Mitä järkeä...

Kertokaa muut ihmiset mitä järkeä elämässä on ja varsinkin seurustelun, suhteiden, perheen perustamisen kannalta??

En sano että pelkästään mutta valitettavan paljon pettämistä, tuntuu että kaikki pettää, on valehtelua, epäreilua, toisen seläntakana toimimista, eroja, sitten lapset jää ilman isää/äitiä, oletkin yksin ja kasvatat lapset yksinäsi, suru ja ikävä. On sairauksia, taloudelliset vaikeudet jne. Sit sun pitää vaan yrittää jaksaa päivä kerrallaan.

Tätä tämä elämä on...

Hirveesti kannustaa tällästa nuorta aikuista joka itse jo kokenut ja läheltä nähnyt ko. asioita, jolla kaikki vielä kuitenkin edessä.
Vaikuttaa itseen niin paljon ja nimeenomaan negatiiviselta kannalta.
Mutta toisaalta toivoa on siihen asti kun tosiaan omalle kohdalle lopulta huomaa näin käyneen...

En tiiä, toivottavasti tässä tekstissä on jotain järkee, mutta kertokaa omia mielipiteitä ja etenkin positiiviset kommentit piristäis!!



NM. Tulevaisuus näyttää niin harmaalle.
3322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuin sinä..jossain vaiheessa tuntui että kaikki vaan kusettaa ja valehtelee sen minkä ehtii. edellisellä poikaystävälläni oli lähes 2 v toinen tyttöystävä. sitä edellinen poikaystävä petti jatkuvasti. erosin vasta kun sain vedenpitävät todisteet. olen pettynyt niin helvetin monta kertaa ihmisten "pahuuteen", vilpillisyyteen ja valehteluun. olen vain päättänyt että paras lääke siihen on olla itse mahdollisimman rehellinen. kyllä sen saa takas vielä joku kaunis päivä. ei saa tehdä tästä maailmasta ainakaan pahempaa enää, jakamalla "pahuutta" eteenpäin. sattumalta löysin ihanan miehen, joka on varmasti rehellinen. olen hyvin onnellinen. vähän sama kuin olisin voittanut lotossa. olen aina ollut salaa mustasukkainen joka ainuassa suhteessa, mutta tässä suhteessa en ole, koska tiedän varmasti että hän on se oikea minulle, ja voin luottaa häneen. ihmissuhteet ja rakkaus on ainoa asia miksi jaksan tässä kylmässä maailmassa. muista pitää sukulaisistasi huolta. ja jaksa vielä uskoa rakkauteen. sitä on vielä olemassa... ;)

Äänestä

Muakin pelotti muinoin heittäytyä suhteisiin kun tuntui, että kaikki vaan valehtelee ja pettää ympäriinsä eikä kehenkään voi kuunaan luottaa.
Sitten kohtasin harrastuksen kautta tyypin, joka osoitti, että on niitä muunkinlaisia ihmisiä yhä olemassa. On olemassa aikuisia ihmisiä, jotka kantaa vastuunsa, on rehellisiä ja osaa sanoa ei ulkopuolisille houkutuksille.
On nyt oltu naimisissa 7v, meillä on parin vuoden ikäinen tyttö ja elämä on aivan ihanaa!

Älä menetä toivoasi, vaan usko siihen ihmisessä olevaan hyvään. Se ON meissä kaikissa.

Äänestä

olevan mitään järkeä missään. Tarpeeksi kun ns. potkitaan päähän, niin pakostinhan siinä jossain vaiheessa tulee vähemmän kiva olo, suorastaan alkaa veetuttaa ja paljon.
Itse olen tällä hetkellä niin kypsä kaikkiin kusettajiin, että olen päättänyt olla ihan omissa oloissani. Otin uusia harrastuksia ja saa olla rauhassa kaikelta paskasta.
Suosittelen. Se jeesaa kummasti oloa, kun saa muuta ajateltavaakin. Miehiin on tällä hetkellä mittari aivan täysi. Mutta tosi kivaa on vaihteeksi olla ihan yksin, kannattaa kokeilla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen... kirjoitti:

Kertokaa muut ihmiset mitä järkeä elämässä on ja varsinkin seurustelun, suhteiden, perheen perustamisen kannalta??

En sano että pelkästään mutta valitettavan paljon pettämistä, tuntuu että kaikki pettää, on valehtelua, epäreilua, toisen seläntakana toimimista, eroja, sitten lapset jää ilman isää/äitiä, oletkin yksin ja kasvatat lapset yksinäsi, suru ja ikävä. On sairauksia, taloudelliset vaikeudet jne. Sit sun pitää vaan yrittää jaksaa päivä kerrallaan.

Tätä tämä elämä on...

Hirveesti kannustaa tällästa nuorta aikuista joka itse jo kokenut ja läheltä nähnyt ko. asioita, jolla kaikki vielä kuitenkin edessä.
Vaikuttaa itseen niin paljon ja nimeenomaan negatiiviselta kannalta.
Mutta toisaalta toivoa on siihen asti kun tosiaan omalle kohdalle lopulta huomaa näin käyneen...

En tiiä, toivottavasti tässä tekstissä on jotain järkee, mutta kertokaa omia mielipiteitä ja etenkin positiiviset kommentit piristäis!!



NM. Tulevaisuus näyttää niin harmaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu