naiset ihastuu murhaajiin

logiikan kukkanen

Minua on aina ihmetyttänyt sellainen naisen logiikan kukkanen, että niin monet naiset ihastuvat ja rakastuvat murhamiehiin. Åmselen kolmoissurmaaja Juha Valjakkalakin (vai mikä Nikita Fouganthine se nykyään on nimeltään) taitaa olla mennyt naimisiin vankilassa ollessaan peräti kolme kertaa ja poliisinmurhaaja Sten Christensen sai tunnetusti vankilaan satoja (!) rakkauskirjeitä naisilta ja meni tanskalaisessa vankilassa naimisiin suomalaisen naisen kanssa.

Logiikka lienee seuraava: Murhamiehen täytyy olla naisten mielestä aivan poikkeuksellisen herkkä yksilö. Hänellä on ollut onneton lapsuus, jonka seurauksena hän on syyttä suotta ajautunut huonoille teille ja eräänä päivänä hänellä sitten vain napsahtaa. Häntä pitää sääliä ja rakastaa, kyllä hän sitten paranee ja saa elämänsä taas järjestykseen. Ulkoisesti karski ja vaarallinen, mutta pohjimmiltaan herkkä ja rakastettava mies.

Tuhannet kamalan lapsuuden kärsineet miehet jotka eivät ole eksyneet huonoille teille eivät ole naisten suosiossa, sillä he eivät ole naisten logiikan mukaan tarpeeksi herkkiä, vaan pelkästään luusereita. Ilmeisesti kaikkien yksinäisten, elämän kolhineiden miesten pitäisi sortua henkirikosten polulle, jotta he saisivat osakseen naisten huomion ja rakkauden.

20

1466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ole loppujen

      lopuksi melko marginaalista. Itsekään en naisena ymmärrä niitä naisia, jotka hullaantuvat murhamiehiin. Täysin käsittämätöntä.

      • miten niin?

        Suomessa on tuhansia kunnollisia miehiä, jotka eivät ole saaneet sitä ensimmäistäkään naista ja murhamiehet saavat satoja rakkauskirjeitä ja lukuisia naimatarjouksia, joten miten niin kyse on marginaalisesta ilmiöstä? Minullakin on ollut monia ihan asiallisia seuranhakuilmoituksia netissä ja lehdissä, mutta hyvin harvoja vastauksia olen saanut ja vielä harvempi niistä on johtanut mihinkään konkreettiseen.

        Ihan selvästi murhamiehissä täytyy olla jotakin kiinnostavaa joka nostaa heidät naisten mielestä tavallisen massan yläpuolelle. En ole kuitenkaan huomannut, että vastaavasti naispuoliset rikolliset saisivat lukuisia rakkauskirjeitä miehiltä.


      • naista kaikista
        miten niin? kirjoitti:

        Suomessa on tuhansia kunnollisia miehiä, jotka eivät ole saaneet sitä ensimmäistäkään naista ja murhamiehet saavat satoja rakkauskirjeitä ja lukuisia naimatarjouksia, joten miten niin kyse on marginaalisesta ilmiöstä? Minullakin on ollut monia ihan asiallisia seuranhakuilmoituksia netissä ja lehdissä, mutta hyvin harvoja vastauksia olen saanut ja vielä harvempi niistä on johtanut mihinkään konkreettiseen.

        Ihan selvästi murhamiehissä täytyy olla jotakin kiinnostavaa joka nostaa heidät naisten mielestä tavallisen massan yläpuolelle. En ole kuitenkaan huomannut, että vastaavasti naispuoliset rikolliset saisivat lukuisia rakkauskirjeitä miehiltä.

        Suomen naisista on aika marginaalista.

        Ehkä ne naiset hakevat jännitystä tylsään elämäänsä. Et kai sinä sellaista naista haluaisikaan itsellesi?


    • jotain tuollaista,

      itse näin läheltä "rakkaussuhteen" tai jonkunlaisen yritelmän, jossa toisena osapuolena oli ilmeisen vaarallinen rikollinen ja toisena mielenterveyspotilas, jälkimmäinen oli nainen. Tämä nainen oli todella rakastunut tähän mielentilatutkimuksessa olleeseen mieheen, he olivat samassa sairaalassa. Jotenkin siitä jäi tunne, että nainen ehkä näki tämän miehen sellaisena, johon hänellä voisi olla mahdollisuus, koska tämä tulisi todennäköisesti olemaan suljettuna vankilaan pitkäksi ajaksi, muita miehiä nainen ei kovin helposti tulisi saamaan.
      Vaikea sanoa mikä siinä oli oikeasti taustalla, vaikea on ymmärtää rakastumista jo vankilassa olevaan henkilöön, josta ei muuta tietä kuin että tämä on murhaaja.

    • Virpi Butt

      sai satoja rakkauskirjeitä miehiltä. Samoin tappaja Sanna Sillanpää.

    • ei paapontaa

      Eivät nämä mainitsemasi murhamiehet näiden naisten silmissä ole olleetkaan mitään paapottavia reppanoita, jotka herättävät 'äidin' vaistot; päinvastoin, eikö ole ihan yleisesti tiedossa, että kyseiset henkilöt ovat olleet hyvinkin dominoivia ja omalla erikoisella tavallaan karismaattisiakin.

      Siihen en kyllä osaa vastata, miksi nainen nimenomaisesti hakeutuu murhamiehen vaimoksi.

      • johtuu siitä ...

        että naiset ovat eläimiä


      • Tyttölöinen
        johtuu siitä ... kirjoitti:

        että naiset ovat eläimiä

        Minä luulen, että kyseessä on jonkinsorti "valta" mikä näissä murhamiehissä naisiin vetoaa. Valtaa omaava, karismaattinen "renttu" mies vaan yksinkertaisesti jollain alkukantaisella tavalla kiihottaa naista. Voisi verrata siihen kuinka miehet haluavat nuoria ja kauniita, hedelmällisiä naisia.
        Ihmiset ovat jollain tasolla vielä viettiensä viemiä.


      • taas naisen logiikkaa?
        Tyttölöinen kirjoitti:

        Minä luulen, että kyseessä on jonkinsorti "valta" mikä näissä murhamiehissä naisiin vetoaa. Valtaa omaava, karismaattinen "renttu" mies vaan yksinkertaisesti jollain alkukantaisella tavalla kiihottaa naista. Voisi verrata siihen kuinka miehet haluavat nuoria ja kauniita, hedelmällisiä naisia.
        Ihmiset ovat jollain tasolla vielä viettiensä viemiä.

        Mitä valtaa muka on elinkautiseen tuomitulla vangilla? Pultsarillakin on enemmän valtaa ja vapautta päättää elämästään kuin vangilla. Järki käteen naiset! Ajatelkaa joskus aivoillanne älkääkä jalkovälillänne.


    • Daydream

      Tahtoistko sitten itsellesi naisen, joka ajattelee miehistä noin? Että nämä langenneet ovat ressukoita, joita pitää äidillisesti rakastamalla ohjata oikealle tielle, kun eivät siihen itse pysty? Että kaikenlainen käytös käy, ja kaiken voi selittää lapsuuden traumoilla?

      Minä en naisena todellakaan ymmärrä, mikä noissa pahantekijöissä viehättää - varsinkin kun tietää mihin he pystyvät. Minusta ihminen voi elämässään ja teoissaan ylittää tiettyjä rajoja vain kerran...

    • Tilaston poikkeus

      Valjakkalan naisista kaikki ovat olleet lusimassa itsekin, yleensä väkivaltarikoksista (satuin lukemaan lehdestä).

      Steen Christensen ei saanut satoja vaan joitakin kymmeniä kirjeitä. Yhdeltäkään täysjärkiseltä hän ei varmastikaan kirjeitä saanut. 2,5 miljoonaan naiseen kun mahtuu tuhansia vakavista psyykkisistä häiriöistä kärsiviä naisia. Osa naisista saattaa olla itse rikollisia.

      Ja saavathan rikolliset naisetkin aina miehiä. Että näin päin myös.

    • naisia

      ...naisia lienee liikenteessä yhtä paljon kuin miehiäkin.Joten sanonta vakka kantensa...

    • Anonyymi

      Tuota asiaa jonkin verran ihmetellyt itsekin vuosien mittaan. Esimerkiksi psykopaatti Charles Manson sai paljon ihailijapostia naisilta vankilassa ollessaan. Ja moni muukin raakoihin rikoksiin syyllistynyt on saanut ja suoraan naimatarjouksiakin ja Suomessakin. Tätä ilmiötä selitetään usein juuri kuten avauksessa tehdään, koska useimmat noista naisista vaikuttavat ihan normaaleilta, mutta onkohan se aina niin? Esimerkiksi tuossa Mansonin tapauksessahan kyse oli selvästikin rikollisesta paatuneesta psykopaatista ja naisten on täytynyt se myös ymmärtää. Joten eiköhän se ole niin, että paha vetää puoleensa pahaa. ”Devil in disguise” ja voi olla hyvän näköinenkin ja vaikuttaa ihan normaalilta, mutta olla silti sisimmässään paha. Satanistit ovat usein juuri tuollaisia ja ei niitä helppo ole tunnistaa.

    • Anonyymi

      Niinhän monet miehetkin ihastuvat ja rajastuvat tuollaisiin naisiin. Naiset saavan aivan yhtälailla kivrn sisään fanipostia miehiltä. Onko miehillä sama logiikka siihen ihastumiseensa?

      • Anonyymi

        Lukemani perusteella naisten ihastuminen ja yhteydenotto vaarallisiin vankilatuomiotaan istuviin väkivaltarikollisiin on huomattavasti yleisempää kuin miesten vastaava toiminta. Joukkomurhaaja Breivikkikin saanut 800 kirjettä vuodessa naisilta ja tytärtään 20 vuotta kellarissa vankinak pitänyt ja sännöllisesti raiskaillut JosepH Fritzlkin satoja kirjeitä. Tämä on aika erikoista kyllä, eivätkä psykologitkaan täysin tätä ilmiötä ymmärrä. Suurin osa näistä naisista lienee väkivaltarikollisia ihannoivia ja mitä pahempi ja pahamaineisempi murhaaja kyseessä, sitä parempi joillekin ihastuneille. Ei tuohon oikein muuta selitystä ole kuin, että tuollaisten naisten itsetunto ei ole terveellä pohjalla ollenkaan ja ovat itsekin jonkin asteisia psykopaatteja usein. Monet ihmiset kykenevät kätkemään taitavasti todellisen sisimpänsä ja motiivinsa. Lapsuuden traumat ja ikävät kokemukset eivät tätä imiötä ainakaan selitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukemani perusteella naisten ihastuminen ja yhteydenotto vaarallisiin vankilatuomiotaan istuviin väkivaltarikollisiin on huomattavasti yleisempää kuin miesten vastaava toiminta. Joukkomurhaaja Breivikkikin saanut 800 kirjettä vuodessa naisilta ja tytärtään 20 vuotta kellarissa vankinak pitänyt ja sännöllisesti raiskaillut JosepH Fritzlkin satoja kirjeitä. Tämä on aika erikoista kyllä, eivätkä psykologitkaan täysin tätä ilmiötä ymmärrä. Suurin osa näistä naisista lienee väkivaltarikollisia ihannoivia ja mitä pahempi ja pahamaineisempi murhaaja kyseessä, sitä parempi joillekin ihastuneille. Ei tuohon oikein muuta selitystä ole kuin, että tuollaisten naisten itsetunto ei ole terveellä pohjalla ollenkaan ja ovat itsekin jonkin asteisia psykopaatteja usein. Monet ihmiset kykenevät kätkemään taitavasti todellisen sisimpänsä ja motiivinsa. Lapsuuden traumat ja ikävät kokemukset eivät tätä imiötä ainakaan selitä.

        Ei se vaikuta olevan sen yleisempää. Tietysti miehiä on vankiloissa todella paljon enemmän, eli kappalemäärät eivät millään voi olla yhtö suuria. Suhteessa yhtä "kuuluisat" naisvangit saavat kuitenkin yhtä paljon postia miehiltä, kuon miehet naisilta. Heti, jos joku nainen on tehnyt riittävän pahoja asioita päästäkseen otsikoihin, alkaa innokkaiden kirjeitä virrata. Tietysti, naiset eivät tee läheskään yhtä usein asioita, joilla pääsisi otsikoihin.


    • Anonyymi

      Jotkut naiset on sanoneet että tällainen mies on turvallinen ja pystyy heitä puolustamaan. Ei tarvitse pelätä mitään. Lisäksi hälytyskellot soi aina kun nainen sanoo luottavansa 100% johonkin ihmiseen. Ehkä nämä naiset on sellaisia jotka tarvitsee talutusta ja suojaa enemmän. Itse näkisin että juuri se murhamies on riski ja olet lähempänä kuolemaa kuin koskaan ennen.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti pelokkaita ja huono itsetunto taustalla. Eivätkä usein ymmärrä pahuuttakaan ja sitä, että kaikkia ihmisiä ei voi “parantaa” ja muuttaa, jos pahuus on sielussa. Psykopaatit kiehtovat usein jopa siinä määrin, että ollaan valmiita parisuhteeseen oikopäätä, mutta asian vakavuutta ei ymmärretä kuin vasta omien kokemusten kautta ja sitten ollaankin lopulta täysin alistettuja ihmisraunioita, jos nyt hengissä edes selvitään.


    • Anonyymi00019

      Ainakin tämän palkkamurhaajamme vaimo sanoi että hänen miehensä on turvallinen. Jokainen ihminen pysyy aseella tappamaan toisen näin halutessaan se ei tee ihmisestä mitenkään erityistä ja kyvykästä. Erona että moni ei ole niin typerä että sellaiseen lähtisi mukaan. Jengiläisten vaimoilla on varmaan joku korkealentoinen kuva miehistään mutta todellisuudessa ne on pieneksi pojiksi jääneiden keskenkasvuisten ihmisten paikka jotka ei sovellu yhteiskuntaan. Ovat sitten perustaneet kerhon jossa voi toisia puukotella selkään ja rottailla sekä patsastella liiveisssä ihan kuin olisi jotain valtaa. Kukaan normaali järjellä varustettu ihminen ei näihinkään halua mukaan vaikka maksettaisiin. Kerhojen naiset on aina samanlaisia kakkostason maalipyttyjä puhkinussittuja lutkia jotka yrittävät ratsastaa vielä näiden ressukoiden maineella.

    • Anonyymi00020

      Eivät kaikki naiset suinkaa ihastu murhaajiin tai muihin elämän luusereihin vaan TIETYN tyyppiset luuserimuijat ihastuvat. Sellaiset jotka eivät arvosta itseään ja ovat tottuneet olemaan kynnysmattona miehille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      307
      26939
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2304
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      201
      1640
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1570
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      35
      1431
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1331
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      94
      893
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      830
    Aihe