht.kasvu vaatii tilaa ja yksinoloa. Toisaalta tiedän melkein varmaksi, että hän joskus katuu tätä kaikkea. Ei välttämättä minun "menetystä" vaan yleensä käyttäytymistään ja toimintatapojaan.
    Olen myös surrut, että joudun "eroamaan" miehen siskosta, mutta meidän välit on selvät ja me pysymme ystävinä.

    Lyhyt vastaus!!

    Hyvä-hyvä-hyvä-hyvä, kun heitit ukon omaan kämppään, askel kohti omaa uutta elämää on alkanut, paljon on vielä edessä, mutta muista aina vaikeuksien keskellä ja kun on todella paha olla, että tästä selvitään joko etuperin tai takaperin mutta sinä selviät sillä sinun on selvittävä. näytä sille ukolle, että pystyt yksin selviämään, näytä että olet selviäjä!

    ja älä kerro sille ukolle mitään tunteistasi, ikävästäsi tyai muusta, hän vaan saa varmistusta omalle egolleen tämän uuden heilan kanssa. näytä sille että sinähän selviät ja ilman hänen apuaan. Kaikista kettumaisinta ukolle on nähdä että sinä pärjäät omassa asunnossa hyvin ja olet onnellinen. Älä kerro hänelle mitään ja jossain vaiheessa katko kaikki välit. Sekös sen ukon eggoa syö kun et pidä yhteyttä! Hän onkin yhtäkkiä vaan ilmaa, se on pahin rangaistus. Ja sitäpaitsi se auttaa siuta eteenpäin. Näytä aina vaan iloiselta kun näet hänet vaikka sisuskunta huutaa. Ja älä sorru haukkumaan, tällöinkin pysyt hänen yläpuolellaan. Ja jos näet sen naikkosen, niin hymyä vaan naamalle ja kehu että onpa mukava tyttö, vaikka mieli tekisi oksentaa. Näin ukko saa sellaisen näpäytyksen että ei ole tosikaan.

    Itse vietät sviime hetkesi ukon kanssasi kuten haluat, mutta minusta satutat van itseäsi. Mennyt on mennyttä, se pitää hyväksyä vaikka vaikeeta on.

    suosittelen että ensi viikolle kun olet yksin kotona, hommaat joka illalle jotain tekemistä jonkun toisen ihmisen kanssa. Mene kävelylle kaverin kanssa, käykää shoppaamassa, käykää kahvilla. Ja pysy poissa kämpästä sen ajan kun ukko muuttaa, se on sydäntä riipaisevaa katsoa. mie itse olin aina poissa kun ukko muutti, tulin jälkikäteen kotia katsomaan että mitä oli lähtenyt. Tämä oli hyvä ratkaisu.

    Muuta kovasti tsemppiä ja ajksamista sinulle! :)

    Äänestä

  • Eiluska kirjoitti:

    No niin ...
    Ei kehtaa työajalla kirjotella hirveen pitkiä juttuja.... :)
    Olen kyllä itkenyt ja antanut tunteiden tulla esiin likkakaverille ja lähimmille työkavereille, mutta en enää vähään aikaan miehelle.
    Asuntoasia on sillä mallilla, että minä omistan koko asunnon ja mies muuttaa omaan omistusasuntoon ensi viikolla.
    Mitäs siihen sanotte, että nukutaan vielä samassa sängyssä. siis tosiaan vaan nukutaan. Minä tietenkin haluan miehen vieressä vielä nuuhkia viimeisiä tuttuja tuoksuja, mutta että, miehellä ei ole vaikeeta kaiken tämän jälkeen olla minun kanssa samassa pedissä. Itse ajattelen, että nyt on viimeiset yöt, mitä hänen kanssaan vietän ikinä näin lähellä. Kauhean lopullista....
    Ensi viikko on varmaan ihan kauhea, kun hän muuttaa pois. Nyt jo koen hirveää ahdistusta, en varmaan selviä.
    Mitä takaisin ottamiseen tulee, niin kuitenkin tiedän, että mies ei ole nyt oma itsensä. Hänellä on henkilökohtainen kriisi. Mielestäni nyt olisi paikka henkiselle kasvulle, mutta ei kai sitä tapahdu kun on jo uusi tyttö kierrossa. Luulisin että henk.koht.kasvu vaatii tilaa ja yksinoloa. Toisaalta tiedän melkein varmaksi, että hän joskus katuu tätä kaikkea. Ei välttämättä minun "menetystä" vaan yleensä käyttäytymistään ja toimintatapojaan.
    Olen myös surrut, että joudun "eroamaan" miehen siskosta, mutta meidän välit on selvät ja me pysymme ystävinä.

    Ja muista että sinä olet arvokas ihminen, kukaan, ei kukaan ansaitse tulla kohdelluksi näin. Ukko ei ole todellakaan missään nimessä ole sinun arvoisesi, laita paska kiertoon. olisitko onnellinen jos olet hänen kanssaan nyt naimisissa? Et, siksi paska kiertoon ja uusi elämä alkuun. Itse pääsin eron kauheuden ja tuskan läpi kovalla vihalla ja kiukulla, minuahan ei kohdella noin. mutta muista että älä lähde haukkumisen tai koston tielle, kyllä elämä kostaa paskiaisille, kaiken minkä ne jättää taakseen kaiken sen ne löytää eestään. Mutta sinä olet ihana, arvokas ihminen jolle kyllä löytyy enemmin tai myöhemmin se oikea paikka oikean ihmisen läheltä. Mutta älä jää roikkumaan paskaan, jonka arvoinen et edes ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iippi kirjoitti:

Siitä on nyt tasan vuosi kun en ole ollut exään missään yhteydessä. Erosta tulee jo yli puolitoista vuotta. Yritin alussa puoli vuotta selvittää eroa exän kanssa, mutta ei siitä mitään tullut. Katkoin KAIKKI yhteydet että pääsen elämässäni eteenpäin. Yhteydenpito on kuitenkin vaan puukon pyöritystä haavoissa.

Oltiin yhdeksän vuotta yhdessä, piti mennä naimisiin, kirkot oli varattu ja häitä suunniteltu...kuvioon vaan tuli uusi nainen ja minä jäin yksin ihmettelemään että mihin kaikki yhdeksän vuotta katosi kolmessa viikossa. Mutta selvisin tästä. Alussa menin vihan voimalla eteenpäin, sittemmin annoin anteeksi ja päätin että rakennan ITSE uuden elämän. Tässä olen onnistunut ja tällä hetkellä elämä hymyilee enemmin kuin koskaan. Selvisin siitä ja sain paljon rohkeutta itselleni. Ihan heti ei tule elämässä eteen tilannetta josta en selviäisi, toivotaan ainakin näin.

Kaikille eronneille, tästä selviää kun uskoo itseensä ja uskoo elämään! Se vaatii aikaa, kyyneliä ja katkeruuttakin, mutta jokaiselle tulee eteen päivä että voi sanoa sen olevan oikeasti OHI. Silloin helpottaa ja paljon...

Oikein mukavaa ja aurinkoista kesäkuun alkua kaikille!! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu