Annoin

puhelinnumeroni ja sanoin että jos kiinnostaa niin soita.
No hän soitti ja kertoi että on vielä entinenkin suhde sekaisin.
(En siis aio sotkeutua hänen ja nykyisen naisystävän väleihin).
Nyt sitten jäin miettimään että onko hän kiinnostunut minusta vai soittiko kohteliaisuudesta.
Ja jos hän saa nykyisen suhteensa selvitettyä (mahdollinen ero) niin voisiko minulla olla mahdollisuuksia.

Häneltä itseltään en voi kysyä tätä kun en näe häntä varmaan pitkään aikaan ja numerokin oli salainen.
Hänellä siis on minun numeroni.
2391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikeastiko haluat olla varalla ja odotella jos mies nyt vaikka saisi suhteensa joten päätökseen? Noinko epätoivoinen ja lääpälläsi häneen olet, että odotat kilttinä tyttönä kunnes hän pääsee jostain toisesta eroon?

Äänestä
  • minä olen mutta en suinkaan jää odottelemaan hänen mahdollista "vapautumista" edellisestä.
    Tarkoitukseni oli vain kysyä mielipiteitä ihmisiltä.
    Muuten ihan mielenkiintoinen mies, mutta kuten jo yllä sanoin en jää odottelemaan.

    Elän omaa ihanaa vapaata elämää ja kaiken lisäksi on kesä ja aurinko paistaa.
    Onhan noita vapaitakin miehiä maailmalla jos vain lähtee katselemaan....

    Enkä minä niin miehenkipeä ole että.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehelle kirjoitti:

puhelinnumeroni ja sanoin että jos kiinnostaa niin soita.
No hän soitti ja kertoi että on vielä entinenkin suhde sekaisin.
(En siis aio sotkeutua hänen ja nykyisen naisystävän väleihin).
Nyt sitten jäin miettimään että onko hän kiinnostunut minusta vai soittiko kohteliaisuudesta.
Ja jos hän saa nykyisen suhteensa selvitettyä (mahdollinen ero) niin voisiko minulla olla mahdollisuuksia.

Häneltä itseltään en voi kysyä tätä kun en näe häntä varmaan pitkään aikaan ja numerokin oli salainen.
Hänellä siis on minun numeroni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu