Eli kun kaupan vaatteet tehdään tietyn standardimitoituksen mukaan, niin on ollut juttua että se ei palvele kuin pientä osaa asiakaskuntaa. Itselleni aina housut ovat reisistä liian leveitä, mielestäni housut tehdään aina liioitellun naisellisille vartaloille. Saa aina kaventaa reisistä kotona ostamiaan housuja (onneksi osaan ommella!) Olen kiinnostunut tietämään mikä muu kaupan vaatteden mitoituksissa mättää? Pari olen kuullut, että osa toivoo housuihin pidempiä lahkeita, ja xl-vaatteita tunnutaan haluavan? Teen tavallaan tällaista tutkimusta minkälaista muutosta toivottaisiin vaatteiden standardimitoituksiin, että nyt ääni kuuluviin jos esim. on turhautunut kun aina kaupan housut ovat liian pitkiä(tällaistakin olen kuullut!) Eli kun ostat vaatteen, mistä kiristää tai roikkuu?!
Vaatteet kaupassa
sopivia?
141288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ongelmana on, että pienille naisille ei tehdä tyylikkäitä vaatteita tarpeeksi. Jos on pituutta reilu 150 cm, painoa 43 kiloa ja on kaikin puolin siro, on miltei mahdotonta löytää vaatteita muualta kuin nuorison paikoista. Ikä kun lähentelee 30 ja haluaisi pukeutua töihin tyylikkäästi, edustavasti ja kuten aikuiset, ei tämä onnistukkaan helposti. Kaikki kangashousut ovat isoja pepusta ja reisistä, sekä pituutta on yleensä se 20 cm liikaa. Takit ovet yleensä liian pitkiä (jos helmasta suorahko malli, ei pusakka) ja joudun miltei poikkeuksetta pienentämään hartioista kaikki ostamani takit. Eli kiteytettynä ongelma on, että ns. aikuisten vaatteita ei ole tarpeeksi pieniä kokoja, kun koot lähtevät usein 36:sta. Tämä pakottaa aikuisen ihmisen pukeutumaan Onlyyn ja VeroModaan.
Mulla ainenki just reisistä ja takapuolesta puristaa. Salin ansiost on reidet aika lihaksikkaat. Sitte taas vyötärö; selkäpuolelle jää hurjasti aina tyhjää. Ja sitte puntit on aika usein liian lyhkäsii.. Ei o vaatteiden osto helppoo, ei :D
Niin toisella reisiin jää tyhjää toisella puristaa...olisiko tähän muilta kommenttia, kuinka monen mielestä kaupan housujen reisiä saisi kaventaa, ja kuinka monen mielestä niitä voisi vaikka leventää?! Entä kuinka monelle ne istuu hyvin?!
Mulla ainakin reisien kohdalta housut tuppaa puristamaan oikein kunnolla. Monesti jäävät jumiin reisistä.. Ja sit jos yli menevät, niin vyötäröllä on ainakin 10 senttiä liikaa kangasta, eli housut roikkuu tosi rumasti. Treenaan paljon salilla, joten siksi tällaiset paksummat reidet... Ja lahkeet ovat tosiaan useimmiten liian pitkät.
Siitä vielä huomauttaisin, että olkaa onnellisempia te, joille housut on liian leveitä, koska niitä tosiaan voi aina kaventaa jos osaa. Sen sijaan leventäminen harvoin on mahdollista. :(
on usein se ongelmana, että lahkeet ovat olleet aivan liian lyhyet.
Eli riittääkö markknoilta joistakin malleista löytyvä 34 tuuman lahkeenpituus (n.86 cm), vai olisiko todella menekkiä esim. 36 tuuman lahkeenpituudelle (yli 90 cm)? Tosin tuota 34 tuumaakaan ei ole kyllä kuin joistakin malleista tarjolla, 32 taitaa valitettavasti olla yleisin, ja itselleni se on ainakin ihan liian lyhyt!! T.Aloittaja.
