Kuinka moni sopii jo suhteen alussa, mikä kanta uskottomuuteen on? Keskustelee ihan oikeasti, ei vain luettele ja uhkaile.
Vaikkapa sellaisesta mikä on sallittua, minkä ehkä hyväksyt ja mitä en missään nimessä hyväksy. Kerrotaanko toiselle jo siinä vaiheessa kun pettäminen on käväissyt mielessä tai jälkeenpäin. Vai sovitaanko ettei mitään missään nimessä kerrota, ellei joku muu kerro. Tai jos meinaa pettää, tekee sen niin fiksusti kuin voi. saako tuttaviin sekaantua, entä maksullinen seksi tai humalassa sekoilu. Saako flirttailla ja millä tavoin. Saako olla vastakkaisen sukupuolen ystäviä. Saako tanssia, likistellä tai suudella. Hyväksytäänkö yksi kerta yhdyntää lieventävien asianhaarojen johdosta. jne.Miten teette nämä sopimukset?
Olen keskellä kahden parin kriisiä, ja olen hämmästyneenä pannut merkille, kuinka käsitykset uskottomuudesta poikkeavat toisistaan! Ja että sopimuksena on pidetty todellakin vain toisen määräystä olla uskollinen ja se on kerrasta poikki. Toinen pari pitää itsestään selvänä asiaa josta ei tarvitse puhua, vaikka kumpikin käsittää asiat eri tavoin.
Pari 1 Mies sosiaalinen ja hyvä keskustelija, vaimo ujo. Miehellä on naistuttavia jotka mielellään juttelevat omista intiimeistäkin asioistaan miehelle, eikä mies suostu puhumaan niistä vaimolleen. Vaimo syyttää miestä uskottomuudesta. Mies sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, hänellä ei ole seksisuhdetta näihin naisiin. Yhdessä 7 vuotta.
Pari 2 Vaimo on ollut uskoton ex:n kanssa, mutta vain kerran. Oli humalassa ja uskoi miehensäkin käyneen vieraissa. Ei uskalla kertoa miehelle, mutta käytöksestä näkyy, että tuntee syyllisyyttä ylenpalttisena hellittelynä miestä kohtaan. Mies ei hyväksy vaimon flirttailevaa olemusta ( vaimo on hyvän näköinen) ja tunnusti minulle käyneensä venäjällä maksullisissa, mutta ei pidä sitä uskottomuutena. 5 vuotta ja yksi 2v lapsi. Mies etsii asuntoa itselleen.
Vaikkapa sellaisesta mikä on sallittua, minkä ehkä hyväksyt ja mitä en missään nimessä hyväksy. Kerrotaanko toiselle jo siinä vaiheessa kun pettäminen on käväissyt mielessä tai jälkeenpäin. Vai sovitaanko ettei mitään missään nimessä kerrota, ellei joku muu kerro. Tai jos meinaa pettää, tekee sen niin fiksusti kuin voi. saako tuttaviin sekaantua, entä maksullinen seksi tai humalassa sekoilu. Saako flirttailla ja millä tavoin. Saako olla vastakkaisen sukupuolen ystäviä. Saako tanssia, likistellä tai suudella. Hyväksytäänkö yksi kerta yhdyntää lieventävien asianhaarojen johdosta. jne.Miten teette nämä sopimukset?
Olen keskellä kahden parin kriisiä, ja olen hämmästyneenä pannut merkille, kuinka käsitykset uskottomuudesta poikkeavat toisistaan! Ja että sopimuksena on pidetty todellakin vain toisen määräystä olla uskollinen ja se on kerrasta poikki. Toinen pari pitää itsestään selvänä asiaa josta ei tarvitse puhua, vaikka kumpikin käsittää asiat eri tavoin.
Pari 1 Mies sosiaalinen ja hyvä keskustelija, vaimo ujo. Miehellä on naistuttavia jotka mielellään juttelevat omista intiimeistäkin asioistaan miehelle, eikä mies suostu puhumaan niistä vaimolleen. Vaimo syyttää miestä uskottomuudesta. Mies sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, hänellä ei ole seksisuhdetta näihin naisiin. Yhdessä 7 vuotta.
Pari 2 Vaimo on ollut uskoton ex:n kanssa, mutta vain kerran. Oli humalassa ja uskoi miehensäkin käyneen vieraissa. Ei uskalla kertoa miehelle, mutta käytöksestä näkyy, että tuntee syyllisyyttä ylenpalttisena hellittelynä miestä kohtaan. Mies ei hyväksy vaimon flirttailevaa olemusta ( vaimo on hyvän näköinen) ja tunnusti minulle käyneensä venäjällä maksullisissa, mutta ei pidä sitä uskottomuutena. 5 vuotta ja yksi 2v lapsi. Mies etsii asuntoa itselleen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mies ei anna anteeksi, jos menee sänkyyn. Suutelu on kanssa vakava juttu, mutta flirttailla saa ja halata... En juo, niin en voisi edes vedota tuohon humalaan.(: Vastakkaisen sukupuolen ystäviä minulla on ja liikun niiden kanssa ihan kahdestaan eikä siinä ole mitään ongelmaa, he ovat miehenikin kavereita. Kummankaan ei tarvitse jakaa kavereidensa juttuja kotona, nehän ovat yksityisasioita.
Itse olisin valmis antamaan anteeksi yhden yön jutun, mutten pitempää, tarkoituksellista suhdetta. Jos suhde olisi jatkunut pitkään, mutta sänkyyn ei olisi menty, sitäkin olisi vaikea antaa anteeksi ja sen olen sanonutkin. Lisäksi koen pettämisenä, jos esim. riidan jälkeen tilittää kaiken mitä olen sanonut ja hakee sympatiaa joltai kaverilta sen sijaan, että puhuisi ja selvittäisi minun kanssani. Mutta se on niin lievää, etten jaksa suuttua kuin ehkä muutamaksi kymmeneksi minuutiksi siitä. Kavereita saa olla, yhdestä suukosta en eroa ottaisi, mutta minun täytyy olla henkisesti se ykkönen. Siis se, jolle kerrotaan eniten ja ensin ja ne henkilökohtaiset murheet ja jonka kanssa kuitenkin vietetään eneimmän osaa aikaa. Se, joka on tärkein. Niin kauan kuin voin uskoa siihen, että olen se rakkain virheistä huolimatta, niin voin antaa anteeksi.
Prostituutiota en kyllä antaisi anteeksi...sen olenkin unohtanut sanoa.(:
Kyllä olen jokaisen suhteen alussa keskustellut uskollisuudesta ja sen rajoista. Kyllä niissä aina jotain poikkeavuuksia on ollut ja aina niistä on yksimielisyyteen päästy.
Olen vain huomannut minäkin, että jos asioista ei ole puhuttu, niin käsitykset uskollisuudesta on hyvin ristiriitaiset. Usein jopa niin, että itselle sallitaan jotain, mitä toiselle ei.
Ja tuo epätasapaino, että toinen on ujo ja toinen sosiaalinen aiheuttaa melko paljon kriisejä. Ujompi osapuoli näkee toisen flirttailevan, jos toinen vain todellakin käyttäytyy sosiaalisesti ja juttelee ihmisten kanssa.
Nuorempana itselläkin oli nuo rajat melko tiukat. Mustasukkaisuutta saattoi kokea pienistä ja mitättömistäkin asioista. Vanhemmiten se on kyllä hävinnyt ja rajat ovat jopa melko löysät. Ihmettelen vain joskus itsekseni baarissa, kun näkee 30-40v pariskuntia riitelemässä niistä asioista, joista itse saattoi riidellä joskus myöhäisteini-iässä. Kai pitäisi jo tuossa iässä ymmärtää, että ei toista voi pulloon kahlita. Eikä se juttelu ole välttämättä suora tie pettämiseen. Mut jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee.
