Joukko inarilaispoikia tappoi liki kymmenen

Joukko inarilaispoikia tappoi liki kymmenen kissaa ja poltti niiden ruumiit kesämökillä Inarin kirkonkylällä. Tapaus tuli ilmi, kun kissojen paikkakuntalainen omistaja tuli mökilleen ja löysi kissojen jäänteet.

Poliisin mukaan kissat tapettiin torstain ja lauantain välisenä aikana. Omistaja ilmoitti asiasta poliisille ja tekijöiden jäljille päästiin saman päivän aikana.

Pojat tunnustivat

Teosta epäillään viittä 14-17-vuotiasta inarilaista poikaa. Heitä kuulusteltiin sunnuntaina ja he tunnustivat teon. Juttu etenee syyttäjälle eläinsuojelurikoksena.

Ivalon poliisin mukaan osa kissoista tapettiin mökin sisällä ja osa ulkona lyömällä puisella esineellä. Sen jälkeen niiden ruumiit poltettiin pihamaalla.

Poliisin mukaan pojat kävivät mökillä ilmeisesti useaan otteeseen. Kenelläkään pojista ei ollut yhteyksiä mökin omistajaan, vaan he olivat tunkeutuneet mökkiin luvatta.


STT
28573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

tuollainen teko osoittaa, ettei kaikki ole vintissä ojennuksessa.

samat tyypit vanhempana saattavat tehdä samoin myös ihmisille, joten nyt on ojennuksen paikka.

sellaiset korvaukset että tuntuu ja kuukausi per..tapettu kissa vankeutta, ehdottomana.
minkäänlaisia selityksiä oikeuden on turha kuunnella, sillä ääliömäisyydelläkin on joku raja oltava.

rangaistavuuden ikärajaa on laskettava 12 vuoteen, sillä siinä iässä kyllä täytyy jo vastata tekemisistään.    

Äänestä
  • jossakin Mikkelin seutuvilla 64 sorsaa kahdessa päivässä joskus -60 luvulla ja viikonloppuna 42 riekkoa parikymmentä vuotta sitten . Ettäs semmoista... . Tää on tosijuttu

    Äänestä

koiranomistajat ovat tappanneet ei toivottuja pentuja muutama vuosi takaperin kun silloin hyväksytty sekarotuisia koiria jotkut tappoivat kengillä pentuja.

Äänestä

EI INARIN, VAAN IRANIN PRESIDENTIN KANSSA...

PS. HITLER OLI ELÄINYSTÄVÄ, NIIN MINÄKIN

Äänestä

"Tapaus tuli ilmi, kun kissojen paikkakuntalainen omistaja tuli mökilleen ja löysi kissojen jäänteet. "

Kuinka kummassa? Pojat olivat siis kayneet mokilla useita kertoja kissoja tappamassa...miten pitkaksi aikaa omistaja oli jattanyt kissansa yksin?

Äänestä
  • ovat tehneet teon luonnon puolesta.Eihän,kuten eräs selvä-älyinen kirjoitti,voi myöskään kissoja jättää hoitamatta useiksi päiviksi. Ne hakeutuvat ravinnon hakuun luonnosta. Helpoin ravinnonlähde ovat esimerkiksi pikkulintujen pesät! Joten pojat ansaitsevat kiitoksen.

    Äänestä

  • nämä pojat kirjoitti:

    ovat tehneet teon luonnon puolesta.Eihän,kuten eräs selvä-älyinen kirjoitti,voi myöskään kissoja jättää hoitamatta useiksi päiviksi. Ne hakeutuvat ravinnon hakuun luonnosta. Helpoin ravinnonlähde ovat esimerkiksi pikkulintujen pesät! Joten pojat ansaitsevat kiitoksen.

    mistä sinä tiedät miten ne on jätetty.
    oletko kuullut kuivamuonasta, jota käytetään kun joutuu joksikin aikaa jättämään.
    kissat kyyllä pärjäävät yksinkin, etenkin kun niitä on useampi.
    toisaalta hieman itsekin ihmettelen miksi niitä oli niinkin monta. en kylläkään ota siihen kantaa tuntematta taustoja, koska sekin olisi spekulointia.

    Äänestä

ihan oikein. Ei kissoja saa vapaalle heittää marnimaan. Patut sai siinä samalla hyvää harjoitusta erämiestaitoihin. HYVÄ POJAT! :)

Äänestä
  • mistä sinä puolihölmö tiedät miten vapaalla ne ovat olleet.
    toisaalta sinä yllytät nyt rikokseen tai ainakin suosit sitä, joka on rangaistava teko.
    mitäs jos samat kakarat ensi kerralla harjoittelevatkin sinun koirallasi, miten sitten suu pannaan.

    Äänestä

  • Taas tyypillistä räme-homojen laatuaikaa,ajellaan japseilla jurrissa,runkataan metsässä pelotellaan lomalaisia sonnat housuissa.Käydään kuittaamassa päivärahat.

    Äänestä

SUOMEN LUONTOON, NE PITÄISI HÄVITTÄÄ SUKUPUUTTOON. TEURASTUSMENETELMÄT SITÄVASTOIN, OLIVATKO NE OIKEITA... SE ON TUTKITTAVA. HYVÄ TEKO, ETTÄ KISSAT TAPETTIIN. HYVÄ POJAT!!!

