Kyllä ottaa aivoon, että koko ikänsä (noin 30 v.) on uskonut ja elätellyt ajatusta, että uskollisuutta on olemassa. Omien haavekuvien ja elämän pettymysten kohtaaminen on niin pirun vaikeaa. En oikein tiedä, ketä syyttää. Kai itseään, kun on ollut niin helvetin naiivi?
Harmittaa
Veetutus
4417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin ja eron jälkeen lyödään lyötyä kun ei pidetä kiinni sovituista asioista esim. lasten tapaamisten kanssa. Reiluja ihmisiä ei kohtaa reiluus. Pidä se mielessäsi AINA. Jatkuvat itsesyytökset ja peiliin tuijottaminen saavat vain aikaiseksi katkeruuden joka ei johda mihinkään joten jätä se asia. Elämän julmuus pitää kuitenkin olla aina mielessä silloin ei pety ainakaan niin pahasti.
Tsemppiä!
Tervetuloa realistien klubiin!
Uskollisuutta on olemassa, mutta mä uskon että jokainen hairahtuu jossain vaiheessa jotain suhdettaan toiseen sänkykamariin! Pitää olla tosi naiivi jos kuvittelee ettei niin kävisi. Kun asian hyväksyy, niin sitä on itse sitä pettäjäosapuolta rikkaampi!
Älä syytä ketään, hyväksy vaan että näin se maailma toimii. Jos hairahtuu useammin kuin kerran niin sitten syytä sitä pettäjää siitä kun kyseessä on mäntti :>
maailma toimi niin, että ihmiset pettävät. Ihmiset sen tekevät. Petetyn ei todellakaan kannata syyttää itseään vaan pettäjä on itse päätöksensä tehnyt.
Niin, vaan mitenkäs tämän realismin oppisi hyväksymään, kun sattuu ja ahdistaa niin vietävästi? Miten voi ajatellakaan parisuhdetta, jos koko ajan on mielessä, että toinen kumminkin pettää jossain vaiheessa? Taidan alkaa yksineläjäksi :-/