Minkalaisia

ihmisiä nään nyky nuoret oikein ovat ?
Soimataan itseä ja poljetaan oma minä maan rakoon ku päälle kakskymppisenä ei ole löytynyt parisuhdetta ? Herran jestas mikä helkutin kiire teillä on ja miksi ihmeessä olette noin katkeria, masentuneita ja maansa myyneitä nuoria, teillähän on vasta elämä edessä. Nauttikaa siitä ja opetelkaa ensiksi oleen oma itsenne ennenkö edes ajattelette mahdollista parisuhdetta. Tuollaisella noitumisella ja päivittelyllä ei sitä ainakaan saa.

Hymyä naamaan ja pihalle, baariin ryyppään, hyppään laskuvarjolla, hiihtään vesisuksilla, matkoille, harrastuksiin eikä suinkaan vaan päivitellä et ku ei ketään ole löytynyt !
131081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Asia puhetta hossi! Hauskanpitoa ja sitten kun joku suhde pärähtää päälle, niin siihen paneudutaan kunnolla.

Äänestä
  • Täällä ollaan kuitenkin vain kerran ja uusintoja ei ole tietääkseni jaossa. Olemassa olevasta elämästä täytyy nauttia ja kaikki täytyy kokea. Jutut seuraa sitten aikanaan jos vaan on tullakseen.

    Äänestä

En ole masentunut, ehkä vähän pettynyt, mutta maata en omista, joten en voi myydä :)

Itselleni on kuitenkin iskostunut päähän mielikuva omien kokemusten perusteella, että 20v jälkeen pitäisi viimeistään olla jotain kokemuspohjaa että pääsee meininkiin mukaan joutumatta naurunalaiseksi.
Päivittelyni ei voi muttaa asiaa suuntaan tai toiseen, sillä mitään ei ole tapahtunut ennenkään.

Olen kuitenkin tulevaisuuden kannalta kaikkea muuta kuin pessimistinen, sillä opiskelut sujuvat kuten odotin ja pääsin kesäksi jopa töihinkin joten talvesta ei tule yhtä kitsaasti elettävä kuin äskeisestä.

Arkisin nyt tulee istuttua täällä päivittelemässä kun ei jaksa iltaisin lähteä minnekään.
Mitä löytymiseen tulee, olen löytänyt vaikka mitä, mutta itse olen epäkelpo ehdokas.

Äänestä
  • ajatukset :o) Ei mikään määrää sitä millainen kokemuspohja asiassa pitää olla ? On aivan sama onko kolmekymppinen kokematon vai vastaavasti kokenut. Ei siitä ainakaan naurunalaiseksi joudu tai jos joutuu niin vastassa on aivan väärä ihminen.

    Tuo päivittely ei ainakaan paranna sitä aisaa tuon toisen löytymisen suhteen vaan huonontaa sitä entuudestaan ? Ensiksi pitää osata löytää tuo oma tyytyväisyys itseensä ja se löytyy vain nauttimalla omasta elämästä.
    Käytännössä sulla on kaikki ihan hyvin koska opiskelet ja käyt töissä, elämää on edessä eikä kukaan kuitenkaan ole epäkelpo ihminen ? Pieni itsetutkiskelu olisi paikallaan ja huomattava kohotus itsetuntoon niin tuo toisen etsiminenkin onnistuu paljon helpommin. Jatkuvalla etsimisellä sitä ei ainakaan löydä vaan se tärähtää kohdalleen silloin ku sitä kaikista vähiten odottaa :o)

    Ei sen tarkoitus olekkaa olla helppa kuin marjan poiminta. Niin ei käy kuin harvalle ja heistäkin osa solmii suhteen vain ku muillakin on ja nyt vastassa on ihan hyvä tyyppi. Solmitaan suhde aivan liian heppoisin perustein.

    Sinullekkin vielä joku löytyy kun vaan uskot siihen sekä omaan itseesi :o)

    Äänestä

että ei ketään saa. aina jonkun saisi. mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän viehättäviä naisia kuitenkin saa. sitten jossain vaiheessa naiset on sen näköisiä, että koko homma ei enää edes kiinnosta. se kakskybäsenä lähinnä hämää kun tämän huomaa. elämä on pitkä, mutta siedettävä elämä sietämättömän lyhyt.

Äänestä
  • Siedettävä elämä liian lyhyt ? Elämä alkaa vasta kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Kaikki sitä ennen on pelkkää opettelua ja tulet sen kyllä itsekkin huomaamaan kun vaan sen iän saavutat.

    Äänestä

  • hossi kirjoitti:

    Siedettävä elämä liian lyhyt ? Elämä alkaa vasta kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Kaikki sitä ennen on pelkkää opettelua ja tulet sen kyllä itsekkin huomaamaan kun vaan sen iän saavutat.