Äänestä
  • huutaminen ei kuulu hyviin tapoihin, kuten ei myöskään rikoksen suosiminen.

    Äänestä

  • hassu kirjoitti:

    huutaminen ei kuulu hyviin tapoihin, kuten ei myöskään rikoksen suosiminen.

    tappaa kissoja. Mutta rikot palstan sääntöjä, haukkumalla toista kirjoittajaa. Eilen rekkasit ja nyt jo rähjäät...sot sot.. Joudut vielä lujille sen lupaan! Jos kuulet koneeltasi huutoa, asiasi ovat huonolla tolalla, kuetn näyttääkin.

    Äänestä

  • ei ole, kirjoitti:

    tappaa kissoja. Mutta rikot palstan sääntöjä, haukkumalla toista kirjoittajaa. Eilen rekkasit ja nyt jo rähjäät...sot sot.. Joudut vielä lujille sen lupaan! Jos kuulet koneeltasi huutoa, asiasi ovat huonolla tolalla, kuetn näyttääkin.

    hienoa, löysit sitten pienet kirjaimet.
    rikos on jo se kun suosii rikoksentekijää.
    jospa lukisit uutisen ensin ja sitten voisit keskustella, mikä oikeastaan on rikos.
    jos pelle sana koetaan loukkauksena, niin pyydän anteeksi sitä.
    aivan turhaan sinä yrität uhota sillä ei minua puheet peloita pätkääkään.
    kakarat olivat tehneet useita rikoksia ja sinä menet kehumaan heitä, kuka tässä pelle on.

    Äänestä

Ja valloittaa maan demokraattisin keinoin. Sadantuhannen Inarilaisen kuolema riittänee ensi alkuun.

Äänestä

Ja mitä kuuluu kissantappajille 13 vuotta myöhemmin? Yksi ainakin pärjää hyvin poliitikkona.

Äänestä

Yäk. Jotenkin säälittävää tappaa kotieläimiä!. Pojilla taitaa olla tunne elämässä jotakin häikkää. Jotakin hämärää täytyy olla päässä että haluaa eläimiä tappaa. Voi johtaa myöhemmin vaaralliseen käyttäytymiseen.. psykologin pitäisi kysellä pojilta kaikilta että miksi tappoivat kissat?. Voi olla että joku pojista tarvitsee terapiaa tai keskustelu apua, nyt pian.. ettei tunne elämä pääsee enempää häiriintymään..

Äänestä

Nyt kyllä pitäisi tuollaiset PUISETESINEET kieltää lailla koko eun alueella ja pikaisesti !!!!

Äänestä

No eikös tuon joukon yksi koltiainen ole jo demarien suojeluksessa! Toiset ovat tietysti ansioituneet muihin kuntien hyviin virkoihin.

Äänestä

Eikös vieraan kissan lopettaminen ole rikollista ei omaa kissaakaan saa kiduttaa se on eläinsuojelurikos

Äänestä

Toivotaan että pojat saa kivuliaan lopun.

Äänestä

saamelaista kulttuurimme rikastuttamista, pitää suvaita kuten raiskuksiakin.

Äänestä
  • Sitä se sisäsiittoisuus teettää.

    Äänestä

Kyllä maalla kissa ja koirapoikueet on aina ennen tapettu ihan kotona jos ne on syntyny vastoin tarkoitusta. Samoin syötävät kotieläimet tapetaan vieläkin. Rottien tappaminen on aina ollut suuri ilo ja harrastus. Hiiret hukutetaan ämpärimenetelmällä. Samat jotka tänne kirjoittelee jättää kesäkissan mökin nurkille talvehtimaan.

Äänestä

Hieno mies tuo MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVI. Toivon pikaista loppua.

Äänestä

Kissa täytyy tappaa kivuttomasti. Suomen luontoon ne ei todellakaan kuulu lintujen pesintäaikana. Sakkoja kesämökkiläiselle ja pojille.

Äänestä

Taisi olla Irakilaispoikia, niitä partalapsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poltti niiden ruumiit kirjoitti:

Joukko inarilaispoikia tappoi liki kymmenen kissaa ja poltti niiden ruumiit kesämökillä Inarin kirkonkylällä. Tapaus tuli ilmi, kun kissojen paikkakuntalainen omistaja tuli mökilleen ja löysi kissojen jäänteet.

Poliisin mukaan kissat tapettiin torstain ja lauantain välisenä aikana. Omistaja ilmoitti asiasta poliisille ja tekijöiden jäljille päästiin saman päivän aikana.

Pojat tunnustivat

Teosta epäillään viittä 14-17-vuotiasta inarilaista poikaa. Heitä kuulusteltiin sunnuntaina ja he tunnustivat teon. Juttu etenee syyttäjälle eläinsuojelurikoksena.

Ivalon poliisin mukaan osa kissoista tapettiin mökin sisällä ja osa ulkona lyömällä puisella esineellä. Sen jälkeen niiden ruumiit poltettiin pihamaalla.

Poliisin mukaan pojat kävivät mökillä ilmeisesti useaan otteeseen. Kenelläkään pojista ei ollut yhteyksiä mökin omistajaan, vaan he olivat tunkeutuneet mökkiin luvatta.


STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu