mä en jaksa ymmärtää tota valtavaa valitusta/itkua varsinkaan miehiltä eroissa,itekkin oon eronnut 15vuoden avioliiton jälkeen,et tiedän mistä puhun,kait te ootte asuneet yksin ennen sitä suhdetta mistä ero tuli,vai ootteko te niitä äidin poikia jotka muuttaa kotoaan(äidin luota)suoraan kimppaan sen naisen kans,ja sitten valitetaan kun pää meinaa seota,eikä elämäkään enään jatku,kyllähän se vaan jatkuu, erinlaisena vaan,voitteko katsoo peiliin ja sano että olen MIES.Aina on joku jolle kuuluu huonompaa,maailmahan on naisia/miehiä täynnä,eihän se YKS voi olla se joka pitää sut elossa,eiks oo nastaa olla hengissä.
olettehan
meitsi
7954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voitko enää paremmin asian ilmaista. Ite olen kanssa eronnut 10 v. kestäneestä liitosta.On elämää liiton ulkopuolellakin.
jaksa ymmärtää sinunlaisiasi, jotka eivät ymmrrä kuin itseään. Ihmisiä on erilaisia, avioliittoja on erilaisia, eroja on erilaisia. Toisille se ero voi olla hyvinkin rankka kokemus, toisille se voi olla yhdentekevää ja vain vapauttavaa.
Ole hyvilläsi, jos oma erosi ei ole itsellesi aiheuttanut henkisiä vaikeuksia. Mutta anna niiden surra, joille ero ei ole yhtä helppo.
Olen sun kanssa samaa mieltä. Avioeroja on monenlaisia.
kuka siinä vieressä makaa sellaiselle miehelle, jolle nainen on pelkkä pano- kotitalouskone. Yksi lähtee, toinen tulee. On kuitenkin olemassa niitäkin miehiä, joilla on tunteet ja jotka arvostaa naista muussakin mielessä. Kun joutuu eroon rakastamastaan ihmisestä ei se niin yksinkertaista ole, että haetaan baarista uus ja jatketaan entiseen malliin.
totahan mä en tosiaankaa tarkoittanut,et haetaan uus ja vaihdetaan kun sukkia,vaan sitä et kyllähän surra voi eihän siinä mitään väärää,mut tollanen epätoivoinen surkuttelu joka ei tosiaankaan johda mihinkään,asiolle joille ei voi mitään niin turha niillä on päätänsä vaivata,pitää olla realisti,mut edelleenki eiks oo nastaa olla hengissä
surkuttelua en ole nähnyt mutten kyllä näitä viestejä kaikkia ole lukenutkaan.
Kieltämättä on nastaa olla hengissä, onneksi eroon ei sentään kuole. Toisille ero on helpompaa ja toisille vaikeampaa. Itsekkin aikoinani loppuelämäkseni avioiduttuani ja parinkymmenen vuoden jälkeen jouduttuani erotetuksi ja entistä vaimoa silti edelleen rakastavana, ei se helppoa ole.
Kun ihmisellä on vaikeaa niin jotenkin sitä pitää itseään purkaa ja tämä palsta on yksi sellainen tapa muiden joukossa. Jonkunlaista pientä helpotusta sekin voi tuoda kun saa lukea kohtalotovereiden kommentteja ja huomata, ettei sentään ole yksin.
Mutta oli palsta kuin palsta, aihe kuin aihe, niin aina löytyy niitä, jotka puuttuvat siihen mitä toiset täällä kirjoittavat vaikka kuitenkin ihan asiallisesti kirjoitetaan.
Yksi aloittaa keskustelun ihmettelemällä miksi naiset valittaa, toinen aloittaa keskustelun siitä miksi miehet valittaa.
15 vuotta seuraannut erilaisia avioeroja. Yksi oma erokin koettu. Ja kyllä miehet valittavat todella harvoin. Naiset valittavat sellaisistakin asioista, joita miehet pitävät mitättöminä. Jopa lapset ovat valittaneet siitä kun äiti valittaa!
Hyvä lähtökohta keskustelun aloitukselle onkin kun ilmoittaa kaikkien miesten olevan samanlaisia, samoista lähtökohdista jne.
Sinä, aloittajat tiedät vain oman tilanteesi ja omat tuntemuksesi. Kukaan ei koe asioita kuten sinä. Joku voi kokea saman tapaista, mutta ei samaa. Kaikille ero ei edes ole kärsimys. Asenteella on paljon vaikutusta. Senkin olen nähnyt, että ulkopuolisen silmin surkea tilanne ei osallisista tunnukaan surkealta, sekä päinvastoin.