    20 vuotta on aika pirun lyhyt aika. ja pahinta vielä se, että se elämän(naisen) laatu laskee silleen vähitellen. voisi mieluummin säilyä muuttumattomana ensin ja sitten romahtaa kokonaan mutta ei. sun pitää koko ajan vähitellen hyväksyä kaikenlaista paskaa kohtelua ja elämänlaadun heikkenemistä, mitä ei aiemmin ollut. kohta mäkin oon tuo viiskybänen ukko. jos katon vaikka jotain bill gatesia, niin enpä kovin kateellinen ole. ei löydy ketään viisikymppistä, jonka kanssa mielelläni vaihtaisin elämiä, vaikka niistä olisi vielä yhtä paljon jäljellä vuosissa mitattuna. ei ei elämänlaatu on dramaattisella tavalla romahtanut ja elämä on ohi, vaikka ajallisesti voisi olla vasta puolivälissä.

    Äänestä

  • viisikybäsenä kirjoitti:

    elämä loppuu viisikymppisenä ? Niin loppuuhan se jos sen niin haluaa loppuvan. Kyllä elämänlaatu paranee mitä pidemmälle mennään. Nuorempanan eläminen on hosumista, harjottelua ja oppimista, vanhemiten sitä osaa nauttia elämän asioista.
    Tietysti jos siihen olotilaan antautuu et se on ohitse nii kyllähän se siltä tuntuu ? Ei auta luovuttaa :o)

    ...että sitä etsitään vielä ties mistä silloinkin omaa naista. Miten se tilanne tästä muuttuisi? Paitsi että baari-illat harvenee...

    osaa nauttia enemmän, mutta on huomattavasti vähemmän mistä nauttia.

    Äänestä

  • veikkaanpa kirjoitti:

    ...että sitä etsitään vielä ties mistä silloinkin omaa naista. Miten se tilanne tästä muuttuisi? Paitsi että baari-illat harvenee...

    Kaikki tallaa tyylillään ja osa luovuttaa jo alkumetreillä. Minä en ainkaan anna periksi korkeintaan ku haudassa ja silloinkin pistän hanttiin kyllä urakalla. Yksin jos taaperretaan ni touhutaan kaikkee kivaa ja harrastellaan. Elämä ja sen laatu on jokaisesta itsestään kiinni ja kyyninen/katkera elämän tapa ei ainkaan johda yhtikäs mihinkään ? Olen pannut kyllä merkille et liikkeellä on paljon päälle nelikymppisiä naisia joita elämä on vähän potkinut ja he hakevat itselleen kunnollista seuralaista loppuelämäkseen. Valinnan varaa on kyllä ja jos mulle ei nyt natsaa ni odotellaan sit jokunen vuosi ni eiköhän sitä joskus tärähdä kohdalleen. Kaikki on kuitenkin vain omasta itsestään kiinni eikä suinkaan kenestäkään muusta ?

    Äänestä

  • olisitkin oikeassa kirjoitti:

    osaa nauttia enemmän, mutta on huomattavasti vähemmän mistä nauttia.

    ja yksinkertaista, kaikesta olemassa olevasta voi nauttia ja jos ei niitä ole hankitaan lisää ? Omasta päästä se lähtee muuta ei tarvitse. apatian ja kyynisyyden valtaan jos itsensä päästää ni arki tuntuu ainavaan vaikeammalta ja vaikemmalta. Tuo reitti johtaa pakostakin siihen masennukseen ja elämisen ankeuteen kun ei mikään enää kiinnosta. eläminen tuntuu silloin turhalta ? Omista kraiveleista vaan kiinni ja pieni herätys että helkutti ei se eläminen tähän lopu, päivä se on huomennakin. Ikinä ei tiedä mitä se tuo tullessaa :o)

    Sitä olen minäkin miettinyt erittäin usein että, mikä ihmisiä vaivaa, kun jatkuvasti pitää valittaa. Ystäväpiirissäni on useita sinkkuja, mutta kovinkaan moni ei ole sitä omasta tahdostaan. Sitä otetaan sitten kuka tahansa joka eteen osuu, ettei tarvi olla yksin. Naurettavaa. Nauttikaa ihmiset elämästä, siihen kuuluu muutakin kuin se vastakkainen sukupuoli. Nuoria kun ollaan, niin pidetään hauskaa ja eletään täysillä, kyllä sille suhteelle on aikaa vaikka kuinka. Ja eiköhän se sopiva ihminenkin löydy ilman suurempaa metsästystä, kun on sen aika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hossi kirjoitti:

ihmisiä nään nyky nuoret oikein ovat ?
Soimataan itseä ja poljetaan oma minä maan rakoon ku päälle kakskymppisenä ei ole löytynyt parisuhdetta ? Herran jestas mikä helkutin kiire teillä on ja miksi ihmeessä olette noin katkeria, masentuneita ja maansa myyneitä nuoria, teillähän on vasta elämä edessä. Nauttikaa siitä ja opetelkaa ensiksi oleen oma itsenne ennenkö edes ajattelette mahdollista parisuhdetta. Tuollaisella noitumisella ja päivittelyllä ei sitä ainakaan saa.

Hymyä naamaan ja pihalle, baariin ryyppään, hyppään laskuvarjolla, hiihtään vesisuksilla, matkoille, harrastuksiin eikä suinkaan vaan päivitellä et ku ei ketään ole löytynyt !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu