Ex laittoi eron vireille, muutti pois ja otti puolet lapsista huollettavakseen näin aluksi.
Koko tilanne on mulle nyt sellainen mitä en kestä.
- minulla olevat lapset muistuttaa läsnäolollaan vaimostani, etenkin jos haluan antaa lapsille läheisyyttä, niin tilanteessa tulee liikaa tunteita kestettäväksi. Tulee myös vihaa exää kohtaan.
- en ole halunnut itselleni tällaista vanhemmuutta, eli vastaan kahdesta pienestä lapsesta yksin 24/7 lukuun ottamatta paria vuorokautta kuukaudessa, jolloin kaikki 4 lasta on minulla tai exällä. Sitten tähän tietenkin kuuluu myös useita lasten päivävierailuja.
Nyt vielä kun kaikki on hyvin, siis jaksan vielä siinä rajoilla(kun olen lomalla) ja lapset pärjää ok, niin mietin, että minulla olevat lapset voisivat olla exällä myös (hän ei halua sitä, mutta ei hän halua kaikkia neljää yhdessäkään katsoa).
Tiedän, että olen nyt itsekäs, kun haluan kaikkien lasten olevan äidillään. Tottakai tapaisin heitä säännöllisesti ja ottaisin myös yökylään ja voisin silti elää omaa elämääni, siten, että exä ei tulisi tunteisiini vaikuttamaan siten, kuin nyt.
Mutta eikö tällainen ratkaisu ole kuitenkin yleisin käytäntö, että kaikki lapset ovat jommalla kummalla vanhemmalla?
Tilanne on muutenkin sellainen, että en todellakaan kykene (enkä halua) löytämään tähän tilanteeseen kumppania, joka haluaisi osallistua tällaisen perheen arjen pyöritykseen.
En ole keksinyt muuta ratkaisua, kuin "lasten luovuttaminen" äidilleen, joka ilmoittaa itse, että ei voi jaksaa niitä kaikkia hoitaa.
Koko tilanne on mulle nyt sellainen mitä en kestä.
- minulla olevat lapset muistuttaa läsnäolollaan vaimostani, etenkin jos haluan antaa lapsille läheisyyttä, niin tilanteessa tulee liikaa tunteita kestettäväksi. Tulee myös vihaa exää kohtaan.
- en ole halunnut itselleni tällaista vanhemmuutta, eli vastaan kahdesta pienestä lapsesta yksin 24/7 lukuun ottamatta paria vuorokautta kuukaudessa, jolloin kaikki 4 lasta on minulla tai exällä. Sitten tähän tietenkin kuuluu myös useita lasten päivävierailuja.
Nyt vielä kun kaikki on hyvin, siis jaksan vielä siinä rajoilla(kun olen lomalla) ja lapset pärjää ok, niin mietin, että minulla olevat lapset voisivat olla exällä myös (hän ei halua sitä, mutta ei hän halua kaikkia neljää yhdessäkään katsoa).
Tiedän, että olen nyt itsekäs, kun haluan kaikkien lasten olevan äidillään. Tottakai tapaisin heitä säännöllisesti ja ottaisin myös yökylään ja voisin silti elää omaa elämääni, siten, että exä ei tulisi tunteisiini vaikuttamaan siten, kuin nyt.
Mutta eikö tällainen ratkaisu ole kuitenkin yleisin käytäntö, että kaikki lapset ovat jommalla kummalla vanhemmalla?
Tilanne on muutenkin sellainen, että en todellakaan kykene (enkä halua) löytämään tähän tilanteeseen kumppania, joka haluaisi osallistua tällaisen perheen arjen pyöritykseen.
En ole keksinyt muuta ratkaisua, kuin "lasten luovuttaminen" äidilleen, joka ilmoittaa itse, että ei voi jaksaa niitä kaikkia hoitaa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
vaadit että äidin on jaksettava.... tosi itsekästä... Riippumatta siitä kuka eron laittaa vireille, se ei ole kummallekaan helppo asia, siihen toisen olisi yksin jaksettava koko rakasta laumaa paimentaa eteenpäin, että sinä pääsisit helpommalla.... Aivan samallailla vaimosi voimavarat on koetuksella kuin sinunkin. Eiköhän sinunkin olisi aika ajatella sitä miten lapset pääsevät vähimmillä vaurioilla äidin ja isän erosta, eikä sitä että et lasten kanssa voi hommailla uutta kumppania!
"vaadit että äidin on jaksettava...."
En vaadi, mutta tiedän että itse en jaksa.
En ole tätä tilannetta itselleni valinnut. Ex on tämän valinnan tehnyt.
"..toisen olisi yksin jaksettava koko rakasta laumaa paimentaa eteenpäin.."
Alkujaan kun lauma on hankittu ollaan toisille luvattu, että yhdessä niitä paimennetaan.
Nythän ex on ollut itsekäs, eikä ole suostunut vastoinkäymisissä enää jatkamaan.
"että sinä pääsisit helpommalla...."
No se neljän paimentaminen yhdessä oli niin vaikeaa, että silloinkaan ei aina jaksettu, mutta kun toinen ei jaksanut, toinen jaksoi..
Tämä tilanne on nyt sellainen, että kun et jaksa, niin sinun on jaksettava.
En todellakaan ole ajatellut kestää tällaista elämää ja nyt yritettyäni pakosta huomaan, että se ei toimisi kauan.
"Aivan samallailla vaimosi voimavarat on koetuksella kuin sinunkin."
Voihan ne olla, mutta hän on halunnut tilanteen, vain sen vuoksi, että ei koe riittävästi rakkautta minua kohtaan, vaan jotain toista..joten onko mielestäsi tässä ajateltu lapsien parasta?
"Eiköhän sinunkin olisi aika ajatella sitä miten lapset pääsevät vähimmillä vaurioilla äidin ja isän erosta"
Siten ne mielestäni pääsee, kun rikkinäinen isä ei yritä väkisin selvitä lasten kasvatuksesta, vaan toteaa tilanteen mahdottomuuden hyvissä ajoin, eikä sitten kun on jo vaurioita syntynyt.
Vai mitä?
"et lasten kanssa voi hommailla uutta kumppania!"
No empä ole sen vuoksi ajatellut elää ilman kumppania, että ex itse lähti sellainen mielessä pois.
Olisihan se tosi hienoa ajatella, että tässä sitä nyt eletään lasten ehdoilla seuraavat 15-20 vuotta ja ilman kumppania :)
Eikö minun ole parempi rehellisesti todeta, että en ole riittävä vanhempi lapsilleni yksin?
Onko se vain itsekkyyttä?
Mitä sitten. Elämä on.
Kun lapset muistuttaa entisestä vaimosta,etkö tunne että ne lapset on myös osa sinua.Kanna vastuu kaikista lapsista,siinä teet elämäsi parhaimman ratkaisun.Yritä,kyllä ne lapset muistuttaa myös sinua,rakkaus lapsiin palkitaan.Apua on varmaan tarjolla tarvittessa niin isälle kuin äidille.Kantakaa vastuu erosta huolimatta yhdessä,siinä voimaa.
"Kanna vastuu kaikista lapsista,siinä teet elämäsi parhaimman ratkaisun."
Näin ajattelin tehdä, kuten aloituksessa totesin.
Haluan tavata lapsia, mutta nimenomaan voimavarojeni mukaan. Ei siten, että hoidan niitä 24/7, koska se olisi pitempään jatkuessa lapsia kohtaan väärin.
"Apua on varmaan tarjolla tarvittessa niin isälle kuin äidille."
Valitettavasti ei ole vielä näkynyt, ainakaan isälle.
Ex vain haluaisi lisätä tätä 4:n yhtäaikaista yöpymistä minulla, jotta voi itse viettää vapaata.
Vain 2:n kanssa asuminen on sujunut aika kohtuudella vielä, mutta vaatimukset kaikkien huolehtimisesta yksin on järjetöntä minulle.
Ennen kuin ex lähti, miten hoiditte kotona lapset? tuntuu siltä, että et ole ennen joutunut tekemään lasten hyväksi paljoakaan, kun heti parin lapsen hoidon vuoksi rupeat valittamaan väsymystä. Muutoin tuskin valittaisit tälläisesta asiasta, kuin omien lastesi hoidosta. Luulisi, lapsesi olisivat ensi sijalla elämässäsi ja tekisit heidän eteensä kaikkesi.
Olen juuri itsekin eroamassa. Mieheni ilmoitti välittömästi, ettei halua olla tekemisissä lasten kanssa mikäli minä en ole kotona. Hän luovutti heti välittömästi hoitovastuun minulle. Näin on aina ollutkin liitossamme. Eron tultua hänenkin pitäisi huolehtia, mutta ei. Tämä on hänelle todella uutta, että joutuu jopa ottamaan vastuuta kotitöistä sekä lastenhoidosta, eikä aina pääse matkoilleen, kun pitää olla lasten kanssa. Kyllähän siitä väsyy, kun on muuhun tottunut.
Yritä nyt jaksaa ja muista, että lapset tarvitsevat teitä molempia varsinkin erottuanne. Kenelläkään vanhemmalla ei varmasti ole helppoa, mikäli hyvin lapsensa hoitaa, mutta lopussa kiitos seisoo.
Kun kaikki oli ns. "hyvin", niin olin töissä ja hän kotona. Osallistuin arjessa lähes kaikkeen, mutta en aivan siinä määrin kuin hän.
Ja tiedän myös mitä on hoitaa kaikkia neljää koko ajan (mitä hän ei muuten ole joutunut kokemaan), koska ex on ollut sairaalassa pitkiäkin aikoja joskus aivan muista syistä.
Mutta aikaisemmin on molemmilla vanhemmilla ollut se tieto, että tarvittaessa voi saada tukea toiselta, kun ei jaksaa enää ja pystyy hengähtämään. Nyt sitä ei ole, vaan kaikki on pakkoa.
Ja en muuten ole mikään kotoa karkaajakaan ollut..ex usein lähti jaksamistaan muualle ystäviensä luokse pakoon.. minä useimmin hoidin sen puolen levähtämällä ja nukkumalla. Kumpikin tapa on mielestäni ihan ok.
Kun ex meni omasta halustaan palkkatyöhön, niin sen jälkeen kaikki muuttuikin hyvin nopeasti. Ennen kaikkea hänen jaksaminen perheen kanssa.
Silloinko vain tekisin kaikkeni lasten eteen, jos poltan itseni loppuun heidän kanssaan ennen kuin mietin jotain muuta vaihtoehtoa?
En minä ole lasten elämästä katoamassa, vaikka sekin välillä on käynyt mielessä.
Yritä saada jostakin lastenhoito apua, niin että ainakin joskus voisit hengähtää. Onko lapsilla isovanhempia, kummeja tai sukulaisia lähellä joita voisi vaivata. Tiedän, että avun pyytäminen ei ole helppoa mutta uskon, että tilanteen tieävä ymmärtää.
Itse olen jäänyt kahden lapsen kanssa yksin ja miestä sai aluksi lähes pyssyllä uhaten kantamaan kortensa kekoon, koska hän oli niin uuden rakkauden lumoissa ettei entinen perhe muistunut mieleen.
Ja muista, ettälapset kasvavat pikavauhtia, kohta huomaat ihmmetteleväsi sitä mihin omaa aikaa käyttäisi kun se koko ajan lisääntyy.
Alku on hankalaa aikaa kun tunteet ovat niin vahvasti mukana mutta ne haalistuvat ja aika parantaa...
Voimia sinulle kohtalotoveri!
Joo kahdelle sitä apua saankin aika helposti.
Lue toisesta vastauksesta loput, kun en jaksa kirjoittaa uudestaan.
Lapset toki kasvaa, mutta mitä sitten kun lapset alkavat omillaan pärjäämään? Olen tässä samassa tilanteessa ja kykenenkö tai osaanko enää siinä vaiheessa hankkiutua elämässä eteenpäin?
Nyt tiedän, että mahdollisuukset siihen olisi :), mutta 10-15 vuotta lisää tässä tilanteessa tekee varmasti tehtävänsä ja ehkä sitten saan vain katua, että en ajoissa tehnyt vaikeita ratkaisuja.
Kiitos kuitenkin tuestasi!
Eikö ex-vaimosi siis tapaa ollenkaan kahta nuorimmaista lastanne, jotka asuvat sinun luona?
Ja varatkaapa aika lastenvalvojan pakeille. Ei toinen osapuoli voi yksin määritellä, miten yhteisestä jälkikasvusta jatkossa huolehditaan. Nyt vähän kovuutta peliin ja tsemppiä
Tapaamisia on molemmilla saman verran.
"Ammattilaisten" kanssa on alustavasti keskuteltu ja hehän toimivat lähinnä sovittelijoina, jotta päästään toimivaan järjestelyyn.
Kyselen täällä siksi, että jos sattuisi tulemaan viisaita neuvoja tilanteen toimivaksi saamiseen, koska tässä kunnassa ei aikoja ammattilaisille ole riittävän paljon ja aikaa kuluu lasten hyvinvoinnin kustannuksella.
on itse monilapsisen perheen äiti tai isä?
Se on kuulkaas ihan eri juttu pyörittää neljän lapsen katrasta kuin kahta natiaista. Kokeilkaa, jollette usko! On ihan turha muiden jeesustella, kuinka lapsille olisi parhaaksi olla kaikkien samassa taloudessa, jolleivät tiedä, mitä se yh-vanhemmalta vaatii.
Alkuperäiselle: Hae apua sosiaalitoimesta, kunnalta, sukulaisilta, tuttavilta ja lastenhoitajilta. Siihen Sinulla on kaikki oikeus. Pidä huolta jaksamisestasi. Vain Sinä tiedät, kuinka paljon jaksat. Älä kuuntele syyllistäjiä. Ole rehellinen itsellesi ja muille tunteistasi. Kenenkään ei tarvitse ryhtyä marttyyriksi. Lapset päiväksi kunnalliseen päivähoitoon ja illoiksi apuja. Lisäksi tarvitset ihan omaakin aikaa.
(Ja jos minulta kysytään, olen sitä mieltä, että lähtijän tulisi kantaa eron jälkeen jopa suurempi vastuu, koska on ollut jättäjä. Jätetyllä on tekemistä jo pelkän surunsa kanssa. Ei silloin jaksa samalla tavalla kuin vasta rakastuneena.)
Lasten hyvinvoinnin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat arjen paineet. Kyllä lapset ovat onnellisimpia tasapainoisen vanhemman kanssa, riippumatta siitä, asuvatko kaikki saman katon alla vaiko eivät.
Koita jaksaa. Ajatukseni ovat luonasi.
