Apuvaa, olen

Miksi kirkko suorittaa ns hätäkasteita jos kerran
se ei uskoisi, että kastamaton lapsi joutuu kado-
tukseen.

vielä kerran kirjoitti:

Miksi kirkko suorittaa ns hätäkasteita jos kerran
se ei uskoisi, että kastamaton lapsi joutuu kado-
tukseen.

Tapio on oikeassa:

Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen

Jumala, jonka lahjaa sekä usko että kaste on, ei ole halunnut sitoa ITSEÄÄN niin, että sellainen, jota ei ole ehditty kastaa millään tavalla, joutuisi kadotukseen. Sen sijaan kastetta ei pidä jättää eikä halveksua, koska se on Jumalan itsensä asettama ja pelastuslupauksen sekä Pyhän Hengen lahjan lupauksen merkki.

Kyse ei ole vain KASTEHETKEN uskosta, vaan uskosta loppuun saakka. Jumala antaa tämän uskon vedestä ja Hengestä. Eli kastevesi Jumalan Sanaan yhdistyneenä lupauksineen kannattaa uskoa ja KANNATTAA USKOA.

Grown up kirjoitti:

Tapio on oikeassa:

Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen

Jumala, jonka lahjaa sekä usko että kaste on, ei ole halunnut sitoa ITSEÄÄN niin, että sellainen, jota ei ole ehditty kastaa millään tavalla, joutuisi kadotukseen. Sen sijaan kastetta ei pidä jättää eikä halveksua, koska se on Jumalan itsensä asettama ja pelastuslupauksen sekä Pyhän Hengen lahjan lupauksen merkki.

Kyse ei ole vain KASTEHETKEN uskosta, vaan uskosta loppuun saakka. Jumala antaa tämän uskon vedestä ja Hengestä. Eli kastevesi Jumalan Sanaan yhdistyneenä lupauksineen kannattaa uskoa ja KANNATTAA USKOA.

Lue lisää

Te koetatte kanistella kirkon julmaa oppia kastamat-
tomien lasten joutumisesta kadotukseen.
Ev. lut tunnustuskirjat sanoo sivulla 52:
2. ...Perisynti on todella synti, joka tuo iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan s.52.

Taidatkos sen selkeämmin sanoa. Onko vaikeaa uskoa, että kirkon virallinen linja on tämä. Ei siinä auta teidän pullikoiminen.
Joku sanoi, että kasteen halveksuminen hukuttaa. No, kumman se hukuttaa, lapsen vai hänen vanhempansa????
Kyllä menee sekavaksi.

Grown up kirjoitti:

Tapio on oikeassa:

Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen

Jumala, jonka lahjaa sekä usko että kaste on, ei ole halunnut sitoa ITSEÄÄN niin, että sellainen, jota ei ole ehditty kastaa millään tavalla, joutuisi kadotukseen. Sen sijaan kastetta ei pidä jättää eikä halveksua, koska se on Jumalan itsensä asettama ja pelastuslupauksen sekä Pyhän Hengen lahjan lupauksen merkki.

Kyse ei ole vain KASTEHETKEN uskosta, vaan uskosta loppuun saakka. Jumala antaa tämän uskon vedestä ja Hengestä. Eli kastevesi Jumalan Sanaan yhdistyneenä lupauksineen kannattaa uskoa ja KANNATTAA USKOA.

Lue lisää

Näin ne luterilaiset kumppanit sekoilevat OHI RAAMATUN aina vaan?? .. miksi heille ei terve/selvä RAAMATUN SANA kelpaa, vaan omiaan tarinoivat?!

rattaille ja anna kastaa itsesi jos kerran olet
uskossa. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta jos olet vain luulossa, niin tee
parannus ja hoviherran tavoin astu alas rattailta ja anna kastaa itsesi. Sillä se selviää.

takaisin kirjoitti:

rattaille ja anna kastaa itsesi jos kerran olet
uskossa. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta jos olet vain luulossa, niin tee
parannus ja hoviherran tavoin astu alas rattailta ja anna kastaa itsesi. Sillä se selviää.

Lue lisää

KASTEESTA Lutherin opetuksia.

1. KASTE PERUSTUU HERRAN KRISTUKSEN SANOIHIN;

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Sekä: “Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

KASTE on Jumalan käsky ja asetus. Kaste on Jumalasta lähtöisin.
Voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama. Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua.
Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana. Jumalan sana ja käsky; asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen. Kun kastetaan Jumalan nimeen, KASTETTA EIVÄT SUORITA IHMISET, VAAN JUMALA itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko. Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin perkele käynyt töihin sokaistakseen eräät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme.
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Vesi sinänsä ei olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että JUMALAN SANA JA KÄSKY LIITTYVÄT SIIHEN. KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA KASTEVETEEN, NIIN SILLOIN ON KYSE SAKRAMENTISTA.( eli Jumalan antamasta merkistä)

Kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa, sana ja vesi, erotetaan toisistaan? Kasteveden varsinainen sisältö ON JUMALAN SANA eli KÄSKY JA JUMALAN NIMI.
Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että VETEEN TULEE jotain jalompaa. JUMALA ITSE LUOVUTTAA SIIHEN KUNNIANSA JA PANEE SIIHEN VALTANSA JA VOIMANSA.
Kaikki tämä johtuu SANASTA.


Tässä sanassa on kaikki ja se voi kaiken mitä Jumala on ja voi
Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, (eli merkki) on juuri tästä peräisin. Augustinuskin opettaa näin:
“KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, SYNTYY SAKRAMENTTI”, mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
Sentähden sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori. Niitä on arvioitava sen JUMALAN SANAN perusteella, joka NIIHIN SISÄLTYY.

Sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Näitä kahta, SANAA JA VETTÄ, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan.
JOS näet KASTEESTA OTETAAN POIS SANA, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota käytetään keittiössä.
Mutta jos SANA on siinä MUKANA Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja SEN NIMI ON KRISTUKSEN KASTE.

MIKSI KASTE ON ASETETTU ja mikä on sen TARKOITUS.?
Kysymys on KASTEEN HYÖDYSTÄ, siitä, MITÄ KASTE ANTAA JA SAA AIKAAN?
Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että SE PELASTAA. (sen joka uskoo)
Ihminen kastetaan, niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi.
Pelastuminen taas, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan.
Pelkkä vesi ei voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan SANA ja se, että JUMALAN NIMI ON LÄSNÄ VEDESSÄ.
Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. SE SAA NÄET SANASTA VOIMAN ollen “uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää.

Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin USKO - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.

Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.

Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
Meillä on siis tässä sanat: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.

Martti Luther





2.   “JOKA USKOO JA KASTETAAN, SE PELASTUU.”

Tämä tarkoittaa sitä, että
yksin USKO TEKEE IHMISEN KELVOLLISEKSI ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on HYÖTYÄ.
Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla SANOILLA, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. ILMAN USKOA KASTEESTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana: “joka uskoo” pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle KAIKKI MAHDOLLISET TEOT, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Mikä ei ole USKOA, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
On aivan selvää, etteivät meidän OMAT TEKOMME MITENKÄÄN EDISTÄ PELASTUMISTAMME, mutta KASTE EI OLEKAAN MEIDÄN TEKOMME, VAAN JUMALAN TEKO.
Jumalan teot tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.
Saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. (pelastus siis jaetaan veden kautta, aivan niinkuin Nooakin pelastui veden kautta).
Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, JONKA JUMALA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla otamme vastaan.
Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka SANA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla omistamme. Ilman USKOA ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

Sanomme siis näin:
“Olen kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.”
Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: 1)ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla , 2)lausutaan SANA, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska VESI JA SANA YHDESSÄ ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin (ylösnousseena ja kirkastettuna ruumiina)ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu SANAN tähden, johon se USKOO, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. (Suomessakin suurin osa uskossa olevista ja Pyhän Hengen saaneista on lapsikastettuja).
Tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.

JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
Lyhyesti sanoen: Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska seurakunta säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä: EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.

Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN JUMALAN SANAAN.

Jos vaikka joku tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä VESI ja JUMALAN SANA, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi.( vrt Noita Simon, jonka kastetta ei tarvinnut uusia.) Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean ehtoollisen.

Huomaat siis, etteivät lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite on paikkansapitämätön, olisi kaste silti oikea. KUKAAN EI SAA KASTAA HEITÄ UUDELLEEN. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden HETI toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä.

KUINKA VOISIMME EDES AJATELLA, ETTÄ JUMALAN SANA JA ASETUS TULISIVAT MEIDÄN VÄÄRINKÄYTÖSTEMME TÄHDEN VÄÄRIKSI JA TYHJÄN ARVOISIKSI?
Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan KRISTUKSEN SANAAN LUOTTAEN. Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että HÄN ON KÄSKENYT minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa MINULLE RUUMIINSA JA VERENSÄ. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua.

Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta EMME ME TÄHÄN HÄNEN KASTETTAAN PERUSTA, vaan yksinomaan siihen, että JUMALA ON KÄSKENYT KASTAA.
Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä.
Kasteenuusijat ovat sen vuoksi todella röyhkeitä sorvatessaan seuraavan päätelmän: ”JOS USKO EI OLE OIKEA, NIIN MYÖS KASTEEN ON PAKKO OLLA VÄÄRÄ”
Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin: Jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään. Käännä siis järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: “väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”. Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.

KASTE ON AINA OIKEA ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja SANA eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi(eikä mitätöitäväksi).
Mutta nuo kasteenuusijat ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä, milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen perkele, joka mielellään haluaisi riistää , vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset.

Meidän on siis tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt, että meidät otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn kautta. MUTTA JOS USKOA EI OLE, SE JÄÄ PELKÄSTÄÄN HEDELMÄTTÖMÄKSI MERKIKSI.


Martti Luther



3.   KASTEESSA VANHA IHMINEN SURMATAAN,

ja sen jälkeen nousee YLÖS UUSI IHMINEN. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen.
Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet (=perisyntisyys) Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa.

Kasteessa annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan.
SIKSI KASTE PYSYY AINA VOIMASSA.
Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, MEILLÄ ON KUITENKIN AINA AVOIN TIE SIIHEN TAKAISIN, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. MUTTA VEDELLÄ MEITÄ EI ENÄÄ TARVITSE VALELLA.
Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti.
KATUMUS( parannus ja ns uskoontulo) EI SIIS OLE MITÄÄN MUUTA KUIN PALUUTA TAKAISIN KASTEESEEN, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.(tuhlaajapoika siis palasi takasin kasteeseen).
Kaste on äärettömän suurenmoinen asia. Se tempaa meidät perkeleen kidasta, OMISTAA MEIDÄT JUMALALLE, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen.
Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi.
JOS JOKU LANKEAA SIITÄ POIS, HÄNEN ON PALATTAVA SIIHEN TAKAISIN. (se on parannuksenteko, eikä uudestisyntyminen joka tapahtuu kasteessa).
Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.

Martti Luther








4.”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»
Augustinus lisää tähän: »Sakramentti pesee meidät puhtaiksi, ei siksi, että se toimitetaan vaan siksi, että siihen uskotaan.»


1. Piet 3: 20-21..”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ..”

Pietari opettaa VEDENPAISUMUKSEN KASTEEN ESIKUVAKSI.
Sillä kaste on hengellinen vedenpaisumus niinkuin tämä oli ulkonainen. Ja niinkuin Noa itse kahdeksantena säilyi arkissa, niin tulemme me pelastetuiksi kasteessa.
Nyt hukkuu kasteessa paljon enemmän ihmisiä kuin vedenpaisumisessa; sillä edellinen ulottuu yli koko maailman ja jatkuu edelleen. Samaten kuin silloin hukkui kaikki ihmiset paitsi kahdeksan, jotka vedeltä säilyivät, samaten hukkuu myös kasteessa kaikki mikä on lihasta.
Sillä me kuolemme kasteessa maailmalle, lihalle ja verelle; kuten Paavali sanoo (Room. 6): ”Kaikki jotka ovat Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut; niin olemme me nyt hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Jos sitten kasteessa valellaan lasta vedellä on se yhtä kuin jos sanoisi: ”Minä surmaan ja tukahutan kaiken mikä on lihaa ja verta”; niin että kun lapsi nostetaan kasteen pesusta on se ilman kaikkea syntiä ja onnettomuutta niin että kasteessa hukkuu kaikki mikä on maailmallista ja lihallista että henki yksin eläisi.
Siis vertaa toisiinsa: vedenpaisumuksessa hukutettiin kaikki ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta; kasteessa hukutetaan kaikki synti ja lihallisuden, jossa ihminen on. Niin on vedenpaisumus kasteen vertauskuva. Siihen viittaa myös 29 Psalmin sanat: Herra istuu vedenpaisumisen päällä, nimittäin tulevan vedenpaisumisen, joka ei lopu ennen maailman loppua.

Koskapa kaste on jumalallinen teko, JONKA HERRA JUMALA ITSE TOIMITTAA, ja jossa Jumaluuden kolme korkeata persoonaa ovat läsnä, niin on meidän pitäminen kaste suuressa arvossa ja sanominen: kaste ei ole mikään ihmiskeksintö, vaan Jumalan määräämä, ei ole se paljas vesi, vaan sillä ja SIINÄ ON JUMALAN SANA, JOKA TEKEE TÄMÄN KASTEEN, sielun pesuksi ja opetuslapsen pesuksi.
Ja me tiedämme vähäisten lapsiemme uskovan; sillä Kristus on heistä selvään sanonut: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Martti Luther



5. JOHANNEKSEN ja KRISTUKSEN KASTEEN ERO.

Johannes ei kasteessaan anna saada syntien anteeksi antamista, hän vain näyttää sen, joka sen antaa.
JOHANNEKSEN KASTEESSA SYNTIEN ANTEEKSI SAAMINEN LUVATAAN, KRISTUKSEN KASTEESSA SE ANNETAAN.
Siksipä ei Johanneksen kaste olekaan enää voimassa. Jos ken sanoisi: Minä kastan sinut Johanneksen kasteella syntien anteeksi saamiseksi, niin se ei olisi oikea kaste; sillä Johanneksen kaste oli vain VALMISTUS syntien anteeksi saamiseen; Johannes käy edellä, Kristus seuraa häntä.
Syntisi annetaan sinulle anteeksi kasteessa Herran Kristuksen läsnäolon kautta.
“Minä kastan sinut Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen”; se on, minä otan sinulta kaikki syntisi ja pesen sinut puhtaaksi niistä tällä hetkellä; minä en Johanneksen tavalla lähetä sinua etemmä; mutta Johanneksen täytyi sanoa: valmistukaa ottamaan Häntä vastaan, joka teille kasteessa antaa Pyhän Hengen, ja tuottaa syntien anteeksi saamisen.

Johanneksen kaste erosi kahdessa suhteessa Kristuksen kasteesta: ensinkin siinä, että hän 1) kehotti jokaista tekemään parannuksen,
2)valmistautumaan Kristuksen tulemiselle; ja vielä siinä, että heidän oli odottaminen syntein anteeksi antamusta, jonka juuri tämä tuleva oli tuova mukanaan.
Johanneksen kaste on siis lupaus tulevasta syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa. (Kristuksen kaste on syntien anteesisaamiseksi,- ”ottakaa kaste syntien anteeksisaamiseksi”)
Niin nyt Herra Kristuskin käyttää tavallaan Johanneksen vesikastetta, mutta lisää siihen tulen, se on; antaa meille Pyhän Hengen, joka lahjoillaan tekee meidät palaviksi.

Niin on nyt kaste yhä olemassa, että me olemme Kristukseen kastetut, ja Hän antaa meille synnit anteeksi, ja kastaa meitä Pyhällä Hengellä ja syntien anteeksisaamisella, niin että meillä sen Karitsan vuoksi, joka kantaa maailman synnit, on syntein anteeksisaaminen.
Mutta kumminkin kastetaan meidät parannukseen vanhan Adamin vuoksi;on meidän tehtävä parannusta, alinomaa kuolettaminen lihaamme, se on. Alati toivominen siihen anteeksisaamiseen, jota meille kasteessa lahjoitetaan.
JOS ME OLEMME KASTETUT JA USKOMME KRISTUKSEEN, NIIN ON MEILLÄ KAIKKI.
Sillä ei meidän kasteemme ole Johanneksen kasteen kaltainen, joka osoitti syntein anteeksisaamisen tuojaan, vaan se on Kristuksen kaste, joka on jo tuottanut anteeksisaamisen.

Kristus tahtoo sanoa: ”Minä kastan ja kutsun teitä parannukseen, mutta samalla minä annan teille hengellisen tulenkin, se on Pyhän Hengen, että te eläisitte syntein anteeksisaamisessa, ja jokapäivä puhdistuisitte ja parantuisitte, ja katumuksessa sotisitte ilkeätä lihaanne vastaan, joka henkeä vastustaa.”



Martti Luther





6. VOIKO LAPSI USKOA?

Järki sotii uskoa vastaan.
Lapsikasteen hylkääjät väittävät : ”Miten lapset voivat uskoa”
Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
Jeesus sanoo lapsista:
“Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;”
Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei tule taivaan valtakuntaan. Jos he antavat haudata järkensä, ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten tee sitä autuaaksi, joka jo on lapsi.

Kasteenuusijat sanovat: ‘Mutta lapset eivät usko‘.
Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan.
Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT USKON JA JÄRJEN. Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä järki ON AIVAN USKON VASTAKOHTA.

Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo. Minä arvelen järjen valostavan kuin loan lampussa.
Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsen kaltaiseksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
USKOA SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTTAA SE VASTAAN.

Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä vain vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.

Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.

Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Äläkä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Häntä kuultaisi, ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”
Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther






7.   SYNNIT PESTÄÄN KASTEESSA POIS.

Paavali sanoo 1. Kor. 12:12, että me kaikki olemme yksi ruumis, vaikka kullakin jäsenellä on erilainen tehtävänsä, jolla se palvelee muita. Määräävä merkitys on vain sillä, että meillä on yksi kaste, yksi evankeliumi, yksi usko, ja että olemme yhdenlaisia kristityitä; sillä kaste, evankeliumi ja usko, ne yksin tekevät hengelliseksi ja kristikansaksi.

Kaste ei tarkoita sitä, että synnin upottaminen ja poiskuoleminen saattaisi tässä elämässä olla täydellinen, ennenkuin ihminen kuolee ruumiillisen kuoleman.
Kasteen sakramentti eli tunnusmerkki tapahtuu nopeasti ja yhdellä kertaa, niin kuin silmillämmekin näemme. Mutta tämän merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen jatkuu koko elämämme ajan ja täyttyy vasta kuollessamme. Silloin ihminen vasta oikein uppoaa kasteeseen, ja silloin toteutuu kasteen varsinainen tarkoitusperä. Sen tähden ei tämä elämä ole muuta kuin herkeämätöntä hengellistä kastetta hamaan kuolemaan asti. Jokainen, joka kastetaan, tuomitaan kuolemaan.

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11.
Näin ollen ihminen on täysin puhdas ja viaton kasteen merkin alaisena. Tätä tämä tarkoittaa eikä mitään muuta, sillä hänellä on Jumalan tunnusmerkki, kaste, joka osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet, että hänkin kerran on armossa kuoleva ja viimeisenä päivänä ylösnouseva synnittömänä ja viattomana elääkseen iankaikkisesti. Kasteeseen nähden on siis totta, että hän on viaton ja synnitön. Mutta koska tämä ei vielä ole täyttynyt ja hän yhä elää synnin lihassa, ei hän ole synnitön eikä vielä kaikessa puhdas, vaan vasta alkanut puhdistua ja tulla viattomaksi.

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:16.
Jos joku on langennut syntiin, muistakoon kastettaan, miten JUMALA KASTEESSA ON TEHNYT LIITON HÄNEN KANSSAAN JA ANTANUT ANTEEKSI KAIKKI HÄNEN SYNTINSÄ, sikäli kuin hän itse kuolemaansa asti tahtoo syntiä vastaan taistella.
Tämä totuus ja tämä Jumalan liitto tulee meidän ilomielin ottaa vastaan; siten kaste jälleen astuu voimaan, se alkaa meissä vaikuttaa, sydän tulee jälleen iloiseksi ja luottaa ikuisesti Jumalan armahtavaisuuteen, JOKA KASTEESSA ON MEILLE ILMOITETTU( ja meille jaettu,) eikä omiin saavutuksiinsa ja omaan täyttämistyöhönsä. Ja tästä uskosta on pidettävä kiinni niin lujasti, että vaikka koko luomakunta ja kaikki synnit hyökkäisivät meidän kimppuumme, emme tästä irrottaisi otettamme, vaan muistaisimme, että se, joka sallii itsensä riistettävän irti tästä uskosta, saattaa Jumalan valhettelijaksi, koska Jumala juuri kasteessa on tämän liiton solminut.


Martti Luther



8. KASTE EI OLE MITÄÄN MUUTA KUIN JUMALAN SANA VEDESSÄ,
Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) “vedellä peseminen sanan kautta”, ja kuten Augustinus sanoo: “Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti”

Sanan mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen LUNASTUKSEN piiriin. Seurakunnan tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta, eikä estää heitä pääsemästä lunastuksesta osalliseksi.

Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä “uudestaan luodut” hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä; he eivät anna Jumalalle mitään, vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä.

Sen takia pysyn minä lapsen-uskossani; silloin taidan minä puolustautua järkeä vastaan, kuin kasteenuusijat sanovat: “Kaste on vain vettä, mitä se vaikuttaa voisi? Hengen on se tehtävä.”
Sinä pyhä järki, etkös kuule, mitä on kirjoitettu: “häntä kuulkaa,” joka sanoo: “menkää ja kastakaa kaikkea kansaa; joka uskoo ja kastetaan”
Ei se ole pelkkää vettä, vaan se on kaste, joka tapahtuu pyhän kolminaisuuden nimessä. Varo siis vain, että pidät järjen ohjaksissa etkä seuraa sen kauniita ajatuksia, heitä likaa sen silmille, että se tulee inhoittavaksi. Etkö muista pyhän kolminaisuuden salaisuutta ja Jeesuksen Kristuksen verta, jolla sinä olet puhtaaksi pesty synneistäsi?


Martti Luther




9. KASTE ( sakramentit, eli merkit ) Vanhassa Liitossa.

Mooseksen pääsiäislammas kuvaa ja merkitsee Kristusta; mutta sanat, joilla Mooses puhuu pääsiäislampaasta, opettavat yksinkertaisesti pääsiäislampaasta eikä mistään muusta. Samoin kuvaa tosin ympärileikkaus vanhan Aadamin kuolettamista; mutta ne sanat, joilla Mooses puhuu ympärileikkauksesta, opettavat varsinaisesti ruumiillisesta ympärileikkauksesta. Niin merkitsee myöskin kaste syntien upottamista; mutta sanat kasteesta opettavat yksinkertaisesti veteen upottamisesta.

Jos vanhassa Testamentissa löytyisi kaikki, mitä meidän tulee uskoa, mitä me uutta Testamenttia tarvitsisimme? Mitä tarvitsisi Kristuksen tulla maan päälle meitä opettamaan? Sillä Vanhassa Testamentissa puhutaan tosin Kristuksen tulemisesta, mutta siitä, että hän nyt on tullut ja täyttänyt kaikki, asettanut kasteen, säätänyt syntein anteeksi saamisen, antanut Pyhän Hengen jne., ei löydy siinä kirjaintakaan. Kaikkea tätä täytyy uuden Testamentin selittää.

Sentähden uskon ja tiedän varmaan, että, niinkuin evankeliumi on yksi ja Kristus on yksi, on samaten kastekin yksi. Ja että kaste itsessänsä on jumalallinen järjestys, niinkuin hänen evankeliuminsakin on.
Ja niinkuin evankeliumi ei sentähden ole väärä, että muutamat sitä väärin opettavat tahi käyttävät, tahi eivät usko: niin ei ole kastekaan petollinen eli väärä, jos kohta muutamat ottavat sen vastaan tahi toimittavat sen ilman uskoa, tahi muutoin sitä väärin käyttävät.

Tästä syystä kokonansa hylkään kaikkien opit ketkä uudesti kastavat. Juuri samoin puhun ja tunnustan ehtoollisesta, että siinä suulla syödään ja juodaan leivässä ja viinissä totinen ruumis ja veri, vaikkei pappikaan, joka sen jakaa, taikka ne, jotka sen vastaan ottavat, eivät uskoisi tahi muuten sen väärin käyttäisivät.
Sillä ei se asia (asian oikeellisuus) riipu ihmisen uskosta tahi uskottomuudesta, vaan Jumalan sanasta ja säännöstä. Jollei muutoin ennalta muuteta ja toisin selitetä Jumalan sanaa ja järjestystä, niinkuin nykyiset sakramenttien viholliset tekevät, joilla siinä varmaan on paljasta leipää ja viiniä; sillä ei heillä ole sanaakaan eikä Jumalan säätämää järjestystä, vaan ovat sen oman mielensä mukaan vääntäneet ja kääntäneet.

Martti Luther




10. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi, JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY. (ja silloin siitä on syntynyt sakramentti).
Siinä yhtyvät sekä vesi että sana ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka sen kautta uudesti synnyttää sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa syntisi anteeksi ja tekee sinut autuaaksi.

Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta. “joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ”

Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTI SYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?

Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (joka ei synnyt VEDESTÄ ja HENGESTÄ)

Martti Luther



11. KASTE JA EHTOOLLINEN ei mitätöidy uskon puuttuessa.

Jos olisikin totta, -jota emme kuitenkaan voi hyväksyä- , että pienten lasten kaste olisi hyödytön, kun heillä muka ei ole uskoa, ja minä otaksuisin, ettei pienet lapset ensinkään uskoisi, vaan olisivat ymmärtämättömiä ja Jumalan sanan käsittämiseen kykenemättömiä;
olisiko sentähden kaste väärä?
Jos uskoton on tullut kastetuksi, onko hänen kasteensa senvuoksi mitätön?
Kuinka voisi kastetta enemmän halveksia ja häväistä, kuin jos sanoisi, ettei se kaste ole todellinen ja kelpaavainen, jolla uskottomat kastetaan?

Olisiko mahdollista, että JUMALA PERUSTAISI OMAA TYÖTÄNSÄ MINUUN ja minun kelvottomuuteni tähden kaste, evankeliumi, Herran ehtoollinen ja syntein anteeksisaaminen olisi mitättömiä, ja vieläpä itse Jumalakin taivaassa mitätön?
Ei suinkaan! Jumalan sana ja työt eivät sentähden ole mitättömiä, että se, joka niitä on saanut, ei niistä huoli, niitä halveksii, ei niitä ymmärrä, eikä niitä uskolla käsitä.
Meidän tulee sentähden opettaa näin: Kun Jumala opettaa, käskee, kastaa, niin se on täyttä totta, kohdatkoon se sitten vilpillistä tai vilpitöntä ihmistä.
Kaste ja evankeliumi ovat kuitenkin oikeat, eivät vähene eivätkä enene minun USKONI TAI USKOTTOMUUTENI vuoksi.

Sentähden pitäisi kaikissa suhteissa hyvin eroittaa Jumalan teot persoonista. Persoona on meidän; olkoonpa se minkälainen tahansa, niin ei minun epäuskoni voi tyhjäksi tehdä Jumalan tekoja ja sanaa.
Näin paha perkele maailmassa haaveilee, mutta erota sinä Jumala ihmisistä. Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.

Järki kyllä sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko” Mutta usko sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoittaa hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta”. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther



12. KASTE ON VESI, KRISTUKSEN VERELLÄ SEKOITETTU.

Johannes todistaa kasteveden olevan Kristuksen verellä sekoitetun, 1. Joh. 5:6. ”Hän on se, joka on tullut veden ja VEREN kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan VEDESSÄ JA VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.”
Tosi kyllä on, ettei inhimilliset silmät taida muuta nähdä kuin vettä, mutta sisällisillä ja hengellisillä uskon silmillä, joita Johannes tarkoittaa, taidamme nähdä
ei ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen Kristuksen verta.

Pyhä kaste on meille ansaittu juuri samalla verellä, jonka Kristus aivan meidän tähtemme on vuodattanut, ja jolla hän synnin hinnan maksoi. Juuri saman veren, ansionsa ja voimansa kanssa, on hän KASTEESEEN sulkenut, meidän tätä siinä saadaksemme.
Jotka uskolla KASTEEN omistavat, tulevat totisesti Kristuksen verellä pestyiksi ja synnistä puhdistetuiksi.

Syntien anteeksi saamista emme taida voittaa hyvillä töillämme, vaan Jumalan Pojan kuolemalla ja veren vuodattamisella. Tämänlaista syntien anteeksi saamista, joka kasteeseen suljettu on, tarkoittaa evankelista Johannes, SEKOITTAESSANSA VETTÄ JA VERTA YHTEEN, sillä VEDESSÄ löytyy, mitä VERELLÄ ANSAITTU ON.
Johannes pitää niinmuodoin kastetun ihmisen aivan pestynä ja puhdistettuna Kristuksen verellä, joka on viaton, vanhurskas, pyhä, ja aivan oikea elämän veri. Sentähden on sillä myös senlainen pesuvoima mukanansa, että missä se syntiä ja saastaisuutta tapaa, niin pesee se kaikki puhtaaksi, hävittää ja poistaa silmänräpäyksessä sekä synnin että kuoleman.

Martti luther




13. SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.

Augustinus sanoo:
”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”

Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?

Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minä kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.

Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ.

Martti Luther




14. VESI ja VERI

Evankelista kertoo myös, että veren lisäksi myös VETTÄ vuoti Kristuksen puhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet Kristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys Jumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme vanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme puolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on piintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin himoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme ja rikomme.

Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut VETTÄ, että me joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä ja jokapäiväisistä rikkomuksista. TÄMÄ VESI ON PYHÄ KASTE, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas Jumalan sana.
Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka päivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän toden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä tätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä syntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden alinomainen pesu ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme sekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai saa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä, voittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen hukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä sekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan pesun, että ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen ja virvoituksen, että synneistäpäästön ja vielä rakkaan sanansa, että me niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan. Meidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista ja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan. Vaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme, Jumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme Kristuksen päällemme pukeneet.

Sen tähden veri ja vesi, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä, ovat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme autuus, veressä on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, - vedessä meidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä. (verellä ei kasteta vaan VEDELLÄ. Verta käytettiin VL:n aikana, nyt veri on vuodatettu vain kerran)
Tätä meidän tulee tarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta rakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, meille armonsa antakoon!

Martti Luther



15. OMAVANHURSKAUS.

Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.

Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.

Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.

Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit syyn suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle, mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, jos sitä vastustamme.


Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua “sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.

Martti Luther





16. UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.

” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 3:4-5

Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi ja autuaaksi, ja niin tähän autuuden perustavaan kohtaan ja perintöön ei tarvita mitään muuta kuin Jumalan armon uskominen, että autuaaksi tulemisemme olisi pelkkää armoa, ilman tekoja ja ansioita, että rakkaus Jumalan laupeuteen, sen ylistäminen, kiittäminen ja kunnioittaminen meissä iäti pysyisi puhtaana.

Meillä on Uudessakin Liitossa kaste antautuaksemme sen veden alaisiksi ja uskoaksemme siinä tulevamme puhtaiksi synneistämme ja peöastetuiksi. Samoin me uskomme Kristuksen ruumiin olevan alttarin leivässä, ja samoin me kumarramme ristiinnaulittua ihmistä Herranamme ja Jumalanamme. Kaikki tämä on suunnattomasti meidän järkemme yläpuolella ja sen kanssa ristiriidassa. Näin kaikki Jumalan teot ja sanat ovat auttamattomassa ristiriidassa järjen kanssa, ja järki taas Jumalan kanssa: ne törmäävät vastakkain.

Olihan se perin tyhmä saarna ihmisten kuulla, kun Nooa arkkia rakentaessaan ilmoitti maailman hukkuvan tuhotulvaan; samoin Loot jäi houkaksi puhuessaan Sodoman ja Gomorran lähestyvästä tuhoutumisesta. Houkkia olivat Mooses ja Aaron faraon edessä. Lyhyesti sanoen, Jumalan sanan ja sen saarnaajien täytyy olla houkkia, niinkuin Paavali 1. Kor. 1:18 sanoo. Tällä kaikella Jumala ei pyri mihinkään muuhun kuin nöyryyttämiseen: ihmisen pitää ottaman järkensä vangiksi ja oleman Jumalan totuudelle alamainen. Niinpä annettiin Aabrahamillekin ja hänen jälkeläisillensä tämä houkkamainen ympärileikkaus, että he sen alaisina ollessansa antaisivat Jumalalle kunnian, suostuen siihen, että hän yksin on viisas.


Juutalaiset tunnetaan ympärileikkauksesta; se oli heidän jumalallinen tunnuksensa. Meidän tunnuksinamme ovat KASTE JA KRISTUKSEN RUUMIS.
SIELLÄ NIMITTÄIN MISSÄ KASTE ON, SIELLÄ ON VARMASTI KRISTITYITÄ, olkoot sitten maailmassa missä tahansa; on samantekevää.

Jumala ei milloinkaan ole käyttänyt sitä tapaa, että uudelleen olisi pannut voimaan sellaisen merkin, joka jo on päähänsä päässyt, vaan hän on aina asettanut toisen, uuden, merkin. Niinpä hän lupauksensa täytyttyä ja Kristuksen tultua on antanut Aabrahamin siemenelle toisen, uuden merkin, nimittäin KASTEEN; ja se on ilmeisesti ennen viimeistä päivää asetettu viimeinen merkki, koskapa hän itse on sen itsensä kautta asettanut. Tästä huolimatta pysyy yhä vain sama usko Kristukseen, sama joka oli Aabrahamissa.

KASTE MERKITSEE NYT SAMAA KUIN Y MPÄRILEIKKAUS;
Ympärileikattaessa oli tapana antaa lapselle nimi, niinkuin tässä toteamme tehdyn ja niinkuin Johannes Kastajallekin häntä ympärileikattaessa annettiin nimi.

Näin siinä käy: Aadamista tullut ensimmäinen kuolema on päättyvä, vaihtuen hengelliseksi kuolemaksi, jolla me kuolemme synnille, niin että sielu ei suostu mihinkään syntiin eikä ruumiskaan mitään syntiä tee; näin iankaikkinen elämä on alkanut teissä jo ennen sitä kuolemaa, jonka synti oli meille tuonut. Koska te siis olette vapaat tuosta kauhistavasta, kadottavasta kuolemasta, niin omaksukaa nyt tämä suloinen, pyhä ja autuaallinen kuolema, joka kuolee synnille, niin että varotte syntiä ettekä sitä palvele.
Kristuksen kuoleman on nimittäin vaikutettava teissä, jotka tähän kuolemaan olette kastetut. Se, että juuri tämä kaste vuorostansa tuo muassaan kuoleman, koskapa Kristus itse on sen tähden kuollut ja sen tähden käskenyt kastaa teidät, että teissä oleva synti upotettaisiin !

Kaste on sellainen pesu, jolla meidän syntimme pestään pois, niinkuin me Nikean uskontunnustuksessa lasumme:
»Minä tunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi»; samoin Paavali Room. 6:4 sanoo: »Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan», ja Gal. 3:27: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet».
Ellei kaste meillekin tuo samaa, nimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole muuta pesua parempi.


Martti Luther







17. JEESUKSEN KASTE.

Meidän on siis tietäminen ja uskominen, että Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: »Hänen kasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa; sillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin». Kun hänet kastetaan, saa hän kasteen meidän persoonassamme. Hän kastetaan meidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin hän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois pesty; sanoohan Joh. 1:27: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Niinpä Johannes nimittää kastettansa parannuksen kasteeksi, jolla ne syntiset, jotka tekevät parannuksen ja kastattavat itsensä, tulevat osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja saavat sen.

Sen tähden Johannes estelee, niinkuin evankelista täällä tekstissä sanoo, eikä tahdo kastaa Kristusta; hän sanoo: »Minun», syntisen, »tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni». On kuin Johanneksen tarkoitus olisi sanoa: Minä olen syntinen, ja sen tähden minun tarvitsee saada sinulta kaste, näin tullakseni pestyksi synneistäni; sinä taas olet Jumalan viaton ja tahraton Karitsa, ilman mitään syntiä Pyhästä Hengestä siinnyt etkä siis lainkaan tarvitse syntien anteeksiantamusta, sinun ei siis tarvitse saada kastetta minulta.

Silloinpa Kristus lausuu Johannekselle: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus». On kuin Kristus sanoisi: ”Vaikka minä en olekaan syntinen, minä kuitenkin tuon mukanani koko maailman synnin; minä siis yksin olen syntinen, jopa koko maailman suurin syntinen. Minä en kylläkään omasta puolestani tarvitse syntien anteeksiantamusta; omien syntieni tähden minun ei tarvitse tulla kastetuksi eikä saada syntien anteeksiantamusta, koska minulla ei ole syntiä. Vaan koko maailman syntien tähden —ja koko maailmaan mekin kuulumme, koska mekin olemme maailmasta ja maailman lapsina olemme syntisiä—; Nämä synnit ovat minun kuormanani, niitä minä kannan, ne raskaina painavat minua, ja niiden tähden minun tarvitsee tulla kastetuksi ja saada syntien anteeksiantamus, että minun kastettani sitten kaikkialle maailmaan vihmottaisiin sekä saarnattaisiin, että minä olen kantanut maailman synnin, kastettaessani siitä puhtaaksi pesty ja saanut syntien anteeksiantamuksen. Ken siis nyt minuun uskoo ja minun käskyni mukaisesti kastetaan, hänkin on synneistänsä puhtaaksi pesty, on puhdas, ja hänellä on armollinen Jumala”—.
Kristuksen kaste on siis meidän kasteemme, ja meidän kasteemme on hänen kasteensa. Kun Johannes tämän kuuli, »salli hän sen hänelle».

Minä tahdon olla kastettuna Kristukseen ja Kristuksen kanssa; hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin! Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.

Samaa tarkoittaa Kristus : »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen». Tämä siis on se evankeliumi, jota on käsketty saarnata kaikessa maailmassa; siltä, joka sen omistaa, sen uskoo ja joka kastetaan, ovat kaikki hänen syntinsä poissa, poisotetut ja poispestyt, niinkuin Paavalikin
1.Kor. 6:11 sanoo: »Tuommoisia te olitte, mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä».

Tähän sopii ja tätä selittää taivaista tänne alas kaikuva Isän ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt»; on kuin Isä sanoisi: ”Minulla on tässä Poika, jota minä sydämestäni rakastan ja joka on minun mieleiseni; kaikki se, minkä hän tekee, on minun mieleistäni: minä olen suuresti mielistynyt siihen, että hän syntyy ja kastetaan, kärsii ja kuolee sinun tähtesi; Poika ei voi turmella minun asioitani. Jos sinä omistat hänet ja kuulet häntä, teet sinä minun mielikseni ja olet minulle rakas. Usko häneen, usko, että hän on se Jumalan Karitsa, että hän on ottanut kuormaksensa sinun syntisi, on syntynyt sinun tähtesi, on sinun puolestasi kärsinyt, on syntisi tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Hänet omistaessasi ja häneen uskoessasi olet kaikista synneistäsi vapaa, sillä silloin sinä olet minullekin rakas, ja minä olen mielistynyt sinuun samalla tavalla kuin rakkaaseen Poikaanikin. ”

Mutta se, että minun pitää uskoman Kristuksen syntyneen minun tähteni ja KASTEESSA PESSEEN SYNTINI pois ja minut pyhittäneen, on lihalle liian syvällistä ja vaikeaa.

Kristitty sanoo: ”Minä tiedän varmasti ja totisesti, että asia on näin; Kristus on minun tähteni ja minun hyväkseni syntynyt ja tullut ihmiseksi ja kasteella pessyt minut synneistäni; sen tähden minä pidän kastettani äärettömän kalliina, se kun ei ainoastaan ole minun kasteeni, vaan Kristuksen kaste, ja kun Kristuksen kaste on minun kasteeni. Jos se nyt auttaa Kristusta pesemällä ja täydellisesti puhdistamalla synnistä, auttaa se minuakin ja tekee minutkin puhtaaksi synnistä.”

Kristuksen kasteessa, meidät kun kastetaan Kristukseen, meillä on elinaikainen syntien anteeksiantamus; ja vaikka sinä heikkoudessasi lankeat ja teet syntiä—niinhän valitettavasti tapahtuu usein, varsin raskaasti ja alituisesti—sinä silloin kiireesti ryömit kasteeseesi, jossa kaikki syntisi ovat anteeksiannetut ja pois pestyt, ammennat siitä lohdutusta, nouset jälleen ja uskot, että kasteessa et ole pesty ainoastaan siitä yhdestä synnistä, vaan kaikista synneistä. Samoin kuin nimittäin kastettu Jeesus Kristus ei kuole, vaan elää halki iankaikkisuuden, samoin se syntien anteeksiantamuskin, jonka hän on sinulle ansainnut ja lahjoittanut, on ikuinen. Näin kaste siis on ihana pesu, joka pesee synneistä puhtaaksi; se taas, mitä se ei pese pois, se, mikä vielä meihin jää jäljelle, on anteeksiannettu. Sen siis, mitä kaste ei saa kokonaan meistä peratuksi, syntien anteeksiantamus, joka meille kasteessa annetaan, joka tapauksessa tekee täysin puhtaaksi.

Kompastellessani ja syntiin langetessani on minun käännyttävä takaisin ja ryömittävä RISTIN luo hakemaan ja ottamaan kastepukuni, joka puhtaan valkoisena ylleni puettiin kasteessa, jolloin kaikki syntini, vaikkakaan niitä juuria myöten ei pois pesty, kuitenkin kaikkineen anteeksiannettiin, joten anteeksiantamus kaikesta huolimatta on aivan puhdas, ja siihen minä pitäydyn.

Martti Luther
18. KASTE ON JUMALAN ANTAMA MERKKI.

Jos mikään kaste on varmaa, niin ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.

Aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.-
Kaste ei olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan.
He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät siinä omiksensa.

Hengellisesti katsoen ihminenkin, vaikkapa olisi kristitty, on tässä elämässä saastainen. Hän ei nimittäin vielä, siitä huolimatta, että hänellä on syntien anteeksiantamus ja että hän on Pyhän Hengen pyhittämä, ole vailla syntiä.

Pyhä Henki aivan tarkasti säilyttää koko maailman kristikunnan samanmielisenä siinä, että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan.
Sen tunnusmerkkinä ja uskon vahvistuksena meillä on pyhä KASTE, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synninpäästö; näin siis, MIKÄLI USKOMME, kaikki synnit ovat anteeksiannetut, ja me olemme tämän mukaisesti uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.

Kaikesta huolimatta kaikilla kristityillä on itsessänsä vielä jäljellä paljon saastaisuutta ja epäpuhtautta, ja he tuntevat sitä; he esimerkiksi eivät kuule Jumalan sanaa niin haluisasti, eivät sitä vielä niin vahvasti usko ja tunnusta, eivät niin palavasti rukoile avuksensa Jumalaa eivätkä täytä hänen käskyjänsä kuin heidän pitäisi. Kaiken kaikkiaan: ei ole ketään, jolla ei ole monenlaista raihnaisuutta ja heikkoutta; mutta juuri tämä on saastaisuutta, on syntiä, ja se olisi kadottavaakin, ellei sitä anteeksiannettaisi. Lisäksi me tunnemme tätä kaikkea paljon enemmän ja voimakkaammin kuin itsessämme olevaa hyvyyttä ja puhtautta. Jokapäiväinen vaikea valituksemme näin ollen on se, ettemme voi päästä eroon syntisestä ruumiista, vaan että meidän täytyy sitä kantaen retuutella aina hautaamme asti.

Samantapaisia merkkejä, yhä uusia ja erilaisia, Jumala on antanut eri aikoina aina siihen viimeiseen merkkiin asti, jonka Kristus henkilökohtaisesti antoi, nimittäin kaikkien pakanoiden keskuuteen levitettävän EVANKELIUMIN JA KASTEEN.

Nooalle hän esimerkiksi antoi sen sanan, että tämä oli hengissä pelastuva vedenpaisumuksesta, ja merkiksi laivan eli arkin, jonka tämä rakensi. Uskossansa tähän sanaan ja merkkiin Nooa ja hänen perheensä vanhurskautettiin ja säilyivät.

Sitten hän sai toisen sanan, ja sen merkiksi sateenkaaren. Niin ikään Jumala antoi Aabrahamille SANAN, ja sen merkiksi ympärileikkauksen.
Hänen ympärileikkauksensa OLI SIIS HÄNEN KASTEENSA.

Nooan kasteena oli vedenpaisumus ja arkki.
Toisinpäin nyt KASTE on meidän YMPÄRILEIKKAUKSEMME,
meidän ARKKIMME ja meidän VEDENPAISUMUKSEMME, niinkuin asian Pietari selittääkin (1. Piet. 3:21). Aina vain on JUMALAN SANA JA MERKKI; NIIHIN ON USKOTTAVA, ja niin uskon kautta tultava autuaaksi, pois synnistä ja kuolemasta.

Martti Luther



19. KASTE ON JUMALAN TEKO

Tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa:
KASTE EI OLE MINUN TEKOANI, VAAN JUMALAN.

Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii.
Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: POIKANSA KAUTTA HÄN ON LAHJOITTANUT MINULLE KAIKEN( kasteessa) mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin.

Martti Luther




20. JOS KASTETTA EI VOI SAADA.

Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, KUNHAN VAIN USKOTAAN EVANKELIUMI. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin EPÄUSKON. Sen tähden Herrakin sanoo: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” eikä sano: “Joka ei ole kastettu”, näin vaieten kasteesta.
Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.

Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta.
Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että KRISTUS ITSE HÄNELLE SITEN TODISTAA Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee.— Näin kasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.
Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan», mutta toisessa: »Mutta joka ei usko» jne., kastetta toistamiseen mainitsematta

seuraavassa kirjoitti:

KASTEESTA Lutherin opetuksia.

1. KASTE PERUSTUU HERRAN KRISTUKSEN SANOIHIN;

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Sekä: “Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

KASTE on Jumalan käsky ja asetus. Kaste on Jumalasta lähtöisin.
Voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama. Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua.
Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana. Jumalan sana ja käsky; asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen. Kun kastetaan Jumalan nimeen, KASTETTA EIVÄT SUORITA IHMISET, VAAN JUMALA itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko. Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin perkele käynyt töihin sokaistakseen eräät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme.
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Vesi sinänsä ei olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että JUMALAN SANA JA KÄSKY LIITTYVÄT SIIHEN. KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA KASTEVETEEN, NIIN SILLOIN ON KYSE SAKRAMENTISTA.( eli Jumalan antamasta merkistä)

Kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa, sana ja vesi, erotetaan toisistaan? Kasteveden varsinainen sisältö ON JUMALAN SANA eli KÄSKY JA JUMALAN NIMI.
Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että VETEEN TULEE jotain jalompaa. JUMALA ITSE LUOVUTTAA SIIHEN KUNNIANSA JA PANEE SIIHEN VALTANSA JA VOIMANSA.
Kaikki tämä johtuu SANASTA.


Tässä sanassa on kaikki ja se voi kaiken mitä Jumala on ja voi
Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, (eli merkki) on juuri tästä peräisin. Augustinuskin opettaa näin:
“KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, SYNTYY SAKRAMENTTI”, mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
Sentähden sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori. Niitä on arvioitava sen JUMALAN SANAN perusteella, joka NIIHIN SISÄLTYY.

Sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Näitä kahta, SANAA JA VETTÄ, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan.
JOS näet KASTEESTA OTETAAN POIS SANA, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota käytetään keittiössä.
Mutta jos SANA on siinä MUKANA Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja SEN NIMI ON KRISTUKSEN KASTE.

MIKSI KASTE ON ASETETTU ja mikä on sen TARKOITUS.?
Kysymys on KASTEEN HYÖDYSTÄ, siitä, MITÄ KASTE ANTAA JA SAA AIKAAN?
Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että SE PELASTAA. (sen joka uskoo)
Ihminen kastetaan, niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi.
Pelastuminen taas, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan.
Pelkkä vesi ei voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan SANA ja se, että JUMALAN NIMI ON LÄSNÄ VEDESSÄ.
Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. SE SAA NÄET SANASTA VOIMAN ollen “uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää.

Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin USKO - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.

Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.

Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
Meillä on siis tässä sanat: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.

Martti Luther





2.   “JOKA USKOO JA KASTETAAN, SE PELASTUU.”

Tämä tarkoittaa sitä, että
yksin USKO TEKEE IHMISEN KELVOLLISEKSI ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on HYÖTYÄ.
Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla SANOILLA, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. ILMAN USKOA KASTEESTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana: “joka uskoo” pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle KAIKKI MAHDOLLISET TEOT, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Mikä ei ole USKOA, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
On aivan selvää, etteivät meidän OMAT TEKOMME MITENKÄÄN EDISTÄ PELASTUMISTAMME, mutta KASTE EI OLEKAAN MEIDÄN TEKOMME, VAAN JUMALAN TEKO.
Jumalan teot tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.
Saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. (pelastus siis jaetaan veden kautta, aivan niinkuin Nooakin pelastui veden kautta).
Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, JONKA JUMALA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla otamme vastaan.
Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka SANA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla omistamme. Ilman USKOA ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

Sanomme siis näin:
“Olen kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.”
Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: 1)ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla , 2)lausutaan SANA, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska VESI JA SANA YHDESSÄ ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin (ylösnousseena ja kirkastettuna ruumiina)ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu SANAN tähden, johon se USKOO, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. (Suomessakin suurin osa uskossa olevista ja Pyhän Hengen saaneista on lapsikastettuja).
Tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.

JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
Lyhyesti sanoen: Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska seurakunta säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä: EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.

Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN JUMALAN SANAAN.

Jos vaikka joku tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä VESI ja JUMALAN SANA, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi.( vrt Noita Simon, jonka kastetta ei tarvinnut uusia.) Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean ehtoollisen.

Huomaat siis, etteivät lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite on paikkansapitämätön, olisi kaste silti oikea. KUKAAN EI SAA KASTAA HEITÄ UUDELLEEN. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden HETI toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä.

KUINKA VOISIMME EDES AJATELLA, ETTÄ JUMALAN SANA JA ASETUS TULISIVAT MEIDÄN VÄÄRINKÄYTÖSTEMME TÄHDEN VÄÄRIKSI JA TYHJÄN ARVOISIKSI?
Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan KRISTUKSEN SANAAN LUOTTAEN. Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että HÄN ON KÄSKENYT minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa MINULLE RUUMIINSA JA VERENSÄ. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua.

Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta EMME ME TÄHÄN HÄNEN KASTETTAAN PERUSTA, vaan yksinomaan siihen, että JUMALA ON KÄSKENYT KASTAA.
Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä.
Kasteenuusijat ovat sen vuoksi todella röyhkeitä sorvatessaan seuraavan päätelmän: ”JOS USKO EI OLE OIKEA, NIIN MYÖS KASTEEN ON PAKKO OLLA VÄÄRÄ”
Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin: Jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään. Käännä siis järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: “väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”. Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.

KASTE ON AINA OIKEA ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja SANA eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi(eikä mitätöitäväksi).
Mutta nuo kasteenuusijat ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä, milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen perkele, joka mielellään haluaisi riistää , vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset.

Meidän on siis tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt, että meidät otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn kautta. MUTTA JOS USKOA EI OLE, SE JÄÄ PELKÄSTÄÄN HEDELMÄTTÖMÄKSI MERKIKSI.


Martti Luther



3.   KASTEESSA VANHA IHMINEN SURMATAAN,

ja sen jälkeen nousee YLÖS UUSI IHMINEN. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen.
Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet (=perisyntisyys) Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa.

Kasteessa annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan.
SIKSI KASTE PYSYY AINA VOIMASSA.
Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, MEILLÄ ON KUITENKIN AINA AVOIN TIE SIIHEN TAKAISIN, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. MUTTA VEDELLÄ MEITÄ EI ENÄÄ TARVITSE VALELLA.
Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti.
KATUMUS( parannus ja ns uskoontulo) EI SIIS OLE MITÄÄN MUUTA KUIN PALUUTA TAKAISIN KASTEESEEN, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.(tuhlaajapoika siis palasi takasin kasteeseen).
Kaste on äärettömän suurenmoinen asia. Se tempaa meidät perkeleen kidasta, OMISTAA MEIDÄT JUMALALLE, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen.
Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi.
JOS JOKU LANKEAA SIITÄ POIS, HÄNEN ON PALATTAVA SIIHEN TAKAISIN. (se on parannuksenteko, eikä uudestisyntyminen joka tapahtuu kasteessa).
Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.

Martti Luther








4.”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»
Augustinus lisää tähän: »Sakramentti pesee meidät puhtaiksi, ei siksi, että se toimitetaan vaan siksi, että siihen uskotaan.»


1. Piet 3: 20-21..”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ..”

Pietari opettaa VEDENPAISUMUKSEN KASTEEN ESIKUVAKSI.
Sillä kaste on hengellinen vedenpaisumus niinkuin tämä oli ulkonainen. Ja niinkuin Noa itse kahdeksantena säilyi arkissa, niin tulemme me pelastetuiksi kasteessa.
Nyt hukkuu kasteessa paljon enemmän ihmisiä kuin vedenpaisumisessa; sillä edellinen ulottuu yli koko maailman ja jatkuu edelleen. Samaten kuin silloin hukkui kaikki ihmiset paitsi kahdeksan, jotka vedeltä säilyivät, samaten hukkuu myös kasteessa kaikki mikä on lihasta.
Sillä me kuolemme kasteessa maailmalle, lihalle ja verelle; kuten Paavali sanoo (Room. 6): ”Kaikki jotka ovat Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut; niin olemme me nyt hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Jos sitten kasteessa valellaan lasta vedellä on se yhtä kuin jos sanoisi: ”Minä surmaan ja tukahutan kaiken mikä on lihaa ja verta”; niin että kun lapsi nostetaan kasteen pesusta on se ilman kaikkea syntiä ja onnettomuutta niin että kasteessa hukkuu kaikki mikä on maailmallista ja lihallista että henki yksin eläisi.
Siis vertaa toisiinsa: vedenpaisumuksessa hukutettiin kaikki ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta; kasteessa hukutetaan kaikki synti ja lihallisuden, jossa ihminen on. Niin on vedenpaisumus kasteen vertauskuva. Siihen viittaa myös 29 Psalmin sanat: Herra istuu vedenpaisumisen päällä, nimittäin tulevan vedenpaisumisen, joka ei lopu ennen maailman loppua.

Koskapa kaste on jumalallinen teko, JONKA HERRA JUMALA ITSE TOIMITTAA, ja jossa Jumaluuden kolme korkeata persoonaa ovat läsnä, niin on meidän pitäminen kaste suuressa arvossa ja sanominen: kaste ei ole mikään ihmiskeksintö, vaan Jumalan määräämä, ei ole se paljas vesi, vaan sillä ja SIINÄ ON JUMALAN SANA, JOKA TEKEE TÄMÄN KASTEEN, sielun pesuksi ja opetuslapsen pesuksi.
Ja me tiedämme vähäisten lapsiemme uskovan; sillä Kristus on heistä selvään sanonut: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Martti Luther



5. JOHANNEKSEN ja KRISTUKSEN KASTEEN ERO.

Johannes ei kasteessaan anna saada syntien anteeksi antamista, hän vain näyttää sen, joka sen antaa.
JOHANNEKSEN KASTEESSA SYNTIEN ANTEEKSI SAAMINEN LUVATAAN, KRISTUKSEN KASTEESSA SE ANNETAAN.
Siksipä ei Johanneksen kaste olekaan enää voimassa. Jos ken sanoisi: Minä kastan sinut Johanneksen kasteella syntien anteeksi saamiseksi, niin se ei olisi oikea kaste; sillä Johanneksen kaste oli vain VALMISTUS syntien anteeksi saamiseen; Johannes käy edellä, Kristus seuraa häntä.
Syntisi annetaan sinulle anteeksi kasteessa Herran Kristuksen läsnäolon kautta.
“Minä kastan sinut Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen”; se on, minä otan sinulta kaikki syntisi ja pesen sinut puhtaaksi niistä tällä hetkellä; minä en Johanneksen tavalla lähetä sinua etemmä; mutta Johanneksen täytyi sanoa: valmistukaa ottamaan Häntä vastaan, joka teille kasteessa antaa Pyhän Hengen, ja tuottaa syntien anteeksi saamisen.

Johanneksen kaste erosi kahdessa suhteessa Kristuksen kasteesta: ensinkin siinä, että hän 1) kehotti jokaista tekemään parannuksen,
2)valmistautumaan Kristuksen tulemiselle; ja vielä siinä, että heidän oli odottaminen syntein anteeksi antamusta, jonka juuri tämä tuleva oli tuova mukanaan.
Johanneksen kaste on siis lupaus tulevasta syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa. (Kristuksen kaste on syntien anteesisaamiseksi,- ”ottakaa kaste syntien anteeksisaamiseksi”)
Niin nyt Herra Kristuskin käyttää tavallaan Johanneksen vesikastetta, mutta lisää siihen tulen, se on; antaa meille Pyhän Hengen, joka lahjoillaan tekee meidät palaviksi.

Niin on nyt kaste yhä olemassa, että me olemme Kristukseen kastetut, ja Hän antaa meille synnit anteeksi, ja kastaa meitä Pyhällä Hengellä ja syntien anteeksisaamisella, niin että meillä sen Karitsan vuoksi, joka kantaa maailman synnit, on syntein anteeksisaaminen.
Mutta kumminkin kastetaan meidät parannukseen vanhan Adamin vuoksi;on meidän tehtävä parannusta, alinomaa kuolettaminen lihaamme, se on. Alati toivominen siihen anteeksisaamiseen, jota meille kasteessa lahjoitetaan.
JOS ME OLEMME KASTETUT JA USKOMME KRISTUKSEEN, NIIN ON MEILLÄ KAIKKI.
Sillä ei meidän kasteemme ole Johanneksen kasteen kaltainen, joka osoitti syntein anteeksisaamisen tuojaan, vaan se on Kristuksen kaste, joka on jo tuottanut anteeksisaamisen.

Kristus tahtoo sanoa: ”Minä kastan ja kutsun teitä parannukseen, mutta samalla minä annan teille hengellisen tulenkin, se on Pyhän Hengen, että te eläisitte syntein anteeksisaamisessa, ja jokapäivä puhdistuisitte ja parantuisitte, ja katumuksessa sotisitte ilkeätä lihaanne vastaan, joka henkeä vastustaa.”



Martti Luther





6. VOIKO LAPSI USKOA?

Järki sotii uskoa vastaan.
Lapsikasteen hylkääjät väittävät : ”Miten lapset voivat uskoa”
Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
Jeesus sanoo lapsista:
“Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;”
Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei tule taivaan valtakuntaan. Jos he antavat haudata järkensä, ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten tee sitä autuaaksi, joka jo on lapsi.

Kasteenuusijat sanovat: ‘Mutta lapset eivät usko‘.
Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan.
Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT USKON JA JÄRJEN. Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä järki ON AIVAN USKON VASTAKOHTA.

Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo. Minä arvelen järjen valostavan kuin loan lampussa.
Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsen kaltaiseksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
USKOA SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTTAA SE VASTAAN.

Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä vain vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.

Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.

Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Äläkä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Häntä kuultaisi, ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”
Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther






7.   SYNNIT PESTÄÄN KASTEESSA POIS.

Paavali sanoo 1. Kor. 12:12, että me kaikki olemme yksi ruumis, vaikka kullakin jäsenellä on erilainen tehtävänsä, jolla se palvelee muita. Määräävä merkitys on vain sillä, että meillä on yksi kaste, yksi evankeliumi, yksi usko, ja että olemme yhdenlaisia kristityitä; sillä kaste, evankeliumi ja usko, ne yksin tekevät hengelliseksi ja kristikansaksi.

Kaste ei tarkoita sitä, että synnin upottaminen ja poiskuoleminen saattaisi tässä elämässä olla täydellinen, ennenkuin ihminen kuolee ruumiillisen kuoleman.
Kasteen sakramentti eli tunnusmerkki tapahtuu nopeasti ja yhdellä kertaa, niin kuin silmillämmekin näemme. Mutta tämän merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen jatkuu koko elämämme ajan ja täyttyy vasta kuollessamme. Silloin ihminen vasta oikein uppoaa kasteeseen, ja silloin toteutuu kasteen varsinainen tarkoitusperä. Sen tähden ei tämä elämä ole muuta kuin herkeämätöntä hengellistä kastetta hamaan kuolemaan asti. Jokainen, joka kastetaan, tuomitaan kuolemaan.

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11.
Näin ollen ihminen on täysin puhdas ja viaton kasteen merkin alaisena. Tätä tämä tarkoittaa eikä mitään muuta, sillä hänellä on Jumalan tunnusmerkki, kaste, joka osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet, että hänkin kerran on armossa kuoleva ja viimeisenä päivänä ylösnouseva synnittömänä ja viattomana elääkseen iankaikkisesti. Kasteeseen nähden on siis totta, että hän on viaton ja synnitön. Mutta koska tämä ei vielä ole täyttynyt ja hän yhä elää synnin lihassa, ei hän ole synnitön eikä vielä kaikessa puhdas, vaan vasta alkanut puhdistua ja tulla viattomaksi.

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:16.
Jos joku on langennut syntiin, muistakoon kastettaan, miten JUMALA KASTEESSA ON TEHNYT LIITON HÄNEN KANSSAAN JA ANTANUT ANTEEKSI KAIKKI HÄNEN SYNTINSÄ, sikäli kuin hän itse kuolemaansa asti tahtoo syntiä vastaan taistella.
Tämä totuus ja tämä Jumalan liitto tulee meidän ilomielin ottaa vastaan; siten kaste jälleen astuu voimaan, se alkaa meissä vaikuttaa, sydän tulee jälleen iloiseksi ja luottaa ikuisesti Jumalan armahtavaisuuteen, JOKA KASTEESSA ON MEILLE ILMOITETTU( ja meille jaettu,) eikä omiin saavutuksiinsa ja omaan täyttämistyöhönsä. Ja tästä uskosta on pidettävä kiinni niin lujasti, että vaikka koko luomakunta ja kaikki synnit hyökkäisivät meidän kimppuumme, emme tästä irrottaisi otettamme, vaan muistaisimme, että se, joka sallii itsensä riistettävän irti tästä uskosta, saattaa Jumalan valhettelijaksi, koska Jumala juuri kasteessa on tämän liiton solminut.


Martti Luther



8. KASTE EI OLE MITÄÄN MUUTA KUIN JUMALAN SANA VEDESSÄ,
Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) “vedellä peseminen sanan kautta”, ja kuten Augustinus sanoo: “Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti”

Sanan mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen LUNASTUKSEN piiriin. Seurakunnan tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta, eikä estää heitä pääsemästä lunastuksesta osalliseksi.

Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä “uudestaan luodut” hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä; he eivät anna Jumalalle mitään, vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä.

Sen takia pysyn minä lapsen-uskossani; silloin taidan minä puolustautua järkeä vastaan, kuin kasteenuusijat sanovat: “Kaste on vain vettä, mitä se vaikuttaa voisi? Hengen on se tehtävä.”
Sinä pyhä järki, etkös kuule, mitä on kirjoitettu: “häntä kuulkaa,” joka sanoo: “menkää ja kastakaa kaikkea kansaa; joka uskoo ja kastetaan”
Ei se ole pelkkää vettä, vaan se on kaste, joka tapahtuu pyhän kolminaisuuden nimessä. Varo siis vain, että pidät järjen ohjaksissa etkä seuraa sen kauniita ajatuksia, heitä likaa sen silmille, että se tulee inhoittavaksi. Etkö muista pyhän kolminaisuuden salaisuutta ja Jeesuksen Kristuksen verta, jolla sinä olet puhtaaksi pesty synneistäsi?


Martti Luther




9. KASTE ( sakramentit, eli merkit ) Vanhassa Liitossa.

Mooseksen pääsiäislammas kuvaa ja merkitsee Kristusta; mutta sanat, joilla Mooses puhuu pääsiäislampaasta, opettavat yksinkertaisesti pääsiäislampaasta eikä mistään muusta. Samoin kuvaa tosin ympärileikkaus vanhan Aadamin kuolettamista; mutta ne sanat, joilla Mooses puhuu ympärileikkauksesta, opettavat varsinaisesti ruumiillisesta ympärileikkauksesta. Niin merkitsee myöskin kaste syntien upottamista; mutta sanat kasteesta opettavat yksinkertaisesti veteen upottamisesta.

Jos vanhassa Testamentissa löytyisi kaikki, mitä meidän tulee uskoa, mitä me uutta Testamenttia tarvitsisimme? Mitä tarvitsisi Kristuksen tulla maan päälle meitä opettamaan? Sillä Vanhassa Testamentissa puhutaan tosin Kristuksen tulemisesta, mutta siitä, että hän nyt on tullut ja täyttänyt kaikki, asettanut kasteen, säätänyt syntein anteeksi saamisen, antanut Pyhän Hengen jne., ei löydy siinä kirjaintakaan. Kaikkea tätä täytyy uuden Testamentin selittää.

Sentähden uskon ja tiedän varmaan, että, niinkuin evankeliumi on yksi ja Kristus on yksi, on samaten kastekin yksi. Ja että kaste itsessänsä on jumalallinen järjestys, niinkuin hänen evankeliuminsakin on.
Ja niinkuin evankeliumi ei sentähden ole väärä, että muutamat sitä väärin opettavat tahi käyttävät, tahi eivät usko: niin ei ole kastekaan petollinen eli väärä, jos kohta muutamat ottavat sen vastaan tahi toimittavat sen ilman uskoa, tahi muutoin sitä väärin käyttävät.

Tästä syystä kokonansa hylkään kaikkien opit ketkä uudesti kastavat. Juuri samoin puhun ja tunnustan ehtoollisesta, että siinä suulla syödään ja juodaan leivässä ja viinissä totinen ruumis ja veri, vaikkei pappikaan, joka sen jakaa, taikka ne, jotka sen vastaan ottavat, eivät uskoisi tahi muuten sen väärin käyttäisivät.
Sillä ei se asia (asian oikeellisuus) riipu ihmisen uskosta tahi uskottomuudesta, vaan Jumalan sanasta ja säännöstä. Jollei muutoin ennalta muuteta ja toisin selitetä Jumalan sanaa ja järjestystä, niinkuin nykyiset sakramenttien viholliset tekevät, joilla siinä varmaan on paljasta leipää ja viiniä; sillä ei heillä ole sanaakaan eikä Jumalan säätämää järjestystä, vaan ovat sen oman mielensä mukaan vääntäneet ja kääntäneet.

Martti Luther




10. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi, JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY. (ja silloin siitä on syntynyt sakramentti).
Siinä yhtyvät sekä vesi että sana ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka sen kautta uudesti synnyttää sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa syntisi anteeksi ja tekee sinut autuaaksi.

Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta. “joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ”

Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTI SYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?

Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (joka ei synnyt VEDESTÄ ja HENGESTÄ)

Martti Luther



11. KASTE JA EHTOOLLINEN ei mitätöidy uskon puuttuessa.

Jos olisikin totta, -jota emme kuitenkaan voi hyväksyä- , että pienten lasten kaste olisi hyödytön, kun heillä muka ei ole uskoa, ja minä otaksuisin, ettei pienet lapset ensinkään uskoisi, vaan olisivat ymmärtämättömiä ja Jumalan sanan käsittämiseen kykenemättömiä;
olisiko sentähden kaste väärä?
Jos uskoton on tullut kastetuksi, onko hänen kasteensa senvuoksi mitätön?
Kuinka voisi kastetta enemmän halveksia ja häväistä, kuin jos sanoisi, ettei se kaste ole todellinen ja kelpaavainen, jolla uskottomat kastetaan?

Olisiko mahdollista, että JUMALA PERUSTAISI OMAA TYÖTÄNSÄ MINUUN ja minun kelvottomuuteni tähden kaste, evankeliumi, Herran ehtoollinen ja syntein anteeksisaaminen olisi mitättömiä, ja vieläpä itse Jumalakin taivaassa mitätön?
Ei suinkaan! Jumalan sana ja työt eivät sentähden ole mitättömiä, että se, joka niitä on saanut, ei niistä huoli, niitä halveksii, ei niitä ymmärrä, eikä niitä uskolla käsitä.
Meidän tulee sentähden opettaa näin: Kun Jumala opettaa, käskee, kastaa, niin se on täyttä totta, kohdatkoon se sitten vilpillistä tai vilpitöntä ihmistä.
Kaste ja evankeliumi ovat kuitenkin oikeat, eivät vähene eivätkä enene minun USKONI TAI USKOTTOMUUTENI vuoksi.

Sentähden pitäisi kaikissa suhteissa hyvin eroittaa Jumalan teot persoonista. Persoona on meidän; olkoonpa se minkälainen tahansa, niin ei minun epäuskoni voi tyhjäksi tehdä Jumalan tekoja ja sanaa.
Näin paha perkele maailmassa haaveilee, mutta erota sinä Jumala ihmisistä. Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.

Järki kyllä sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko” Mutta usko sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoittaa hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta”. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther



12. KASTE ON VESI, KRISTUKSEN VERELLÄ SEKOITETTU.

Johannes todistaa kasteveden olevan Kristuksen verellä sekoitetun, 1. Joh. 5:6. ”Hän on se, joka on tullut veden ja VEREN kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan VEDESSÄ JA VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.”
Tosi kyllä on, ettei inhimilliset silmät taida muuta nähdä kuin vettä, mutta sisällisillä ja hengellisillä uskon silmillä, joita Johannes tarkoittaa, taidamme nähdä
ei ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen Kristuksen verta.

Pyhä kaste on meille ansaittu juuri samalla verellä, jonka Kristus aivan meidän tähtemme on vuodattanut, ja jolla hän synnin hinnan maksoi. Juuri saman veren, ansionsa ja voimansa kanssa, on hän KASTEESEEN sulkenut, meidän tätä siinä saadaksemme.
Jotka uskolla KASTEEN omistavat, tulevat totisesti Kristuksen verellä pestyiksi ja synnistä puhdistetuiksi.

Syntien anteeksi saamista emme taida voittaa hyvillä töillämme, vaan Jumalan Pojan kuolemalla ja veren vuodattamisella. Tämänlaista syntien anteeksi saamista, joka kasteeseen suljettu on, tarkoittaa evankelista Johannes, SEKOITTAESSANSA VETTÄ JA VERTA YHTEEN, sillä VEDESSÄ löytyy, mitä VERELLÄ ANSAITTU ON.
Johannes pitää niinmuodoin kastetun ihmisen aivan pestynä ja puhdistettuna Kristuksen verellä, joka on viaton, vanhurskas, pyhä, ja aivan oikea elämän veri. Sentähden on sillä myös senlainen pesuvoima mukanansa, että missä se syntiä ja saastaisuutta tapaa, niin pesee se kaikki puhtaaksi, hävittää ja poistaa silmänräpäyksessä sekä synnin että kuoleman.

Martti luther




13. SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.

Augustinus sanoo:
”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”

Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?

Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minä kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.

Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ.

Martti Luther




14. VESI ja VERI

Evankelista kertoo myös, että veren lisäksi myös VETTÄ vuoti Kristuksen puhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet Kristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys Jumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme vanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme puolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on piintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin himoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme ja rikomme.

Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut VETTÄ, että me joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä ja jokapäiväisistä rikkomuksista. TÄMÄ VESI ON PYHÄ KASTE, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas Jumalan sana.
Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka päivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän toden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä tätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä syntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden alinomainen pesu ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme sekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai saa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä, voittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen hukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä sekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan pesun, että ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen ja virvoituksen, että synneistäpäästön ja vielä rakkaan sanansa, että me niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan. Meidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista ja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan. Vaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme, Jumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme Kristuksen päällemme pukeneet.

Sen tähden veri ja vesi, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä, ovat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme autuus, veressä on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, - vedessä meidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä. (verellä ei kasteta vaan VEDELLÄ. Verta käytettiin VL:n aikana, nyt veri on vuodatettu vain kerran)
Tätä meidän tulee tarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta rakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, meille armonsa antakoon!

Martti Luther



15. OMAVANHURSKAUS.

Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.

Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.

Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.

Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit syyn suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle, mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, jos sitä vastustamme.


Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua “sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.

Martti Luther





16. UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.

” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 3:4-5

Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi ja autuaaksi, ja niin tähän autuuden perustavaan kohtaan ja perintöön ei tarvita mitään muuta kuin Jumalan armon uskominen, että autuaaksi tulemisemme olisi pelkkää armoa, ilman tekoja ja ansioita, että rakkaus Jumalan laupeuteen, sen ylistäminen, kiittäminen ja kunnioittaminen meissä iäti pysyisi puhtaana.

Meillä on Uudessakin Liitossa kaste antautuaksemme sen veden alaisiksi ja uskoaksemme siinä tulevamme puhtaiksi synneistämme ja peöastetuiksi. Samoin me uskomme Kristuksen ruumiin olevan alttarin leivässä, ja samoin me kumarramme ristiinnaulittua ihmistä Herranamme ja Jumalanamme. Kaikki tämä on suunnattomasti meidän järkemme yläpuolella ja sen kanssa ristiriidassa. Näin kaikki Jumalan teot ja sanat ovat auttamattomassa ristiriidassa järjen kanssa, ja järki taas Jumalan kanssa: ne törmäävät vastakkain.

Olihan se perin tyhmä saarna ihmisten kuulla, kun Nooa arkkia rakentaessaan ilmoitti maailman hukkuvan tuhotulvaan; samoin Loot jäi houkaksi puhuessaan Sodoman ja Gomorran lähestyvästä tuhoutumisesta. Houkkia olivat Mooses ja Aaron faraon edessä. Lyhyesti sanoen, Jumalan sanan ja sen saarnaajien täytyy olla houkkia, niinkuin Paavali 1. Kor. 1:18 sanoo. Tällä kaikella Jumala ei pyri mihinkään muuhun kuin nöyryyttämiseen: ihmisen pitää ottaman järkensä vangiksi ja oleman Jumalan totuudelle alamainen. Niinpä annettiin Aabrahamillekin ja hänen jälkeläisillensä tämä houkkamainen ympärileikkaus, että he sen alaisina ollessansa antaisivat Jumalalle kunnian, suostuen siihen, että hän yksin on viisas.


Juutalaiset tunnetaan ympärileikkauksesta; se oli heidän jumalallinen tunnuksensa. Meidän tunnuksinamme ovat KASTE JA KRISTUKSEN RUUMIS.
SIELLÄ NIMITTÄIN MISSÄ KASTE ON, SIELLÄ ON VARMASTI KRISTITYITÄ, olkoot sitten maailmassa missä tahansa; on samantekevää.

Jumala ei milloinkaan ole käyttänyt sitä tapaa, että uudelleen olisi pannut voimaan sellaisen merkin, joka jo on päähänsä päässyt, vaan hän on aina asettanut toisen, uuden, merkin. Niinpä hän lupauksensa täytyttyä ja Kristuksen tultua on antanut Aabrahamin siemenelle toisen, uuden merkin, nimittäin KASTEEN; ja se on ilmeisesti ennen viimeistä päivää asetettu viimeinen merkki, koskapa hän itse on sen itsensä kautta asettanut. Tästä huolimatta pysyy yhä vain sama usko Kristukseen, sama joka oli Aabrahamissa.

KASTE MERKITSEE NYT SAMAA KUIN Y MPÄRILEIKKAUS;
Ympärileikattaessa oli tapana antaa lapselle nimi, niinkuin tässä toteamme tehdyn ja niinkuin Johannes Kastajallekin häntä ympärileikattaessa annettiin nimi.

Näin siinä käy: Aadamista tullut ensimmäinen kuolema on päättyvä, vaihtuen hengelliseksi kuolemaksi, jolla me kuolemme synnille, niin että sielu ei suostu mihinkään syntiin eikä ruumiskaan mitään syntiä tee; näin iankaikkinen elämä on alkanut teissä jo ennen sitä kuolemaa, jonka synti oli meille tuonut. Koska te siis olette vapaat tuosta kauhistavasta, kadottavasta kuolemasta, niin omaksukaa nyt tämä suloinen, pyhä ja autuaallinen kuolema, joka kuolee synnille, niin että varotte syntiä ettekä sitä palvele.
Kristuksen kuoleman on nimittäin vaikutettava teissä, jotka tähän kuolemaan olette kastetut. Se, että juuri tämä kaste vuorostansa tuo muassaan kuoleman, koskapa Kristus itse on sen tähden kuollut ja sen tähden käskenyt kastaa teidät, että teissä oleva synti upotettaisiin !

Kaste on sellainen pesu, jolla meidän syntimme pestään pois, niinkuin me Nikean uskontunnustuksessa lasumme:
»Minä tunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi»; samoin Paavali Room. 6:4 sanoo: »Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan», ja Gal. 3:27: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet».
Ellei kaste meillekin tuo samaa, nimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole muuta pesua parempi.


Martti Luther







17. JEESUKSEN KASTE.

Meidän on siis tietäminen ja uskominen, että Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: »Hänen kasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa; sillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin». Kun hänet kastetaan, saa hän kasteen meidän persoonassamme. Hän kastetaan meidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin hän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois pesty; sanoohan Joh. 1:27: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Niinpä Johannes nimittää kastettansa parannuksen kasteeksi, jolla ne syntiset, jotka tekevät parannuksen ja kastattavat itsensä, tulevat osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja saavat sen.

Sen tähden Johannes estelee, niinkuin evankelista täällä tekstissä sanoo, eikä tahdo kastaa Kristusta; hän sanoo: »Minun», syntisen, »tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni». On kuin Johanneksen tarkoitus olisi sanoa: Minä olen syntinen, ja sen tähden minun tarvitsee saada sinulta kaste, näin tullakseni pestyksi synneistäni; sinä taas olet Jumalan viaton ja tahraton Karitsa, ilman mitään syntiä Pyhästä Hengestä siinnyt etkä siis lainkaan tarvitse syntien anteeksiantamusta, sinun ei siis tarvitse saada kastetta minulta.

Silloinpa Kristus lausuu Johannekselle: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus». On kuin Kristus sanoisi: ”Vaikka minä en olekaan syntinen, minä kuitenkin tuon mukanani koko maailman synnin; minä siis yksin olen syntinen, jopa koko maailman suurin syntinen. Minä en kylläkään omasta puolestani tarvitse syntien anteeksiantamusta; omien syntieni tähden minun ei tarvitse tulla kastetuksi eikä saada syntien anteeksiantamusta, koska minulla ei ole syntiä. Vaan koko maailman syntien tähden —ja koko maailmaan mekin kuulumme, koska mekin olemme maailmasta ja maailman lapsina olemme syntisiä—; Nämä synnit ovat minun kuormanani, niitä minä kannan, ne raskaina painavat minua, ja niiden tähden minun tarvitsee tulla kastetuksi ja saada syntien anteeksiantamus, että minun kastettani sitten kaikkialle maailmaan vihmottaisiin sekä saarnattaisiin, että minä olen kantanut maailman synnin, kastettaessani siitä puhtaaksi pesty ja saanut syntien anteeksiantamuksen. Ken siis nyt minuun uskoo ja minun käskyni mukaisesti kastetaan, hänkin on synneistänsä puhtaaksi pesty, on puhdas, ja hänellä on armollinen Jumala”—.
Kristuksen kaste on siis meidän kasteemme, ja meidän kasteemme on hänen kasteensa. Kun Johannes tämän kuuli, »salli hän sen hänelle».

Minä tahdon olla kastettuna Kristukseen ja Kristuksen kanssa; hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin! Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.

Samaa tarkoittaa Kristus : »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen». Tämä siis on se evankeliumi, jota on käsketty saarnata kaikessa maailmassa; siltä, joka sen omistaa, sen uskoo ja joka kastetaan, ovat kaikki hänen syntinsä poissa, poisotetut ja poispestyt, niinkuin Paavalikin
1.Kor. 6:11 sanoo: »Tuommoisia te olitte, mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä».

Tähän sopii ja tätä selittää taivaista tänne alas kaikuva Isän ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt»; on kuin Isä sanoisi: ”Minulla on tässä Poika, jota minä sydämestäni rakastan ja joka on minun mieleiseni; kaikki se, minkä hän tekee, on minun mieleistäni: minä olen suuresti mielistynyt siihen, että hän syntyy ja kastetaan, kärsii ja kuolee sinun tähtesi; Poika ei voi turmella minun asioitani. Jos sinä omistat hänet ja kuulet häntä, teet sinä minun mielikseni ja olet minulle rakas. Usko häneen, usko, että hän on se Jumalan Karitsa, että hän on ottanut kuormaksensa sinun syntisi, on syntynyt sinun tähtesi, on sinun puolestasi kärsinyt, on syntisi tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Hänet omistaessasi ja häneen uskoessasi olet kaikista synneistäsi vapaa, sillä silloin sinä olet minullekin rakas, ja minä olen mielistynyt sinuun samalla tavalla kuin rakkaaseen Poikaanikin. ”

Mutta se, että minun pitää uskoman Kristuksen syntyneen minun tähteni ja KASTEESSA PESSEEN SYNTINI pois ja minut pyhittäneen, on lihalle liian syvällistä ja vaikeaa.

Kristitty sanoo: ”Minä tiedän varmasti ja totisesti, että asia on näin; Kristus on minun tähteni ja minun hyväkseni syntynyt ja tullut ihmiseksi ja kasteella pessyt minut synneistäni; sen tähden minä pidän kastettani äärettömän kalliina, se kun ei ainoastaan ole minun kasteeni, vaan Kristuksen kaste, ja kun Kristuksen kaste on minun kasteeni. Jos se nyt auttaa Kristusta pesemällä ja täydellisesti puhdistamalla synnistä, auttaa se minuakin ja tekee minutkin puhtaaksi synnistä.”

Kristuksen kasteessa, meidät kun kastetaan Kristukseen, meillä on elinaikainen syntien anteeksiantamus; ja vaikka sinä heikkoudessasi lankeat ja teet syntiä—niinhän valitettavasti tapahtuu usein, varsin raskaasti ja alituisesti—sinä silloin kiireesti ryömit kasteeseesi, jossa kaikki syntisi ovat anteeksiannetut ja pois pestyt, ammennat siitä lohdutusta, nouset jälleen ja uskot, että kasteessa et ole pesty ainoastaan siitä yhdestä synnistä, vaan kaikista synneistä. Samoin kuin nimittäin kastettu Jeesus Kristus ei kuole, vaan elää halki iankaikkisuuden, samoin se syntien anteeksiantamuskin, jonka hän on sinulle ansainnut ja lahjoittanut, on ikuinen. Näin kaste siis on ihana pesu, joka pesee synneistä puhtaaksi; se taas, mitä se ei pese pois, se, mikä vielä meihin jää jäljelle, on anteeksiannettu. Sen siis, mitä kaste ei saa kokonaan meistä peratuksi, syntien anteeksiantamus, joka meille kasteessa annetaan, joka tapauksessa tekee täysin puhtaaksi.

Kompastellessani ja syntiin langetessani on minun käännyttävä takaisin ja ryömittävä RISTIN luo hakemaan ja ottamaan kastepukuni, joka puhtaan valkoisena ylleni puettiin kasteessa, jolloin kaikki syntini, vaikkakaan niitä juuria myöten ei pois pesty, kuitenkin kaikkineen anteeksiannettiin, joten anteeksiantamus kaikesta huolimatta on aivan puhdas, ja siihen minä pitäydyn.

Martti Luther
18. KASTE ON JUMALAN ANTAMA MERKKI.

Jos mikään kaste on varmaa, niin ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.

Aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.-
Kaste ei olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan.
He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät siinä omiksensa.

Hengellisesti katsoen ihminenkin, vaikkapa olisi kristitty, on tässä elämässä saastainen. Hän ei nimittäin vielä, siitä huolimatta, että hänellä on syntien anteeksiantamus ja että hän on Pyhän Hengen pyhittämä, ole vailla syntiä.

Pyhä Henki aivan tarkasti säilyttää koko maailman kristikunnan samanmielisenä siinä, että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan.
Sen tunnusmerkkinä ja uskon vahvistuksena meillä on pyhä KASTE, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synninpäästö; näin siis, MIKÄLI USKOMME, kaikki synnit ovat anteeksiannetut, ja me olemme tämän mukaisesti uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.

Kaikesta huolimatta kaikilla kristityillä on itsessänsä vielä jäljellä paljon saastaisuutta ja epäpuhtautta, ja he tuntevat sitä; he esimerkiksi eivät kuule Jumalan sanaa niin haluisasti, eivät sitä vielä niin vahvasti usko ja tunnusta, eivät niin palavasti rukoile avuksensa Jumalaa eivätkä täytä hänen käskyjänsä kuin heidän pitäisi. Kaiken kaikkiaan: ei ole ketään, jolla ei ole monenlaista raihnaisuutta ja heikkoutta; mutta juuri tämä on saastaisuutta, on syntiä, ja se olisi kadottavaakin, ellei sitä anteeksiannettaisi. Lisäksi me tunnemme tätä kaikkea paljon enemmän ja voimakkaammin kuin itsessämme olevaa hyvyyttä ja puhtautta. Jokapäiväinen vaikea valituksemme näin ollen on se, ettemme voi päästä eroon syntisestä ruumiista, vaan että meidän täytyy sitä kantaen retuutella aina hautaamme asti.

Samantapaisia merkkejä, yhä uusia ja erilaisia, Jumala on antanut eri aikoina aina siihen viimeiseen merkkiin asti, jonka Kristus henkilökohtaisesti antoi, nimittäin kaikkien pakanoiden keskuuteen levitettävän EVANKELIUMIN JA KASTEEN.

Nooalle hän esimerkiksi antoi sen sanan, että tämä oli hengissä pelastuva vedenpaisumuksesta, ja merkiksi laivan eli arkin, jonka tämä rakensi. Uskossansa tähän sanaan ja merkkiin Nooa ja hänen perheensä vanhurskautettiin ja säilyivät.

Sitten hän sai toisen sanan, ja sen merkiksi sateenkaaren. Niin ikään Jumala antoi Aabrahamille SANAN, ja sen merkiksi ympärileikkauksen.
Hänen ympärileikkauksensa OLI SIIS HÄNEN KASTEENSA.

Nooan kasteena oli vedenpaisumus ja arkki.
Toisinpäin nyt KASTE on meidän YMPÄRILEIKKAUKSEMME,
meidän ARKKIMME ja meidän VEDENPAISUMUKSEMME, niinkuin asian Pietari selittääkin (1. Piet. 3:21). Aina vain on JUMALAN SANA JA MERKKI; NIIHIN ON USKOTTAVA, ja niin uskon kautta tultava autuaaksi, pois synnistä ja kuolemasta.

Martti Luther



19. KASTE ON JUMALAN TEKO

Tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa:
KASTE EI OLE MINUN TEKOANI, VAAN JUMALAN.

Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii.
Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: POIKANSA KAUTTA HÄN ON LAHJOITTANUT MINULLE KAIKEN( kasteessa) mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin.

Martti Luther




20. JOS KASTETTA EI VOI SAADA.

Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, KUNHAN VAIN USKOTAAN EVANKELIUMI. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin EPÄUSKON. Sen tähden Herrakin sanoo: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” eikä sano: “Joka ei ole kastettu”, näin vaieten kasteesta.
Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.

Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta.
Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että KRISTUS ITSE HÄNELLE SITEN TODISTAA Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee.— Näin kasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.
Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan», mutta toisessa: »Mutta joka ei usko» jne., kastetta toistamiseen mainitsematta

Lue lisää

21.   KASTEESEEN LIITTYVÄ OPETUS.

Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin opettamisen eli saarnaamisen ja kastetuksi tulemisen. Kaste näet annetaan vain yhden ainoan kerran, mutta opetus ja saarna on se parhain, jonka alituisesti on oltava käynnissä.

Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste.
Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa.

On kiinnitettävä huomio sanaan eli opetukseen eikä tarkattava ihmistä, sitä, uskooko hän varmasti; siinä, missä sana on, on kastekin annettava, niin nuorelle kuin vanhallekin.
Eihän sinun asiaksesi ole jätetty ihmisen sydämeen katsomista, sitä, uskooko ken vai eikö usko, eikä se ole mahdollistakaan, se olkoon yksin Kristuksen asiana.
Eihän meidän asiamme ole myöskään tarkata sitä, kuinka kukin uskoo, ja kuka omaksuu sanan ja kuka ei. Eikä käy päinsä, ettet ryhdy saarnaamaan, ennenkuin etu käteen tiedät, kuka ottaa vastaan ja uskoo, sillä siinä tapauksessa et voi koskaan mitään saarnata.

Samoin et myöskään kastetta toimittaessasi saa odottaa, kunnes varmistut siitä, kuka uskoo ja kuka ei, vaan tarkkaa sitä, viljelläänkö ja kuullaanko sanaa ja anotaanko kastetta; silloin on velvollisuutesi suorittaa kaste sekä nuorille että vanhoille.
Siinä näet, missä sana, pääasia, on oikeassa käytössä, kaikki muukin on oikeassa käytössä, mutta päinvastoin siinä, missä sana eli opetus ei ole oikea, kaikki muukin on turhaa: ei siinä ole uskoa eikä Kristusta.
Sana sen sijaan tuopi ja antaa meille kaiken, sakramentin vaikutuksineen, omantunnon lohdutuksen ja itse Kristuksen, sillä hänen väkensä ja valtansahan tässä on kysymyksessä, niinkuin 110. psalmi (Ps. 110:2. jae) puhuu hänen “valtansa” eli valtakuntansa valtikasta, ja Paavali, Room. 3:16. jakeessa, Jumalan “voimasta, itsekullekin uskovalle pelastukseksi».

Tämä on se varsinainen, pääasiallinen virka, jota Kristus ja kaikki apostolit itse ovat toimittaneet ja käskeneet toimittaa. Juuri siitä hän tässä on antanut nimenomaisen käskyn: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille». Toista, vähempää virkaa, kykenevät toisetkin, ne, joilla ei ole tuota suurta käskyä, toimittamaan.
Sekä Kristus että apostolit ovatkin lähettäneet useita panemaan kädet sairasten päälle. Hyvin luultavaa on, että kun apostolien helluntaipäivänä ja jälkeenkin päin pitämillä saarnoilla sanan omaksujien ja kastetta anovien luku nousi noin viiteentuhanteen — Ap. t. 2:41. ja Ap. t. 4:4. —, apostolit itse eivät kaikkia kastaneet, heidän kun täytyi hoitaa heille uskottua saarnavirkaa, vaan että sen toimittivat toiset, jotka olivat olleet apostolien kanssa. Niinpä Paavalinki, hänen tultuaan kutsutuksi apostolinvirkaan, kastoi muuan opetuslapsi, Ananias

Asia ei siis riipu henkilöstä, ei kastajasta enempää kuin kastettavastakaan, ei saarnaajasta eikä kuulijasta, oli hän pyhä vai syntinen, uskova vai epäuskoinen; tärkeätä on vain, että sana pysyy puhtaana ja sitä sellaisena opetetaan.


Martti Luther



22. PYHÄN HENGEN KASTE.

Tätä kaste-palvelustointa apostoli näin kehuu sellaiseksi Pyhän Hengen palvelustoimeksi ja työksi, jolla ihminen syntyy uudesti. Ei tässä ole mikään pelkkä vesikaste, vaan Pyhä Henki on myös siinä, ja sitä, joka näin kastetaan, ei kasteta ainoastaan vedellä, vaan se on PYHÄN HENGEN KASTAMA.

Paavali osoittaa siis, että ihmisen uudestisyntymiseksi ja Jumalan valtakuntaan tulemiseksi ei ole olemassa mitään muuta tekoa eikä keinoa kuin saarnavirka ja KASTE sekä niihin yhdistetty Pyhä Henki, joka saarnaviran kautta vaikuttaa ihmisen sydämessä. Hän ei näet puhu sellaisesta Hengestä, joka on salassa ja jota ei voida oppia tuntemaan, sellaisesta, jollaisena hän on persoonana omassa jumalallisessa olemuksessaan, välittömästi omassa itsessään. Vaan sellaisesta, joka ilmaisee itsensä ulkonaisessa virassa, missä hän on kuultavana ja nähtävänä, nimittäin evankeliumin ja sakramenttien saarnavirassa. Eipä Jumala tahdo Hengellänsä liikkua eikä toimia salaperäisellä ja oudolla tavalla tai käsitellä jokaista erikoisella tavalla — kukahan siinä tapauksessa oppisi tietämään tai pääsisi varmuuteen siitä, mistä ja miten Pyhää Henkeä etsii tai hänet tapaa —, vaan hän on säätänyt niin,
että PYHÄN HENGEN ON OLTAVA SANAN JA SAKRAMENTTIEN yhteydessä, ihmiskorvien ja -silmien ulottuvilla ja että hänen on vaikutettava ulkonaisen viran välityksellä, että tiedettäisiin: se, mikä tapahtuu, on todella tapahtunut Pyhän Hengen kautta.
Näillä sanoilla: »Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä” ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy syntyä uudesti evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa —. Juuri sanalla hän valaisee sydämen, osoittaen syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, mutta myöskin Jumalan armon, joka on luvattu hänen Poikansa, Kristuksen, tähden. Tämän voimasta sydämet syttyvät, ne alkavat uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen, uskaltaa hänen armoonsa, häntä avuksensa huutaa —. Heidän uskonsa herättämiseksi ja vahvistamiseksi hän myöskin antaa kasteen olemaan sanan ohella sen varmana merkkinä, että hän pesee pois ja hävittää meidän syntimme, vakuuttaa pitää alinaikaisena ja lujana lupaamansa armon Ja antaa Pyhän Hengen.

Tämän lausuman johdosta kiinnitä siis huomiosi siihen, että hän selvin sanoin omistaa KASTEELLE, jota hän nimittää VEDEKSI, arvon ja voiman: SEN YHTEYDESSÄ ON PYHÄ HENKI, ja SEN KAUTTA IHMINEN SYNTYY UUDESTI. Näin kukistetaan kaikki uskon ja kasteen oppia vastustava väärä oppi ja erhe.

Tästä sinä kuulet, että asiaan ei vähääkään vaikuta eikä auta ihmisen oma ansio eikä sellainen vanhan syntymän pyhyys, joka saadaan aikaan lihalla ja verellä, tai omat RATKAISUT ja käsityskannat, vaan tässä täytyy olla toinen syntymä, pyhän KASTEEN KAUTTA; siinä IHMINEN ITSE EI VOI TEHDÄ MITÄÄN, vaan siinä Jumalan tahdosta, ja armosta annetaan Pyhä Henki ulkonaisen, (kasettilanteessa) saarnatun SANAN JA VEDEN KAUTTA, jotka ovat uudensyntymän isänä ja äitinä, ja joiden kautta ihminen tulee Jumalan edessä uudeksi, puhtaaksi ja pyhäksi, taivaan valtakunnan perilliseksi.

Martti Luther



23. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

Tässä on kumoon kaadettuna kasteenuusijoiden ja heidän kaltaisten väite, he kun opettavat etsimään HENKEÄ SANAN JA MERKKIEN ULKOPUOLELTA tai ilman näitä, erikoisen ilmestyksen ja VAIKUTUKSEN VOIMASTA, välittömästi taivaasta käsin tulevana, jopa halveksivat kastetta, aivan kuin se ei olisi mitään muuta kuin pelkkää, turhanaikaista vettä.

Heidän tapanaan on pilkata näin: Mitä kourallinen vettä voi sielua auttaa?, vaikka Kristus selvästi sanoo VEDEN MUKANA HENGEN OLEVAKSI ja vaikka hän sanoo, että on synnyttävä uudesti vedestä: ja sen hän tietysti sanoo tavallisesta, luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastoi, ja jolla hän myös opetuslastensa käski kastaa. Sen tähden Paavalikin nimittää KASTETTA VEDELLÄ PESEMISEKSI, jolla Kristuksen seurakunta puhdistetaan (Ef. 5:26), ja “uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi” (Tit. 3:5).

Vieläpä Kristus tässä panee sanat siihen järjestykseen, että asettaapi alkuun, ensimmäiseksi, VEDEN ja SEN JÄLKEEN HENGEN, siten osoittaaksensa, ettei Henkeä saa etsiä ilman ulkonaista merkkiä tai sen ulkopuolelta, vaan että on tiedettävä: Henki tahtoo vaikuttaa ulkonaisessa merkissä ja virassa, niiden kautta ja niiden yhteydessä. Molempien on pysyttävä yhteydessä toistensa kanssa, ja ihmisen on SYNNYTTÄVÄ UUDESTI VEDESTÄ PYHÄN HENGEN KAUTTA ELI HENGESTÄ, joka on veden kanssa ja sen yhteydessä.
Muussa tapauksessa varmasti vesi, mikäli se on erillisenä, ilman Henkeä, ei ole eikä vaikuta yhtään enempää kuin muukaan vesi tai pesu, eikä siitä tietenkään koidu mitään uutta syntymää. Ei siis olekaan kysymys vain vedestä syntymisestä, vaan myös veden ohella ja veden yhteydessä tapahtuvasta Hengestä syntymisestä.

MYÖS LASTEN TULEE UUDESTISYNTYÄ. “joka ei synny uudesti ylhäältä ei voi päästä taivasten valtakuntaan.”
Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukkio sitä häpäisee: sitä vailla voidaan muka olla , tai että pienten lasten kastaminen ei hyödytä, koska he — niin he raivoavat — eivät sitä voi käsittää, sillä tässä on suora sana, joka koskee yleisesti kaikkia ja joka on jumalallinen järjestys:
KAIKKIEN, jotka tahtovat päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, täytyy SYNTYÄ UUDESTI VEDESTÄ JA HENGESTÄ.- kaikkien,- MYÖS lasten. Heitä ei ole suljettu uudestisyntymisen ulkopuolelle.

Ei sovi siis kastetta hyljätä eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikaan Pyhä Henki voi olla.

KRISTUS EI SIIS TODELLAKAAN TAHDO, ETTÄ PIENET LAPSET TÄSTÄ SULJETAAN POIS, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, MIKÄLI HEIDÄN ON PÄÄSTÄVÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN: heillekin annettakoon ja vietäköön KASTE; tahtoohan hän saada heidätkin UUDESTISYNTYNEIKSI ja heissä vaikuttaa.
Toisessa paikassa hän käskee heitä luoksensa tuotaviksi, sanoen, että sellaisten, jotka hänen tykönsä tuodaan, on taivasten valtakunta oleva. Jos siis heidän on tultava Kristuksen tykö, ei saa heiltä riistää niitä välineitä ja merkkejä, joilla Kristus heissä vaikuttaa.
Tämän minä sanon kuitenkin vain siitä yleisestä järjestyksestä ja säännöstä, johon on pitäydyttävä, missä ja milloin kaste on saatavissa; hätätilassa, milloin sille ei voida päästä, niinkuin muissakin vastaavissa hätätiloissa, RIITTÄKÖÖN SE, ETTÄ KASTETTA HALUTAAN ja että ihminen sanalla viedään Kristuksen tykö ja hänelle uhrataan.

Martti Luther



24. JUMALA HYVÄKSYY LAPSEN KASTEEN.

On selvä, että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen.
Uudestikastajat hylkäävät pienten lasten kasteen. Mutta että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen, on siitä nähtävänä, että Jumala antaa Pyhän Hengen pienenä kastetuille. Sillä, jos tämä kaste olisi turha, ei sitten Pyhää Henkeä kenellekään annettaisi, ei kukaan tulisi autuaaksi eikä mitään seurakuntaa olisi. Tämä syy voi yksinään tarpeeksi vahvistaa hurskaita ja jumalisia sydämiä. Sillä varsin tärkeä on, että pidetään kastetta oivallisena, jalona ja korkeana, jonka puolesta kaikkein enemmän sodimme ja taistelemme, koska maailma on nykyään täynnä lahkokuntia, jotka huutavat, että kaste on ainoastaan ulkonainen asia ja ettei ulkonainen asia ole mihinkään hyödyllinen. Mutta anna sen olla ulkonainen asia kuinka paljon tahansa: tässä on kuitenkin Jumalan sana ja käsky, joka asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
Mutta mitä Jumala asettaa ja käskee, se ei saa olla turha, vaan ihan arvollinen asia, vaikka se näöltään olisi vähäpätöisempi kuin oljenkorsi. Sillä tulla kastetuksi Jumalan nimeen ei ole tulla ihmisten, vaan Jumalan kastettavaksi. Sentähden, vaikka se ihmisen kädellä toimitetaan, on se totisesti Jumalan oma työ; siitä saattaa itsekukin kyllä päättää, että se on paljon korkeampi kuin joku työ, jonka ihminen tekee. Sillä mitä töitä saatetaan tehdä suurempia kuin Jumalan töitä.

Veden ydinkohta on Jumalan sana ja käsky ja Jumalan nimi, mikä aarre on taivasta ja maata suurempi ja jalompi.
Toiseksi, koska tiedämme, mikä kaste on ja miksi se on katsottava, tulee meidän oppia, mitä varten ja mihin tarkoitukseen se on asetettu, se on, mitä se hyödyttää, antaa ja vaikuttaa. Tätäkään ei saateta paremmin käsittää kuin Kristuksen edellä mainituista sanoista: ”Joka uskoo ja kastetaan, se palastuu”. Käsitä siis tämä kaikkein yksinkertaisemmin niin, että kasteen voima, työ, hyöty, hedelmä ja tarkoitus on tehdä autuaaksi. Mutta tulla pelastetuksi, ei tarkoita muuta kuin lunastettuna synnistä, kuolemasta ja perkeleestä tulla Kristuksen valtakuntaan ja hänen kanssansa ijankaikkisesti elää.

Uskolla pitää olla jotakin, jota se uskoo, se on, josta se pitää kiinni, johon se nojautuu ja perustuu. Siis pitää usko kiinni vedestä ja uskoo, että se on kaste, jossa on sula autuus ja elämä, ei veden takia, vaan sen takia, että se on yhdistetty Jumalan sanaan ja järjestykseen ja hänen nimensä siihen on kiinnitetty. Ja uskoessasi tätä, mitä muuta uskon kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut nimensä kasteeseen ja asettaa meidän eteemme tämän ulkonaisen asian, jonka kautta saatamme sellaisen aarteen omaksemme saada. Joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi. Mitä tarkoittavat nämät sanat muuta kuin kastetta se on, Jumalan asetuksessa käsitettyä vettä. Siitä on seurauksena, että joka hylkää kasteen, hän hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, joka opastaa meitä siihen ja velvoittaa meitä kasteeseen.

Kasteenuusijat opettavat; kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen. Tästä peruslauseesta, kuten sitä sanotaan, seuraa välttämättä; mikään Jumalan teko ei ole mitään. ellei ihminen ole hyvä. Nytpä kaste on Jumalan teko, paha ihminen kuitenkin saa aikaan sen, ettei se olekaan Jumalan tekoa.

Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin. “Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut on kerran kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.” Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

Ei meidän siis pidä järjen kutkutuksia kuuleman, eikä tekemän niinkuin se tahtoo; vaan kuuleman mitä kaste, evankeliumi ja usko opettavat. Kaste opettaa, ettemme tämän elämän vuoksi kastettu ole; vaan että meidän pitäisi toista elämää odottaman. Evankeliumi sanoo Kristuksen kuolleen meidän synteimme tähden. “Jollei kuolleet nouse ylös, eipä Kristuskaan noussut ole. Mutta ellei Kristus ole noussut kuolleista, niin on teidän uskonne turha”. 1. Kor. 15:16 - Tähän perustaa usko itsensä ja sanoo: no, hyvin! vaikka ihminen kuolee, niin en minä siitä huoli, enkä kuuntele ensinkään järjen jaarituksia. Minulla on valkeus, joka kaiken järjen yli käypi, nimittäin, kaste ja evankeliumi, se sanoo: Jumala on ajallansa tekevä tämän kuolleen ruumiin eläväksi. Tässä en minä ensinkään epäile, vaikka nyt toista silmilläni näen. Sillä koska Jumala näin sanansa sanoo, niin on Hän sen myöskin tekevä. Niin muodoin pitää uskon vain sanassa riippuman, ja tällä tavalla järkeä vastaan taisteleman ja sotiman.

Mutta tätä tekemästä meitä estävät saatana ja oma paha lihamme; me pyrimme vain maallisten tavarain perään, juurikuin toista elämää tämän jälkeen ei olisikaan. Tälläinen käytös todistaa, ettemme ole oikeita kristittyjä, jotka toista elämää odotamme. Ei yksikään peltomies tee sitä siemenellä, kuin me teemme omalla ruumiillamme. Hän ei suinkaan siementänsä siinä tarkoituksessa kylvä, että se alati jäisi makaamaan. Mutta meillä on kaste ja Jumalan sana, joiden kautta me tulemme Jumalalta toiseen elämään kylvetyiksi, ja yhtä hyvin ajattelemme kasteen ja evankeliumin olevan meille sentähden annettu, että tässä maailmassa ijankaikkisiin aikoihin pysyisimme.

Kaste on Herran asettama ja määräämä, että me sen kautta tulisimme otetuiksi Hänen oikeain tunnustajiensa ja palvelijainsa joukkoon, ja saisimme osan Hänen valtakunnastaan ja Hänen hyvistä töistään: tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla kasteesta. Sentähden tulee jokaisen isän antaa kastaa lapsensa; sillä lapset eivät ole osattomiksi jätetyt lupauksista.

Muuten ei meidän tule vastaanottaa kastetta kenenkään ihmisen kädestä. Sillä kaste, jonka saamme ihmisen kädestä ei ole sen ihmisen kastetta, vaan Kristuksen ja Jumalan. Onhan myöskin suuri lohdutus ja erittäin voimakas apu uskon vahvistamiseksi tietää, ETTEI KASTE OLE IHMISEN VAAN ITSE KOLMIYHTEISEN JUMALAN TOIMITTAMA ihmisen kautta, joka hänen nimessään sen toimittaa; ja samalla lakkaa kaikki hyödytön väitteleminen ja kaikki huolestuneet kysymykset kasteen muodosta. Tapahtukoonpa kaste millä tavalla hyvänsä, jos se vaan on toimitettu Herran eikä kenenkään ihmisen nimeen, tulee uskova autuaaksi; sillä Kristus sanoo: “Se, joka uskoo ja kastetaan, tulee autuaaksi.” Mark. 16:16.

Martti Luther


25.    KASTEEN SAKRAMENTISTA.

Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka suuressa laupeudessaan on säilyttänyt seurakunnassaan ainakin kasteen sakramentin koskemattomana ja tahraamattomana ja tehnyt sen vapaaksi kaikille kansoille ja säädyille. Näin on ilmeisesti sen tähden, että pienokaiset, pyhitettäisiin kasteessa ja johdettaisiin yksinkertaisesti uskomaan hänen sanansa.

LAPSIA KASTE PÄÄASIALLISESTI HYÖDYTTÄÄKIN.
Mutta kun saatanalla ei ollut voimaa hävittää lapsilta kasteen merkitystä, niin se on kuitenkin ollut kyllin mahtava hävittämään sen voiman kaikista aikaihmisistä, niin että nyt tuskin kukaan muistaa olevansa kastettu, vielä vähemmän katsoo sitä kunniakseen,
KUN ON KEKSITTY NIIN MONTA MUUTA KEINOA SYNTIEN ANTEEKSI antamiseksi ja TAIVAASEEN pääsemiseksi.

Varo sen tähden komeilevia tekoja ja petollisia ihmisoppeja, ettet loukkaa totuutta ja vahingoita uskoasi. Jos tahdot tulla pelastetuksi, niin sinun täytyy aloittaa uskomalla kasteeseen ja ehtoolliseen ilman mitään tekoja. Teot SEURAAVAT kyllä sitten USKOA. Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena uskoa, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta.
Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ILMAN MEITÄ.

Tästä voimme selvästi huomata, mikä erotus kasteessa on sakramenttia hoitavan ihmisen ja siinä vaikuttavan Jumalan välillä.
Sillä ihminen toimittaa kasteen, mutta ei kuitenkaan toimita sitä. Hän toimittaa sen sikäli, että hän valelee kastettavan. Mutta hän ei kasta siitä syystä, että hän ei tee sitä omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta.
Sen tähden meidän tulee ottaa vastaan ihmisen käden toimittama kaste aivan niin kuin sen olisi toimittanut Kristuksen, niin, suorastaan Jumalan käsi.
Sillä ihmisen toimittama kaste ei ole hänen, vaan Kristuksen ja Jumalan suorittama, aivan niin kuin mikä muu tahansa Jumalan luomus, jota me käytämme jonkun toisen käden kautta, kuitenkin on ainoastaan Jumalalle kuuluva olento.

Varo siis jakamasta kastetta sillä tavoin kahtia, että pitäisit ulkonaista toimitusta ihmisen, sisällistä Jumalan suorittamana.
Pidä molempia Jumalan suorittamina ja kasteen toimittajaa Jumalaa edustavana välikappaleena, jonka välityksellä taivaassa hallitseva Herra omin käsin kastaa sinut vedessä ja lupaa syntien anteeksi antamisen puhuessaan sinulle maan päällä ihmisäänellä palvelijansa suun kautta.
Tätä vakuuttavat sinulle myöskin palvelijan lausumat sanat: »Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.» Hän ei sano: »Minä kastan sinut omaan nimeeni.» Se tarkoittaa: »Sitä, minkä nyt teen, en tee omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta ja nimessä, jotta sinä pitäisit tätä Herran omana näkyväisenä suorituksena.
Kasteen asettaja ja sen toimittaja ovat kyllä eri henkilöitä, mutta kummankin työ on sama, tai pikemminkin on olemassa vain sen asettajan työ minun palvelukseni välityksellä.»
Sillä »nimeen» tarkoittaa asettajaa. Kasteessa emme siis ainoastaan turvaudu Herran nimeen ja rukoile sitä, vaan toimitamme tämän tehtävän vieraana tekona toisen nimessä ja puolesta.
Samaa puhetapaa käyttäen Kristus sanoo Matt. 24:5: »Monta tulee minun nimessäni» ja Room. 1:5 sanotaan: »Jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolin viran, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa.»

Sillä onhan äärettömän lohdullista ja uskoa vahvistavaa tietää, että minua ei ole kastanut ihminen, vaan itse kolmiyhteinen Jumala ihmisen välityksellä, ihmisen, joka on suorittanut tämän tehtävän hänen nimessään. Tämän johdosta raukeaa joutava riita kasteen »muodosta», niin kuin kastesanoja nimitetään.

Kaste tekee varmasti autuaaksi aina, kun se suoritetaan Herran eikä kenenkään ihmisen nimessä, suoritettiinpa se minkä kaavan mukaan tahansa. Enkä epäile, että ihminen, joka on saanut kasteen Herran nimessä, todella on kastettu Herran nimeen, vaikka jumalaton pappi ei olisi tehnytkään sitä Herran nimessä.
Sillä kasteen voima ei riipu niinkään paljon sen SUORITTAJAN kuin sen VASTAANOTTAJAN uskosta ja siitä, miten hän sitä käyttää,.

Toiseksi kasteeseen kuuluu merkki eli sakramentti, (sakramentti on siis merkki) se on: juuri veteen kastaminen, mistä nimikin johtuu. Sillä kreikkalainen sana »baptizo» merkitsee »minä kastan» ja »baptisma» merkitsee »kastaminen». On nimittäin sanottu, että jumalallisten lupausten ohella meille on annettu merkkejä, jotka kuvaavat sanojen merkitystä, tai, niin kuin nykyisin sanotaan, ilmaisevat sakramentin (merkin)vaikutusta.


Martti Luther



26. VANHAN LIITON SAKRAMENTIT,
eli merkit, eivät eronneen Uuden Liiton merkeistä, muutoin kuin uskon osalta.

On erheellistä erottaa Uuden Liiton sakramentit Vanhan Liiton sakramenteista (merkeistä) siinä, että edelliset eivät ainoastaan merkitse, vaan myöskin vaikuttavat sen, mitä merkitsevät. Molemmat ovat merkitykseltään aivan saman arvoisia. Sillä sama Jumala, joka nyt pelastaa meidät ehtoollisen ja kasteen kautta, pelasti Aabelin hänen uhrinsa kautta, Nooan sateenkaaren kautta, Aabrahamin ympärileikkauksen kautta ja kaikki muut heille annettujen merkkien kautta.

Vanhan ja Uuden Liiton sakramentit (merkit)eivät siis mitenkään eroa toisistaan merkitykseltään, jos Vanhalla Liitolla tarkoitetaan sitä, mitä Jumala on lain alaisuuden aikana tehnyt patriarkoille ja muille esi-isille. Sillä patriarkoille ja esi-isille annetut merkit on tarkoin erotettava lain määräämistä juhlamenoista, jotka Mooses on säätänyt laissaan, kuten esim. papilliset vaateparret, astiat, ruoat, rakennukset jne. Näistä eivät suuresti eroa ainoastaan Uuden Liiton sakramentit, vaan myöskin ne merkit, joita Jumala aika ajoin antoi lain alaisuudessa eläville esi-isille, kuten esim. villat Gideonille (Tuom. 6:36 ), tulen liekin Maanoahille hänen uhratessaan (Tuom. 13:19-20 ) tai sen merkin, jonka Jesaja ilmoitti Aahabille, Jes. 7:10 .; sillä niissä Jumala samalla antoi lupauksen, joka vaati uskoa Jumalaan.

Lain säätämät juhlamenot eroavat siis vanhoista ja uusista merkeistä siinä, ettei edellisiin liity mitään uskoa vaativaa lupauksen sanaa. Sen tähden ne eivät ole vanhurskauttamisen merkkejä, koska ne eivät ole uskon sakramentteja, jotka yksin vanhurskauttavat, vaan ainoastaan teon sakramentteja.
Sillä koko niiden voima ja olemus perustui tekoon eikä uskoon. Sillä se, joka teki ne, täytti samalla niiden vaatimukset, vaikka olisikin toiminut ilman uskoa.

Mutta meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. Siksipä niiden koko vaikutus onkin juuri usko eikä mikään ulkonainen täyttäminen. Sillä se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.»
Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi.
Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi.
Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasi tätä uskoa.

Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy.
Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee.

Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumalallinen lupaus ja sama uskon henki. Mutta lupauksen sana erottaa ne tarkoin vanhoista juhlamenoista, ja sehän onkin ainoa ja olennainen eroavaisuuden merkki.
Tosin pukujen, paikkojen ja lukemattomien juhlamenojenkin loisto epäilemättä nytkin kuvailee suuria asioita, jotka on täytettävä hengessä. Mutta tätä kaikkea ulkonaista loistoa ei suinkaan saa verrata kasteen ja ehtoollisen merkkeihin, koska ensin mainittuun ei liity mitään jumalallista lupausta. Tällaiset ulkonaiset seikat eivät voikaan vanhurskauttaa eivätkä muutenkaan hyödyttää, sillä ne täytetään ja toimitetaan kokonaan ilman uskoa. Ne täyttävät nimittäin tehtävänsä jo sillä, että ne toimitetaan, niin kuin apostoli sanoo Kol. 2:22: »Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, ihmisten käskyjen ja oppien mukaan» .
Sillä sakramentteja (merkkejä) ei täytetä niitä toimittamalla, vaan niihin uskomalla.

Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa.
Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este.
Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi!
Sillä jos sakramentti suo minulle armon SEN TÄHDEN, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; EN MYÖSKÄÄN SAA sakramentista LUPAUSTA, vaan ainoastaan jumalan asettaman ja säätämän merkin.
Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin.
Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.

Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota SANAAN kuin merkkiin, enemmän USKOON kuin merkin käyttämiseen.
Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että MOLEMMAT, LUPAUS ja USKO, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta YKSINÄÄN tehottomia.
Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä lupaus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen.

On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla LUPAUS ja USKO. Kristushan sanoo: »Joka uskoo JA kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa USKON olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että SE VOI PELASTAA ILMAN sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»

Martti Luther



27. KASTEEN KAKSI PÄÄMERKITYSTÄ.

Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen. Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää. Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.» Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, UUDESTI syntymiseksi ja(/eli) hengelliseksi syntymiseksi. (kaste tuo siis UUDEN elämän, eli uudestisynnyttää)
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi(eli uudestisyntymiseksi).
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot. Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme.

On siis aivan oikein sanoa, että kasteeseen sisältyy syntien pois peseminen, mutta tämä sanontatapa on liian laimea ja heikko ilmaisemaan kasteen merkitystä, sillä sehän on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemuksen vertauskuva.

Syntinen ei kaipaa niin suuresti pesemistä kuin kuolemista muuttuakseen kokonaan uudeksi luomukseksi ja jotta hänen kasteensa, yhteisen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä vastaisi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

Sillä joskin voisimme sanoa, että Kristuksesta on pesty pois kuolevaisuus hänen kuollessaan ja ylösnoustessaan, niin se olisi kuitenkin paljon laimeampi sanonta kuin jos sanoisimme hänen kokonaan muuttuneen ja uudistuneen.
Samoin on sattuvampaa sanoa, että meidän kasteemme merkitsee täydellistä kuolemista ja ylösnousemusta iankaikkiseen elämään, kuin että se merkitsee (vain) syntien pois pesemistä.

Tästä huomaat taas, ettei kasteen sakramentin merkkikään ole hetkellinen vaan pysyväinen teko. Sillä vaikka sen suoritus tapahtuukin nopeasti, niin sen merkitys kuitenkin kestää aina kuolemaan saakka, vieläpä viimeisenä päivänä tapahtuvaan ylösnousemukseen saakka. Sillä koko elämämme ajan teemme sitä, mitä kaste merkitsee, nimittäin kuolemme ja nousemme kuolleista. Me emme kuole, sanon minä, ainoastaan käsitteellisesti ja hengellisesti, sikäli kuin luovumme synneistä ja elämän turhuudesta, vaan me alamme tosiasiallisesti erota tästä ruumiillisesta elämästä ja tavoitella tulevaista elämää, jotta siirtymisemme tästä maailmasta Isän luo olisi, niin kuin sanotaan, reaalinen ja myöskin ruumiillinen.

Meidän tulee siis varoa niitä, jotka ovat HEIKENTÄNEET JA VÄHENTÄNEET kasteen voimaa sanoen, että kasteesta kyllä vuotaa meihin armoa, mutta että se sitten taas synnin tähden vuotaa meistä pois, joten meidän siis kasteen menetettyä tehonsa tulee pyrkiä taivaaseen toista tietä.
Älä ajattele näin, vaan tiedä kasteen merkitsevän sitä, että me sen kautta kuolemme ja elämme uudelleen!
Parannuksen tietä tai mitä muuta tietä tahansa et voi palata muuhun kuin kasteen voimaan miettien yhä uudelleen sitä, että olet kastettu, miettiäksesi, mitä kasteesi merkitsi.
KASTE EI MENETÄ MILLOINKAAN PÄTEVYYTTÄÄN, paitsi jos sinä epätoivoon joutuneena et enää tahdo palata pelastuksesi lähteelle.
Sinä voit kyllä joksikin aikaa joutua hiukan eroon merkistä, mutta silti ei merkki ole menettänyt pätevyyttään. Niinpä sinut on kerran kastettu sakramentin mukaisesti, mutta sinun täytyy alituisesti tulla kastetuksi uskon kautta, alituisesti kuolla ja nousta uuteen elämään.

Martti Luther



28. KASTE ON VESI, JOHON JUMALAN POIKA ON UPOTTAUTUNUT, jonka yli Pyhä Henki on vuodatettu ja Jumala saarnannut. Se on siis armorikasta vettä, pyhitettyä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kautta.
Kasteessa tulet sinä Kristukseen, niin että Hänen kasteensa tulee sinun kasteeksesi ja sinun kasteesi Hänelle. Tämä on oikea kaste.

Raamattu kutsuu kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan kädet ja jalat, vaan koko ruumiskin on pesty puhtaaksi. Niin tekeekin kaste ihmisen yhtä haavaa puhtaaksi ja autuaaksi, niin että tähän pääasiaan ja autuuden perintöön ei muuta tarvita, kuin tällainen usko tällaiseen Jumalan armoon, että se vain olisi sulaa armoa ilman työttä ja ansiotta, että me autuaiksi tulemme, ja että me näin muodoin muuttumatta totisesti rakastaisimme, ylistäisimme, kiittäisimme ja kunnioittaisimme Jumalaa ijankaikkisesti hänen laupeudestansa, emmekä kerskaisi itsestämme tahi pitäisi mielisuosiota minkäänlaiseen omaan voimaamme eli avuumme.

Meidän tulee myös tarkata apostolin sanat tekstissä, jossa hän puhuu kasteesta ja hengellisestä ruuasta, niin kuin he olisivat kristityitä olleet, tehden esi-isät meidän kaltaisiksemme, juurikuin olisi heilläkin ollut kaste ja sakramentti. Tässä tulee meidän ensiksi tietää, niin kuin usein on sanottu, että Jumala alusta alkaen aina on johdattanut, pelastanut ja autuaiksi tehnyt pyhänsä kahden välikappaleen, ruumiillisen sanansa ja ulkonaisten merkkein kautta, niin kuin Aadamin tämän sanan kautta: “Vaimon siemenen pitää rikki polkeman kärmeen pää,” se on, Kristus on tuleva ja voittava meidän hyväksemme kuoleman, synnin ja perkeleen; tähän sanaansa antoi hän sen merkin, että uhrit taivaan tuli poltti, niin kuin Abelille 1. Moos. 4:4 tapahtui ja useissa raamatun paikoissa nähdään. Tämä sana on ollut Aadamin evankeliumi Noaan ja Abrahamiin asti, ja siihen ovat kaikki pyhät Abrahamiin asti uskaltaneet ja samassa tulleet synnistä pelastetuiksi, niin kuin mekin tulemme evankeliumin sanan kautta pelastetuiksi, jos uskomme, ja on heillä tuli taivaasta ollut samallainen Jumalan sanan merkki, kuin meillä on kaste.

Niin oli siis Israelin lapsilla se Jumalan sana, että Heidän piti tuleman luvattuun maahan, tähän sanaan oli heillä monta merkkiä, ja erittäinkin, niin kuin Paavali tässä osottaa, meri ja pilvi, taivaan leipä ja vesi kalliosta, jotka, niin kuin hän sanoo, OVAT OLLEET HEIDÄN KASTEENSA, juurikuin kaste nyt olisi meidän meremme ja pilvemme. Sillä usko ja henki on joka paikassa yhtäläinen, vaikka merkit ja sanat ovat toiset. Merkit ja sanat annetaan aika ajoin eri tavalla; mutta usko se pysyy kuitenkin yhtäläisenä samaan ainoaan Jumalaan, joka monellaisilla merkeillä ja sanoilla eri aikoina antaa saman uskonsa Hengen, ja sen kautta myös vaikuttaa yhtäläisen syntein anteeksi antamisen, kuolemasta pelastuksen ja autuuden kaikissa pyhissä, eläköötpä maailman alku-, keski- tai loppuajoilla.

KRISTUKSEN KASTE EI MUUTA OLE, KUIN ETTÄ HÄN OTTI KAIKKI SYNTIMME PÄÄLLENSÄ JA TEKI TÄYDEKSI NIIDEN PUOLESTA JA SIINÄ VIELÄ, PYHÄN RUUMIINSA UPOTTAMISELLA, NIIN PUHDISTI KAIKKI VEDET, ETTÄ JOKA HÄNEN NIMEENSÄ KASTETAAN, SEN PITÄÄ OLEMAN SYNNISTÄ VAPAA JA TAIVAAN TÄYTYY SILLE AUETA.

Kristus niin muodoin ei ole kastettu itse tähtensä, koska hänellä ei ollut syntiä, vaan hän on ottanut meidän syntimme päällensä ja upottanut ne kaikki veteen, osottaen sillä, mitä meidänkin tulee tehdä. Hän tekee aivan niinkuin hyvä parantaja, joka katkerimmista lääkkeistä juo itse ensin, kehottaaksensa sairasta sitä rohkeammin juomaan niitä. Niin mekin juomme kasteessa katkeran juoman, joka on vanhan Aatamin kuolettaminen, joka tosiaan meille on sangen katkeraa. Sillä vedellä valaminen ei merkitse muuta, kuin pahan himon ja pahojen halujen kuolettamista ja tukahuttamista. Tämä nyt tapahtuu ristillä, jonka Jumala, pyhän tahtonsa mukaan, panee meidän kannettavaksemme, ja jota ei meidän pidä millään muotoa päältämme heittämän, vaan halulla ja mielellämme sitä kantaman. Mutta jotta tämä meille sitä huokeampi olisi, niin on Kristus itsekin sen tehnyt. Hän antoi itsensä kastaa, otti ristinsä päällensä ja kantoi sitä mielellään, ollennäin Isällensä kuuliainen kuolemaansa saakka, aina ristin kuolemaan asti, pelastaaksensa meitä synnistä ja taas lepyttääksensä taivaallisen Isänsä ja teki sen sulasta armosta, ilman kaikkea ansiotamme, ja siitä saimme kasteen vakuutusmerkiksi, niinkuin Paavali kirjottaa Titukselle 3:4-7.


Martti Luther



29. KASTE ON PARANNUKSEN ALKU.
Niin usein kuin nyt syntiin lankeet, niin ota kohta pakosi kasteeseesi, niin saat Pyhän Hengen, joka sinua tulkee. Sillä parannus ei ole muuta, kuin suuttumus itseensä ja syntiseen elämäänsä, niin myös uudistus ihmisessä, joka kasteessa kuvataan. Sellaisessa elämän uudistuksessa sitten seuraa Jumalan kiitos ja ylistys saadusta armosta, ja silloin alkaa uudistettu ihminen osottaa itseänsä ystävälliseksi ja laupiaaksi lähimmäistänsä kohtaan, tehden mitä tälle on suotuista. Tätä juuri tarkoittaa se, että Pyhä Henki näkyy Kristuksen päällä kyyhkysen muodossa; sillä kyyhkysillä ei ole sappea.
Kristusta kastettaessa kuuluu Isän ääni, joka sanoo: “Tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.” Tämän äänen kuulevat myös kaikki, jotka kastetaan Kristuksen nimeen, sillä siinä pääsemme Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Älköön siitä kukaan epäilkö. Apostoli Paavali sanoo selvästi Jumalan meitä siinä rakkaassa otolliseksi tehneen.

Vesikaste kyllä nähdään silmillä, mutta uuden syntymisen vaikutusta, jonka Pyhä Henki tällä kasteella sydämessä toimittaa, ei taideta nähdä. Mutta ettemme Pyhän Hengen salaisen, näkymättömän vaikutuksen tähden ylenkatsoisi tätä ulkonaista, yksinkertaista vesikastetta, jolla ei yhtään loistoa ole, sanoo rakas Herramme Kristus edelleen Nikodeemukselle: “älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesti syntymän . Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä, kusta hän tulee, taikka kuhunka hän menee, näin on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on”.

Kun ihminen kastetaan, hän tulee varmasti yhtä puhtaaksi, kirkkaaksi ja ihanaksi Jumalan edessä kuin itse aurinko, niin ettei häneen jää jäljelle yhtään syntiä, vaan ainoastaan iankaikkista vanhurskautta. Kristushan sanoo itse: “Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva” (Mark. 16:16). Maailman edessä näytämme syntisiltä, mutta Jumalan edessä me olemme vanhurskaita. Maailman edessä meillä on kurja muoto, mutta Jumalan edessä olemme ihanammat ja kirkkaammat kuin aurinko. Pyhä kaste sisältää niin suuren armon, ettei taivas eikä maa voi sitä käsittää. Sen tähden on jokaisella kristityllä kasteessa tarpeeksi oppimista koko elämänsä ajaksi, että hän oppisi uskomaan, mitä se vaikuttaa. Siinähän lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, koko Kristus ja Pyhä Henki ja kaikki hänen lahjansa. Jumala on siirtänyt meidät siinä Adamin perinnöstä omaan perintöönsä. Me olemme nyt Jumalan uudestisyntyneitä lapsia ja perillisiä ja omistamme kaikki Jumalan lahjat yhtä runsaasti kuin Pietari ja Paavali. Niin kauan kuin elämme maan päällä, meidän on elettävä siinä toivossa, että ne ilmestyvät nähtäviksemme. Vaikka olemme vakuuttuneet siitä, että kaikki Jumalan aarteet ovat uskon kautta omiamme, emme kuitenkaan näe niitä vielä. Ne on asetettu hetkeksi silmiltämme näkymättömiin.

Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella, vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen. 2. Tim. 1:9. Jumala pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5.


Martti Luther




30. PYHÄN KASTEEN SAKRAMENTTI

Mitä on kaste?
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi.

Mikä sitten on tämä Jumalan sana?
Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Mitä kaste antaa ja hyödyttää?
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset?
Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Miten vedellä voi olla näin suuri vaikutus?
Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja “uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: “Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”

Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee?
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.

Missä se on kirjoitettuna?
Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”


Martti Luther



31. RAAMATULLISEN KASTEEN OPIN VÄÄRENTÄJISTÄ.

Uudesti kastajain ja saman arvoisten lahkolaisten väitökset, jotka opettavat etsimään Henkeä ilman sanatta ja merkittä, erityisillä ilmoituksilla ja vaikutuksilla taivaasta, ilman välikappaletta, jopa katsovat ylen rakkaan kasteenkin, juuri kuin ei se olis muuta, kuin paljas vesi, jonka vuoksi he pilkaten sanovat: “Mitä pivollinen vettä voi sielua auttaa?” Koska kuitenkin Kristus selvästi sanoo sellaisessa olevan Hengen, ja sanoo ihmisen vedestä pitämän uudesta syntyä, jota hän kaiketi sanoo oikiasta luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastaja kastoi, ja hän kanssa oli käskenyt opetuslapsensa kastamaan Jonka vuoksi Paavali (Ef. 5:26) kutsuukin kasteen veden pesoksi jossa Kristuksen seurakunta puhdistetaan ja (Tit. 3:5) kutsuu uuden syntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi.

Tässä on ilkeän uudestakastajain lahon taasen puhumista rakasta kastettamme vastaan, jotka hokevat että “joka ei ennen usko sitä älköön kastettako”, ja tahtovat sillä kumota lasten kastamisen. Niinkuin kuitenkin nähdään ja koitellaan, että vaikka perkele herättää juuri monenmoisia lahkoja, nämä kuitenkin aivan kohta itsestään särkyvät ja tyhjään raukeavat. Voi kuinka monia sanomattomia lahkoja ja hirmuvaltioita on jo perkele herättänyt Evankeliumia vastaan, ja rohjennut juurittamaan pois taikka edes eroittamaan Kristuksen valtakuntaa; ja sittenkin pysyy aina tähän päivään saakka sama saarna, usko kaste ja kaikki, niin että maailman, jos ei se ehdollaan olis sokeudessaan ja paatumuksessaan, pitäis nähdä ja käsittää tämän Herran voimaa ja väkevyyttä.

Niin sanomme siis myöskin kasteesta, ettei mielestämme se ole pääasia, uskooko kastettava vai eikö. Sillä silti kaste ei tule vääräksi, vaan kaikki riippuu Jumalan sanasta ja käskystä.
Sillä vaikka nyt tänään tulisi luoksemme kastetta pyytämään joku vilppi ja petos mielessään ja me kaikessa vakavuudessa hänet kastaisimme, niin on meidän kaikesta huolimatta sanottava, että kaste on ollut oikea. Sillä käytettiinhän siinä vettä ja Jumalan sanaa, vaikka hän ei sitä ottanutkaan vastaan niin kuin olisi pitänyt.

Ne merkit, joista ulkonaisesti voidaan nähdä, missä senkaltainen kirkko mailmassa on, ovat kaste, Herran ehtoollinen ja evankeliumi. Sillä ei kenenkään pidä epäillä, että siellä, missä on kaste ja evankeliumi, on olemassa pyhiä, vaikka ne sitten olisivat vain kehtolapsia.
Mutta Rooma tai paavin valta ei tee kristityksi, niinkuin kaste tai evankeliumi tekee. Sentähden se ei välttämättömästi kuulukaan oikeaan kristikuntaan, vaan on inhimillinen järjestys.

Martti Luther



32. LAPSIKASTEEN PUOLUSTAMISEKSI.

a) Jeesus käskee meitä viemään lapsia tykönsä, Matt. 19:14,
ottaa heitä syliinsä ja panee kätensä heidän päälleen ja sanoo, että taivaan valtakunta on ja Matt. 18:10: Heidän enkelinsä taivaassa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaassa, niin pitää tämänkin ymmärtää sanotun samoista lapsista.
Samalla Hän myöskin opettaa, että meidän on tultava sellaisiksi lapsiksi. Mutta jos nämä lapset eivät olisi pyhiä, niin olisi hän todella antanut meille huonon esikuvan, jonka mukaiseksi meidän pitäisi tulla. Ei hän olisi silloin sanonut: Teidän täytyy tulla kuin lapset, vaan pikemmin: Teidän täytyy tulla toisenlaisiksi, kuin lapset ovat. .

Jotkut tahtovat heikontaa tätä tekstiä sillä muistutuksella, että juutalaisten lapset olivat ympärileikatuita ja sentähden he kyllä olivat pyhiä ja vietiin Kristuksen luo, mutta - meidän lapsemme ovat pakanoita

Vastaus: Mutta jos siellä oli myös pieniä tyttöjäkin niiden lasten joukossa, joita vietiin Kristuksen luo, ja hehän eivät olleet ympärileikatuita? Hänen luokseen vietiin kaikenlaisia lapsia. Koska ei erikseen nimitetä poikalapsia, niin emme voi heittää pois tyttölapsia, vaan täytyy antaa olla lapsia, sekä poikia että tyttöjä. Ja auuaiksi kutsutaan heitä, ei ainoastaan ympärileikkauksen tähden, vaan myös sentähden, että, nyt tulevat Kristuksen tykö Vanhasta Uuteen Testamenttiin, niinkuin hänen sanansa kuuluvat: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, ja älkää kieltäkö heitä, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta. Sellaisten lasten, sanoo hän, jotka tulevat minun luokseni, on Jumalan valtakunta. Sillä sen takia, että heitä kannetaan ja tulevat Kristuksen luo, tulevat he niin autuaiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heitä ja antaa heille valtakunnan.

Minä olen vielä sitä mieltä, että kaikkein luotettavin kaste on lasten kaste. Vanhempi ihminen voi olla petollinen ja niinkuin Juudas tulla Kristuksen luo, ja antaa kastaa itsensä. Mutta lapsi ei osaa olla petollinen, vaan tulee Kristuksen tykö kasteessa, niinkuin Johannes tuli hänen tykönsä, ja niinkuin ne pienet lapset kannettiin hänen luokseen, että hänen sanansa ja työnsä tulisivat heidän päällensä ja koskisivat heitä ja siten tekisivät heidät pyhiksi, koska hänen sanansa ja työnsä eivät voi mennä hukkaan ja tässä tarkoittavat ainoastaan lasta. Jos eivät Hänen sanansa ja työnsä sitä voisi, niin raukeaisi se kokonaan ja olisi turhaa, joka on mahdotonta.

Ei myöskään voida kieltää joukossa olleen tyttölapsia ja ympärileikkaamattomia, joista Ps. 106:38, puhuu, että he uhrasivat tyttäriään kananealaisten epäjumalille, ja kutsuu heitä viattomaksi vereksi. Samaten on Mooseskin, 3. Moos. 12:5, käskenyt uhraamaan myöskin tyttölasten puolesta Jumalalle heidän lunastuksensa ja pyhityksensä esikuvana. Vaikka ainoastaan poikalapset ovat ympärileikkauksen kärsineet, ovat kuitenkin myös tyttölapset olleet osalliset sen siunauksesta sen sanan perusteella, jossa Jumala sanoo Abrahamille, 1. Moos. 17:7. Minä olen sinun Jumalasi ja sinun siemenesi Jumala ja ympärileikkaus on oleva minun liittoni minun ja sinun välillä, sekä minun ja sinun siemenesi välillä. Nyt on todella tyttölapsetkin Abrahamin siementä, ja Jumala on tämän sanan kautta heidänkin Jumalansa, vaikka eivät olekaan ympärileikatuita kuten poikalapset.

Uskotko nyt, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta vastaan ottaa sekä poika- että tyttölapsia ja on heidän Jumalansa?
Miksi ei hän sitten myös ottaisi vastaan meidän lapsiamme kasteen liiton kautta, koska hän myös on luvannut meille, ettei hän tahdo olla ainoastaan juutalaisten Jumala, vaan myös pakanain, Room. 3:29, ja varsinkin uskovaisten kristittyjen.
Jos poikalasten ympärileikkaus auttoi sekä poika- että tyttölapsia tulemaan Jumalan kansaksi Abrahamin uskon tähden, jonka lapsia ovat, niin eikö paljon ennemmin tässä kunkin kaste puolestaan auttaisi siihen, että tulevat Jumalan kansaksi Kristuksen ansion tähden, johonka heitä tuodaan ja joka heitä siunaa.

Tällä kaikella sanon, että uudestikastajain perustus on epävarma ja että liian rohkeasti siihen luottavat.
»Mutta», sanot, »hän ei ole käskenyt kastamaan lapsia, ei myöskään löydy esimerkkiä siihen apostolien kirjoituksissa». Vastaus: Hän ei myöskään ole käskenyt kastamaan ketään vanhempaa, ei miestä eikä naista eikä ketään erikseen, niin emme siis kasta ketään. Mutta hän on käskenyt kastamaan kaikkea kansaa ketään eroittamatta, kun hän sanoo Matt. 28:19: »Menkäät, opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat heitä j.n.e.» Lapsetkin ovat suuri osa kaikesta kansasta.

Luemmehan Ap. t. 2:39 - 16:15, ja Paavalin kirjeissä, 1. Kor. 1:16, kuinka he ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia. Mutta lapsethan ovat tosiaan myöskin koko osa huonekunnasta, niin että näyttää siltä, että niinkuin Kristus ilman eroitusta käskee heitä opettamaan ja kastamaan kaikkea kansaa, he myöskin niin tekivät ja kastoivat huonekunnissa kaikki, jotka siinä olivat. Eivät he huomanneet ennakolta, että lahkohenget etsisivät eroitusta nuoren ja vanhan välillä, joskin he muuten kaikissa kirjeissä kirjoittavat laveasti, että kristittyjen joukossa ei ole mitään eroitusta henkilöiden kesken Room. 10:12, muutenhan he olisivat huomauttaneet siitä ja osoittaneet sen selvästi. Johannes 1. Joh. 2:14 kirjoittaa lapsille, että he tunsivat Isän. Ja apostoleista on lasten kaste varmaan tullut, kuten Augustinuskin kirjoittaa.

Kun sellainen uudestikastaja, joka ei ole uppiniskainen, vaan tahtoo olla oppivainen, kuulee, että niinkuin Johannes on tullut uskovaiseksi ja pyhäksi, Kristuksen tullessa ja puhuessa äitinsä suun kautta, niin tulee lapsikin uskovaiseksi, Kristuksen puhuessa hänelle kasteessa kastajan suun kautta, koska siinä on hänen sanansa ja hänen käskynsä, ja hänen sanansa ei tyhjänä palaja,
niin täytyy toki uudestakastajan sanoa: »Voisihan se olla totta». Ei voi hän täydellä vakuudella sitä kieltää, tai tuoda jotain Sanaa sitä vastaan. Mutta jos ei hän voi sitä täydellä vakuudella ja hyvillä syillä kieltää, niin ei hän myöskään voi täydellä vakuudella pysyä kasteen toistamisessaan, sillä sitä ennen täytyy hänen perin pohjin todistaa, että lapset kastetaan ilman uskoa, jos mielii vahvistaa kasteen toistamista. Siten on, luulen, kyllin selvästi todistettu, että heidän perustuksensa ovat epävarmoja ja turhaa uhkarohkeutta.

No niin, minä otaksun taas, että he voivat täydellä varmuudella esittää sen väitöksen, että lapset ovat uskoa vailla kasteessa.
Mutta minä mielelläni tahtoisin tietää, minkä syyn vuoksi heitä pitäisi uudesti kastaa uskoon tultuaan ja uskonsa tunnustettuaan?
Ei riitä, että sanovat olevansa kastetut ilman uskoa, ja sentähden täytyy kastaa uudesti. Heidän täytyy osoittaa syy siihen. »Se on väärä kaste», sanot. Kuinka niin?
SE ON KUITENKIN KASTE, ONPA ITSESSÄÄN OIKEA KASTE, MUTTA HE OTTAVAT SEN VÄÄRIN VASTAAN.


b) Sanat ovat puhutut
ja kaikki tehty, niinkuin kasteeseen kuuluu niin täydellisesti kuin jos uskokin olisi ollut mukana.
Kun nyt asia on oikea itsessään, niin ei täydy sitä uudistaa ja tehdä toistamiseen, vaikka se olisi väärin vastaanotettu.
Eroitettakoon vääryys, niin tulee kaikki oikeaksi ilman mitään uudistamista. ”Väärinkäytös ei muuta esineen olentoa; ilman olentoa ei voi väärinkäytöstä ollakaan”.
Jos usko tulee kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksikä sittenkin uudesti kastettaisiin, vaikka kaste aivan varmasti on oikein tapahtunut? Kastettuhan uskoo nyt, niinkuin kaste vaatii. EIHÄN USKO OLE KASTEEN TÄHDEN, VAAN KASTE USKON TÄHDEN. Kun usko tulee, on kaste saanut saatavansa, ja kasteen uusiminen on turhaa.

Tämän sanon sen vuoksi, että jos kasteen toistajat voisivatkin todistaa väitöksensä, ettei lapsilla ole uskoa (jota eivät voi), niin ei kuitenkaan sillä olisi voitettu enempää, kuin että oikea kaste, jonka Jumala on asettanut, ei ole oikein, vaan väärinkäyttämällä vastaan otettu. Mutta joka ei todista enempää kuin väärinkäytöstä, hän ei myöskään todista muuta, kuin että väärinkäytös on muutettava, mutta ei asian olemusta.
Sillä väärinkäytös ei muuta asian olemusta vääräksi.
Kulta ei tule oljeksi sentähden, että varas varastaa ja väärinkäyttää sitä; hopea ei tule paperiksi sentähden, että koronkiskuri vääryydellä sen anastaa.

Koska uudestikastajat näyttävät ainoastaan kasteen väärinkäytön, niin tekevät Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, kun uudistavat sekä kasteen että väärinkäytöksen.

Vaikka kuinka antaisivat uudestikastajien vääntää ja kääntää itseään, niin tekevät väärin, häväisevät ja tärvelevät Jumalan järjestyksen, nimittävät sen vääräksi kasteeksi ihmisten nurjuuden ja väärinkäytön tähden, vaikka eivät voi todistaa tätä ihmisten nurjuutta väärinkäyttöä.

Mutta heissä onkin TEKIJÄN PERKELE, joka teeskentelee uskoa, mutta tarkoittaakin töitä ja vie ihmisparat uskon nimellä ja muodolla luottamaan töihin.

Samaten tässäkin uudestikastajat hakevat työtä, että ihmiset siihen luottaisivat. Kun heidät siten kastetaan, niin on se muka oikein ja hyvin tehty.
Uskosta he eivät välitä ollenkaan, paitsi että muodon vuoksi kerskaavat siitä, sillä niinkuin ennen on sanottu, jos etukäteen olisivat varmat uskosta, niin eivät milloinkaan kastaisi yhtään ihmistä.
Jos he eivät luottaisi työhön, vaan täydellä todella katsoisivat uskoa, niin ei heidän tarvitsisi kastaa uudestaan, koska sama Jumalan sana, joka kerran on puhuttu ensi kasteessa, vielä yhäti pysyy samana, että he vielä myöhemminkin voivat uskoa siihen, jos tahtovat, ja vesikin on valettu heidän ylitsensä, että he myös sittemmin käsittäisivät sen uskossa, jos tahtovat.
Sillä jos toistavatkin sanat satoja kertoja, niin ovat ne kuitenkin samat sanat, jotka ovat puhutut ensi kasteessa, ja joilla ei ole voimansa siitä, että niitä moneen kertaan eli yhä uudestaan puhutaan, vaan siitä, että on käsketty niitä kerran puhumaan.

Tämä onkin yksi perkeleen oikeita mestariteoksia, että hän pakottaa kristityitä uskon vanhurskaudesta töiden vanhurskauteen; niinkuin hän myös ajoi galatalaiset ja korintolaiset töihin, vaikka he ensin, ( Gal. 5:7) uskoivat aivan oikein ja juoksivat hyvin Kristuksessa.
Samaten nytkin, sillä kun hän näki, että ihmiset evankeliumin kautta hyvin tunsivat ja oikein uskoivat Kristukseen, jonka kautta myös olivat vanhurskaita Jumalan edessä, niin hyökkää hän esiin ja tempaisee heidät sellaisesta vanhurskaudesta, niinkuin olisi se mitätön.

Täten se vie heidät kasteen toistamiseen, niinkuin muka parempaan vanhurskauteen, saaden sillä aikaan sen, että kieltävät entisen vanhurskauden, niinkuin muka kelvottoman, ja lankeavat väärään vanhurskauteen.

Mitä sanon? Me nykyajan ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja tulemme galatalaisiksi. Sillä joka antaa kastaa itsensä uudesti, hän peruuttaa työllä entisen uskonsa ja vanhurskautensa ja tekee ne synniksi ja kirotuksi.
Tämä on hirveätä! Aivan niinkuin Paavali sanoo, että galatalaiset ovat langenneet Kristuksesta, niin tekevät Kristuksen synninpalvelijaksi, jos antavat ympärileikata itsensä, Gal. 5:2.

Mutta saatana tekee tätä kaikkea meidän tähtemme, että saisi meidän oppimme epäluulon alaiseksi, niinkuin ei meillä olisikaan oikeata Henkeä ja oppia, kun emme ole muka oikein kastetut. Mutta hedelmästä puu tunnetaan, Matt. 7:17 - 18. Niin emme minkään lahkon joukossa näe sellaisia miehiä, jotka niin voimakkaasti käyttävät ja selittävät Sanaa kuin ne, jotka meidän puolella ovat Jumalan armosta; joka ei ole vähin Hengen lahjoista, 1. Kor. 12:10.
Niin myös näemme kasteenuusijoissa oikeita perkeleen hedelmiä,

Tällä on myöskin kumottu se, mitä he myös väittävät, että kaste on kelpaamaton, jos pappi eli kastaja ei ole uskonut. Sillä jos Pietarikin kastaa jonkun, niin ei kukaan taitaisi tietää, uskooko Pietari sillä hetkellä, tai epäileekö, sillä eihän kukaan voi nähdä hänen sydämeensä. Sanalla sanoen: se väitös on myös muinoin saattanut donatistit luopumaan lapsikasteesta ja kastamaan itsensä uudesti, kun näkivät, että muutamat saarnaajat ja kastajat olivat epäpyhiä. He yrittivät silloin perustaa kasteen ihmispyhyydelle, mutta Kristus perustaa sen sanalleen ja käskylleen.
Sepä kiusaa meidänkin hurskastelijoitamme, sakramentin vihollisia. Sillä vaikka sanovat totuuden ja Sanan pakoittavan heitä, niin valehtelevat kuitenkin, saamatta siitä tunnonhaavoja sekä myöskin paikottain itsestään ammentavat ja luulevat voivansa omalla pyhyydellään johtaa Kristuksen tuntemiseen, niinkuin olisi koko maailma varma siitä, että he itse ovat uskollisia ja pelkkää pyhyyttä, eivätkä näe olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin ne, joita niin ankarasti tuomitsevat ja kutsuvat syntisiksi, unohtaen siten malan omassa silmässään, Matt. 7:3.

c) Totta on, että kasteessa pitää uskoa,
mutta uskolle älköön annettako kastaa itseään. Toista on omata usko ja toista luottaa uskoon ja siis antaa kastaa itsensä siihen. Hän, joka antaa kastaa itsensä uskolle, ei ole ainoastaan epätietoinen, vaan myöskin epäjumalinen ja nurja kristitty; sillä hän luottaa ja rakentaa omalleen, nimittäin lahjalle, jonka Jumala on antanut hänelle, eikä ainoastaan Jumalan sanalle. Samoin joku toinen rakentaa ja luottaa väkevyyteensä, rikkauteensa, voimaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, jotka toki myöskin ovat lahjoja, ja jotka Jumala on antanut hänelle.

MUTTA JOKA KASTETAAN JUMALAN SANALLE JA KÄSKYLLE, NIIN VAIKKA EI USKOAKAAN OLISI, HÄNEN KASTEENSA ON KUITENKIN OIKEA JA VARMA,
sillä se tapahtuu siten, kuten Jumala on sen käskenyt tapahtua.
Vaikka ei se sitä uskotointa kastettua hyödytä hänen epäuskonsa tähden,; niin, ei se sentähden ole väärä, epätietoinen ja mitätön.
Jos kaikki olisi väärää ja mitätöntä, joka ei hyödytä epäuskoista, niin ei mikään pysyisi oikeana ja hyvänä.
Sillä on myöskin käsketty saarnaamaan evankeliumia koko maailmalle.

Uskoton kuulee sen, mutta ei se häntä hyödytä. Eikö sekään sentähden olisi evankeliumi tai olisiko se väärä evankeliumi? Jumala itse ei ole jumalattomalle hyödyllinen! Eikö hän sentähden ole Jumala?

KOSKA LASTENKASTE ON ALKUJAAN APOSTOLEISTA JA ON OLLUT EDELLEENKIN AINA APOSTOLIEN AJASTA ASTI, EMME VOI SITÄ LAKKAUTTAA,
vaan täytyy antaa sen olla, koska ei kukaan tähän saakka ole voinut todistaa, etteivät lapset usko kasteessa, tai että sellainen kaste on väärä. Ja jos olisinkin epätietoinen siitä, uskovatko he, niin täytyy minun kuitenkin omantuntoni tähden antaa kastaa heitä, koska on paljon parempi, että kaste tapahtuu lapsena, kuin että minä lakkauttaisin sen.
Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi (niinkuin me uskomme), JA MINÄ LAKKAUTTAISIN SEN, NIIN OLISIN MINÄ VASTUUSSA KAIKISTA NIISTÄ LAPSISTA, JOTKA KASTEEN PUUTTEESSA HUKKUISIVAT.
Sehän olisi hirveätä ja kauhistuttavaa.

Mutta jos se olisi väärin, se tahtoo sanoa, hyödytöntä, eikä auttaisi lapsia, niin ei olisi sillä syntiä tehty muuten, KUIN ETTÄ JUMALAN SANA OLISI TURHAAN PUHUTTU JA TURHAAN HÄNEN MERKKINSÄ ANNETTU. Mutta silloin en olisi vikapää siihen, että joku sielu hukkuisi, vaan ainoastaan siihen, että Jumalan sana ja merkki käytettiin turhaan.
Mutta sen Jumala minulle helposti antaisi anteeksi, koska minä tein sen tietämättäni ja siitä pelosta, etten muuttaisi sitä toiseksi, mitä se alusta saakka on ollut, varsinkaan kun en sitä millään sanalla olisi voinut todistaa vääräksi.

Mutta jos minulle todistamalla vakuutettaisiin, että lapsikaste on väärä, niin luopuisin siitä vastenmielisesti. Sillä sehän olisi samaa, kuin jos uskottomain joukossa turhaan saarnaisin Jumalan sanaa, jota minun pitääkin hänen käskynsä mukaan saarnata, vaikka kävisikin siten, kuten hän sanoo, Matt. 7:6. Antaisin koirille pyhää ja heittäisin helmiä sikojen eteen, sillä minkä minä sille voisin?

Tässä tahtoisinkin ennemmin tehdä syntiä siten, että saarnaisin turhaan, kuin siten, etten ollenkaan saarnaisi; sillä hyödyttömällä saarnaamisella en tulisi syypääksi sielujen hukkumiseen, mutta jos en saarnaisi, voisin saada syyn monen sielun hukkumiseen; niin, olisipa yhdessäkin jo liian paljon.

Näin sanon, että vaikka lasten usko olisikin epätietoinen, ei annettaisi varman kasteen mennä epävarman uskon tähden, koska emme me sitä ole keksineet, vaan saaneet sen sellaisena aina apostolien ajasta lähtien; sillä älköön mitään lakkautettako tai muutettako.

d) TOISEKSI ON ITSE KASTEEN OLEMUS SUURI TODISTE.
Ei mikään harhaoppi ole milloinkaan pysynyt salassa, vaan aina ja nopeasti, kuten Pietari sanoo, käynyt ilmeiseksi ja tuottanut itselleen äkillisen perikadon, ja niinkuin Paavali kertoo Jannesta ja Jambresta ja heidän kaltaisistaan, että heidän hulluutensa vihdoin kävi kaikille ilmi, 2. Tim. 3:8 - 9.

Jos siis lasten kaste ei olisi oikea, ei Jumala olisi antanut sen niin kauan menestyä, eikä pysyä niin yleisenä koko kristikunnassa ajasta toiseen; vaan olisi sen myös täytynyt ennen pitkää tulla paljastetuksi harhaopiksi kaikkein nähden. Ja siis se, että uudestikastajat nyt yrittävät lumota sen vääräksi, on vielä tekemättä, eivätkä he voikaan sitä harhaopiksi todistaa.

Samoin kuin Jumala on niin säätänyt, että kristityt koko maailmassa pitävät Raamattua Raamattuna, Isämeidän rukousta Isämeidän rukouksena, lapsen uskoa uskona, niin on HÄN MYÖSKIN VOIMASSA PITÄNYT LASTEN KASTEEN, EIKÄ OLE ANTANUT SEN TYHJÄÄN RAUETA.

Mutta samaan aikaan kaikki harhaopit, jotka ovat olleet nuorempia ja uudempia kuin lasten kaste, ovat rauenneet. Sellainen Jumalan ihmetyö osoittaa, että lastenkasteen täytyy olla oikea. Sillä sellaista ei Hän ole antanut tulla paavikunnan osaksi, joka sitä paitsi on uusi laitoskin,

pysy kärryillä kirjoitti:

21.   KASTEESEEN LIITTYVÄ OPETUS.

Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin opettamisen eli saarnaamisen ja kastetuksi tulemisen. Kaste näet annetaan vain yhden ainoan kerran, mutta opetus ja saarna on se parhain, jonka alituisesti on oltava käynnissä.

Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste.
Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa.

On kiinnitettävä huomio sanaan eli opetukseen eikä tarkattava ihmistä, sitä, uskooko hän varmasti; siinä, missä sana on, on kastekin annettava, niin nuorelle kuin vanhallekin.
Eihän sinun asiaksesi ole jätetty ihmisen sydämeen katsomista, sitä, uskooko ken vai eikö usko, eikä se ole mahdollistakaan, se olkoon yksin Kristuksen asiana.
Eihän meidän asiamme ole myöskään tarkata sitä, kuinka kukin uskoo, ja kuka omaksuu sanan ja kuka ei. Eikä käy päinsä, ettet ryhdy saarnaamaan, ennenkuin etu käteen tiedät, kuka ottaa vastaan ja uskoo, sillä siinä tapauksessa et voi koskaan mitään saarnata.

Samoin et myöskään kastetta toimittaessasi saa odottaa, kunnes varmistut siitä, kuka uskoo ja kuka ei, vaan tarkkaa sitä, viljelläänkö ja kuullaanko sanaa ja anotaanko kastetta; silloin on velvollisuutesi suorittaa kaste sekä nuorille että vanhoille.
Siinä näet, missä sana, pääasia, on oikeassa käytössä, kaikki muukin on oikeassa käytössä, mutta päinvastoin siinä, missä sana eli opetus ei ole oikea, kaikki muukin on turhaa: ei siinä ole uskoa eikä Kristusta.
Sana sen sijaan tuopi ja antaa meille kaiken, sakramentin vaikutuksineen, omantunnon lohdutuksen ja itse Kristuksen, sillä hänen väkensä ja valtansahan tässä on kysymyksessä, niinkuin 110. psalmi (Ps. 110:2. jae) puhuu hänen “valtansa” eli valtakuntansa valtikasta, ja Paavali, Room. 3:16. jakeessa, Jumalan “voimasta, itsekullekin uskovalle pelastukseksi».

Tämä on se varsinainen, pääasiallinen virka, jota Kristus ja kaikki apostolit itse ovat toimittaneet ja käskeneet toimittaa. Juuri siitä hän tässä on antanut nimenomaisen käskyn: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille». Toista, vähempää virkaa, kykenevät toisetkin, ne, joilla ei ole tuota suurta käskyä, toimittamaan.
Sekä Kristus että apostolit ovatkin lähettäneet useita panemaan kädet sairasten päälle. Hyvin luultavaa on, että kun apostolien helluntaipäivänä ja jälkeenkin päin pitämillä saarnoilla sanan omaksujien ja kastetta anovien luku nousi noin viiteentuhanteen — Ap. t. 2:41. ja Ap. t. 4:4. —, apostolit itse eivät kaikkia kastaneet, heidän kun täytyi hoitaa heille uskottua saarnavirkaa, vaan että sen toimittivat toiset, jotka olivat olleet apostolien kanssa. Niinpä Paavalinki, hänen tultuaan kutsutuksi apostolinvirkaan, kastoi muuan opetuslapsi, Ananias

Asia ei siis riipu henkilöstä, ei kastajasta enempää kuin kastettavastakaan, ei saarnaajasta eikä kuulijasta, oli hän pyhä vai syntinen, uskova vai epäuskoinen; tärkeätä on vain, että sana pysyy puhtaana ja sitä sellaisena opetetaan.


Martti Luther



22. PYHÄN HENGEN KASTE.

Tätä kaste-palvelustointa apostoli näin kehuu sellaiseksi Pyhän Hengen palvelustoimeksi ja työksi, jolla ihminen syntyy uudesti. Ei tässä ole mikään pelkkä vesikaste, vaan Pyhä Henki on myös siinä, ja sitä, joka näin kastetaan, ei kasteta ainoastaan vedellä, vaan se on PYHÄN HENGEN KASTAMA.

Paavali osoittaa siis, että ihmisen uudestisyntymiseksi ja Jumalan valtakuntaan tulemiseksi ei ole olemassa mitään muuta tekoa eikä keinoa kuin saarnavirka ja KASTE sekä niihin yhdistetty Pyhä Henki, joka saarnaviran kautta vaikuttaa ihmisen sydämessä. Hän ei näet puhu sellaisesta Hengestä, joka on salassa ja jota ei voida oppia tuntemaan, sellaisesta, jollaisena hän on persoonana omassa jumalallisessa olemuksessaan, välittömästi omassa itsessään. Vaan sellaisesta, joka ilmaisee itsensä ulkonaisessa virassa, missä hän on kuultavana ja nähtävänä, nimittäin evankeliumin ja sakramenttien saarnavirassa. Eipä Jumala tahdo Hengellänsä liikkua eikä toimia salaperäisellä ja oudolla tavalla tai käsitellä jokaista erikoisella tavalla — kukahan siinä tapauksessa oppisi tietämään tai pääsisi varmuuteen siitä, mistä ja miten Pyhää Henkeä etsii tai hänet tapaa —, vaan hän on säätänyt niin,
että PYHÄN HENGEN ON OLTAVA SANAN JA SAKRAMENTTIEN yhteydessä, ihmiskorvien ja -silmien ulottuvilla ja että hänen on vaikutettava ulkonaisen viran välityksellä, että tiedettäisiin: se, mikä tapahtuu, on todella tapahtunut Pyhän Hengen kautta.
Näillä sanoilla: »Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä” ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy syntyä uudesti evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa —. Juuri sanalla hän valaisee sydämen, osoittaen syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, mutta myöskin Jumalan armon, joka on luvattu hänen Poikansa, Kristuksen, tähden. Tämän voimasta sydämet syttyvät, ne alkavat uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen, uskaltaa hänen armoonsa, häntä avuksensa huutaa —. Heidän uskonsa herättämiseksi ja vahvistamiseksi hän myöskin antaa kasteen olemaan sanan ohella sen varmana merkkinä, että hän pesee pois ja hävittää meidän syntimme, vakuuttaa pitää alinaikaisena ja lujana lupaamansa armon Ja antaa Pyhän Hengen.

Tämän lausuman johdosta kiinnitä siis huomiosi siihen, että hän selvin sanoin omistaa KASTEELLE, jota hän nimittää VEDEKSI, arvon ja voiman: SEN YHTEYDESSÄ ON PYHÄ HENKI, ja SEN KAUTTA IHMINEN SYNTYY UUDESTI. Näin kukistetaan kaikki uskon ja kasteen oppia vastustava väärä oppi ja erhe.

Tästä sinä kuulet, että asiaan ei vähääkään vaikuta eikä auta ihmisen oma ansio eikä sellainen vanhan syntymän pyhyys, joka saadaan aikaan lihalla ja verellä, tai omat RATKAISUT ja käsityskannat, vaan tässä täytyy olla toinen syntymä, pyhän KASTEEN KAUTTA; siinä IHMINEN ITSE EI VOI TEHDÄ MITÄÄN, vaan siinä Jumalan tahdosta, ja armosta annetaan Pyhä Henki ulkonaisen, (kasettilanteessa) saarnatun SANAN JA VEDEN KAUTTA, jotka ovat uudensyntymän isänä ja äitinä, ja joiden kautta ihminen tulee Jumalan edessä uudeksi, puhtaaksi ja pyhäksi, taivaan valtakunnan perilliseksi.

Martti Luther



23. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

Tässä on kumoon kaadettuna kasteenuusijoiden ja heidän kaltaisten väite, he kun opettavat etsimään HENKEÄ SANAN JA MERKKIEN ULKOPUOLELTA tai ilman näitä, erikoisen ilmestyksen ja VAIKUTUKSEN VOIMASTA, välittömästi taivaasta käsin tulevana, jopa halveksivat kastetta, aivan kuin se ei olisi mitään muuta kuin pelkkää, turhanaikaista vettä.

Heidän tapanaan on pilkata näin: Mitä kourallinen vettä voi sielua auttaa?, vaikka Kristus selvästi sanoo VEDEN MUKANA HENGEN OLEVAKSI ja vaikka hän sanoo, että on synnyttävä uudesti vedestä: ja sen hän tietysti sanoo tavallisesta, luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastoi, ja jolla hän myös opetuslastensa käski kastaa. Sen tähden Paavalikin nimittää KASTETTA VEDELLÄ PESEMISEKSI, jolla Kristuksen seurakunta puhdistetaan (Ef. 5:26), ja “uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi” (Tit. 3:5).

Vieläpä Kristus tässä panee sanat siihen järjestykseen, että asettaapi alkuun, ensimmäiseksi, VEDEN ja SEN JÄLKEEN HENGEN, siten osoittaaksensa, ettei Henkeä saa etsiä ilman ulkonaista merkkiä tai sen ulkopuolelta, vaan että on tiedettävä: Henki tahtoo vaikuttaa ulkonaisessa merkissä ja virassa, niiden kautta ja niiden yhteydessä. Molempien on pysyttävä yhteydessä toistensa kanssa, ja ihmisen on SYNNYTTÄVÄ UUDESTI VEDESTÄ PYHÄN HENGEN KAUTTA ELI HENGESTÄ, joka on veden kanssa ja sen yhteydessä.
Muussa tapauksessa varmasti vesi, mikäli se on erillisenä, ilman Henkeä, ei ole eikä vaikuta yhtään enempää kuin muukaan vesi tai pesu, eikä siitä tietenkään koidu mitään uutta syntymää. Ei siis olekaan kysymys vain vedestä syntymisestä, vaan myös veden ohella ja veden yhteydessä tapahtuvasta Hengestä syntymisestä.

MYÖS LASTEN TULEE UUDESTISYNTYÄ. “joka ei synny uudesti ylhäältä ei voi päästä taivasten valtakuntaan.”
Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukkio sitä häpäisee: sitä vailla voidaan muka olla , tai että pienten lasten kastaminen ei hyödytä, koska he — niin he raivoavat — eivät sitä voi käsittää, sillä tässä on suora sana, joka koskee yleisesti kaikkia ja joka on jumalallinen järjestys:
KAIKKIEN, jotka tahtovat päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, täytyy SYNTYÄ UUDESTI VEDESTÄ JA HENGESTÄ.- kaikkien,- MYÖS lasten. Heitä ei ole suljettu uudestisyntymisen ulkopuolelle.

Ei sovi siis kastetta hyljätä eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikaan Pyhä Henki voi olla.

KRISTUS EI SIIS TODELLAKAAN TAHDO, ETTÄ PIENET LAPSET TÄSTÄ SULJETAAN POIS, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, MIKÄLI HEIDÄN ON PÄÄSTÄVÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN: heillekin annettakoon ja vietäköön KASTE; tahtoohan hän saada heidätkin UUDESTISYNTYNEIKSI ja heissä vaikuttaa.
Toisessa paikassa hän käskee heitä luoksensa tuotaviksi, sanoen, että sellaisten, jotka hänen tykönsä tuodaan, on taivasten valtakunta oleva. Jos siis heidän on tultava Kristuksen tykö, ei saa heiltä riistää niitä välineitä ja merkkejä, joilla Kristus heissä vaikuttaa.
Tämän minä sanon kuitenkin vain siitä yleisestä järjestyksestä ja säännöstä, johon on pitäydyttävä, missä ja milloin kaste on saatavissa; hätätilassa, milloin sille ei voida päästä, niinkuin muissakin vastaavissa hätätiloissa, RIITTÄKÖÖN SE, ETTÄ KASTETTA HALUTAAN ja että ihminen sanalla viedään Kristuksen tykö ja hänelle uhrataan.

Martti Luther



24. JUMALA HYVÄKSYY LAPSEN KASTEEN.

On selvä, että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen.
Uudestikastajat hylkäävät pienten lasten kasteen. Mutta että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen, on siitä nähtävänä, että Jumala antaa Pyhän Hengen pienenä kastetuille. Sillä, jos tämä kaste olisi turha, ei sitten Pyhää Henkeä kenellekään annettaisi, ei kukaan tulisi autuaaksi eikä mitään seurakuntaa olisi. Tämä syy voi yksinään tarpeeksi vahvistaa hurskaita ja jumalisia sydämiä. Sillä varsin tärkeä on, että pidetään kastetta oivallisena, jalona ja korkeana, jonka puolesta kaikkein enemmän sodimme ja taistelemme, koska maailma on nykyään täynnä lahkokuntia, jotka huutavat, että kaste on ainoastaan ulkonainen asia ja ettei ulkonainen asia ole mihinkään hyödyllinen. Mutta anna sen olla ulkonainen asia kuinka paljon tahansa: tässä on kuitenkin Jumalan sana ja käsky, joka asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
Mutta mitä Jumala asettaa ja käskee, se ei saa olla turha, vaan ihan arvollinen asia, vaikka se näöltään olisi vähäpätöisempi kuin oljenkorsi. Sillä tulla kastetuksi Jumalan nimeen ei ole tulla ihmisten, vaan Jumalan kastettavaksi. Sentähden, vaikka se ihmisen kädellä toimitetaan, on se totisesti Jumalan oma työ; siitä saattaa itsekukin kyllä päättää, että se on paljon korkeampi kuin joku työ, jonka ihminen tekee. Sillä mitä töitä saatetaan tehdä suurempia kuin Jumalan töitä.

Veden ydinkohta on Jumalan sana ja käsky ja Jumalan nimi, mikä aarre on taivasta ja maata suurempi ja jalompi.
Toiseksi, koska tiedämme, mikä kaste on ja miksi se on katsottava, tulee meidän oppia, mitä varten ja mihin tarkoitukseen se on asetettu, se on, mitä se hyödyttää, antaa ja vaikuttaa. Tätäkään ei saateta paremmin käsittää kuin Kristuksen edellä mainituista sanoista: ”Joka uskoo ja kastetaan, se palastuu”. Käsitä siis tämä kaikkein yksinkertaisemmin niin, että kasteen voima, työ, hyöty, hedelmä ja tarkoitus on tehdä autuaaksi. Mutta tulla pelastetuksi, ei tarkoita muuta kuin lunastettuna synnistä, kuolemasta ja perkeleestä tulla Kristuksen valtakuntaan ja hänen kanssansa ijankaikkisesti elää.

Uskolla pitää olla jotakin, jota se uskoo, se on, josta se pitää kiinni, johon se nojautuu ja perustuu. Siis pitää usko kiinni vedestä ja uskoo, että se on kaste, jossa on sula autuus ja elämä, ei veden takia, vaan sen takia, että se on yhdistetty Jumalan sanaan ja järjestykseen ja hänen nimensä siihen on kiinnitetty. Ja uskoessasi tätä, mitä muuta uskon kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut nimensä kasteeseen ja asettaa meidän eteemme tämän ulkonaisen asian, jonka kautta saatamme sellaisen aarteen omaksemme saada. Joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi. Mitä tarkoittavat nämät sanat muuta kuin kastetta se on, Jumalan asetuksessa käsitettyä vettä. Siitä on seurauksena, että joka hylkää kasteen, hän hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, joka opastaa meitä siihen ja velvoittaa meitä kasteeseen.

Kasteenuusijat opettavat; kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen. Tästä peruslauseesta, kuten sitä sanotaan, seuraa välttämättä; mikään Jumalan teko ei ole mitään. ellei ihminen ole hyvä. Nytpä kaste on Jumalan teko, paha ihminen kuitenkin saa aikaan sen, ettei se olekaan Jumalan tekoa.

Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin. “Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut on kerran kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.” Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

Ei meidän siis pidä järjen kutkutuksia kuuleman, eikä tekemän niinkuin se tahtoo; vaan kuuleman mitä kaste, evankeliumi ja usko opettavat. Kaste opettaa, ettemme tämän elämän vuoksi kastettu ole; vaan että meidän pitäisi toista elämää odottaman. Evankeliumi sanoo Kristuksen kuolleen meidän synteimme tähden. “Jollei kuolleet nouse ylös, eipä Kristuskaan noussut ole. Mutta ellei Kristus ole noussut kuolleista, niin on teidän uskonne turha”. 1. Kor. 15:16 - Tähän perustaa usko itsensä ja sanoo: no, hyvin! vaikka ihminen kuolee, niin en minä siitä huoli, enkä kuuntele ensinkään järjen jaarituksia. Minulla on valkeus, joka kaiken järjen yli käypi, nimittäin, kaste ja evankeliumi, se sanoo: Jumala on ajallansa tekevä tämän kuolleen ruumiin eläväksi. Tässä en minä ensinkään epäile, vaikka nyt toista silmilläni näen. Sillä koska Jumala näin sanansa sanoo, niin on Hän sen myöskin tekevä. Niin muodoin pitää uskon vain sanassa riippuman, ja tällä tavalla järkeä vastaan taisteleman ja sotiman.

Mutta tätä tekemästä meitä estävät saatana ja oma paha lihamme; me pyrimme vain maallisten tavarain perään, juurikuin toista elämää tämän jälkeen ei olisikaan. Tälläinen käytös todistaa, ettemme ole oikeita kristittyjä, jotka toista elämää odotamme. Ei yksikään peltomies tee sitä siemenellä, kuin me teemme omalla ruumiillamme. Hän ei suinkaan siementänsä siinä tarkoituksessa kylvä, että se alati jäisi makaamaan. Mutta meillä on kaste ja Jumalan sana, joiden kautta me tulemme Jumalalta toiseen elämään kylvetyiksi, ja yhtä hyvin ajattelemme kasteen ja evankeliumin olevan meille sentähden annettu, että tässä maailmassa ijankaikkisiin aikoihin pysyisimme.

Kaste on Herran asettama ja määräämä, että me sen kautta tulisimme otetuiksi Hänen oikeain tunnustajiensa ja palvelijainsa joukkoon, ja saisimme osan Hänen valtakunnastaan ja Hänen hyvistä töistään: tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla kasteesta. Sentähden tulee jokaisen isän antaa kastaa lapsensa; sillä lapset eivät ole osattomiksi jätetyt lupauksista.

Muuten ei meidän tule vastaanottaa kastetta kenenkään ihmisen kädestä. Sillä kaste, jonka saamme ihmisen kädestä ei ole sen ihmisen kastetta, vaan Kristuksen ja Jumalan. Onhan myöskin suuri lohdutus ja erittäin voimakas apu uskon vahvistamiseksi tietää, ETTEI KASTE OLE IHMISEN VAAN ITSE KOLMIYHTEISEN JUMALAN TOIMITTAMA ihmisen kautta, joka hänen nimessään sen toimittaa; ja samalla lakkaa kaikki hyödytön väitteleminen ja kaikki huolestuneet kysymykset kasteen muodosta. Tapahtukoonpa kaste millä tavalla hyvänsä, jos se vaan on toimitettu Herran eikä kenenkään ihmisen nimeen, tulee uskova autuaaksi; sillä Kristus sanoo: “Se, joka uskoo ja kastetaan, tulee autuaaksi.” Mark. 16:16.

Martti Luther


25.    KASTEEN SAKRAMENTISTA.

Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka suuressa laupeudessaan on säilyttänyt seurakunnassaan ainakin kasteen sakramentin koskemattomana ja tahraamattomana ja tehnyt sen vapaaksi kaikille kansoille ja säädyille. Näin on ilmeisesti sen tähden, että pienokaiset, pyhitettäisiin kasteessa ja johdettaisiin yksinkertaisesti uskomaan hänen sanansa.

LAPSIA KASTE PÄÄASIALLISESTI HYÖDYTTÄÄKIN.
Mutta kun saatanalla ei ollut voimaa hävittää lapsilta kasteen merkitystä, niin se on kuitenkin ollut kyllin mahtava hävittämään sen voiman kaikista aikaihmisistä, niin että nyt tuskin kukaan muistaa olevansa kastettu, vielä vähemmän katsoo sitä kunniakseen,
KUN ON KEKSITTY NIIN MONTA MUUTA KEINOA SYNTIEN ANTEEKSI antamiseksi ja TAIVAASEEN pääsemiseksi.

Varo sen tähden komeilevia tekoja ja petollisia ihmisoppeja, ettet loukkaa totuutta ja vahingoita uskoasi. Jos tahdot tulla pelastetuksi, niin sinun täytyy aloittaa uskomalla kasteeseen ja ehtoolliseen ilman mitään tekoja. Teot SEURAAVAT kyllä sitten USKOA. Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena uskoa, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta.
Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ILMAN MEITÄ.

Tästä voimme selvästi huomata, mikä erotus kasteessa on sakramenttia hoitavan ihmisen ja siinä vaikuttavan Jumalan välillä.
Sillä ihminen toimittaa kasteen, mutta ei kuitenkaan toimita sitä. Hän toimittaa sen sikäli, että hän valelee kastettavan. Mutta hän ei kasta siitä syystä, että hän ei tee sitä omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta.
Sen tähden meidän tulee ottaa vastaan ihmisen käden toimittama kaste aivan niin kuin sen olisi toimittanut Kristuksen, niin, suorastaan Jumalan käsi.
Sillä ihmisen toimittama kaste ei ole hänen, vaan Kristuksen ja Jumalan suorittama, aivan niin kuin mikä muu tahansa Jumalan luomus, jota me käytämme jonkun toisen käden kautta, kuitenkin on ainoastaan Jumalalle kuuluva olento.

Varo siis jakamasta kastetta sillä tavoin kahtia, että pitäisit ulkonaista toimitusta ihmisen, sisällistä Jumalan suorittamana.
Pidä molempia Jumalan suorittamina ja kasteen toimittajaa Jumalaa edustavana välikappaleena, jonka välityksellä taivaassa hallitseva Herra omin käsin kastaa sinut vedessä ja lupaa syntien anteeksi antamisen puhuessaan sinulle maan päällä ihmisäänellä palvelijansa suun kautta.
Tätä vakuuttavat sinulle myöskin palvelijan lausumat sanat: »Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.» Hän ei sano: »Minä kastan sinut omaan nimeeni.» Se tarkoittaa: »Sitä, minkä nyt teen, en tee omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta ja nimessä, jotta sinä pitäisit tätä Herran omana näkyväisenä suorituksena.
Kasteen asettaja ja sen toimittaja ovat kyllä eri henkilöitä, mutta kummankin työ on sama, tai pikemminkin on olemassa vain sen asettajan työ minun palvelukseni välityksellä.»
Sillä »nimeen» tarkoittaa asettajaa. Kasteessa emme siis ainoastaan turvaudu Herran nimeen ja rukoile sitä, vaan toimitamme tämän tehtävän vieraana tekona toisen nimessä ja puolesta.
Samaa puhetapaa käyttäen Kristus sanoo Matt. 24:5: »Monta tulee minun nimessäni» ja Room. 1:5 sanotaan: »Jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolin viran, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa.»

Sillä onhan äärettömän lohdullista ja uskoa vahvistavaa tietää, että minua ei ole kastanut ihminen, vaan itse kolmiyhteinen Jumala ihmisen välityksellä, ihmisen, joka on suorittanut tämän tehtävän hänen nimessään. Tämän johdosta raukeaa joutava riita kasteen »muodosta», niin kuin kastesanoja nimitetään.

Kaste tekee varmasti autuaaksi aina, kun se suoritetaan Herran eikä kenenkään ihmisen nimessä, suoritettiinpa se minkä kaavan mukaan tahansa. Enkä epäile, että ihminen, joka on saanut kasteen Herran nimessä, todella on kastettu Herran nimeen, vaikka jumalaton pappi ei olisi tehnytkään sitä Herran nimessä.
Sillä kasteen voima ei riipu niinkään paljon sen SUORITTAJAN kuin sen VASTAANOTTAJAN uskosta ja siitä, miten hän sitä käyttää,.

Toiseksi kasteeseen kuuluu merkki eli sakramentti, (sakramentti on siis merkki) se on: juuri veteen kastaminen, mistä nimikin johtuu. Sillä kreikkalainen sana »baptizo» merkitsee »minä kastan» ja »baptisma» merkitsee »kastaminen». On nimittäin sanottu, että jumalallisten lupausten ohella meille on annettu merkkejä, jotka kuvaavat sanojen merkitystä, tai, niin kuin nykyisin sanotaan, ilmaisevat sakramentin (merkin)vaikutusta.


Martti Luther



26. VANHAN LIITON SAKRAMENTIT,
eli merkit, eivät eronneen Uuden Liiton merkeistä, muutoin kuin uskon osalta.

On erheellistä erottaa Uuden Liiton sakramentit Vanhan Liiton sakramenteista (merkeistä) siinä, että edelliset eivät ainoastaan merkitse, vaan myöskin vaikuttavat sen, mitä merkitsevät. Molemmat ovat merkitykseltään aivan saman arvoisia. Sillä sama Jumala, joka nyt pelastaa meidät ehtoollisen ja kasteen kautta, pelasti Aabelin hänen uhrinsa kautta, Nooan sateenkaaren kautta, Aabrahamin ympärileikkauksen kautta ja kaikki muut heille annettujen merkkien kautta.

Vanhan ja Uuden Liiton sakramentit (merkit)eivät siis mitenkään eroa toisistaan merkitykseltään, jos Vanhalla Liitolla tarkoitetaan sitä, mitä Jumala on lain alaisuuden aikana tehnyt patriarkoille ja muille esi-isille. Sillä patriarkoille ja esi-isille annetut merkit on tarkoin erotettava lain määräämistä juhlamenoista, jotka Mooses on säätänyt laissaan, kuten esim. papilliset vaateparret, astiat, ruoat, rakennukset jne. Näistä eivät suuresti eroa ainoastaan Uuden Liiton sakramentit, vaan myöskin ne merkit, joita Jumala aika ajoin antoi lain alaisuudessa eläville esi-isille, kuten esim. villat Gideonille (Tuom. 6:36 ), tulen liekin Maanoahille hänen uhratessaan (Tuom. 13:19-20 ) tai sen merkin, jonka Jesaja ilmoitti Aahabille, Jes. 7:10 .; sillä niissä Jumala samalla antoi lupauksen, joka vaati uskoa Jumalaan.

Lain säätämät juhlamenot eroavat siis vanhoista ja uusista merkeistä siinä, ettei edellisiin liity mitään uskoa vaativaa lupauksen sanaa. Sen tähden ne eivät ole vanhurskauttamisen merkkejä, koska ne eivät ole uskon sakramentteja, jotka yksin vanhurskauttavat, vaan ainoastaan teon sakramentteja.
Sillä koko niiden voima ja olemus perustui tekoon eikä uskoon. Sillä se, joka teki ne, täytti samalla niiden vaatimukset, vaikka olisikin toiminut ilman uskoa.

Mutta meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. Siksipä niiden koko vaikutus onkin juuri usko eikä mikään ulkonainen täyttäminen. Sillä se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.»
Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi.
Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi.
Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasi tätä uskoa.

Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy.
Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee.

Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumalallinen lupaus ja sama uskon henki. Mutta lupauksen sana erottaa ne tarkoin vanhoista juhlamenoista, ja sehän onkin ainoa ja olennainen eroavaisuuden merkki.
Tosin pukujen, paikkojen ja lukemattomien juhlamenojenkin loisto epäilemättä nytkin kuvailee suuria asioita, jotka on täytettävä hengessä. Mutta tätä kaikkea ulkonaista loistoa ei suinkaan saa verrata kasteen ja ehtoollisen merkkeihin, koska ensin mainittuun ei liity mitään jumalallista lupausta. Tällaiset ulkonaiset seikat eivät voikaan vanhurskauttaa eivätkä muutenkaan hyödyttää, sillä ne täytetään ja toimitetaan kokonaan ilman uskoa. Ne täyttävät nimittäin tehtävänsä jo sillä, että ne toimitetaan, niin kuin apostoli sanoo Kol. 2:22: »Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, ihmisten käskyjen ja oppien mukaan» .
Sillä sakramentteja (merkkejä) ei täytetä niitä toimittamalla, vaan niihin uskomalla.

Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa.
Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este.
Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi!
Sillä jos sakramentti suo minulle armon SEN TÄHDEN, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; EN MYÖSKÄÄN SAA sakramentista LUPAUSTA, vaan ainoastaan jumalan asettaman ja säätämän merkin.
Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin.
Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.

Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota SANAAN kuin merkkiin, enemmän USKOON kuin merkin käyttämiseen.
Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että MOLEMMAT, LUPAUS ja USKO, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta YKSINÄÄN tehottomia.
Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä lupaus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen.

On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla LUPAUS ja USKO. Kristushan sanoo: »Joka uskoo JA kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa USKON olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että SE VOI PELASTAA ILMAN sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»

Martti Luther



27. KASTEEN KAKSI PÄÄMERKITYSTÄ.

Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen. Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää. Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.» Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, UUDESTI syntymiseksi ja(/eli) hengelliseksi syntymiseksi. (kaste tuo siis UUDEN elämän, eli uudestisynnyttää)
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi(eli uudestisyntymiseksi).
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot. Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme.

On siis aivan oikein sanoa, että kasteeseen sisältyy syntien pois peseminen, mutta tämä sanontatapa on liian laimea ja heikko ilmaisemaan kasteen merkitystä, sillä sehän on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemuksen vertauskuva.

Syntinen ei kaipaa niin suuresti pesemistä kuin kuolemista muuttuakseen kokonaan uudeksi luomukseksi ja jotta hänen kasteensa, yhteisen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä vastaisi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

Sillä joskin voisimme sanoa, että Kristuksesta on pesty pois kuolevaisuus hänen kuollessaan ja ylösnoustessaan, niin se olisi kuitenkin paljon laimeampi sanonta kuin jos sanoisimme hänen kokonaan muuttuneen ja uudistuneen.
Samoin on sattuvampaa sanoa, että meidän kasteemme merkitsee täydellistä kuolemista ja ylösnousemusta iankaikkiseen elämään, kuin että se merkitsee (vain) syntien pois pesemistä.

Tästä huomaat taas, ettei kasteen sakramentin merkkikään ole hetkellinen vaan pysyväinen teko. Sillä vaikka sen suoritus tapahtuukin nopeasti, niin sen merkitys kuitenkin kestää aina kuolemaan saakka, vieläpä viimeisenä päivänä tapahtuvaan ylösnousemukseen saakka. Sillä koko elämämme ajan teemme sitä, mitä kaste merkitsee, nimittäin kuolemme ja nousemme kuolleista. Me emme kuole, sanon minä, ainoastaan käsitteellisesti ja hengellisesti, sikäli kuin luovumme synneistä ja elämän turhuudesta, vaan me alamme tosiasiallisesti erota tästä ruumiillisesta elämästä ja tavoitella tulevaista elämää, jotta siirtymisemme tästä maailmasta Isän luo olisi, niin kuin sanotaan, reaalinen ja myöskin ruumiillinen.

Meidän tulee siis varoa niitä, jotka ovat HEIKENTÄNEET JA VÄHENTÄNEET kasteen voimaa sanoen, että kasteesta kyllä vuotaa meihin armoa, mutta että se sitten taas synnin tähden vuotaa meistä pois, joten meidän siis kasteen menetettyä tehonsa tulee pyrkiä taivaaseen toista tietä.
Älä ajattele näin, vaan tiedä kasteen merkitsevän sitä, että me sen kautta kuolemme ja elämme uudelleen!
Parannuksen tietä tai mitä muuta tietä tahansa et voi palata muuhun kuin kasteen voimaan miettien yhä uudelleen sitä, että olet kastettu, miettiäksesi, mitä kasteesi merkitsi.
KASTE EI MENETÄ MILLOINKAAN PÄTEVYYTTÄÄN, paitsi jos sinä epätoivoon joutuneena et enää tahdo palata pelastuksesi lähteelle.
Sinä voit kyllä joksikin aikaa joutua hiukan eroon merkistä, mutta silti ei merkki ole menettänyt pätevyyttään. Niinpä sinut on kerran kastettu sakramentin mukaisesti, mutta sinun täytyy alituisesti tulla kastetuksi uskon kautta, alituisesti kuolla ja nousta uuteen elämään.

Martti Luther



28. KASTE ON VESI, JOHON JUMALAN POIKA ON UPOTTAUTUNUT, jonka yli Pyhä Henki on vuodatettu ja Jumala saarnannut. Se on siis armorikasta vettä, pyhitettyä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kautta.
Kasteessa tulet sinä Kristukseen, niin että Hänen kasteensa tulee sinun kasteeksesi ja sinun kasteesi Hänelle. Tämä on oikea kaste.

Raamattu kutsuu kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan kädet ja jalat, vaan koko ruumiskin on pesty puhtaaksi. Niin tekeekin kaste ihmisen yhtä haavaa puhtaaksi ja autuaaksi, niin että tähän pääasiaan ja autuuden perintöön ei muuta tarvita, kuin tällainen usko tällaiseen Jumalan armoon, että se vain olisi sulaa armoa ilman työttä ja ansiotta, että me autuaiksi tulemme, ja että me näin muodoin muuttumatta totisesti rakastaisimme, ylistäisimme, kiittäisimme ja kunnioittaisimme Jumalaa ijankaikkisesti hänen laupeudestansa, emmekä kerskaisi itsestämme tahi pitäisi mielisuosiota minkäänlaiseen omaan voimaamme eli avuumme.

Meidän tulee myös tarkata apostolin sanat tekstissä, jossa hän puhuu kasteesta ja hengellisestä ruuasta, niin kuin he olisivat kristityitä olleet, tehden esi-isät meidän kaltaisiksemme, juurikuin olisi heilläkin ollut kaste ja sakramentti. Tässä tulee meidän ensiksi tietää, niin kuin usein on sanottu, että Jumala alusta alkaen aina on johdattanut, pelastanut ja autuaiksi tehnyt pyhänsä kahden välikappaleen, ruumiillisen sanansa ja ulkonaisten merkkein kautta, niin kuin Aadamin tämän sanan kautta: “Vaimon siemenen pitää rikki polkeman kärmeen pää,” se on, Kristus on tuleva ja voittava meidän hyväksemme kuoleman, synnin ja perkeleen; tähän sanaansa antoi hän sen merkin, että uhrit taivaan tuli poltti, niin kuin Abelille 1. Moos. 4:4 tapahtui ja useissa raamatun paikoissa nähdään. Tämä sana on ollut Aadamin evankeliumi Noaan ja Abrahamiin asti, ja siihen ovat kaikki pyhät Abrahamiin asti uskaltaneet ja samassa tulleet synnistä pelastetuiksi, niin kuin mekin tulemme evankeliumin sanan kautta pelastetuiksi, jos uskomme, ja on heillä tuli taivaasta ollut samallainen Jumalan sanan merkki, kuin meillä on kaste.

Niin oli siis Israelin lapsilla se Jumalan sana, että Heidän piti tuleman luvattuun maahan, tähän sanaan oli heillä monta merkkiä, ja erittäinkin, niin kuin Paavali tässä osottaa, meri ja pilvi, taivaan leipä ja vesi kalliosta, jotka, niin kuin hän sanoo, OVAT OLLEET HEIDÄN KASTEENSA, juurikuin kaste nyt olisi meidän meremme ja pilvemme. Sillä usko ja henki on joka paikassa yhtäläinen, vaikka merkit ja sanat ovat toiset. Merkit ja sanat annetaan aika ajoin eri tavalla; mutta usko se pysyy kuitenkin yhtäläisenä samaan ainoaan Jumalaan, joka monellaisilla merkeillä ja sanoilla eri aikoina antaa saman uskonsa Hengen, ja sen kautta myös vaikuttaa yhtäläisen syntein anteeksi antamisen, kuolemasta pelastuksen ja autuuden kaikissa pyhissä, eläköötpä maailman alku-, keski- tai loppuajoilla.

KRISTUKSEN KASTE EI MUUTA OLE, KUIN ETTÄ HÄN OTTI KAIKKI SYNTIMME PÄÄLLENSÄ JA TEKI TÄYDEKSI NIIDEN PUOLESTA JA SIINÄ VIELÄ, PYHÄN RUUMIINSA UPOTTAMISELLA, NIIN PUHDISTI KAIKKI VEDET, ETTÄ JOKA HÄNEN NIMEENSÄ KASTETAAN, SEN PITÄÄ OLEMAN SYNNISTÄ VAPAA JA TAIVAAN TÄYTYY SILLE AUETA.

Kristus niin muodoin ei ole kastettu itse tähtensä, koska hänellä ei ollut syntiä, vaan hän on ottanut meidän syntimme päällensä ja upottanut ne kaikki veteen, osottaen sillä, mitä meidänkin tulee tehdä. Hän tekee aivan niinkuin hyvä parantaja, joka katkerimmista lääkkeistä juo itse ensin, kehottaaksensa sairasta sitä rohkeammin juomaan niitä. Niin mekin juomme kasteessa katkeran juoman, joka on vanhan Aatamin kuolettaminen, joka tosiaan meille on sangen katkeraa. Sillä vedellä valaminen ei merkitse muuta, kuin pahan himon ja pahojen halujen kuolettamista ja tukahuttamista. Tämä nyt tapahtuu ristillä, jonka Jumala, pyhän tahtonsa mukaan, panee meidän kannettavaksemme, ja jota ei meidän pidä millään muotoa päältämme heittämän, vaan halulla ja mielellämme sitä kantaman. Mutta jotta tämä meille sitä huokeampi olisi, niin on Kristus itsekin sen tehnyt. Hän antoi itsensä kastaa, otti ristinsä päällensä ja kantoi sitä mielellään, ollennäin Isällensä kuuliainen kuolemaansa saakka, aina ristin kuolemaan asti, pelastaaksensa meitä synnistä ja taas lepyttääksensä taivaallisen Isänsä ja teki sen sulasta armosta, ilman kaikkea ansiotamme, ja siitä saimme kasteen vakuutusmerkiksi, niinkuin Paavali kirjottaa Titukselle 3:4-7.


Martti Luther



29. KASTE ON PARANNUKSEN ALKU.
Niin usein kuin nyt syntiin lankeet, niin ota kohta pakosi kasteeseesi, niin saat Pyhän Hengen, joka sinua tulkee. Sillä parannus ei ole muuta, kuin suuttumus itseensä ja syntiseen elämäänsä, niin myös uudistus ihmisessä, joka kasteessa kuvataan. Sellaisessa elämän uudistuksessa sitten seuraa Jumalan kiitos ja ylistys saadusta armosta, ja silloin alkaa uudistettu ihminen osottaa itseänsä ystävälliseksi ja laupiaaksi lähimmäistänsä kohtaan, tehden mitä tälle on suotuista. Tätä juuri tarkoittaa se, että Pyhä Henki näkyy Kristuksen päällä kyyhkysen muodossa; sillä kyyhkysillä ei ole sappea.
Kristusta kastettaessa kuuluu Isän ääni, joka sanoo: “Tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.” Tämän äänen kuulevat myös kaikki, jotka kastetaan Kristuksen nimeen, sillä siinä pääsemme Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Älköön siitä kukaan epäilkö. Apostoli Paavali sanoo selvästi Jumalan meitä siinä rakkaassa otolliseksi tehneen.

Vesikaste kyllä nähdään silmillä, mutta uuden syntymisen vaikutusta, jonka Pyhä Henki tällä kasteella sydämessä toimittaa, ei taideta nähdä. Mutta ettemme Pyhän Hengen salaisen, näkymättömän vaikutuksen tähden ylenkatsoisi tätä ulkonaista, yksinkertaista vesikastetta, jolla ei yhtään loistoa ole, sanoo rakas Herramme Kristus edelleen Nikodeemukselle: “älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesti syntymän . Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä, kusta hän tulee, taikka kuhunka hän menee, näin on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on”.

Kun ihminen kastetaan, hän tulee varmasti yhtä puhtaaksi, kirkkaaksi ja ihanaksi Jumalan edessä kuin itse aurinko, niin ettei häneen jää jäljelle yhtään syntiä, vaan ainoastaan iankaikkista vanhurskautta. Kristushan sanoo itse: “Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva” (Mark. 16:16). Maailman edessä näytämme syntisiltä, mutta Jumalan edessä me olemme vanhurskaita. Maailman edessä meillä on kurja muoto, mutta Jumalan edessä olemme ihanammat ja kirkkaammat kuin aurinko. Pyhä kaste sisältää niin suuren armon, ettei taivas eikä maa voi sitä käsittää. Sen tähden on jokaisella kristityllä kasteessa tarpeeksi oppimista koko elämänsä ajaksi, että hän oppisi uskomaan, mitä se vaikuttaa. Siinähän lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, koko Kristus ja Pyhä Henki ja kaikki hänen lahjansa. Jumala on siirtänyt meidät siinä Adamin perinnöstä omaan perintöönsä. Me olemme nyt Jumalan uudestisyntyneitä lapsia ja perillisiä ja omistamme kaikki Jumalan lahjat yhtä runsaasti kuin Pietari ja Paavali. Niin kauan kuin elämme maan päällä, meidän on elettävä siinä toivossa, että ne ilmestyvät nähtäviksemme. Vaikka olemme vakuuttuneet siitä, että kaikki Jumalan aarteet ovat uskon kautta omiamme, emme kuitenkaan näe niitä vielä. Ne on asetettu hetkeksi silmiltämme näkymättömiin.

Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella, vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen. 2. Tim. 1:9. Jumala pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5.


Martti Luther




30. PYHÄN KASTEEN SAKRAMENTTI

Mitä on kaste?
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi.

Mikä sitten on tämä Jumalan sana?
Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Mitä kaste antaa ja hyödyttää?
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset?
Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Miten vedellä voi olla näin suuri vaikutus?
Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja “uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: “Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”

Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee?
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.

Missä se on kirjoitettuna?
Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”


Martti Luther



31. RAAMATULLISEN KASTEEN OPIN VÄÄRENTÄJISTÄ.

Uudesti kastajain ja saman arvoisten lahkolaisten väitökset, jotka opettavat etsimään Henkeä ilman sanatta ja merkittä, erityisillä ilmoituksilla ja vaikutuksilla taivaasta, ilman välikappaletta, jopa katsovat ylen rakkaan kasteenkin, juuri kuin ei se olis muuta, kuin paljas vesi, jonka vuoksi he pilkaten sanovat: “Mitä pivollinen vettä voi sielua auttaa?” Koska kuitenkin Kristus selvästi sanoo sellaisessa olevan Hengen, ja sanoo ihmisen vedestä pitämän uudesta syntyä, jota hän kaiketi sanoo oikiasta luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastaja kastoi, ja hän kanssa oli käskenyt opetuslapsensa kastamaan Jonka vuoksi Paavali (Ef. 5:26) kutsuukin kasteen veden pesoksi jossa Kristuksen seurakunta puhdistetaan ja (Tit. 3:5) kutsuu uuden syntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi.

Tässä on ilkeän uudestakastajain lahon taasen puhumista rakasta kastettamme vastaan, jotka hokevat että “joka ei ennen usko sitä älköön kastettako”, ja tahtovat sillä kumota lasten kastamisen. Niinkuin kuitenkin nähdään ja koitellaan, että vaikka perkele herättää juuri monenmoisia lahkoja, nämä kuitenkin aivan kohta itsestään särkyvät ja tyhjään raukeavat. Voi kuinka monia sanomattomia lahkoja ja hirmuvaltioita on jo perkele herättänyt Evankeliumia vastaan, ja rohjennut juurittamaan pois taikka edes eroittamaan Kristuksen valtakuntaa; ja sittenkin pysyy aina tähän päivään saakka sama saarna, usko kaste ja kaikki, niin että maailman, jos ei se ehdollaan olis sokeudessaan ja paatumuksessaan, pitäis nähdä ja käsittää tämän Herran voimaa ja väkevyyttä.

Niin sanomme siis myöskin kasteesta, ettei mielestämme se ole pääasia, uskooko kastettava vai eikö. Sillä silti kaste ei tule vääräksi, vaan kaikki riippuu Jumalan sanasta ja käskystä.
Sillä vaikka nyt tänään tulisi luoksemme kastetta pyytämään joku vilppi ja petos mielessään ja me kaikessa vakavuudessa hänet kastaisimme, niin on meidän kaikesta huolimatta sanottava, että kaste on ollut oikea. Sillä käytettiinhän siinä vettä ja Jumalan sanaa, vaikka hän ei sitä ottanutkaan vastaan niin kuin olisi pitänyt.

Ne merkit, joista ulkonaisesti voidaan nähdä, missä senkaltainen kirkko mailmassa on, ovat kaste, Herran ehtoollinen ja evankeliumi. Sillä ei kenenkään pidä epäillä, että siellä, missä on kaste ja evankeliumi, on olemassa pyhiä, vaikka ne sitten olisivat vain kehtolapsia.
Mutta Rooma tai paavin valta ei tee kristityksi, niinkuin kaste tai evankeliumi tekee. Sentähden se ei välttämättömästi kuulukaan oikeaan kristikuntaan, vaan on inhimillinen järjestys.

Martti Luther



32. LAPSIKASTEEN PUOLUSTAMISEKSI.

a) Jeesus käskee meitä viemään lapsia tykönsä, Matt. 19:14,
ottaa heitä syliinsä ja panee kätensä heidän päälleen ja sanoo, että taivaan valtakunta on ja Matt. 18:10: Heidän enkelinsä taivaassa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaassa, niin pitää tämänkin ymmärtää sanotun samoista lapsista.
Samalla Hän myöskin opettaa, että meidän on tultava sellaisiksi lapsiksi. Mutta jos nämä lapset eivät olisi pyhiä, niin olisi hän todella antanut meille huonon esikuvan, jonka mukaiseksi meidän pitäisi tulla. Ei hän olisi silloin sanonut: Teidän täytyy tulla kuin lapset, vaan pikemmin: Teidän täytyy tulla toisenlaisiksi, kuin lapset ovat. .

Jotkut tahtovat heikontaa tätä tekstiä sillä muistutuksella, että juutalaisten lapset olivat ympärileikatuita ja sentähden he kyllä olivat pyhiä ja vietiin Kristuksen luo, mutta - meidän lapsemme ovat pakanoita

Vastaus: Mutta jos siellä oli myös pieniä tyttöjäkin niiden lasten joukossa, joita vietiin Kristuksen luo, ja hehän eivät olleet ympärileikatuita? Hänen luokseen vietiin kaikenlaisia lapsia. Koska ei erikseen nimitetä poikalapsia, niin emme voi heittää pois tyttölapsia, vaan täytyy antaa olla lapsia, sekä poikia että tyttöjä. Ja auuaiksi kutsutaan heitä, ei ainoastaan ympärileikkauksen tähden, vaan myös sentähden, että, nyt tulevat Kristuksen tykö Vanhasta Uuteen Testamenttiin, niinkuin hänen sanansa kuuluvat: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, ja älkää kieltäkö heitä, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta. Sellaisten lasten, sanoo hän, jotka tulevat minun luokseni, on Jumalan valtakunta. Sillä sen takia, että heitä kannetaan ja tulevat Kristuksen luo, tulevat he niin autuaiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heitä ja antaa heille valtakunnan.

Minä olen vielä sitä mieltä, että kaikkein luotettavin kaste on lasten kaste. Vanhempi ihminen voi olla petollinen ja niinkuin Juudas tulla Kristuksen luo, ja antaa kastaa itsensä. Mutta lapsi ei osaa olla petollinen, vaan tulee Kristuksen tykö kasteessa, niinkuin Johannes tuli hänen tykönsä, ja niinkuin ne pienet lapset kannettiin hänen luokseen, että hänen sanansa ja työnsä tulisivat heidän päällensä ja koskisivat heitä ja siten tekisivät heidät pyhiksi, koska hänen sanansa ja työnsä eivät voi mennä hukkaan ja tässä tarkoittavat ainoastaan lasta. Jos eivät Hänen sanansa ja työnsä sitä voisi, niin raukeaisi se kokonaan ja olisi turhaa, joka on mahdotonta.

Ei myöskään voida kieltää joukossa olleen tyttölapsia ja ympärileikkaamattomia, joista Ps. 106:38, puhuu, että he uhrasivat tyttäriään kananealaisten epäjumalille, ja kutsuu heitä viattomaksi vereksi. Samaten on Mooseskin, 3. Moos. 12:5, käskenyt uhraamaan myöskin tyttölasten puolesta Jumalalle heidän lunastuksensa ja pyhityksensä esikuvana. Vaikka ainoastaan poikalapset ovat ympärileikkauksen kärsineet, ovat kuitenkin myös tyttölapset olleet osalliset sen siunauksesta sen sanan perusteella, jossa Jumala sanoo Abrahamille, 1. Moos. 17:7. Minä olen sinun Jumalasi ja sinun siemenesi Jumala ja ympärileikkaus on oleva minun liittoni minun ja sinun välillä, sekä minun ja sinun siemenesi välillä. Nyt on todella tyttölapsetkin Abrahamin siementä, ja Jumala on tämän sanan kautta heidänkin Jumalansa, vaikka eivät olekaan ympärileikatuita kuten poikalapset.

Uskotko nyt, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta vastaan ottaa sekä poika- että tyttölapsia ja on heidän Jumalansa?
Miksi ei hän sitten myös ottaisi vastaan meidän lapsiamme kasteen liiton kautta, koska hän myös on luvannut meille, ettei hän tahdo olla ainoastaan juutalaisten Jumala, vaan myös pakanain, Room. 3:29, ja varsinkin uskovaisten kristittyjen.
Jos poikalasten ympärileikkaus auttoi sekä poika- että tyttölapsia tulemaan Jumalan kansaksi Abrahamin uskon tähden, jonka lapsia ovat, niin eikö paljon ennemmin tässä kunkin kaste puolestaan auttaisi siihen, että tulevat Jumalan kansaksi Kristuksen ansion tähden, johonka heitä tuodaan ja joka heitä siunaa.

Tällä kaikella sanon, että uudestikastajain perustus on epävarma ja että liian rohkeasti siihen luottavat.
»Mutta», sanot, »hän ei ole käskenyt kastamaan lapsia, ei myöskään löydy esimerkkiä siihen apostolien kirjoituksissa». Vastaus: Hän ei myöskään ole käskenyt kastamaan ketään vanhempaa, ei miestä eikä naista eikä ketään erikseen, niin emme siis kasta ketään. Mutta hän on käskenyt kastamaan kaikkea kansaa ketään eroittamatta, kun hän sanoo Matt. 28:19: »Menkäät, opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat heitä j.n.e.» Lapsetkin ovat suuri osa kaikesta kansasta.

Luemmehan Ap. t. 2:39 - 16:15, ja Paavalin kirjeissä, 1. Kor. 1:16, kuinka he ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia. Mutta lapsethan ovat tosiaan myöskin koko osa huonekunnasta, niin että näyttää siltä, että niinkuin Kristus ilman eroitusta käskee heitä opettamaan ja kastamaan kaikkea kansaa, he myöskin niin tekivät ja kastoivat huonekunnissa kaikki, jotka siinä olivat. Eivät he huomanneet ennakolta, että lahkohenget etsisivät eroitusta nuoren ja vanhan välillä, joskin he muuten kaikissa kirjeissä kirjoittavat laveasti, että kristittyjen joukossa ei ole mitään eroitusta henkilöiden kesken Room. 10:12, muutenhan he olisivat huomauttaneet siitä ja osoittaneet sen selvästi. Johannes 1. Joh. 2:14 kirjoittaa lapsille, että he tunsivat Isän. Ja apostoleista on lasten kaste varmaan tullut, kuten Augustinuskin kirjoittaa.

Kun sellainen uudestikastaja, joka ei ole uppiniskainen, vaan tahtoo olla oppivainen, kuulee, että niinkuin Johannes on tullut uskovaiseksi ja pyhäksi, Kristuksen tullessa ja puhuessa äitinsä suun kautta, niin tulee lapsikin uskovaiseksi, Kristuksen puhuessa hänelle kasteessa kastajan suun kautta, koska siinä on hänen sanansa ja hänen käskynsä, ja hänen sanansa ei tyhjänä palaja,
niin täytyy toki uudestakastajan sanoa: »Voisihan se olla totta». Ei voi hän täydellä vakuudella sitä kieltää, tai tuoda jotain Sanaa sitä vastaan. Mutta jos ei hän voi sitä täydellä vakuudella ja hyvillä syillä kieltää, niin ei hän myöskään voi täydellä vakuudella pysyä kasteen toistamisessaan, sillä sitä ennen täytyy hänen perin pohjin todistaa, että lapset kastetaan ilman uskoa, jos mielii vahvistaa kasteen toistamista. Siten on, luulen, kyllin selvästi todistettu, että heidän perustuksensa ovat epävarmoja ja turhaa uhkarohkeutta.

No niin, minä otaksun taas, että he voivat täydellä varmuudella esittää sen väitöksen, että lapset ovat uskoa vailla kasteessa.
Mutta minä mielelläni tahtoisin tietää, minkä syyn vuoksi heitä pitäisi uudesti kastaa uskoon tultuaan ja uskonsa tunnustettuaan?
Ei riitä, että sanovat olevansa kastetut ilman uskoa, ja sentähden täytyy kastaa uudesti. Heidän täytyy osoittaa syy siihen. »Se on väärä kaste», sanot. Kuinka niin?
SE ON KUITENKIN KASTE, ONPA ITSESSÄÄN OIKEA KASTE, MUTTA HE OTTAVAT SEN VÄÄRIN VASTAAN.


b) Sanat ovat puhutut
ja kaikki tehty, niinkuin kasteeseen kuuluu niin täydellisesti kuin jos uskokin olisi ollut mukana.
Kun nyt asia on oikea itsessään, niin ei täydy sitä uudistaa ja tehdä toistamiseen, vaikka se olisi väärin vastaanotettu.
Eroitettakoon vääryys, niin tulee kaikki oikeaksi ilman mitään uudistamista. ”Väärinkäytös ei muuta esineen olentoa; ilman olentoa ei voi väärinkäytöstä ollakaan”.
Jos usko tulee kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksikä sittenkin uudesti kastettaisiin, vaikka kaste aivan varmasti on oikein tapahtunut? Kastettuhan uskoo nyt, niinkuin kaste vaatii. EIHÄN USKO OLE KASTEEN TÄHDEN, VAAN KASTE USKON TÄHDEN. Kun usko tulee, on kaste saanut saatavansa, ja kasteen uusiminen on turhaa.

Tämän sanon sen vuoksi, että jos kasteen toistajat voisivatkin todistaa väitöksensä, ettei lapsilla ole uskoa (jota eivät voi), niin ei kuitenkaan sillä olisi voitettu enempää, kuin että oikea kaste, jonka Jumala on asettanut, ei ole oikein, vaan väärinkäyttämällä vastaan otettu. Mutta joka ei todista enempää kuin väärinkäytöstä, hän ei myöskään todista muuta, kuin että väärinkäytös on muutettava, mutta ei asian olemusta.
Sillä väärinkäytös ei muuta asian olemusta vääräksi.
Kulta ei tule oljeksi sentähden, että varas varastaa ja väärinkäyttää sitä; hopea ei tule paperiksi sentähden, että koronkiskuri vääryydellä sen anastaa.

Koska uudestikastajat näyttävät ainoastaan kasteen väärinkäytön, niin tekevät Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, kun uudistavat sekä kasteen että väärinkäytöksen.

Vaikka kuinka antaisivat uudestikastajien vääntää ja kääntää itseään, niin tekevät väärin, häväisevät ja tärvelevät Jumalan järjestyksen, nimittävät sen vääräksi kasteeksi ihmisten nurjuuden ja väärinkäytön tähden, vaikka eivät voi todistaa tätä ihmisten nurjuutta väärinkäyttöä.

Mutta heissä onkin TEKIJÄN PERKELE, joka teeskentelee uskoa, mutta tarkoittaakin töitä ja vie ihmisparat uskon nimellä ja muodolla luottamaan töihin.

Samaten tässäkin uudestikastajat hakevat työtä, että ihmiset siihen luottaisivat. Kun heidät siten kastetaan, niin on se muka oikein ja hyvin tehty.
Uskosta he eivät välitä ollenkaan, paitsi että muodon vuoksi kerskaavat siitä, sillä niinkuin ennen on sanottu, jos etukäteen olisivat varmat uskosta, niin eivät milloinkaan kastaisi yhtään ihmistä.
Jos he eivät luottaisi työhön, vaan täydellä todella katsoisivat uskoa, niin ei heidän tarvitsisi kastaa uudestaan, koska sama Jumalan sana, joka kerran on puhuttu ensi kasteessa, vielä yhäti pysyy samana, että he vielä myöhemminkin voivat uskoa siihen, jos tahtovat, ja vesikin on valettu heidän ylitsensä, että he myös sittemmin käsittäisivät sen uskossa, jos tahtovat.
Sillä jos toistavatkin sanat satoja kertoja, niin ovat ne kuitenkin samat sanat, jotka ovat puhutut ensi kasteessa, ja joilla ei ole voimansa siitä, että niitä moneen kertaan eli yhä uudestaan puhutaan, vaan siitä, että on käsketty niitä kerran puhumaan.

Tämä onkin yksi perkeleen oikeita mestariteoksia, että hän pakottaa kristityitä uskon vanhurskaudesta töiden vanhurskauteen; niinkuin hän myös ajoi galatalaiset ja korintolaiset töihin, vaikka he ensin, ( Gal. 5:7) uskoivat aivan oikein ja juoksivat hyvin Kristuksessa.
Samaten nytkin, sillä kun hän näki, että ihmiset evankeliumin kautta hyvin tunsivat ja oikein uskoivat Kristukseen, jonka kautta myös olivat vanhurskaita Jumalan edessä, niin hyökkää hän esiin ja tempaisee heidät sellaisesta vanhurskaudesta, niinkuin olisi se mitätön.

Täten se vie heidät kasteen toistamiseen, niinkuin muka parempaan vanhurskauteen, saaden sillä aikaan sen, että kieltävät entisen vanhurskauden, niinkuin muka kelvottoman, ja lankeavat väärään vanhurskauteen.

Mitä sanon? Me nykyajan ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja tulemme galatalaisiksi. Sillä joka antaa kastaa itsensä uudesti, hän peruuttaa työllä entisen uskonsa ja vanhurskautensa ja tekee ne synniksi ja kirotuksi.
Tämä on hirveätä! Aivan niinkuin Paavali sanoo, että galatalaiset ovat langenneet Kristuksesta, niin tekevät Kristuksen synninpalvelijaksi, jos antavat ympärileikata itsensä, Gal. 5:2.

Mutta saatana tekee tätä kaikkea meidän tähtemme, että saisi meidän oppimme epäluulon alaiseksi, niinkuin ei meillä olisikaan oikeata Henkeä ja oppia, kun emme ole muka oikein kastetut. Mutta hedelmästä puu tunnetaan, Matt. 7:17 - 18. Niin emme minkään lahkon joukossa näe sellaisia miehiä, jotka niin voimakkaasti käyttävät ja selittävät Sanaa kuin ne, jotka meidän puolella ovat Jumalan armosta; joka ei ole vähin Hengen lahjoista, 1. Kor. 12:10.
Niin myös näemme kasteenuusijoissa oikeita perkeleen hedelmiä,

Tällä on myöskin kumottu se, mitä he myös väittävät, että kaste on kelpaamaton, jos pappi eli kastaja ei ole uskonut. Sillä jos Pietarikin kastaa jonkun, niin ei kukaan taitaisi tietää, uskooko Pietari sillä hetkellä, tai epäileekö, sillä eihän kukaan voi nähdä hänen sydämeensä. Sanalla sanoen: se väitös on myös muinoin saattanut donatistit luopumaan lapsikasteesta ja kastamaan itsensä uudesti, kun näkivät, että muutamat saarnaajat ja kastajat olivat epäpyhiä. He yrittivät silloin perustaa kasteen ihmispyhyydelle, mutta Kristus perustaa sen sanalleen ja käskylleen.
Sepä kiusaa meidänkin hurskastelijoitamme, sakramentin vihollisia. Sillä vaikka sanovat totuuden ja Sanan pakoittavan heitä, niin valehtelevat kuitenkin, saamatta siitä tunnonhaavoja sekä myöskin paikottain itsestään ammentavat ja luulevat voivansa omalla pyhyydellään johtaa Kristuksen tuntemiseen, niinkuin olisi koko maailma varma siitä, että he itse ovat uskollisia ja pelkkää pyhyyttä, eivätkä näe olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin ne, joita niin ankarasti tuomitsevat ja kutsuvat syntisiksi, unohtaen siten malan omassa silmässään, Matt. 7:3.

c) Totta on, että kasteessa pitää uskoa,
mutta uskolle älköön annettako kastaa itseään. Toista on omata usko ja toista luottaa uskoon ja siis antaa kastaa itsensä siihen. Hän, joka antaa kastaa itsensä uskolle, ei ole ainoastaan epätietoinen, vaan myöskin epäjumalinen ja nurja kristitty; sillä hän luottaa ja rakentaa omalleen, nimittäin lahjalle, jonka Jumala on antanut hänelle, eikä ainoastaan Jumalan sanalle. Samoin joku toinen rakentaa ja luottaa väkevyyteensä, rikkauteensa, voimaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, jotka toki myöskin ovat lahjoja, ja jotka Jumala on antanut hänelle.

MUTTA JOKA KASTETAAN JUMALAN SANALLE JA KÄSKYLLE, NIIN VAIKKA EI USKOAKAAN OLISI, HÄNEN KASTEENSA ON KUITENKIN OIKEA JA VARMA,
sillä se tapahtuu siten, kuten Jumala on sen käskenyt tapahtua.
Vaikka ei se sitä uskotointa kastettua hyödytä hänen epäuskonsa tähden,; niin, ei se sentähden ole väärä, epätietoinen ja mitätön.
Jos kaikki olisi väärää ja mitätöntä, joka ei hyödytä epäuskoista, niin ei mikään pysyisi oikeana ja hyvänä.
Sillä on myöskin käsketty saarnaamaan evankeliumia koko maailmalle.

Uskoton kuulee sen, mutta ei se häntä hyödytä. Eikö sekään sentähden olisi evankeliumi tai olisiko se väärä evankeliumi? Jumala itse ei ole jumalattomalle hyödyllinen! Eikö hän sentähden ole Jumala?

KOSKA LASTENKASTE ON ALKUJAAN APOSTOLEISTA JA ON OLLUT EDELLEENKIN AINA APOSTOLIEN AJASTA ASTI, EMME VOI SITÄ LAKKAUTTAA,
vaan täytyy antaa sen olla, koska ei kukaan tähän saakka ole voinut todistaa, etteivät lapset usko kasteessa, tai että sellainen kaste on väärä. Ja jos olisinkin epätietoinen siitä, uskovatko he, niin täytyy minun kuitenkin omantuntoni tähden antaa kastaa heitä, koska on paljon parempi, että kaste tapahtuu lapsena, kuin että minä lakkauttaisin sen.
Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi (niinkuin me uskomme), JA MINÄ LAKKAUTTAISIN SEN, NIIN OLISIN MINÄ VASTUUSSA KAIKISTA NIISTÄ LAPSISTA, JOTKA KASTEEN PUUTTEESSA HUKKUISIVAT.
Sehän olisi hirveätä ja kauhistuttavaa.

Mutta jos se olisi väärin, se tahtoo sanoa, hyödytöntä, eikä auttaisi lapsia, niin ei olisi sillä syntiä tehty muuten, KUIN ETTÄ JUMALAN SANA OLISI TURHAAN PUHUTTU JA TURHAAN HÄNEN MERKKINSÄ ANNETTU. Mutta silloin en olisi vikapää siihen, että joku sielu hukkuisi, vaan ainoastaan siihen, että Jumalan sana ja merkki käytettiin turhaan.
Mutta sen Jumala minulle helposti antaisi anteeksi, koska minä tein sen tietämättäni ja siitä pelosta, etten muuttaisi sitä toiseksi, mitä se alusta saakka on ollut, varsinkaan kun en sitä millään sanalla olisi voinut todistaa vääräksi.

Mutta jos minulle todistamalla vakuutettaisiin, että lapsikaste on väärä, niin luopuisin siitä vastenmielisesti. Sillä sehän olisi samaa, kuin jos uskottomain joukossa turhaan saarnaisin Jumalan sanaa, jota minun pitääkin hänen käskynsä mukaan saarnata, vaikka kävisikin siten, kuten hän sanoo, Matt. 7:6. Antaisin koirille pyhää ja heittäisin helmiä sikojen eteen, sillä minkä minä sille voisin?

Tässä tahtoisinkin ennemmin tehdä syntiä siten, että saarnaisin turhaan, kuin siten, etten ollenkaan saarnaisi; sillä hyödyttömällä saarnaamisella en tulisi syypääksi sielujen hukkumiseen, mutta jos en saarnaisi, voisin saada syyn monen sielun hukkumiseen; niin, olisipa yhdessäkin jo liian paljon.

Näin sanon, että vaikka lasten usko olisikin epätietoinen, ei annettaisi varman kasteen mennä epävarman uskon tähden, koska emme me sitä ole keksineet, vaan saaneet sen sellaisena aina apostolien ajasta lähtien; sillä älköön mitään lakkautettako tai muutettako.

d) TOISEKSI ON ITSE KASTEEN OLEMUS SUURI TODISTE.
Ei mikään harhaoppi ole milloinkaan pysynyt salassa, vaan aina ja nopeasti, kuten Pietari sanoo, käynyt ilmeiseksi ja tuottanut itselleen äkillisen perikadon, ja niinkuin Paavali kertoo Jannesta ja Jambresta ja heidän kaltaisistaan, että heidän hulluutensa vihdoin kävi kaikille ilmi, 2. Tim. 3:8 - 9.

Jos siis lasten kaste ei olisi oikea, ei Jumala olisi antanut sen niin kauan menestyä, eikä pysyä niin yleisenä koko kristikunnassa ajasta toiseen; vaan olisi sen myös täytynyt ennen pitkää tulla paljastetuksi harhaopiksi kaikkein nähden. Ja siis se, että uudestikastajat nyt yrittävät lumota sen vääräksi, on vielä tekemättä, eivätkä he voikaan sitä harhaopiksi todistaa.

Samoin kuin Jumala on niin säätänyt, että kristityt koko maailmassa pitävät Raamattua Raamattuna, Isämeidän rukousta Isämeidän rukouksena, lapsen uskoa uskona, niin on HÄN MYÖSKIN VOIMASSA PITÄNYT LASTEN KASTEEN, EIKÄ OLE ANTANUT SEN TYHJÄÄN RAUETA.

Mutta samaan aikaan kaikki harhaopit, jotka ovat olleet nuorempia ja uudempia kuin lasten kaste, ovat rauenneet. Sellainen Jumalan ihmetyö osoittaa, että lastenkasteen täytyy olla oikea. Sillä sellaista ei Hän ole antanut tulla paavikunnan osaksi, joka sitä paitsi on uusi laitoskin,

Lue lisää

JATKUU

Mutta se on mahdotonta, sillä siten olisi tuo uskonkappale: ”Minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan”, väärä, koska lähes KAHDEN tuhannen vuoden ajalla on ollut melkein pelkkää lastenkastetta.
JOS SIIS LAPSIKASTE ON VÄÄRÄ, NIIN ON KRISTIKUNTA NIIN PITKÄN AJAN OLLUT ILMAN KASTETTA.

Mutta jos se on ollut ilman kastetta, niin ei se ole ollut oikea kristikunta, sillä oikea kristikunta on Kristuksen morsian, hänelle alamainen ja kuuliainen, ja sillä on hänen henkensä, sanansa, kasteensa, sakramenttinsa ja kaikki, mitä Kristuksella on.

Ellei lastenkaste olisi yleisesti omaksuttu koko maailmassa, vaan ainoastaan joissakin piireissä (kuten esim. paavikunnassa), silloin olisi uudestikastajilla ulkonainen muoto puolellaan
. Mutta koska lastenkaste on ollut käytännössä yli koko kristikunnan kaikessa maailmassa tähän päivään saakka, niin ei ole mitään ulkonaistakaan muotoa todisteena siitä, että se olisi väärä, vaan että sekin on vahva todiste siitä, että lapsikaste on oikea.

Edelleen sopii tähän nyt tuokin lause, jossa Paavali sanoo antikristuksesta, 2. Tess. 2:4, että hän asettaa itsensä Jumalan temppeliin.
Mutta se, mikä Jumalan temppeliksi kutsutaan, ei ole mikään harhauskoisten luola, vaan oikea kristikunta, jolla totuudessa on oikea kaste, siitä ei ole epäilystäkään.

Me emme näe, emmekä kuule mitään muuta kastetta kuin lasten kasteen. Kristus käskee antaa pienten lasten tulla hänen luokseen, Matt. 19:13 - 14, ja sanoo, että heidän on taivaanvaltakunta. Apostolit ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia, Ap. t. 16:15; 1. Kor. 1:16. Johannes kirjoittaa lapsille, 1. Joh. 2:14 - 0119 Johannes uskoi äitinsä kohdussa, Luuk. 1:24, kuten siitä jo ennen on todistukseksi mainittu.

f) UUDESSA LIITOSSA TEKEE JUMALA LIITTONSA KAIKKIEN PAKANAIN KANSSA EVANKELIUMIN KAUTTA JA ASETTAA KASTEEN MERKIKSI. KUKA VOI JÄTTÄÄ LAPSET POIS?

Jos nyt Vanha Liitto ja ympärileikkauksen merkki ovat tehneet Abrahamin lapset uskoviksi, niin että he olivat ja nimitettiin Jumalan kansaksi, niinkuin Hän sanoo; Minä olen sinun siemenesi Jumala, 1. Moos. 17:7; niin täytyy vielä paremmin tämä Uusi Liitto ja kasteen merkki olla niin voimakkaita ja tehdä niitä, jotka sen vastaan ottavat, Jumalan kansaksi.
Nyt käskee hän koko maailman sitä vastaan ottamaan. Tällä käskyllä, (koska ei ketään ole pois jätetty) kastamme me huoleti ja vapaasti jokaisen ketään eroittelematta, paitsi niitä, jotka sitä vastustavat, eivätkä tätä liittoa tahdo ottaa vastaan.
KUN ME KASTAMME JOKAISEN HÄNEN KÄSKYNSÄ MUKAAN, NIIN ANNAMME HÄNEN HUOLEHTIA SIITÄ, KUINKA KASTETUT USKOVAT. Me teemme sen, mitä olemme velvolliset tekemään, kun saarnaamme ja kastamme.

Jos ei meillä olekaan erityisiä lauseita, jotka puhuvat lasten kastamisesta, yhtä vähän kuin helläkään on sellaisia lauseita, jotka käskevät kastamaan vanhempia, niin on meillä kuitenkin käsky tarjota jokaiselle tuota yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta, ja tähän lukuun täytyy lastenkin olla luettuina. Me istutamme ja kastamme ja annamme Jumalan antaa kasvun, 1. Kor. 3:6.

Koska me tiedämme kasteen olevan jumalallisen asian, itse Jumalan säätämän ja käskemän, niin emme katso jumalattomien ihmisten väärinkäytöstä, vaan yksinkertaisesti Jumalan asetusta. Siten huomaamme, että kaste on itsessään pyhä, autuas; jalo, taivaallinen asia, joka pelolla ja vavistuksella on pidettävä kaikessa kunniassa, niinkuin kaikki muutkin Jumalan säännöt ja käskyt.

EIHÄN SE, ETTÄ MONET IHMISET VÄÄRINKÄYTTÄVÄT KASTETTA, OLE KASTEEN SYYTÄ, sillä silloinhan myöskin evankeliumia pilkattaisiin kuin joutavaa lörpötystä sentähden, että monet sitä väärinkäyttävät.

Vaikka joku ei olisikaan kastettu, mutta hän ei kuitenkaan sitä tietäisi, vaan uskoisi varmasti olevansa oikein ja hyvin kastettu, niin olisi kuitenkin tämä hänen uskonsa hänelle kylliksi; sillä niinkuin hän uskoo, niin se on hänellä Jumalan edessä, ja kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset, sanoo Kristus, Mark. 9:23.
SELLAISTAKAAN EI VOISI UUDESTI KASTAA VAARATTA HÄNEN USKOLLEEN.

Eikö paljoa vähemmin voida kastaa toistamiseen niitä, jotka varmasti tietävät olevansa kastetut; ovatpa he sitten Jumalan nimessä uskoneet tai eivät. Sillä uudestikastajat eivät voi olla varmat siitä, että heidän uudestikastamisensa on oikea, koska PERUSTAVAT SEN OMALLE USKOLLEEN, josta eivät kuitenkaan he voi tietää - ja vastaavat siis itse itsestään ja kasteestaan.

Se, joka on epätietoinen ja epäileväinen jumalallisissa asioissa, tekee syntiä ja kiusaa Jumalaa, ja se, joka opettaa epätietoista luuloa varman totuuden sijasta, valehtelee yhtä hyvin kuin sekin, joka julkisesti puhuu totuutta vastaan; sillä hän puhuu, mitä itsekään ei tiedä ja tahtoo kuitenkin pidettävän sen totuutena. - Mutta jos he tahtoisivat perustaa kasteensa Jumalan säännölle ja käskylle, niin pian havaitsisivat he, että heidän uudestikastamisensa enää olisi hyödyllistä eikä tarpeellista, koska Jumalan käsky jo on täytetty ensimmäisen kasteen kautta.

Sen lisäksi pilkkaavat he ja kieltävät Jumalan käskyn ja työn. Ensimmäinen kaste on Jumalan käsky ja se on täytetty sillä, että se on suoritettu. Mutta kun he kuitenkin sanovat, että se on väärä, niin mitä sillä muuta sanovat, kuin että Jumalan käskyt ja työt ovat väärät?
Tätä he myöskään eivät sano mistään muusta syystä kuin siitä, että tahtovat saada uskon kielletyksi ensi kasteessa, mutta eivät voi kuitenkaan saada sitä varmaksi. Toisin sanoen, epätietoisen luulon tähden he julkeasti ja hävyttömästi kieltävät ja pilkkaavat Jumalan käskyä ja työtä.
Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla.
Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, JUMALAN SANA VAI USKO? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, koska Jumalan SANA EI PERUSTU JA RAKENNU USKOLLE, VAAN USKO RAKENTUU JUMALAN SANALLE, ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen; mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti.
Sano minulle vielä, että jos jompikumpi näistä kahdesta muuttuu toiseksi, niin kumpiko sitten mahtanee muuttua: muuttumaton Sana vai muuttelevainen uskoko?
Eikö niin ole, että uskon pitää muuttua eikä Jumalan Sanan? Onhan se parempi, että JUMALAN SANA TEKEE TOISEN USKON (jos ei oikeata uskoa ennen ole ollut), KUIN ETTÄ USKO TEKEE SANAN TOISEKSI. Koska heidän nyt täytyy tunnustaa, että VIKA ENSIMMÄISESSÄ KASTEESSA, eli EI OLLUT JUMALAN SANASSA VAAN USKOSSA, ja että ei toista Sanaa, vaan toinen usko tarvitaan, niin miksi eivät ennemmin pidä huolta siitä, että toinen usko syntyy, ja anna Jumalan Sanan olla muuttelematta?
Jos Jumalan Sana ja sääntö kulkevat vääränä sentähden, että me emme oikein usko siihen; niin harvoin kai, tai ei milloinkaan, tulee oikea Sana julkisuuteen.

Jos he siis välttämättä tahtovat seurata omaa mieltänsä, niin olisi parempi, etteivät panisi toimeen kasteen toistamista VAAN USKON TOISTAMISEN, sillä kaste on Jumalan Sana ja sääntö, eikä tarvitse mitään toistamista tai toiseksi tulemista, mutta usko kai tarvitsee toiseksi tulemisen (jos ei sitä ole ollut). Sentähden he oikeudella olisivat uskontoistajia eikä kasteentoistajia, jos heillä olisikin oikeus kieltää uskoneensa ensikasteessa, jota oikeutta ei heillä kuitenkaan ole.
Koska siis uudestikastajat ovat varsin epävarmat asiassaan, jossa heidät huomataan myöskin valehtelijoiksi, kieltävät ja pilkkaavat Jumalan järjestystä ja sääntöä epätietoisessa valheluulossaan, kääntävät kaikki nurinpäin, PERUSTAVAT JUMALAN SANAN JA ASETUKSEN IHMISTYÖLLE JA USKOLLE, sekä katsovat kastetta ilman uskoa, ja siten toteen näytetään, että he ovat erehtyneitä, epävarmoja ja vääriä henkiä, niin pitää jokaisen hurskaan kristityn, jos mielii sielunsa autuutta, karttaa tarkoin heitä. Siihen lainatkoon Kristus, meidän Herramme, apunsa!

Martti Luther

33. KASTEEN KUNNIANARVOISESTA SAKRAMENTISTA.

1. Kasteen sisältö tarkoittaa sitä, että Jumalan armo kokonaan nielee vanhan ihmisen ja syntisen syntymän lihasta ja verestä, kuten pian saamme kuulla. Sen vuoksi meidän on toimittava kasteen sisällön mukaisesti ja annettava sen olla oikea ja täydellinen merkki.

2 Kaste on ulkonainen merkki ja tunnus, joka erottaa meidät kaikista kastamattomista ihmisistä. Siitä meidät tunnetaan oman ruhtinaamme Kristuksen kansaksi. Hänen lippunsa eli pyhän ristin alla me taistelemme taukoamatta syntiä vastaan.
Tässä pyhässä sakramentissa meidän on nähtävä kolme osaa: merkki, sisältö ja usko.

3. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa upotetaan ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on “uuden syntymän pesu”; juuri tässä pesussa me SYNNYMME UUDESTAAN ja uudistumme. Samoin sanoo myös Kristus (Joh. 3:3 - 5): “Ellette te synny uudestaan, (armon) vedestä ja Hengestä, niin te ette voi päästä sisälle taivaan valtakuntaan.”
Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.

4. Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.
Joka kastetaan, hänet tuomitaan kuolemaan, ikään kuin pappi kastaessaan sanoisi: “Katsohan, sinä olet syntinen liha, sen vuoksi minä Jumalan nimessä upotan sinut, ja hänen nimessään minä myös tuomitsen sinut kuolemaan, jotta sinun mukanasi kuolisivat ja tuhoutuisivat kaikki sinun syntisi.” Näin sanoo myös Paavali (Room. 6:4): “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Mitä pikemmin kasteen jälkeen ihminen kuolee, sitä pikemmin hänen kasteensa tulee täydelliseksi. Synti ei nimittäin täysin lakkaa niin kauan kuin se ruumis elää, joka on niin läpeensä synnissä siinnyt, että synti on tullut sen luonnoksi. Tästä sanoo profeetta (Ps. 51:7): “Katso, minä olen synnissä siinnyt, ja siveettömyydessä on äitini minua kohdussaan kantanut.” Ei siis ole mitään muuta neuvoa kuin että ihminen kuolee ja tuhoutuu synteineen päivineen. Kristityn ihmisen elämä on siis kasteesta alkaen aina hautaan asti pelkkää alkua autuaalle kuolemalle. Viimeisenä päivänä Jumala sitten luo hänet kokonaan uudeksi.

5. Myös kastevedestä nostaminen tapahtuu nopeasti. Sen sijaan kasteen sisältö, siis hengellinen syntyminen sekä armon ja vanhurskauden lisääntyminen, alkaa kyllä kasteessa, mutta se kestää aina kuolemaan asti, jopa viimeiseen päivään asti. Vasta silloin toteutuu lopullisesti kaikki se, mitä kasteesta nostaminen merkitsee. Silloin me nousemme ylös kuolleista, ylös synnistä ja kaikesta pahasta, silloin meidän ruumiimme ja sielumme puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti nostetaan ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.

6. Kasteen esikuvana oli jo muinoin Nooan vedenpaisumus, jossa koko maailma hukkui; ainoastaan Nooa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen säilyivät arkissa. Kaikkien maailman ihmisten hukkuminen on esikuva sille, että kasteessa synti hukutetaan. Kahdeksan ihmisen ja kaikenlaisten eläinten säilyminen arkissa taas merkitsee sitä, että kasteen kautta ihminen tulee autuaaksi, niin kuin Pietari (2. Piet. 2:5).

Kaste on vain paljon suurempi vedenpaisumus kuin tuo aiempi, joka hukutti ihmisiä ainoastaan yhden vuoden aikana. Kaste taas hukuttaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa aina Kristuksen syntymästä viimeiseen päivään asti. Kaste on armon vedenpaisumus, kun taas aiempi oli vihan vedenpaisumus, niin kuin psalmissa 29 julistetaan (Ps. 29:10): “Jumala antaa uuden, jatkuvan vedenpaisumuksen.” On varmaa, että paljon enemmän ihmisiä tullaan kastamaan kuin heitä vedenpaisumuksessa hukkui.

7. Edellisestä seuraa välttämättä, että ihminen, joka nousee kasteesta, on puhdas ja syytön mihinkään syntiin. On monia, jotka eivät ymmärrä tätä oikein. He arvelevat, ettei mitään syntiä enää ole, ja sen vuoksi he rupeavat laiskoiksi eivätkä välitä kuolettaa syntistä luontoaan. Samalla tavallahan monet menettelevät sen jälkeen, kun he ovat käyneet ripillä. Kuten jo edellä sanoin juuri tämän vuoksi on tarkasti tiedettävä ja ymmärrettävä, että meidän lihamme on koko elämämme ajan luonnoltaan paha ja syntinen.
Parantaakseen tämän pahuuden Jumala on päättänyt luoda sen kokonaan uudeksi ja toisenlaiseksi, kuten Jer. 18:4 – 6 käy ilmi.
Jos savenvalajan tekemä astia ei onnistunut, vaan meni pilalle, hän heitti sen takaisin savikasaan ja muovasi siitä sitten uuden astian, sellaisen kuin halusi. “Näin te olette minun kädessäni”, sanoo Jumala.
Ensimmäisessä syntymässä me emme onnistuneet, vaan menimme pilalle. Sen vuoksi hän heittää meidät takaisin maahan kuolemaan ja luo meidät uudestaan viimeisenä päivänä, niin että meistä tulee onnistuneita ja synnittömiä.
Jumala aloittaa tämän suunnitelmansa toteuttamisen kasteessa, joka merkitsee kuolemaa ja ylösnousemista viimeisenä päivänä, kuten jo edellä on sanottu. Siten siis sakramentin sisältö ja merkki saavat aikaan, että ihmisen synti alkaa kuolla ja että hän nousee ylös. Sakramentti on siis jo toteutunut, vaikka sakramentin vaikutus ei vielä olekaan toteutunut täydellisesti; eiväthän kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä ole vielä läsnä.

8. Sakramentaalisesti ihminen on siis täysin puhdas ja viaton, koska hänellä on Jumalan merkki eli kaste. Se osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet ja että hän voi myös kuolla armossa, nousta ylös viimeisenä päivänä ja elää iankaikkisesti puhtaana, synnittömänä ja viattomana. Sakramentin kannalta katsottuna on siis totta, että ihminen on synnitön ja viaton. Mutta koska tämä ei vielä ole lopullisesti toteutunut, ja koska ihminen elää syntisessä lihassa, niin hän ei vielä ole täysin synnitön eikä puhdas, vaan hän on vasta alkanut tulla puhtaaksi ja viattomaksi.

Ihmisen ikääntyessä alkavat hänen luonnolliset, synnilliset himonsa vaikuttaa; näitä ovat muun muassa viha, siveettömyys, lempi, ahneus ja ylpeys. Näitä ei olisi lainkaan, jos kaikki synnit olisi sakramentissa upotettu ja tuhottu, mutta kasteessa ne on ainoastaan tarkoitettu upotettavaksi kuolemassa ja ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä. Sen vuoksi Paavali ja hänen kanssaan kaikki pyhät valittavat (Room. 7:18), että he ovat syntisiä ja että synti asuu heidän luonnossaan, vaikka he ovatkin kastettuja ja pyhiä. Tämä johtuu luonnollisista synnillisistä himoista, jotka vaikuttavat niin kauan kuin me elämme.

9. Sinä ehkä kysyt: “Mitä hyötyä minulle on kasteesta, ellei se kokonaan hävitä eikä poista syntiä?” Tässä on nyt tarpeen ymmärtää ja tuntea kasteen sakramentti oikein. Kasteen sakramentti auttaa sinua siten, että Jumala itse yhdistyy sinun kanssasi ja tulee yhdeksi sinun kanssasi tämän armollisen ja lohdullisen liiton kautta.
Ensiksi sinun on jättäydyttävä kasteen sakramentin ja sen sisällön varaan, toisin sanoen sinun tulee toivoa, että kuolisit synteinesi ja tulisit uudeksi viimeisenä päivänä. Tätä sakramentti tarkoittaa, kuten jo on todettu. Jumala hyväksyy sinun toivosi, tuo sinut kasteelle, alkaa vähitellen luoda sinua uudeksi sekä vuodattaa sinuun armonsa ja Pyhän Henkensä, joka ryhtyy kuolettamaan luontoa ja syntiä sekä valmistamaan kuolemaan ja ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.

Toiseksi sinä tahdot pysyä tällaisena ja kuoletat yhä enemmän ja enemmän syntiäsi, niin kauan kuin elät aina kuolemaan asti. Myös tämän Jumala hyväksyy. Hän koettelee sinua koko elämäsi ajan monilla hyvillä teoilla ja monenlaisilla kärsimyksillä. Niiden avulla hän toteuttaa sen, mitä sinä olet toivonut kasteessa, nimittäin sen, että sinä tahdot päästä vapaaksi synnistä, kuolla ja nousta viimeisenä päivänä ylös uutena ja näin toteuttaa kastettasi.
Niinpä me voimmekin lukea ja nähdä, miten paljon Jumala sallii rakkaitten pyhiensä kärsiä ja joutua kidutettavaksi, jotta he mahdollisimman varhain kuoletettuina toteuttaisivat kasteen sakramentin, kuolisivat ja tulisivat uusiksi ihmisiksi. Ellei näin tapahdu emmekä me kärsi ja kohtaa koettelemuksia, niin paha luonto voittaa ihmisen ja riistää häneltä kasteen hyödyn. Näin ihminen lankeaa syntiin ja pysyy samana vanhana ihmisenä kuin ennenkin.

10. Niin kuin sinä näin yhdistyt Jumalaan, niin Jumala puolestaan antaa sinulle armonsa, yhdistyy sinuun eikä tahdo pitää sinua syyllisenä syntiin, joka kasteen jälkeen on jäänyt luontoosi. Hän ei tahdo kiinnittää huomiota syntiin eikä tuomita sinua sen vuoksi. Hän tyytyy ja mieltyy siihen, että sinä jatkuvasti yrität ja haluat kuolettaa niitä ja päästä niistä kuolemassasi eroon.
Vaikka siis pahat ajatukset ja himot heräävät ja vaikka sinä välistä tekisitkin syntiä ja lankeaisit, niin sakramentin ja yhdistymisen voimasta ne ovat pian olleet ja menneet, kunhan sinä vain nouset jälleen ylös ja palaat liittoon. Tästä puhuu myös Paavali Room. 8:1. Luonnollinen, paha ja syntinen taipumus ei kadota ketään, joka uskoo Kristukseen, kunhan hän ei vain noudata sitä eikä suostu siihen. Myös evankelista Johannes sanoo kirjeessään (1. Joh. 2:1 - 2): “Jos joku lankeaakin syntiin, meillä on puolustaja Jumalan luona, Jeesus Kristus, josta on tullut meidän syntiemme anteeksiantamus.”
Kaikki tämä tapahtuu kasteessa. Siinä meille annetaan Kristus.

11.. Ellei tätä liittoa olisi ja ellei Jumala laupiaasti katsoisi sormiensa läpi, silloin mitättömän pienikin synti tuomitsisi meidät. Jumalan tuomio ei nimittäin siedä mitään syntiä. Tämän tähden maan päällä ei ole suurempaa lohdutusta kuin kaste, jonka kautta me joudumme armon ja laupeuden tuomion alle. Se ei tuomitse syntiä, vaan karkottaa sen pois koettelemalla meitä monin tavoin.

Augustinus puhuu tästä : “Kasteessa synti annetaan kokonaan anteeksi, ei kuitenkaan siten, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, ettei sitä lueta meidän syyksemme.” On kuin hän sanoisi, että synti pysyy tosin kuolemaan asti meidän lihassamme ja vaikuttaa lakkaamatta. Mutta niin kauan kuin me emme suostu sen valtaan emmekä jää siihen, kaste hallitsee sitä, niin ettei se tuomitse eikä vahingoita meitä. Pikemminkin se päivä päivältä tuhoutuu yhä enemmän ja enemmän aina kuolemaan asti.
Sen vuoksi kenenkään ei pidä pelästyä, vaikka hän tunteekin pahaa himoa ja lemmenhalua, eikä tulla epätoivoiseksi, vaikka lankeaisikin. Sen sijaan hänen tulee ajatella kastettaan ja iloisesti lohduttautua sen avulla. Onhan Jumala siinä yhdistynyt häneen kuolettaakseen hänen syntinsä ja jättääkseen sen tuomitsematta, kunhan ihminen vain ei suostu sen valtaan eikä jää siihen. Meidän ei siis pidä antaa noiden myllertävien ajatusten ja himojen eikä edes lankeamisen johtaa meitä epätoivoon. Pikemminkin meidän tulee pitää niitä Jumalan kehotuksena ajatella omaa kastettamme ja sitä, mitä hän on siinä puhunut, jotta me huutaisimme avuksemme Jumalan armoa, harjoittautuisimme taistelemaan syntiä vastaan ja pyrkisimme jopa kuolemaan ja siten pääsemään eroon synnistä.

12.. Nyt on aika käsitellä sakramentin kolmatta kohtaa eli uskoa. Usko on lujaa luottamista kaikkeen tähän, nimittäin siihen, ettei sakramentti merkitse kuolemaa ja ylösnousemusta vasta viimeisenä päivänä, jolloin ihminen tulee uudeksi ja elää iankaikkisesti ilman syntiä, vaan että se varmasti jo alkaa vaikuttaa kaikkea tätä. Sakramentti yhdistää meidät Jumalan kanssa, niin että me tahdomme aina kuolemaan asti kuolettaa syntiä ja taistella sitä vastaan. Jumala puolestaan tahtoo varjella meitä ja kohdella meitä armollisesti eikä tuomita ankarasti, vaikka me olemmekin koko elämämme ajan syntisiä ja vasta kuolemassa tulemme puhtaiksi.

Sinä siis ymmärrät, että yhtäältä ihminen tulee kasteessa viattomaksi, puhtaaksi ja synnittömäksi, ja toisaalta hän silti pysyy täynnä monenlaisia pahoja taipumuksia. Hän on puhdas vain siinä mielessä, että hän on alkanut puhdistua. Tästä puhtaudesta hänellä on merkki ja liitto, joissa hänen on jatkuvasti puhdistauduttava. Niiden ansiosta Jumala ei tahdo lukea häneen vielä jäänyttä epäpuhtautta hänen syykseen. Hän on siis puhdas pikemminkin Jumalan armahtavaisuuden vuoksi kuin oman olemuksensa perusteella, niin kuin profeetta sanoo Ps. 32:1 - 2: “Autuaita ovat ne, joiden synnit ovat anteeksi annetut. Autuas on se ihminen , jonka syyksi Jumala ei lue hänen syntejään.”
Tällaista uskoa me tarvitsemme kaikkein kipeimmin, sillä se on kaiken lohdutuksen perusta. Jolla sitä ei ole, hän joutuu syntinsä vuoksi epätoivoon, sillä synti, joka jää meihin kasteen jälkeen, saa aikaan, ettei mikään hyvä teko ole puhdas Jumalan edessä. Sen vuoksi meidän on sumeilematta ja suoraan pitäydyttävä kasteeseen ja asetettava se kaikkea syntiä ja omantunnon syytöksiä vastaan. Nöyrästi meidän on sanottava: “Minä tiedän aivan hyvin, etten minä voi tehdä yhtään puhdasta tekoa. Mutta minut on kastettu, ja siinä Jumala, joka ei voi valehdella, on yhdistänyt minut itseensä. Hän ei lue minun syntiäni syykseni, vaan hän kuolettaa ja tuhoaa sen.”

13. Nyt me siis ymmärrämme, että kasteessa saamamme viattomuus perustuu yksinomaan Jumalan laupeuteen. Hän panee sen alulle, hän sietää kärsivällisesti syntiämme ja hän kohtelee meitä ikään kuin me olisimme synnittömiä. Tästä me myös ymmärrämme, miksi Raamattu nimittää kristittyjä laupeuden lapsiksi (Ef. 5:1), armon kansaksi ja Jumalan hyvän tahdon ihmisiksi (Luuk. 2:14). Hehän ovat kasteessa alkaneet puhdistua. Jumalan laupeuden vuoksi heitä ei tuomita, vaikka heissä vielä onkin syntiä. Kuolemassa ja viimeisenä päivänä he tulevat täysin puhtaiksi, kuten kaste ja sen merkki osoittavat.
Sen vuoksi on suuri erehdys, kun ihmiset luulevat tulleensa kasteessa täysin puhtaiksi. Tietämättömyydessään he eksyvät eivätkä kuoleta syntiään, koska he eivät tunnusta sen olemassaoloa. Näin he paatuvat ja mitätöivät kasteensa kokonaan. He turvautuvat vain pelkkiin ulkonaisiin tekoihin, vaikka juuri niissä ylpeys, viha ja muu luonnollinen pahuus heidän huomaamattaan vain vahvistuu ja yltyy.

Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Syntiä ja synnillistä taipumusta on pidettävä todellisena syntinä. Jumalan armon ansiota sen sijaan on, ettei se vahingoita meitä. Hän ei tahdo lukea sitä meidän syyksemme, kunhan me vain monin harjoituksin, teoin ja kärsimyksin taistelemme sitä vastaan ja viimein kuolemassa sen tuhoamme. Niiden ihmisten syntiä, jotka eivät näin tee, Jumala ei anna anteeksi, sillä he eivät toimi kasteen eivätkä sen velvoitusten mukaisesti ja lisäksi estävät Jumalan ja kasteen alkamaa työtä.

14.. Samanlaisia ovat myös ne, jotka luulevat, että he hyvitystöillä voivat hävittää syntinsä ja päästä siitä eroon. He ajautuvat lopulta niin pitkälle, etteivät enää välitä kasteesta — ikään kuin he eivät sitä tarvitsisikaan sen jälkeen, kun heidät kerran on nostettu ylös kastevedestä. He eivät tiedä, että kaste vaikuttaa voimallaan läpi koko elämän aina kuolemaan, jopa viimeiseen päivään saakka, kuten edellä on todettu. He haluavatkin keksiä toisen keinon syntien hävittämiseksi, nimittäin teot. Sen seurauksena heillä itsellään ja kaikilla heikäläisillä on huono, hämmentynyt ja horjuva omatunto; kuoleman hetkelläkin he ovat epätoivoisia. He eivät tiedä, mikä heidän asemansa Jumalan edessä on. He ovat siinä käsityksessä, että he synnin vuoksi olisivat menettäneet kasteensa ja ettei siitä enää olisikaan hyötyä. Varo tällaista harhaa oman henkesi tähden.
Jos siis joku on langennut syntiin, hänen tulee kaikin voimin ajatella omaa kastettaan ja sitä, että Jumala siinä on yhdistynyt häneen ja antanut kaikki synnit anteeksi, kunhan hän vain kuolemaansa saakka tahtoo taistella niitä vastaan. Tämän totuuden ja tämän Jumalan liiton varassa meidän on iloisesti ja rohkeasti elettävä. Silloin kaste näyttää jälleen voimansa ja vaikutuksensa, silloin sydän tulee jälleen rauhalliseksi ja iloiseksi, ei omien tekojensa eikä hyvitystekojensa, vaan Jumalan laupeuden ansiosta, jonka hän kasteessa on luvannut pitää iankaikkisesti.

Tässä uskossa meidän on siis lujasti pysyttävä, niin että vaikka koko luomakunta ja synti kaikkinensa hyökkäisi meidän kimppuumme, me kuitenkin riipumme siinä kiinni. Joka sallii sen, että hänet pakotetaan eroon tästä uskosta, hän väittää, että Jumala on valehdellut sitoutuessaan kasteen sakramenttiin.

15. Tätä uskoa perkele vastustaa kaikkein kiivaimmin. Jos hän sen onnistuu kumoamaan, niin hän on saavuttanut voiton. Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin, ikään kuin pappi sanoisi synninpäästössä: “Etkö huomaa, että Jumala on antanut sinulle syntisi anteeksi nyt kuten hän myös kerran kasteessa lupasi ja kuten minä nyt hänen käskystään käytän avainten valtaa. Näin sinä jälleen pääset osalliseksi kasteen vaikutuksesta ja olemuksesta.”
Jos uskot sen, se on sinun. Jos epäilet, olet hukassa.

Näin me havaitsemme, että synti tosin estää kasteen toteutumista, nimittäin synnin anteeksiantamista ja kuolettamista, mutta yksin epäusko tekee kasteen vaikutuksen tyhjäksi. Usko taas poistaa nämä sen vaikutusta haittaavat esteet. Kaikki siis riippuu uskosta.
Haluan sanoa mahdollisimman selvästi, että on eri asia antaa synti anteeksi kuin päästä synnistä eroon tai ajaa se pois. Usko saa synnit anteeksi, vaikkei niitä olekaan kokonaan ajettu pois. Synnin pois ajaminen on taistelemista sitä vastaan ja viimein kuolemista. Siinä synti lopullisesti tuhoutuu. Mutta molemmat, sekä syntien anteeksiantaminen että niiden pois ajaminen, ovat kasteen vaikutusta. Niinpä apostoli kehottaa heprealaisia panemaan pois heihin kietoutuneen synnin, vaikka he ovatkin kastettuja ja heidän syntinsä on annettu anteeksi (Hepr. 12:1).

Kun minä uskon, ettei Jumala lue syntiä minun syykseni, silloin kaste vaikuttaa varmasti ja synti on anteeksi annettu, vaikka se suureksi osaksi vielä onkin todellisuutta. Tämän jälkeen seuraa niiden pois ajaminen kärsimyksellä ja kuolemalla jne. Tämä on se uskonkohta, jossa me tunnustamme: “Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen” jne. Tämä kohta tarkoittaa erityisesti kastetta, jossa syntien anteeksiantaminen tapahtuu, kun Jumala yhdistyy meihin. Sen vuoksi tätä anteeksi antamista ei pidä epäillä.

16. Tästä seuraa, että kaste muuttaa kaikki kärsimykset ja varsinkin kuoleman hyödylliseksi avuksi, niin että niiden on pakko palvella kasteen vaikutusta eli synnin kuolettamista. Toisin ei voi käydäkään. Joka tahtoo toimia kasteensa mukaisesti ja päästä eroon synnistä, hänen täytyy kuolla. Synti puolestaan ei halua kuolla ja sen vuoksi se tekee kuoleman niin katkeraksi ja julmaksi. Tällä tavalla Jumala on niin armollinen ja voimallinen, että synti, joka on aiheuttanut kuoleman, ajaa itsensä pois omalla voimallaan eli kuolemalla.
On monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tullakseen hurskaiksi, ja he myös puhuvat toiveestaan olla hurskaita. Ainoa tie tai tapa tulla hurskaaksi on kaste ja kasteen vaikutus eli kärsiminen ja kuoleminen. Elleivät he tätä halua, se on merkki siitä, etteivät he oikein tiedä, mistä on kysymys eivätkä he aiokaan tulla hurskaiksi.

Kaste saa aikaan sen, että tämän elämän vaivattomuus, mukavuus ja nautinto ovat kaikille kastetuille pelkkää myrkkyä. Ne näet estävät kastetta vaikuttamasta eivätkä ne opeta ketään kärsimään, kuolemaan mielellään, pääsemään vapaaksi synnistä ja elämään kasteen mukaisesti. Pikemminkin ne vain lisäävät rakkautta tähän elämään, kauhua iankaikkista elämää kohtaan, kuoleman pelkoa ja haluttomuutta ajaa synti pois.

17.Jumala on antanut jokaiselle pyhälle oman erityisen tavan ja armon, jolla kukin noudattaa omaa kastettaan. Mutta kasteen ja sen sisällön hän on asettanut kaikille yhteiseksi ohjeeksi. Jokaisen tulee omassa säädyssään koetella itseään ja etsiä ne tavat, joita noudattamalla hän parhaiten toteuttaa kastettaan; kuolettamalla syntiä ja kuolemalla Kristuksen taakka tulee kevyeksi ja suloiseksi. Sitä ei pidä kantaa ahdistuneena eikä murheellisena, niin kuin Salomokin sanoo (Saarn. 10:15): “Tyhmien teot kiduttavat heitä itseään, sillä he eivät tunne tietä kaupunkiin.” Nämä ihmiset tuskaantuvat samalla tavalla kuin ne, jotka haluavat päästä kaupunkiin, mutta eivät löydä tietä. Heidän koko elämänsä ja toimintansa muuttuu katkeraksi, eivätkä he siltikään saa mitään aikaan.

18 .Mutta valitettavasti me olemme unohtaneet kasteen ja sen sisällön, siinä antamamme lupaukset sekä sen, miten meidän on sen mukaan elettävä ja päästävä sen päämäärään. Samalla tavalla me olemme unohtaneet myös oman tiemme ja säätymme. Hädin tuskin me enää tiedämme, mitä varten nämä säädyt on asetettu ja miten niissä kasteen täyttämiseksi on elettävä. Niistä on tullut yhtä ylpeilyä ja jäljelle on jäänyt pelkkä ulkokuori, kuten Jesaja sanoo (Jes. 1:22): “Sinun hopeasi on muuttunut kuonaksi ja sinun viinisi on laimentunut vedeksi.” Jumala armahtakoon meitä. .


19.. Koska siis kasteen pyhä sakramentti on näin suuri, armollinen ja lohdullinen asia, meidän on vakavasti pidettävä huolta siitä, että me sydämestämme ja iloisesti aina kiitämme siitä Jumalaa sekä ylistämme ja kunnioitamme häntä. Minä pelkään, että me olemme kiittämättömyydellämme ansainneet sokeutemme ja tulleet arvottomiksi tuntemaan noin suurta armoa. Koko maailma on ollut ja on täynnä kastetta ja Jumalan armoa, mutta meidät on harhautettu luottamaan omiin ahdistaviin tekoihimme.

Mutta kun me kuulemme, että hän kasteen liitossa ottaa meidät syntiset luokseen, armahtaa meidät ja puhdistaa meidät joka päivä, ja kun tämän lujasti uskomme, silloin sydämen on pakko tulla iloiseksi, rakastaa Jumalaa ja kiittää häntä. Niinpä hän sanoo profeetan välityksellä (Mal. 3:17): “Minä tahdon armahtaa teitä niin kuin isä lastaan.” Sen vuoksi meidän on kiitettävä korkeasti ylistettyä majesteettia, joka osoittaa olevansa näin armollinen ja laupias meitä surkeita ja kirottuja matoja kohtaan. Häntä ja hänen tekoaan meidän on ylistettävä ja kunnioitettava.

20.. Samalla meidän on kuitenkin varottava itseämme, ettei väärä varmuus saa meitä valtaansa ja pane meitä puhelemaan näin: “Jos kerran kaste on niin armollinen ja suuri asia, ettei Jumala lue meidän syntejämme syyksi ja että kaikki heti synnin jälkeen muuttuu kasteen voimasta helpoksi, niin minäpä tahdon nyt elää ja toimia oman tahtoni mukaan. Joskus myöhemmin tai vaikkapa kuoleman hetkellä ajattelen kastettani ja vetoan Jumalan liittoon. Silloin minä noudatan kastettani.”
Kaste on todella niin suuri asia, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, kun sinä vain käännyt pois synneistäsi ja vetoat kasteen liittoon. Mutta jos sinä röyhkeästi ja kevytmielisesti teet syntiä ja ylpeilet armolla, niin varo, ettei tuomio kohtaa sinua jo ennen kuin ehdit kääntyä pois synneistäsi. Vaikka silloin haluaisitkin uskoa ja luottaa kasteeseen, sinun ahdistuksesi voi, Jumalan sallimuksesta, olla niin suuri, ettei uskosi ehkä enää kestä. Jos kerran ne, jotka eivät tee syntiä tai lankeavat pelkästä heikkoudesta, vain hädin tuskin kestävät, niin miten käy sinun röyhkeydellesi, joka kiusaa ja pilkkaa armoa?

Eläkäämme siis Jumalan pelossa, jotta lujassa uskossa voisimme säilyttää hänen armonsa rikkauden ja iloisesti kiittäisimme hänen laupeuttaan aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Martti Luther
34. UUDESTIKASTAMISESTA.

Martti Lutherin kirje kahdelle papille

Vaikka Kristus arvostelikin juutalaisten fariseusten ja kirjanoppineiden väärinkäytöksiä, hän ei silti hylännyt kaikkia heidän tapojaan ja opetuksiaan, (Matt. 23:3). Me taas tunnustamme, että paavikunnassa on paljon hyvää ja kristillistä.
Me tunnustamme, että paavikunnassa on oikea pyhä Raamattu, oikea kaste, oikea alttarin sakramentti, oikeat syntien anteeksiantamisen avaimet, oikea saarnavirka, Isä meidän -rukous, kymmenen käskyä ja uskontunnustus.
“Miksi sinä nyt noin liehittelet paavia?” Onko se muka liehittelyä, kun sanon, mitä paavilla ja meillä on yhteistä?

Paavali (2. Tess. 2:4): “Antikristus istuu Jumalan temppelissä.” Jos siis paavi, niin kuin minä uskon, on oikea antikristus, niin ei hän suinkaan istu eikä hallitse missään perkeleen tallissa, vaan Jumalan temppelissä. Voit olla varma, ettei hän istu siellä, missä on pelkkiä perkeleitä ja epäuskoisia ja mistä Kristus ja kristikunta ovat poissa. Hänen kuuluu nimittäin olla vastakristus, ja sen vuoksi hänen täytyy olla kristittyjen keskuudessa. Ja koska hän istuu ja hallitsee siellä, hänen vallassaan täytyy olla kristittyjä. Eihän Jumalan temppeliksi kutsuta kivikasaa, vaan pyhää kristikuntaa, jota hän hallitsee, 1. Kor. 3:17.

Me emme siis ole sellaisia hurmahenkiä kuin nuo lahkolaiset, niin että luopuisimme kaikesta, mitä paavilla on hallussaan. Sillä silloin me luopuisimme myös kristikunnasta eli Jumalan temppelistä ja kaikesta, minkä se on saanut Kristukselta. Sen sijaan me taistelemme ja vastustamme paavia sen vuoksi, ettei hän pitäydy niihin kristikunnan aarteisiin, jotka hän on perinyt apostoleilta, vaan asettaa niiden rinnalle ja yli kaikenlaisia perkeleen lisäyksiä. Hän ei käytä näitä aarteita Jumalan temppelin hyväksi, vaan sen häviöksi.

Tällaisen tuhon keskellä Kristus kuitenkin pitää kristikuntansa pystyssä, aivan kuten hän suojeli Lootia Sodomassa. Tästä Pietari todistaa (1. Piet. 2:6). Molemmat siis säilyvät. Antikristus istuu perkeleen temppuineen Jumalan temppelissä, ja silti samaan aikaan Jumalan temppeli Kristuksen varjeluksen voimasta on ja pysyy Jumalan temppelinä

Sen vuoksi uudestikastajat ja hurmahenget puhuvat joutavia, kun he sanovat: “Se mikä on peräisin paavilta, on väärää”, tai: “Koska paavikunnassa toimitaan tuolla tavalla, niin me kyllä toimimme toisin.” Sanomalla näin he haluavat todistaa olevansa antikristuksen suuria vastustajia. He eivät kuitenkaan huomaa, että näin he itse asiassa vain kaikin tavoin tukevat häntä, vahingoittavat suuresti kristikuntaa ja pettävät itseään. Sen asemesta heidän olisi autettava meitä hylkäämään väärinkäytökset ja lisäykset.

KASTE ON SELLAINEN JUMALAN TEKO, jota ei kukaan ihminen ole keksinyt, vaan joka on Jumalan asettama ja evankeliumin todistama. Toiseksi, sinulla on ihmisiä, jotka todistavat sinut kastetuksi, eikä kukaan voi väittää vastaan eikä todistaa päinvastaista. Kaste saa aikaan sen, että sinut luetaan kristittyjen joukkoon ja että sinä tulet osalliseksi sakramentista ja kaikista kristittyjen oikeuksista. Näin ei tapahtuisi, ellei sinua olisi kastettu.
Kaikki tämä todistaa selvästi sinun kasteestasi. Koko maailma nimittäin tietää ja näkee, että jokainen kastetaan lapsena. Joka siis ei halua uskoa tähän kaikkeen, hän kieltäytyy uskomasta itseensä Jumalaan, sillä Jumala itse sanoo, että kahta todistajaa tulee uskoa (5. Moos. 19:15; Matt. 18:16). Tällaisia todistajia hän ei milloinkaan rankaise, vaikkei hän muuten jätäkään rankaisematta eikä häpäisemättä vääriä todistajia.
Näin on mielestäni riittävästi osoitettu, ettei kenenkään tarvitse epäillä kastettaan, vaikkei hän tietäisikään siitä mitään. Joka ei tahdo sitä uskoa, hän tekee syntiä Jumalaa vastaan. Sillä hän on paljon varmempi kasteestaan kristittyjen todistuksen perusteella kuin jos hän itse olisi sen nähnyt.

Kasteenuusijat perustavat käsityksensä tähän raamatunlauseeseen: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” (Mark. 16:16) Tästä he haluavat päätellä, ettei ketään pidä kastaa, ellei hän sitä ennen usko. Mielestäni he syyllistyvät näin aika suureen ylimielisyyteen. Sillä jos he haluavat noudattaa tällaista mielipidettä, niin he eivät voisi kastaa ennen kuin he varmasti tietävät, että kastettava uskoo. Mutta miten ja milloin he luulevat pääsevänsä siitä selville? Onkohan heistä tullut jumalia, niin että he voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko nämä vai eivät?

Jos he eivät siis tiedä, uskovatko ihmiset, niin miksi he sitten kastavat, vaikka he niin kiivaasti vaativat, että uskon täytyy edeltää kastetta? Eivätkö he siis kastaessaan toimi itseään vastaan, sillä eiväthän he tiedä, onko kastettavalla uskoa vai ei? Joka perustaa kasteen uskon varaan ja silti kastaa umpimähkään eikä ole varma, uskooko kastettava, hän menettelee yhtä huonosti kuin se, joka kastaa ilman uskoa. Sillä epäusko ja epävarma usko ovat yksi ja sama asia. Molemmat ovat yhtä lailla vastoin tätä lausetta “joka uskoo”. Se nimittäin puhuu varmasta uskosta, joka kastettavalla pitää olla.
Mutta sinä ehkä sanot, että hän kyllä tunnustaa uskovansa. Rakas ystävä, jätä tuollaiset tunnustamiset. Teksti ei sano “joka tunnustaa”, vaan “joka uskoo”. Hänen tunnustuksensa voit toki kuulla, mutta hänen uskostaan et tiedä mitään. Omilla järkeilyilläsi et voi noudattaa tätä raamatunkohtaa, ellet myös tiedä että hän uskoo. Kaikki ihmiset ovat näet valehtelijoita, ja Jumala yksin tuntee sydämet.

Joka siis haluaa perustaa kasteen kastettavien uskon varaan, hänen ei enää milloinkaan pidä kastaa yhtään ihmistä. Sillä vaikka sinä kastaisit ihmisen sata kertaa päivässä, et silti yhdelläkään kerralla tietäisi, uskooko hän. Mihin sinä oikein pyrit tuolla uudestikastamisellasi? Sinähän toimit itseäsi vastaan, kun kastat, vaikket voi olla varma kenenkään uskosta ja vaikka samalla opetat, että uskon on varmasti oltava läsnä. Näin tämä raamatunlause “joka uskoo” kumoaa väkevästi heidän uudestikasteensa, koska se puhuu varmasta uskosta. He taas perustavat uudestikasteensa epävarman uskon varaan eivätkä vähääkään välitä tästä lauseesta.

Samaa minä sanon myös sellaisesta kastettavasta, joka perustaa kasteensa oman uskonsa varaan tai ottaa sen vastaan oman uskonsa nojalla. Ei hänkään ole omasta uskostaan varma. Minun mielestäni sellainen mies, joka tänään antaa kastaa itsensä uudestaan, on samanlainen kuin se, joka kiusaa itseään kuvittelemalla, ettei hän lapsena olisikaan uskonut. Annahan olla, perkele tulee huomenna, kiusaa hänen sydäntään ja kuiskuttelee hänen korvaansa: “No nyt vasta minä tunnen uskovani oikein, eilen en varmaankaan uskonut oikein. Kyllä minun nyt täytyy tulla kastetuksi kolmannen kerran, toisesta kasteesta kun ei ollut mihinkään.” Arveletko, ettei perkele pysty tähän? Opihan tuntemaan hänet paremmin, hyvä ystävä, sillä hän pystyy enempäänkin.
Jos siis perkele pystyy ahdistamaan kolmatta kastetta, niin aivan varmasti myös neljättä ja kaikkia seuraaviakin (näin hän todella aikoo tehdä).
Mitähän tästäkin tulee? Ei mitään muuta kuin jatkuvaa ja loputonta kastamista.
Kaikki tämä on yhtä tyhjän kanssa. EI KASTAJA EIKÄ KASTETTAVA VOI VARMUUDELLA PERUSTAA KASTETTA USKON VARAAN. Siten tämä raamatunlause on paljon väkevämpi heitä kuin meitä vastaan.

Jos he ymmärryksensä mukaan tahtovat noudattaa tätä lausetta “joka uskoo”, niin heidän pitäisi paljoa ennemmin kirota uudestikaste kuin ensimmäinen kaste. Ei kastaja eikä kastettava voi kestää omien mielipiteittensä varassa, sillä molemmat ovat epävarmoja uskosta tai ainakin ovat jatkuvassa vaarassa ja ahdistuksessa.
Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause “joka uskoo” ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano “joka tietää uskovansa” eikä “jos tiedät, että hän uskoo”, vaan “joka uskoo”. Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.

Kun me siis kristikunnan alusta alkaen olemme noudattaneet tätä tapaa kastaa lapsia ja kun kukaan ei pätevin eikä varmoin perustein voi osoittaa, ettei heillä ole ollut uskoa, niin ei tätä tapaa pidä muuttaa eikä rakentaa millekään epävarmalle perustukselle.
Sillä jos halutaan muuttaa tai kumota jotakin, mikä on vanhastaan ollut tapana, niin on pitävästi todistettava, että tuo tapa on vastoin Jumalan sanaa. Muuten pätee Kristuksen sana: “Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme.” (Mark. 9:40)

Kasteenuusijat sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.
Mutta meillä on Raamattu, joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukaan eikä heillä olekaan järkeä. Niinpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (Ps. 106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman henkeä ja uskoa.
Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita. Kristuskin sanoo Matt. 19:14, että taivaan valtakunta kuuluu pikkulapsille. Myös pyhä Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi (Luuk. 1:41), mutta silti olen sitä mieltä, että hän on voinut uskoa.

Sinä ehkä sanot, että Johannes oli erikoisasemassa, eikä häneen vetoamalla voida osoittaa, että kaikki kastetut lapset voivat uskoa. Minä vastaan kyllä, kunhan vain maltat odottaa hetkisen. Enhän ole vielä ehtinyt todistaa, että lapset uskovat. Minä todistan nimittäin ensin sen, että sinun perustelusi uudestikastamiselle on väärä ja epävarma, koska et voi todistaa, että lapsilla ei voi olla uskoa. Sillä koska Johanneksella oli usko, vaikkei hänellä ollutkaan puhetaitoa eikä järkeä, niin kumoutuvat sinun perustelusi sille väitteelle, etteivät lapset saata uskoa. Ei siis ole Raamatun vastaista sanoa, että lapsi uskoo, kuten pyhän Johanneksen esimerkki osoittaa. Jollei siis ole Raamatun vastaista vaan sen mukaista sanoa, että lapset uskovat, niin täytyy sinun väitteesi, että lapset eivät voi uskoa, olla vastoin Raamattua. (Raamatun esimerkkiä siitä, että lapsella ei voi olla uskoa ei ole)
Tämän halusin sanoa ensin.

Kuka on saanut sinut niin varmaksi siitä, etteivät kastetut lapset usko, kun minä kerran todistan, että he voivat uskoa? Mutta jos olet epävarma, miksi sitten niin uhkarohkeasti mitätöit ensimmäisen kasteen, vaikka et tiedä etkä voikaan tietää, että se olisi mitätön?
Entä jos kaikki lapset kasteessa eivät ainoastaan voi uskoa, vaan myös uskovat samalla tavalla kuin Johannes äitinsä kohdussa? Emmehän me voi kieltää, että juuri sama Kristus on läsnä kasteen hetkellä ja kasteessa. Onpa kastajanakin hän itse, joka kerran äitinsä kohdussa tuli Johanneksen luo. Nyt hän puhuu kasteessa juuri samalla tavalla papin suulla kuin hän silloin puhui äitinsä suulla. Koska hän siis nyt on läsnä, puhuu ja kastaa itse, miksei myös usko ja henki tulisi hänen puheensa ja kastamisensa kautta lapseen samalla tavalla kuin se silloin tuli Johannekseen? Onhan nimittäin puhuja ja tekijä yksi ja sama silloin ja nyt, ja vastakin, kuten hän Jesajan kautta sanoo: “Hänen sanansa ei palaa tyhjänä takaisin.” (Jes. 55:11)

NÄYTÄ NYT SINÄ VUOROSTASI YKSI AINOA RAAMATUNLAUSE, JOKA TODISTAISI, ETTEIVÄT LAPSET VOI USKOA KASTEESSA.
Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu; sehän ei olekaan tärkeää.
Tämän lisäksi Kristus käskee Matteus 19:14 meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano “sallikaa nöyrien”, vaan “sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni”, eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.
Kun Kristus sanoo: “Sen kaltaisten on taivaan valtakunta”, tai Matt. 18:14: “Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot”, silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.

Muutamat tahtovat tehdä tämän tekstin voimattomaksi sanomalla, että juutalaisten lapset olivat ympärileikattuja. Sen vuoksi he olivat pyhiä ja näin heidät voitiin tuoda Kristuksen luo. Meidän lapsemme taas ovat pakanoita. Minä vastaan: Entä jos niiden pikkulasten joukossa, jotka tuotiin Kristuksen luo, oli myös tyttölapsia, joita ei oltu ympärileikattu? Hänen luokseen tuotiin varmasti kaikenlaisia pikkulapsia. Koska tässä ei erikseen puhuta pelkästään pojista, niin me emme voi sulkea tyttöjä pois. Kysymys on siis pikkulapsista, sekä tytöistä että pojista. He ovat autuaita, eivät ainoastaan ympärileikkauksen perusteella, vaan myös sen vuoksi, että he nyt tulevat Kristuksen luokse ja näin siirtyvät vanhasta liitosta uuteen, hänen sanansa mukaisesti: “Sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta.” Hänen sanojensa mukaan Jumalan valtakunta kuuluu niille lapsille, jotka näin tulevat hänen luokseen. Sillä Kristuksen luokse tuomisen ja tulemisen kautta he tulevat niin pyhiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heidät ja antaa heille valtakunnan.

Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste.
Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.
Psalmi 77 (Ps. 106:37) puhuu kiistatta tyttölapsista ja ympärileikkaamattomista, kun se kertoo, että juutalaiset uhrasivat tyttäriään Kanaanin epäjumalille. Silti heidän vertaan sanotaan viattomaksi. Samoin Mooses käski (3. Moos. 12:5) uhrata Jumalalle puhdistus- ja sovitusuhreja myös tyttölasten puolesta. On selvää, että vain poikalapset joutuivat kärsimään ympärileikkauksesta, mutta tyttölapset tulivat silti osallisiksi sen lupauksen voimasta, jonka Jumala antoi Aabrahamille Genesiksen 17. luvussa (1. Moos. 17:7): “Minä olen sinun jälkeläistesi Jumala, ja ympärileikkaus olkoon liitto minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä.” Myös tyttölapset ovat varmasti Aabrahamin jälkeläisiä, ja tällaisen raamatunlauseen nojalla Jumala on myös heidän Jumalansa, vaikkei heitä olekaan ympärileikattu niin kuin poikalapset.

Jos he siis uskovat, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta ottaa omikseen sekä pojat että tytöt ja on heidän Jumalansa, niin miksei hän sitten ottaisi omikseen meidän lapsiamme kasteen liiton kautta. Onhan hän Room. 3:29 luvannut myös meille, ettei hän ole vain juutalaisten, vaan myös pakanoiden ja erityisesti kristittyjen ja uskovien Jumala. Jos siis poikien ympärileikkaus auttoi sekä poikia että tyttöjä niin, että heistä tuli Aabrahamin uskon tähden Jumalan kansa, jonka perillisiä he olivat, niin miten paljon enemmän kaste nyt auttaa jokaista tulemaan Jumalan kansan jäseneksi Kristuksen ansion tähden, jonka luokse heidät tuodaan ja jotka hän siunaa. Tällä kaikella haluan osoittaa, miten epävarmoja uudestikastajien perustelut ovat ja miten röyhkeästi he silti niihin nojaavat.
Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: “Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni” jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!
Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.

Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: “Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen.” Heidän on myös perusteltava väitteensä.

Sinä sanot ehkä: “Kaste on väärä.” Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.

Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?
Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?

Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä, jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.

Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen “joka uskoo” omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: “Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan.” Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: “Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran.” Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: “Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha.” Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta “joka uskoo”. Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?

Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?
Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella “joka uskoo” narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.

Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.
Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.

Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.
Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.
Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.

Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät — kuten edellä olen jo sanonut — voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.
Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.
Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).
Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.

Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).
Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.

Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.

Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskov

pysy kärryillä kirjoitti:

21.   KASTEESEEN LIITTYVÄ OPETUS.

Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin opettamisen eli saarnaamisen ja kastetuksi tulemisen. Kaste näet annetaan vain yhden ainoan kerran, mutta opetus ja saarna on se parhain, jonka alituisesti on oltava käynnissä.

Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste.
Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa.

On kiinnitettävä huomio sanaan eli opetukseen eikä tarkattava ihmistä, sitä, uskooko hän varmasti; siinä, missä sana on, on kastekin annettava, niin nuorelle kuin vanhallekin.
Eihän sinun asiaksesi ole jätetty ihmisen sydämeen katsomista, sitä, uskooko ken vai eikö usko, eikä se ole mahdollistakaan, se olkoon yksin Kristuksen asiana.
Eihän meidän asiamme ole myöskään tarkata sitä, kuinka kukin uskoo, ja kuka omaksuu sanan ja kuka ei. Eikä käy päinsä, ettet ryhdy saarnaamaan, ennenkuin etu käteen tiedät, kuka ottaa vastaan ja uskoo, sillä siinä tapauksessa et voi koskaan mitään saarnata.

Samoin et myöskään kastetta toimittaessasi saa odottaa, kunnes varmistut siitä, kuka uskoo ja kuka ei, vaan tarkkaa sitä, viljelläänkö ja kuullaanko sanaa ja anotaanko kastetta; silloin on velvollisuutesi suorittaa kaste sekä nuorille että vanhoille.
Siinä näet, missä sana, pääasia, on oikeassa käytössä, kaikki muukin on oikeassa käytössä, mutta päinvastoin siinä, missä sana eli opetus ei ole oikea, kaikki muukin on turhaa: ei siinä ole uskoa eikä Kristusta.
Sana sen sijaan tuopi ja antaa meille kaiken, sakramentin vaikutuksineen, omantunnon lohdutuksen ja itse Kristuksen, sillä hänen väkensä ja valtansahan tässä on kysymyksessä, niinkuin 110. psalmi (Ps. 110:2. jae) puhuu hänen “valtansa” eli valtakuntansa valtikasta, ja Paavali, Room. 3:16. jakeessa, Jumalan “voimasta, itsekullekin uskovalle pelastukseksi».

Tämä on se varsinainen, pääasiallinen virka, jota Kristus ja kaikki apostolit itse ovat toimittaneet ja käskeneet toimittaa. Juuri siitä hän tässä on antanut nimenomaisen käskyn: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille». Toista, vähempää virkaa, kykenevät toisetkin, ne, joilla ei ole tuota suurta käskyä, toimittamaan.
Sekä Kristus että apostolit ovatkin lähettäneet useita panemaan kädet sairasten päälle. Hyvin luultavaa on, että kun apostolien helluntaipäivänä ja jälkeenkin päin pitämillä saarnoilla sanan omaksujien ja kastetta anovien luku nousi noin viiteentuhanteen — Ap. t. 2:41. ja Ap. t. 4:4. —, apostolit itse eivät kaikkia kastaneet, heidän kun täytyi hoitaa heille uskottua saarnavirkaa, vaan että sen toimittivat toiset, jotka olivat olleet apostolien kanssa. Niinpä Paavalinki, hänen tultuaan kutsutuksi apostolinvirkaan, kastoi muuan opetuslapsi, Ananias

Asia ei siis riipu henkilöstä, ei kastajasta enempää kuin kastettavastakaan, ei saarnaajasta eikä kuulijasta, oli hän pyhä vai syntinen, uskova vai epäuskoinen; tärkeätä on vain, että sana pysyy puhtaana ja sitä sellaisena opetetaan.


Martti Luther



22. PYHÄN HENGEN KASTE.

Tätä kaste-palvelustointa apostoli näin kehuu sellaiseksi Pyhän Hengen palvelustoimeksi ja työksi, jolla ihminen syntyy uudesti. Ei tässä ole mikään pelkkä vesikaste, vaan Pyhä Henki on myös siinä, ja sitä, joka näin kastetaan, ei kasteta ainoastaan vedellä, vaan se on PYHÄN HENGEN KASTAMA.

Paavali osoittaa siis, että ihmisen uudestisyntymiseksi ja Jumalan valtakuntaan tulemiseksi ei ole olemassa mitään muuta tekoa eikä keinoa kuin saarnavirka ja KASTE sekä niihin yhdistetty Pyhä Henki, joka saarnaviran kautta vaikuttaa ihmisen sydämessä. Hän ei näet puhu sellaisesta Hengestä, joka on salassa ja jota ei voida oppia tuntemaan, sellaisesta, jollaisena hän on persoonana omassa jumalallisessa olemuksessaan, välittömästi omassa itsessään. Vaan sellaisesta, joka ilmaisee itsensä ulkonaisessa virassa, missä hän on kuultavana ja nähtävänä, nimittäin evankeliumin ja sakramenttien saarnavirassa. Eipä Jumala tahdo Hengellänsä liikkua eikä toimia salaperäisellä ja oudolla tavalla tai käsitellä jokaista erikoisella tavalla — kukahan siinä tapauksessa oppisi tietämään tai pääsisi varmuuteen siitä, mistä ja miten Pyhää Henkeä etsii tai hänet tapaa —, vaan hän on säätänyt niin,
että PYHÄN HENGEN ON OLTAVA SANAN JA SAKRAMENTTIEN yhteydessä, ihmiskorvien ja -silmien ulottuvilla ja että hänen on vaikutettava ulkonaisen viran välityksellä, että tiedettäisiin: se, mikä tapahtuu, on todella tapahtunut Pyhän Hengen kautta.
Näillä sanoilla: »Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä” ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy syntyä uudesti evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa —. Juuri sanalla hän valaisee sydämen, osoittaen syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, mutta myöskin Jumalan armon, joka on luvattu hänen Poikansa, Kristuksen, tähden. Tämän voimasta sydämet syttyvät, ne alkavat uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen, uskaltaa hänen armoonsa, häntä avuksensa huutaa —. Heidän uskonsa herättämiseksi ja vahvistamiseksi hän myöskin antaa kasteen olemaan sanan ohella sen varmana merkkinä, että hän pesee pois ja hävittää meidän syntimme, vakuuttaa pitää alinaikaisena ja lujana lupaamansa armon Ja antaa Pyhän Hengen.

Tämän lausuman johdosta kiinnitä siis huomiosi siihen, että hän selvin sanoin omistaa KASTEELLE, jota hän nimittää VEDEKSI, arvon ja voiman: SEN YHTEYDESSÄ ON PYHÄ HENKI, ja SEN KAUTTA IHMINEN SYNTYY UUDESTI. Näin kukistetaan kaikki uskon ja kasteen oppia vastustava väärä oppi ja erhe.

Tästä sinä kuulet, että asiaan ei vähääkään vaikuta eikä auta ihmisen oma ansio eikä sellainen vanhan syntymän pyhyys, joka saadaan aikaan lihalla ja verellä, tai omat RATKAISUT ja käsityskannat, vaan tässä täytyy olla toinen syntymä, pyhän KASTEEN KAUTTA; siinä IHMINEN ITSE EI VOI TEHDÄ MITÄÄN, vaan siinä Jumalan tahdosta, ja armosta annetaan Pyhä Henki ulkonaisen, (kasettilanteessa) saarnatun SANAN JA VEDEN KAUTTA, jotka ovat uudensyntymän isänä ja äitinä, ja joiden kautta ihminen tulee Jumalan edessä uudeksi, puhtaaksi ja pyhäksi, taivaan valtakunnan perilliseksi.

Martti Luther



23. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

Tässä on kumoon kaadettuna kasteenuusijoiden ja heidän kaltaisten väite, he kun opettavat etsimään HENKEÄ SANAN JA MERKKIEN ULKOPUOLELTA tai ilman näitä, erikoisen ilmestyksen ja VAIKUTUKSEN VOIMASTA, välittömästi taivaasta käsin tulevana, jopa halveksivat kastetta, aivan kuin se ei olisi mitään muuta kuin pelkkää, turhanaikaista vettä.

Heidän tapanaan on pilkata näin: Mitä kourallinen vettä voi sielua auttaa?, vaikka Kristus selvästi sanoo VEDEN MUKANA HENGEN OLEVAKSI ja vaikka hän sanoo, että on synnyttävä uudesti vedestä: ja sen hän tietysti sanoo tavallisesta, luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastoi, ja jolla hän myös opetuslastensa käski kastaa. Sen tähden Paavalikin nimittää KASTETTA VEDELLÄ PESEMISEKSI, jolla Kristuksen seurakunta puhdistetaan (Ef. 5:26), ja “uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi” (Tit. 3:5).

Vieläpä Kristus tässä panee sanat siihen järjestykseen, että asettaapi alkuun, ensimmäiseksi, VEDEN ja SEN JÄLKEEN HENGEN, siten osoittaaksensa, ettei Henkeä saa etsiä ilman ulkonaista merkkiä tai sen ulkopuolelta, vaan että on tiedettävä: Henki tahtoo vaikuttaa ulkonaisessa merkissä ja virassa, niiden kautta ja niiden yhteydessä. Molempien on pysyttävä yhteydessä toistensa kanssa, ja ihmisen on SYNNYTTÄVÄ UUDESTI VEDESTÄ PYHÄN HENGEN KAUTTA ELI HENGESTÄ, joka on veden kanssa ja sen yhteydessä.
Muussa tapauksessa varmasti vesi, mikäli se on erillisenä, ilman Henkeä, ei ole eikä vaikuta yhtään enempää kuin muukaan vesi tai pesu, eikä siitä tietenkään koidu mitään uutta syntymää. Ei siis olekaan kysymys vain vedestä syntymisestä, vaan myös veden ohella ja veden yhteydessä tapahtuvasta Hengestä syntymisestä.

MYÖS LASTEN TULEE UUDESTISYNTYÄ. “joka ei synny uudesti ylhäältä ei voi päästä taivasten valtakuntaan.”
Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukkio sitä häpäisee: sitä vailla voidaan muka olla , tai että pienten lasten kastaminen ei hyödytä, koska he — niin he raivoavat — eivät sitä voi käsittää, sillä tässä on suora sana, joka koskee yleisesti kaikkia ja joka on jumalallinen järjestys:
KAIKKIEN, jotka tahtovat päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, täytyy SYNTYÄ UUDESTI VEDESTÄ JA HENGESTÄ.- kaikkien,- MYÖS lasten. Heitä ei ole suljettu uudestisyntymisen ulkopuolelle.

Ei sovi siis kastetta hyljätä eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikaan Pyhä Henki voi olla.

KRISTUS EI SIIS TODELLAKAAN TAHDO, ETTÄ PIENET LAPSET TÄSTÄ SULJETAAN POIS, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, MIKÄLI HEIDÄN ON PÄÄSTÄVÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN: heillekin annettakoon ja vietäköön KASTE; tahtoohan hän saada heidätkin UUDESTISYNTYNEIKSI ja heissä vaikuttaa.
Toisessa paikassa hän käskee heitä luoksensa tuotaviksi, sanoen, että sellaisten, jotka hänen tykönsä tuodaan, on taivasten valtakunta oleva. Jos siis heidän on tultava Kristuksen tykö, ei saa heiltä riistää niitä välineitä ja merkkejä, joilla Kristus heissä vaikuttaa.
Tämän minä sanon kuitenkin vain siitä yleisestä järjestyksestä ja säännöstä, johon on pitäydyttävä, missä ja milloin kaste on saatavissa; hätätilassa, milloin sille ei voida päästä, niinkuin muissakin vastaavissa hätätiloissa, RIITTÄKÖÖN SE, ETTÄ KASTETTA HALUTAAN ja että ihminen sanalla viedään Kristuksen tykö ja hänelle uhrataan.

Martti Luther



24. JUMALA HYVÄKSYY LAPSEN KASTEEN.

On selvä, että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen.
Uudestikastajat hylkäävät pienten lasten kasteen. Mutta että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen, on siitä nähtävänä, että Jumala antaa Pyhän Hengen pienenä kastetuille. Sillä, jos tämä kaste olisi turha, ei sitten Pyhää Henkeä kenellekään annettaisi, ei kukaan tulisi autuaaksi eikä mitään seurakuntaa olisi. Tämä syy voi yksinään tarpeeksi vahvistaa hurskaita ja jumalisia sydämiä. Sillä varsin tärkeä on, että pidetään kastetta oivallisena, jalona ja korkeana, jonka puolesta kaikkein enemmän sodimme ja taistelemme, koska maailma on nykyään täynnä lahkokuntia, jotka huutavat, että kaste on ainoastaan ulkonainen asia ja ettei ulkonainen asia ole mihinkään hyödyllinen. Mutta anna sen olla ulkonainen asia kuinka paljon tahansa: tässä on kuitenkin Jumalan sana ja käsky, joka asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
Mutta mitä Jumala asettaa ja käskee, se ei saa olla turha, vaan ihan arvollinen asia, vaikka se näöltään olisi vähäpätöisempi kuin oljenkorsi. Sillä tulla kastetuksi Jumalan nimeen ei ole tulla ihmisten, vaan Jumalan kastettavaksi. Sentähden, vaikka se ihmisen kädellä toimitetaan, on se totisesti Jumalan oma työ; siitä saattaa itsekukin kyllä päättää, että se on paljon korkeampi kuin joku työ, jonka ihminen tekee. Sillä mitä töitä saatetaan tehdä suurempia kuin Jumalan töitä.

Veden ydinkohta on Jumalan sana ja käsky ja Jumalan nimi, mikä aarre on taivasta ja maata suurempi ja jalompi.
Toiseksi, koska tiedämme, mikä kaste on ja miksi se on katsottava, tulee meidän oppia, mitä varten ja mihin tarkoitukseen se on asetettu, se on, mitä se hyödyttää, antaa ja vaikuttaa. Tätäkään ei saateta paremmin käsittää kuin Kristuksen edellä mainituista sanoista: ”Joka uskoo ja kastetaan, se palastuu”. Käsitä siis tämä kaikkein yksinkertaisemmin niin, että kasteen voima, työ, hyöty, hedelmä ja tarkoitus on tehdä autuaaksi. Mutta tulla pelastetuksi, ei tarkoita muuta kuin lunastettuna synnistä, kuolemasta ja perkeleestä tulla Kristuksen valtakuntaan ja hänen kanssansa ijankaikkisesti elää.

Uskolla pitää olla jotakin, jota se uskoo, se on, josta se pitää kiinni, johon se nojautuu ja perustuu. Siis pitää usko kiinni vedestä ja uskoo, että se on kaste, jossa on sula autuus ja elämä, ei veden takia, vaan sen takia, että se on yhdistetty Jumalan sanaan ja järjestykseen ja hänen nimensä siihen on kiinnitetty. Ja uskoessasi tätä, mitä muuta uskon kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut nimensä kasteeseen ja asettaa meidän eteemme tämän ulkonaisen asian, jonka kautta saatamme sellaisen aarteen omaksemme saada. Joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi. Mitä tarkoittavat nämät sanat muuta kuin kastetta se on, Jumalan asetuksessa käsitettyä vettä. Siitä on seurauksena, että joka hylkää kasteen, hän hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, joka opastaa meitä siihen ja velvoittaa meitä kasteeseen.

Kasteenuusijat opettavat; kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen. Tästä peruslauseesta, kuten sitä sanotaan, seuraa välttämättä; mikään Jumalan teko ei ole mitään. ellei ihminen ole hyvä. Nytpä kaste on Jumalan teko, paha ihminen kuitenkin saa aikaan sen, ettei se olekaan Jumalan tekoa.

Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin. “Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut on kerran kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.” Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

Ei meidän siis pidä järjen kutkutuksia kuuleman, eikä tekemän niinkuin se tahtoo; vaan kuuleman mitä kaste, evankeliumi ja usko opettavat. Kaste opettaa, ettemme tämän elämän vuoksi kastettu ole; vaan että meidän pitäisi toista elämää odottaman. Evankeliumi sanoo Kristuksen kuolleen meidän synteimme tähden. “Jollei kuolleet nouse ylös, eipä Kristuskaan noussut ole. Mutta ellei Kristus ole noussut kuolleista, niin on teidän uskonne turha”. 1. Kor. 15:16 - Tähän perustaa usko itsensä ja sanoo: no, hyvin! vaikka ihminen kuolee, niin en minä siitä huoli, enkä kuuntele ensinkään järjen jaarituksia. Minulla on valkeus, joka kaiken järjen yli käypi, nimittäin, kaste ja evankeliumi, se sanoo: Jumala on ajallansa tekevä tämän kuolleen ruumiin eläväksi. Tässä en minä ensinkään epäile, vaikka nyt toista silmilläni näen. Sillä koska Jumala näin sanansa sanoo, niin on Hän sen myöskin tekevä. Niin muodoin pitää uskon vain sanassa riippuman, ja tällä tavalla järkeä vastaan taisteleman ja sotiman.

Mutta tätä tekemästä meitä estävät saatana ja oma paha lihamme; me pyrimme vain maallisten tavarain perään, juurikuin toista elämää tämän jälkeen ei olisikaan. Tälläinen käytös todistaa, ettemme ole oikeita kristittyjä, jotka toista elämää odotamme. Ei yksikään peltomies tee sitä siemenellä, kuin me teemme omalla ruumiillamme. Hän ei suinkaan siementänsä siinä tarkoituksessa kylvä, että se alati jäisi makaamaan. Mutta meillä on kaste ja Jumalan sana, joiden kautta me tulemme Jumalalta toiseen elämään kylvetyiksi, ja yhtä hyvin ajattelemme kasteen ja evankeliumin olevan meille sentähden annettu, että tässä maailmassa ijankaikkisiin aikoihin pysyisimme.

Kaste on Herran asettama ja määräämä, että me sen kautta tulisimme otetuiksi Hänen oikeain tunnustajiensa ja palvelijainsa joukkoon, ja saisimme osan Hänen valtakunnastaan ja Hänen hyvistä töistään: tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla kasteesta. Sentähden tulee jokaisen isän antaa kastaa lapsensa; sillä lapset eivät ole osattomiksi jätetyt lupauksista.

Muuten ei meidän tule vastaanottaa kastetta kenenkään ihmisen kädestä. Sillä kaste, jonka saamme ihmisen kädestä ei ole sen ihmisen kastetta, vaan Kristuksen ja Jumalan. Onhan myöskin suuri lohdutus ja erittäin voimakas apu uskon vahvistamiseksi tietää, ETTEI KASTE OLE IHMISEN VAAN ITSE KOLMIYHTEISEN JUMALAN TOIMITTAMA ihmisen kautta, joka hänen nimessään sen toimittaa; ja samalla lakkaa kaikki hyödytön väitteleminen ja kaikki huolestuneet kysymykset kasteen muodosta. Tapahtukoonpa kaste millä tavalla hyvänsä, jos se vaan on toimitettu Herran eikä kenenkään ihmisen nimeen, tulee uskova autuaaksi; sillä Kristus sanoo: “Se, joka uskoo ja kastetaan, tulee autuaaksi.” Mark. 16:16.

Martti Luther


25.    KASTEEN SAKRAMENTISTA.

Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka suuressa laupeudessaan on säilyttänyt seurakunnassaan ainakin kasteen sakramentin koskemattomana ja tahraamattomana ja tehnyt sen vapaaksi kaikille kansoille ja säädyille. Näin on ilmeisesti sen tähden, että pienokaiset, pyhitettäisiin kasteessa ja johdettaisiin yksinkertaisesti uskomaan hänen sanansa.

LAPSIA KASTE PÄÄASIALLISESTI HYÖDYTTÄÄKIN.
Mutta kun saatanalla ei ollut voimaa hävittää lapsilta kasteen merkitystä, niin se on kuitenkin ollut kyllin mahtava hävittämään sen voiman kaikista aikaihmisistä, niin että nyt tuskin kukaan muistaa olevansa kastettu, vielä vähemmän katsoo sitä kunniakseen,
KUN ON KEKSITTY NIIN MONTA MUUTA KEINOA SYNTIEN ANTEEKSI antamiseksi ja TAIVAASEEN pääsemiseksi.

Varo sen tähden komeilevia tekoja ja petollisia ihmisoppeja, ettet loukkaa totuutta ja vahingoita uskoasi. Jos tahdot tulla pelastetuksi, niin sinun täytyy aloittaa uskomalla kasteeseen ja ehtoolliseen ilman mitään tekoja. Teot SEURAAVAT kyllä sitten USKOA. Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena uskoa, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta.
Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ILMAN MEITÄ.

Tästä voimme selvästi huomata, mikä erotus kasteessa on sakramenttia hoitavan ihmisen ja siinä vaikuttavan Jumalan välillä.
Sillä ihminen toimittaa kasteen, mutta ei kuitenkaan toimita sitä. Hän toimittaa sen sikäli, että hän valelee kastettavan. Mutta hän ei kasta siitä syystä, että hän ei tee sitä omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta.
Sen tähden meidän tulee ottaa vastaan ihmisen käden toimittama kaste aivan niin kuin sen olisi toimittanut Kristuksen, niin, suorastaan Jumalan käsi.
Sillä ihmisen toimittama kaste ei ole hänen, vaan Kristuksen ja Jumalan suorittama, aivan niin kuin mikä muu tahansa Jumalan luomus, jota me käytämme jonkun toisen käden kautta, kuitenkin on ainoastaan Jumalalle kuuluva olento.

Varo siis jakamasta kastetta sillä tavoin kahtia, että pitäisit ulkonaista toimitusta ihmisen, sisällistä Jumalan suorittamana.
Pidä molempia Jumalan suorittamina ja kasteen toimittajaa Jumalaa edustavana välikappaleena, jonka välityksellä taivaassa hallitseva Herra omin käsin kastaa sinut vedessä ja lupaa syntien anteeksi antamisen puhuessaan sinulle maan päällä ihmisäänellä palvelijansa suun kautta.
Tätä vakuuttavat sinulle myöskin palvelijan lausumat sanat: »Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.» Hän ei sano: »Minä kastan sinut omaan nimeeni.» Se tarkoittaa: »Sitä, minkä nyt teen, en tee omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta ja nimessä, jotta sinä pitäisit tätä Herran omana näkyväisenä suorituksena.
Kasteen asettaja ja sen toimittaja ovat kyllä eri henkilöitä, mutta kummankin työ on sama, tai pikemminkin on olemassa vain sen asettajan työ minun palvelukseni välityksellä.»
Sillä »nimeen» tarkoittaa asettajaa. Kasteessa emme siis ainoastaan turvaudu Herran nimeen ja rukoile sitä, vaan toimitamme tämän tehtävän vieraana tekona toisen nimessä ja puolesta.
Samaa puhetapaa käyttäen Kristus sanoo Matt. 24:5: »Monta tulee minun nimessäni» ja Room. 1:5 sanotaan: »Jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolin viran, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa.»

Sillä onhan äärettömän lohdullista ja uskoa vahvistavaa tietää, että minua ei ole kastanut ihminen, vaan itse kolmiyhteinen Jumala ihmisen välityksellä, ihmisen, joka on suorittanut tämän tehtävän hänen nimessään. Tämän johdosta raukeaa joutava riita kasteen »muodosta», niin kuin kastesanoja nimitetään.

Kaste tekee varmasti autuaaksi aina, kun se suoritetaan Herran eikä kenenkään ihmisen nimessä, suoritettiinpa se minkä kaavan mukaan tahansa. Enkä epäile, että ihminen, joka on saanut kasteen Herran nimessä, todella on kastettu Herran nimeen, vaikka jumalaton pappi ei olisi tehnytkään sitä Herran nimessä.
Sillä kasteen voima ei riipu niinkään paljon sen SUORITTAJAN kuin sen VASTAANOTTAJAN uskosta ja siitä, miten hän sitä käyttää,.

Toiseksi kasteeseen kuuluu merkki eli sakramentti, (sakramentti on siis merkki) se on: juuri veteen kastaminen, mistä nimikin johtuu. Sillä kreikkalainen sana »baptizo» merkitsee »minä kastan» ja »baptisma» merkitsee »kastaminen». On nimittäin sanottu, että jumalallisten lupausten ohella meille on annettu merkkejä, jotka kuvaavat sanojen merkitystä, tai, niin kuin nykyisin sanotaan, ilmaisevat sakramentin (merkin)vaikutusta.


Martti Luther



26. VANHAN LIITON SAKRAMENTIT,
eli merkit, eivät eronneen Uuden Liiton merkeistä, muutoin kuin uskon osalta.

On erheellistä erottaa Uuden Liiton sakramentit Vanhan Liiton sakramenteista (merkeistä) siinä, että edelliset eivät ainoastaan merkitse, vaan myöskin vaikuttavat sen, mitä merkitsevät. Molemmat ovat merkitykseltään aivan saman arvoisia. Sillä sama Jumala, joka nyt pelastaa meidät ehtoollisen ja kasteen kautta, pelasti Aabelin hänen uhrinsa kautta, Nooan sateenkaaren kautta, Aabrahamin ympärileikkauksen kautta ja kaikki muut heille annettujen merkkien kautta.

Vanhan ja Uuden Liiton sakramentit (merkit)eivät siis mitenkään eroa toisistaan merkitykseltään, jos Vanhalla Liitolla tarkoitetaan sitä, mitä Jumala on lain alaisuuden aikana tehnyt patriarkoille ja muille esi-isille. Sillä patriarkoille ja esi-isille annetut merkit on tarkoin erotettava lain määräämistä juhlamenoista, jotka Mooses on säätänyt laissaan, kuten esim. papilliset vaateparret, astiat, ruoat, rakennukset jne. Näistä eivät suuresti eroa ainoastaan Uuden Liiton sakramentit, vaan myöskin ne merkit, joita Jumala aika ajoin antoi lain alaisuudessa eläville esi-isille, kuten esim. villat Gideonille (Tuom. 6:36 ), tulen liekin Maanoahille hänen uhratessaan (Tuom. 13:19-20 ) tai sen merkin, jonka Jesaja ilmoitti Aahabille, Jes. 7:10 .; sillä niissä Jumala samalla antoi lupauksen, joka vaati uskoa Jumalaan.

Lain säätämät juhlamenot eroavat siis vanhoista ja uusista merkeistä siinä, ettei edellisiin liity mitään uskoa vaativaa lupauksen sanaa. Sen tähden ne eivät ole vanhurskauttamisen merkkejä, koska ne eivät ole uskon sakramentteja, jotka yksin vanhurskauttavat, vaan ainoastaan teon sakramentteja.
Sillä koko niiden voima ja olemus perustui tekoon eikä uskoon. Sillä se, joka teki ne, täytti samalla niiden vaatimukset, vaikka olisikin toiminut ilman uskoa.

Mutta meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. Siksipä niiden koko vaikutus onkin juuri usko eikä mikään ulkonainen täyttäminen. Sillä se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.»
Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi.
Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi.
Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasi tätä uskoa.

Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy.
Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee.

Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumalallinen lupaus ja sama uskon henki. Mutta lupauksen sana erottaa ne tarkoin vanhoista juhlamenoista, ja sehän onkin ainoa ja olennainen eroavaisuuden merkki.
Tosin pukujen, paikkojen ja lukemattomien juhlamenojenkin loisto epäilemättä nytkin kuvailee suuria asioita, jotka on täytettävä hengessä. Mutta tätä kaikkea ulkonaista loistoa ei suinkaan saa verrata kasteen ja ehtoollisen merkkeihin, koska ensin mainittuun ei liity mitään jumalallista lupausta. Tällaiset ulkonaiset seikat eivät voikaan vanhurskauttaa eivätkä muutenkaan hyödyttää, sillä ne täytetään ja toimitetaan kokonaan ilman uskoa. Ne täyttävät nimittäin tehtävänsä jo sillä, että ne toimitetaan, niin kuin apostoli sanoo Kol. 2:22: »Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, ihmisten käskyjen ja oppien mukaan» .
Sillä sakramentteja (merkkejä) ei täytetä niitä toimittamalla, vaan niihin uskomalla.

Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa.
Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este.
Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi!
Sillä jos sakramentti suo minulle armon SEN TÄHDEN, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; EN MYÖSKÄÄN SAA sakramentista LUPAUSTA, vaan ainoastaan jumalan asettaman ja säätämän merkin.
Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin.
Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.

Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota SANAAN kuin merkkiin, enemmän USKOON kuin merkin käyttämiseen.
Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että MOLEMMAT, LUPAUS ja USKO, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta YKSINÄÄN tehottomia.
Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä lupaus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen.

On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla LUPAUS ja USKO. Kristushan sanoo: »Joka uskoo JA kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa USKON olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että SE VOI PELASTAA ILMAN sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»

Martti Luther



27. KASTEEN KAKSI PÄÄMERKITYSTÄ.

Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen. Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää. Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.» Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, UUDESTI syntymiseksi ja(/eli) hengelliseksi syntymiseksi. (kaste tuo siis UUDEN elämän, eli uudestisynnyttää)
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi(eli uudestisyntymiseksi).
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot. Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme.

On siis aivan oikein sanoa, että kasteeseen sisältyy syntien pois peseminen, mutta tämä sanontatapa on liian laimea ja heikko ilmaisemaan kasteen merkitystä, sillä sehän on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemuksen vertauskuva.

Syntinen ei kaipaa niin suuresti pesemistä kuin kuolemista muuttuakseen kokonaan uudeksi luomukseksi ja jotta hänen kasteensa, yhteisen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä vastaisi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

Sillä joskin voisimme sanoa, että Kristuksesta on pesty pois kuolevaisuus hänen kuollessaan ja ylösnoustessaan, niin se olisi kuitenkin paljon laimeampi sanonta kuin jos sanoisimme hänen kokonaan muuttuneen ja uudistuneen.
Samoin on sattuvampaa sanoa, että meidän kasteemme merkitsee täydellistä kuolemista ja ylösnousemusta iankaikkiseen elämään, kuin että se merkitsee (vain) syntien pois pesemistä.

Tästä huomaat taas, ettei kasteen sakramentin merkkikään ole hetkellinen vaan pysyväinen teko. Sillä vaikka sen suoritus tapahtuukin nopeasti, niin sen merkitys kuitenkin kestää aina kuolemaan saakka, vieläpä viimeisenä päivänä tapahtuvaan ylösnousemukseen saakka. Sillä koko elämämme ajan teemme sitä, mitä kaste merkitsee, nimittäin kuolemme ja nousemme kuolleista. Me emme kuole, sanon minä, ainoastaan käsitteellisesti ja hengellisesti, sikäli kuin luovumme synneistä ja elämän turhuudesta, vaan me alamme tosiasiallisesti erota tästä ruumiillisesta elämästä ja tavoitella tulevaista elämää, jotta siirtymisemme tästä maailmasta Isän luo olisi, niin kuin sanotaan, reaalinen ja myöskin ruumiillinen.

Meidän tulee siis varoa niitä, jotka ovat HEIKENTÄNEET JA VÄHENTÄNEET kasteen voimaa sanoen, että kasteesta kyllä vuotaa meihin armoa, mutta että se sitten taas synnin tähden vuotaa meistä pois, joten meidän siis kasteen menetettyä tehonsa tulee pyrkiä taivaaseen toista tietä.
Älä ajattele näin, vaan tiedä kasteen merkitsevän sitä, että me sen kautta kuolemme ja elämme uudelleen!
Parannuksen tietä tai mitä muuta tietä tahansa et voi palata muuhun kuin kasteen voimaan miettien yhä uudelleen sitä, että olet kastettu, miettiäksesi, mitä kasteesi merkitsi.
KASTE EI MENETÄ MILLOINKAAN PÄTEVYYTTÄÄN, paitsi jos sinä epätoivoon joutuneena et enää tahdo palata pelastuksesi lähteelle.
Sinä voit kyllä joksikin aikaa joutua hiukan eroon merkistä, mutta silti ei merkki ole menettänyt pätevyyttään. Niinpä sinut on kerran kastettu sakramentin mukaisesti, mutta sinun täytyy alituisesti tulla kastetuksi uskon kautta, alituisesti kuolla ja nousta uuteen elämään.

Martti Luther



28. KASTE ON VESI, JOHON JUMALAN POIKA ON UPOTTAUTUNUT, jonka yli Pyhä Henki on vuodatettu ja Jumala saarnannut. Se on siis armorikasta vettä, pyhitettyä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kautta.
Kasteessa tulet sinä Kristukseen, niin että Hänen kasteensa tulee sinun kasteeksesi ja sinun kasteesi Hänelle. Tämä on oikea kaste.

Raamattu kutsuu kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan kädet ja jalat, vaan koko ruumiskin on pesty puhtaaksi. Niin tekeekin kaste ihmisen yhtä haavaa puhtaaksi ja autuaaksi, niin että tähän pääasiaan ja autuuden perintöön ei muuta tarvita, kuin tällainen usko tällaiseen Jumalan armoon, että se vain olisi sulaa armoa ilman työttä ja ansiotta, että me autuaiksi tulemme, ja että me näin muodoin muuttumatta totisesti rakastaisimme, ylistäisimme, kiittäisimme ja kunnioittaisimme Jumalaa ijankaikkisesti hänen laupeudestansa, emmekä kerskaisi itsestämme tahi pitäisi mielisuosiota minkäänlaiseen omaan voimaamme eli avuumme.

Meidän tulee myös tarkata apostolin sanat tekstissä, jossa hän puhuu kasteesta ja hengellisestä ruuasta, niin kuin he olisivat kristityitä olleet, tehden esi-isät meidän kaltaisiksemme, juurikuin olisi heilläkin ollut kaste ja sakramentti. Tässä tulee meidän ensiksi tietää, niin kuin usein on sanottu, että Jumala alusta alkaen aina on johdattanut, pelastanut ja autuaiksi tehnyt pyhänsä kahden välikappaleen, ruumiillisen sanansa ja ulkonaisten merkkein kautta, niin kuin Aadamin tämän sanan kautta: “Vaimon siemenen pitää rikki polkeman kärmeen pää,” se on, Kristus on tuleva ja voittava meidän hyväksemme kuoleman, synnin ja perkeleen; tähän sanaansa antoi hän sen merkin, että uhrit taivaan tuli poltti, niin kuin Abelille 1. Moos. 4:4 tapahtui ja useissa raamatun paikoissa nähdään. Tämä sana on ollut Aadamin evankeliumi Noaan ja Abrahamiin asti, ja siihen ovat kaikki pyhät Abrahamiin asti uskaltaneet ja samassa tulleet synnistä pelastetuiksi, niin kuin mekin tulemme evankeliumin sanan kautta pelastetuiksi, jos uskomme, ja on heillä tuli taivaasta ollut samallainen Jumalan sanan merkki, kuin meillä on kaste.

Niin oli siis Israelin lapsilla se Jumalan sana, että Heidän piti tuleman luvattuun maahan, tähän sanaan oli heillä monta merkkiä, ja erittäinkin, niin kuin Paavali tässä osottaa, meri ja pilvi, taivaan leipä ja vesi kalliosta, jotka, niin kuin hän sanoo, OVAT OLLEET HEIDÄN KASTEENSA, juurikuin kaste nyt olisi meidän meremme ja pilvemme. Sillä usko ja henki on joka paikassa yhtäläinen, vaikka merkit ja sanat ovat toiset. Merkit ja sanat annetaan aika ajoin eri tavalla; mutta usko se pysyy kuitenkin yhtäläisenä samaan ainoaan Jumalaan, joka monellaisilla merkeillä ja sanoilla eri aikoina antaa saman uskonsa Hengen, ja sen kautta myös vaikuttaa yhtäläisen syntein anteeksi antamisen, kuolemasta pelastuksen ja autuuden kaikissa pyhissä, eläköötpä maailman alku-, keski- tai loppuajoilla.

KRISTUKSEN KASTE EI MUUTA OLE, KUIN ETTÄ HÄN OTTI KAIKKI SYNTIMME PÄÄLLENSÄ JA TEKI TÄYDEKSI NIIDEN PUOLESTA JA SIINÄ VIELÄ, PYHÄN RUUMIINSA UPOTTAMISELLA, NIIN PUHDISTI KAIKKI VEDET, ETTÄ JOKA HÄNEN NIMEENSÄ KASTETAAN, SEN PITÄÄ OLEMAN SYNNISTÄ VAPAA JA TAIVAAN TÄYTYY SILLE AUETA.

Kristus niin muodoin ei ole kastettu itse tähtensä, koska hänellä ei ollut syntiä, vaan hän on ottanut meidän syntimme päällensä ja upottanut ne kaikki veteen, osottaen sillä, mitä meidänkin tulee tehdä. Hän tekee aivan niinkuin hyvä parantaja, joka katkerimmista lääkkeistä juo itse ensin, kehottaaksensa sairasta sitä rohkeammin juomaan niitä. Niin mekin juomme kasteessa katkeran juoman, joka on vanhan Aatamin kuolettaminen, joka tosiaan meille on sangen katkeraa. Sillä vedellä valaminen ei merkitse muuta, kuin pahan himon ja pahojen halujen kuolettamista ja tukahuttamista. Tämä nyt tapahtuu ristillä, jonka Jumala, pyhän tahtonsa mukaan, panee meidän kannettavaksemme, ja jota ei meidän pidä millään muotoa päältämme heittämän, vaan halulla ja mielellämme sitä kantaman. Mutta jotta tämä meille sitä huokeampi olisi, niin on Kristus itsekin sen tehnyt. Hän antoi itsensä kastaa, otti ristinsä päällensä ja kantoi sitä mielellään, ollennäin Isällensä kuuliainen kuolemaansa saakka, aina ristin kuolemaan asti, pelastaaksensa meitä synnistä ja taas lepyttääksensä taivaallisen Isänsä ja teki sen sulasta armosta, ilman kaikkea ansiotamme, ja siitä saimme kasteen vakuutusmerkiksi, niinkuin Paavali kirjottaa Titukselle 3:4-7.


Martti Luther



29. KASTE ON PARANNUKSEN ALKU.
Niin usein kuin nyt syntiin lankeet, niin ota kohta pakosi kasteeseesi, niin saat Pyhän Hengen, joka sinua tulkee. Sillä parannus ei ole muuta, kuin suuttumus itseensä ja syntiseen elämäänsä, niin myös uudistus ihmisessä, joka kasteessa kuvataan. Sellaisessa elämän uudistuksessa sitten seuraa Jumalan kiitos ja ylistys saadusta armosta, ja silloin alkaa uudistettu ihminen osottaa itseänsä ystävälliseksi ja laupiaaksi lähimmäistänsä kohtaan, tehden mitä tälle on suotuista. Tätä juuri tarkoittaa se, että Pyhä Henki näkyy Kristuksen päällä kyyhkysen muodossa; sillä kyyhkysillä ei ole sappea.
Kristusta kastettaessa kuuluu Isän ääni, joka sanoo: “Tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.” Tämän äänen kuulevat myös kaikki, jotka kastetaan Kristuksen nimeen, sillä siinä pääsemme Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Älköön siitä kukaan epäilkö. Apostoli Paavali sanoo selvästi Jumalan meitä siinä rakkaassa otolliseksi tehneen.

Vesikaste kyllä nähdään silmillä, mutta uuden syntymisen vaikutusta, jonka Pyhä Henki tällä kasteella sydämessä toimittaa, ei taideta nähdä. Mutta ettemme Pyhän Hengen salaisen, näkymättömän vaikutuksen tähden ylenkatsoisi tätä ulkonaista, yksinkertaista vesikastetta, jolla ei yhtään loistoa ole, sanoo rakas Herramme Kristus edelleen Nikodeemukselle: “älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesti syntymän . Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä, kusta hän tulee, taikka kuhunka hän menee, näin on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on”.

Kun ihminen kastetaan, hän tulee varmasti yhtä puhtaaksi, kirkkaaksi ja ihanaksi Jumalan edessä kuin itse aurinko, niin ettei häneen jää jäljelle yhtään syntiä, vaan ainoastaan iankaikkista vanhurskautta. Kristushan sanoo itse: “Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva” (Mark. 16:16). Maailman edessä näytämme syntisiltä, mutta Jumalan edessä me olemme vanhurskaita. Maailman edessä meillä on kurja muoto, mutta Jumalan edessä olemme ihanammat ja kirkkaammat kuin aurinko. Pyhä kaste sisältää niin suuren armon, ettei taivas eikä maa voi sitä käsittää. Sen tähden on jokaisella kristityllä kasteessa tarpeeksi oppimista koko elämänsä ajaksi, että hän oppisi uskomaan, mitä se vaikuttaa. Siinähän lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, koko Kristus ja Pyhä Henki ja kaikki hänen lahjansa. Jumala on siirtänyt meidät siinä Adamin perinnöstä omaan perintöönsä. Me olemme nyt Jumalan uudestisyntyneitä lapsia ja perillisiä ja omistamme kaikki Jumalan lahjat yhtä runsaasti kuin Pietari ja Paavali. Niin kauan kuin elämme maan päällä, meidän on elettävä siinä toivossa, että ne ilmestyvät nähtäviksemme. Vaikka olemme vakuuttuneet siitä, että kaikki Jumalan aarteet ovat uskon kautta omiamme, emme kuitenkaan näe niitä vielä. Ne on asetettu hetkeksi silmiltämme näkymättömiin.

Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella, vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen. 2. Tim. 1:9. Jumala pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5.


Martti Luther




30. PYHÄN KASTEEN SAKRAMENTTI

Mitä on kaste?
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi.

Mikä sitten on tämä Jumalan sana?
Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Mitä kaste antaa ja hyödyttää?
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset?
Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Miten vedellä voi olla näin suuri vaikutus?
Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja “uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: “Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”

Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee?
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.

Missä se on kirjoitettuna?
Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”


Martti Luther



31. RAAMATULLISEN KASTEEN OPIN VÄÄRENTÄJISTÄ.

Uudesti kastajain ja saman arvoisten lahkolaisten väitökset, jotka opettavat etsimään Henkeä ilman sanatta ja merkittä, erityisillä ilmoituksilla ja vaikutuksilla taivaasta, ilman välikappaletta, jopa katsovat ylen rakkaan kasteenkin, juuri kuin ei se olis muuta, kuin paljas vesi, jonka vuoksi he pilkaten sanovat: “Mitä pivollinen vettä voi sielua auttaa?” Koska kuitenkin Kristus selvästi sanoo sellaisessa olevan Hengen, ja sanoo ihmisen vedestä pitämän uudesta syntyä, jota hän kaiketi sanoo oikiasta luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastaja kastoi, ja hän kanssa oli käskenyt opetuslapsensa kastamaan Jonka vuoksi Paavali (Ef. 5:26) kutsuukin kasteen veden pesoksi jossa Kristuksen seurakunta puhdistetaan ja (Tit. 3:5) kutsuu uuden syntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi.

Tässä on ilkeän uudestakastajain lahon taasen puhumista rakasta kastettamme vastaan, jotka hokevat että “joka ei ennen usko sitä älköön kastettako”, ja tahtovat sillä kumota lasten kastamisen. Niinkuin kuitenkin nähdään ja koitellaan, että vaikka perkele herättää juuri monenmoisia lahkoja, nämä kuitenkin aivan kohta itsestään särkyvät ja tyhjään raukeavat. Voi kuinka monia sanomattomia lahkoja ja hirmuvaltioita on jo perkele herättänyt Evankeliumia vastaan, ja rohjennut juurittamaan pois taikka edes eroittamaan Kristuksen valtakuntaa; ja sittenkin pysyy aina tähän päivään saakka sama saarna, usko kaste ja kaikki, niin että maailman, jos ei se ehdollaan olis sokeudessaan ja paatumuksessaan, pitäis nähdä ja käsittää tämän Herran voimaa ja väkevyyttä.

Niin sanomme siis myöskin kasteesta, ettei mielestämme se ole pääasia, uskooko kastettava vai eikö. Sillä silti kaste ei tule vääräksi, vaan kaikki riippuu Jumalan sanasta ja käskystä.
Sillä vaikka nyt tänään tulisi luoksemme kastetta pyytämään joku vilppi ja petos mielessään ja me kaikessa vakavuudessa hänet kastaisimme, niin on meidän kaikesta huolimatta sanottava, että kaste on ollut oikea. Sillä käytettiinhän siinä vettä ja Jumalan sanaa, vaikka hän ei sitä ottanutkaan vastaan niin kuin olisi pitänyt.

Ne merkit, joista ulkonaisesti voidaan nähdä, missä senkaltainen kirkko mailmassa on, ovat kaste, Herran ehtoollinen ja evankeliumi. Sillä ei kenenkään pidä epäillä, että siellä, missä on kaste ja evankeliumi, on olemassa pyhiä, vaikka ne sitten olisivat vain kehtolapsia.
Mutta Rooma tai paavin valta ei tee kristityksi, niinkuin kaste tai evankeliumi tekee. Sentähden se ei välttämättömästi kuulukaan oikeaan kristikuntaan, vaan on inhimillinen järjestys.

Martti Luther



32. LAPSIKASTEEN PUOLUSTAMISEKSI.

a) Jeesus käskee meitä viemään lapsia tykönsä, Matt. 19:14,
ottaa heitä syliinsä ja panee kätensä heidän päälleen ja sanoo, että taivaan valtakunta on ja Matt. 18:10: Heidän enkelinsä taivaassa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaassa, niin pitää tämänkin ymmärtää sanotun samoista lapsista.
Samalla Hän myöskin opettaa, että meidän on tultava sellaisiksi lapsiksi. Mutta jos nämä lapset eivät olisi pyhiä, niin olisi hän todella antanut meille huonon esikuvan, jonka mukaiseksi meidän pitäisi tulla. Ei hän olisi silloin sanonut: Teidän täytyy tulla kuin lapset, vaan pikemmin: Teidän täytyy tulla toisenlaisiksi, kuin lapset ovat. .

Jotkut tahtovat heikontaa tätä tekstiä sillä muistutuksella, että juutalaisten lapset olivat ympärileikatuita ja sentähden he kyllä olivat pyhiä ja vietiin Kristuksen luo, mutta - meidän lapsemme ovat pakanoita

Vastaus: Mutta jos siellä oli myös pieniä tyttöjäkin niiden lasten joukossa, joita vietiin Kristuksen luo, ja hehän eivät olleet ympärileikatuita? Hänen luokseen vietiin kaikenlaisia lapsia. Koska ei erikseen nimitetä poikalapsia, niin emme voi heittää pois tyttölapsia, vaan täytyy antaa olla lapsia, sekä poikia että tyttöjä. Ja auuaiksi kutsutaan heitä, ei ainoastaan ympärileikkauksen tähden, vaan myös sentähden, että, nyt tulevat Kristuksen tykö Vanhasta Uuteen Testamenttiin, niinkuin hänen sanansa kuuluvat: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, ja älkää kieltäkö heitä, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta. Sellaisten lasten, sanoo hän, jotka tulevat minun luokseni, on Jumalan valtakunta. Sillä sen takia, että heitä kannetaan ja tulevat Kristuksen luo, tulevat he niin autuaiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heitä ja antaa heille valtakunnan.

Minä olen vielä sitä mieltä, että kaikkein luotettavin kaste on lasten kaste. Vanhempi ihminen voi olla petollinen ja niinkuin Juudas tulla Kristuksen luo, ja antaa kastaa itsensä. Mutta lapsi ei osaa olla petollinen, vaan tulee Kristuksen tykö kasteessa, niinkuin Johannes tuli hänen tykönsä, ja niinkuin ne pienet lapset kannettiin hänen luokseen, että hänen sanansa ja työnsä tulisivat heidän päällensä ja koskisivat heitä ja siten tekisivät heidät pyhiksi, koska hänen sanansa ja työnsä eivät voi mennä hukkaan ja tässä tarkoittavat ainoastaan lasta. Jos eivät Hänen sanansa ja työnsä sitä voisi, niin raukeaisi se kokonaan ja olisi turhaa, joka on mahdotonta.

Ei myöskään voida kieltää joukossa olleen tyttölapsia ja ympärileikkaamattomia, joista Ps. 106:38, puhuu, että he uhrasivat tyttäriään kananealaisten epäjumalille, ja kutsuu heitä viattomaksi vereksi. Samaten on Mooseskin, 3. Moos. 12:5, käskenyt uhraamaan myöskin tyttölasten puolesta Jumalalle heidän lunastuksensa ja pyhityksensä esikuvana. Vaikka ainoastaan poikalapset ovat ympärileikkauksen kärsineet, ovat kuitenkin myös tyttölapset olleet osalliset sen siunauksesta sen sanan perusteella, jossa Jumala sanoo Abrahamille, 1. Moos. 17:7. Minä olen sinun Jumalasi ja sinun siemenesi Jumala ja ympärileikkaus on oleva minun liittoni minun ja sinun välillä, sekä minun ja sinun siemenesi välillä. Nyt on todella tyttölapsetkin Abrahamin siementä, ja Jumala on tämän sanan kautta heidänkin Jumalansa, vaikka eivät olekaan ympärileikatuita kuten poikalapset.

Uskotko nyt, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta vastaan ottaa sekä poika- että tyttölapsia ja on heidän Jumalansa?
Miksi ei hän sitten myös ottaisi vastaan meidän lapsiamme kasteen liiton kautta, koska hän myös on luvannut meille, ettei hän tahdo olla ainoastaan juutalaisten Jumala, vaan myös pakanain, Room. 3:29, ja varsinkin uskovaisten kristittyjen.
Jos poikalasten ympärileikkaus auttoi sekä poika- että tyttölapsia tulemaan Jumalan kansaksi Abrahamin uskon tähden, jonka lapsia ovat, niin eikö paljon ennemmin tässä kunkin kaste puolestaan auttaisi siihen, että tulevat Jumalan kansaksi Kristuksen ansion tähden, johonka heitä tuodaan ja joka heitä siunaa.

Tällä kaikella sanon, että uudestikastajain perustus on epävarma ja että liian rohkeasti siihen luottavat.
»Mutta», sanot, »hän ei ole käskenyt kastamaan lapsia, ei myöskään löydy esimerkkiä siihen apostolien kirjoituksissa». Vastaus: Hän ei myöskään ole käskenyt kastamaan ketään vanhempaa, ei miestä eikä naista eikä ketään erikseen, niin emme siis kasta ketään. Mutta hän on käskenyt kastamaan kaikkea kansaa ketään eroittamatta, kun hän sanoo Matt. 28:19: »Menkäät, opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat heitä j.n.e.» Lapsetkin ovat suuri osa kaikesta kansasta.

Luemmehan Ap. t. 2:39 - 16:15, ja Paavalin kirjeissä, 1. Kor. 1:16, kuinka he ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia. Mutta lapsethan ovat tosiaan myöskin koko osa huonekunnasta, niin että näyttää siltä, että niinkuin Kristus ilman eroitusta käskee heitä opettamaan ja kastamaan kaikkea kansaa, he myöskin niin tekivät ja kastoivat huonekunnissa kaikki, jotka siinä olivat. Eivät he huomanneet ennakolta, että lahkohenget etsisivät eroitusta nuoren ja vanhan välillä, joskin he muuten kaikissa kirjeissä kirjoittavat laveasti, että kristittyjen joukossa ei ole mitään eroitusta henkilöiden kesken Room. 10:12, muutenhan he olisivat huomauttaneet siitä ja osoittaneet sen selvästi. Johannes 1. Joh. 2:14 kirjoittaa lapsille, että he tunsivat Isän. Ja apostoleista on lasten kaste varmaan tullut, kuten Augustinuskin kirjoittaa.

Kun sellainen uudestikastaja, joka ei ole uppiniskainen, vaan tahtoo olla oppivainen, kuulee, että niinkuin Johannes on tullut uskovaiseksi ja pyhäksi, Kristuksen tullessa ja puhuessa äitinsä suun kautta, niin tulee lapsikin uskovaiseksi, Kristuksen puhuessa hänelle kasteessa kastajan suun kautta, koska siinä on hänen sanansa ja hänen käskynsä, ja hänen sanansa ei tyhjänä palaja,
niin täytyy toki uudestakastajan sanoa: »Voisihan se olla totta». Ei voi hän täydellä vakuudella sitä kieltää, tai tuoda jotain Sanaa sitä vastaan. Mutta jos ei hän voi sitä täydellä vakuudella ja hyvillä syillä kieltää, niin ei hän myöskään voi täydellä vakuudella pysyä kasteen toistamisessaan, sillä sitä ennen täytyy hänen perin pohjin todistaa, että lapset kastetaan ilman uskoa, jos mielii vahvistaa kasteen toistamista. Siten on, luulen, kyllin selvästi todistettu, että heidän perustuksensa ovat epävarmoja ja turhaa uhkarohkeutta.

No niin, minä otaksun taas, että he voivat täydellä varmuudella esittää sen väitöksen, että lapset ovat uskoa vailla kasteessa.
Mutta minä mielelläni tahtoisin tietää, minkä syyn vuoksi heitä pitäisi uudesti kastaa uskoon tultuaan ja uskonsa tunnustettuaan?
Ei riitä, että sanovat olevansa kastetut ilman uskoa, ja sentähden täytyy kastaa uudesti. Heidän täytyy osoittaa syy siihen. »Se on väärä kaste», sanot. Kuinka niin?
SE ON KUITENKIN KASTE, ONPA ITSESSÄÄN OIKEA KASTE, MUTTA HE OTTAVAT SEN VÄÄRIN VASTAAN.


b) Sanat ovat puhutut
ja kaikki tehty, niinkuin kasteeseen kuuluu niin täydellisesti kuin jos uskokin olisi ollut mukana.
Kun nyt asia on oikea itsessään, niin ei täydy sitä uudistaa ja tehdä toistamiseen, vaikka se olisi väärin vastaanotettu.
Eroitettakoon vääryys, niin tulee kaikki oikeaksi ilman mitään uudistamista. ”Väärinkäytös ei muuta esineen olentoa; ilman olentoa ei voi väärinkäytöstä ollakaan”.
Jos usko tulee kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksikä sittenkin uudesti kastettaisiin, vaikka kaste aivan varmasti on oikein tapahtunut? Kastettuhan uskoo nyt, niinkuin kaste vaatii. EIHÄN USKO OLE KASTEEN TÄHDEN, VAAN KASTE USKON TÄHDEN. Kun usko tulee, on kaste saanut saatavansa, ja kasteen uusiminen on turhaa.

Tämän sanon sen vuoksi, että jos kasteen toistajat voisivatkin todistaa väitöksensä, ettei lapsilla ole uskoa (jota eivät voi), niin ei kuitenkaan sillä olisi voitettu enempää, kuin että oikea kaste, jonka Jumala on asettanut, ei ole oikein, vaan väärinkäyttämällä vastaan otettu. Mutta joka ei todista enempää kuin väärinkäytöstä, hän ei myöskään todista muuta, kuin että väärinkäytös on muutettava, mutta ei asian olemusta.
Sillä väärinkäytös ei muuta asian olemusta vääräksi.
Kulta ei tule oljeksi sentähden, että varas varastaa ja väärinkäyttää sitä; hopea ei tule paperiksi sentähden, että koronkiskuri vääryydellä sen anastaa.

Koska uudestikastajat näyttävät ainoastaan kasteen väärinkäytön, niin tekevät Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, kun uudistavat sekä kasteen että väärinkäytöksen.

Vaikka kuinka antaisivat uudestikastajien vääntää ja kääntää itseään, niin tekevät väärin, häväisevät ja tärvelevät Jumalan järjestyksen, nimittävät sen vääräksi kasteeksi ihmisten nurjuuden ja väärinkäytön tähden, vaikka eivät voi todistaa tätä ihmisten nurjuutta väärinkäyttöä.

Mutta heissä onkin TEKIJÄN PERKELE, joka teeskentelee uskoa, mutta tarkoittaakin töitä ja vie ihmisparat uskon nimellä ja muodolla luottamaan töihin.

Samaten tässäkin uudestikastajat hakevat työtä, että ihmiset siihen luottaisivat. Kun heidät siten kastetaan, niin on se muka oikein ja hyvin tehty.
Uskosta he eivät välitä ollenkaan, paitsi että muodon vuoksi kerskaavat siitä, sillä niinkuin ennen on sanottu, jos etukäteen olisivat varmat uskosta, niin eivät milloinkaan kastaisi yhtään ihmistä.
Jos he eivät luottaisi työhön, vaan täydellä todella katsoisivat uskoa, niin ei heidän tarvitsisi kastaa uudestaan, koska sama Jumalan sana, joka kerran on puhuttu ensi kasteessa, vielä yhäti pysyy samana, että he vielä myöhemminkin voivat uskoa siihen, jos tahtovat, ja vesikin on valettu heidän ylitsensä, että he myös sittemmin käsittäisivät sen uskossa, jos tahtovat.
Sillä jos toistavatkin sanat satoja kertoja, niin ovat ne kuitenkin samat sanat, jotka ovat puhutut ensi kasteessa, ja joilla ei ole voimansa siitä, että niitä moneen kertaan eli yhä uudestaan puhutaan, vaan siitä, että on käsketty niitä kerran puhumaan.

Tämä onkin yksi perkeleen oikeita mestariteoksia, että hän pakottaa kristityitä uskon vanhurskaudesta töiden vanhurskauteen; niinkuin hän myös ajoi galatalaiset ja korintolaiset töihin, vaikka he ensin, ( Gal. 5:7) uskoivat aivan oikein ja juoksivat hyvin Kristuksessa.
Samaten nytkin, sillä kun hän näki, että ihmiset evankeliumin kautta hyvin tunsivat ja oikein uskoivat Kristukseen, jonka kautta myös olivat vanhurskaita Jumalan edessä, niin hyökkää hän esiin ja tempaisee heidät sellaisesta vanhurskaudesta, niinkuin olisi se mitätön.

Täten se vie heidät kasteen toistamiseen, niinkuin muka parempaan vanhurskauteen, saaden sillä aikaan sen, että kieltävät entisen vanhurskauden, niinkuin muka kelvottoman, ja lankeavat väärään vanhurskauteen.

Mitä sanon? Me nykyajan ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja tulemme galatalaisiksi. Sillä joka antaa kastaa itsensä uudesti, hän peruuttaa työllä entisen uskonsa ja vanhurskautensa ja tekee ne synniksi ja kirotuksi.
Tämä on hirveätä! Aivan niinkuin Paavali sanoo, että galatalaiset ovat langenneet Kristuksesta, niin tekevät Kristuksen synninpalvelijaksi, jos antavat ympärileikata itsensä, Gal. 5:2.

Mutta saatana tekee tätä kaikkea meidän tähtemme, että saisi meidän oppimme epäluulon alaiseksi, niinkuin ei meillä olisikaan oikeata Henkeä ja oppia, kun emme ole muka oikein kastetut. Mutta hedelmästä puu tunnetaan, Matt. 7:17 - 18. Niin emme minkään lahkon joukossa näe sellaisia miehiä, jotka niin voimakkaasti käyttävät ja selittävät Sanaa kuin ne, jotka meidän puolella ovat Jumalan armosta; joka ei ole vähin Hengen lahjoista, 1. Kor. 12:10.
Niin myös näemme kasteenuusijoissa oikeita perkeleen hedelmiä,

Tällä on myöskin kumottu se, mitä he myös väittävät, että kaste on kelpaamaton, jos pappi eli kastaja ei ole uskonut. Sillä jos Pietarikin kastaa jonkun, niin ei kukaan taitaisi tietää, uskooko Pietari sillä hetkellä, tai epäileekö, sillä eihän kukaan voi nähdä hänen sydämeensä. Sanalla sanoen: se väitös on myös muinoin saattanut donatistit luopumaan lapsikasteesta ja kastamaan itsensä uudesti, kun näkivät, että muutamat saarnaajat ja kastajat olivat epäpyhiä. He yrittivät silloin perustaa kasteen ihmispyhyydelle, mutta Kristus perustaa sen sanalleen ja käskylleen.
Sepä kiusaa meidänkin hurskastelijoitamme, sakramentin vihollisia. Sillä vaikka sanovat totuuden ja Sanan pakoittavan heitä, niin valehtelevat kuitenkin, saamatta siitä tunnonhaavoja sekä myöskin paikottain itsestään ammentavat ja luulevat voivansa omalla pyhyydellään johtaa Kristuksen tuntemiseen, niinkuin olisi koko maailma varma siitä, että he itse ovat uskollisia ja pelkkää pyhyyttä, eivätkä näe olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin ne, joita niin ankarasti tuomitsevat ja kutsuvat syntisiksi, unohtaen siten malan omassa silmässään, Matt. 7:3.

c) Totta on, että kasteessa pitää uskoa,
mutta uskolle älköön annettako kastaa itseään. Toista on omata usko ja toista luottaa uskoon ja siis antaa kastaa itsensä siihen. Hän, joka antaa kastaa itsensä uskolle, ei ole ainoastaan epätietoinen, vaan myöskin epäjumalinen ja nurja kristitty; sillä hän luottaa ja rakentaa omalleen, nimittäin lahjalle, jonka Jumala on antanut hänelle, eikä ainoastaan Jumalan sanalle. Samoin joku toinen rakentaa ja luottaa väkevyyteensä, rikkauteensa, voimaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, jotka toki myöskin ovat lahjoja, ja jotka Jumala on antanut hänelle.

MUTTA JOKA KASTETAAN JUMALAN SANALLE JA KÄSKYLLE, NIIN VAIKKA EI USKOAKAAN OLISI, HÄNEN KASTEENSA ON KUITENKIN OIKEA JA VARMA,
sillä se tapahtuu siten, kuten Jumala on sen käskenyt tapahtua.
Vaikka ei se sitä uskotointa kastettua hyödytä hänen epäuskonsa tähden,; niin, ei se sentähden ole väärä, epätietoinen ja mitätön.
Jos kaikki olisi väärää ja mitätöntä, joka ei hyödytä epäuskoista, niin ei mikään pysyisi oikeana ja hyvänä.
Sillä on myöskin käsketty saarnaamaan evankeliumia koko maailmalle.

Uskoton kuulee sen, mutta ei se häntä hyödytä. Eikö sekään sentähden olisi evankeliumi tai olisiko se väärä evankeliumi? Jumala itse ei ole jumalattomalle hyödyllinen! Eikö hän sentähden ole Jumala?

KOSKA LASTENKASTE ON ALKUJAAN APOSTOLEISTA JA ON OLLUT EDELLEENKIN AINA APOSTOLIEN AJASTA ASTI, EMME VOI SITÄ LAKKAUTTAA,
vaan täytyy antaa sen olla, koska ei kukaan tähän saakka ole voinut todistaa, etteivät lapset usko kasteessa, tai että sellainen kaste on väärä. Ja jos olisinkin epätietoinen siitä, uskovatko he, niin täytyy minun kuitenkin omantuntoni tähden antaa kastaa heitä, koska on paljon parempi, että kaste tapahtuu lapsena, kuin että minä lakkauttaisin sen.
Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi (niinkuin me uskomme), JA MINÄ LAKKAUTTAISIN SEN, NIIN OLISIN MINÄ VASTUUSSA KAIKISTA NIISTÄ LAPSISTA, JOTKA KASTEEN PUUTTEESSA HUKKUISIVAT.
Sehän olisi hirveätä ja kauhistuttavaa.

Mutta jos se olisi väärin, se tahtoo sanoa, hyödytöntä, eikä auttaisi lapsia, niin ei olisi sillä syntiä tehty muuten, KUIN ETTÄ JUMALAN SANA OLISI TURHAAN PUHUTTU JA TURHAAN HÄNEN MERKKINSÄ ANNETTU. Mutta silloin en olisi vikapää siihen, että joku sielu hukkuisi, vaan ainoastaan siihen, että Jumalan sana ja merkki käytettiin turhaan.
Mutta sen Jumala minulle helposti antaisi anteeksi, koska minä tein sen tietämättäni ja siitä pelosta, etten muuttaisi sitä toiseksi, mitä se alusta saakka on ollut, varsinkaan kun en sitä millään sanalla olisi voinut todistaa vääräksi.

Mutta jos minulle todistamalla vakuutettaisiin, että lapsikaste on väärä, niin luopuisin siitä vastenmielisesti. Sillä sehän olisi samaa, kuin jos uskottomain joukossa turhaan saarnaisin Jumalan sanaa, jota minun pitääkin hänen käskynsä mukaan saarnata, vaikka kävisikin siten, kuten hän sanoo, Matt. 7:6. Antaisin koirille pyhää ja heittäisin helmiä sikojen eteen, sillä minkä minä sille voisin?

Tässä tahtoisinkin ennemmin tehdä syntiä siten, että saarnaisin turhaan, kuin siten, etten ollenkaan saarnaisi; sillä hyödyttömällä saarnaamisella en tulisi syypääksi sielujen hukkumiseen, mutta jos en saarnaisi, voisin saada syyn monen sielun hukkumiseen; niin, olisipa yhdessäkin jo liian paljon.

Näin sanon, että vaikka lasten usko olisikin epätietoinen, ei annettaisi varman kasteen mennä epävarman uskon tähden, koska emme me sitä ole keksineet, vaan saaneet sen sellaisena aina apostolien ajasta lähtien; sillä älköön mitään lakkautettako tai muutettako.

d) TOISEKSI ON ITSE KASTEEN OLEMUS SUURI TODISTE.
Ei mikään harhaoppi ole milloinkaan pysynyt salassa, vaan aina ja nopeasti, kuten Pietari sanoo, käynyt ilmeiseksi ja tuottanut itselleen äkillisen perikadon, ja niinkuin Paavali kertoo Jannesta ja Jambresta ja heidän kaltaisistaan, että heidän hulluutensa vihdoin kävi kaikille ilmi, 2. Tim. 3:8 - 9.

Jos siis lasten kaste ei olisi oikea, ei Jumala olisi antanut sen niin kauan menestyä, eikä pysyä niin yleisenä koko kristikunnassa ajasta toiseen; vaan olisi sen myös täytynyt ennen pitkää tulla paljastetuksi harhaopiksi kaikkein nähden. Ja siis se, että uudestikastajat nyt yrittävät lumota sen vääräksi, on vielä tekemättä, eivätkä he voikaan sitä harhaopiksi todistaa.

Samoin kuin Jumala on niin säätänyt, että kristityt koko maailmassa pitävät Raamattua Raamattuna, Isämeidän rukousta Isämeidän rukouksena, lapsen uskoa uskona, niin on HÄN MYÖSKIN VOIMASSA PITÄNYT LASTEN KASTEEN, EIKÄ OLE ANTANUT SEN TYHJÄÄN RAUETA.

Mutta samaan aikaan kaikki harhaopit, jotka ovat olleet nuorempia ja uudempia kuin lasten kaste, ovat rauenneet. Sellainen Jumalan ihmetyö osoittaa, että lastenkasteen täytyy olla oikea. Sillä sellaista ei Hän ole antanut tulla paavikunnan osaksi, joka sitä paitsi on uusi laitoskin,

Lue lisää

Ellei lastenkaste olisi yleisesti omaksuttu koko maailmassa, vaan ainoastaan joissakin piireissä (kuten esim. paavikunnassa), silloin olisi uudestikastajilla ulkonainen muoto puolellaan
. Mutta koska lastenkaste on ollut käytännössä yli koko kristikunnan kaikessa maailmassa tähän päivään saakka, niin ei ole mitään ulkonaistakaan muotoa todisteena siitä, että se olisi väärä, vaan että sekin on vahva todiste siitä, että lapsikaste on oikea.

Edelleen sopii tähän nyt tuokin lause, jossa Paavali sanoo antikristuksesta, 2. Tess. 2:4, että hän asettaa itsensä Jumalan temppeliin.
Mutta se, mikä Jumalan temppeliksi kutsutaan, ei ole mikään harhauskoisten luola, vaan oikea kristikunta, jolla totuudessa on oikea kaste, siitä ei ole epäilystäkään.

Me emme näe, emmekä kuule mitään muuta kastetta kuin lasten kasteen. Kristus käskee antaa pienten lasten tulla hänen luokseen, Matt. 19:13 - 14, ja sanoo, että heidän on taivaanvaltakunta. Apostolit ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia, Ap. t. 16:15; 1. Kor. 1:16. Johannes kirjoittaa lapsille, 1. Joh. 2:14 - 0119 Johannes uskoi äitinsä kohdussa, Luuk. 1:24, kuten siitä jo ennen on todistukseksi mainittu.

f) UUDESSA LIITOSSA TEKEE JUMALA LIITTONSA KAIKKIEN PAKANAIN KANSSA EVANKELIUMIN KAUTTA JA ASETTAA KASTEEN MERKIKSI. KUKA VOI JÄTTÄÄ LAPSET POIS?

