Tässäpä lyhyesti oma stoorini, mutta heti aluksi haluan tähdentää että tarkoitukseni ei ole kerätä säälipisteitä, vaan lähinnä keventää synkkää mieltäni kirjoittamalla tämän.
Juttu on siis tällainen: olen 3-kymppinen mies ja koko aikuisikäni olen saanut todeta, ettei minusta ole yksikään nainen kiinnostunut.
Syyt vuosien varrella ovat kaiketi vaihdelleet:
kouluaikoinani olin, -ehkäpä- yksinäisen lapsuuteni(ei ikätovereita)syrjäänveytyvä ja eipä aikaakaan kun minusta tuli otollinen uhri kiusaajille, joiden erilaiset henkiset ja fyysiset iskut minua kohtaan olivat arkipäivää lähes koko peruskoulun 9 vuoden ajan. Välillä onnistuin keplottelemaan jonkin aikaa aina välillä erilaisin kepulikonstein, kuten lahjomalla jonkun "kingin" selustakseni. Se oli kuitenkin valheellista ja tiesin tuolloinkin, että ei minulla ollut "oikeaa" ystävää hetkellisistä helpotuksista huolimatta. Jaksoin kuitenkin päivä päivältä jotenkuten kun ajattelin että kyllä tästä vielä loppu tulee ja elämä muuttuu. Yläasteen jälkeen pääsin opiskelemaan muutamaksi vuodeksi ja se olikin hyvää aikaa jota vieläkin kaipaan silloisen hyvän ilmapiirin ja muutaman silloisen kaverin
ansiosta. (Nykyisin nämä silloiset kaverit asuvat kauempana ja heillä on oma elämänsä, jossa ovatkin mukavasti pärjänneet). Näitä hyviä vuosia varjosti kuitenkin se, että niiden aikana menetin molemmat rakkaat isovanhempani ja se synkisti minua tuolloin, vaikka muutoin kaikki olikin vihdoin hyvin. He olivat tärkeitä minulle, koska lapsuudessani olin heidän kanssaan kaikki päivät, oma isäni lähti maisemista jo ollessani 2-vuotias ja äitini oli työssä aina. Noina opiskeluaikoina oli luokallani parikin minua kiinnostavaa tyttöä, mutta kiinnostus oli vain yksipuolista, vaikka tuolloin olin aika mukavannäköinenkin ja itseluottamustakin oli enkä ollut hiljainen silloin. Kuitenkin nuo vuodet menivät pian ja alkoi uudet ongelmat: lama tuli, eikä löytynyt töitä. 90-luku kului kotona rahattomana istuen. Välillä olin satunnaisissa muutaman kuukauden hanttihommissa tai kursseilla, mutta mikään ei edistynyt. Turhaannuin kun aikaa vain kului eikä asiat parantuneet. Katsoin syrjästä, kun muut pikkuhiljaa olivat päässeet elämän makuun: oli paljon tuttuja joilla jo oli tyttöystävät, hienot autot ja kämpät ym. Aloin lohduttautua alkoholin ja uhkapelien avulla, kun ryyppäsin tai pelasin, sain unohdettua surkean elämän edes vähäksi aikaa. Tämä onnistui kun sain hetkellisen työn aikana pankista lainaa, noin 25000 markkaa. Huomasin että minun oli juotava tai pelattava yhä useammin jotta paha olo peittyisi. Koko ajan kuitenkin kärsin ja toivoin että joskus baarista löytyisi joku, jonka kanssa saisi tarkoitusta elämälleen. Kerran jopa joskus 90- luvun loppupuolella ystävystyin erään ikäiseni naisen kanssa ja olin hetken hyvin onnellinen tilanteesta, mutta osoittautui, että hän kännissä otti aina uusia miehiä baarista mukaansa. Olisin ollut hänen kanssaan kotona mutta hän halusi mennä ja sitten kun seuraavana päivänä tapasimme, selitti hän taas uudestaan katumustaan, kuinka hän kännissä taas sortui tekemään tyhmästi. Mittani tuli täyteen ja häivyin. Itseluottamukseni mureni tuolloin kait lopullisesti. Työtäkään ei löytynyt vaikka mitä yritin, niimpä join ja pelasin yhä enemmän. Kaikki muu jäi, en enää ostanut vaatteitakaan ennenkuin vanhat olivat hajalla enkä piitannut ulkonäöstänikään enää, parturit ja hammaslääkärit saivat jäädä, vähät rahat kuluivat unohduksen hankkimiseen.
Sukulaisenikaan eivät enää olleet kanssani enempää tekemisissä ja niinkuin sanottu, naispuoleiset eivät minusta kiinnostuneet kun eivät tehneet sitä silloinkaan kun olin edustavampi. Huono itseluottamus tämän kaiken takana varmaankin pohjimmiltaan on mutta ihmettelen vain itsekseni mikä oikein elämän tarkoitus on? Jo 30uotta olen odottanut jotain tarkoitusta tälle taistelulle ja monasti olen ajatellut, että asiat voisivat olla toisin.
Mielestäni olisin ansainnut elämältä jotain parempaa, jos minulla olisi joku joka aidosti välittää minusta, en ikinä jättäisi/pettäisi sellaista naista. Minua suututtaa kun luenkuinka varatut ihmiset hakevat salaista seuraa ja jättävät toisen oman mielihalunsa mukaan. Tuntuu vain etä tässä elämässä pärjäävät kylmät ja röyhkeät,itsekkäät ihmiset parhaiten.
Itse kunnioitan hyviä tapoja ja toisia ihmisiä ja monasti toivon että olisin senverran yksinkertainen etten huomaisi näitä ympäröiviä epäkohtia ja vääryyksiä, joita viattomat saavat kokea. Olen lukenut monista asioista todella paljon ja tiedän paljon eri asioista, koen itseni varsin älykkääksi, mutta se mitä minä en ole oppinut on tämä elämän eläminen oikein ja sen tarkoitus. Tänäänkin ennenkuin aloin tätä kirjoittaa, mietin tämän elämän turhuutta ja sitä että ilman rakkautta kaikki muukin menettää merkityksensä. Tämän yhtälön toteutuminen kohdallani vain tulee koko ajan epätodennäköisemmäksi. Suren tätä, mutta uskon että on muitakin, jotka samanlaisessa tilanteessa odottavat ihmettä elämäänsä.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja tekstini venymistä, mutta kiitos kun jaksoit lukea.
Juttu on siis tällainen: olen 3-kymppinen mies ja koko aikuisikäni olen saanut todeta, ettei minusta ole yksikään nainen kiinnostunut.
Syyt vuosien varrella ovat kaiketi vaihdelleet:
kouluaikoinani olin, -ehkäpä- yksinäisen lapsuuteni(ei ikätovereita)syrjäänveytyvä ja eipä aikaakaan kun minusta tuli otollinen uhri kiusaajille, joiden erilaiset henkiset ja fyysiset iskut minua kohtaan olivat arkipäivää lähes koko peruskoulun 9 vuoden ajan. Välillä onnistuin keplottelemaan jonkin aikaa aina välillä erilaisin kepulikonstein, kuten lahjomalla jonkun "kingin" selustakseni. Se oli kuitenkin valheellista ja tiesin tuolloinkin, että ei minulla ollut "oikeaa" ystävää hetkellisistä helpotuksista huolimatta. Jaksoin kuitenkin päivä päivältä jotenkuten kun ajattelin että kyllä tästä vielä loppu tulee ja elämä muuttuu. Yläasteen jälkeen pääsin opiskelemaan muutamaksi vuodeksi ja se olikin hyvää aikaa jota vieläkin kaipaan silloisen hyvän ilmapiirin ja muutaman silloisen kaverin
ansiosta. (Nykyisin nämä silloiset kaverit asuvat kauempana ja heillä on oma elämänsä, jossa ovatkin mukavasti pärjänneet). Näitä hyviä vuosia varjosti kuitenkin se, että niiden aikana menetin molemmat rakkaat isovanhempani ja se synkisti minua tuolloin, vaikka muutoin kaikki olikin vihdoin hyvin. He olivat tärkeitä minulle, koska lapsuudessani olin heidän kanssaan kaikki päivät, oma isäni lähti maisemista jo ollessani 2-vuotias ja äitini oli työssä aina. Noina opiskeluaikoina oli luokallani parikin minua kiinnostavaa tyttöä, mutta kiinnostus oli vain yksipuolista, vaikka tuolloin olin aika mukavannäköinenkin ja itseluottamustakin oli enkä ollut hiljainen silloin. Kuitenkin nuo vuodet menivät pian ja alkoi uudet ongelmat: lama tuli, eikä löytynyt töitä. 90-luku kului kotona rahattomana istuen. Välillä olin satunnaisissa muutaman kuukauden hanttihommissa tai kursseilla, mutta mikään ei edistynyt. Turhaannuin kun aikaa vain kului eikä asiat parantuneet. Katsoin syrjästä, kun muut pikkuhiljaa olivat päässeet elämän makuun: oli paljon tuttuja joilla jo oli tyttöystävät, hienot autot ja kämpät ym. Aloin lohduttautua alkoholin ja uhkapelien avulla, kun ryyppäsin tai pelasin, sain unohdettua surkean elämän edes vähäksi aikaa. Tämä onnistui kun sain hetkellisen työn aikana pankista lainaa, noin 25000 markkaa. Huomasin että minun oli juotava tai pelattava yhä useammin jotta paha olo peittyisi. Koko ajan kuitenkin kärsin ja toivoin että joskus baarista löytyisi joku, jonka kanssa saisi tarkoitusta elämälleen. Kerran jopa joskus 90- luvun loppupuolella ystävystyin erään ikäiseni naisen kanssa ja olin hetken hyvin onnellinen tilanteesta, mutta osoittautui, että hän kännissä otti aina uusia miehiä baarista mukaansa. Olisin ollut hänen kanssaan kotona mutta hän halusi mennä ja sitten kun seuraavana päivänä tapasimme, selitti hän taas uudestaan katumustaan, kuinka hän kännissä taas sortui tekemään tyhmästi. Mittani tuli täyteen ja häivyin. Itseluottamukseni mureni tuolloin kait lopullisesti. Työtäkään ei löytynyt vaikka mitä yritin, niimpä join ja pelasin yhä enemmän. Kaikki muu jäi, en enää ostanut vaatteitakaan ennenkuin vanhat olivat hajalla enkä piitannut ulkonäöstänikään enää, parturit ja hammaslääkärit saivat jäädä, vähät rahat kuluivat unohduksen hankkimiseen.
Sukulaisenikaan eivät enää olleet kanssani enempää tekemisissä ja niinkuin sanottu, naispuoleiset eivät minusta kiinnostuneet kun eivät tehneet sitä silloinkaan kun olin edustavampi. Huono itseluottamus tämän kaiken takana varmaankin pohjimmiltaan on mutta ihmettelen vain itsekseni mikä oikein elämän tarkoitus on? Jo 30uotta olen odottanut jotain tarkoitusta tälle taistelulle ja monasti olen ajatellut, että asiat voisivat olla toisin.
Mielestäni olisin ansainnut elämältä jotain parempaa, jos minulla olisi joku joka aidosti välittää minusta, en ikinä jättäisi/pettäisi sellaista naista. Minua suututtaa kun luenkuinka varatut ihmiset hakevat salaista seuraa ja jättävät toisen oman mielihalunsa mukaan. Tuntuu vain etä tässä elämässä pärjäävät kylmät ja röyhkeät,itsekkäät ihmiset parhaiten.
Itse kunnioitan hyviä tapoja ja toisia ihmisiä ja monasti toivon että olisin senverran yksinkertainen etten huomaisi näitä ympäröiviä epäkohtia ja vääryyksiä, joita viattomat saavat kokea. Olen lukenut monista asioista todella paljon ja tiedän paljon eri asioista, koen itseni varsin älykkääksi, mutta se mitä minä en ole oppinut on tämä elämän eläminen oikein ja sen tarkoitus. Tänäänkin ennenkuin aloin tätä kirjoittaa, mietin tämän elämän turhuutta ja sitä että ilman rakkautta kaikki muukin menettää merkityksensä. Tämän yhtälön toteutuminen kohdallani vain tulee koko ajan epätodennäköisemmäksi. Suren tätä, mutta uskon että on muitakin, jotka samanlaisessa tilanteessa odottavat ihmettä elämäänsä.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja tekstini venymistä, mutta kiitos kun jaksoit lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
täällä pärjäävät ja saavat kaiken,näinhän se menee ikävä kyllä.
Jaa-a, mitähän tuohon osaisi sanoa.
No ainakin voisit hankkiutua eroon peli-ja viinaongelmista ensi hätään. Niihinhän on saatavissa apua. On turhaa hankkia lisää ongelmia siksi, että on jo joitakin ennestään. Peli- ja viinanhimosta pääsee kyllä eroon. Menet paikalliseen AA-han tai vastaavaan. Et selvästikään ole tyhmä, älä siis syökse elämääsi syvemmälle suohon.
Jahka pääset siinä asiassa voiton puolelle, ovat mahdollisuudet rakkaudenkin löytämiseen paremmat. Vaikutit kirjoituksessasi älykkäältä ja tuntevalta ihmiseltä, olen varma että moni nainen olisi onnellinen tuollaisesta miehestä. Tosin, maailmaan mahtuu nykyään monenlaista huijaajaa, niin miehiä kuin naisiakin, ikävä kyllä. Vaikkapa sellaisia mainitsemasi kaltaisia. Onpa osunut omallekin kohdalleni monta.
Itselläni on myös ollut todella risainen lapsuus, olin myös kiusattu, voisi sanoa että sekä kotona että koulussa. Muutin asumaan yksin 14-vuotiaana. Olen saman ikäinen kuin sinä. Jos jonkinlaista miestä olen nähnyt ja tutustunut, olin todella epätoivoinen jossain vaiheessa. Enkä ole pahan näköinen, voisi sanoa päin vastoin. Arvelin, että juuri siksi vedän puoleeni kaikenlaisia gigoloita, mutta näköjään se onnistuu sitten muiltakin :-) Koko sinkkuajan hoin kuitenkin itselleni, että jos jääräpäisesti olen aina jokaista tapaamaani ihmistä kohtaan rehellinen, ystävällinen, avoin ja luotettava, niin joskus täytyy osua vastaan sellainen, joka osaa arvostaa sitä. Ja osuikin sitten viimein. Tapasimme netissä! En olisi ikinä uskonut, että netistä voi ketään järkevää löytää. Laitoin ilmoitukseni lähinnä puolihuvikseni ja ajankuluksi. No suurin osa vastauksista kyllä oli todella omituisia. Mutta, se yksi hyvähän riittää.
Suosittelen, että otat saman jääräpäämallin käyttöösi. Olet vain sitkeästi juuri tuollainen kuin olet; rehellinen, tunteellinen ihminen. Aivan varmasti vielä tapaat naisen, joka osaa sitä arvostaa, kun vain liikut ja tapaat ihmisiä. Baareissa en oikein usko syntyvän mitään loistavia ihmissuhteita, omalle kohdalleni ei ainakaan ole osunut koskaan. En tiedä onko naisten osalta eri asia, miehet ainakin tuntuvat siellä etsivän yhden yön seuraa. (Tai sitten tosiaan olen gigolomagneetti:-)
Mutta, nyt ensin tuo peli- ja viinasongelma käsittelyyn; et ole vielä niin syvällä, etteikö sieltä pääsisi ylös. Älä hukkaa elämästäsi enää yhtäkään päivää siihen. Kaikki se aika on poissa tulevalta vaimoltasi ;-) Hanki apua tuohon ongelmaan, sillä samalla annat myös sille tulevalle rakkaudellesi paremman mahdollisuuden löytää sinut. En usko hetkeäkään, etteikö tuon luontoiselle miehelle löytyisi kunnollista naista! Aivan varmasti löytyy. Kunhan ryyppääminen ja pelit jäävät pois. Työttömyys ei ole mikään este rakkaudelle.
Ja muista - mieluummin yksin, kuin huonossa seurassa.
Nyt nostat itsesi tuosta suosta ylös! Tuollainen melankolia nyt karkoittaa kaikki naiset ympäriltäsi.
Ajattele mitä kaikkea sinulla on, eikä vaan sitä mitä olet menettänyt. Hanki harrastuksia, auta joitakin, jotka ovat pahemmassa tilassa kuin sinä. Tylsältä se voi kuulostaa, mutta onko jotain parempaa tekemistä? Kun tunnet olosi hyväksi ja hyödylliseksi, muutkin ihmiset hakeutuvat seuraasi helpommin.
Sinulla on ilmeisesti ollut ja on edelleen lievää masennusta. Masennuksesta voi parantua myös ilman lääkkeitä. Kemialliset lääkkeet eivät varsinaisesti paranna masennuksesta vaan toimivat masennuksen pahenemisen estämiseksi.
Näen että olet ilmeisesti jo päässyt jonkinlaiseen ratkaisuun siitä mihin aijot elämäsi jatkossa suunnata. Alkuun kirjoitit että masennuit, koska totesit että ystävilläsi on elämä paremmalla mallilla kuin sinulla. Sinun mielestäsi heillä oli kaikki mitä hyvään elämään tarvitaan. Nyttemmästä elämästäsi pohdit, että rakkaus on kaikki mitä tarvitaan ts. että se on ensisijainen asia mikä elämässä kantaa.
Huomaatko miten maailmankatsomuksesi on muuttunut. Minusta näyttää että nykyään voit oikeastaan paremmin kuin ennen, ja itsekin totesit että olet oppinut näinä vuosina paljon. Mutta tosin mainitsit että et riittävästi. Taidat vaatia itseltäsi aika paljon. Kaikki eivät vaadi itseltään tämän elämän ymmärtämistä tmv. Sinulla on selvä suunta elämässäsi. Haluat jotain uutta ja parempaa. Mikä sinua estää yrittämästä? Pohjalta on hyvä ponnistaa.
Masennus on yleinen sairaus. Masennus ei tarkoita että olisi tuomittu lopullisesti epätyydyttävään elämään. Masennus on vähän samanlainen kuin esim. influenssa. Sen tuloksena kehittyy vastustuskyky influenssan aiheuttamalle mikrobille. Influenssat eivät aina mene hetkessä ohi ja saattavat vaatia kovaakin kamppailua. Lääkäristä saa apua. Masennuksesta toipuu kun löytää oikeanlaiset ratkaisumallit tilanteeseensa. Sinulla on koko elämä aikaa kokeilla ja etsiä sopivia toimintatapoja, joilla saat elämääsi tyydytystä.
Hyvää kesän jatkoa! =)
Kiitos ilahduttavista ja uskoa tuovista vastauksistanne, hyvää kesää Teille jokaiselle!
Ehkäpä tämä tästä...