Ja kaikille epäilijöille tiedoksi: antaisin tämän saman vastauksen riippumatta siitä, olisiko alkuperäinen mies vai nainen.
Kiitos kannustuksesta!
Ero 2:n ja 4:n lapsen välillä on todella suuri ja ennen kuin itse ääneen uskalsin asiasta sanoa, tuli totuus lapsilta. He eivät halua kovin mielellään viettää pitkiä aikoja neljästään yhden vanhemman kanssa, tilanteen kaottisuuden vuoksi.
Se mitä sanoit jättäjästä ja jätetystä on myös asia mitä on ollut kenellekään vaikea ilmaista, mutta ajattelen samoin.
Mielummin olen rehellinen ajoissa tästä tilanteesta ilman marttyrinä olemista, koska se on lastenkin etu, että asiat tulee esiin ennen kuin näkyviä ja todellisia isoja ongelmia on ja ei itse enää siinä vaiheessa välttämättä pysty tai uskalla tehdä asialle mitään.
Ja siitä omasta ajasta. Saan sitä kohtuullisen riittävästi järjestymään itselleni exää häiritsemättä näiden kahden kanssa, mutta tässä tilanteessa ex vaatii oman hyvinvointinsa vuoksi (aiheuttaen minulle pahoinvointia) sitä, että toimisimme vuorotellen toisillemme kaikkien neljän lapsenvahtina käytännössä viikonloppuisin, jotta hän ainakin pääsisi irroittelemaan.
Itse olisi valmis oman menemisen tarpeen vuoksi hankkimaan sen hoitajan jostain muualta, kuin exästä.
En voi mitään sille, että lapsia hoitaessa tuntuu pahalta miettiä sitä, että minä täällä nyt katson kaikkia lapsia siksi, että tämä "jättäjä"ex on pitämässä hauskaa minun jaksamisen kustannuksella.
Olen kai myös lievästi mustasukkainen,mutta en ole ikinä ollut mustasukkainen asioista mitä en tiedä,ja mielummin olisinkin tietämättä hänen menemisistään ja haluaisin unohtaa kaikki tunteet exää kohtaan.
Valitettavasti tällä nykyisellä tavalla toimiessamme siltä tiedolta ei voi välttyä.
Jos itse saisin päättää miten asiat toimisi nyt minun ja toivottavasti lasten kannalta hyvin, niin tilanne olisi se, että kaikki lapset olisivat exällä nyt vähintään puoli vuotta ja tapaisin heitä oman jaksamiseni puitteissa mahdollisimman usein.
Sen puolen vuoden jälkeen tilannetta voitaisiin tarkistaa uudelleen.
Usein suurperheestä lähtijä ei lähde pelkästä parisuhteesta, vaan haikailee enemmänkin sitä helppoa elämää, joka oli ennen lapsia. Niinpä lähtijä todennäköisesti yrittääkin juuri kaikin tavoin saada itsellensä sitä vapauden harhaa takaisin, heittämällä kaikki lapset exälle. (Tätä tapahtuu useammin miesten puolelta, kuin naisten, mutta tuntuu, että naisetkin ovat tulleet entistä itsekkäämmiksi tässä suhteessa.)
Senpä vuoksi en minä ainakaan menisi mukaan näihin exän vaatimuksiin. Kantakoon oman osuutensa vastuusta. Yhdessähän te olette ne lapset tehneet ja siksi teillä molemmilla on myös vastuu niistä, vaikka kuinka haluaisi palata takaisin "vapaaseen elämään". Mikä on tehty, on tehty, eikä lapsia voi palauttaa sinne, mistä ne ovat tulleet. Ja aikuinen ihminen kantaa vastuunsa tekemisistään.
Niinpä pidä vaan tiukasti kiinni omasta (ja lastesi) toivomuksesta. Ja ymmärrän hyvin myös tuon mustasukkaisuuskommenttisi. Ei todellakaan ole kiva tietää istuvansa neljän lapsen kanssa kotona, kun toinen on haikailemassa uutta nuoruuttaan kapakassa. Hankkikoon lapsenhoitajansa muualta.
Ja tokihan tämä kommentti toimii myös kääntäen. Eli jos minulta kysytään, en välttämättä olisi hurraamassa myöskään ajatuksellesi, että olisit laittamassa kaikkia neljää puoleksi vuodeksi exällesi. Yritä saada itsellesi tukea muulla tavoin. Puolen vuoden tauon jälkeen nimittäin saattaa olla entistä vaikeampaa palata takaisin lapsiperheen arkeen.
Hakeudu eroterapiaan tai vaikka Fisherin eroseminaariin. Saat työstettyä erosi, joka on ensisijaisen tärkeää, jotta jaksat olla hyvä isä (joka on rooli, josta on Sinulle on jatkossa varmasti enemmän iloa kuin rasitetta, kunhan pääset nyt eroprosessissasi vähän eteenpäin).
kts. http://www.eroperhe.net
Eli omien sanojensa mukaan ex hakee elämäänsä onnellisinta hetkeä, jota ei kuulemma vielä ole kokenut.
Itse taas voisin sanoa, että 1. ja muidenkin lapsten syntymät olivat sellaisia..mutta tavallaan se ei enää tunnu siltä ollenkaan, koska siitä puuttuu nyt liian iso ja merkittävä osa.
Hyvä isä haluaisin olla, mutta en minä itsestäni sitä halua sukulaisten avulla tehdä...mielummin toteaisin tilanteen mahdottomaksi ajoissa.
No yritän olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä, mutta yksi ongelma on mm. siinä, että ex haluaisi lyödä pidemmän ajanjakson lukkoon tapaamisasioissa. Eli voi käydä niin,että menen lupaamaan liikaa ja jos en pystykään noudattamaan sovittuja asioita, niin sitten viimeistään olen se huono isä.
kaikki hyvin. Mulla ex ei ole halunnut koskaan ilmoittaa minulle, milloin on valmis lapset luokseen ottamaan.
Kolme ja puoli vuotta olen ollut kahden lapsen lähihuoltajana. Lapset kutsutaan tekstiviestein äitinsä luokse aina silloin kun äidillensä sopii. Viikonloppuja, eivätkä lomillaan koskaan ole luonaan olleet, vain muutamia tunteja kerrallaan.
Tässäkin tapauksessa lienee kysymys ns. nuoruuden uudelleen etsimisestä.
Omat menot ja niiden suunnitteleminenkin mahdotonta. Joskus yritin pitää puheyhteyttä, mutta luovuin, kun sain aina saastaa niskaani.
Aika parantaa haavat. Mulla vielä kaksi vuotta jäljellä. Tosin Vanhemmuus ei lopu koskaan.
... meistä täällä selviä yksin - etenkään tuollaisesta lapsikatraasta. Joten hyödynnä Sinä vaan sukulaisiasi, viranomaisia ja alan ammattilaisia isän roolissasi. Niin tekee kaikki muutkin yh:t. Ei se Sinusta tee yhtään huonompaa isää.
Ei tilanne ole mahdoton. Se on haastava, mutta täysin mahdollinen. Nyt on tärkeintä saada Sinun voimasi takaisin. Olethan tähänkin mennessä selvinnyt isän roolista neljälle lapselle. Silloin teitä oli kaksi jakamassa vastuuta. Nyt jaatte lapset ja vastuut. Jos Sinä kykenit siihen aikaisemmin, Sinä kykenet siihen edelleen. Ja lähipiiri auttaa kykyjensä mukaan. Lopun tekee viranomaiset, joiden työstä olet verosikin maksanut.
Älä anna periksi! Elämä voittaa, varmasti!
Mieti, minkälainen elämäsi on vuoden päästä. Luo mieleesi kuva harmonisesta arjesta onnellisten ja tasapainoisten lasten kanssa. Kun näet sen kuvan kirkkaasti mielessäsi, tiedät, että nyt kannattaa taistella. Se on sen arvoista.
Anna exäsi hakea onnea sieltä, mistä luulee sen löytävänsä. Kokemuksesta voin kertoa, että hän vielä eräänä päivänä tajuaa, että onni olisi löytynyt huomattavasti lähempää. Mutta se on hänen murheensa. Keskity Sinä oman onnesi elämiseen. Se on tässä ja nyt, aamun raukeassa tunnelmassa, päivän leikeissä, yhteisissä ruokahetkissä, lapsen hymyssä, pienen ihmisen lämpimässä halauksessa ja illan unen tuhinassa.
Voimia ja virtuaalihalaus.
Ja sitten sinä olet laittamassa kaikki lapsesi exälle puoleksi vuodeksi. Mitähän jos miettisit oikeasti lastesi parasta etkä itsekkäästi itseäsi. Olet selvästikin mustasukkainen exällesi minkä tietenkin ymmärtää koska et ole käsitellyt eroasi ainakaan siltä kannalta, että sinustakin saattaisi löytyä joitain syitä eroon.
Syitä löytyy molemmista siihen, että miksi parisuhteemme meni huonosti. Mutta minä pidin selvänä sitä, että en anna tunteiden mennä järkeä edelle vieraita naisia kohtaan..
Ex taas kai ajatteli, että koska hän ihastui ja kokee jotain nuoruudenaikaista tunnetta, niin sitä pitää saada lisää, eli erotaan, koska nykyisessä suhteessa se tuntuu mahdottomalta.
Alun perin ei siis ex ajatellut lastemme parasta, ainakin tämä on minun käsitykseni. Toki siinä hän on oikeassa, että vanhempien jatkuvat riitelyt ei ole lapsille hyväksi..niille olisi ehkä silti vielä voinut tehdä jotain, tai ainakin yrittää.