Jos nyt Vanha Liitto ja ympärileikkauksen merkki ovat tehneet Abrahamin lapset uskoviksi, niin että he olivat ja nimitettiin Jumalan kansaksi, niinkuin Hän sanoo; Minä olen sinun siemenesi Jumala, 1. Moos. 17:7; niin täytyy vielä paremmin tämä Uusi Liitto ja kasteen merkki olla niin voimakkaita ja tehdä niitä, jotka sen vastaan ottavat, Jumalan kansaksi.
Nyt käskee hän koko maailman sitä vastaan ottamaan. Tällä käskyllä, (koska ei ketään ole pois jätetty) kastamme me huoleti ja vapaasti jokaisen ketään eroittelematta, paitsi niitä, jotka sitä vastustavat, eivätkä tätä liittoa tahdo ottaa vastaan.
KUN ME KASTAMME JOKAISEN HÄNEN KÄSKYNSÄ MUKAAN, NIIN ANNAMME HÄNEN HUOLEHTIA SIITÄ, KUINKA KASTETUT USKOVAT. Me teemme sen, mitä olemme velvolliset tekemään, kun saarnaamme ja kastamme.

Jos ei meillä olekaan erityisiä lauseita, jotka puhuvat lasten kastamisesta, yhtä vähän kuin helläkään on sellaisia lauseita, jotka käskevät kastamaan vanhempia, niin on meillä kuitenkin käsky tarjota jokaiselle tuota yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta, ja tähän lukuun täytyy lastenkin olla luettuina. Me istutamme ja kastamme ja annamme Jumalan antaa kasvun, 1. Kor. 3:6.

Koska me tiedämme kasteen olevan jumalallisen asian, itse Jumalan säätämän ja käskemän, niin emme katso jumalattomien ihmisten väärinkäytöstä, vaan yksinkertaisesti Jumalan asetusta. Siten huomaamme, että kaste on itsessään pyhä, autuas; jalo, taivaallinen asia, joka pelolla ja vavistuksella on pidettävä kaikessa kunniassa, niinkuin kaikki muutkin Jumalan säännöt ja käskyt.

EIHÄN SE, ETTÄ MONET IHMISET VÄÄRINKÄYTTÄVÄT KASTETTA, OLE KASTEEN SYYTÄ, sillä silloinhan myöskin evankeliumia pilkattaisiin kuin joutavaa lörpötystä sentähden, että monet sitä väärinkäyttävät.

Vaikka joku ei olisikaan kastettu, mutta hän ei kuitenkaan sitä tietäisi, vaan uskoisi varmasti olevansa oikein ja hyvin kastettu, niin olisi kuitenkin tämä hänen uskonsa hänelle kylliksi; sillä niinkuin hän uskoo, niin se on hänellä Jumalan edessä, ja kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset, sanoo Kristus, Mark. 9:23.
SELLAISTAKAAN EI VOISI UUDESTI KASTAA VAARATTA HÄNEN USKOLLEEN.

Eikö paljoa vähemmin voida kastaa toistamiseen niitä, jotka varmasti tietävät olevansa kastetut; ovatpa he sitten Jumalan nimessä uskoneet tai eivät. Sillä uudestikastajat eivät voi olla varmat siitä, että heidän uudestikastamisensa on oikea, koska PERUSTAVAT SEN OMALLE USKOLLEEN, josta eivät kuitenkaan he voi tietää - ja vastaavat siis itse itsestään ja kasteestaan.

Se, joka on epätietoinen ja epäileväinen jumalallisissa asioissa, tekee syntiä ja kiusaa Jumalaa, ja se, joka opettaa epätietoista luuloa varman totuuden sijasta, valehtelee yhtä hyvin kuin sekin, joka julkisesti puhuu totuutta vastaan; sillä hän puhuu, mitä itsekään ei tiedä ja tahtoo kuitenkin pidettävän sen totuutena. - Mutta jos he tahtoisivat perustaa kasteensa Jumalan säännölle ja käskylle, niin pian havaitsisivat he, että heidän uudestikastamisensa enää olisi hyödyllistä eikä tarpeellista, koska Jumalan käsky jo on täytetty ensimmäisen kasteen kautta.

Sen lisäksi pilkkaavat he ja kieltävät Jumalan käskyn ja työn. Ensimmäinen kaste on Jumalan käsky ja se on täytetty sillä, että se on suoritettu. Mutta kun he kuitenkin sanovat, että se on väärä, niin mitä sillä muuta sanovat, kuin että Jumalan käskyt ja työt ovat väärät?
Tätä he myöskään eivät sano mistään muusta syystä kuin siitä, että tahtovat saada uskon kielletyksi ensi kasteessa, mutta eivät voi kuitenkaan saada sitä varmaksi. Toisin sanoen, epätietoisen luulon tähden he julkeasti ja hävyttömästi kieltävät ja pilkkaavat Jumalan käskyä ja työtä.
Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla.
Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, JUMALAN SANA VAI USKO? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, koska Jumalan SANA EI PERUSTU JA RAKENNU USKOLLE, VAAN USKO RAKENTUU JUMALAN SANALLE, ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen; mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti.
Sano minulle vielä, että jos jompikumpi näistä kahdesta muuttuu toiseksi, niin kumpiko sitten mahtanee muuttua: muuttumaton Sana vai muuttelevainen uskoko?
Eikö niin ole, että uskon pitää muuttua eikä Jumalan Sanan? Onhan se parempi, että JUMALAN SANA TEKEE TOISEN USKON (jos ei oikeata uskoa ennen ole ollut), KUIN ETTÄ USKO TEKEE SANAN TOISEKSI. Koska heidän nyt täytyy tunnustaa, että VIKA ENSIMMÄISESSÄ KASTEESSA, eli EI OLLUT JUMALAN SANASSA VAAN USKOSSA, ja että ei toista Sanaa, vaan toinen usko tarvitaan, niin miksi eivät ennemmin pidä huolta siitä, että toinen usko syntyy, ja anna Jumalan Sanan olla muuttelematta?
Jos Jumalan Sana ja sääntö kulkevat vääränä sentähden, että me emme oikein usko siihen; niin harvoin kai, tai ei milloinkaan, tulee oikea Sana julkisuuteen.

Jos he siis välttämättä tahtovat seurata omaa mieltänsä, niin olisi parempi, etteivät panisi toimeen kasteen toistamista VAAN USKON TOISTAMISEN, sillä kaste on Jumalan Sana ja sääntö, eikä tarvitse mitään toistamista tai toiseksi tulemista, mutta usko kai tarvitsee toiseksi tulemisen (jos ei sitä ole ollut). Sentähden he oikeudella olisivat uskontoistajia eikä kasteentoistajia, jos heillä olisikin oikeus kieltää uskoneensa ensikasteessa, jota oikeutta ei heillä kuitenkaan ole.
Koska siis uudestikastajat ovat varsin epävarmat asiassaan, jossa heidät huomataan myöskin valehtelijoiksi, kieltävät ja pilkkaavat Jumalan järjestystä ja sääntöä epätietoisessa valheluulossaan, kääntävät kaikki nurinpäin, PERUSTAVAT JUMALAN SANAN JA ASETUKSEN IHMISTYÖLLE JA USKOLLE, sekä katsovat kastetta ilman uskoa, ja siten toteen näytetään, että he ovat erehtyneitä, epävarmoja ja vääriä henkiä, niin pitää jokaisen hurskaan kristityn, jos mielii sielunsa autuutta, karttaa tarkoin heitä. Siihen lainatkoon Kristus, meidän Herramme, apunsa!

Martti Luther

33. KASTEEN KUNNIANARVOISESTA SAKRAMENTISTA.

1. Kasteen sisältö tarkoittaa sitä, että Jumalan armo kokonaan nielee vanhan ihmisen ja syntisen syntymän lihasta ja verestä, kuten pian saamme kuulla. Sen vuoksi meidän on toimittava kasteen sisällön mukaisesti ja annettava sen olla oikea ja täydellinen merkki.

2 Kaste on ulkonainen merkki ja tunnus, joka erottaa meidät kaikista kastamattomista ihmisistä. Siitä meidät tunnetaan oman ruhtinaamme Kristuksen kansaksi. Hänen lippunsa eli pyhän ristin alla me taistelemme taukoamatta syntiä vastaan.
Tässä pyhässä sakramentissa meidän on nähtävä kolme osaa: merkki, sisältö ja usko.

3. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa upotetaan ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on “uuden syntymän pesu”; juuri tässä pesussa me SYNNYMME UUDESTAAN ja uudistumme. Samoin sanoo myös Kristus (Joh. 3:3 - 5): “Ellette te synny uudestaan, (armon) vedestä ja Hengestä, niin te ette voi päästä sisälle taivaan valtakuntaan.”
Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.

4. Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.
Joka kastetaan, hänet tuomitaan kuolemaan, ikään kuin pappi kastaessaan sanoisi: “Katsohan, sinä olet syntinen liha, sen vuoksi minä Jumalan nimessä upotan sinut, ja hänen nimessään minä myös tuomitsen sinut kuolemaan, jotta sinun mukanasi kuolisivat ja tuhoutuisivat kaikki sinun syntisi.” Näin sanoo myös Paavali (Room. 6:4): “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Mitä pikemmin kasteen jälkeen ihminen kuolee, sitä pikemmin hänen kasteensa tulee täydelliseksi. Synti ei nimittäin täysin lakkaa niin kauan kuin se ruumis elää, joka on niin läpeensä synnissä siinnyt, että synti on tullut sen luonnoksi. Tästä sanoo profeetta (Ps. 51:7): “Katso, minä olen synnissä siinnyt, ja siveettömyydessä on äitini minua kohdussaan kantanut.” Ei siis ole mitään muuta neuvoa kuin että ihminen kuolee ja tuhoutuu synteineen päivineen. Kristityn ihmisen elämä on siis kasteesta alkaen aina hautaan asti pelkkää alkua autuaalle kuolemalle. Viimeisenä päivänä Jumala sitten luo hänet kokonaan uudeksi.

5. Myös kastevedestä nostaminen tapahtuu nopeasti. Sen sijaan kasteen sisältö, siis hengellinen syntyminen sekä armon ja vanhurskauden lisääntyminen, alkaa kyllä kasteessa, mutta se kestää aina kuolemaan asti, jopa viimeiseen päivään asti. Vasta silloin toteutuu lopullisesti kaikki se, mitä kasteesta nostaminen merkitsee. Silloin me nousemme ylös kuolleista, ylös synnistä ja kaikesta pahasta, silloin meidän ruumiimme ja sielumme puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti nostetaan ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.

6. Kasteen esikuvana oli jo muinoin Nooan vedenpaisumus, jossa koko maailma hukkui; ainoastaan Nooa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen säilyivät arkissa. Kaikkien maailman ihmisten hukkuminen on esikuva sille, että kasteessa synti hukutetaan. Kahdeksan ihmisen ja kaikenlaisten eläinten säilyminen arkissa taas merkitsee sitä, että kasteen kautta ihminen tulee autuaaksi, niin kuin Pietari (2. Piet. 2:5).

Kaste on vain paljon suurempi vedenpaisumus kuin tuo aiempi, joka hukutti ihmisiä ainoastaan yhden vuoden aikana. Kaste taas hukuttaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa aina Kristuksen syntymästä viimeiseen päivään asti. Kaste on armon vedenpaisumus, kun taas aiempi oli vihan vedenpaisumus, niin kuin psalmissa 29 julistetaan (Ps. 29:10): “Jumala antaa uuden, jatkuvan vedenpaisumuksen.” On varmaa, että paljon enemmän ihmisiä tullaan kastamaan kuin heitä vedenpaisumuksessa hukkui.

7. Edellisestä seuraa välttämättä, että ihminen, joka nousee kasteesta, on puhdas ja syytön mihinkään syntiin. On monia, jotka eivät ymmärrä tätä oikein. He arvelevat, ettei mitään syntiä enää ole, ja sen vuoksi he rupeavat laiskoiksi eivätkä välitä kuolettaa syntistä luontoaan. Samalla tavallahan monet menettelevät sen jälkeen, kun he ovat käyneet ripillä. Kuten jo edellä sanoin juuri tämän vuoksi on tarkasti tiedettävä ja ymmärrettävä, että meidän lihamme on koko elämämme ajan luonnoltaan paha ja syntinen.
Parantaakseen tämän pahuuden Jumala on päättänyt luoda sen kokonaan uudeksi ja toisenlaiseksi, kuten Jer. 18:4 – 6 käy ilmi.
Jos savenvalajan tekemä astia ei onnistunut, vaan meni pilalle, hän heitti sen takaisin savikasaan ja muovasi siitä sitten uuden astian, sellaisen kuin halusi. “Näin te olette minun kädessäni”, sanoo Jumala.
Ensimmäisessä syntymässä me emme onnistuneet, vaan menimme pilalle. Sen vuoksi hän heittää meidät takaisin maahan kuolemaan ja luo meidät uudestaan viimeisenä päivänä, niin että meistä tulee onnistuneita ja synnittömiä.
Jumala aloittaa tämän suunnitelmansa toteuttamisen kasteessa, joka merkitsee kuolemaa ja ylösnousemista viimeisenä päivänä, kuten jo edellä on sanottu. Siten siis sakramentin sisältö ja merkki saavat aikaan, että ihmisen synti alkaa kuolla ja että hän nousee ylös. Sakramentti on siis jo toteutunut, vaikka sakramentin vaikutus ei vielä olekaan toteutunut täydellisesti; eiväthän kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä ole vielä läsnä.

8. Sakramentaalisesti ihminen on siis täysin puhdas ja viaton, koska hänellä on Jumalan merkki eli kaste. Se osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet ja että hän voi myös kuolla armossa, nousta ylös viimeisenä päivänä ja elää iankaikkisesti puhtaana, synnittömänä ja viattomana. Sakramentin kannalta katsottuna on siis totta, että ihminen on synnitön ja viaton. Mutta koska tämä ei vielä ole lopullisesti toteutunut, ja koska ihminen elää syntisessä lihassa, niin hän ei vielä ole täysin synnitön eikä puhdas, vaan hän on vasta alkanut tulla puhtaaksi ja viattomaksi.

Ihmisen ikääntyessä alkavat hänen luonnolliset, synnilliset himonsa vaikuttaa; näitä ovat muun muassa viha, siveettömyys, lempi, ahneus ja ylpeys. Näitä ei olisi lainkaan, jos kaikki synnit olisi sakramentissa upotettu ja tuhottu, mutta kasteessa ne on ainoastaan tarkoitettu upotettavaksi kuolemassa ja ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä. Sen vuoksi Paavali ja hänen kanssaan kaikki pyhät valittavat (Room. 7:18), että he ovat syntisiä ja että synti asuu heidän luonnossaan, vaikka he ovatkin kastettuja ja pyhiä. Tämä johtuu luonnollisista synnillisistä himoista, jotka vaikuttavat niin kauan kuin me elämme.

9. Sinä ehkä kysyt: “Mitä hyötyä minulle on kasteesta, ellei se kokonaan hävitä eikä poista syntiä?” Tässä on nyt tarpeen ymmärtää ja tuntea kasteen sakramentti oikein. Kasteen sakramentti auttaa sinua siten, että Jumala itse yhdistyy sinun kanssasi ja tulee yhdeksi sinun kanssasi tämän armollisen ja lohdullisen liiton kautta.
Ensiksi sinun on jättäydyttävä kasteen sakramentin ja sen sisällön varaan, toisin sanoen sinun tulee toivoa, että kuolisit synteinesi ja tulisit uudeksi viimeisenä päivänä. Tätä sakramentti tarkoittaa, kuten jo on todettu. Jumala hyväksyy sinun toivosi, tuo sinut kasteelle, alkaa vähitellen luoda sinua uudeksi sekä vuodattaa sinuun armonsa ja Pyhän Henkensä, joka ryhtyy kuolettamaan luontoa ja syntiä sekä valmistamaan kuolemaan ja ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.

Toiseksi sinä tahdot pysyä tällaisena ja kuoletat yhä enemmän ja enemmän syntiäsi, niin kauan kuin elät aina kuolemaan asti. Myös tämän Jumala hyväksyy. Hän koettelee sinua koko elämäsi ajan monilla hyvillä teoilla ja monenlaisilla kärsimyksillä. Niiden avulla hän toteuttaa sen, mitä sinä olet toivonut kasteessa, nimittäin sen, että sinä tahdot päästä vapaaksi synnistä, kuolla ja nousta viimeisenä päivänä ylös uutena ja näin toteuttaa kastettasi.
Niinpä me voimmekin lukea ja nähdä, miten paljon Jumala sallii rakkaitten pyhiensä kärsiä ja joutua kidutettavaksi, jotta he mahdollisimman varhain kuoletettuina toteuttaisivat kasteen sakramentin, kuolisivat ja tulisivat uusiksi ihmisiksi. Ellei näin tapahdu emmekä me kärsi ja kohtaa koettelemuksia, niin paha luonto voittaa ihmisen ja riistää häneltä kasteen hyödyn. Näin ihminen lankeaa syntiin ja pysyy samana vanhana ihmisenä kuin ennenkin.

10. Niin kuin sinä näin yhdistyt Jumalaan, niin Jumala puolestaan antaa sinulle armonsa, yhdistyy sinuun eikä tahdo pitää sinua syyllisenä syntiin, joka kasteen jälkeen on jäänyt luontoosi. Hän ei tahdo kiinnittää huomiota syntiin eikä tuomita sinua sen vuoksi. Hän tyytyy ja mieltyy siihen, että sinä jatkuvasti yrität ja haluat kuolettaa niitä ja päästä niistä kuolemassasi eroon.
Vaikka siis pahat ajatukset ja himot heräävät ja vaikka sinä välistä tekisitkin syntiä ja lankeaisit, niin sakramentin ja yhdistymisen voimasta ne ovat pian olleet ja menneet, kunhan sinä vain nouset jälleen ylös ja palaat liittoon. Tästä puhuu myös Paavali Room. 8:1. Luonnollinen, paha ja syntinen taipumus ei kadota ketään, joka uskoo Kristukseen, kunhan hän ei vain noudata sitä eikä suostu siihen. Myös evankelista Johannes sanoo kirjeessään (1. Joh. 2:1 - 2): “Jos joku lankeaakin syntiin, meillä on puolustaja Jumalan luona, Jeesus Kristus, josta on tullut meidän syntiemme anteeksiantamus.”
Kaikki tämä tapahtuu kasteessa. Siinä meille annetaan Kristus.

11.. Ellei tätä liittoa olisi ja ellei Jumala laupiaasti katsoisi sormiensa läpi, silloin mitättömän pienikin synti tuomitsisi meidät. Jumalan tuomio ei nimittäin siedä mitään syntiä. Tämän tähden maan päällä ei ole suurempaa lohdutusta kuin kaste, jonka kautta me joudumme armon ja laupeuden tuomion alle. Se ei tuomitse syntiä, vaan karkottaa sen pois koettelemalla meitä monin tavoin.

Augustinus puhuu tästä : “Kasteessa synti annetaan kokonaan anteeksi, ei kuitenkaan siten, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, ettei sitä lueta meidän syyksemme.” On kuin hän sanoisi, että synti pysyy tosin kuolemaan asti meidän lihassamme ja vaikuttaa lakkaamatta. Mutta niin kauan kuin me emme suostu sen valtaan emmekä jää siihen, kaste hallitsee sitä, niin ettei se tuomitse eikä vahingoita meitä. Pikemminkin se päivä päivältä tuhoutuu yhä enemmän ja enemmän aina kuolemaan asti.
Sen vuoksi kenenkään ei pidä pelästyä, vaikka hän tunteekin pahaa himoa ja lemmenhalua, eikä tulla epätoivoiseksi, vaikka lankeaisikin. Sen sijaan hänen tulee ajatella kastettaan ja iloisesti lohduttautua sen avulla. Onhan Jumala siinä yhdistynyt häneen kuolettaakseen hänen syntinsä ja jättääkseen sen tuomitsematta, kunhan ihminen vain ei suostu sen valtaan eikä jää siihen. Meidän ei siis pidä antaa noiden myllertävien ajatusten ja himojen eikä edes lankeamisen johtaa meitä epätoivoon. Pikemminkin meidän tulee pitää niitä Jumalan kehotuksena ajatella omaa kastettamme ja sitä, mitä hän on siinä puhunut, jotta me huutaisimme avuksemme Jumalan armoa, harjoittautuisimme taistelemaan syntiä vastaan ja pyrkisimme jopa kuolemaan ja siten pääsemään eroon synnistä.

12.. Nyt on aika käsitellä sakramentin kolmatta kohtaa eli uskoa. Usko on lujaa luottamista kaikkeen tähän, nimittäin siihen, ettei sakramentti merkitse kuolemaa ja ylösnousemusta vasta viimeisenä päivänä, jolloin ihminen tulee uudeksi ja elää iankaikkisesti ilman syntiä, vaan että se varmasti jo alkaa vaikuttaa kaikkea tätä. Sakramentti yhdistää meidät Jumalan kanssa, niin että me tahdomme aina kuolemaan asti kuolettaa syntiä ja taistella sitä vastaan. Jumala puolestaan tahtoo varjella meitä ja kohdella meitä armollisesti eikä tuomita ankarasti, vaikka me olemmekin koko elämämme ajan syntisiä ja vasta kuolemassa tulemme puhtaiksi.

Sinä siis ymmärrät, että yhtäältä ihminen tulee kasteessa viattomaksi, puhtaaksi ja synnittömäksi, ja toisaalta hän silti pysyy täynnä monenlaisia pahoja taipumuksia. Hän on puhdas vain siinä mielessä, että hän on alkanut puhdistua. Tästä puhtaudesta hänellä on merkki ja liitto, joissa hänen on jatkuvasti puhdistauduttava. Niiden ansiosta Jumala ei tahdo lukea häneen vielä jäänyttä epäpuhtautta hänen syykseen. Hän on siis puhdas pikemminkin Jumalan armahtavaisuuden vuoksi kuin oman olemuksensa perusteella, niin kuin profeetta sanoo Ps. 32:1 - 2: “Autuaita ovat ne, joiden synnit ovat anteeksi annetut. Autuas on se ihminen , jonka syyksi Jumala ei lue hänen syntejään.”
Tällaista uskoa me tarvitsemme kaikkein kipeimmin, sillä se on kaiken lohdutuksen perusta. Jolla sitä ei ole, hän joutuu syntinsä vuoksi epätoivoon, sillä synti, joka jää meihin kasteen jälkeen, saa aikaan, ettei mikään hyvä teko ole puhdas Jumalan edessä. Sen vuoksi meidän on sumeilematta ja suoraan pitäydyttävä kasteeseen ja asetettava se kaikkea syntiä ja omantunnon syytöksiä vastaan. Nöyrästi meidän on sanottava: “Minä tiedän aivan hyvin, etten minä voi tehdä yhtään puhdasta tekoa. Mutta minut on kastettu, ja siinä Jumala, joka ei voi valehdella, on yhdistänyt minut itseensä. Hän ei lue minun syntiäni syykseni, vaan hän kuolettaa ja tuhoaa sen.”

13. Nyt me siis ymmärrämme, että kasteessa saamamme viattomuus perustuu yksinomaan Jumalan laupeuteen. Hän panee sen alulle, hän sietää kärsivällisesti syntiämme ja hän kohtelee meitä ikään kuin me olisimme synnittömiä. Tästä me myös ymmärrämme, miksi Raamattu nimittää kristittyjä laupeuden lapsiksi (Ef. 5:1), armon kansaksi ja Jumalan hyvän tahdon ihmisiksi (Luuk. 2:14). Hehän ovat kasteessa alkaneet puhdistua. Jumalan laupeuden vuoksi heitä ei tuomita, vaikka heissä vielä onkin syntiä. Kuolemassa ja viimeisenä päivänä he tulevat täysin puhtaiksi, kuten kaste ja sen merkki osoittavat.
Sen vuoksi on suuri erehdys, kun ihmiset luulevat tulleensa kasteessa täysin puhtaiksi. Tietämättömyydessään he eksyvät eivätkä kuoleta syntiään, koska he eivät tunnusta sen olemassaoloa. Näin he paatuvat ja mitätöivät kasteensa kokonaan. He turvautuvat vain pelkkiin ulkonaisiin tekoihin, vaikka juuri niissä ylpeys, viha ja muu luonnollinen pahuus heidän huomaamattaan vain vahvistuu ja yltyy.

Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Syntiä ja synnillistä taipumusta on pidettävä todellisena syntinä. Jumalan armon ansiota sen sijaan on, ettei se vahingoita meitä. Hän ei tahdo lukea sitä meidän syyksemme, kunhan me vain monin harjoituksin, teoin ja kärsimyksin taistelemme sitä vastaan ja viimein kuolemassa sen tuhoamme. Niiden ihmisten syntiä, jotka eivät näin tee, Jumala ei anna anteeksi, sillä he eivät toimi kasteen eivätkä sen velvoitusten mukaisesti ja lisäksi estävät Jumalan ja kasteen alkamaa työtä.

14.. Samanlaisia ovat myös ne, jotka luulevat, että he hyvitystöillä voivat hävittää syntinsä ja päästä siitä eroon. He ajautuvat lopulta niin pitkälle, etteivät enää välitä kasteesta — ikään kuin he eivät sitä tarvitsisikaan sen jälkeen, kun heidät kerran on nostettu ylös kastevedestä. He eivät tiedä, että kaste vaikuttaa voimallaan läpi koko elämän aina kuolemaan, jopa viimeiseen päivään saakka, kuten edellä on todettu. He haluavatkin keksiä toisen keinon syntien hävittämiseksi, nimittäin teot. Sen seurauksena heillä itsellään ja kaikilla heikäläisillä on huono, hämmentynyt ja horjuva omatunto; kuoleman hetkelläkin he ovat epätoivoisia. He eivät tiedä, mikä heidän asemansa Jumalan edessä on. He ovat siinä käsityksessä, että he synnin vuoksi olisivat menettäneet kasteensa ja ettei siitä enää olisikaan hyötyä. Varo tällaista harhaa oman henkesi tähden.
Jos siis joku on langennut syntiin, hänen tulee kaikin voimin ajatella omaa kastettaan ja sitä, että Jumala siinä on yhdistynyt häneen ja antanut kaikki synnit anteeksi, kunhan hän vain kuolemaansa saakka tahtoo taistella niitä vastaan. Tämän totuuden ja tämän Jumalan liiton varassa meidän on iloisesti ja rohkeasti elettävä. Silloin kaste näyttää jälleen voimansa ja vaikutuksensa, silloin sydän tulee jälleen rauhalliseksi ja iloiseksi, ei omien tekojensa eikä hyvitystekojensa, vaan Jumalan laupeuden ansiosta, jonka hän kasteessa on luvannut pitää iankaikkisesti.

Tässä uskossa meidän on siis lujasti pysyttävä, niin että vaikka koko luomakunta ja synti kaikkinensa hyökkäisi meidän kimppuumme, me kuitenkin riipumme siinä kiinni. Joka sallii sen, että hänet pakotetaan eroon tästä uskosta, hän väittää, että Jumala on valehdellut sitoutuessaan kasteen sakramenttiin.

15. Tätä uskoa perkele vastustaa kaikkein kiivaimmin. Jos hän sen onnistuu kumoamaan, niin hän on saavuttanut voiton. Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin, ikään kuin pappi sanoisi synninpäästössä: “Etkö huomaa, että Jumala on antanut sinulle syntisi anteeksi nyt kuten hän myös kerran kasteessa lupasi ja kuten minä nyt hänen käskystään käytän avainten valtaa. Näin sinä jälleen pääset osalliseksi kasteen vaikutuksesta ja olemuksesta.”
Jos uskot sen, se on sinun. Jos epäilet, olet hukassa.

Näin me havaitsemme, että synti tosin estää kasteen toteutumista, nimittäin synnin anteeksiantamista ja kuolettamista, mutta yksin epäusko tekee kasteen vaikutuksen tyhjäksi. Usko taas poistaa nämä sen vaikutusta haittaavat esteet. Kaikki siis riippuu uskosta.
Haluan sanoa mahdollisimman selvästi, että on eri asia antaa synti anteeksi kuin päästä synnistä eroon tai ajaa se pois. Usko saa synnit anteeksi, vaikkei niitä olekaan kokonaan ajettu pois. Synnin pois ajaminen on taistelemista sitä vastaan ja viimein kuolemista. Siinä synti lopullisesti tuhoutuu. Mutta molemmat, sekä syntien anteeksiantaminen että niiden pois ajaminen, ovat kasteen vaikutusta. Niinpä apostoli kehottaa heprealaisia panemaan pois heihin kietoutuneen synnin, vaikka he ovatkin kastettuja ja heidän syntinsä on annettu anteeksi (Hepr. 12:1).

Kun minä uskon, ettei Jumala lue syntiä minun syykseni, silloin kaste vaikuttaa varmasti ja synti on anteeksi annettu, vaikka se suureksi osaksi vielä onkin todellisuutta. Tämän jälkeen seuraa niiden pois ajaminen kärsimyksellä ja kuolemalla jne. Tämä on se uskonkohta, jossa me tunnustamme: “Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen” jne. Tämä kohta tarkoittaa erityisesti kastetta, jossa syntien anteeksiantaminen tapahtuu, kun Jumala yhdistyy meihin. Sen vuoksi tätä anteeksi antamista ei pidä epäillä.

16. Tästä seuraa, että kaste muuttaa kaikki kärsimykset ja varsinkin kuoleman hyödylliseksi avuksi, niin että niiden on pakko palvella kasteen vaikutusta eli synnin kuolettamista. Toisin ei voi käydäkään. Joka tahtoo toimia kasteensa mukaisesti ja päästä eroon synnistä, hänen täytyy kuolla. Synti puolestaan ei halua kuolla ja sen vuoksi se tekee kuoleman niin katkeraksi ja julmaksi. Tällä tavalla Jumala on niin armollinen ja voimallinen, että synti, joka on aiheuttanut kuoleman, ajaa itsensä pois omalla voimallaan eli kuolemalla.
On monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tullakseen hurskaiksi, ja he myös puhuvat toiveestaan olla hurskaita. Ainoa tie tai tapa tulla hurskaaksi on kaste ja kasteen vaikutus eli kärsiminen ja kuoleminen. Elleivät he tätä halua, se on merkki siitä, etteivät he oikein tiedä, mistä on kysymys eivätkä he aiokaan tulla hurskaiksi.

Kaste saa aikaan sen, että tämän elämän vaivattomuus, mukavuus ja nautinto ovat kaikille kastetuille pelkkää myrkkyä. Ne näet estävät kastetta vaikuttamasta eivätkä ne opeta ketään kärsimään, kuolemaan mielellään, pääsemään vapaaksi synnistä ja elämään kasteen mukaisesti. Pikemminkin ne vain lisäävät rakkautta tähän elämään, kauhua iankaikkista elämää kohtaan, kuoleman pelkoa ja haluttomuutta ajaa synti pois.

17.Jumala on antanut jokaiselle pyhälle oman erityisen tavan ja armon, jolla kukin noudattaa omaa kastettaan. Mutta kasteen ja sen sisällön hän on asettanut kaikille yhteiseksi ohjeeksi. Jokaisen tulee omassa säädyssään koetella itseään ja etsiä ne tavat, joita noudattamalla hän parhaiten toteuttaa kastettaan; kuolettamalla syntiä ja kuolemalla Kristuksen taakka tulee kevyeksi ja suloiseksi. Sitä ei pidä kantaa ahdistuneena eikä murheellisena, niin kuin Salomokin sanoo (Saarn. 10:15): “Tyhmien teot kiduttavat heitä itseään, sillä he eivät tunne tietä kaupunkiin.” Nämä ihmiset tuskaantuvat samalla tavalla kuin ne, jotka haluavat päästä kaupunkiin, mutta eivät löydä tietä. Heidän koko elämänsä ja toimintansa muuttuu katkeraksi, eivätkä he siltikään saa mitään aikaan.

18 .Mutta valitettavasti me olemme unohtaneet kasteen ja sen sisällön, siinä antamamme lupaukset sekä sen, miten meidän on sen mukaan elettävä ja päästävä sen päämäärään. Samalla tavalla me olemme unohtaneet myös oman tiemme ja säätymme. Hädin tuskin me enää tiedämme, mitä varten nämä säädyt on asetettu ja miten niissä kasteen täyttämiseksi on elettävä. Niistä on tullut yhtä ylpeilyä ja jäljelle on jäänyt pelkkä ulkokuori, kuten Jesaja sanoo (Jes. 1:22): “Sinun hopeasi on muuttunut kuonaksi ja sinun viinisi on laimentunut vedeksi.” Jumala armahtakoon meitä. .


19.. Koska siis kasteen pyhä sakramentti on näin suuri, armollinen ja lohdullinen asia, meidän on vakavasti pidettävä huolta siitä, että me sydämestämme ja iloisesti aina kiitämme siitä Jumalaa sekä ylistämme ja kunnioitamme häntä. Minä pelkään, että me olemme kiittämättömyydellämme ansainneet sokeutemme ja tulleet arvottomiksi tuntemaan noin suurta armoa. Koko maailma on ollut ja on täynnä kastetta ja Jumalan armoa, mutta meidät on harhautettu luottamaan omiin ahdistaviin tekoihimme.

Mutta kun me kuulemme, että hän kasteen liitossa ottaa meidät syntiset luokseen, armahtaa meidät ja puhdistaa meidät joka päivä, ja kun tämän lujasti uskomme, silloin sydämen on pakko tulla iloiseksi, rakastaa Jumalaa ja kiittää häntä. Niinpä hän sanoo profeetan välityksellä (Mal. 3:17): “Minä tahdon armahtaa teitä niin kuin isä lastaan.” Sen vuoksi meidän on kiitettävä korkeasti ylistettyä majesteettia, joka osoittaa olevansa näin armollinen ja laupias meitä surkeita ja kirottuja matoja kohtaan. Häntä ja hänen tekoaan meidän on ylistettävä ja kunnioitettava.

20.. Samalla meidän on kuitenkin varottava itseämme, ettei väärä varmuus saa meitä valtaansa ja pane meitä puhelemaan näin: “Jos kerran kaste on niin armollinen ja suuri asia, ettei Jumala lue meidän syntejämme syyksi ja että kaikki heti synnin jälkeen muuttuu kasteen voimasta helpoksi, niin minäpä tahdon nyt elää ja toimia oman tahtoni mukaan. Joskus myöhemmin tai vaikkapa kuoleman hetkellä ajattelen kastettani ja vetoan Jumalan liittoon. Silloin minä noudatan kastettani.”
Kaste on todella niin suuri asia, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, kun sinä vain käännyt pois synneistäsi ja vetoat kasteen liittoon. Mutta jos sinä röyhkeästi ja kevytmielisesti teet syntiä ja ylpeilet armolla, niin varo, ettei tuomio kohtaa sinua jo ennen kuin ehdit kääntyä pois synneistäsi. Vaikka silloin haluaisitkin uskoa ja luottaa kasteeseen, sinun ahdistuksesi voi, Jumalan sallimuksesta, olla niin suuri, ettei uskosi ehkä enää kestä. Jos kerran ne, jotka eivät tee syntiä tai lankeavat pelkästä heikkoudesta, vain hädin tuskin kestävät, niin miten käy sinun röyhkeydellesi, joka kiusaa ja pilkkaa armoa?

Eläkäämme siis Jumalan pelossa, jotta lujassa uskossa voisimme säilyttää hänen armonsa rikkauden ja iloisesti kiittäisimme hänen laupeuttaan aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Martti Luther
34. UUDESTIKASTAMISESTA.

Martti Lutherin kirje kahdelle papille

Vaikka Kristus arvostelikin juutalaisten fariseusten ja kirjanoppineiden väärinkäytöksiä, hän ei silti hylännyt kaikkia heidän tapojaan ja opetuksiaan, (Matt. 23:3). Me taas tunnustamme, että paavikunnassa on paljon hyvää ja kristillistä.
Me tunnustamme, että paavikunnassa on oikea pyhä Raamattu, oikea kaste, oikea alttarin sakramentti, oikeat syntien anteeksiantamisen avaimet, oikea saarnavirka, Isä meidän -rukous, kymmenen käskyä ja uskontunnustus.
“Miksi sinä nyt noin liehittelet paavia?” Onko se muka liehittelyä, kun sanon, mitä paavilla ja meillä on yhteistä?

Paavali (2. Tess. 2:4): “Antikristus istuu Jumalan temppelissä.” Jos siis paavi, niin kuin minä uskon, on oikea antikristus, niin ei hän suinkaan istu eikä hallitse missään perkeleen tallissa, vaan Jumalan temppelissä. Voit olla varma, ettei hän istu siellä, missä on pelkkiä perkeleitä ja epäuskoisia ja mistä Kristus ja kristikunta ovat poissa. Hänen kuuluu nimittäin olla vastakristus, ja sen vuoksi hänen täytyy olla kristittyjen keskuudessa. Ja koska hän istuu ja hallitsee siellä, hänen vallassaan täytyy olla kristittyjä. Eihän Jumalan temppeliksi kutsuta kivikasaa, vaan pyhää kristikuntaa, jota hän hallitsee, 1. Kor. 3:17.

Me emme siis ole sellaisia hurmahenkiä kuin nuo lahkolaiset, niin että luopuisimme kaikesta, mitä paavilla on hallussaan. Sillä silloin me luopuisimme myös kristikunnasta eli Jumalan temppelistä ja kaikesta, minkä se on saanut Kristukselta. Sen sijaan me taistelemme ja vastustamme paavia sen vuoksi, ettei hän pitäydy niihin kristikunnan aarteisiin, jotka hän on perinyt apostoleilta, vaan asettaa niiden rinnalle ja yli kaikenlaisia perkeleen lisäyksiä. Hän ei käytä näitä aarteita Jumalan temppelin hyväksi, vaan sen häviöksi.

Tällaisen tuhon keskellä Kristus kuitenkin pitää kristikuntansa pystyssä, aivan kuten hän suojeli Lootia Sodomassa. Tästä Pietari todistaa (1. Piet. 2:6). Molemmat siis säilyvät. Antikristus istuu perkeleen temppuineen Jumalan temppelissä, ja silti samaan aikaan Jumalan temppeli Kristuksen varjeluksen voimasta on ja pysyy Jumalan temppelinä

Sen vuoksi uudestikastajat ja hurmahenget puhuvat joutavia, kun he sanovat: “Se mikä on peräisin paavilta, on väärää”, tai: “Koska paavikunnassa toimitaan tuolla tavalla, niin me kyllä toimimme toisin.” Sanomalla näin he haluavat todistaa olevansa antikristuksen suuria vastustajia. He eivät kuitenkaan huomaa, että näin he itse asiassa vain kaikin tavoin tukevat häntä, vahingoittavat suuresti kristikuntaa ja pettävät itseään. Sen asemesta heidän olisi autettava meitä hylkäämään väärinkäytökset ja lisäykset.

KASTE ON SELLAINEN JUMALAN TEKO, jota ei kukaan ihminen ole keksinyt, vaan joka on Jumalan asettama ja evankeliumin todistama. Toiseksi, sinulla on ihmisiä, jotka todistavat sinut kastetuksi, eikä kukaan voi väittää vastaan eikä todistaa päinvastaista. Kaste saa aikaan sen, että sinut luetaan kristittyjen joukkoon ja että sinä tulet osalliseksi sakramentista ja kaikista kristittyjen oikeuksista. Näin ei tapahtuisi, ellei sinua olisi kastettu.
Kaikki tämä todistaa selvästi sinun kasteestasi. Koko maailma nimittäin tietää ja näkee, että jokainen kastetaan lapsena. Joka siis ei halua uskoa tähän kaikkeen, hän kieltäytyy uskomasta itseensä Jumalaan, sillä Jumala itse sanoo, että kahta todistajaa tulee uskoa (5. Moos. 19:15; Matt. 18:16). Tällaisia todistajia hän ei milloinkaan rankaise, vaikkei hän muuten jätäkään rankaisematta eikä häpäisemättä vääriä todistajia.
Näin on mielestäni riittävästi osoitettu, ettei kenenkään tarvitse epäillä kastettaan, vaikkei hän tietäisikään siitä mitään. Joka ei tahdo sitä uskoa, hän tekee syntiä Jumalaa vastaan. Sillä hän on paljon varmempi kasteestaan kristittyjen todistuksen perusteella kuin jos hän itse olisi sen nähnyt.

Kasteenuusijat perustavat käsityksensä tähän raamatunlauseeseen: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” (Mark. 16:16) Tästä he haluavat päätellä, ettei ketään pidä kastaa, ellei hän sitä ennen usko. Mielestäni he syyllistyvät näin aika suureen ylimielisyyteen. Sillä jos he haluavat noudattaa tällaista mielipidettä, niin he eivät voisi kastaa ennen kuin he varmasti tietävät, että kastettava uskoo. Mutta miten ja milloin he luulevat pääsevänsä siitä selville? Onkohan heistä tullut jumalia, niin että he voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko nämä vai eivät?

Jos he eivät siis tiedä, uskovatko ihmiset, niin miksi he sitten kastavat, vaikka he niin kiivaasti vaativat, että uskon täytyy edeltää kastetta? Eivätkö he siis kastaessaan toimi itseään vastaan, sillä eiväthän he tiedä, onko kastettavalla uskoa vai ei? Joka perustaa kasteen uskon varaan ja silti kastaa umpimähkään eikä ole varma, uskooko kastettava, hän menettelee yhtä huonosti kuin se, joka kastaa ilman uskoa. Sillä epäusko ja epävarma usko ovat yksi ja sama asia. Molemmat ovat yhtä lailla vastoin tätä lausetta “joka uskoo”. Se nimittäin puhuu varmasta uskosta, joka kastettavalla pitää olla.
Mutta sinä ehkä sanot, että hän kyllä tunnustaa uskovansa. Rakas ystävä, jätä tuollaiset tunnustamiset. Teksti ei sano “joka tunnustaa”, vaan “joka uskoo”. Hänen tunnustuksensa voit toki kuulla, mutta hänen uskostaan et tiedä mitään. Omilla järkeilyilläsi et voi noudattaa tätä raamatunkohtaa, ellet myös tiedä että hän uskoo. Kaikki ihmiset ovat näet valehtelijoita, ja Jumala yksin tuntee sydämet.

Joka siis haluaa perustaa kasteen kastettavien uskon varaan, hänen ei enää milloinkaan pidä kastaa yhtään ihmistä. Sillä vaikka sinä kastaisit ihmisen sata kertaa päivässä, et silti yhdelläkään kerralla tietäisi, uskooko hän. Mihin sinä oikein pyrit tuolla uudestikastamisellasi? Sinähän toimit itseäsi vastaan, kun kastat, vaikket voi olla varma kenenkään uskosta ja vaikka samalla opetat, että uskon on varmasti oltava läsnä. Näin tämä raamatunlause “joka uskoo” kumoaa väkevästi heidän uudestikasteensa, koska se puhuu varmasta uskosta. He taas perustavat uudestikasteensa epävarman uskon varaan eivätkä vähääkään välitä tästä lauseesta.

Samaa minä sanon myös sellaisesta kastettavasta, joka perustaa kasteensa oman uskonsa varaan tai ottaa sen vastaan oman uskonsa nojalla. Ei hänkään ole omasta uskostaan varma. Minun mielestäni sellainen mies, joka tänään antaa kastaa itsensä uudestaan, on samanlainen kuin se, joka kiusaa itseään kuvittelemalla, ettei hän lapsena olisikaan uskonut. Annahan olla, perkele tulee huomenna, kiusaa hänen sydäntään ja kuiskuttelee hänen korvaansa: “No nyt vasta minä tunnen uskovani oikein, eilen en varmaankaan uskonut oikein. Kyllä minun nyt täytyy tulla kastetuksi kolmannen kerran, toisesta kasteesta kun ei ollut mihinkään.” Arveletko, ettei perkele pysty tähän? Opihan tuntemaan hänet paremmin, hyvä ystävä, sillä hän pystyy enempäänkin.
Jos siis perkele pystyy ahdistamaan kolmatta kastetta, niin aivan varmasti myös neljättä ja kaikkia seuraaviakin (näin hän todella aikoo tehdä).
Mitähän tästäkin tulee? Ei mitään muuta kuin jatkuvaa ja loputonta kastamista.
Kaikki tämä on yhtä tyhjän kanssa. EI KASTAJA EIKÄ KASTETTAVA VOI VARMUUDELLA PERUSTAA KASTETTA USKON VARAAN. Siten tämä raamatunlause on paljon väkevämpi heitä kuin meitä vastaan.

Jos he ymmärryksensä mukaan tahtovat noudattaa tätä lausetta “joka uskoo”, niin heidän pitäisi paljoa ennemmin kirota uudestikaste kuin ensimmäinen kaste. Ei kastaja eikä kastettava voi kestää omien mielipiteittensä varassa, sillä molemmat ovat epävarmoja uskosta tai ainakin ovat jatkuvassa vaarassa ja ahdistuksessa.
Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause “joka uskoo” ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano “joka tietää uskovansa” eikä “jos tiedät, että hän uskoo”, vaan “joka uskoo”. Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.

Kun me siis kristikunnan alusta alkaen olemme noudattaneet tätä tapaa kastaa lapsia ja kun kukaan ei pätevin eikä varmoin perustein voi osoittaa, ettei heillä ole ollut uskoa, niin ei tätä tapaa pidä muuttaa eikä rakentaa millekään epävarmalle perustukselle.
Sillä jos halutaan muuttaa tai kumota jotakin, mikä on vanhastaan ollut tapana, niin on pitävästi todistettava, että tuo tapa on vastoin Jumalan sanaa. Muuten pätee Kristuksen sana: “Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme.” (Mark. 9:40)

Kasteenuusijat sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.
Mutta meillä on Raamattu, joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukaan eikä heillä olekaan järkeä. Niinpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (Ps. 106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman henkeä ja uskoa.
Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita. Kristuskin sanoo Matt. 19:14, että taivaan valtakunta kuuluu pikkulapsille. Myös pyhä Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi (Luuk. 1:41), mutta silti olen sitä mieltä, että hän on voinut uskoa.

Sinä ehkä sanot, että Johannes oli erikoisasemassa, eikä häneen vetoamalla voida osoittaa, että kaikki kastetut lapset voivat uskoa. Minä vastaan kyllä, kunhan vain maltat odottaa hetkisen. Enhän ole vielä ehtinyt todistaa, että lapset uskovat. Minä todistan nimittäin ensin sen, että sinun perustelusi uudestikastamiselle on väärä ja epävarma, koska et voi todistaa, että lapsilla ei voi olla uskoa. Sillä koska Johanneksella oli usko, vaikkei hänellä ollutkaan puhetaitoa eikä järkeä, niin kumoutuvat sinun perustelusi sille väitteelle, etteivät lapset saata uskoa. Ei siis ole Raamatun vastaista sanoa, että lapsi uskoo, kuten pyhän Johanneksen esimerkki osoittaa. Jollei siis ole Raamatun vastaista vaan sen mukaista sanoa, että lapset uskovat, niin täytyy sinun väitteesi, että lapset eivät voi uskoa, olla vastoin Raamattua. (Raamatun esimerkkiä siitä, että lapsella ei voi olla uskoa ei ole)
Tämän halusin sanoa ensin.

Kuka on saanut sinut niin varmaksi siitä, etteivät kastetut lapset usko, kun minä kerran todistan, että he voivat uskoa? Mutta jos olet epävarma, miksi sitten niin uhkarohkeasti mitätöit ensimmäisen kasteen, vaikka et tiedä etkä voikaan tietää, että se olisi mitätön?
Entä jos kaikki lapset kasteessa eivät ainoastaan voi uskoa, vaan myös uskovat samalla tavalla kuin Johannes äitinsä kohdussa? Emmehän me voi kieltää, että juuri sama Kristus on läsnä kasteen hetkellä ja kasteessa. Onpa kastajanakin hän itse, joka kerran äitinsä kohdussa tuli Johanneksen luo. Nyt hän puhuu kasteessa juuri samalla tavalla papin suulla kuin hän silloin puhui äitinsä suulla. Koska hän siis nyt on läsnä, puhuu ja kastaa itse, miksei myös usko ja henki tulisi hänen puheensa ja kastamisensa kautta lapseen samalla tavalla kuin se silloin tuli Johannekseen? Onhan nimittäin puhuja ja tekijä yksi ja sama silloin ja nyt, ja vastakin, kuten hän Jesajan kautta sanoo: “Hänen sanansa ei palaa tyhjänä takaisin.” (Jes. 55:11)

NÄYTÄ NYT SINÄ VUOROSTASI YKSI AINOA RAAMATUNLAUSE, JOKA TODISTAISI, ETTEIVÄT LAPSET VOI USKOA KASTEESSA.
Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu; sehän ei olekaan tärkeää.
Tämän lisäksi Kristus käskee Matteus 19:14 meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano “sallikaa nöyrien”, vaan “sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni”, eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.
Kun Kristus sanoo: “Sen kaltaisten on taivaan valtakunta”, tai Matt. 18:14: “Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot”, silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.

Muutamat tahtovat tehdä tämän tekstin voimattomaksi sanomalla, että juutalaisten lapset olivat ympärileikattuja. Sen vuoksi he olivat pyhiä ja näin heidät voitiin tuoda Kristuksen luo. Meidän lapsemme taas ovat pakanoita. Minä vastaan: Entä jos niiden pikkulasten joukossa, jotka tuotiin Kristuksen luo, oli myös tyttölapsia, joita ei oltu ympärileikattu? Hänen luokseen tuotiin varmasti kaikenlaisia pikkulapsia. Koska tässä ei erikseen puhuta pelkästään pojista, niin me emme voi sulkea tyttöjä pois. Kysymys on siis pikkulapsista, sekä tytöistä että pojista. He ovat autuaita, eivät ainoastaan ympärileikkauksen perusteella, vaan myös sen vuoksi, että he nyt tulevat Kristuksen luokse ja näin siirtyvät vanhasta liitosta uuteen, hänen sanansa mukaisesti: “Sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta.” Hänen sanojensa mukaan Jumalan valtakunta kuuluu niille lapsille, jotka näin tulevat hänen luokseen. Sillä Kristuksen luokse tuomisen ja tulemisen kautta he tulevat niin pyhiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heidät ja antaa heille valtakunnan.

Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste.
Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.
Psalmi 77 (Ps. 106:37) puhuu kiistatta tyttölapsista ja ympärileikkaamattomista, kun se kertoo, että juutalaiset uhrasivat tyttäriään Kanaanin epäjumalille. Silti heidän vertaan sanotaan viattomaksi. Samoin Mooses käski (3. Moos. 12:5) uhrata Jumalalle puhdistus- ja sovitusuhreja myös tyttölasten puolesta. On selvää, että vain poikalapset joutuivat kärsimään ympärileikkauksesta, mutta tyttölapset tulivat silti osallisiksi sen lupauksen voimasta, jonka Jumala antoi Aabrahamille Genesiksen 17. luvussa (1. Moos. 17:7): “Minä olen sinun jälkeläistesi Jumala, ja ympärileikkaus olkoon liitto minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä.” Myös tyttölapset ovat varmasti Aabrahamin jälkeläisiä, ja tällaisen raamatunlauseen nojalla Jumala on myös heidän Jumalansa, vaikkei heitä olekaan ympärileikattu niin kuin poikalapset.

Jos he siis uskovat, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta ottaa omikseen sekä pojat että tytöt ja on heidän Jumalansa, niin miksei hän sitten ottaisi omikseen meidän lapsiamme kasteen liiton kautta. Onhan hän Room. 3:29 luvannut myös meille, ettei hän ole vain juutalaisten, vaan myös pakanoiden ja erityisesti kristittyjen ja uskovien Jumala. Jos siis poikien ympärileikkaus auttoi sekä poikia että tyttöjä niin, että heistä tuli Aabrahamin uskon tähden Jumalan kansa, jonka perillisiä he olivat, niin miten paljon enemmän kaste nyt auttaa jokaista tulemaan Jumalan kansan jäseneksi Kristuksen ansion tähden, jonka luokse heidät tuodaan ja jotka hän siunaa. Tällä kaikella haluan osoittaa, miten epävarmoja uudestikastajien perustelut ovat ja miten röyhkeästi he silti niihin nojaavat.
Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: “Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni” jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!
Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.

Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: “Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen.” Heidän on myös perusteltava väitteensä.

Sinä sanot ehkä: “Kaste on väärä.” Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.

Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?
Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?

Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä, jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.

Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen “joka uskoo” omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: “Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan.” Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: “Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran.” Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: “Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha.” Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta “joka uskoo”. Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?

Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?
Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella “joka uskoo” narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.

Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.
Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.

Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.
Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.
Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.

Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät — kuten edellä olen jo sanonut — voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.
Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.
Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).
Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.

Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).
Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.

Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.

Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat konniksi, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.

Meidän on syytä muistaa, että Johannes suostuu kuulemaan Jumalan sanaa Kaifaan suusta ja sen lisäksi pitää sitä oikeana ennustuksena (Joh. 11:49—). Myös Mooses ja Israelin kansa kuulevat jumalattoman Bileamin ennustuksen ja pitävät sitä Jumalan sanana (4. Moos. 24:15—). Myös Kristus kehottaa kuuntelemaan Mooseksen istuimella istuvia jumalattomia fariseuksia,

otä tästä kirjoitti:

Ellei lastenkaste olisi yleisesti omaksuttu koko maailmassa, vaan ainoastaan joissakin piireissä (kuten esim. paavikunnassa), silloin olisi uudestikastajilla ulkonainen muoto puolellaan
. Mutta koska lastenkaste on ollut käytännössä yli koko kristikunnan kaikessa maailmassa tähän päivään saakka, niin ei ole mitään ulkonaistakaan muotoa todisteena siitä, että se olisi väärä, vaan että sekin on vahva todiste siitä, että lapsikaste on oikea.

Edelleen sopii tähän nyt tuokin lause, jossa Paavali sanoo antikristuksesta, 2. Tess. 2:4, että hän asettaa itsensä Jumalan temppeliin.
Mutta se, mikä Jumalan temppeliksi kutsutaan, ei ole mikään harhauskoisten luola, vaan oikea kristikunta, jolla totuudessa on oikea kaste, siitä ei ole epäilystäkään.

Me emme näe, emmekä kuule mitään muuta kastetta kuin lasten kasteen. Kristus käskee antaa pienten lasten tulla hänen luokseen, Matt. 19:13 - 14, ja sanoo, että heidän on taivaanvaltakunta. Apostolit ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia, Ap. t. 16:15; 1. Kor. 1:16. Johannes kirjoittaa lapsille, 1. Joh. 2:14 - 0119 Johannes uskoi äitinsä kohdussa, Luuk. 1:24, kuten siitä jo ennen on todistukseksi mainittu.

f) UUDESSA LIITOSSA TEKEE JUMALA LIITTONSA KAIKKIEN PAKANAIN KANSSA EVANKELIUMIN KAUTTA JA ASETTAA KASTEEN MERKIKSI. KUKA VOI JÄTTÄÄ LAPSET POIS?

Jos nyt Vanha Liitto ja ympärileikkauksen merkki ovat tehneet Abrahamin lapset uskoviksi, niin että he olivat ja nimitettiin Jumalan kansaksi, niinkuin Hän sanoo; Minä olen sinun siemenesi Jumala, 1. Moos. 17:7; niin täytyy vielä paremmin tämä Uusi Liitto ja kasteen merkki olla niin voimakkaita ja tehdä niitä, jotka sen vastaan ottavat, Jumalan kansaksi.
Nyt käskee hän koko maailman sitä vastaan ottamaan. Tällä käskyllä, (koska ei ketään ole pois jätetty) kastamme me huoleti ja vapaasti jokaisen ketään eroittelematta, paitsi niitä, jotka sitä vastustavat, eivätkä tätä liittoa tahdo ottaa vastaan.
KUN ME KASTAMME JOKAISEN HÄNEN KÄSKYNSÄ MUKAAN, NIIN ANNAMME HÄNEN HUOLEHTIA SIITÄ, KUINKA KASTETUT USKOVAT. Me teemme sen, mitä olemme velvolliset tekemään, kun saarnaamme ja kastamme.

Jos ei meillä olekaan erityisiä lauseita, jotka puhuvat lasten kastamisesta, yhtä vähän kuin helläkään on sellaisia lauseita, jotka käskevät kastamaan vanhempia, niin on meillä kuitenkin käsky tarjota jokaiselle tuota yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta, ja tähän lukuun täytyy lastenkin olla luettuina. Me istutamme ja kastamme ja annamme Jumalan antaa kasvun, 1. Kor. 3:6.

Koska me tiedämme kasteen olevan jumalallisen asian, itse Jumalan säätämän ja käskemän, niin emme katso jumalattomien ihmisten väärinkäytöstä, vaan yksinkertaisesti Jumalan asetusta. Siten huomaamme, että kaste on itsessään pyhä, autuas; jalo, taivaallinen asia, joka pelolla ja vavistuksella on pidettävä kaikessa kunniassa, niinkuin kaikki muutkin Jumalan säännöt ja käskyt.

EIHÄN SE, ETTÄ MONET IHMISET VÄÄRINKÄYTTÄVÄT KASTETTA, OLE KASTEEN SYYTÄ, sillä silloinhan myöskin evankeliumia pilkattaisiin kuin joutavaa lörpötystä sentähden, että monet sitä väärinkäyttävät.

Vaikka joku ei olisikaan kastettu, mutta hän ei kuitenkaan sitä tietäisi, vaan uskoisi varmasti olevansa oikein ja hyvin kastettu, niin olisi kuitenkin tämä hänen uskonsa hänelle kylliksi; sillä niinkuin hän uskoo, niin se on hänellä Jumalan edessä, ja kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset, sanoo Kristus, Mark. 9:23.
SELLAISTAKAAN EI VOISI UUDESTI KASTAA VAARATTA HÄNEN USKOLLEEN.

Eikö paljoa vähemmin voida kastaa toistamiseen niitä, jotka varmasti tietävät olevansa kastetut; ovatpa he sitten Jumalan nimessä uskoneet tai eivät. Sillä uudestikastajat eivät voi olla varmat siitä, että heidän uudestikastamisensa on oikea, koska PERUSTAVAT SEN OMALLE USKOLLEEN, josta eivät kuitenkaan he voi tietää - ja vastaavat siis itse itsestään ja kasteestaan.

Se, joka on epätietoinen ja epäileväinen jumalallisissa asioissa, tekee syntiä ja kiusaa Jumalaa, ja se, joka opettaa epätietoista luuloa varman totuuden sijasta, valehtelee yhtä hyvin kuin sekin, joka julkisesti puhuu totuutta vastaan; sillä hän puhuu, mitä itsekään ei tiedä ja tahtoo kuitenkin pidettävän sen totuutena. - Mutta jos he tahtoisivat perustaa kasteensa Jumalan säännölle ja käskylle, niin pian havaitsisivat he, että heidän uudestikastamisensa enää olisi hyödyllistä eikä tarpeellista, koska Jumalan käsky jo on täytetty ensimmäisen kasteen kautta.

Sen lisäksi pilkkaavat he ja kieltävät Jumalan käskyn ja työn. Ensimmäinen kaste on Jumalan käsky ja se on täytetty sillä, että se on suoritettu. Mutta kun he kuitenkin sanovat, että se on väärä, niin mitä sillä muuta sanovat, kuin että Jumalan käskyt ja työt ovat väärät?
Tätä he myöskään eivät sano mistään muusta syystä kuin siitä, että tahtovat saada uskon kielletyksi ensi kasteessa, mutta eivät voi kuitenkaan saada sitä varmaksi. Toisin sanoen, epätietoisen luulon tähden he julkeasti ja hävyttömästi kieltävät ja pilkkaavat Jumalan käskyä ja työtä.
Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla.
Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, JUMALAN SANA VAI USKO? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, koska Jumalan SANA EI PERUSTU JA RAKENNU USKOLLE, VAAN USKO RAKENTUU JUMALAN SANALLE, ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen; mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti.
Sano minulle vielä, että jos jompikumpi näistä kahdesta muuttuu toiseksi, niin kumpiko sitten mahtanee muuttua: muuttumaton Sana vai muuttelevainen uskoko?
Eikö niin ole, että uskon pitää muuttua eikä Jumalan Sanan? Onhan se parempi, että JUMALAN SANA TEKEE TOISEN USKON (jos ei oikeata uskoa ennen ole ollut), KUIN ETTÄ USKO TEKEE SANAN TOISEKSI. Koska heidän nyt täytyy tunnustaa, että VIKA ENSIMMÄISESSÄ KASTEESSA, eli EI OLLUT JUMALAN SANASSA VAAN USKOSSA, ja että ei toista Sanaa, vaan toinen usko tarvitaan, niin miksi eivät ennemmin pidä huolta siitä, että toinen usko syntyy, ja anna Jumalan Sanan olla muuttelematta?
Jos Jumalan Sana ja sääntö kulkevat vääränä sentähden, että me emme oikein usko siihen; niin harvoin kai, tai ei milloinkaan, tulee oikea Sana julkisuuteen.

Jos he siis välttämättä tahtovat seurata omaa mieltänsä, niin olisi parempi, etteivät panisi toimeen kasteen toistamista VAAN USKON TOISTAMISEN, sillä kaste on Jumalan Sana ja sääntö, eikä tarvitse mitään toistamista tai toiseksi tulemista, mutta usko kai tarvitsee toiseksi tulemisen (jos ei sitä ole ollut). Sentähden he oikeudella olisivat uskontoistajia eikä kasteentoistajia, jos heillä olisikin oikeus kieltää uskoneensa ensikasteessa, jota oikeutta ei heillä kuitenkaan ole.
Koska siis uudestikastajat ovat varsin epävarmat asiassaan, jossa heidät huomataan myöskin valehtelijoiksi, kieltävät ja pilkkaavat Jumalan järjestystä ja sääntöä epätietoisessa valheluulossaan, kääntävät kaikki nurinpäin, PERUSTAVAT JUMALAN SANAN JA ASETUKSEN IHMISTYÖLLE JA USKOLLE, sekä katsovat kastetta ilman uskoa, ja siten toteen näytetään, että he ovat erehtyneitä, epävarmoja ja vääriä henkiä, niin pitää jokaisen hurskaan kristityn, jos mielii sielunsa autuutta, karttaa tarkoin heitä. Siihen lainatkoon Kristus, meidän Herramme, apunsa!

Martti Luther

33. KASTEEN KUNNIANARVOISESTA SAKRAMENTISTA.

1. Kasteen sisältö tarkoittaa sitä, että Jumalan armo kokonaan nielee vanhan ihmisen ja syntisen syntymän lihasta ja verestä, kuten pian saamme kuulla. Sen vuoksi meidän on toimittava kasteen sisällön mukaisesti ja annettava sen olla oikea ja täydellinen merkki.

2 Kaste on ulkonainen merkki ja tunnus, joka erottaa meidät kaikista kastamattomista ihmisistä. Siitä meidät tunnetaan oman ruhtinaamme Kristuksen kansaksi. Hänen lippunsa eli pyhän ristin alla me taistelemme taukoamatta syntiä vastaan.
Tässä pyhässä sakramentissa meidän on nähtävä kolme osaa: merkki, sisältö ja usko.

3. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa upotetaan ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on “uuden syntymän pesu”; juuri tässä pesussa me SYNNYMME UUDESTAAN ja uudistumme. Samoin sanoo myös Kristus (Joh. 3:3 - 5): “Ellette te synny uudestaan, (armon) vedestä ja Hengestä, niin te ette voi päästä sisälle taivaan valtakuntaan.”
Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.

4. Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.
Joka kastetaan, hänet tuomitaan kuolemaan, ikään kuin pappi kastaessaan sanoisi: “Katsohan, sinä olet syntinen liha, sen vuoksi minä Jumalan nimessä upotan sinut, ja hänen nimessään minä myös tuomitsen sinut kuolemaan, jotta sinun mukanasi kuolisivat ja tuhoutuisivat kaikki sinun syntisi.” Näin sanoo myös Paavali (Room. 6:4): “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Mitä pikemmin kasteen jälkeen ihminen kuolee, sitä pikemmin hänen kasteensa tulee täydelliseksi. Synti ei nimittäin täysin lakkaa niin kauan kuin se ruumis elää, joka on niin läpeensä synnissä siinnyt, että synti on tullut sen luonnoksi. Tästä sanoo profeetta (Ps. 51:7): “Katso, minä olen synnissä siinnyt, ja siveettömyydessä on äitini minua kohdussaan kantanut.” Ei siis ole mitään muuta neuvoa kuin että ihminen kuolee ja tuhoutuu synteineen päivineen. Kristityn ihmisen elämä on siis kasteesta alkaen aina hautaan asti pelkkää alkua autuaalle kuolemalle. Viimeisenä päivänä Jumala sitten luo hänet kokonaan uudeksi.

5. Myös kastevedestä nostaminen tapahtuu nopeasti. Sen sijaan kasteen sisältö, siis hengellinen syntyminen sekä armon ja vanhurskauden lisääntyminen, alkaa kyllä kasteessa, mutta se kestää aina kuolemaan asti, jopa viimeiseen päivään asti. Vasta silloin toteutuu lopullisesti kaikki se, mitä kasteesta nostaminen merkitsee. Silloin me nousemme ylös kuolleista, ylös synnistä ja kaikesta pahasta, silloin meidän ruumiimme ja sielumme puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti nostetaan ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.

6. Kasteen esikuvana oli jo muinoin Nooan vedenpaisumus, jossa koko maailma hukkui; ainoastaan Nooa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen säilyivät arkissa. Kaikkien maailman ihmisten hukkuminen on esikuva sille, että kasteessa synti hukutetaan. Kahdeksan ihmisen ja kaikenlaisten eläinten säilyminen arkissa taas merkitsee sitä, että kasteen kautta ihminen tulee autuaaksi, niin kuin Pietari (2. Piet. 2:5).

Kaste on vain paljon suurempi vedenpaisumus kuin tuo aiempi, joka hukutti ihmisiä ainoastaan yhden vuoden aikana. Kaste taas hukuttaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa aina Kristuksen syntymästä viimeiseen päivään asti. Kaste on armon vedenpaisumus, kun taas aiempi oli vihan vedenpaisumus, niin kuin psalmissa 29 julistetaan (Ps. 29:10): “Jumala antaa uuden, jatkuvan vedenpaisumuksen.” On varmaa, että paljon enemmän ihmisiä tullaan kastamaan kuin heitä vedenpaisumuksessa hukkui.

7. Edellisestä seuraa välttämättä, että ihminen, joka nousee kasteesta, on puhdas ja syytön mihinkään syntiin. On monia, jotka eivät ymmärrä tätä oikein. He arvelevat, ettei mitään syntiä enää ole, ja sen vuoksi he rupeavat laiskoiksi eivätkä välitä kuolettaa syntistä luontoaan. Samalla tavallahan monet menettelevät sen jälkeen, kun he ovat käyneet ripillä. Kuten jo edellä sanoin juuri tämän vuoksi on tarkasti tiedettävä ja ymmärrettävä, että meidän lihamme on koko elämämme ajan luonnoltaan paha ja syntinen.
Parantaakseen tämän pahuuden Jumala on päättänyt luoda sen kokonaan uudeksi ja toisenlaiseksi, kuten Jer. 18:4 – 6 käy ilmi.
Jos savenvalajan tekemä astia ei onnistunut, vaan meni pilalle, hän heitti sen takaisin savikasaan ja muovasi siitä sitten uuden astian, sellaisen kuin halusi. “Näin te olette minun kädessäni”, sanoo Jumala.
Ensimmäisessä syntymässä me emme onnistuneet, vaan menimme pilalle. Sen vuoksi hän heittää meidät takaisin maahan kuolemaan ja luo meidät uudestaan viimeisenä päivänä, niin että meistä tulee onnistuneita ja synnittömiä.
Jumala aloittaa tämän suunnitelmansa toteuttamisen kasteessa, joka merkitsee kuolemaa ja ylösnousemista viimeisenä päivänä, kuten jo edellä on sanottu. Siten siis sakramentin sisältö ja merkki saavat aikaan, että ihmisen synti alkaa kuolla ja että hän nousee ylös. Sakramentti on siis jo toteutunut, vaikka sakramentin vaikutus ei vielä olekaan toteutunut täydellisesti; eiväthän kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä ole vielä läsnä.

8. Sakramentaalisesti ihminen on siis täysin puhdas ja viaton, koska hänellä on Jumalan merkki eli kaste. Se osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet ja että hän voi myös kuolla armossa, nousta ylös viimeisenä päivänä ja elää iankaikkisesti puhtaana, synnittömänä ja viattomana. Sakramentin kannalta katsottuna on siis totta, että ihminen on synnitön ja viaton. Mutta koska tämä ei vielä ole lopullisesti toteutunut, ja koska ihminen elää syntisessä lihassa, niin hän ei vielä ole täysin synnitön eikä puhdas, vaan hän on vasta alkanut tulla puhtaaksi ja viattomaksi.

Ihmisen ikääntyessä alkavat hänen luonnolliset, synnilliset himonsa vaikuttaa; näitä ovat muun muassa viha, siveettömyys, lempi, ahneus ja ylpeys. Näitä ei olisi lainkaan, jos kaikki synnit olisi sakramentissa upotettu ja tuhottu, mutta kasteessa ne on ainoastaan tarkoitettu upotettavaksi kuolemassa ja ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä. Sen vuoksi Paavali ja hänen kanssaan kaikki pyhät valittavat (Room. 7:18), että he ovat syntisiä ja että synti asuu heidän luonnossaan, vaikka he ovatkin kastettuja ja pyhiä. Tämä johtuu luonnollisista synnillisistä himoista, jotka vaikuttavat niin kauan kuin me elämme.

