en tiedä miksi mutta olen yrittäny antaa anteeksi miehelleni, (nuoli ja kouri ystävääni baarissa) väliin epäilen aivan hulluna, saan raivokohtauksia lasten kanssa... väsyttää itkettää ei jaksa.
silti kaikki aina kääntyy hymyyn kun mies ottaa, halaa ja kertoo huolistaan. meillä on aina ollut hyvät, avoimet lämpimät välit. autan miestäni jopa opiskelemaan (tenttaa häneltä hänen oppimansa), haluan tehdä niin... olen silloin mukana hänen elämässään. mutta... väliin soimaan itseäni siitä että mun pitäis vaan antaa sen olla, olla sille kylmä, mä olen tyhmä paska, vitun tyhmä ämmä kun mä uskon sitä, ettei se enää pettäis, ettei se enää tekis sitä mulle, et sitoutus vain muhun ja meidän yhteiseen taloon ja lapsiin... ahdistaa. nuoria ollaan molemmat vielä mies 30 ja minä 25. lapsiakin on.... nykyään mies ei haluu lähtee baariin ilman mua, eikä oo sen jälkeen käytykään kun se tapahtui. väliin ahdistaa kaikki, hermot ratkee ja haluisin vaan olla, tekemättä mitään, ilman et kukaan on ympärillä, rakastamatta yhtään ketää.... ois se niin helppoo... ottakaa kantaa.... (miehelleni en oo ikinä puhunu näin, enkä puhu, mä en halua että se saa musta reppana paska vaimon kuvan joka alistuu mihin hyvänsä!!!)
silti kaikki aina kääntyy hymyyn kun mies ottaa, halaa ja kertoo huolistaan. meillä on aina ollut hyvät, avoimet lämpimät välit. autan miestäni jopa opiskelemaan (tenttaa häneltä hänen oppimansa), haluan tehdä niin... olen silloin mukana hänen elämässään. mutta... väliin soimaan itseäni siitä että mun pitäis vaan antaa sen olla, olla sille kylmä, mä olen tyhmä paska, vitun tyhmä ämmä kun mä uskon sitä, ettei se enää pettäis, ettei se enää tekis sitä mulle, et sitoutus vain muhun ja meidän yhteiseen taloon ja lapsiin... ahdistaa. nuoria ollaan molemmat vielä mies 30 ja minä 25. lapsiakin on.... nykyään mies ei haluu lähtee baariin ilman mua, eikä oo sen jälkeen käytykään kun se tapahtui. väliin ahdistaa kaikki, hermot ratkee ja haluisin vaan olla, tekemättä mitään, ilman et kukaan on ympärillä, rakastamatta yhtään ketää.... ois se niin helppoo... ottakaa kantaa.... (miehelleni en oo ikinä puhunu näin, enkä puhu, mä en halua että se saa musta reppana paska vaimon kuvan joka alistuu mihin hyvänsä!!!)
Vastaukset 7
Vanhimmat
oletko jo alistunut heittosäkiksi..
tosiaan olette molemmat vielä nuoria ja elämä edessä.
miten haluat sen elämän käyttää? epäilemällä miestä läpi elämän...
anteeksi voi antaa, mutta ei koskaan unohtaa!
kokemuksesta tiedän sen,,, ja nyt hajoan kun en lähtenyt sillon kun olisi pitänyt... sydän ei koskaan unohda.
Kun se pettäminen tulee vuosien kuluttua , lapset sun muut mukana , helvetti repeää.
Olet nuori, elämä täynnä mahdollisuuksia. Jos vähääkään olisin osannut aavistaa puolisostani, mitä tuleman piti ,olisin silloin aikoinaan kiertänyt kaukaa koko (paska)miehen.
omasta kokemuksesta ja muiden puheista, että ensin kun mies jää kiinni tai melkein jää kiinni niin silloin se lupaa ja pyytelee on ihana jne jne.mutta jos on pettäjäluonne miehellä niin valitettavasti niitä juttuja tulee esiin myöhemmin muitakin.sitä ei vaan haluaa uskoa sen ensijärkytyksen aikaan vaan selittelee itselleenkin, kai se on jotain itsesuojeluvaistoa...mutta jos mies on jäänyt kiinni jstain jutusta, isosta tai pienestä, niin varaudu siihen että joskus tulee viellä ilmi muitakin asioita jos vaan pidät silmät auki ja uskallat myöntää selvät merkit.
esimerkki miehen käytöksestä kun jää ekaa kertaa kiinni.haluaa vain olla sun kans jne.mutta seuraava epäilys saa miehessä aikaan raivokohtauksen ja syyttelyn, että kuinka kehtaa syyttää mua ja kato peiliin ja sä oot vainoharhanen ym. sitä voi kestää monta monta vuotta.
tiedä vaikka miehesi todella haluaa olla vain sinun ja lastesi kanssa. Voihan olla että hän on huomannut että te olette hänelle ne tärkeimmät ihmiset. Huomaa voi olla. Pakko myöntää että hyvin hyvin harvoin voin edes ajatella pettävistä miehistä näin, mutta eihän teidän tapauksessa tapahtunu ku nuolemista ja kourimista, mutta nykyään naiset itse roikkuvat usein varsinkin varatuissa miehissä ja pikku hiprakassa ollessa mies lähtee ns. mukaan peliin. Puhuisit miehesi kanssa tästä ongelmasta muuten pilaat oman elämäsi ja ennenkaikkea hermosi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
Totanoin. Ihan oikeasti tuli sellainen olo, että myötäilet miestäsi liikaa ja yrität miellyttää. Ei hemmetti, tuosta ei todella seuraa mitään hyvää! Sinun pitäisi olla etäisempi, vaikeampi ja salaperäisempi. "silti kaikki aina kääntyy hymyyn kun mies ottaa, halaa ja kertoo huolistaan": Siis sinä nielet murheesi "miehelleni en oo ikinä puhunu näin, enkä puhu",mutta kiltisti kuuntelet, kun hän kertoo murheistaan. Teiltä puuttuu vuorovaikutusta sinun tappioksi.
Et todellakaan ymmärrä mitään meidän suhteesta. molemmat kerrotaan miltä tuntuu esim. jos toinen on koko päivän mennyt. kyllä minä päälle päin toisinaan olen turhankin kitkerä, en vain jaksaisi enää olla. haluan unohtaa koko pettämisen, siitä täs on kyse. nyt oloni on taas parempi. saan itsekkin jotain mietittävää.
Kaikki on siis jälleen hyvin. mies rakastaa minua, ja enempi hän on kynnysmattona nykyään kuin minä. olen räjähdellyt tavallani hänelle näistä asioista aina välillä, tyyliin että jos hän mielii anteeksi saada niin hän saa suuurinpiirtein nuolla maata jalkojeni alla!!! tuo alkup. kirjoitukseni on tehty suurimman masennuksen aikana, tarvitsin jotain ponnahdus lautaa että taas jaksaa. en haluais rakastaa enää, että ois helpompi olla, olen siis väsynyt pettämiseen.
niin toki noiden tuntemusten jälkeen kun mies halaa niin tuntuu kaikki taas paremmalle, eikös niin kuulu ollakin. sitä sanotaan rakkaudeksi.
Näin en oo ikinä puhunu, tarkoittaa etten ole ikinä kertonu hälle tästä että olen väsynyt ja haluan kokonaan lakata rakastamasta ymsyms... toki omat muut huoleni hän kuulee kyllä! mutta ei tätä mun heikkoa puolta, tätä mun masennus vuodatusta en ikinä halua hänelle vuodattaa. En siis halua että hän näkee mut sellasena säälittävänä pikku raukkana, joka jää märisemään et en haluu rakastaa, en haluu et petetään.
Olen hälle sanonut et jos petetään vielä ni se on kerrasta poikki ja ammun haul...lla häntä mun...lle sen lisäksi voin jopa auttaa häntä muuttamaan se uunden akan luo (jos siis näin käy) siten että nakkelen ovesta metikköä kohden hänen kamppeensa. sen jälkeen on talo mun, se jää siihen jota on petetty. se joka pettää lähtee, eikä hällä oo mitään oikeuksia yhtään mihinkään sen jälkeen.
tässä siis hieman vahvempaa minää... vaikka vieläkin tuntuu että ei tää ole niin kauheen vahva, mutta ainakin osaan jo puolustaa itseäni...
en aijo jäädä masennukseen... Vuorovaikutusta ei todellakaan puutu, eihän tässä edes ollut siitä kyse...