Joo.. täällä on sama homma... ei taida kaapissa tällä hetkellä olla kuin yhdet kaupasta ostetut housut joita en ole joutunut reisistä kaventamaan.. Yleensä joutuu taskupussista asti kaventamaan.. polvien kohdalta lähtee aina eniten (n. 1-2 cm) tämä alkaa tosiaan tympiä.. yleensä myös lahkeet ovat pikkasen liian lyhyet.. 2-5 cm pitäisi yleensä olla lisää että olisn tyytyväinen..
Kuten viestiketjun aloittajakin "onneksi osaan ommella"..
Teetkö kenties opinnäytetyötä tai vastaavaa kun tutkit tällaista, vai ihanko huviksesi vain?? Jos teet niin missäpäin Suomea?
Jos nyt haluat tietää miksi kyselen... :) Ajattelin suunnitella myös omia vaatteita myyntiin tulevaan liikkeeseeni, jossa on tarkoitus myydä muotia nuorille aikuisille. En haluaisi tehdä pelkkää standardimitoitusta, vaan yritän selvittää eri tahoilta, minkä kokoista toivottaisiin ,mutta ei löydy! Eikä pahitteeksi ole jos joku muukin ottaa tästä mallia, kaikki muutkinhan voisivat tehdä myös muita vaatemalleja, kuin niitä tavallisia!
Kyselin asiaa siksi, että itseäni kiinnostaa tuo ihan sama asia. Minulla on opinnäytetyön valmistus heti syksyllä ja aihe olisi ollut ihan mahtava... Kiinnostaisikin tietää haluaisitko kenties tehdä yhteistyötä asian tiimoilta?? :)
En kyllä mitään suurta kyselyä aio tehdä, mutta jos jossakin voin auttaa, niin ok! Ajattelin aloittaa myynnin vuodenvaihteessa, mutta nyt olisi tarkoitus valmistella tuota omaa mallistoa. Voinhan ilmoittaa kaiken tiedon mitä saan, jos sitten vastaavasti saan tietoa sieltä päin. Mutta en varmaan niin suurta selvitystä tee kun sinä, koska opinnäytetyöhän on aina niin laaja. Vuodenvaihteen jälkeen kun alkaa myynti näkisi sen, minkäkokoiset vaatteet todella myyvät. Tosin myynti on aluksi muutenkin hidasta. Enkä kuitenkaan valikoimiin ota kaikenkokoisia, mutta tosiaan ehkä jotakin erikoismitoitusta!
jeps.. laita vaikka sähköpostiosoitteesi niin ilmoittelen (ja kenties kyselen) tuloksia mikäli tämän aiheen opinnäytteeseeni valitsen (Kun ei osaa päättää niin ei osaa päättää :D). ehkä laitan uuden keskustelun aiheesta niin onpahan ainakin itse hankittua tietoa :) Oma liike on täälläkin haaveissa!! Onnea omalle yritykselle ja toivottavasti kauppa käy!
Miksi ihmeessä lyhyet, 34-38 kokoa olevat naiset on unohdettu?
Jakut ja mekkojen yläosat ei istu. ollenkaan.
Housuihin ja hameisiin tulee pussi lantion kohdalle.
H:gissä Exemina myy ainoastaan (kai?) pienille tarkoitettuja vaatteita, mutta niissäkin on vajetta just 34-36 kokoisille. Mallisto on kylläkin aika vanhahtava.
Joku toinenkin liike oli, mutta on lopettanut.
Suurille naisille on vaatteita pilvin pimein mutta meitä lyhytkasvuisia normaalivartaloisia on pilvin pimein.
Minulla ainakin tuppaa aina olemaan liian pitkät housut kaupoissa. En ole mikään laiha, enkä lihavakaan. Sopiva omasta mielestäni. Joudun siis ottamaan itselleni aina liian pitkät housut, koska kuvitellaan ihmisen kasvavan samassa suhteessa pituutta kuin muuhunkin suuntaan. Naurettavaa, mutta onneksi osaan itse housuni kotona aina sitten lyhentää, mutta olisi se mukavaa ostaa oikeankin kokoisia housuja välillä. Ihan valmiita heti käyttöön.