Miltä teistä ikisinkuista tuntuu kun tiedätte että jäätte yksin koko elämänne ajaksi? Tuntuuko kivalta kun koko nuoruuskin menee ihan hukkaan kun ei ole ketään kenen kanssa siitä nauttia? Entä miltä se tuntuu kun tiedätte että sukunne tarina päättyy teihin? Tärkein kysymys onkin ehkä että miten kovasti uskotte tähän itse? Luuletteko oikeasti jäävänne yksin vai ovatko kateelliset kaverit vain takoneet päähänne sen ajatuksen?
Viimeiset
mohikaanit
5668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotain 15 vuotta sitten en vielä uskonut jääväni ikisinkuksi,mutta nykyisin tämä on ihan selvä juttu,eikä siinä ole mitään vikaa.
Nuoruus menee hukkaan....eihän se mihinkään katoa.Koko ajanhan tässä nuoruudesta nautitaan vielä 37 vuotiaanakin.
Sukuni tarina päättyy minuun,joo epäilemättä näin tapahtuneekin,eikä sillä ole mitään väliä ainakaan mulle.
Tuskimpa kukaan kaveri minulle on kateellinen,kun kaikki luulevat olevansa parempia...heh :D
Mulle ihan sama mitä kukin ajattelee,kunhan ei puutu toisten elämään !
Ei jaksa aina elää. Surulliselta. Niinhän se nuoruus menee, varmaan kaikki muukin. Suvun tarinalla ei ole väliä. En tiedä mihin uskoa. Vaikea uskoa että tulee jotain vastaan. Ehkä, ehkä ei. Pitää uskoa, vaikka ei tiedä miten käy tai vaikka tuntuu että ei onnaa. Terveyskään ei aina ole kunnossa kun yksin yrittää aina vaan.
Sinkkuna vietetty nuoruus ei todellakaan ole mennyt hukkaan, vaan olen kiertänyt rinkka selässä maailmaa monikertaisesti sen määrän, mitä keskivertosuomalainen tekee elämänsä aikana.
Puhumattakaan niistä nuorena pariutuneista, jotka parisuhteen ja asuntolainan painaessa ovat päässeet korkeintaan Kanarialle asti.
Lisäksi olen täysilla nauttinut harrastuksista. Tekee hyvää katsoa aerobic-salin peiliin kun voi todeta, että että kroppa on kiinteimmästä ja hoikimmasta päästä, vaikka valtaosa jumppareista on 10 vuotta nuorempia.
Rinkka komerossa odottaa pakkaamista ja uusia seikkailuja...
Runsaslapsisessa suvussani on paljon ikisinkkuja. Isän 8-lapsisesta perheestä 3 on jäänyt sellaisiksi. He kaikki ovat kauniita, raittiita, älykkäitä, pärjääviä ihmisiä, jotka tykkäävät vapaasti kierrellä maailmaa. Ainakin yhdelle tädille sinkkuus on ollut valinta.
Sukuni tarina ei minuun pääty: sisaruksillani ja serkuillani on jo lapsia.
Toisaalta suvussa on myös paljon "viime hetkillä" 40-vuotiaana avioituneita. Isoäitini sai 1. lapsensa 39-vuotiaana ja yhteensä 3 lasta...
Itse en vielä ole ihan niin vanha, joten aivan mahdottomana en pidä, että minäkin vielä...
Muuten olen asennoitunut niin, että matkustelen ja harrastan koko elämäni ajan, ja panostan sisareni lapsiin kustantamalla vaikka heidän harrastuksiaan...
komsaa :o) hyvätäkö vaiko pahalta ? No sekä että mut tuskin nyt nuoruus ihan hukkaan on mennyt. Enkä todellakaan ainakaan itse usko jääväni koko loppuelämäkseni yksin vaan eiköhä sitä joku saa minutkin sukat joskus sekaisin. Mistä sen tietää ? :o)))
Jep, eipä tämä kaksista ole, nuoruuskin meni jo (kohta kolky kolkutelee ovella). Ei suvun tarina kuitenkaan muhun pääty, vaikka ehkä hyvä olisikin, koska mun suvun geeneissä on paljon alkoholismia ja sydäntauteja. Ei sitä katsos viitsi kauheasti yrittää enää mitään ylimääräistä, kun tietää että henki lähtee siinä 40 tienoilla sydänkohtauksen tai alkoholimyrkytyksen takia.
En kuitenkaan usko että jään yksin, vaan mä TIEDÄN sen. Ja mä luulen että mun kaveritkin sen jo tietävät, koska niiltä ei enää tule edes näitä "Koskas sä ittelles sen naisen löydät?"-tyylisiä kommentteja ollenkaan... Ennen vitutti kuulla noita kommentteja ja nyt kun niitä ei enää kuule, niin se vituttaa vielä kahta kauheammin :/