Mulla on tosi paha mieli kun en omista ensimmäistäkään hyvää kaveria. Olen jo parikymppinen opiskelija, tuskin tässä vaiheessa enää voi sellaisia löytääkään. On mulla opiskelukavereita, hyviäkin sellaisia mutta ei kai nekään ole oikeita kavereita kun eivät pidä yhteyttä näin kesällä, sitten on yksi kaveri joka ei ole opiskelukaveri mutta meidänkin välit alaa kylmetä pikkuhiljaa. Olen tosi yksinäinen. Vaikuttaa varmaan aika säälittävältä tällainen valitus, mutta minua pelottaa kun sosiaalinen elämäni on oikeastaan sen yhden aikaisemman kaverin varassa, emmekä mekään enää niin hyviä kavereita ole. Opiskelukavereita en taida enää edes laskea kavereiksi kun ollaan näköjään tekemisissä vain lukuvuoden aikana...
ei yhtään hyvää kaveria :(
nimimerkitön yksilö
91299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi,
Ihminen on siitä hauska otus että voidaan saada parhaat ystävämme vasta elämämme ehtoopuolella, joten eiköhän sinullekin matkan varrella vielä joku sellainen löydy. Siihen asti pidä kavereihisi ja tuttuihisi hyvät välit, eihän sitä tiedä vaikka joku heistä tykästyisi sinuun enemmänkin.
Mukavaa kesänjatkoa!
T: Mikael
Itsellä oli aikanaan sama tilanne, kun lähdin yläasteelta, kaikki kaverit jäi, huomasin ettei olleetkaan tosi ystäviä vaikka muuta oli väitetty. Kävin lukion ja siellä oli muutamia koulututtuja, joitten kanssa olin koulussa mutta eipä ne halunneet paljoa nähdä minua vapaa-ajalla.
Sitten aloitin yliopisto-opiskelut ja en oikein sieltäkään saanut kavereita, koska en osallistunut niihin ryyppyreissuihin ja yritin aktiivisesti ehdottaa muuta toimintaa, liikuntajuttuja ja muita sellaisia. Niihin osallistui jonkin verran porukkaa, mutta kenestäkän heistä ei tullut hyvää ystävää, joka olisi kesälomallakin yhteyksissä.
Menin sitten kesätöihin ja samassa paikassa oli pari ikäistäni henkilöä, joitten kanssa juttelin paljon tauoilla ja ruokalassa ja oikeastaan se lähti siitä, kun alussa teimme samoja työtehtäviä. Siinä 2 kk juteltiin ja eräänä päivänä sitten vaan rohkeasti pyysin heitä lähtemään kanssani kaupungille kahville ja ostoksille ja myöhemmin elokuviin. Toinen niistä yllättäin sanoi, että oli tosi iloinen pyynnöstä, että hänellä on tosi vähän kavereita, joitten kanssa olla ja lähteä vaikka sinne elokuviin tai pyöräilemään tai mitä vaan mukavaa.
Niin että meitä on, seuraa kaipaavia. Näin löysin sitten pari ystävää, joitten kanssa olen viettänyt nyt pari vuotta iloista vapaa-aikaa. Yliopistolta en ole ystäviä löytänyt, mutta tulen toimeen kurssikavereitten kanssa, joitten kanssa vietän aikaa vain opinnoissa mutta en vapaa-ajalla.
Sitten keksin lähteä mukaan vapaaehtoistöihin. Siellä tapasin yhden kivan ihmisen, jonka kanssa ystävystyin. Harmi että hän muutti 500 km päähän. Ystävyys kuitenkin säilyi ja juttelemme messengerissä silloin tällöin ja olemme käyneet toistemme luona pari kertaa vuoden aikana vaikka matka onkin pitkä.
Olen ihan varma, että sinäkin löydät jostakin ystäviä. Itselläni meni toista vuotta ilman kavereita mutta sitten tilanne korjaantui kesätyöpaikalla kuten kerroin.
Kaikkea hyvää sinulle!
Olen kesän lopulla 20 vuotta täyttävä naispuolinen ja asun pääkaupunkiseudulla ja opiskelen. Kavereita on tasan kaksi. Toista näen aika harvoin ja tuo toinen ei ole luonteeltaan minulle alkuunkaan sopiva. Joten.. ei yhtäkään ystävää. Mutta en luovuta! Hyvä ystävä on minulla ollut viimeksi kahdeksanvuotiaana ja uskon yhä, että voisin sellaisen saada vielä jonakin päivänä. Saa nyt nähdä.
Onkohan tämä miten yleistä ettei parikymppisenä ole (vielä) kunnon ystävää? Itsekin olen 20, ja ystävää ei ole. Kavereita kyllä muutama, mutta ei kunnon ystävää. Kaverit on yleensä löytyny koulusta (peruskolu tai ammattikoulu), mutta kun on tällä tavalla työttömänä, ei edes törmäile sellasiin ihmisiin, joista vois tulla ystäviä. Joten mistä niitä ystäviä sitten löytyisi?
kuulla että on muitakin. Minäkin keväällä 20v täyttänyt nainen, eikä yhtään ystävää. :( Tosin siinä onnellisessa tilanteessa olen että on avopuoliso ja yhteinen kämppä, mutta miehen ollessa töissä, odotan yksin kotona hänen kotiin tuloaan. Masentavaa... :/ Tuntuu ettei ole elämää ilman häntä, en käy missään yksin, en saa asioita hoidettua ilman häntä. Kamalaa myöntää mutta näin on.
Ihan samanlainen tilanne on mullakin. Vanhat ystävät on jääneet taa ja eri paikkakunnille, täältä päin en tunne ketään paitsi miehen kautta. Syksyllä opiskelemaan ja sekin pelottaa kun ei tunne ketään, mutta ehkä ainakin voisi saada ystäviä. Olisi kiva joskus saada tehdä jotain kodin ulkopuolella tai jutella jonkun muunkin kanssa ku miehen. mulle saa kirjotella jos jostain tuntuu samalta
[email protected]
oon 18 vee tyttö turusta.ja aika yksinäinen mutta kuitenkin positiivinen.
kaipaan ystävää.
muhun saa yhteyden
[email protected]
eipä kuule minullakaan ystäviä ole. mieheni kanssa asun ja siinä on mun ystävät. opiskelut alkaa elokussa ja paikkakunnan vaihto edessä. jaksan vain toivoa, että sieltä tulisi edes muutama "kaveri".
Minkä ikäinen olet ja kuinka vanha?