Erosin yhdestä muijasta jo viime vuoden marraskuussa, oli lyhyt suhde. Hän itse lähti toisen jätkän matkaan kerran baarista ja se siitä sitten. Mielestäni kummiskin erosimme ystävinä tai mitään kaunoja ei mielestäni jäänyt jälkeen. Hän yritti kyllä soitella ja lähetellä tekstareja, mutta en kaivannut semmoista ystävyyttä enään häneltä, hän oli minulle enään korkeintaa hyvän päivän tuttu ym.
Nyt hän kummiskin tuli pyörällä lauantaina yllättäen vastaan, ei moikannut, eikä katsonut edes minuun päin, meni vain ohi katse maassa. En saanut tilaisuutta edes moikata takas.
Sitten näin hänet taas baarissa eikä ollenkaan noteerannut minua. Sitten kun menin hänen luokse, jotku jätkät sanoi, että et sä sitä saa enään takas blaa blaa ja meinasivat tulla jopa päälle, että muka häiritsen sitä. Sanoin että haluan vain sopia hänen kanssa jos jotain kaunoja on jäänyt? Yritin kyllä sopia, että ei muistella pahalla, mutta katse oli taas tuolla muijalla maassa, ei katsonut edes silmiin.
En kyllä tajua tuommoista käytöstä, itse se halusi myös erota, halusi olla vapaa ja olla miten haluaa. Mutta voishan tuota nyt moikata ja kysyä kuulumiset jos kerran törmäillään.
Noh, enään en törmää kun muutan toiselle paikkakunnalle.
Nyt hän kummiskin tuli pyörällä lauantaina yllättäen vastaan, ei moikannut, eikä katsonut edes minuun päin, meni vain ohi katse maassa. En saanut tilaisuutta edes moikata takas.
Sitten näin hänet taas baarissa eikä ollenkaan noteerannut minua. Sitten kun menin hänen luokse, jotku jätkät sanoi, että et sä sitä saa enään takas blaa blaa ja meinasivat tulla jopa päälle, että muka häiritsen sitä. Sanoin että haluan vain sopia hänen kanssa jos jotain kaunoja on jäänyt? Yritin kyllä sopia, että ei muistella pahalla, mutta katse oli taas tuolla muijalla maassa, ei katsonut edes silmiin.
En kyllä tajua tuommoista käytöstä, itse se halusi myös erota, halusi olla vapaa ja olla miten haluaa. Mutta voishan tuota nyt moikata ja kysyä kuulumiset jos kerran törmäillään.
Noh, enään en törmää kun muutan toiselle paikkakunnalle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että hänen yhteydenottoihinsa vastaamatta jättämisella olet yrittänyt hienovaraisesti vihjata, ettet enään halua olla hänen kanssaan missää tekemisissä. Kannattaa varmaan antaa jutun vain olla, koska et nähtävästi halua tästä naisesta mitään kaveria itsellesi uudesta suhteesta puhumattakaan. Nyt kun muutat, niin molemmat varmaan unohtavat koko jutun.
SAATTOI OLLA HUONO OMATUNTO TAI EI IHAN PUHTAAT JAUHOT PUSSISSA - TAI SITTEN VAAN EI OLE USKAL-
LUSTA SELVITTÄÄ ASIOITA. MAHTOIKO TEILLÄ OLLA
KOVINKAAN PITKÄAIKAINEN SUHDE.. MIETI ITSEKIN
MITÄ ELÄMÄLTÄ HALUAT, MILLAISTA PARISUHDETTA,
"MUIJAA" VAI ELÄMÄNKUMPPANIA.. JÄLKIMMÄISISTÄ
PUHEENOLLEN BAARI EI EHKÄ OLE TODENNÄKÖISIN
KOHTAAMISPAIKKA. ONNEA MATKAAN (MUTTA ÄLÄ TEE
TYHMYYKSIÄ)!
Sellaisia ne suomalaiset jakorasiat nykyään ovat kun kunniatta elävät niin kunniatta kuolevatkin, halveksittavaa käytöstä lähteä kesken suhteen toisen miehen mukaan laittamatta suhdetta ensin poikki.
Suomalaisnainen on kuin sika ja muslimimaassa tuollainen sikaimmainen nainen olisi jo kuollut vaan ei Suomessa. Täällä se käy kapakoissa ja miettii kelle seuraavaksi jakaisi rasiaansa.
Tiedän miltä susta tuntuu, unohda tuo saasta ja muista, että noita riittää, kannattaa olla heiän suhteen aina varauksellisia ja odottaa jo etukäteen alhaista käytöstä, se on nykyään monen osa Suomessa, liikaa vapautta naisilla päättää itse seksuaalisuudestaan, liian vähän empaattisuutta ja järkeä päässä, toisaalta jos itse ei välitä naisten lutkamaisuudesta niin sitten se on ok.
Itse panen naisia, mutten missään vaiheessa suostu lapsentekoon monen eri miehen kanssa nussineen lutkattaren kanssa, raja menee siinä, vaikeus on kun ne jättää e-pillerit pois yllättäen, "unohtavat ottaa e-pillerit", siksi 6 kuukautta kestänyt suhde kannattaa katkaista jos haluaa välttyä jälkeläisiltä monen eri miehen kanssa paneskelleen naisen kanssa.
HAH HAH. Liian monet pakit vilkastuttaa mielikuvitusta.
te muka kutsutte itseänne miehiksi? Kakaroita, poikasia, jotka tuolla tavalla puhutte naisista.
Äitinne on pitänyt teitä liian kovassa otteessa(ja pitää yhä) ,yrität rimpuilla äitisi otteesta, eikö, mammanpoika!
Ja tuskin olet edes saanut naista koskaan...
"Suomessa, liikaa vapautta naisilla päättää itse seksuaalisuudestaan, liian vähän empaattisuutta."
No kenen ihmeessä pitäisi päättää naisen seksuaalisuudesta, sun?
Liian vähän empaattisuutta, Ei tuo sinun tekstisikään huoku mitään empaattisuutta.
Hittooko tässä analysoin, ton on pakko olla provo. Kukaan ei oikeesti voi ajatella noin, paitti joku kunniamurhasta haaveileva höyrypää.
sinä olit väärässä, jos et vastaillut hänelle tms. niin onhan se epäkohteliasta, ja saa olla epäkohtelias hänkin..
En ymmärrä minäkään vaikka nainen olenkin.
Ihan ihmeellistä luimistelua. Reilu olis reilu loppuun saakka eikä tuijottelis varpaitaan kuin mikäkin raukka, mutta ilmeisesti kaikki ei siihen pysty. Vielä.
Mukavaa muuttoa vaan sulle! Uudet tuulet raikastaa fiiliksetkin kummasti. ; )
aika outoa toimintaa, mun mielestä teit oikein kun et vastannu mitenkää. suhde meni poikki, sun mielestä teillä ei ollu enää mitää puhuttavaa. ok. mun miehen ex (joka petti ja jätti) halus kans olla "kaveri" mun miehen kans, vaikka me jo sit siinä vaiheessa seurusteltiin uja se ex tiesi sen. mun mies on tosi kiltti joten ei jättäny vastaamatta viesteihin tai maileihin mut sano sille totuuden tyylin en halua olla ystäväsi, kiitos vain, ei meillä ole enää puhuttavaa, olen onnellinen, olen suhteessa. ei vaan menny perille. lopulta kun me oltiin seurusteltu jo puoli vuotta,tuli taas yks nähtäskö kaupungilla -viesti, mieheni jätti vastaamatta. sen jälkeen ei oo kuulunu mitään. kun jotkut ei vaan tajua. ei niille voi olla kohtelias, pakko olla jämpti. jos on kiltti ja ystävällinen, ne luulee et joku takaovi on vielä jäljellä. teit ihan oikein .