Minä olisin esim. vielä tahtonut ainakin kokeilla sellaiset apukeinot, kuin pariterapia, parisuhdekurssi ja asumusero(asumusero siis oli vielä minun käsitykseni kolme päivää ennen exän pois muuttoa, mutta sitten kävikin ilmi, että avioero hakemus on vireillä ja paluuta takaisin on turha haikailla)
"Olet selvästikin mustasukkainen exällesi"
Tottakai olen? Rakastan häntä(valitettavasti vieläkin).
En kylläkään halua näyttää mustasukkaisuuttani ja varon ilmaisemasta tunteitani häntä kohtaan, koska hän kokee tahallisena loukkaamisena esim. sen että kerron rakastavani häntä edelleen.
Siksi mietinkin pidempää jaksoa itselleni, jossa en joutuisi tekemisiin exän kanssa..en silloin loukkaa häntä ja vältyn mustasukkaisuustunteilta (mielikuvitus ei aiheuta minun mustasukkaisuutta, vain tieto, jota en kaipaa, mutta ex tyrkyttää sitä mm. kehumalla kuin hyvä ja huomaavainen hänen uusi kumppani on minuun verrattuna)
Pitäisikö minun mielestäsi alistua tuollaiseen?
Eiköhän minun ole parempi näyttää, että omaan nilkkaan saattaa sattua enempi, jos tuollainen jatkuu.
et siis halua loukata exää. entäs lapset?
olet miettinyt siis asioita paljon. selitätkö vielä miten se suunnittelemasi puoli vuotta auttaa lapsiasi selviämään vanehmpien erosta. etkö todellakaan aio tavata lapsiasi koko puolen vuoden aikana vain sen takia ettet kestä nähdä exää?
Jos siis kaikki lapset menisivät exälle, niin tottakai haluaisin tavata lapsiani ja luulen, että aika usein sen jälkeen jos olen sinut asian kanssa.
Kuitenkin tuon puolen vuoden aikana tapaisin lapsiani, vain omasta halustani ilman "pakkoa",toki edellyttäen että lapsille ja exälle sopisi se.
Jos saan oman tilanteeni käsiteltyä tuona aikana saatan haluta tilanteen entiselleen, mutta olen myös valmis antamaan sen jatkua sellaisenaan, muutettuna siten, että tapaamisia tulee varmasti olemaan enempi jatkossa.
Taidat olla itse vaan lähdössä rilluttelemaan ja lapset haittaavat elämääsi ja mahdollisuuksiasi naiskennella ympäri pitäjää. Voi hyvä luoja!
Enpä jaksa hoitaa kahta lasta, lykätäänpä exälle, hoitakoon neljä... Voiko itsekkäämpää miestä olla??? Ei ihme, että exäs otti ja lähti, jos sama meno on jatkunut jo yhteiselon aikana... Tosiaan säälin exääsi, että tuollaisen miehen kanssa on joutunut elämään.
"Tapaisin lapsia vain omasta halustani"... Eipä taida kovin usein haluttaa, kuulostat juuri semmoiselta mieheltä, joka lähtee eikä enää käy lasten luona. "Saatan haluta lapset, mutta olen (totta kai!) valmis antamaan exän hoitaa lapset jatkossakin" Tsissus anna mun kaiken kestää! Luuletko tosiaan että lapsesikaan enää haluaa muuttaa luoksesi niin pitkän ajan jälkeen? Juuri kun he ovat vihdoinkin alkaneet sopeutumaan? Ei niitä lapsia voi retuuttaa paikasta ja henkilöltä toiselle miten sattuu. Lapsilla pitää olla vakaa kasvuympäristö, rauhallinen ja turvallinen. Luuletko tosiaan, että lapsista olisi mukavaa odotella päätöstäsi puoli vuotta? Huoliiko se isä minua? Rakastaako se minua? Miksei se isä käy katsomassa minua? Täytyy sanoa, ettet kyllä ajattele lapsiasi yhtään!
..ihmeen provokaattori suunsottaja sinä olet ;) höpötä omasta puolestasi, jos tuo tekee sinulle paremman olon. mikset hakkaa mummoja kadulla.
Ajattelet ainoastaan itseäsi valitettavasti ja sitä miten saisit hankaloitettua exän elämää.
Kumpa pystyisit ajattelemaan asioita lasten kannalta ja sitä miten suunnitelmasi vaikuttaa lapsiin. Ei lapset ole mitään heittopusseja, joita heitellään sinne tänne omien mielihalujen mukaan.
Toivottavasti lastensuojelu puuttuu tilanteeseen ja saattaisi jopa olla parasta ottaa kaikki lapset huostaan noin epätasapainoisilta vanhemmilta.
Lähetän lapsillesi voimia kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi, mikä noita juttujasi lukiessa tuntuu kyllä aika mahdottomalta tehtävältä.
Exän alkuperäinen tahto oli saada kaikki lapset itselleen, mutta silloin minä toivoin puolet minun vastuulle jo senkin vuoksi, että ajattelin jaksavani nimenomaan lasten vuoksi.
Olen reilun kuukauden tässä yrittänyt jaksaa tätä ja todennut mahdottomaksi tilanteen.
Eikö ole lapsille parempi, että he välttyvät isommilta ongelmilta?
Tottakai ajattelen itseänikin..enkö saisi?
En todellakaan haluaisi ensin masentua ja ajautua pahimmillaan vaikka alkoholismiin ennen kuin joku ulkopuolinen huomaisi tilanteen.
Nyt on ollut vain tuuri mukana, että näin ei ole käynyt.
"Ei ihme, että exäs otti ja lähti, jos sama meno on jatkunut jo yhteiselon aikana... Tosiaan säälin exääsi, että tuollaisen miehen kanssa on joutunut elämään. "
Kyllä valitettavasti meno on ollut sellaista, mutta exän puolelta. Mistä päättelit, että minä olisin niin elänyt?
Minulla ei vielä ole muita suhteita ollut ja niinhän se on, että minulla ei pidä olla enää omaa elämää, pitää elää vain lapsille, jotka on mun vastuulle jätetty. :)
Olet valmis luovuttamaan kuukauden yrittämisen jälkeen !! Haloo, onko ketään oikeasti kotona?
Elämä ei vain aina ole sitä että kaikki menee niinkuin haluaa ja joskus pitää ottaa lusikka käteen syödä se soppa mikä on tullut tehtyä.
Anna itsellesi hieman enemmän aikaa kuin kuukausi ennen kuin luovutat. Kysehän on vain siitä että sinä eikä lapset ole vielä vain oppinut niitä rutiineja jotka pitää olla jotta homma pelaa. Anna lapsillesikin mahdollisuus auttaa sinua esim siivoamisessa tai astioiden pesussa, lelujen siivoamisessa yms. Opeta heidät siivoamaan omat jälkensä, sekin auttaa.
Jos sinusta tuntuu puolen vuoden päästä että olet väsynyt hae apua. Se ei ole häpeä vaan merkki siitä että olet kypsä aikuinen. Jos luovutat lapset pois et ole kypsä vanhemmuuten ja sen tuomaan vastuuseen.
"Olet valmis luovuttamaan kuukauden yrittämisen jälkeen !! Haloo, onko ketään oikeasti kotona? "
Eli sitten vasta ymmärretään tilanne, kun tavarat on jo housussa. Miksi tämän pitäisi antaa mennä siihen?
Ei se mielestäni mikään lasten etu kyllä ole, että joutuvat testikappaleiksi, kun kokeillaan olisiko isästä koti-isäksi.
Eihän yrityksilläkään ole kuin 1kk koeaika, miksi tätä pitäisi puoli vuotta pyörittää, vaikka kaikki näkevät (jos tulevat käymään), että tämä ei toimi?
Sulla oli hyvät neuvot ja ne on olleet jo käytössä ennen eroakin.
"Jos luovutat lapset pois et ole kypsä vanhemmuuten ja sen tuomaan vastuuseen."
No onko se häpeä todeta ajoissa?
Mulle vanhemmuus on ollut alunperin sitä, että on perhe, jossa on kaksi vanhempaa ja vastuut jaetaan sen mukaan mikä on tilanne, eli hengähdystaukoja saadaan tarpeen mukaan.
Tämä tilanne on käytännössä vienyt multa nykyisen työn ja toisaalta voisi olla mahdollista, että jäämällä valtion elättämäksi "koti-isäksi" voisin pärjätä tässä tilanteessa.
Mietin siis tämän kaiken kanssa pärjäämistä siinä valossa, että olen mahdollisesti pian taas 8h vuorokaudessa töissä ja silloin tästä tulee oikeasti vaikeaa.
"Jos luovutat lapset pois et ole kypsä vanhemmuuten ja sen tuomaan vastuuseen."
Tämä on lause johon ei edes kannata reagoida. Sen kirjoittaja joko ei ole perheellinen (puoliso lapset) tai ei ole kohdannut elämässä vastoinkäymisiä. Puute ymmärryksessä aiheuttaa tuollaisia elämänviisauksia.
Jätä tuollaiset omaan arvoonsa, vai haluatko selitellä kaikkia idioottimaisuuksia mitä täällä kirjoitellaan ?
sen verran kerron että on sitä vaikeuksia ollut. Avioliitto nuorena ja ero, sairaat lapset, uusi avioliitto, todella pahasti allerginen vaimo, että ei sitä täällä ihan helpolla olla oltu mutta minä en luovuta.
Se lasti jonka on kannettavaksi ottanut se kannetaan loppuun asti. Kyse on vain siitä että kun huomaa ongelman, ei pakene ongelmaa vaan kohtaa sen ja tekee sellaisen ongelman ratkaisun jonka kanssa voi elää loppuelämän.