Jo ennen kuin alettiin seurustella, otin asian puheeksi ja sanoin miehelle, että minä en halua suhdetta, jossa vannotaan alussa olla vain tämän ja yhden ihmisen kanssa seksin osalta koko loppuelämäksi - kun loppuelämä on kuitenkin niin pitkä aika, niin varmasti joskus tulee joku viehättävä henkilö vastaan ja onpa sitten mälsää jos on oltu naimisissa se kymmenen vuotta ja alkaakin tehdä mieli vierasta - apua, mitäs sitten, kun on luvannut olla menemättä vieraisiin ja kauheasti tekee mieli ja puolisolle ei uskalla puhua.. Aika monet treffailut jäikin siihen, kun miehiä ei yleensä sytyttänyt aihe tuolta kantilta xD Sanoin, että minusta on ihan ok käydä vieraissa, kun toinen on siitä tietoinen. Tyhmää juosta selän takana niin että kaikki muut tietää paitsi puoliso. Ja juu, että olisi ehkä parempi kuitenkin malttaa pysyä erossa tuttavista, työkavereista jne :D No, ehkä tämän valistukseni myötä mies arvelikin, että minä olisin se joka ensimmäisenä vieraisiin menee :P Muutama kuukausi kun oltiin seurusteltu, hän sanoi, että olisi varmaan käynytkin vieraissa, jos ei olisi "lupaa" mennä. Kavereilleenkin kuulemma oli sanonut, että ei tee edes mieli muita, kun tietää että saisi mennä jos haluaisi. Tällä tavoinhan siitä jäi pois myös se "kielletyn" haluaminen, samoin itseltäni. Ei tarvitse olla uskollinen vaan toisen käskystä, vaan voi valita - meneekö vai en.
Mies ei tanssi, enkä itse edes sinkkuna ole tykännyt tanssia hitaita tuntemattomien kanssa, joten baarissa tulee tanssittua ihan vaan tyttöporukalla. Se ei haittaa, jos siinä vieressä tanssii joku mies tai miehiä, kun ei ole mitään lääppimisiä. Kyllä minusta tuntuu ihan kivalta, jos joku hyvännäköinen mies katsoo ja varmaan tulee väkisinkin hymyiltyä takaisin, mutta kyllä ne tietyt flirtit on jäänyt sinne sinkkuelämään - eihän nyt ole mitään syytä antaa kenenkään ymmärtää mitään. Kyllä nuo kaikenlaiset koskettelut kuuluu vaan oman puolison tykö. Saa olla vastakkaisen sukupuolen ystäviä, mutta tähän asti ei ole kummallekaan tullut sellaisia vastaan - parhaiten synkkaa omaa sukupuolta olevien tykö.
Humalaan ei pidä itseään juoda, jos ei kykene käytöstään hillitsemään. Aika paljon pitää juodakin, jos on niin humalassa että tekee typeryyksiä. Ei kuulu tapoihini ja mieskin on opetellut kohtuukäytön.
Tällä hetkellä ainakin ollaan siinä tilanteessa, ettei kummallakaan ole eikä ole ollutkaan intressejä paneskella muita (on toki viehättäviä tyyppejä tullut nähtyä mutta ei ikinä ole oikeasti käynyt mielessä).. onhan noita kumppaneita ehtinyt olla ja samat tavarathan sitä on jokaisella, joten ei se muitten kanssa sen kummempaa touhua olisi, kyllä se on oman puolison kanssa mukavinta puuhaa.
Itse en oikein usko uskollisuuden "sopimiseen". Etukäteen ei kukaan voi tietää, millaisiin tilanteisiin joutuu missäkin elämänvaiheessa. Se mikä tänään tuntuu mahdottomalta ei välttämättä ole sitä enää huomenna.
etukäteen, tai voi, mutta sopimukset eivät ehkä pidäkään tosi tilanteessa. Ainakin itse tiesin puolisoni kannan pettämiseen, eli kerrasta poikki, mutta toisin kävi, kun petin häntä. Hän oli valmis mihin tahansa, jotta en jättäisi häntä. Nykyään olemme eronneet, enkä halua analysoida eroa ym. sen enempää. Näistä asioista on hyvä keskustella etukäteen, mutta omien kokemusteni perusteella olen sitä mieltä, että voi yllättyä omista reaktioistaankin, kun jotakin todella tapahtuu.
Olen kysellyt vähän laajemminkin ja huomannut että tämä näyttää olevan vaikea keskustelunaihe. Jo keskustelua sinänsä pelätään, oletetaan että toinen kuulee siinä muutakin, vaikkapa sen että toinen aikoo joka tapauksessa pettää. Epävarmuus tai epäluottamus sitten rikkoo suhteen jo etukäteen.(Avioehdon tekemistä pelätään usein samoista syistä.)
Toinen pelko on ettei oikeastaan tunne itseään vielä niin hyvin että uskaltaisi ilmaista tuntemuksiaan ja odotuksiaan. Ei jätetä kasvunvaraa itselle eikä toiselle. Sopimusta pidetään niin ehdottomana, ettei sitä voi tarvittaessa muuttaa.
Toisaalta avoin keskustelu tuntuu luovan luottamusta, toinen tietää mitä häneltä odotetaan ja voi sopeutua siihen.
Ihmiselämään kuuluu kriisejä. Uskottomuus sattuu syvälle ja lujaa, ehkäpä siksi että on "sinisilmäisesti" odotettu liikaa toiselta. Ei ole uskallettu ilmaista todellisiä ajatuksia ja tunteita pelossa, että hylätään. Tai ei ole haluttu kuunnella mitä toinen oikeasti sanoo. Ei ihme että riidat ovat rajuja ja joskus tuhoavia, pettymys kun kohdistuukin omaan itseen ja petoskumppaniin eikä suinkaan siihen toisen käyttäytymiseen.
"..voi yllättyä omista reaktioistaankin, kun jotakin todella tapahtuu. " Tämä juttu pätee aina. Myös uskoton voi "yllättyä" mitä tunteita ym. itsestään löytää. Mustan vyön karatekakaan ei voi tietää varmasti miten toimii "tosi tilanteessa".
Olen kanssasi samaa mieltä. Tämä nk. pettämiskeskustelu on todella mielenkiintoista.Olenkin tullut siihen "mielentilaan", että odotuksemme elämältä ja parisuhteelta ovat niin suuria, että oikeasti hirvittää. Ihmiset antavat usein varsin nuorina toisilleen niin massiivisia lupauksia esim. avioliittoon mennessään, että niitä voi olla myöhemmin vaikea lunastaa. Odotukset ovat myös osin puhtaasti kulttuurillisia, harvoin kai mietitään sitä, millaista elämää oikeasti halutaan viettää ja analysoidaan juuri näitä käsityksiä elämän eri ilmiöistä. Uskollisuutta pidetään jotenkin täysin luonnollisena asiana, länsimaisena ihanteena. Se on usein ehdotonta, ja hyi sitä, joka sen kyseenalaistaa. Elämään kuuluu kuitenkin vahva prosessinomaisuus oman itsen kanssa ja näitä prosesseja ei välttämättä aina edes ymmärrä, vasta kuin jälkikäteen. Tähän nk. uskottomuuteen liittyy usein myös oman itsen etsintää ja joskus siihen tarvitaan muiden kuin sen oman puolison apua. Pitäisikö tätä elämää elää siis jotenkin kevyemmin eikä ottaa asioita aina niin henkilökohtaisesti.Puolison uskottomuus ei välttämättä liity siihen toiseen puoliskoon millään tavalla. Uskottomuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan, se näyttäisi olevan sellainen perusilmiö elämässä. Ehkäpä tässä elämässä ei ole syyttömiä eikä syyllisiä,on vain elämää.Eli pitäisikö yrittää ymmärtää itseään paremmin, toiveitaan, pelkojaan ja unelmiaan. Ehkäpä uskottomuuskin on vain yksi opettaja elämässä... oman itsen ymmärtämisessä. En siis ole uskottomuuden kannalla/enkä sitä vastaan. Haluaisin vain oppia ymmärtämään itseäni ja muita paremmin tuomitsematta ketään. Niin ehkäpä siinä uskottomuudessa loukkaa enemmän juuri se oman itsen sinisilmäisyys, ei niinkään itse teko.
Niinpä.. Sehän siinä v*tuttaakin, kun olin niin hyväuskoinen hölmö. en olisi ikinä arvannutkaan että miehellä oli toinen muija kiikarissa.
Ihmettelin, miksi mies on vaisu ja kylmä eikä halaile enää, enkä meinannut uskoa sittenkään kun hän tunnusti pettäneensä.
Se tässä v*tuttaa, kun olin niin v*tun tyhmä ja sokea, luulin sen olevan kevätväsymystä ja rohkaisin miestäni: "kyllä tämä tästä, kesä tulee ja mieli virkistyy".. ja koko ajan hän olikin suunnitellut jättävänsä minua. Onpa kivaa.