puolisoni petti minua liki vuoden. tämän vuoden aikana olen mm. muuttanut kotoa koska minä olin syy siihen ettei kotona voinut olla. kuitenkaan koti ei kiinnostanut enempää, ja muutin takaisin keväällä koska lapset jäivät toistuvasti yksin. tapahtumia on kaikenlaisia, runsaasti täysin tuulesta temmattuja syytöksiä minua kohtaan mm. juoppoudesta vaikka käytän alkoholia ehkä 2 kertaa vuodessa. olen pikkumainen jopa sillä tavalla että pettämisestä olisi kerrottu mutta minunlaiselle ei voi kertoa, kaikki muut puolisot ymmärtäisivät. En pysy laskuissa kuinka moniksi viikonlopuiksi hän on kadonnut vuoden aikana kertomatta missä on, puhelimeen on vuoden ajan vastannut satunnaisesti , minulle vain erikoistilanteissa joita ei montaa ole.etsii minusta syitä, kaiveli mm. eilen 8 vuotta vanhan txt-viestin muistiinpanoista ja syytti silla. Kaikki laittamani viestit kirjataan ylös ja niihin vedotaan ja niillä vedätetään sopivan tilaisuuden tullen. uhkaillaan paljastuksilla, en tiedä mitä minussa olisi paljastelun arvoista. minua syytetään väkivaltaiseksi, laskujensa mukaan olen 5 krt lyönyt vajaan kuuden vuoden aikana. ei kai saisi lyödä kertaakaan. Itseään hän pitää täysin puhtaana mihinkään, ei ole koskaan ollut paha tms vaikka mielestäni aikamoista henkistä väkivaltaa harjoittaa. Olenko minä väkivaltainen vai en? Missä raja kulkee?kahdesta lyönnistä on tullut mustelma, muista ei mitään. Mustelmia on kyllä ollut minullakin. Voiko puolustella sillä että on viety henkisesti niin äärimmilleen että tekee sitten näin? mitä mieltä olette?
en tiedä
miten on
2462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo on aivan sairasta henkistä väkivaltaa. Tiedän miltä se tuntuu ja jossakin vaiheessa sitä vain rupeaa miettimään ja epäilemään itseään vaikkei uskoisikaan miehen valheita, mutta kuitenkin jo pelkästään miettimällä niitä syytöksiä on hän voittanut. Lähde ja rakenna oma elämäsi uudelleen. Lapsilla on kuitenkin paljon parempi olla vaikka yksin kuin vanhempien kanssa jotka eivät ole onnellisia keskenään. Lapset huomaavat kyllä että olette onnettomia, pian he oppivat tietyn käyttäytymismallin että esim. sinua ei tarvitse kunnioittaa miksi? koska eihän isikään tee niin. Vaikeuksia tulee paljon lisää kun lapset kasvavat, usko pois. Muuta etsi oma tiesi vaikka se on vaikeaa. Puhu ystävillesi tai sukulaisille. Etsi itsellesi tukea ja lähde.
niin, olet varmaan oikeassa.Minä ansaitsen parempaa.Kun on vuosi syytetty on valmis uskomaan kaiken. Minulle oli itsemurha realistinen ratkaisu asiaan viime keväänä. Kun ongelma poistuu saavat muut jatkaa normaalia elämää. onneksi pettäminen paljastui, löysin vihkotolkulla muistiinpanoja ko. naisen tekstiviestejä joista pystyin kalenterista katsomaan päivämäärien perusteella missä oli oltu ja toista väitetty.mies asuu nyt jo muualla, ja toimii edelleen ihan samalla tavalla. ihmetyttää miten kukaan enää hänen kanssaan suhdetta haluaa kun tietää miten epärehellinen hän on, mutta on tämä toinenkin osapuoli. Jospa paha palkitaan, jos edes hyvä palkittaisiin niin minulle riittäisi.