Kylläpä olet Erinomaisen Esimerkillinen ihminen. Varo ettet tukehdu omahyväisyyteesi ;)
Ai mutta olethan Sinä jo kerran Eronnut. Et siis täydellinen. Miksi et taistellut ensimmäisen avioliittosi kanssa? Tsot tsot. Turha moralisoida muita kun itse olet luuseri. Ihmekös tuo jos lapsetkin ovat sairaita.
veljeni koki saman tilanteen eroessaan,hän itki usein sitä, et mitä tekisi rakasti lapsiaan ,mut paha olo oli, kun ei jaksanut heidän kanssaan. me sukulaiset autoimme hänet pahimman yli ,mikä kesti kaksivuotta ja nyt hänellä ja lapsilla asiat on hyvin. äiti itkee sitä,kun jätti pienokaiset hänelle ja vaatii heitä nyt itselleen ,eihän lapset sitä halua, kun ovat hänellä vain sillointällöin. veli on hyvin ylpeä itsestään, että jaksoi meidän avun ja kunnallisen apun myötä pahan ylitse. lapset antaa voimia jatkossa elämääsi,äidillä on paha olo, ku jätti heidät.katso niitä ja ajattele ,et sähän jaksat, sinä olet vahva ja haet apua nyt heikolla hetkelläsi ,voimat tulevat, usko pois ajan kaa.
Itse erosin, kun kolme lastani olivat 4-8 -vuotiaita. Vaikka ero tapahtui omasta tahdostani (tosin mieheni oli samaa mieltä kanssani), ei ero ollut henkisesti helppo.
Halusin lasteni lähihuoltajuuden, mutta myönnän, että paremminkin lapset ovat joskus tulleet hoidettua kuin heti eron jälkeisinä parina vuotena. Ensimmäisenä vuonna tunsin pahaa oloa, syyllisyyttä erosta, lasten perheen hajoamisesta, mustasukkaisuudesta lapsistani, kun ex-mieheni alkoi seurustella tiiviisti uuden vaimonsa kanssa reilun kuukauden päästä asumuserostamme. Tottahan mukana oli outoa tunnetta myös siitä, että sillä paikalla, jossa minä olin ollut 15 vuotta, oli nyt toinen nainen.
Hiukseni lähtivät tukkoina, nukuin toisinaan rauhoittavien avulla. Kävin läpi joitain sekavia ihmissuhteitakin, ja ne vain lisäsivät pahaa oloani. Kävin töissä ja hoidin lasteni fyysiset tarpeet. Oman pahan oloni vuoksi en suuremmasti jaksanut keskittyä siihen, kuinka lapset voivat. Onneksi he tapasivat isäänsä säännöllisesti ja usein, joten sain aina välillä hetken helpotusta arjen pyöritykseen ja sain nukkua pois omaa henkistä väsymystäni.
Lapset kuitenkin pitivät kiinni elämässä. JOka päivä oli tehtävä samat säännölliset rutiinit. Aamupala piti valmistaa, töihin oli mentävä, ruokakaupassa käytävä, ruoka laitettava, iltatoimet tehtävä säännölliseen aikaan. Tiedä kuinka oman elämäni olisi käynyt ellei tätä "pakkoa" olisi ollut.
Puolitoista vuotta eron jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa olen nyt naimisissa, ja lapsia on tullut kaksi lisääkin. Löysin hänet netistä.
Rohkaisisin alkuperäistä jaksamaan, pitämään kiinni lapsistaan, heistä on isompana todella iso ilo, kun perushoito ei enää ole niin valtavaa. Yh voi tutustua mahdolliseen uuteen onneensa pelkästään kotikoneellaan istuen. Ei tarvitse ottaa vapaata lapsistaan ja lähteä jonnekin onnea etsimään. Lounaalla voi käydä ensitreffeillä, kun lapset ovat päivähoidossa, ja kirjoittelemalla voi jo kertoa paljon elämäntilanteestaan, joten ehdokas voi karsiutua jo siinä vaiheessa jos ei muksut sovi kuvaan. Omilla vapaaviikonlopuillaan voi sitten tutustua intiimimminkin ja aivan kahden kesken. Sinulle on kuitenkin tärkeää, että tuleva kumppanisi (sitten kun siihen olet valmis) hyväksyy eletyn elämäsi ja perheesi?
Kyllä sieltäkin vielä noustaan!
Lapsista saa voimaa. Eron jälkeen minullekin tuli välillä tunne, etten jaksa hoitaa lapsiani. Heitä on kaksi. Oli niin kurja olo ja yritin olla yhtä hyvä äiti kuin aikaisemmin eli ennen eroa. En pystynyt siihen. Syötiin ranskalaisia ja lapsilla oli naamat ja kädet ja vaatteet likaisina aika usein. Sylissä pidin ja vierekkäin nukuttiin, mutta se missä olin ennen ollut tarkka esm. puhtaudessa, oli jonkin aikaa taakse jäänyttä elämää. Erosta kaksi vuotta ja lasten kanssa menee mukavasti. Minä olen kehittinyt äitinä ja olen mielestäni ihan ok. Hermot kestää ja meillä on mukavaa. Olen vain tiputtanut rimaa vähän alemmas. Suorittaminen jäänyt vähemmälle.