olen ollut vuoden rapiat naimisissa, nyt sekoilin (suutelua; ei mennyt pidemmälle!) itseäni hiukan nuoremman miehen kanssa ja aloimme armottoman gsm-faxailun, soittelemmekin. En ole nähnyt sen illan jälkeen, ehkä haluaisinkin, Hän ainakin haluaa. En tiedä, rakastanko miestäni vai olenko vain "tyytyväinen" häneen - tapaus Tuttu ja Turvallinen!! Naimisiin menin rakkaudesta, kuitenkin, puoliksi "pakolla", sillä en ole koskaan pitänyt avioliitosta instanssina. Haluan olla ehkä villi ja vapaa.. ehkä.. auttakaa hyvät ihmiset!! Kipeästi kaipaan apua..
naimisissa, surullisesti ihastunut toiseen
paula
101439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En tajua kaltaisiasi ihmisiä.minkä ihmeen takia naimisiin menit kun olet heti kaatumassa uuden miehen syliin?Naimisiinmeno pitäisi olla kaiken rakkauden ja unelman täyttymys,halu antaa ja ottaa puolisolta ja puolisolle.kyllä ihmiset on tyhmiä.jotkut vaan hyppii naimisiin,ja itkee täällä kuinka on jo ihastunut uuteen.toisilla on todellisia ongelmia,ja yrittävät taistella kaikkensa että suhde säilyisi.ihme toimintaa.ja aivan turha sanoa että"en voinut tietää".jos et ollut varma rakkaudestasi,ei olisi kannattanut mennä naimisiin.
Mua vituttaa ihan kamalasti ihmiset, jotka piipertävät täällä muutaman kuukauden naimisissaolon jälkeen, kuinka he eivät ole enää varmoja mistään jne. Perkele. Naimisiinmenemisellekin pitäisi säätää joku laki ja koulutus ja pääsykoe, ettei kaikenmaailman irtoihmiset pääse alttarille. Juuri tuollaisten ihmisten takia erotilastot komeilee. Naimisiin mennään vaan sentakia, että voi sitten kavereille kehuskella ja ihmetellä, kuinka meni naimisiin. En tippaakaan moralisoi tai muutenkaan ota enempää tähän kantaa mutta tollaset ÄMMÄT on syynä murhiin, tappoihin, eroihin, VITUTUKSEEN ja yleiseen moraalin murenemiseen!
on hienoa huomata ettei täällä kaikki juokse naimisiin vain sen takia että saadaan hyvät kemut ja kivat jutut.Sen kerran kun tässä maailmassa menen naimisiin,niin arvostan,huolehdin ja pidännhuolta liitostani.ja ennen kaikkea,menen sen ihmisen kanssa,jonka kanssa menen sitten hautaankin ja jota rakastan niin paljon ettei kukaan muu saa päätäni suuntaan eikä toiseen.kiitos.
Noniin. Kuten triljoonassa tänne kirjoittamassani viestissä olen todennut, olen eroamassa. Prosessi nyt vie aikansa... Tuntuu vain pahalta lukea väitteitä, että naimisiin mentäisiin heppoisin perustein. Uskon - vailla loogisen pikkutarkkuuden kestäviä perusteita - että pääasiassa naimisiin mennään vilpittömin toivein, rakkaudesta ja omasta halusta.
Avioliittoni ei siis kestänyt kovin kauan. Naimisiin menoa ennen kävi pari kertaa mielessä, että olenkohan tekemässä oikeaa ratkaisua. Uskoin vilpittömästi, että epäröinti kuuluu asiaan: ajattelin olevani sitoutumassa loppuiäkseni. Mietin vakavasti, että mitä jos minä tai vaimoni muutumme jotenkin merkittävästi. Päätin lopulta että menen hänen kanssaan naimisiin. Että uskallan luvata edes haluavani rakastaa häntä ja sitoutua.
Ja kuinkas kävi. Minä muutuin ja vaimoni muuttui. Ei mennyt kuin muutama kuukausi häistä, ja täysi parisuhdehelvetti oli pystyssä. Välillä toki saimme asiamme jonkinmoiseen järjestykseen, ja välillä oli useiden kuukausien hyviä jaksoja. Parin vuoden riitelyn jälkeen joitain suhteen alkuvaiheessa olleita ongelmia nousi esiin... nyt vain suhde on niin huonossa jamassa, että taitaa olla viisainta vain erota. Olemme molemmat vielä nuoria ja uskon että kummallakin on mahdollisuus uuteen, parempaan liittoon virheistä viisastuneina.
Samaan aikaan kuulin etäisestä sukulaispariskunnasta joka oli tekemässä eroa... vuosikymmenten liiton jälkeen. Mies kuoli ennen eroa. Näköjään se ero voi vilpittömästä halusta huolimatta iskeä missä vaiheessa tahansa. Eikä ainakaan sukulaisteni kohdalla taatusti voi puhua häiden huumasta. Niistä oli noin 40 vuotta aikaa, eikä siihen aikaan työläiset prinsessahäitä viettäneet.
Tässä arvosteltiin ensimmäistä kirjoittajaa.voi olla että sinä olet sitten vastuuntoisempi ,en tiedä.mutta silti ihmettelen käytöstäsi.epäilit naimisiinmenoa juuri häiden kynnyksellä,eikö silloin olisi pitänyt herätyskellojen soida?eikö tuollainen päätös ole niin vilpitön ja varma ,ettei moisia mietteitä edes tule.Ihmettelen myös sitä,kuinka voitte yhtäkkiä muttua muutamassa kuukaudessa,jos todella olitte tuntenut jo vuosia...?epäielen suuresti,että sinunkin takaraivossa oli tieto siitä että eroaminen on nykyään yhtä helppoa ja normaalia kuin sukkienvaihto,ja siksi menit naimisiin epäilyistä huolimatta.tämä minun mielipiteeni.
Kuten koitin sanoa, hälytyskellot soivat, mutta arvioin epäröinnin kuuluvan suurien päätösten tekemiseen. Minulle yleensäottaen tulee epäileviä mietteitä kaikkien suurten päätösten edellä. Rationalistit kutsuisivat sitä harkinnaksi. Minä taas pidän hämmentävien ja epäilysten puuttumista sinisilmäisyytenä. Olisin varmasti onnellisempi sinisilmäisenä. Ainakin päätöstenteko olisi helpompaa. Mutta kun minä en ole sellainen, ja silti elämässä pitää pystyä tekemään päätöksiä.
Saathan sinä epäillä minun ajatuksistani vaikka mitä - ja kuten nimimerkkisi sanoo - et ymmärrä. Toivoisin siis ettet pistä minun päähäni ajatuksia joita et ymmärrä, ennen kuin pystyt osoittamaan että osaat lukea ajatuksia. Eikä eroaminen todentotta ole ollut kuin sukkienvaihtoa. Edes parisuhdehelvetin päättyminen ei muuta sitä seikkaa että vaimoni on ollut minulle tärkeä - ja on siis edelleen.
Siitä muuttumisesta: en tosiaan tiedä täsmälleen mitä tapahtui, mutta kuitenkin monen vuoden tuntemisen jälkeen molemmat muuttuivat. Vaimoni muuttui valtavan omistavaksi, ja kun minä olen aina tuntenut tarvitsevani tilaa, se alkoi ahdistaa. Muutoksen syitä ja syitten syitä on loppumaton ketju, joten jossain vaiheessa on vain pakko todeta että hyvälläkään tahdolla kaikkea ei voi ymmärtää. Ehkä joku psykologi voisi selvitellä edes päällisin puolin naimisiinmenosta aiheutuvia asenteiden muutoksia.
(Minä en vesitä ajatuksiani turvautumalla fraasiin 'tämä on minun mielipiteeni'.)
Minä "vesitin" tekstini siksi,ettei sinun olisi tarvinnut repiä pelihousujasi.mutta eiköhän sanottavat ole nyt sanottu.
oletko varma, että oot tehnyt kaiken tarpeellisen liittosi eteen? Tutkimusten mukaan monet katuvat jälkikäteen sitä, että eivät sittenkään tehneet kaikkea..esim. käyneet parisuhdeneuvonnassa (kirkon kautta sellainen on käsittääkseni ilmaista eikä sinänsä uskonnollista) tai jollain avioparileirillä (esim. NMKY), jossa käsitellään mm. kommunikaatioon liittyviä juttuja.
En väitä, että olisit eroamassa heppoisin perustein, mutta toivoisin vain, että ihmiset (yleisesti ottaen) tekisivät ensin kaiken voitavansa nykyisen suhteen paranemisen eteen ennen kuin etsivät ulospääsyä suhteesta. Jos ihmiset ovat parissa kuukaudessa muuttuneet niin paljon, niin eikö ole mahdollista myös muuttua takasinpäin yhteiseen suuntaan, jos vain haluaa..?
Talousihmisenä voin sanoa, että jos kaveri on kovin sinisilmäinen, niin tuollaiset suhteet voi tulla maksamaan rahallisestikin muun paskan lisäksi.
Itse olen ollut onnellisesti naimisissa muutaman vuoden ajan ja menin rakkaudesta naimisiin tutun ja turvallisen, ihanan miehen kanssa. Sattui vain käymään niin, että rakastuin itseäni 20 vuotta vanhempaan mieheen. Meillä oli suhde, joka jatkui muutaman kuukauden ajan, kunnes kerroin rakastajalleni, että aion palata mieheni luokse, sillä omantunnontuskani on niin kamala ja tajusin, että tuo suurensuuri hullaantumiseni tuohon vieraaseen mieheen ei kuitenkaan loppujenlopuksi ollut lähelläkään niitä syvällä,syvällä sydämessä olevia rakkaudentunteita aviomiestäni kohtaan. Nykyään, vielä sillointällöin kaipaan salaista rakastajaani, mutta tiedän, että parempi on näin, enkä missään tapauksessa halua satuttaa ihanaa aviomiestäni kertomalla hairahduksestani!Luulen, että meidän kaikkien täytyy joskus kokeilla "ruohoa aidan toisella puolella"ymmärtääksemme paremmin, mikä oikeastaan on kaikista tärkeintä ja arvokasta .Tottahan toki vielä on fakta, että ihminen ei ole yksiavioinen nisäkäs...