Kun on ollut pitkään tai oikeastaan koko elämänsä yksin ja kun tulee tilaisuus päästä treffeille rupeaa tuntumaan siltä ettei sinne sittenkään haluaisi mennä. Olen niin tottunut yksinoloon että muutos vähän pelottaa. Aion kuitenkin pitää päätöksestäni kiinni sillä mitään menetettävääkään minulla ei ole, paitsi vapauteni. Muutokset ovat aina vaikeita vaikka se oliskin positiivinen asia. Ties kuinka monta kertaa olen perunut treffit ja toinen on joutunut pettymään, mutta tällä kertaa en aio antaa niin käydä. Silloin olin vielä nuori ja tyhmä, nyt jo aikuinen ja kypsempi.
Pitkän yksinolon jälkeen
treffeille
92988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaan treffeille ja onnea sulle!!!
Voi kun kirjoitit kuin omasta elämästäni. Olen 50-nen nainen ja olen myöskin ollut pitkään yksin. Vaikka sitä kaipaa elämänkumppania, niin sen löytymisen eteen ei oikein uskalla enää tehdä mitään. Pitkään olin tyytyväinen yksinasumiseeni. Sitten uskalsin yrittää, mutta... Huonoja kokemuksia lopunperin kaikki. Nyt nämä kokemukset ovat opettaneet kai vielä varovaisemmaksi ja minusta tuntuu, että ok. Olen pari kertaa nimittäin uskaltautunut treffeille. Ensimmäinen tyyppi (toiselta paikkakunnalta) tuntui minusta tosi mukavalle, ja luulin jo löytäneeni sielunkumppanin. Ihastuin... ja petyin sitten rankasti. Puoli vuotta meilailtiin, tavattiin pari kertaa. Sitten hän sanomatta sanaakaan törkeästi sulki e-mailinsä minulta, vaikken mikään häirikkö ollutkaan. Heitti minut pois elämästään. Ei mitään selityksiä, ei mitään. Se oli vaan siinä. Sulkeuduin kuoreeni ja ajattelin, että nyt saa tämä nöyryyttäminen riittää. Kaikki miehet ovat sikoja. Toinen tyyppi tuli elämääni vuoden kuluttua. Kirjoiteltiin ja sitten tavattiin. Ihastuttiin kaiketi molemmat. Tapailtiin aika monta kertaa. Hänkin asui toisella paikkakunnalla. Mutta nyt yhteydenpitomme on hiljentynyt. Väittää työasioiden vievän kaiken ajan. Eli näin ne suhteet alkaa ja loppuu.
Toivottavasti sinä löydät jotain parempaa. Zemppiä sinulle. Minä tyydyn nyt kohtalooni ja tähän yksinolooni.
Minusta on hienoa lukea, että teillä on rohkeutta etsiä kumppania pitkänkin yksinolon jälkeen. On se vain kaipuu kaikilla rakastaa ja tulla rakastetuksi ja ehkä suurin este siinä tiellä on epäonnistumisen pelko. Mitäpä sitten jos minä ihastun ja vastapuoli ei? Aina on se riski, että sydän särkyy. Mutta ei ole oikotietä onneen, vaan se riski on otettava. Mutta vaikka kaikki ei menisikään toiveiden mukaan, niin jokaisesta kokemuksesta voi oppia jotain. Näistä sitä elämänkokemusta kertyy ja ensi kerralla on taas vähän viisaampi.
Haluaisin siis sanoa, että toivon kaikkea hyvää seuranhakuun, ja että ei pidä lannistua mahdollisista takaiskuista, vaan olla iloinen, että sai tällaisenkin kokemuksen muistojen kokoelmiin.
Niistä valtaosa päättyy yhtä äkkiä ja yllättäen kuin alkoikin, kannattaa pitää odotukset realistisina.
mä nimittäin olin 5 vuotta yksin mutta sit tuli kompuutteri taloon ja vähän chattia ja meseä ja HUI, oli tällit sovittu! =) Jännitin kyl sit niin pirusti
mutta tais kannattaa mennä, nyt ollaan kateltu toisiamme pian puoltoista vee ja kihlat vaihettiin just... Käy tsekkaamassa, aina voit jättää leikin sikseen jos ei miellytä. Tsemiä vain! =)
PS. Terveisiä mun Markolle... ;-)
Aion kyllä mennä sinne, piti vain asiaa hieman pohtia koska en usein tuommoista tee. Toivottavasti toinenkin osapuoli tulee paikalle, ja jostain syystä en usko että tulee mitään epämiellyttäviä hetkiä.
Tiedätkö, olisin voinut kirjoittaa tuon kirjoituksesi lähes sanasta sanaan, tosi kielioppivirheitä olisi tullut enemmän. Älä tee mitään sellaista mitä et itse halua, jos et halua mennä treffeille niin älä mene pelkän tavan vuoksi.
Itse olen polkenut lähtökuopissa 2,5 vuotta, tosin vasta vuoden olen oikeasti harkinnut treffeille menemistä. Yhdet treffit olen jo kokenut, mutta himma kuivui kokoon.
Olen kyllä menossa treffeille juhannuksen paikkeilla vaikka välillä tuntuu siltä etten ansaitsisikaan semmoista. Yksin en enää halua olla, olisikin mukavaa jos löytyisi elämänkumppani tällä tavalla. Kaverit tai kukaan muukaan ei ole painostamassa, ihan vapaaehtoisesti aion mennä. Jännittäminen on oikeastaan ainoa syy miksi voisin skipata homman, mutta sekin on vain tekosyy. En peru treffejä jännityksen vuoksi, se olisi väärin toistakin kohtaan.
Joo, yksinolo ei ole herkkua kun se jatkuu tarpeeksi kauan. Ei muuta kuin hymyssä suin kädet täristen katselemaan millaiseen mörökölliin olet tullut tutustuneeksi.