9. Sinä ehkä kysyt: “Mitä hyötyä minulle on kasteesta, ellei se kokonaan hävitä eikä poista syntiä?” Tässä on nyt tarpeen ymmärtää ja tuntea kasteen sakramentti oikein. Kasteen sakramentti auttaa sinua siten, että Jumala itse yhdistyy sinun kanssasi ja tulee yhdeksi sinun kanssasi tämän armollisen ja lohdullisen liiton kautta.
Ensiksi sinun on jättäydyttävä kasteen sakramentin ja sen sisällön varaan, toisin sanoen sinun tulee toivoa, että kuolisit synteinesi ja tulisit uudeksi viimeisenä päivänä. Tätä sakramentti tarkoittaa, kuten jo on todettu. Jumala hyväksyy sinun toivosi, tuo sinut kasteelle, alkaa vähitellen luoda sinua uudeksi sekä vuodattaa sinuun armonsa ja Pyhän Henkensä, joka ryhtyy kuolettamaan luontoa ja syntiä sekä valmistamaan kuolemaan ja ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.

Toiseksi sinä tahdot pysyä tällaisena ja kuoletat yhä enemmän ja enemmän syntiäsi, niin kauan kuin elät aina kuolemaan asti. Myös tämän Jumala hyväksyy. Hän koettelee sinua koko elämäsi ajan monilla hyvillä teoilla ja monenlaisilla kärsimyksillä. Niiden avulla hän toteuttaa sen, mitä sinä olet toivonut kasteessa, nimittäin sen, että sinä tahdot päästä vapaaksi synnistä, kuolla ja nousta viimeisenä päivänä ylös uutena ja näin toteuttaa kastettasi.
Niinpä me voimmekin lukea ja nähdä, miten paljon Jumala sallii rakkaitten pyhiensä kärsiä ja joutua kidutettavaksi, jotta he mahdollisimman varhain kuoletettuina toteuttaisivat kasteen sakramentin, kuolisivat ja tulisivat uusiksi ihmisiksi. Ellei näin tapahdu emmekä me kärsi ja kohtaa koettelemuksia, niin paha luonto voittaa ihmisen ja riistää häneltä kasteen hyödyn. Näin ihminen lankeaa syntiin ja pysyy samana vanhana ihmisenä kuin ennenkin.

10. Niin kuin sinä näin yhdistyt Jumalaan, niin Jumala puolestaan antaa sinulle armonsa, yhdistyy sinuun eikä tahdo pitää sinua syyllisenä syntiin, joka kasteen jälkeen on jäänyt luontoosi. Hän ei tahdo kiinnittää huomiota syntiin eikä tuomita sinua sen vuoksi. Hän tyytyy ja mieltyy siihen, että sinä jatkuvasti yrität ja haluat kuolettaa niitä ja päästä niistä kuolemassasi eroon.
Vaikka siis pahat ajatukset ja himot heräävät ja vaikka sinä välistä tekisitkin syntiä ja lankeaisit, niin sakramentin ja yhdistymisen voimasta ne ovat pian olleet ja menneet, kunhan sinä vain nouset jälleen ylös ja palaat liittoon. Tästä puhuu myös Paavali Room. 8:1. Luonnollinen, paha ja syntinen taipumus ei kadota ketään, joka uskoo Kristukseen, kunhan hän ei vain noudata sitä eikä suostu siihen. Myös evankelista Johannes sanoo kirjeessään (1. Joh. 2:1 - 2): “Jos joku lankeaakin syntiin, meillä on puolustaja Jumalan luona, Jeesus Kristus, josta on tullut meidän syntiemme anteeksiantamus.”
Kaikki tämä tapahtuu kasteessa. Siinä meille annetaan Kristus.

11.. Ellei tätä liittoa olisi ja ellei Jumala laupiaasti katsoisi sormiensa läpi, silloin mitättömän pienikin synti tuomitsisi meidät. Jumalan tuomio ei nimittäin siedä mitään syntiä. Tämän tähden maan päällä ei ole suurempaa lohdutusta kuin kaste, jonka kautta me joudumme armon ja laupeuden tuomion alle. Se ei tuomitse syntiä, vaan karkottaa sen pois koettelemalla meitä monin tavoin.

Augustinus puhuu tästä : “Kasteessa synti annetaan kokonaan anteeksi, ei kuitenkaan siten, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, ettei sitä lueta meidän syyksemme.” On kuin hän sanoisi, että synti pysyy tosin kuolemaan asti meidän lihassamme ja vaikuttaa lakkaamatta. Mutta niin kauan kuin me emme suostu sen valtaan emmekä jää siihen, kaste hallitsee sitä, niin ettei se tuomitse eikä vahingoita meitä. Pikemminkin se päivä päivältä tuhoutuu yhä enemmän ja enemmän aina kuolemaan asti.
Sen vuoksi kenenkään ei pidä pelästyä, vaikka hän tunteekin pahaa himoa ja lemmenhalua, eikä tulla epätoivoiseksi, vaikka lankeaisikin. Sen sijaan hänen tulee ajatella kastettaan ja iloisesti lohduttautua sen avulla. Onhan Jumala siinä yhdistynyt häneen kuolettaakseen hänen syntinsä ja jättääkseen sen tuomitsematta, kunhan ihminen vain ei suostu sen valtaan eikä jää siihen. Meidän ei siis pidä antaa noiden myllertävien ajatusten ja himojen eikä edes lankeamisen johtaa meitä epätoivoon. Pikemminkin meidän tulee pitää niitä Jumalan kehotuksena ajatella omaa kastettamme ja sitä, mitä hän on siinä puhunut, jotta me huutaisimme avuksemme Jumalan armoa, harjoittautuisimme taistelemaan syntiä vastaan ja pyrkisimme jopa kuolemaan ja siten pääsemään eroon synnistä.

12.. Nyt on aika käsitellä sakramentin kolmatta kohtaa eli uskoa. Usko on lujaa luottamista kaikkeen tähän, nimittäin siihen, ettei sakramentti merkitse kuolemaa ja ylösnousemusta vasta viimeisenä päivänä, jolloin ihminen tulee uudeksi ja elää iankaikkisesti ilman syntiä, vaan että se varmasti jo alkaa vaikuttaa kaikkea tätä. Sakramentti yhdistää meidät Jumalan kanssa, niin että me tahdomme aina kuolemaan asti kuolettaa syntiä ja taistella sitä vastaan. Jumala puolestaan tahtoo varjella meitä ja kohdella meitä armollisesti eikä tuomita ankarasti, vaikka me olemmekin koko elämämme ajan syntisiä ja vasta kuolemassa tulemme puhtaiksi.

Sinä siis ymmärrät, että yhtäältä ihminen tulee kasteessa viattomaksi, puhtaaksi ja synnittömäksi, ja toisaalta hän silti pysyy täynnä monenlaisia pahoja taipumuksia. Hän on puhdas vain siinä mielessä, että hän on alkanut puhdistua. Tästä puhtaudesta hänellä on merkki ja liitto, joissa hänen on jatkuvasti puhdistauduttava. Niiden ansiosta Jumala ei tahdo lukea häneen vielä jäänyttä epäpuhtautta hänen syykseen. Hän on siis puhdas pikemminkin Jumalan armahtavaisuuden vuoksi kuin oman olemuksensa perusteella, niin kuin profeetta sanoo Ps. 32:1 - 2: “Autuaita ovat ne, joiden synnit ovat anteeksi annetut. Autuas on se ihminen , jonka syyksi Jumala ei lue hänen syntejään.”
Tällaista uskoa me tarvitsemme kaikkein kipeimmin, sillä se on kaiken lohdutuksen perusta. Jolla sitä ei ole, hän joutuu syntinsä vuoksi epätoivoon, sillä synti, joka jää meihin kasteen jälkeen, saa aikaan, ettei mikään hyvä teko ole puhdas Jumalan edessä. Sen vuoksi meidän on sumeilematta ja suoraan pitäydyttävä kasteeseen ja asetettava se kaikkea syntiä ja omantunnon syytöksiä vastaan. Nöyrästi meidän on sanottava: “Minä tiedän aivan hyvin, etten minä voi tehdä yhtään puhdasta tekoa. Mutta minut on kastettu, ja siinä Jumala, joka ei voi valehdella, on yhdistänyt minut itseensä. Hän ei lue minun syntiäni syykseni, vaan hän kuolettaa ja tuhoaa sen.”

13. Nyt me siis ymmärrämme, että kasteessa saamamme viattomuus perustuu yksinomaan Jumalan laupeuteen. Hän panee sen alulle, hän sietää kärsivällisesti syntiämme ja hän kohtelee meitä ikään kuin me olisimme synnittömiä. Tästä me myös ymmärrämme, miksi Raamattu nimittää kristittyjä laupeuden lapsiksi (Ef. 5:1), armon kansaksi ja Jumalan hyvän tahdon ihmisiksi (Luuk. 2:14). Hehän ovat kasteessa alkaneet puhdistua. Jumalan laupeuden vuoksi heitä ei tuomita, vaikka heissä vielä onkin syntiä. Kuolemassa ja viimeisenä päivänä he tulevat täysin puhtaiksi, kuten kaste ja sen merkki osoittavat.
Sen vuoksi on suuri erehdys, kun ihmiset luulevat tulleensa kasteessa täysin puhtaiksi. Tietämättömyydessään he eksyvät eivätkä kuoleta syntiään, koska he eivät tunnusta sen olemassaoloa. Näin he paatuvat ja mitätöivät kasteensa kokonaan. He turvautuvat vain pelkkiin ulkonaisiin tekoihin, vaikka juuri niissä ylpeys, viha ja muu luonnollinen pahuus heidän huomaamattaan vain vahvistuu ja yltyy.

Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Syntiä ja synnillistä taipumusta on pidettävä todellisena syntinä. Jumalan armon ansiota sen sijaan on, ettei se vahingoita meitä. Hän ei tahdo lukea sitä meidän syyksemme, kunhan me vain monin harjoituksin, teoin ja kärsimyksin taistelemme sitä vastaan ja viimein kuolemassa sen tuhoamme. Niiden ihmisten syntiä, jotka eivät näin tee, Jumala ei anna anteeksi, sillä he eivät toimi kasteen eivätkä sen velvoitusten mukaisesti ja lisäksi estävät Jumalan ja kasteen alkamaa työtä.

14.. Samanlaisia ovat myös ne, jotka luulevat, että he hyvitystöillä voivat hävittää syntinsä ja päästä siitä eroon. He ajautuvat lopulta niin pitkälle, etteivät enää välitä kasteesta — ikään kuin he eivät sitä tarvitsisikaan sen jälkeen, kun heidät kerran on nostettu ylös kastevedestä. He eivät tiedä, että kaste vaikuttaa voimallaan läpi koko elämän aina kuolemaan, jopa viimeiseen päivään saakka, kuten edellä on todettu. He haluavatkin keksiä toisen keinon syntien hävittämiseksi, nimittäin teot. Sen seurauksena heillä itsellään ja kaikilla heikäläisillä on huono, hämmentynyt ja horjuva omatunto; kuoleman hetkelläkin he ovat epätoivoisia. He eivät tiedä, mikä heidän asemansa Jumalan edessä on. He ovat siinä käsityksessä, että he synnin vuoksi olisivat menettäneet kasteensa ja ettei siitä enää olisikaan hyötyä. Varo tällaista harhaa oman henkesi tähden.
Jos siis joku on langennut syntiin, hänen tulee kaikin voimin ajatella omaa kastettaan ja sitä, että Jumala siinä on yhdistynyt häneen ja antanut kaikki synnit anteeksi, kunhan hän vain kuolemaansa saakka tahtoo taistella niitä vastaan. Tämän totuuden ja tämän Jumalan liiton varassa meidän on iloisesti ja rohkeasti elettävä. Silloin kaste näyttää jälleen voimansa ja vaikutuksensa, silloin sydän tulee jälleen rauhalliseksi ja iloiseksi, ei omien tekojensa eikä hyvitystekojensa, vaan Jumalan laupeuden ansiosta, jonka hän kasteessa on luvannut pitää iankaikkisesti.

Tässä uskossa meidän on siis lujasti pysyttävä, niin että vaikka koko luomakunta ja synti kaikkinensa hyökkäisi meidän kimppuumme, me kuitenkin riipumme siinä kiinni. Joka sallii sen, että hänet pakotetaan eroon tästä uskosta, hän väittää, että Jumala on valehdellut sitoutuessaan kasteen sakramenttiin.

15. Tätä uskoa perkele vastustaa kaikkein kiivaimmin. Jos hän sen onnistuu kumoamaan, niin hän on saavuttanut voiton. Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin, ikään kuin pappi sanoisi synninpäästössä: “Etkö huomaa, että Jumala on antanut sinulle syntisi anteeksi nyt kuten hän myös kerran kasteessa lupasi ja kuten minä nyt hänen käskystään käytän avainten valtaa. Näin sinä jälleen pääset osalliseksi kasteen vaikutuksesta ja olemuksesta.”
Jos uskot sen, se on sinun. Jos epäilet, olet hukassa.

Näin me havaitsemme, että synti tosin estää kasteen toteutumista, nimittäin synnin anteeksiantamista ja kuolettamista, mutta yksin epäusko tekee kasteen vaikutuksen tyhjäksi. Usko taas poistaa nämä sen vaikutusta haittaavat esteet. Kaikki siis riippuu uskosta.
Haluan sanoa mahdollisimman selvästi, että on eri asia antaa synti anteeksi kuin päästä synnistä eroon tai ajaa se pois. Usko saa synnit anteeksi, vaikkei niitä olekaan kokonaan ajettu pois. Synnin pois ajaminen on taistelemista sitä vastaan ja viimein kuolemista. Siinä synti lopullisesti tuhoutuu. Mutta molemmat, sekä syntien anteeksiantaminen että niiden pois ajaminen, ovat kasteen vaikutusta. Niinpä apostoli kehottaa heprealaisia panemaan pois heihin kietoutuneen synnin, vaikka he ovatkin kastettuja ja heidän syntinsä on annettu anteeksi (Hepr. 12:1).

Kun minä uskon, ettei Jumala lue syntiä minun syykseni, silloin kaste vaikuttaa varmasti ja synti on anteeksi annettu, vaikka se suureksi osaksi vielä onkin todellisuutta. Tämän jälkeen seuraa niiden pois ajaminen kärsimyksellä ja kuolemalla jne. Tämä on se uskonkohta, jossa me tunnustamme: “Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen” jne. Tämä kohta tarkoittaa erityisesti kastetta, jossa syntien anteeksiantaminen tapahtuu, kun Jumala yhdistyy meihin. Sen vuoksi tätä anteeksi antamista ei pidä epäillä.

16. Tästä seuraa, että kaste muuttaa kaikki kärsimykset ja varsinkin kuoleman hyödylliseksi avuksi, niin että niiden on pakko palvella kasteen vaikutusta eli synnin kuolettamista. Toisin ei voi käydäkään. Joka tahtoo toimia kasteensa mukaisesti ja päästä eroon synnistä, hänen täytyy kuolla. Synti puolestaan ei halua kuolla ja sen vuoksi se tekee kuoleman niin katkeraksi ja julmaksi. Tällä tavalla Jumala on niin armollinen ja voimallinen, että synti, joka on aiheuttanut kuoleman, ajaa itsensä pois omalla voimallaan eli kuolemalla.
On monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tullakseen hurskaiksi, ja he myös puhuvat toiveestaan olla hurskaita. Ainoa tie tai tapa tulla hurskaaksi on kaste ja kasteen vaikutus eli kärsiminen ja kuoleminen. Elleivät he tätä halua, se on merkki siitä, etteivät he oikein tiedä, mistä on kysymys eivätkä he aiokaan tulla hurskaiksi.

Kaste saa aikaan sen, että tämän elämän vaivattomuus, mukavuus ja nautinto ovat kaikille kastetuille pelkkää myrkkyä. Ne näet estävät kastetta vaikuttamasta eivätkä ne opeta ketään kärsimään, kuolemaan mielellään, pääsemään vapaaksi synnistä ja elämään kasteen mukaisesti. Pikemminkin ne vain lisäävät rakkautta tähän elämään, kauhua iankaikkista elämää kohtaan, kuoleman pelkoa ja haluttomuutta ajaa synti pois.

17.Jumala on antanut jokaiselle pyhälle oman erityisen tavan ja armon, jolla kukin noudattaa omaa kastettaan. Mutta kasteen ja sen sisällön hän on asettanut kaikille yhteiseksi ohjeeksi. Jokaisen tulee omassa säädyssään koetella itseään ja etsiä ne tavat, joita noudattamalla hän parhaiten toteuttaa kastettaan; kuolettamalla syntiä ja kuolemalla Kristuksen taakka tulee kevyeksi ja suloiseksi. Sitä ei pidä kantaa ahdistuneena eikä murheellisena, niin kuin Salomokin sanoo (Saarn. 10:15): “Tyhmien teot kiduttavat heitä itseään, sillä he eivät tunne tietä kaupunkiin.” Nämä ihmiset tuskaantuvat samalla tavalla kuin ne, jotka haluavat päästä kaupunkiin, mutta eivät löydä tietä. Heidän koko elämänsä ja toimintansa muuttuu katkeraksi, eivätkä he siltikään saa mitään aikaan.

18 .Mutta valitettavasti me olemme unohtaneet kasteen ja sen sisällön, siinä antamamme lupaukset sekä sen, miten meidän on sen mukaan elettävä ja päästävä sen päämäärään. Samalla tavalla me olemme unohtaneet myös oman tiemme ja säätymme. Hädin tuskin me enää tiedämme, mitä varten nämä säädyt on asetettu ja miten niissä kasteen täyttämiseksi on elettävä. Niistä on tullut yhtä ylpeilyä ja jäljelle on jäänyt pelkkä ulkokuori, kuten Jesaja sanoo (Jes. 1:22): “Sinun hopeasi on muuttunut kuonaksi ja sinun viinisi on laimentunut vedeksi.” Jumala armahtakoon meitä. .


19.. Koska siis kasteen pyhä sakramentti on näin suuri, armollinen ja lohdullinen asia, meidän on vakavasti pidettävä huolta siitä, että me sydämestämme ja iloisesti aina kiitämme siitä Jumalaa sekä ylistämme ja kunnioitamme häntä. Minä pelkään, että me olemme kiittämättömyydellämme ansainneet sokeutemme ja tulleet arvottomiksi tuntemaan noin suurta armoa. Koko maailma on ollut ja on täynnä kastetta ja Jumalan armoa, mutta meidät on harhautettu luottamaan omiin ahdistaviin tekoihimme.

Mutta kun me kuulemme, että hän kasteen liitossa ottaa meidät syntiset luokseen, armahtaa meidät ja puhdistaa meidät joka päivä, ja kun tämän lujasti uskomme, silloin sydämen on pakko tulla iloiseksi, rakastaa Jumalaa ja kiittää häntä. Niinpä hän sanoo profeetan välityksellä (Mal. 3:17): “Minä tahdon armahtaa teitä niin kuin isä lastaan.” Sen vuoksi meidän on kiitettävä korkeasti ylistettyä majesteettia, joka osoittaa olevansa näin armollinen ja laupias meitä surkeita ja kirottuja matoja kohtaan. Häntä ja hänen tekoaan meidän on ylistettävä ja kunnioitettava.

20.. Samalla meidän on kuitenkin varottava itseämme, ettei väärä varmuus saa meitä valtaansa ja pane meitä puhelemaan näin: “Jos kerran kaste on niin armollinen ja suuri asia, ettei Jumala lue meidän syntejämme syyksi ja että kaikki heti synnin jälkeen muuttuu kasteen voimasta helpoksi, niin minäpä tahdon nyt elää ja toimia oman tahtoni mukaan. Joskus myöhemmin tai vaikkapa kuoleman hetkellä ajattelen kastettani ja vetoan Jumalan liittoon. Silloin minä noudatan kastettani.”
Kaste on todella niin suuri asia, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, kun sinä vain käännyt pois synneistäsi ja vetoat kasteen liittoon. Mutta jos sinä röyhkeästi ja kevytmielisesti teet syntiä ja ylpeilet armolla, niin varo, ettei tuomio kohtaa sinua jo ennen kuin ehdit kääntyä pois synneistäsi. Vaikka silloin haluaisitkin uskoa ja luottaa kasteeseen, sinun ahdistuksesi voi, Jumalan sallimuksesta, olla niin suuri, ettei uskosi ehkä enää kestä. Jos kerran ne, jotka eivät tee syntiä tai lankeavat pelkästä heikkoudesta, vain hädin tuskin kestävät, niin miten käy sinun röyhkeydellesi, joka kiusaa ja pilkkaa armoa?

Eläkäämme siis Jumalan pelossa, jotta lujassa uskossa voisimme säilyttää hänen armonsa rikkauden ja iloisesti kiittäisimme hänen laupeuttaan aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Martti Luther
34. UUDESTIKASTAMISESTA.

Martti Lutherin kirje kahdelle papille

Vaikka Kristus arvostelikin juutalaisten fariseusten ja kirjanoppineiden väärinkäytöksiä, hän ei silti hylännyt kaikkia heidän tapojaan ja opetuksiaan, (Matt. 23:3). Me taas tunnustamme, että paavikunnassa on paljon hyvää ja kristillistä.
Me tunnustamme, että paavikunnassa on oikea pyhä Raamattu, oikea kaste, oikea alttarin sakramentti, oikeat syntien anteeksiantamisen avaimet, oikea saarnavirka, Isä meidän -rukous, kymmenen käskyä ja uskontunnustus.
“Miksi sinä nyt noin liehittelet paavia?” Onko se muka liehittelyä, kun sanon, mitä paavilla ja meillä on yhteistä?

Paavali (2. Tess. 2:4): “Antikristus istuu Jumalan temppelissä.” Jos siis paavi, niin kuin minä uskon, on oikea antikristus, niin ei hän suinkaan istu eikä hallitse missään perkeleen tallissa, vaan Jumalan temppelissä. Voit olla varma, ettei hän istu siellä, missä on pelkkiä perkeleitä ja epäuskoisia ja mistä Kristus ja kristikunta ovat poissa. Hänen kuuluu nimittäin olla vastakristus, ja sen vuoksi hänen täytyy olla kristittyjen keskuudessa. Ja koska hän istuu ja hallitsee siellä, hänen vallassaan täytyy olla kristittyjä. Eihän Jumalan temppeliksi kutsuta kivikasaa, vaan pyhää kristikuntaa, jota hän hallitsee, 1. Kor. 3:17.

Me emme siis ole sellaisia hurmahenkiä kuin nuo lahkolaiset, niin että luopuisimme kaikesta, mitä paavilla on hallussaan. Sillä silloin me luopuisimme myös kristikunnasta eli Jumalan temppelistä ja kaikesta, minkä se on saanut Kristukselta. Sen sijaan me taistelemme ja vastustamme paavia sen vuoksi, ettei hän pitäydy niihin kristikunnan aarteisiin, jotka hän on perinyt apostoleilta, vaan asettaa niiden rinnalle ja yli kaikenlaisia perkeleen lisäyksiä. Hän ei käytä näitä aarteita Jumalan temppelin hyväksi, vaan sen häviöksi.

Tällaisen tuhon keskellä Kristus kuitenkin pitää kristikuntansa pystyssä, aivan kuten hän suojeli Lootia Sodomassa. Tästä Pietari todistaa (1. Piet. 2:6). Molemmat siis säilyvät. Antikristus istuu perkeleen temppuineen Jumalan temppelissä, ja silti samaan aikaan Jumalan temppeli Kristuksen varjeluksen voimasta on ja pysyy Jumalan temppelinä

Sen vuoksi uudestikastajat ja hurmahenget puhuvat joutavia, kun he sanovat: “Se mikä on peräisin paavilta, on väärää”, tai: “Koska paavikunnassa toimitaan tuolla tavalla, niin me kyllä toimimme toisin.” Sanomalla näin he haluavat todistaa olevansa antikristuksen suuria vastustajia. He eivät kuitenkaan huomaa, että näin he itse asiassa vain kaikin tavoin tukevat häntä, vahingoittavat suuresti kristikuntaa ja pettävät itseään. Sen asemesta heidän olisi autettava meitä hylkäämään väärinkäytökset ja lisäykset.

KASTE ON SELLAINEN JUMALAN TEKO, jota ei kukaan ihminen ole keksinyt, vaan joka on Jumalan asettama ja evankeliumin todistama. Toiseksi, sinulla on ihmisiä, jotka todistavat sinut kastetuksi, eikä kukaan voi väittää vastaan eikä todistaa päinvastaista. Kaste saa aikaan sen, että sinut luetaan kristittyjen joukkoon ja että sinä tulet osalliseksi sakramentista ja kaikista kristittyjen oikeuksista. Näin ei tapahtuisi, ellei sinua olisi kastettu.
Kaikki tämä todistaa selvästi sinun kasteestasi. Koko maailma nimittäin tietää ja näkee, että jokainen kastetaan lapsena. Joka siis ei halua uskoa tähän kaikkeen, hän kieltäytyy uskomasta itseensä Jumalaan, sillä Jumala itse sanoo, että kahta todistajaa tulee uskoa (5. Moos. 19:15; Matt. 18:16). Tällaisia todistajia hän ei milloinkaan rankaise, vaikkei hän muuten jätäkään rankaisematta eikä häpäisemättä vääriä todistajia.
Näin on mielestäni riittävästi osoitettu, ettei kenenkään tarvitse epäillä kastettaan, vaikkei hän tietäisikään siitä mitään. Joka ei tahdo sitä uskoa, hän tekee syntiä Jumalaa vastaan. Sillä hän on paljon varmempi kasteestaan kristittyjen todistuksen perusteella kuin jos hän itse olisi sen nähnyt.

Kasteenuusijat perustavat käsityksensä tähän raamatunlauseeseen: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” (Mark. 16:16) Tästä he haluavat päätellä, ettei ketään pidä kastaa, ellei hän sitä ennen usko. Mielestäni he syyllistyvät näin aika suureen ylimielisyyteen. Sillä jos he haluavat noudattaa tällaista mielipidettä, niin he eivät voisi kastaa ennen kuin he varmasti tietävät, että kastettava uskoo. Mutta miten ja milloin he luulevat pääsevänsä siitä selville? Onkohan heistä tullut jumalia, niin että he voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko nämä vai eivät?

Jos he eivät siis tiedä, uskovatko ihmiset, niin miksi he sitten kastavat, vaikka he niin kiivaasti vaativat, että uskon täytyy edeltää kastetta? Eivätkö he siis kastaessaan toimi itseään vastaan, sillä eiväthän he tiedä, onko kastettavalla uskoa vai ei? Joka perustaa kasteen uskon varaan ja silti kastaa umpimähkään eikä ole varma, uskooko kastettava, hän menettelee yhtä huonosti kuin se, joka kastaa ilman uskoa. Sillä epäusko ja epävarma usko ovat yksi ja sama asia. Molemmat ovat yhtä lailla vastoin tätä lausetta “joka uskoo”. Se nimittäin puhuu varmasta uskosta, joka kastettavalla pitää olla.
Mutta sinä ehkä sanot, että hän kyllä tunnustaa uskovansa. Rakas ystävä, jätä tuollaiset tunnustamiset. Teksti ei sano “joka tunnustaa”, vaan “joka uskoo”. Hänen tunnustuksensa voit toki kuulla, mutta hänen uskostaan et tiedä mitään. Omilla järkeilyilläsi et voi noudattaa tätä raamatunkohtaa, ellet myös tiedä että hän uskoo. Kaikki ihmiset ovat näet valehtelijoita, ja Jumala yksin tuntee sydämet.

Joka siis haluaa perustaa kasteen kastettavien uskon varaan, hänen ei enää milloinkaan pidä kastaa yhtään ihmistä. Sillä vaikka sinä kastaisit ihmisen sata kertaa päivässä, et silti yhdelläkään kerralla tietäisi, uskooko hän. Mihin sinä oikein pyrit tuolla uudestikastamisellasi? Sinähän toimit itseäsi vastaan, kun kastat, vaikket voi olla varma kenenkään uskosta ja vaikka samalla opetat, että uskon on varmasti oltava läsnä. Näin tämä raamatunlause “joka uskoo” kumoaa väkevästi heidän uudestikasteensa, koska se puhuu varmasta uskosta. He taas perustavat uudestikasteensa epävarman uskon varaan eivätkä vähääkään välitä tästä lauseesta.

Samaa minä sanon myös sellaisesta kastettavasta, joka perustaa kasteensa oman uskonsa varaan tai ottaa sen vastaan oman uskonsa nojalla. Ei hänkään ole omasta uskostaan varma. Minun mielestäni sellainen mies, joka tänään antaa kastaa itsensä uudestaan, on samanlainen kuin se, joka kiusaa itseään kuvittelemalla, ettei hän lapsena olisikaan uskonut. Annahan olla, perkele tulee huomenna, kiusaa hänen sydäntään ja kuiskuttelee hänen korvaansa: “No nyt vasta minä tunnen uskovani oikein, eilen en varmaankaan uskonut oikein. Kyllä minun nyt täytyy tulla kastetuksi kolmannen kerran, toisesta kasteesta kun ei ollut mihinkään.” Arveletko, ettei perkele pysty tähän? Opihan tuntemaan hänet paremmin, hyvä ystävä, sillä hän pystyy enempäänkin.
Jos siis perkele pystyy ahdistamaan kolmatta kastetta, niin aivan varmasti myös neljättä ja kaikkia seuraaviakin (näin hän todella aikoo tehdä).
Mitähän tästäkin tulee? Ei mitään muuta kuin jatkuvaa ja loputonta kastamista.
Kaikki tämä on yhtä tyhjän kanssa. EI KASTAJA EIKÄ KASTETTAVA VOI VARMUUDELLA PERUSTAA KASTETTA USKON VARAAN. Siten tämä raamatunlause on paljon väkevämpi heitä kuin meitä vastaan.

Jos he ymmärryksensä mukaan tahtovat noudattaa tätä lausetta “joka uskoo”, niin heidän pitäisi paljoa ennemmin kirota uudestikaste kuin ensimmäinen kaste. Ei kastaja eikä kastettava voi kestää omien mielipiteittensä varassa, sillä molemmat ovat epävarmoja uskosta tai ainakin ovat jatkuvassa vaarassa ja ahdistuksessa.
Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause “joka uskoo” ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano “joka tietää uskovansa” eikä “jos tiedät, että hän uskoo”, vaan “joka uskoo”. Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.

Kun me siis kristikunnan alusta alkaen olemme noudattaneet tätä tapaa kastaa lapsia ja kun kukaan ei pätevin eikä varmoin perustein voi osoittaa, ettei heillä ole ollut uskoa, niin ei tätä tapaa pidä muuttaa eikä rakentaa millekään epävarmalle perustukselle.
Sillä jos halutaan muuttaa tai kumota jotakin, mikä on vanhastaan ollut tapana, niin on pitävästi todistettava, että tuo tapa on vastoin Jumalan sanaa. Muuten pätee Kristuksen sana: “Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme.” (Mark. 9:40)

Kasteenuusijat sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.
Mutta meillä on Raamattu, joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukaan eikä heillä olekaan järkeä. Niinpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (Ps. 106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman henkeä ja uskoa.
Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita. Kristuskin sanoo Matt. 19:14, että taivaan valtakunta kuuluu pikkulapsille. Myös pyhä Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi (Luuk. 1:41), mutta silti olen sitä mieltä, että hän on voinut uskoa.

Sinä ehkä sanot, että Johannes oli erikoisasemassa, eikä häneen vetoamalla voida osoittaa, että kaikki kastetut lapset voivat uskoa. Minä vastaan kyllä, kunhan vain maltat odottaa hetkisen. Enhän ole vielä ehtinyt todistaa, että lapset uskovat. Minä todistan nimittäin ensin sen, että sinun perustelusi uudestikastamiselle on väärä ja epävarma, koska et voi todistaa, että lapsilla ei voi olla uskoa. Sillä koska Johanneksella oli usko, vaikkei hänellä ollutkaan puhetaitoa eikä järkeä, niin kumoutuvat sinun perustelusi sille väitteelle, etteivät lapset saata uskoa. Ei siis ole Raamatun vastaista sanoa, että lapsi uskoo, kuten pyhän Johanneksen esimerkki osoittaa. Jollei siis ole Raamatun vastaista vaan sen mukaista sanoa, että lapset uskovat, niin täytyy sinun väitteesi, että lapset eivät voi uskoa, olla vastoin Raamattua. (Raamatun esimerkkiä siitä, että lapsella ei voi olla uskoa ei ole)
Tämän halusin sanoa ensin.

Kuka on saanut sinut niin varmaksi siitä, etteivät kastetut lapset usko, kun minä kerran todistan, että he voivat uskoa? Mutta jos olet epävarma, miksi sitten niin uhkarohkeasti mitätöit ensimmäisen kasteen, vaikka et tiedä etkä voikaan tietää, että se olisi mitätön?
Entä jos kaikki lapset kasteessa eivät ainoastaan voi uskoa, vaan myös uskovat samalla tavalla kuin Johannes äitinsä kohdussa? Emmehän me voi kieltää, että juuri sama Kristus on läsnä kasteen hetkellä ja kasteessa. Onpa kastajanakin hän itse, joka kerran äitinsä kohdussa tuli Johanneksen luo. Nyt hän puhuu kasteessa juuri samalla tavalla papin suulla kuin hän silloin puhui äitinsä suulla. Koska hän siis nyt on läsnä, puhuu ja kastaa itse, miksei myös usko ja henki tulisi hänen puheensa ja kastamisensa kautta lapseen samalla tavalla kuin se silloin tuli Johannekseen? Onhan nimittäin puhuja ja tekijä yksi ja sama silloin ja nyt, ja vastakin, kuten hän Jesajan kautta sanoo: “Hänen sanansa ei palaa tyhjänä takaisin.” (Jes. 55:11)

NÄYTÄ NYT SINÄ VUOROSTASI YKSI AINOA RAAMATUNLAUSE, JOKA TODISTAISI, ETTEIVÄT LAPSET VOI USKOA KASTEESSA.
Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu; sehän ei olekaan tärkeää.
Tämän lisäksi Kristus käskee Matteus 19:14 meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano “sallikaa nöyrien”, vaan “sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni”, eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.
Kun Kristus sanoo: “Sen kaltaisten on taivaan valtakunta”, tai Matt. 18:14: “Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot”, silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.

Muutamat tahtovat tehdä tämän tekstin voimattomaksi sanomalla, että juutalaisten lapset olivat ympärileikattuja. Sen vuoksi he olivat pyhiä ja näin heidät voitiin tuoda Kristuksen luo. Meidän lapsemme taas ovat pakanoita. Minä vastaan: Entä jos niiden pikkulasten joukossa, jotka tuotiin Kristuksen luo, oli myös tyttölapsia, joita ei oltu ympärileikattu? Hänen luokseen tuotiin varmasti kaikenlaisia pikkulapsia. Koska tässä ei erikseen puhuta pelkästään pojista, niin me emme voi sulkea tyttöjä pois. Kysymys on siis pikkulapsista, sekä tytöistä että pojista. He ovat autuaita, eivät ainoastaan ympärileikkauksen perusteella, vaan myös sen vuoksi, että he nyt tulevat Kristuksen luokse ja näin siirtyvät vanhasta liitosta uuteen, hänen sanansa mukaisesti: “Sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta.” Hänen sanojensa mukaan Jumalan valtakunta kuuluu niille lapsille, jotka näin tulevat hänen luokseen. Sillä Kristuksen luokse tuomisen ja tulemisen kautta he tulevat niin pyhiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heidät ja antaa heille valtakunnan.

Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste.
Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.
Psalmi 77 (Ps. 106:37) puhuu kiistatta tyttölapsista ja ympärileikkaamattomista, kun se kertoo, että juutalaiset uhrasivat tyttäriään Kanaanin epäjumalille. Silti heidän vertaan sanotaan viattomaksi. Samoin Mooses käski (3. Moos. 12:5) uhrata Jumalalle puhdistus- ja sovitusuhreja myös tyttölasten puolesta. On selvää, että vain poikalapset joutuivat kärsimään ympärileikkauksesta, mutta tyttölapset tulivat silti osallisiksi sen lupauksen voimasta, jonka Jumala antoi Aabrahamille Genesiksen 17. luvussa (1. Moos. 17:7): “Minä olen sinun jälkeläistesi Jumala, ja ympärileikkaus olkoon liitto minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä.” Myös tyttölapset ovat varmasti Aabrahamin jälkeläisiä, ja tällaisen raamatunlauseen nojalla Jumala on myös heidän Jumalansa, vaikkei heitä olekaan ympärileikattu niin kuin poikalapset.

Jos he siis uskovat, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta ottaa omikseen sekä pojat että tytöt ja on heidän Jumalansa, niin miksei hän sitten ottaisi omikseen meidän lapsiamme kasteen liiton kautta. Onhan hän Room. 3:29 luvannut myös meille, ettei hän ole vain juutalaisten, vaan myös pakanoiden ja erityisesti kristittyjen ja uskovien Jumala. Jos siis poikien ympärileikkaus auttoi sekä poikia että tyttöjä niin, että heistä tuli Aabrahamin uskon tähden Jumalan kansa, jonka perillisiä he olivat, niin miten paljon enemmän kaste nyt auttaa jokaista tulemaan Jumalan kansan jäseneksi Kristuksen ansion tähden, jonka luokse heidät tuodaan ja jotka hän siunaa. Tällä kaikella haluan osoittaa, miten epävarmoja uudestikastajien perustelut ovat ja miten röyhkeästi he silti niihin nojaavat.
Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: “Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni” jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!
Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.

Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: “Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen.” Heidän on myös perusteltava väitteensä.

Sinä sanot ehkä: “Kaste on väärä.” Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.

Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?
Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?

Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä, jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.

Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen “joka uskoo” omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: “Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan.” Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: “Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran.” Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: “Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha.” Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta “joka uskoo”. Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?

Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?
Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella “joka uskoo” narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.

Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.
Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.

Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.
Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.
Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.

Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät — kuten edellä olen jo sanonut — voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.
Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.
Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).
Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.

Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).
Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.

Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.

Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat konniksi, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.

Meidän on syytä muistaa, että Johannes suostuu kuulemaan Jumalan sanaa Kaifaan suusta ja sen lisäksi pitää sitä oikeana ennustuksena (Joh. 11:49—). Myös Mooses ja Israelin kansa kuulevat jumalattoman Bileamin ennustuksen ja pitävät sitä Jumalan sanana (4. Moos. 24:15—). Myös Kristus kehottaa kuuntelemaan Mooseksen istuimella istuvia jumalattomia fariseuksia,

Lue lisää

On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa kuin jättäytyä uskon varaan ja kastattaa itsensä sen varaan. Joka kastattaa itsensä uskon varaan, hän ei ole ainoastaan epävarma, vaan myös epäjumalanpalvelija ja jumalankieltäjä. Sillä hän luottaa ja rakentaa itsensä varaan, nimittäin sen lahjan varaan, jonka Jumala on hänelle antanut, eikä yksin Jumalan sanan varaan. Hän tekee samoin kuin sellainen, joka rakentaa ja luottaa omaan voimaansa, rikkauteensa, valtaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, vaikka nekin kaikki ovat Jumalan hänelle antamia lahjoja.
Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?

Haluan tulla kastetuksi sen Jumalan käskyn varaan, jonka mukaan minut on kastettava. Sellaisen käskyn varassa minä uskallan, käyköön uskolleni ajan mittaan miten tahansa. Kun minut on kastettu hänen käskynsä varaan, silloin tiedän, että minut on kastettu. Mutta jos minut kastetaan oman uskoni varaan, saatan huomenna tuntea, ettei minua olekaan kastettu. Voihan nimittäin käydä niin, että menetän uskoni tai joudun kiusatuksi siitä, olenko eilen uskonut oikein. Mutta nyt tuo ei liikuta minua lainkaan. Pilkatkoot he vain Jumalaa ja hänen käskyänsä, jonka varaan minut on kastettu ja jonka varmuus riittää minulle. Minun uskoni ja minä otamme tämän riskin. Jos minä uskon, silloin kasteesta on minulle hyötyä, mutta jos en usko, silloin siitä ei ole minulle hyötyä. Mutta kaste ei sen vuoksi ole väärä eikä epävarma. Se ei perustu mihinkään riskiin eikä hyvään onneen, vaan Jumalan varmaan sanaan ja käskyyn.”
Samoin hän voi sanoa myös omasta kasteestaan lapsena: “Minä kiitän Jumalaa ja olen iloinen, että minut on kastettu lapsena, sillä siinä olen tehnyt, mitä Jumala on käskenyt. Olenpa sitten uskonut tai en, minut on kuitenkin kastettu Jumalan käskyn varaan. Kaste on oikea ja varma, mutta Jumalan haltuun jääköön, onko minun uskoni vielä tänään varma tai epävarma. Omasta puolestani voin ajatella, että vielä uskon ja tulen varmaksi.”

KASTEESTA EI PUUTU MITÄÄN, mutta usko on aina vajavaista. Uskossa meillä on näet kylliksi oppimista koko elämämme ajaksi. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: “Muistatko, kerran oli uskoa, mutta nyt sitä ei enää ole.” Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: “Olipa kerran kaste, mutta nyt sitä ei enää ole.” Päinvastoin, kaste kestää, sillä Jumalan käsky pysyy yhä, ja se, mikä on tehty hänen käskynsä mukaan, pysyy ja myös tulee pysymään.

Tähän mennessä me olemme mielestäni kyllin selvästi todistaneet, että uudestikastajat tekevät väärin, kun he mitätöivät ensimmäisen kasteen, ikään kuin he olisivat varmoja, että lapset on kastettu ilman uskoa. Siitä he eivät kuitenkaan voi olla lainkaan varmoja.
Toisaalta emme mekään voi todistaa lapsen uskoa millään sellaisella raamatunlauseella, joka suoraan ja selvästi sanoisi esimerkiksi tällaisilla tai vastaavilla sanoilla: “Teidän tulee kastaa lapset, sillä hekin uskovat.” Jos joku haluaa pakottaa meidät todistamaan noin kirjaimellisesti, niin meidän täytyy luovuttaa hänen edessään ja myöntää, ettei missään ole kirjoitettu tuolla tavalla.
Mutta hurskaat ja järkevät kristityt eivät vaadikaan tuollaisia; sellaisia tavoittelevat ainoastaan riidanhaluiset ja itsepäiset hurmahenget, jotka haluavat näyttää viisailta. Mutta eivät hekään voi esittää yhtään kirjainta, joka sanoisi: “Teidän tulee kastaa aikuisia eikä lapsia.” Sen sijaan monet pätevät syyt vakuuttavat meille, että lasten kastaminen on oikein ja että he myös uskovat.

Martti Luther




35. VIERAASTA USKOSTA JA SEN VOIMASTA

Kaste ei auta ketään eikä sitä myöskään ole annettava kenellekään, joka ei itse usko. Ilman omaa uskoa ei ole kastettava ketään, kuten myös Augustinus itse sanoo: “ Ei sakramentti, vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.
Jeesus käskee tuomaan heidät luokseen, siunaa heidät ja antaa heille taivaan valtakunnan. Tämä meidän on syytä tarkasti huomata.
Tässä tarkoitetaan ilman muuta luonnollisia lapsia. Kristuksen sanoja ei siis pidä tulkita siten, että hän olisi tarkoittanut hengellisiä lapsia, jotka ovat pieniä nöyryytensä ansiosta. Nämä lapset olivat ruumiillisesti pieniä. Kristuksen siunaus tulee juuri näiden lasten osaksi, ja juuri heistä hän sanoo, että taivaan valtakunta on heidän.

Mitä me sanomme tähän? Jos haluamme sanoa, että nämä lapset ovat olleet ilman omaa uskoa, niin silloin edellä lainatut raamatunsanat ovat vääriä: “ ... joka ei usko, se on tuomittu” jne. Silloin Kristuskin valehtelee tai pelleilee sanoessaan, että taivaan valtakunta on heidän. Silloin hän ei itse asiassa puhuisikaan oikeasta taivaan valtakunnasta.
Selittele nyt sinä näitä Kristuksen sanoja miten haluat. Me kuitenkin luemme selvästi, että lapset on tuotava Kristuksen luo eikä heitä pidä estää. Kun heidät sitten on tuotu hänen luokseen, hän pakottaa meidät uskomaan, että hän siunaa heidät ja antaa heille taivaan valtakunnan kuten hän teki näille pikkulapsille. Me emme voi toimia emmekä uskoa millään muulla tavalla, niin kauan kuin nämä sanat pätevät: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä.” Meidän on vain uskottava, että hän ottaa luokseen tuodut lapset syliinsä, panee kätensä heidän päälleen, siunaa heidät ja antaa heille taivaan. Näin hän tekee niin kauan kuin pätee se sana, että hän siunasi luokseen tuodut pikkulapset ja antoi heille taivaan. Kuka voi sivuuttaa tämän sanan? Kuka voi uhmata sitä ja estää pikkulapsia tulemasta kasteelle tai olla uskomatta, että hän siunaa heidät, kun he tulevat?
Kristus on tänään kasteessa läsnä samalla tavalla kuin kerran silloin. Tämän me kristityt tiedämme varmasti, ja sen vuoksi me emme saa kieltää lapsilta kastetta. Me emme myöskään saa epäillä sitä, että hän siunaa kaikki luokseen tuodut kuten hän kerran teki lapsille.

Yhtäpitävästi sanoo myös 1. Joh. 2:13 - 14: “Minä kirjoitan teille, isät. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset. Minä kirjoitan teille, lapset.” Hän kirjoittaa, että he ovat tunteneet Isän.
Tästä selittyy selvästi, että apostolit ovat kastaneet myös lapset ja olleet sitä mieltä, että lapset uskovat ja tuntevat Isän aivan kuin he olisivat tulleet ymmärtävään ikään ja osaisivat lukea.
Joku ehkä haluaa väittää, että sana “lapset” tarkoittaa oikeastaan aikuisia — nimittihän Kristuskin oppilaitaan opetuslapsiksi. Varmaa kuitenkin on, että Johannes puhuu tässä sellaisista lapsista, jotka ovat nuorempia kuin nuorukaiset. Hän näyttää siis puhuvan alle viidentoista tai alle kahdeksantoista ikäisistä lapsista eikä hän erottele tässä joukossa ketään iän perusteella, ei edes ensimmäistä ikävuottaan eläviä. Johannes tarkoittaa siis kaikkia lapsia.
Me haluamme kuitenkin vielä perehtyä niihin perusteluihin, joiden nojalla jotkut eivät pidä lapsia uskovina. He väittävät, että lapset eivät voi kuulla Jumalan sanaa, koska he eivät vielä ole tulleet ymmärtävään ikään. Missä taas Jumalan sanaa ei kuulla, siellä ei voi olla uskoa, kuten Room. 10:17 sanotaan: “Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta” jne.
Sanohan sinä minulle, onko se mitään kristillistä puhetta, että Jumalan tekoja arvostellaan meidän kuvitelmiemme mukaan. Lapset eivät ole tulleet ymmärtävään ikään, senkö takia he eivät voisi uskoa? Entäpä, jos sinä oletkin jo omalla järjelläsi luopunut uskosta, mutta lapset ymmärtämättömyydessään ovat tulleet uskoon?

Sanopa, rakas ystävä, mitä hyötyä uskolle ja Jumalan sanalle on järjestä. Sehän juuri vastustaa uskoa ja Jumalan sanaa niin voimakkaasti, ettei se salli kenenkään tulla uskoon eikä sietää Jumalan sanaa, ellei sitä ensin sokaista ja häpäistä. Ihmisen täytyy kuolla sille ja tulla suorastaan narriksi, jopa järjettömämmäksi ja ymmärtämättömämmäksi kuin pieni lapsi, jos mielii tulla uskovaksi ja saada Jumalan armon. Näin Kristuskin sanoo Matt 18:3: “Ellette käänny ja tule pikkulasten kaltaisiksi, te ette pääse taivaan valtakuntaan.” Miten usein Kristus tuomitseekaan järjen ja sanoo meille selvästi, että meidän on tultava lapsiksi ja narreiksi.
Sanohan minulle vielä, millainen ymmärrys oli niillä lapsilla, jotka Kristus otti syliinsä ja siunasi ja joiden omaksi hän antoi taivaan. Eivätkö he olleetkin vielä vailla järkeä? Miksi hän sitten käskee tuomaan heidät luokseen ja siunaa heidät? Mistä he ovat saaneet sellaisen uskon, joka tekee heistä taivaan valtakunnan lapsia? Juuri sen tähden, että he ovat vailla järkeä ja narrimaisia, he ovat sopivampia uskoon kuin järkevät ja aikuiset, joita järki alituisesti haittaa, se kun ei millään saa tungetuksi suurta päätään ahtaasta ovesta sisään.
Kun puhutaan uskosta ja Jumalan teosta, silloin ei sovi ottaa huomioon järkeä eikä sen tekoja. Tässä vaikuttaa Jumala yksin, järki taas on kuollut, sokea ja Jumalan tekoon verrattuna kuin järjetön pölkky. Näin vakuuttaa myös Raamattu sanoessaan Jes. 55:9: “Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne.”
Mutta koska he ovat niin täynnä tuota järkeään, täytyy meidän käydä heidän kimppuunsa heidän omalla älykkyydellään. Sanohan minulle, minkä tähden sinä kastat ihmisen vasta sitten, kun hän on tullut ymmärtävään ikään. Jos sinä vastaat: “Hän kuulee Jumalan sanan ja uskoo”, niin minäpä kysyn: “Mistä sinä sen tiedät?” Sinä ehkä sanot: “Hän tunnustaa sen suullaan.” Mutta mitä minun on sitten sanottava, jos hän valehtelee ja pettää? Ethän sinä voi nähdä hänen sydämeensä.

Onko siis niin, että sinä et kasta millään muulla perusteella kuin sillä, minkä ihminen itse ulkonaisesti ilmaisee? Olet siis hänen uskostaan epävarma ja joudut myöntämään, että ellei hänellä sisällä sydämessään ole enempää kuin mitä ulospäin näkyy, silloin ei auta hänen kuulemisensa eikä tunnustamisensa eikä uskonsa, sillä se voi olla pelkkää petosta eikä mitään oikeaa uskoa. Mikä sinä olet sanomaan, että kaste edellyttää ulkonaista kuulemista ja tunnustamista? Miksi sanot, että ilman niitä ei sovi kastaa, kun taas niiden nojalla pitää kastaa? Sinunkin on pakko myöntää, että tällainen kuuleminen ja tunnustaminen on epävarmaa ja sen lisäksi riittämätöntä, jotta kaste niiden perusteella voitaisiin ottaa vastaan. Minkä nojalla sinä siis kastat? Miten sinä vastaat siitä, että näin menettelemällä alennat kasteen ja saatat sen epäilyksenalaiseksi?
Sinun on siis loppujen lopuksi myönnyttävä siihen, ettei sinun tarvitse tehdä eikä tietää enempää kuin tämä: Kun sinun luoksesi tuodaan henkilö, joka sinun on kastettava ja joka pyytää sinulta kastetta, niin sinun täytyy luottaa häneen tai ainakin jättää Jumalan haltuun se, uskooko hän sisimmässään oikein vai ei. Silloin sinä olet vastuusta vapaa ja kastat oikein. Miksi et tahdo tehdä samoin lapsille, jotka Kristus käskee tuomaan luokseen ja jotka hän tahtoo siunata? Miksi vaadit ensin ulkonaista kuulemista ja tunnustamista, jonka itsekin myönnät epävarmaksi ja riittämättömäksi kasteen perustaksi. Sinä siis luovut Kristuksen varmasta sanasta, jossa hän käskee tuomaan pikkulapset luokseen, ja nojaat epävarmaan ulkonaiseen kuulemiseesi.
Sanopa minulle vielä, missä uskovan kristityn järki on silloin, kun hän nukkuu, sillä eihän hänen uskonsa eikä Jumalan armo jätä häntä milloinkaan? Jos siis usko voi säilyä ilman järjen apua, vaikka se ei olekaan tietoinen itsestään, miksi se ei sitten voisi alkaa myös lapsissa, jo ennen kuin järki tietää siitä mitään.
Samaa haluaisin sanoa kaikista niistä tilanteista, joissa kristitty elää, tekee työtä tai muuten toimii. Ei hän aina ole tietoinen uskostaan eikä järjestään, mutta ei usko silti häntä sen tähden jätä. Jumalan teot ovat salattuja ja ihmeellisiä, missä ja milloin hän tahtoo. Ne ovat myös riittävän ilmeisiä, missä ja milloin hän tahtoo. Meidän arvioitaviksemme ne ovat liian korkeita ja liian syviä.
Kristus siis käskee tässä, ettei kukaan saa estää tuomasta lapsia hänen luokseen siunattavaksi. Meitä ei myöskään vaadita olemaan varmoja uskon sisäisestä tilasta, eikä ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen ole riittävä kastamisen perusta.

Kasteen toimittajina meidän tulee omasta puolestamme pitää riittävänä, että kuulemme sen tunnustuksen, jonka omasta aloitteestaan kasteelle tuleva lausuu. Näin me teemme, jotta emme vastoin omaatuntoamme antaisi sakramenttia niille, joista ei mitään hedelmää ole odotettavissa. Jos he toivomisellaan ja tunnustamisellaan vakuuttavat omantuntomme, niin että voimme antaa heille armon lahjoittavan sakramentin, silloin me olemme vastuusta vapaat. Jumala huolehtikoon siitä, onko heidän uskonsa oikea vai ei. Me puolestamme emme ole antaneet tyhjänpäiväistä sakramenttia, vaan me luotamme siihen, että se on hyödyllinen.
Tästä kaikesta minä puhun sen vuoksi, ettei kukaan kastaisi yhtä ajattelemattomasti kuin ne, jotka kastavat vastoin parempaa tietoaan ja luulevat, ettei kaste vaikuta eikä hyödytä mitään. Sillä kastajat tekevät syntiä, jos he Jumalan sakramenttia ja sanaa jakaessaan tietoisesti pitävät niitä hyödyttöminä tai jos he ovat siinä käsityksessä, ettei niiden tule eivätkä ne voikaan vaikuttaa mitään. Tämähän on täysin arvotonta sakramentin käyttöä ja Jumalan kiusaamista ja pilkkaamista, eikä sellainen ole sakramentin jakamista, vaan sakramentilla pelleilemistä. Jos taas kastettu kieltää eikä usko, niin anna asian olla. Sinä olet joka tapauksessa menetellyt oikein. Olet antanut oikean sakramentin siinä hyvässä uskossa, että se tuottaa tosi hyödyn.

Mutta sitten on myös niitä, jotka eivät omasta aloitteestaan tule kasteelle, vaan jotka tuodaan, kuten ne pikkulapset, jotka Kristus käski tuomaan luokseen. Jätä sinä heidän uskonsa hänen huomaansa, joka käskee tuomaan heidät. Kasta heidät hänen käskynsä mukaan ja sano näin: “Herra, sinä tuot heidät tänne ja käsket kastamaan heidät, niinpä sinä myös varmasti pidät heistä huolen. Tähän minä luotan. Minä en saa ajaa heitä pois enkä estellä heitä.” Jos kohta he eivät ole kuulleet sanaa, josta usko tulee, samalla tavalla kuin aikuiset kuulevat, he ovat kuitenkin kuulleet sen niin kuin pienet lapset. Aikuiset ymmärtävät sanan korvilla ja järjellä, usein ilman uskoa, mutta lapset kuulevat sen korvilla, ilman järkeä ja uskolla. Usko on sitä lähempänä mitä vähemmän on järkeä ja mitä väkevämpi on hän, joka tuo heidät kasteelle. Sillä tahto kuuluu aikuisille, jotka tulevat omasta aloitteestaan.

Tuollaiset kuvittelijat pohtivat eniten sitä, että aikuisilla on järki, jonka perusteella nämä näyttävät uskovan sen sanan, jonka he kuulevat. Tätä he sitten nimittävät uskoksi. Toisaalta he havaitsevat, ettei lapsilla vielä ole järkeä, minkä vuoksi näyttää siltä, etteivät lapset usko.
Sitä he eivät kuitenkaan huomaa, että usko Jumalan sanaan on aivan toinen ja syvempi asia kuin se, mitä järki saa aikaan Jumalan sanan kanssa. Sillä usko on yksinomaan Jumalan teko ja se käy yli kaiken järjen. Lapsi on yhtä lähellä sitä kuin aikuinen, jopa paljon lähempänä, ja aikuinen yhtä kaukana siitä kuin lapsi, jopa paljon kauempana.
Heidän näkemyksensä nojaa inhimilliseen ja järjen aikaansaamaan tekoon. Minun mielipiteeni taas on tämä: Jos joku kaste yleensä on varma, niin lapsikaste on kaikkein varmin. Se on varmin juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset luokseen; aikuisethan tulevat omasta aloitteestaan.
Aikuisissa saattaa piillä petos heidän kehittyneen järkensä ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta heidän salatun ymmärryksensä tähden. Heissä Kristus toteuttaa siunauksensa, sillä hän on käskenyt tuomaan heidät luokseen. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä pidä vähätellä, että hän käskee tuomaan lapset luokseen ja rankaisee niitä, jotka estelevät.
Näin sanoessamme me emme ole halunneet väheksyä saarnavirkaa emmekä lakkauttaa sitä. Eihän Jumalakaan ole tarkoittanut saarnaa kuultavaksi vain järjellä, sillä siitä ei seuraisi mitään hedelmää, vaan hän on tarkoittanut saarnan hengellistä kuulemista varten. Kuten jo sanoin, tähän lapset kykenevät samalla tavalla kuin aikuiset, jopa paremmin. Tällä tavoinhan hekin kuulevat sanan. Sillä mitä muuta kaste on kuin evankeliumi, jonka luokse heidät tuodaan? He tosin kuulevat sen vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä vaikuttavammin, koska Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät, ottaa heidät omikseen.

Kaiken kaikkiaan, lapsikaste ja sen lohdutus perustuu tähän sanaan: “Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.” Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele. On siis oikein ja kristillistä tuoda pikkulapset hänen luokseen; tämä taas voi toteutua vain kasteessa. On myös aivan varmaa, että hän siunaa heidät ja antaa taivaan valtakunnan kaikille, jotka näin tulevat hänen luokseen, näiden sanojen mukaisesti “sen kaltaisten on Jumalan valtakunta

Martti Luther

seuraavassa kirjoitti:

KASTEESTA Lutherin opetuksia.

1. KASTE PERUSTUU HERRAN KRISTUKSEN SANOIHIN;

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Sekä: “Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

KASTE on Jumalan käsky ja asetus. Kaste on Jumalasta lähtöisin.
Voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama. Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua.
Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana. Jumalan sana ja käsky; asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen. Kun kastetaan Jumalan nimeen, KASTETTA EIVÄT SUORITA IHMISET, VAAN JUMALA itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko. Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin perkele käynyt töihin sokaistakseen eräät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme.
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Vesi sinänsä ei olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että JUMALAN SANA JA KÄSKY LIITTYVÄT SIIHEN. KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA KASTEVETEEN, NIIN SILLOIN ON KYSE SAKRAMENTISTA.( eli Jumalan antamasta merkistä)

Kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa, sana ja vesi, erotetaan toisistaan? Kasteveden varsinainen sisältö ON JUMALAN SANA eli KÄSKY JA JUMALAN NIMI.
Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että VETEEN TULEE jotain jalompaa. JUMALA ITSE LUOVUTTAA SIIHEN KUNNIANSA JA PANEE SIIHEN VALTANSA JA VOIMANSA.
Kaikki tämä johtuu SANASTA.


Tässä sanassa on kaikki ja se voi kaiken mitä Jumala on ja voi
Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, (eli merkki) on juuri tästä peräisin. Augustinuskin opettaa näin:
“KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, SYNTYY SAKRAMENTTI”, mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
Sentähden sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori. Niitä on arvioitava sen JUMALAN SANAN perusteella, joka NIIHIN SISÄLTYY.

Sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Näitä kahta, SANAA JA VETTÄ, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan.
JOS näet KASTEESTA OTETAAN POIS SANA, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota käytetään keittiössä.
Mutta jos SANA on siinä MUKANA Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja SEN NIMI ON KRISTUKSEN KASTE.

MIKSI KASTE ON ASETETTU ja mikä on sen TARKOITUS.?
Kysymys on KASTEEN HYÖDYSTÄ, siitä, MITÄ KASTE ANTAA JA SAA AIKAAN?
Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että SE PELASTAA. (sen joka uskoo)
Ihminen kastetaan, niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi.
Pelastuminen taas, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan.
Pelkkä vesi ei voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan SANA ja se, että JUMALAN NIMI ON LÄSNÄ VEDESSÄ.
Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. SE SAA NÄET SANASTA VOIMAN ollen “uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää.

Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin USKO - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.

Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.

Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
Meillä on siis tässä sanat: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.

Martti Luther





2.   “JOKA USKOO JA KASTETAAN, SE PELASTUU.”

Tämä tarkoittaa sitä, että
yksin USKO TEKEE IHMISEN KELVOLLISEKSI ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on HYÖTYÄ.
Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla SANOILLA, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. ILMAN USKOA KASTEESTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana: “joka uskoo” pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle KAIKKI MAHDOLLISET TEOT, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Mikä ei ole USKOA, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
On aivan selvää, etteivät meidän OMAT TEKOMME MITENKÄÄN EDISTÄ PELASTUMISTAMME, mutta KASTE EI OLEKAAN MEIDÄN TEKOMME, VAAN JUMALAN TEKO.
Jumalan teot tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.
Saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. (pelastus siis jaetaan veden kautta, aivan niinkuin Nooakin pelastui veden kautta).
Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, JONKA JUMALA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla otamme vastaan.
Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka SANA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla omistamme. Ilman USKOA ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

Sanomme siis näin:
“Olen kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.”
Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: 1)ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla , 2)lausutaan SANA, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska VESI JA SANA YHDESSÄ ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin (ylösnousseena ja kirkastettuna ruumiina)ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu SANAN tähden, johon se USKOO, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. (Suomessakin suurin osa uskossa olevista ja Pyhän Hengen saaneista on lapsikastettuja).
Tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.

JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
Lyhyesti sanoen: Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska seurakunta säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä: EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.

Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN JUMALAN SANAAN.

Jos vaikka joku tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä VESI ja JUMALAN SANA, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi.( vrt Noita Simon, jonka kastetta ei tarvinnut uusia.) Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean ehtoollisen.

Huomaat siis, etteivät lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite on paikkansapitämätön, olisi kaste silti oikea. KUKAAN EI SAA KASTAA HEITÄ UUDELLEEN. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden HETI toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä.

KUINKA VOISIMME EDES AJATELLA, ETTÄ JUMALAN SANA JA ASETUS TULISIVAT MEIDÄN VÄÄRINKÄYTÖSTEMME TÄHDEN VÄÄRIKSI JA TYHJÄN ARVOISIKSI?
Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan KRISTUKSEN SANAAN LUOTTAEN. Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että HÄN ON KÄSKENYT minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa MINULLE RUUMIINSA JA VERENSÄ. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua.

Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta EMME ME TÄHÄN HÄNEN KASTETTAAN PERUSTA, vaan yksinomaan siihen, että JUMALA ON KÄSKENYT KASTAA.
Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä.
Kasteenuusijat ovat sen vuoksi todella röyhkeitä sorvatessaan seuraavan päätelmän: ”JOS USKO EI OLE OIKEA, NIIN MYÖS KASTEEN ON PAKKO OLLA VÄÄRÄ”
Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin: Jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään. Käännä siis järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: “väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”. Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.

KASTE ON AINA OIKEA ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja SANA eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi(eikä mitätöitäväksi).
Mutta nuo kasteenuusijat ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä, milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen perkele, joka mielellään haluaisi riistää , vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset.

Meidän on siis tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt, että meidät otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn kautta. MUTTA JOS USKOA EI OLE, SE JÄÄ PELKÄSTÄÄN HEDELMÄTTÖMÄKSI MERKIKSI.


Martti Luther



3.   KASTEESSA VANHA IHMINEN SURMATAAN,

ja sen jälkeen nousee YLÖS UUSI IHMINEN. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen.
Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet (=perisyntisyys) Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa.

Kasteessa annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan.
SIKSI KASTE PYSYY AINA VOIMASSA.
Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, MEILLÄ ON KUITENKIN AINA AVOIN TIE SIIHEN TAKAISIN, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. MUTTA VEDELLÄ MEITÄ EI ENÄÄ TARVITSE VALELLA.
Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti.
KATUMUS( parannus ja ns uskoontulo) EI SIIS OLE MITÄÄN MUUTA KUIN PALUUTA TAKAISIN KASTEESEEN, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.(tuhlaajapoika siis palasi takasin kasteeseen).
Kaste on äärettömän suurenmoinen asia. Se tempaa meidät perkeleen kidasta, OMISTAA MEIDÄT JUMALALLE, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen.
Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi.
JOS JOKU LANKEAA SIITÄ POIS, HÄNEN ON PALATTAVA SIIHEN TAKAISIN. (se on parannuksenteko, eikä uudestisyntyminen joka tapahtuu kasteessa).
Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.

Martti Luther








4.”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»
Augustinus lisää tähän: »Sakramentti pesee meidät puhtaiksi, ei siksi, että se toimitetaan vaan siksi, että siihen uskotaan.»


1. Piet 3: 20-21..”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ..”

Pietari opettaa VEDENPAISUMUKSEN KASTEEN ESIKUVAKSI.
Sillä kaste on hengellinen vedenpaisumus niinkuin tämä oli ulkonainen. Ja niinkuin Noa itse kahdeksantena säilyi arkissa, niin tulemme me pelastetuiksi kasteessa.
Nyt hukkuu kasteessa paljon enemmän ihmisiä kuin vedenpaisumisessa; sillä edellinen ulottuu yli koko maailman ja jatkuu edelleen. Samaten kuin silloin hukkui kaikki ihmiset paitsi kahdeksan, jotka vedeltä säilyivät, samaten hukkuu myös kasteessa kaikki mikä on lihasta.
Sillä me kuolemme kasteessa maailmalle, lihalle ja verelle; kuten Paavali sanoo (Room. 6): ”Kaikki jotka ovat Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut; niin olemme me nyt hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Jos sitten kasteessa valellaan lasta vedellä on se yhtä kuin jos sanoisi: ”Minä surmaan ja tukahutan kaiken mikä on lihaa ja verta”; niin että kun lapsi nostetaan kasteen pesusta on se ilman kaikkea syntiä ja onnettomuutta niin että kasteessa hukkuu kaikki mikä on maailmallista ja lihallista että henki yksin eläisi.
Siis vertaa toisiinsa: vedenpaisumuksessa hukutettiin kaikki ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta; kasteessa hukutetaan kaikki synti ja lihallisuden, jossa ihminen on. Niin on vedenpaisumus kasteen vertauskuva. Siihen viittaa myös 29 Psalmin sanat: Herra istuu vedenpaisumisen päällä, nimittäin tulevan vedenpaisumisen, joka ei lopu ennen maailman loppua.

Koskapa kaste on jumalallinen teko, JONKA HERRA JUMALA ITSE TOIMITTAA, ja jossa Jumaluuden kolme korkeata persoonaa ovat läsnä, niin on meidän pitäminen kaste suuressa arvossa ja sanominen: kaste ei ole mikään ihmiskeksintö, vaan Jumalan määräämä, ei ole se paljas vesi, vaan sillä ja SIINÄ ON JUMALAN SANA, JOKA TEKEE TÄMÄN KASTEEN, sielun pesuksi ja opetuslapsen pesuksi.
Ja me tiedämme vähäisten lapsiemme uskovan; sillä Kristus on heistä selvään sanonut: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Martti Luther



5. JOHANNEKSEN ja KRISTUKSEN KASTEEN ERO.

Johannes ei kasteessaan anna saada syntien anteeksi antamista, hän vain näyttää sen, joka sen antaa.
JOHANNEKSEN KASTEESSA SYNTIEN ANTEEKSI SAAMINEN LUVATAAN, KRISTUKSEN KASTEESSA SE ANNETAAN.
Siksipä ei Johanneksen kaste olekaan enää voimassa. Jos ken sanoisi: Minä kastan sinut Johanneksen kasteella syntien anteeksi saamiseksi, niin se ei olisi oikea kaste; sillä Johanneksen kaste oli vain VALMISTUS syntien anteeksi saamiseen; Johannes käy edellä, Kristus seuraa häntä.
Syntisi annetaan sinulle anteeksi kasteessa Herran Kristuksen läsnäolon kautta.
“Minä kastan sinut Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen”; se on, minä otan sinulta kaikki syntisi ja pesen sinut puhtaaksi niistä tällä hetkellä; minä en Johanneksen tavalla lähetä sinua etemmä; mutta Johanneksen täytyi sanoa: valmistukaa ottamaan Häntä vastaan, joka teille kasteessa antaa Pyhän Hengen, ja tuottaa syntien anteeksi saamisen.

Johanneksen kaste erosi kahdessa suhteessa Kristuksen kasteesta: ensinkin siinä, että hän 1) kehotti jokaista tekemään parannuksen,
2)valmistautumaan Kristuksen tulemiselle; ja vielä siinä, että heidän oli odottaminen syntein anteeksi antamusta, jonka juuri tämä tuleva oli tuova mukanaan.
Johanneksen kaste on siis lupaus tulevasta syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa. (Kristuksen kaste on syntien anteesisaamiseksi,- ”ottakaa kaste syntien anteeksisaamiseksi”)
Niin nyt Herra Kristuskin käyttää tavallaan Johanneksen vesikastetta, mutta lisää siihen tulen, se on; antaa meille Pyhän Hengen, joka lahjoillaan tekee meidät palaviksi.

Niin on nyt kaste yhä olemassa, että me olemme Kristukseen kastetut, ja Hän antaa meille synnit anteeksi, ja kastaa meitä Pyhällä Hengellä ja syntien anteeksisaamisella, niin että meillä sen Karitsan vuoksi, joka kantaa maailman synnit, on syntein anteeksisaaminen.
Mutta kumminkin kastetaan meidät parannukseen vanhan Adamin vuoksi;on meidän tehtävä parannusta, alinomaa kuolettaminen lihaamme, se on. Alati toivominen siihen anteeksisaamiseen, jota meille kasteessa lahjoitetaan.
JOS ME OLEMME KASTETUT JA USKOMME KRISTUKSEEN, NIIN ON MEILLÄ KAIKKI.
Sillä ei meidän kasteemme ole Johanneksen kasteen kaltainen, joka osoitti syntein anteeksisaamisen tuojaan, vaan se on Kristuksen kaste, joka on jo tuottanut anteeksisaamisen.

Kristus tahtoo sanoa: ”Minä kastan ja kutsun teitä parannukseen, mutta samalla minä annan teille hengellisen tulenkin, se on Pyhän Hengen, että te eläisitte syntein anteeksisaamisessa, ja jokapäivä puhdistuisitte ja parantuisitte, ja katumuksessa sotisitte ilkeätä lihaanne vastaan, joka henkeä vastustaa.”



Martti Luther





6. VOIKO LAPSI USKOA?

Järki sotii uskoa vastaan.
Lapsikasteen hylkääjät väittävät : ”Miten lapset voivat uskoa”
Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
Jeesus sanoo lapsista:
“Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;”
Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei tule taivaan valtakuntaan. Jos he antavat haudata järkensä, ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten tee sitä autuaaksi, joka jo on lapsi.

Kasteenuusijat sanovat: ‘Mutta lapset eivät usko‘.
Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan.
Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT USKON JA JÄRJEN. Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä järki ON AIVAN USKON VASTAKOHTA.

Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo. Minä arvelen järjen valostavan kuin loan lampussa.
Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsen kaltaiseksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
USKOA SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTTAA SE VASTAAN.

Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä vain vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.

Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.

Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Äläkä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Häntä kuultaisi, ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”
Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther






7.   SYNNIT PESTÄÄN KASTEESSA POIS.

Paavali sanoo 1. Kor. 12:12, että me kaikki olemme yksi ruumis, vaikka kullakin jäsenellä on erilainen tehtävänsä, jolla se palvelee muita. Määräävä merkitys on vain sillä, että meillä on yksi kaste, yksi evankeliumi, yksi usko, ja että olemme yhdenlaisia kristityitä; sillä kaste, evankeliumi ja usko, ne yksin tekevät hengelliseksi ja kristikansaksi.

Kaste ei tarkoita sitä, että synnin upottaminen ja poiskuoleminen saattaisi tässä elämässä olla täydellinen, ennenkuin ihminen kuolee ruumiillisen kuoleman.
Kasteen sakramentti eli tunnusmerkki tapahtuu nopeasti ja yhdellä kertaa, niin kuin silmillämmekin näemme. Mutta tämän merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen jatkuu koko elämämme ajan ja täyttyy vasta kuollessamme. Silloin ihminen vasta oikein uppoaa kasteeseen, ja silloin toteutuu kasteen varsinainen tarkoitusperä. Sen tähden ei tämä elämä ole muuta kuin herkeämätöntä hengellistä kastetta hamaan kuolemaan asti. Jokainen, joka kastetaan, tuomitaan kuolemaan.

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11.
Näin ollen ihminen on täysin puhdas ja viaton kasteen merkin alaisena. Tätä tämä tarkoittaa eikä mitään muuta, sillä hänellä on Jumalan tunnusmerkki, kaste, joka osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet, että hänkin kerran on armossa kuoleva ja viimeisenä päivänä ylösnouseva synnittömänä ja viattomana elääkseen iankaikkisesti. Kasteeseen nähden on siis totta, että hän on viaton ja synnitön. Mutta koska tämä ei vielä ole täyttynyt ja hän yhä elää synnin lihassa, ei hän ole synnitön eikä vielä kaikessa puhdas, vaan vasta alkanut puhdistua ja tulla viattomaksi.

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:16.
Jos joku on langennut syntiin, muistakoon kastettaan, miten JUMALA KASTEESSA ON TEHNYT LIITON HÄNEN KANSSAAN JA ANTANUT ANTEEKSI KAIKKI HÄNEN SYNTINSÄ, sikäli kuin hän itse kuolemaansa asti tahtoo syntiä vastaan taistella.
Tämä totuus ja tämä Jumalan liitto tulee meidän ilomielin ottaa vastaan; siten kaste jälleen astuu voimaan, se alkaa meissä vaikuttaa, sydän tulee jälleen iloiseksi ja luottaa ikuisesti Jumalan armahtavaisuuteen, JOKA KASTEESSA ON MEILLE ILMOITETTU( ja meille jaettu,) eikä omiin saavutuksiinsa ja omaan täyttämistyöhönsä. Ja tästä uskosta on pidettävä kiinni niin lujasti, että vaikka koko luomakunta ja kaikki synnit hyökkäisivät meidän kimppuumme, emme tästä irrottaisi otettamme, vaan muistaisimme, että se, joka sallii itsensä riistettävän irti tästä uskosta, saattaa Jumalan valhettelijaksi, koska Jumala juuri kasteessa on tämän liiton solminut.


Martti Luther



8. KASTE EI OLE MITÄÄN MUUTA KUIN JUMALAN SANA VEDESSÄ,
Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) “vedellä peseminen sanan kautta”, ja kuten Augustinus sanoo: “Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti”

Sanan mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen LUNASTUKSEN piiriin. Seurakunnan tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta, eikä estää heitä pääsemästä lunastuksesta osalliseksi.

Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä “uudestaan luodut” hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä; he eivät anna Jumalalle mitään, vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä.

Sen takia pysyn minä lapsen-uskossani; silloin taidan minä puolustautua järkeä vastaan, kuin kasteenuusijat sanovat: “Kaste on vain vettä, mitä se vaikuttaa voisi? Hengen on se tehtävä.”
Sinä pyhä järki, etkös kuule, mitä on kirjoitettu: “häntä kuulkaa,” joka sanoo: “menkää ja kastakaa kaikkea kansaa; joka uskoo ja kastetaan”
Ei se ole pelkkää vettä, vaan se on kaste, joka tapahtuu pyhän kolminaisuuden nimessä. Varo siis vain, että pidät järjen ohjaksissa etkä seuraa sen kauniita ajatuksia, heitä likaa sen silmille, että se tulee inhoittavaksi. Etkö muista pyhän kolminaisuuden salaisuutta ja Jeesuksen Kristuksen verta, jolla sinä olet puhtaaksi pesty synneistäsi?


Martti Luther




9. KASTE ( sakramentit, eli merkit ) Vanhassa Liitossa.

Mooseksen pääsiäislammas kuvaa ja merkitsee Kristusta; mutta sanat, joilla Mooses puhuu pääsiäislampaasta, opettavat yksinkertaisesti pääsiäislampaasta eikä mistään muusta. Samoin kuvaa tosin ympärileikkaus vanhan Aadamin kuolettamista; mutta ne sanat, joilla Mooses puhuu ympärileikkauksesta, opettavat varsinaisesti ruumiillisesta ympärileikkauksesta. Niin merkitsee myöskin kaste syntien upottamista; mutta sanat kasteesta opettavat yksinkertaisesti veteen upottamisesta.

Jos vanhassa Testamentissa löytyisi kaikki, mitä meidän tulee uskoa, mitä me uutta Testamenttia tarvitsisimme? Mitä tarvitsisi Kristuksen tulla maan päälle meitä opettamaan? Sillä Vanhassa Testamentissa puhutaan tosin Kristuksen tulemisesta, mutta siitä, että hän nyt on tullut ja täyttänyt kaikki, asettanut kasteen, säätänyt syntein anteeksi saamisen, antanut Pyhän Hengen jne., ei löydy siinä kirjaintakaan. Kaikkea tätä täytyy uuden Testamentin selittää.

Sentähden uskon ja tiedän varmaan, että, niinkuin evankeliumi on yksi ja Kristus on yksi, on samaten kastekin yksi. Ja että kaste itsessänsä on jumalallinen järjestys, niinkuin hänen evankeliuminsakin on.
Ja niinkuin evankeliumi ei sentähden ole väärä, että muutamat sitä väärin opettavat tahi käyttävät, tahi eivät usko: niin ei ole kastekaan petollinen eli väärä, jos kohta muutamat ottavat sen vastaan tahi toimittavat sen ilman uskoa, tahi muutoin sitä väärin käyttävät.

Tästä syystä kokonansa hylkään kaikkien opit ketkä uudesti kastavat. Juuri samoin puhun ja tunnustan ehtoollisesta, että siinä suulla syödään ja juodaan leivässä ja viinissä totinen ruumis ja veri, vaikkei pappikaan, joka sen jakaa, taikka ne, jotka sen vastaan ottavat, eivät uskoisi tahi muuten sen väärin käyttäisivät.
Sillä ei se asia (asian oikeellisuus) riipu ihmisen uskosta tahi uskottomuudesta, vaan Jumalan sanasta ja säännöstä. Jollei muutoin ennalta muuteta ja toisin selitetä Jumalan sanaa ja järjestystä, niinkuin nykyiset sakramenttien viholliset tekevät, joilla siinä varmaan on paljasta leipää ja viiniä; sillä ei heillä ole sanaakaan eikä Jumalan säätämää järjestystä, vaan ovat sen oman mielensä mukaan vääntäneet ja kääntäneet.

Martti Luther




10. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi, JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY. (ja silloin siitä on syntynyt sakramentti).
Siinä yhtyvät sekä vesi että sana ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka sen kautta uudesti synnyttää sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa syntisi anteeksi ja tekee sinut autuaaksi.

Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta. “joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ”

Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTI SYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?

Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (joka ei synnyt VEDESTÄ ja HENGESTÄ)

Martti Luther



11. KASTE JA EHTOOLLINEN ei mitätöidy uskon puuttuessa.

Jos olisikin totta, -jota emme kuitenkaan voi hyväksyä- , että pienten lasten kaste olisi hyödytön, kun heillä muka ei ole uskoa, ja minä otaksuisin, ettei pienet lapset ensinkään uskoisi, vaan olisivat ymmärtämättömiä ja Jumalan sanan käsittämiseen kykenemättömiä;
olisiko sentähden kaste väärä?
Jos uskoton on tullut kastetuksi, onko hänen kasteensa senvuoksi mitätön?
Kuinka voisi kastetta enemmän halveksia ja häväistä, kuin jos sanoisi, ettei se kaste ole todellinen ja kelpaavainen, jolla uskottomat kastetaan?

Olisiko mahdollista, että JUMALA PERUSTAISI OMAA TYÖTÄNSÄ MINUUN ja minun kelvottomuuteni tähden kaste, evankeliumi, Herran ehtoollinen ja syntein anteeksisaaminen olisi mitättömiä, ja vieläpä itse Jumalakin taivaassa mitätön?
Ei suinkaan! Jumalan sana ja työt eivät sentähden ole mitättömiä, että se, joka niitä on saanut, ei niistä huoli, niitä halveksii, ei niitä ymmärrä, eikä niitä uskolla käsitä.
Meidän tulee sentähden opettaa näin: Kun Jumala opettaa, käskee, kastaa, niin se on täyttä totta, kohdatkoon se sitten vilpillistä tai vilpitöntä ihmistä.
Kaste ja evankeliumi ovat kuitenkin oikeat, eivät vähene eivätkä enene minun USKONI TAI USKOTTOMUUTENI vuoksi.

Sentähden pitäisi kaikissa suhteissa hyvin eroittaa Jumalan teot persoonista. Persoona on meidän; olkoonpa se minkälainen tahansa, niin ei minun epäuskoni voi tyhjäksi tehdä Jumalan tekoja ja sanaa.
Näin paha perkele maailmassa haaveilee, mutta erota sinä Jumala ihmisistä. Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.

Järki kyllä sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko” Mutta usko sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoittaa hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta”. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther



12. KASTE ON VESI, KRISTUKSEN VERELLÄ SEKOITETTU.

Johannes todistaa kasteveden olevan Kristuksen verellä sekoitetun, 1. Joh. 5:6. ”Hän on se, joka on tullut veden ja VEREN kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan VEDESSÄ JA VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.”
Tosi kyllä on, ettei inhimilliset silmät taida muuta nähdä kuin vettä, mutta sisällisillä ja hengellisillä uskon silmillä, joita Johannes tarkoittaa, taidamme nähdä
ei ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen Kristuksen verta.

Pyhä kaste on meille ansaittu juuri samalla verellä, jonka Kristus aivan meidän tähtemme on vuodattanut, ja jolla hän synnin hinnan maksoi. Juuri saman veren, ansionsa ja voimansa kanssa, on hän KASTEESEEN sulkenut, meidän tätä siinä saadaksemme.
Jotka uskolla KASTEEN omistavat, tulevat totisesti Kristuksen verellä pestyiksi ja synnistä puhdistetuiksi.

Syntien anteeksi saamista emme taida voittaa hyvillä töillämme, vaan Jumalan Pojan kuolemalla ja veren vuodattamisella. Tämänlaista syntien anteeksi saamista, joka kasteeseen suljettu on, tarkoittaa evankelista Johannes, SEKOITTAESSANSA VETTÄ JA VERTA YHTEEN, sillä VEDESSÄ löytyy, mitä VERELLÄ ANSAITTU ON.
Johannes pitää niinmuodoin kastetun ihmisen aivan pestynä ja puhdistettuna Kristuksen verellä, joka on viaton, vanhurskas, pyhä, ja aivan oikea elämän veri. Sentähden on sillä myös senlainen pesuvoima mukanansa, että missä se syntiä ja saastaisuutta tapaa, niin pesee se kaikki puhtaaksi, hävittää ja poistaa silmänräpäyksessä sekä synnin että kuoleman.

Martti luther




13. SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.

Augustinus sanoo:
”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”

Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?

Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minä kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.

Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ.

Martti Luther




14. VESI ja VERI

Evankelista kertoo myös, että veren lisäksi myös VETTÄ vuoti Kristuksen puhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet Kristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys Jumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme vanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme puolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on piintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin himoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme ja rikomme.

Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut VETTÄ, että me joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä ja jokapäiväisistä rikkomuksista. TÄMÄ VESI ON PYHÄ KASTE, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas Jumalan sana.
Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka päivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän toden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä tätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä syntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden alinomainen pesu ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme sekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai saa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä, voittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen hukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä sekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan pesun, että ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen ja virvoituksen, että synneistäpäästön ja vielä rakkaan sanansa, että me niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan. Meidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista ja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan. Vaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme, Jumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme Kristuksen päällemme pukeneet.

Sen tähden veri ja vesi, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä, ovat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme autuus, veressä on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, - vedessä meidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä. (verellä ei kasteta vaan VEDELLÄ. Verta käytettiin VL:n aikana, nyt veri on vuodatettu vain kerran)
Tätä meidän tulee tarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta rakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, meille armonsa antakoon!

Martti Luther



15. OMAVANHURSKAUS.

Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.

Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.

Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.

Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit syyn suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle, mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, jos sitä vastustamme.


Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua “sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.

Martti Luther





16. UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.

” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 3:4-5

Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi ja autuaaksi, ja niin tähän autuuden perustavaan kohtaan ja perintöön ei tarvita mitään muuta kuin Jumalan armon uskominen, että autuaaksi tulemisemme olisi pelkkää armoa, ilman tekoja ja ansioita, että rakkaus Jumalan laupeuteen, sen ylistäminen, kiittäminen ja kunnioittaminen meissä iäti pysyisi puhtaana.

Meillä on Uudessakin Liitossa kaste antautuaksemme sen veden alaisiksi ja uskoaksemme siinä tulevamme puhtaiksi synneistämme ja peöastetuiksi. Samoin me uskomme Kristuksen ruumiin olevan alttarin leivässä, ja samoin me kumarramme ristiinnaulittua ihmistä Herranamme ja Jumalanamme. Kaikki tämä on suunnattomasti meidän järkemme yläpuolella ja sen kanssa ristiriidassa. Näin kaikki Jumalan teot ja sanat ovat auttamattomassa ristiriidassa järjen kanssa, ja järki taas Jumalan kanssa: ne törmäävät vastakkain.

Olihan se perin tyhmä saarna ihmisten kuulla, kun Nooa arkkia rakentaessaan ilmoitti maailman hukkuvan tuhotulvaan; samoin Loot jäi houkaksi puhuessaan Sodoman ja Gomorran lähestyvästä tuhoutumisesta. Houkkia olivat Mooses ja Aaron faraon edessä. Lyhyesti sanoen, Jumalan sanan ja sen saarnaajien täytyy olla houkkia, niinkuin Paavali 1. Kor. 1:18 sanoo. Tällä kaikella Jumala ei pyri mihinkään muuhun kuin nöyryyttämiseen: ihmisen pitää ottaman järkensä vangiksi ja oleman Jumalan totuudelle alamainen. Niinpä annettiin Aabrahamillekin ja hänen jälkeläisillensä tämä houkkamainen ympärileikkaus, että he sen alaisina ollessansa antaisivat Jumalalle kunnian, suostuen siihen, että hän yksin on viisas.


Juutalaiset tunnetaan ympärileikkauksesta; se oli heidän jumalallinen tunnuksensa. Meidän tunnuksinamme ovat KASTE JA KRISTUKSEN RUUMIS.
SIELLÄ NIMITTÄIN MISSÄ KASTE ON, SIELLÄ ON VARMASTI KRISTITYITÄ, olkoot sitten maailmassa missä tahansa; on samantekevää.

Jumala ei milloinkaan ole käyttänyt sitä tapaa, että uudelleen olisi pannut voimaan sellaisen merkin, joka jo on päähänsä päässyt, vaan hän on aina asettanut toisen, uuden, merkin. Niinpä hän lupauksensa täytyttyä ja Kristuksen tultua on antanut Aabrahamin siemenelle toisen, uuden merkin, nimittäin KASTEEN; ja se on ilmeisesti ennen viimeistä päivää asetettu viimeinen merkki, koskapa hän itse on sen itsensä kautta asettanut. Tästä huolimatta pysyy yhä vain sama usko Kristukseen, sama joka oli Aabrahamissa.

KASTE MERKITSEE NYT SAMAA KUIN Y MPÄRILEIKKAUS;
Ympärileikattaessa oli tapana antaa lapselle nimi, niinkuin tässä toteamme tehdyn ja niinkuin Johannes Kastajallekin häntä ympärileikattaessa annettiin nimi.

Näin siinä käy: Aadamista tullut ensimmäinen kuolema on päättyvä, vaihtuen hengelliseksi kuolemaksi, jolla me kuolemme synnille, niin että sielu ei suostu mihinkään syntiin eikä ruumiskaan mitään syntiä tee; näin iankaikkinen elämä on alkanut teissä jo ennen sitä kuolemaa, jonka synti oli meille tuonut. Koska te siis olette vapaat tuosta kauhistavasta, kadottavasta kuolemasta, niin omaksukaa nyt tämä suloinen, pyhä ja autuaallinen kuolema, joka kuolee synnille, niin että varotte syntiä ettekä sitä palvele.
Kristuksen kuoleman on nimittäin vaikutettava teissä, jotka tähän kuolemaan olette kastetut. Se, että juuri tämä kaste vuorostansa tuo muassaan kuoleman, koskapa Kristus itse on sen tähden kuollut ja sen tähden käskenyt kastaa teidät, että teissä oleva synti upotettaisiin !

Kaste on sellainen pesu, jolla meidän syntimme pestään pois, niinkuin me Nikean uskontunnustuksessa lasumme:
»Minä tunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi»; samoin Paavali Room. 6:4 sanoo: »Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan», ja Gal. 3:27: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet».
Ellei kaste meillekin tuo samaa, nimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole muuta pesua parempi.


Martti Luther







17. JEESUKSEN KASTE.

Meidän on siis tietäminen ja uskominen, että Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: »Hänen kasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa; sillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin». Kun hänet kastetaan, saa hän kasteen meidän persoonassamme. Hän kastetaan meidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin hän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois pesty; sanoohan Joh. 1:27: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Niinpä Johannes nimittää kastettansa parannuksen kasteeksi, jolla ne syntiset, jotka tekevät parannuksen ja kastattavat itsensä, tulevat osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja saavat sen.

Sen tähden Johannes estelee, niinkuin evankelista täällä tekstissä sanoo, eikä tahdo kastaa Kristusta; hän sanoo: »Minun», syntisen, »tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni». On kuin Johanneksen tarkoitus olisi sanoa: Minä olen syntinen, ja sen tähden minun tarvitsee saada sinulta kaste, näin tullakseni pestyksi synneistäni; sinä taas olet Jumalan viaton ja tahraton Karitsa, ilman mitään syntiä Pyhästä Hengestä siinnyt etkä siis lainkaan tarvitse syntien anteeksiantamusta, sinun ei siis tarvitse saada kastetta minulta.

Silloinpa Kristus lausuu Johannekselle: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus». On kuin Kristus sanoisi: ”Vaikka minä en olekaan syntinen, minä kuitenkin tuon mukanani koko maailman synnin; minä siis yksin olen syntinen, jopa koko maailman suurin syntinen. Minä en kylläkään omasta puolestani tarvitse syntien anteeksiantamusta; omien syntieni tähden minun ei tarvitse tulla kastetuksi eikä saada syntien anteeksiantamusta, koska minulla ei ole syntiä. Vaan koko maailman syntien tähden —ja koko maailmaan mekin kuulumme, koska mekin olemme maailmasta ja maailman lapsina olemme syntisiä—; Nämä synnit ovat minun kuormanani, niitä minä kannan, ne raskaina painavat minua, ja niiden tähden minun tarvitsee tulla kastetuksi ja saada syntien anteeksiantamus, että minun kastettani sitten kaikkialle maailmaan vihmottaisiin sekä saarnattaisiin, että minä olen kantanut maailman synnin, kastettaessani siitä puhtaaksi pesty ja saanut syntien anteeksiantamuksen. Ken siis nyt minuun uskoo ja minun käskyni mukaisesti kastetaan, hänkin on synneistänsä puhtaaksi pesty, on puhdas, ja hänellä on armollinen Jumala”—.
Kristuksen kaste on siis meidän kasteemme, ja meidän kasteemme on hänen kasteensa. Kun Johannes tämän kuuli, »salli hän sen hänelle».

Minä tahdon olla kastettuna Kristukseen ja Kristuksen kanssa; hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin! Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.

Samaa tarkoittaa Kristus : »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen». Tämä siis on se evankeliumi, jota on käsketty saarnata kaikessa maailmassa; siltä, joka sen omistaa, sen uskoo ja joka kastetaan, ovat kaikki hänen syntinsä poissa, poisotetut ja poispestyt, niinkuin Paavalikin
1.Kor. 6:11 sanoo: »Tuommoisia te olitte, mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä».

Tähän sopii ja tätä selittää taivaista tänne alas kaikuva Isän ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt»; on kuin Isä sanoisi: ”Minulla on tässä Poika, jota minä sydämestäni rakastan ja joka on minun mieleiseni; kaikki se, minkä hän tekee, on minun mieleistäni: minä olen suuresti mielistynyt siihen, että hän syntyy ja kastetaan, kärsii ja kuolee sinun tähtesi; Poika ei voi turmella minun asioitani. Jos sinä omistat hänet ja kuulet häntä, teet sinä minun mielikseni ja olet minulle rakas. Usko häneen, usko, että hän on se Jumalan Karitsa, että hän on ottanut kuormaksensa sinun syntisi, on syntynyt sinun tähtesi, on sinun puolestasi kärsinyt, on syntisi tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Hänet omistaessasi ja häneen uskoessasi olet kaikista synneistäsi vapaa, sillä silloin sinä olet minullekin rakas, ja minä olen mielistynyt sinuun samalla tavalla kuin rakkaaseen Poikaanikin. ”

Mutta se, että minun pitää uskoman Kristuksen syntyneen minun tähteni ja KASTEESSA PESSEEN SYNTINI pois ja minut pyhittäneen, on lihalle liian syvällistä ja vaikeaa.

Kristitty sanoo: ”Minä tiedän varmasti ja totisesti, että asia on näin; Kristus on minun tähteni ja minun hyväkseni syntynyt ja tullut ihmiseksi ja kasteella pessyt minut synneistäni; sen tähden minä pidän kastettani äärettömän kalliina, se kun ei ainoastaan ole minun kasteeni, vaan Kristuksen kaste, ja kun Kristuksen kaste on minun kasteeni. Jos se nyt auttaa Kristusta pesemällä ja täydellisesti puhdistamalla synnistä, auttaa se minuakin ja tekee minutkin puhtaaksi synnistä.”

Kristuksen kasteessa, meidät kun kastetaan Kristukseen, meillä on elinaikainen syntien anteeksiantamus; ja vaikka sinä heikkoudessasi lankeat ja teet syntiä—niinhän valitettavasti tapahtuu usein, varsin raskaasti ja alituisesti—sinä silloin kiireesti ryömit kasteeseesi, jossa kaikki syntisi ovat anteeksiannetut ja pois pestyt, ammennat siitä lohdutusta, nouset jälleen ja uskot, että kasteessa et ole pesty ainoastaan siitä yhdestä synnistä, vaan kaikista synneistä. Samoin kuin nimittäin kastettu Jeesus Kristus ei kuole, vaan elää halki iankaikkisuuden, samoin se syntien anteeksiantamuskin, jonka hän on sinulle ansainnut ja lahjoittanut, on ikuinen. Näin kaste siis on ihana pesu, joka pesee synneistä puhtaaksi; se taas, mitä se ei pese pois, se, mikä vielä meihin jää jäljelle, on anteeksiannettu. Sen siis, mitä kaste ei saa kokonaan meistä peratuksi, syntien anteeksiantamus, joka meille kasteessa annetaan, joka tapauksessa tekee täysin puhtaaksi.

Kompastellessani ja syntiin langetessani on minun käännyttävä takaisin ja ryömittävä RISTIN luo hakemaan ja ottamaan kastepukuni, joka puhtaan valkoisena ylleni puettiin kasteessa, jolloin kaikki syntini, vaikkakaan niitä juuria myöten ei pois pesty, kuitenkin kaikkineen anteeksiannettiin, joten anteeksiantamus kaikesta huolimatta on aivan puhdas, ja siihen minä pitäydyn.

Martti Luther
18. KASTE ON JUMALAN ANTAMA MERKKI.

Jos mikään kaste on varmaa, niin ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.

Aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.-
Kaste ei olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan.
He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät siinä omiksensa.

Hengellisesti katsoen ihminenkin, vaikkapa olisi kristitty, on tässä elämässä saastainen. Hän ei nimittäin vielä, siitä huolimatta, että hänellä on syntien anteeksiantamus ja että hän on Pyhän Hengen pyhittämä, ole vailla syntiä.

Pyhä Henki aivan tarkasti säilyttää koko maailman kristikunnan samanmielisenä siinä, että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan.
Sen tunnusmerkkinä ja uskon vahvistuksena meillä on pyhä KASTE, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synninpäästö; näin siis, MIKÄLI USKOMME, kaikki synnit ovat anteeksiannetut, ja me olemme tämän mukaisesti uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.

Kaikesta huolimatta kaikilla kristityillä on itsessänsä vielä jäljellä paljon saastaisuutta ja epäpuhtautta, ja he tuntevat sitä; he esimerkiksi eivät kuule Jumalan sanaa niin haluisasti, eivät sitä vielä niin vahvasti usko ja tunnusta, eivät niin palavasti rukoile avuksensa Jumalaa eivätkä täytä hänen käskyjänsä kuin heidän pitäisi. Kaiken kaikkiaan: ei ole ketään, jolla ei ole monenlaista raihnaisuutta ja heikkoutta; mutta juuri tämä on saastaisuutta, on syntiä, ja se olisi kadottavaakin, ellei sitä anteeksiannettaisi. Lisäksi me tunnemme tätä kaikkea paljon enemmän ja voimakkaammin kuin itsessämme olevaa hyvyyttä ja puhtautta. Jokapäiväinen vaikea valituksemme näin ollen on se, ettemme voi päästä eroon syntisestä ruumiista, vaan että meidän täytyy sitä kantaen retuutella aina hautaamme asti.

Samantapaisia merkkejä, yhä uusia ja erilaisia, Jumala on antanut eri aikoina aina siihen viimeiseen merkkiin asti, jonka Kristus henkilökohtaisesti antoi, nimittäin kaikkien pakanoiden keskuuteen levitettävän EVANKELIUMIN JA KASTEEN.

Nooalle hän esimerkiksi antoi sen sanan, että tämä oli hengissä pelastuva vedenpaisumuksesta, ja merkiksi laivan eli arkin, jonka tämä rakensi. Uskossansa tähän sanaan ja merkkiin Nooa ja hänen perheensä vanhurskautettiin ja säilyivät.

Sitten hän sai toisen sanan, ja sen merkiksi sateenkaaren. Niin ikään Jumala antoi Aabrahamille SANAN, ja sen merkiksi ympärileikkauksen.
Hänen ympärileikkauksensa OLI SIIS HÄNEN KASTEENSA.

Nooan kasteena oli vedenpaisumus ja arkki.
Toisinpäin nyt KASTE on meidän YMPÄRILEIKKAUKSEMME,
meidän ARKKIMME ja meidän VEDENPAISUMUKSEMME, niinkuin asian Pietari selittääkin (1. Piet. 3:21). Aina vain on JUMALAN SANA JA MERKKI; NIIHIN ON USKOTTAVA, ja niin uskon kautta tultava autuaaksi, pois synnistä ja kuolemasta.

Martti Luther



19. KASTE ON JUMALAN TEKO

Tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa:
KASTE EI OLE MINUN TEKOANI, VAAN JUMALAN.

Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii.
Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: POIKANSA KAUTTA HÄN ON LAHJOITTANUT MINULLE KAIKEN( kasteessa) mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin.

Martti Luther




20. JOS KASTETTA EI VOI SAADA.

Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, KUNHAN VAIN USKOTAAN EVANKELIUMI. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin EPÄUSKON. Sen tähden Herrakin sanoo: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” eikä sano: “Joka ei ole kastettu”, näin vaieten kasteesta.
Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.

Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta.
Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että KRISTUS ITSE HÄNELLE SITEN TODISTAA Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee.— Näin kasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.
Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan», mutta toisessa: »Mutta joka ei usko» jne., kastetta toistamiseen mainitsematta

Lue lisää

Raamatun menevää "uskoa" kun Luther sanoo että:

”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»

Kyllähän jokainen lukutaitoinen Raamatunlukija huomaa Sanasta,että usko Jeesukseen on se, joka ihmisen vanhurskauttaa, eikä mikään sakramenttiusko. Kts esim Room 5:1 niin huomaat itsekin.

jo ohi kirjoitti:

Raamatun menevää "uskoa" kun Luther sanoo että:

”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»

Kyllähän jokainen lukutaitoinen Raamatunlukija huomaa Sanasta,että usko Jeesukseen on se, joka ihmisen vanhurskauttaa, eikä mikään sakramenttiusko. Kts esim Room 5:1 niin huomaat itsekin.

Lue lisää

Ei liha voi vielä uskoa. Tarvitaan uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä kasteessa. Lihasta syntyy liha eli lapsi. Henki tekee lapsenki eläväksi.

Kol.2
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: (8pv.iässä)
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

seuraavassa kirjoitti:

KASTEESTA Lutherin opetuksia.

1. KASTE PERUSTUU HERRAN KRISTUKSEN SANOIHIN;

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Sekä: “Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

KASTE on Jumalan käsky ja asetus. Kaste on Jumalasta lähtöisin.
Voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama. Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua.
Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana. Jumalan sana ja käsky; asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen. Kun kastetaan Jumalan nimeen, KASTETTA EIVÄT SUORITA IHMISET, VAAN JUMALA itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko. Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin perkele käynyt töihin sokaistakseen eräät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme.
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Vesi sinänsä ei olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että JUMALAN SANA JA KÄSKY LIITTYVÄT SIIHEN. KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA KASTEVETEEN, NIIN SILLOIN ON KYSE SAKRAMENTISTA.( eli Jumalan antamasta merkistä)

Kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa, sana ja vesi, erotetaan toisistaan? Kasteveden varsinainen sisältö ON JUMALAN SANA eli KÄSKY JA JUMALAN NIMI.
Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että VETEEN TULEE jotain jalompaa. JUMALA ITSE LUOVUTTAA SIIHEN KUNNIANSA JA PANEE SIIHEN VALTANSA JA VOIMANSA.
Kaikki tämä johtuu SANASTA.


Tässä sanassa on kaikki ja se voi kaiken mitä Jumala on ja voi
Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, (eli merkki) on juuri tästä peräisin. Augustinuskin opettaa näin:
“KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, SYNTYY SAKRAMENTTI”, mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
Sentähden sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori. Niitä on arvioitava sen JUMALAN SANAN perusteella, joka NIIHIN SISÄLTYY.

Sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Näitä kahta, SANAA JA VETTÄ, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan.
JOS näet KASTEESTA OTETAAN POIS SANA, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota käytetään keittiössä.
Mutta jos SANA on siinä MUKANA Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja SEN NIMI ON KRISTUKSEN KASTE.

MIKSI KASTE ON ASETETTU ja mikä on sen TARKOITUS.?
Kysymys on KASTEEN HYÖDYSTÄ, siitä, MITÄ KASTE ANTAA JA SAA AIKAAN?
Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että SE PELASTAA. (sen joka uskoo)
Ihminen kastetaan, niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi.
Pelastuminen taas, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan.
Pelkkä vesi ei voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan SANA ja se, että JUMALAN NIMI ON LÄSNÄ VEDESSÄ.
Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. SE SAA NÄET SANASTA VOIMAN ollen “uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää.

Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin USKO - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.

Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.

Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
Meillä on siis tässä sanat: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.

Martti Luther





2.   “JOKA USKOO JA KASTETAAN, SE PELASTUU.”

Tämä tarkoittaa sitä, että
yksin USKO TEKEE IHMISEN KELVOLLISEKSI ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on HYÖTYÄ.
Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla SANOILLA, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. ILMAN USKOA KASTEESTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana: “joka uskoo” pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle KAIKKI MAHDOLLISET TEOT, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Mikä ei ole USKOA, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
On aivan selvää, etteivät meidän OMAT TEKOMME MITENKÄÄN EDISTÄ PELASTUMISTAMME, mutta KASTE EI OLEKAAN MEIDÄN TEKOMME, VAAN JUMALAN TEKO.
Jumalan teot tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.
Saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. (pelastus siis jaetaan veden kautta, aivan niinkuin Nooakin pelastui veden kautta).
Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, JONKA JUMALA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla otamme vastaan.
Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka SANA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla omistamme. Ilman USKOA ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

Sanomme siis näin:
“Olen kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.”
Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: 1)ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla , 2)lausutaan SANA, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska VESI JA SANA YHDESSÄ ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin (ylösnousseena ja kirkastettuna ruumiina)ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu SANAN tähden, johon se USKOO, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. (Suomessakin suurin osa uskossa olevista ja Pyhän Hengen saaneista on lapsikastettuja).
Tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.

JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
Lyhyesti sanoen: Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska seurakunta säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä: EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.

Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN JUMALAN SANAAN.

Jos vaikka joku tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä VESI ja JUMALAN SANA, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi.( vrt Noita Simon, jonka kastetta ei tarvinnut uusia.) Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean ehtoollisen.

Huomaat siis, etteivät lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite on paikkansapitämätön, olisi kaste silti oikea. KUKAAN EI SAA KASTAA HEITÄ UUDELLEEN. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden HETI toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä.

KUINKA VOISIMME EDES AJATELLA, ETTÄ JUMALAN SANA JA ASETUS TULISIVAT MEIDÄN VÄÄRINKÄYTÖSTEMME TÄHDEN VÄÄRIKSI JA TYHJÄN ARVOISIKSI?
Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan KRISTUKSEN SANAAN LUOTTAEN. Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että HÄN ON KÄSKENYT minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa MINULLE RUUMIINSA JA VERENSÄ. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua.

Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta EMME ME TÄHÄN HÄNEN KASTETTAAN PERUSTA, vaan yksinomaan siihen, että JUMALA ON KÄSKENYT KASTAA.
Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä.
Kasteenuusijat ovat sen vuoksi todella röyhkeitä sorvatessaan seuraavan päätelmän: ”JOS USKO EI OLE OIKEA, NIIN MYÖS KASTEEN ON PAKKO OLLA VÄÄRÄ”
Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin: Jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään. Käännä siis järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: “väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”. Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.

KASTE ON AINA OIKEA ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja SANA eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi(eikä mitätöitäväksi).
Mutta nuo kasteenuusijat ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä, milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen perkele, joka mielellään haluaisi riistää , vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset.

Meidän on siis tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt, että meidät otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn kautta. MUTTA JOS USKOA EI OLE, SE JÄÄ PELKÄSTÄÄN HEDELMÄTTÖMÄKSI MERKIKSI.


Martti Luther



3.   KASTEESSA VANHA IHMINEN SURMATAAN,

ja sen jälkeen nousee YLÖS UUSI IHMINEN. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen.
Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet (=perisyntisyys) Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa.

Kasteessa annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan.
SIKSI KASTE PYSYY AINA VOIMASSA.
Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, MEILLÄ ON KUITENKIN AINA AVOIN TIE SIIHEN TAKAISIN, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. MUTTA VEDELLÄ MEITÄ EI ENÄÄ TARVITSE VALELLA.
Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti.
KATUMUS( parannus ja ns uskoontulo) EI SIIS OLE MITÄÄN MUUTA KUIN PALUUTA TAKAISIN KASTEESEEN, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.(tuhlaajapoika siis palasi takasin kasteeseen).
Kaste on äärettömän suurenmoinen asia. Se tempaa meidät perkeleen kidasta, OMISTAA MEIDÄT JUMALALLE, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen.
Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi.
JOS JOKU LANKEAA SIITÄ POIS, HÄNEN ON PALATTAVA SIIHEN TAKAISIN. (se on parannuksenteko, eikä uudestisyntyminen joka tapahtuu kasteessa).
Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.

Martti Luther








4.”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»
Augustinus lisää tähän: »Sakramentti pesee meidät puhtaiksi, ei siksi, että se toimitetaan vaan siksi, että siihen uskotaan.»


1. Piet 3: 20-21..”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ..”

Pietari opettaa VEDENPAISUMUKSEN KASTEEN ESIKUVAKSI.
Sillä kaste on hengellinen vedenpaisumus niinkuin tämä oli ulkonainen. Ja niinkuin Noa itse kahdeksantena säilyi arkissa, niin tulemme me pelastetuiksi kasteessa.
Nyt hukkuu kasteessa paljon enemmän ihmisiä kuin vedenpaisumisessa; sillä edellinen ulottuu yli koko maailman ja jatkuu edelleen. Samaten kuin silloin hukkui kaikki ihmiset paitsi kahdeksan, jotka vedeltä säilyivät, samaten hukkuu myös kasteessa kaikki mikä on lihasta.
Sillä me kuolemme kasteessa maailmalle, lihalle ja verelle; kuten Paavali sanoo (Room. 6): ”Kaikki jotka ovat Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut; niin olemme me nyt hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

Jos sitten kasteessa valellaan lasta vedellä on se yhtä kuin jos sanoisi: ”Minä surmaan ja tukahutan kaiken mikä on lihaa ja verta”; niin että kun lapsi nostetaan kasteen pesusta on se ilman kaikkea syntiä ja onnettomuutta niin että kasteessa hukkuu kaikki mikä on maailmallista ja lihallista että henki yksin eläisi.
Siis vertaa toisiinsa: vedenpaisumuksessa hukutettiin kaikki ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta; kasteessa hukutetaan kaikki synti ja lihallisuden, jossa ihminen on. Niin on vedenpaisumus kasteen vertauskuva. Siihen viittaa myös 29 Psalmin sanat: Herra istuu vedenpaisumisen päällä, nimittäin tulevan vedenpaisumisen, joka ei lopu ennen maailman loppua.

Koskapa kaste on jumalallinen teko, JONKA HERRA JUMALA ITSE TOIMITTAA, ja jossa Jumaluuden kolme korkeata persoonaa ovat läsnä, niin on meidän pitäminen kaste suuressa arvossa ja sanominen: kaste ei ole mikään ihmiskeksintö, vaan Jumalan määräämä, ei ole se paljas vesi, vaan sillä ja SIINÄ ON JUMALAN SANA, JOKA TEKEE TÄMÄN KASTEEN, sielun pesuksi ja opetuslapsen pesuksi.
Ja me tiedämme vähäisten lapsiemme uskovan; sillä Kristus on heistä selvään sanonut: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Martti Luther



5. JOHANNEKSEN ja KRISTUKSEN KASTEEN ERO.

Johannes ei kasteessaan anna saada syntien anteeksi antamista, hän vain näyttää sen, joka sen antaa.
JOHANNEKSEN KASTEESSA SYNTIEN ANTEEKSI SAAMINEN LUVATAAN, KRISTUKSEN KASTEESSA SE ANNETAAN.
Siksipä ei Johanneksen kaste olekaan enää voimassa. Jos ken sanoisi: Minä kastan sinut Johanneksen kasteella syntien anteeksi saamiseksi, niin se ei olisi oikea kaste; sillä Johanneksen kaste oli vain VALMISTUS syntien anteeksi saamiseen; Johannes käy edellä, Kristus seuraa häntä.
Syntisi annetaan sinulle anteeksi kasteessa Herran Kristuksen läsnäolon kautta.
“Minä kastan sinut Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen”; se on, minä otan sinulta kaikki syntisi ja pesen sinut puhtaaksi niistä tällä hetkellä; minä en Johanneksen tavalla lähetä sinua etemmä; mutta Johanneksen täytyi sanoa: valmistukaa ottamaan Häntä vastaan, joka teille kasteessa antaa Pyhän Hengen, ja tuottaa syntien anteeksi saamisen.

Johanneksen kaste erosi kahdessa suhteessa Kristuksen kasteesta: ensinkin siinä, että hän 1) kehotti jokaista tekemään parannuksen,
2)valmistautumaan Kristuksen tulemiselle; ja vielä siinä, että heidän oli odottaminen syntein anteeksi antamusta, jonka juuri tämä tuleva oli tuova mukanaan.
Johanneksen kaste on siis lupaus tulevasta syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa. (Kristuksen kaste on syntien anteesisaamiseksi,- ”ottakaa kaste syntien anteeksisaamiseksi”)
Niin nyt Herra Kristuskin käyttää tavallaan Johanneksen vesikastetta, mutta lisää siihen tulen, se on; antaa meille Pyhän Hengen, joka lahjoillaan tekee meidät palaviksi.

Niin on nyt kaste yhä olemassa, että me olemme Kristukseen kastetut, ja Hän antaa meille synnit anteeksi, ja kastaa meitä Pyhällä Hengellä ja syntien anteeksisaamisella, niin että meillä sen Karitsan vuoksi, joka kantaa maailman synnit, on syntein anteeksisaaminen.
Mutta kumminkin kastetaan meidät parannukseen vanhan Adamin vuoksi;on meidän tehtävä parannusta, alinomaa kuolettaminen lihaamme, se on. Alati toivominen siihen anteeksisaamiseen, jota meille kasteessa lahjoitetaan.
JOS ME OLEMME KASTETUT JA USKOMME KRISTUKSEEN, NIIN ON MEILLÄ KAIKKI.
Sillä ei meidän kasteemme ole Johanneksen kasteen kaltainen, joka osoitti syntein anteeksisaamisen tuojaan, vaan se on Kristuksen kaste, joka on jo tuottanut anteeksisaamisen.

Kristus tahtoo sanoa: ”Minä kastan ja kutsun teitä parannukseen, mutta samalla minä annan teille hengellisen tulenkin, se on Pyhän Hengen, että te eläisitte syntein anteeksisaamisessa, ja jokapäivä puhdistuisitte ja parantuisitte, ja katumuksessa sotisitte ilkeätä lihaanne vastaan, joka henkeä vastustaa.”



Martti Luther





6. VOIKO LAPSI USKOA?

Järki sotii uskoa vastaan.
Lapsikasteen hylkääjät väittävät : ”Miten lapset voivat uskoa”
Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
Jeesus sanoo lapsista:
“Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;”
Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei tule taivaan valtakuntaan. Jos he antavat haudata järkensä, ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten tee sitä autuaaksi, joka jo on lapsi.

Kasteenuusijat sanovat: ‘Mutta lapset eivät usko‘.
Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan.
Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT USKON JA JÄRJEN. Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä järki ON AIVAN USKON VASTAKOHTA.

Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo. Minä arvelen järjen valostavan kuin loan lampussa.
Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsen kaltaiseksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
USKOA SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTTAA SE VASTAAN.

Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä vain vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.

Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.

Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Äläkä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Häntä kuultaisi, ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”
Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther






7.   SYNNIT PESTÄÄN KASTEESSA POIS.

Paavali sanoo 1. Kor. 12:12, että me kaikki olemme yksi ruumis, vaikka kullakin jäsenellä on erilainen tehtävänsä, jolla se palvelee muita. Määräävä merkitys on vain sillä, että meillä on yksi kaste, yksi evankeliumi, yksi usko, ja että olemme yhdenlaisia kristityitä; sillä kaste, evankeliumi ja usko, ne yksin tekevät hengelliseksi ja kristikansaksi.

Kaste ei tarkoita sitä, että synnin upottaminen ja poiskuoleminen saattaisi tässä elämässä olla täydellinen, ennenkuin ihminen kuolee ruumiillisen kuoleman.
Kasteen sakramentti eli tunnusmerkki tapahtuu nopeasti ja yhdellä kertaa, niin kuin silmillämmekin näemme. Mutta tämän merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen jatkuu koko elämämme ajan ja täyttyy vasta kuollessamme. Silloin ihminen vasta oikein uppoaa kasteeseen, ja silloin toteutuu kasteen varsinainen tarkoitusperä. Sen tähden ei tämä elämä ole muuta kuin herkeämätöntä hengellistä kastetta hamaan kuolemaan asti. Jokainen, joka kastetaan, tuomitaan kuolemaan.

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11.
Näin ollen ihminen on täysin puhdas ja viaton kasteen merkin alaisena. Tätä tämä tarkoittaa eikä mitään muuta, sillä hänellä on Jumalan tunnusmerkki, kaste, joka osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet, että hänkin kerran on armossa kuoleva ja viimeisenä päivänä ylösnouseva synnittömänä ja viattomana elääkseen iankaikkisesti. Kasteeseen nähden on siis totta, että hän on viaton ja synnitön. Mutta koska tämä ei vielä ole täyttynyt ja hän yhä elää synnin lihassa, ei hän ole synnitön eikä vielä kaikessa puhdas, vaan vasta alkanut puhdistua ja tulla viattomaksi.

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:16.
Jos joku on langennut syntiin, muistakoon kastettaan, miten JUMALA KASTEESSA ON TEHNYT LIITON HÄNEN KANSSAAN JA ANTANUT ANTEEKSI KAIKKI HÄNEN SYNTINSÄ, sikäli kuin hän itse kuolemaansa asti tahtoo syntiä vastaan taistella.
Tämä totuus ja tämä Jumalan liitto tulee meidän ilomielin ottaa vastaan; siten kaste jälleen astuu voimaan, se alkaa meissä vaikuttaa, sydän tulee jälleen iloiseksi ja luottaa ikuisesti Jumalan armahtavaisuuteen, JOKA KASTEESSA ON MEILLE ILMOITETTU( ja meille jaettu,) eikä omiin saavutuksiinsa ja omaan täyttämistyöhönsä. Ja tästä uskosta on pidettävä kiinni niin lujasti, että vaikka koko luomakunta ja kaikki synnit hyökkäisivät meidän kimppuumme, emme tästä irrottaisi otettamme, vaan muistaisimme, että se, joka sallii itsensä riistettävän irti tästä uskosta, saattaa Jumalan valhettelijaksi, koska Jumala juuri kasteessa on tämän liiton solminut.


Martti Luther



8. KASTE EI OLE MITÄÄN MUUTA KUIN JUMALAN SANA VEDESSÄ,
Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) “vedellä peseminen sanan kautta”, ja kuten Augustinus sanoo: “Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti”

Sanan mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen LUNASTUKSEN piiriin. Seurakunnan tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta, eikä estää heitä pääsemästä lunastuksesta osalliseksi.

Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä “uudestaan luodut” hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä; he eivät anna Jumalalle mitään, vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä.

Sen takia pysyn minä lapsen-uskossani; silloin taidan minä puolustautua järkeä vastaan, kuin kasteenuusijat sanovat: “Kaste on vain vettä, mitä se vaikuttaa voisi? Hengen on se tehtävä.”
Sinä pyhä järki, etkös kuule, mitä on kirjoitettu: “häntä kuulkaa,” joka sanoo: “menkää ja kastakaa kaikkea kansaa; joka uskoo ja kastetaan”
Ei se ole pelkkää vettä, vaan se on kaste, joka tapahtuu pyhän kolminaisuuden nimessä. Varo siis vain, että pidät järjen ohjaksissa etkä seuraa sen kauniita ajatuksia, heitä likaa sen silmille, että se tulee inhoittavaksi. Etkö muista pyhän kolminaisuuden salaisuutta ja Jeesuksen Kristuksen verta, jolla sinä olet puhtaaksi pesty synneistäsi?


Martti Luther




9. KASTE ( sakramentit, eli merkit ) Vanhassa Liitossa.

Mooseksen pääsiäislammas kuvaa ja merkitsee Kristusta; mutta sanat, joilla Mooses puhuu pääsiäislampaasta, opettavat yksinkertaisesti pääsiäislampaasta eikä mistään muusta. Samoin kuvaa tosin ympärileikkaus vanhan Aadamin kuolettamista; mutta ne sanat, joilla Mooses puhuu ympärileikkauksesta, opettavat varsinaisesti ruumiillisesta ympärileikkauksesta. Niin merkitsee myöskin kaste syntien upottamista; mutta sanat kasteesta opettavat yksinkertaisesti veteen upottamisesta.

Jos vanhassa Testamentissa löytyisi kaikki, mitä meidän tulee uskoa, mitä me uutta Testamenttia tarvitsisimme? Mitä tarvitsisi Kristuksen tulla maan päälle meitä opettamaan? Sillä Vanhassa Testamentissa puhutaan tosin Kristuksen tulemisesta, mutta siitä, että hän nyt on tullut ja täyttänyt kaikki, asettanut kasteen, säätänyt syntein anteeksi saamisen, antanut Pyhän Hengen jne., ei löydy siinä kirjaintakaan. Kaikkea tätä täytyy uuden Testamentin selittää.

Sentähden uskon ja tiedän varmaan, että, niinkuin evankeliumi on yksi ja Kristus on yksi, on samaten kastekin yksi. Ja että kaste itsessänsä on jumalallinen järjestys, niinkuin hänen evankeliuminsakin on.
Ja niinkuin evankeliumi ei sentähden ole väärä, että muutamat sitä väärin opettavat tahi käyttävät, tahi eivät usko: niin ei ole kastekaan petollinen eli väärä, jos kohta muutamat ottavat sen vastaan tahi toimittavat sen ilman uskoa, tahi muutoin sitä väärin käyttävät.

Tästä syystä kokonansa hylkään kaikkien opit ketkä uudesti kastavat. Juuri samoin puhun ja tunnustan ehtoollisesta, että siinä suulla syödään ja juodaan leivässä ja viinissä totinen ruumis ja veri, vaikkei pappikaan, joka sen jakaa, taikka ne, jotka sen vastaan ottavat, eivät uskoisi tahi muuten sen väärin käyttäisivät.
Sillä ei se asia (asian oikeellisuus) riipu ihmisen uskosta tahi uskottomuudesta, vaan Jumalan sanasta ja säännöstä. Jollei muutoin ennalta muuteta ja toisin selitetä Jumalan sanaa ja järjestystä, niinkuin nykyiset sakramenttien viholliset tekevät, joilla siinä varmaan on paljasta leipää ja viiniä; sillä ei heillä ole sanaakaan eikä Jumalan säätämää järjestystä, vaan ovat sen oman mielensä mukaan vääntäneet ja kääntäneet.

Martti Luther




10. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi, JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY. (ja silloin siitä on syntynyt sakramentti).
Siinä yhtyvät sekä vesi että sana ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka sen kautta uudesti synnyttää sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa syntisi anteeksi ja tekee sinut autuaaksi.

Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta. “joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ”

Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTI SYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?

Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (joka ei synnyt VEDESTÄ ja HENGESTÄ)

Martti Luther



11. KASTE JA EHTOOLLINEN ei mitätöidy uskon puuttuessa.

Jos olisikin totta, -jota emme kuitenkaan voi hyväksyä- , että pienten lasten kaste olisi hyödytön, kun heillä muka ei ole uskoa, ja minä otaksuisin, ettei pienet lapset ensinkään uskoisi, vaan olisivat ymmärtämättömiä ja Jumalan sanan käsittämiseen kykenemättömiä;
olisiko sentähden kaste väärä?
Jos uskoton on tullut kastetuksi, onko hänen kasteensa senvuoksi mitätön?
Kuinka voisi kastetta enemmän halveksia ja häväistä, kuin jos sanoisi, ettei se kaste ole todellinen ja kelpaavainen, jolla uskottomat kastetaan?

Olisiko mahdollista, että JUMALA PERUSTAISI OMAA TYÖTÄNSÄ MINUUN ja minun kelvottomuuteni tähden kaste, evankeliumi, Herran ehtoollinen ja syntein anteeksisaaminen olisi mitättömiä, ja vieläpä itse Jumalakin taivaassa mitätön?
Ei suinkaan! Jumalan sana ja työt eivät sentähden ole mitättömiä, että se, joka niitä on saanut, ei niistä huoli, niitä halveksii, ei niitä ymmärrä, eikä niitä uskolla käsitä.
Meidän tulee sentähden opettaa näin: Kun Jumala opettaa, käskee, kastaa, niin se on täyttä totta, kohdatkoon se sitten vilpillistä tai vilpitöntä ihmistä.
Kaste ja evankeliumi ovat kuitenkin oikeat, eivät vähene eivätkä enene minun USKONI TAI USKOTTOMUUTENI vuoksi.

Sentähden pitäisi kaikissa suhteissa hyvin eroittaa Jumalan teot persoonista. Persoona on meidän; olkoonpa se minkälainen tahansa, niin ei minun epäuskoni voi tyhjäksi tehdä Jumalan tekoja ja sanaa.
Näin paha perkele maailmassa haaveilee, mutta erota sinä Jumala ihmisistä. Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.

Järki kyllä sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko” Mutta usko sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoittaa hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta”. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

Martti Luther



12. KASTE ON VESI, KRISTUKSEN VERELLÄ SEKOITETTU.

Johannes todistaa kasteveden olevan Kristuksen verellä sekoitetun, 1. Joh. 5:6. ”Hän on se, joka on tullut veden ja VEREN kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan VEDESSÄ JA VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.”
Tosi kyllä on, ettei inhimilliset silmät taida muuta nähdä kuin vettä, mutta sisällisillä ja hengellisillä uskon silmillä, joita Johannes tarkoittaa, taidamme nähdä
ei ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen Kristuksen verta.

Pyhä kaste on meille ansaittu juuri samalla verellä, jonka Kristus aivan meidän tähtemme on vuodattanut, ja jolla hän synnin hinnan maksoi. Juuri saman veren, ansionsa ja voimansa kanssa, on hän KASTEESEEN sulkenut, meidän tätä siinä saadaksemme.
Jotka uskolla KASTEEN omistavat, tulevat totisesti Kristuksen verellä pestyiksi ja synnistä puhdistetuiksi.

Syntien anteeksi saamista emme taida voittaa hyvillä töillämme, vaan Jumalan Pojan kuolemalla ja veren vuodattamisella. Tämänlaista syntien anteeksi saamista, joka kasteeseen suljettu on, tarkoittaa evankelista Johannes, SEKOITTAESSANSA VETTÄ JA VERTA YHTEEN, sillä VEDESSÄ löytyy, mitä VERELLÄ ANSAITTU ON.
Johannes pitää niinmuodoin kastetun ihmisen aivan pestynä ja puhdistettuna Kristuksen verellä, joka on viaton, vanhurskas, pyhä, ja aivan oikea elämän veri. Sentähden on sillä myös senlainen pesuvoima mukanansa, että missä se syntiä ja saastaisuutta tapaa, niin pesee se kaikki puhtaaksi, hävittää ja poistaa silmänräpäyksessä sekä synnin että kuoleman.

Martti luther




13. SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.

Augustinus sanoo:
”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”

Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?

Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minä kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.

Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ.

Martti Luther




14. VESI ja VERI

Evankelista kertoo myös, että veren lisäksi myös VETTÄ vuoti Kristuksen puhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet Kristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys Jumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme vanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme puolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on piintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin himoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme ja rikomme.

Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut VETTÄ, että me joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä ja jokapäiväisistä rikkomuksista. TÄMÄ VESI ON PYHÄ KASTE, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas Jumalan sana.
Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka päivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän toden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä tätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä syntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden alinomainen pesu ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme sekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai saa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä, voittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen hukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä sekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan pesun, että ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen ja virvoituksen, että synneistäpäästön ja vielä rakkaan sanansa, että me niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan. Meidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista ja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan. Vaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme, Jumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme Kristuksen päällemme pukeneet.

Sen tähden veri ja vesi, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä, ovat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme autuus, veressä on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, - vedessä meidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä. (verellä ei kasteta vaan VEDELLÄ. Verta käytettiin VL:n aikana, nyt veri on vuodatettu vain kerran)
Tätä meidän tulee tarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta rakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, meille armonsa antakoon!

Martti Luther



15. OMAVANHURSKAUS.

Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.

Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.

Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.

Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit syyn suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle, mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, jos sitä vastustamme.


Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua “sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.

Martti Luther





16. UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.

” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 3:4-5

Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi ja autuaaksi, ja niin tähän autuuden perustavaan kohtaan ja perintöön ei tarvita mitään muuta kuin Jumalan armon uskominen, että autuaaksi tulemisemme olisi pelkkää armoa, ilman tekoja ja ansioita, että rakkaus Jumalan laupeuteen, sen ylistäminen, kiittäminen ja kunnioittaminen meissä iäti pysyisi puhtaana.

Meillä on Uudessakin Liitossa kaste antautuaksemme sen veden alaisiksi ja uskoaksemme siinä tulevamme puhtaiksi synneistämme ja peöastetuiksi. Samoin me uskomme Kristuksen ruumiin olevan alttarin leivässä, ja samoin me kumarramme ristiinnaulittua ihmistä Herranamme ja Jumalanamme. Kaikki tämä on suunnattomasti meidän järkemme yläpuolella ja sen kanssa ristiriidassa. Näin kaikki Jumalan teot ja sanat ovat auttamattomassa ristiriidassa järjen kanssa, ja järki taas Jumalan kanssa: ne törmäävät vastakkain.

Olihan se perin tyhmä saarna ihmisten kuulla, kun Nooa arkkia rakentaessaan ilmoitti maailman hukkuvan tuhotulvaan; samoin Loot jäi houkaksi puhuessaan Sodoman ja Gomorran lähestyvästä tuhoutumisesta. Houkkia olivat Mooses ja Aaron faraon edessä. Lyhyesti sanoen, Jumalan sanan ja sen saarnaajien täytyy olla houkkia, niinkuin Paavali 1. Kor. 1:18 sanoo. Tällä kaikella Jumala ei pyri mihinkään muuhun kuin nöyryyttämiseen: ihmisen pitää ottaman järkensä vangiksi ja oleman Jumalan totuudelle alamainen. Niinpä annettiin Aabrahamillekin ja hänen jälkeläisillensä tämä houkkamainen ympärileikkaus, että he sen alaisina ollessansa antaisivat Jumalalle kunnian, suostuen siihen, että hän yksin on viisas.


Juutalaiset tunnetaan ympärileikkauksesta; se oli heidän jumalallinen tunnuksensa. Meidän tunnuksinamme ovat KASTE JA KRISTUKSEN RUUMIS.
SIELLÄ NIMITTÄIN MISSÄ KASTE ON, SIELLÄ ON VARMASTI KRISTITYITÄ, olkoot sitten maailmassa missä tahansa; on samantekevää.

Jumala ei milloinkaan ole käyttänyt sitä tapaa, että uudelleen olisi pannut voimaan sellaisen merkin, joka jo on päähänsä päässyt, vaan hän on aina asettanut toisen, uuden, merkin. Niinpä hän lupauksensa täytyttyä ja Kristuksen tultua on antanut Aabrahamin siemenelle toisen, uuden merkin, nimittäin KASTEEN; ja se on ilmeisesti ennen viimeistä päivää asetettu viimeinen merkki, koskapa hän itse on sen itsensä kautta asettanut. Tästä huolimatta pysyy yhä vain sama usko Kristukseen, sama joka oli Aabrahamissa.

KASTE MERKITSEE NYT SAMAA KUIN Y MPÄRILEIKKAUS;
Ympärileikattaessa oli tapana antaa lapselle nimi, niinkuin tässä toteamme tehdyn ja niinkuin Johannes Kastajallekin häntä ympärileikattaessa annettiin nimi.

Näin siinä käy: Aadamista tullut ensimmäinen kuolema on päättyvä, vaihtuen hengelliseksi kuolemaksi, jolla me kuolemme synnille, niin että sielu ei suostu mihinkään syntiin eikä ruumiskaan mitään syntiä tee; näin iankaikkinen elämä on alkanut teissä jo ennen sitä kuolemaa, jonka synti oli meille tuonut. Koska te siis olette vapaat tuosta kauhistavasta, kadottavasta kuolemasta, niin omaksukaa nyt tämä suloinen, pyhä ja autuaallinen kuolema, joka kuolee synnille, niin että varotte syntiä ettekä sitä palvele.
Kristuksen kuoleman on nimittäin vaikutettava teissä, jotka tähän kuolemaan olette kastetut. Se, että juuri tämä kaste vuorostansa tuo muassaan kuoleman, koskapa Kristus itse on sen tähden kuollut ja sen tähden käskenyt kastaa teidät, että teissä oleva synti upotettaisiin !

Kaste on sellainen pesu, jolla meidän syntimme pestään pois, niinkuin me Nikean uskontunnustuksessa lasumme:
»Minä tunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi»; samoin Paavali Room. 6:4 sanoo: »Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan», ja Gal. 3:27: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet».
Ellei kaste meillekin tuo samaa, nimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole muuta pesua parempi.


Martti Luther







17. JEESUKSEN KASTE.

Meidän on siis tietäminen ja uskominen, että Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: »Hänen kasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa; sillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin». Kun hänet kastetaan, saa hän kasteen meidän persoonassamme. Hän kastetaan meidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin hän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois pesty; sanoohan Joh. 1:27: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Niinpä Johannes nimittää kastettansa parannuksen kasteeksi, jolla ne syntiset, jotka tekevät parannuksen ja kastattavat itsensä, tulevat osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja saavat sen.

Sen tähden Johannes estelee, niinkuin evankelista täällä tekstissä sanoo, eikä tahdo kastaa Kristusta; hän sanoo: »Minun», syntisen, »tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni». On kuin Johanneksen tarkoitus olisi sanoa: Minä olen syntinen, ja sen tähden minun tarvitsee saada sinulta kaste, näin tullakseni pestyksi synneistäni; sinä taas olet Jumalan viaton ja tahraton Karitsa, ilman mitään syntiä Pyhästä Hengestä siinnyt etkä siis lainkaan tarvitse syntien anteeksiantamusta, sinun ei siis tarvitse saada kastetta minulta.

Silloinpa Kristus lausuu Johannekselle: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus». On kuin Kristus sanoisi: ”Vaikka minä en olekaan syntinen, minä kuitenkin tuon mukanani koko maailman synnin; minä siis yksin olen syntinen, jopa koko maailman suurin syntinen. Minä en kylläkään omasta puolestani tarvitse syntien anteeksiantamusta; omien syntieni tähden minun ei tarvitse tulla kastetuksi eikä saada syntien anteeksiantamusta, koska minulla ei ole syntiä. Vaan koko maailman syntien tähden —ja koko maailmaan mekin kuulumme, koska mekin olemme maailmasta ja maailman lapsina olemme syntisiä—; Nämä synnit ovat minun kuormanani, niitä minä kannan, ne raskaina painavat minua, ja niiden tähden minun tarvitsee tulla kastetuksi ja saada syntien anteeksiantamus, että minun kastettani sitten kaikkialle maailmaan vihmottaisiin sekä saarnattaisiin, että minä olen kantanut maailman synnin, kastettaessani siitä puhtaaksi pesty ja saanut syntien anteeksiantamuksen. Ken siis nyt minuun uskoo ja minun käskyni mukaisesti kastetaan, hänkin on synneistänsä puhtaaksi pesty, on puhdas, ja hänellä on armollinen Jumala”—.
Kristuksen kaste on siis meidän kasteemme, ja meidän kasteemme on hänen kasteensa. Kun Johannes tämän kuuli, »salli hän sen hänelle».

Minä tahdon olla kastettuna Kristukseen ja Kristuksen kanssa; hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin! Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.

Samaa tarkoittaa Kristus : »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen». Tämä siis on se evankeliumi, jota on käsketty saarnata kaikessa maailmassa; siltä, joka sen omistaa, sen uskoo ja joka kastetaan, ovat kaikki hänen syntinsä poissa, poisotetut ja poispestyt, niinkuin Paavalikin
1.Kor. 6:11 sanoo: »Tuommoisia te olitte, mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä».

Tähän sopii ja tätä selittää taivaista tänne alas kaikuva Isän ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt»; on kuin Isä sanoisi: ”Minulla on tässä Poika, jota minä sydämestäni rakastan ja joka on minun mieleiseni; kaikki se, minkä hän tekee, on minun mieleistäni: minä olen suuresti mielistynyt siihen, että hän syntyy ja kastetaan, kärsii ja kuolee sinun tähtesi; Poika ei voi turmella minun asioitani. Jos sinä omistat hänet ja kuulet häntä, teet sinä minun mielikseni ja olet minulle rakas. Usko häneen, usko, että hän on se Jumalan Karitsa, että hän on ottanut kuormaksensa sinun syntisi, on syntynyt sinun tähtesi, on sinun puolestasi kärsinyt, on syntisi tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Hänet omistaessasi ja häneen uskoessasi olet kaikista synneistäsi vapaa, sillä silloin sinä olet minullekin rakas, ja minä olen mielistynyt sinuun samalla tavalla kuin rakkaaseen Poikaanikin. ”

Mutta se, että minun pitää uskoman Kristuksen syntyneen minun tähteni ja KASTEESSA PESSEEN SYNTINI pois ja minut pyhittäneen, on lihalle liian syvällistä ja vaikeaa.

Kristitty sanoo: ”Minä tiedän varmasti ja totisesti, että asia on näin; Kristus on minun tähteni ja minun hyväkseni syntynyt ja tullut ihmiseksi ja kasteella pessyt minut synneistäni; sen tähden minä pidän kastettani äärettömän kalliina, se kun ei ainoastaan ole minun kasteeni, vaan Kristuksen kaste, ja kun Kristuksen kaste on minun kasteeni. Jos se nyt auttaa Kristusta pesemällä ja täydellisesti puhdistamalla synnistä, auttaa se minuakin ja tekee minutkin puhtaaksi synnistä.”

Kristuksen kasteessa, meidät kun kastetaan Kristukseen, meillä on elinaikainen syntien anteeksiantamus; ja vaikka sinä heikkoudessasi lankeat ja teet syntiä—niinhän valitettavasti tapahtuu usein, varsin raskaasti ja alituisesti—sinä silloin kiireesti ryömit kasteeseesi, jossa kaikki syntisi ovat anteeksiannetut ja pois pestyt, ammennat siitä lohdutusta, nouset jälleen ja uskot, että kasteessa et ole pesty ainoastaan siitä yhdestä synnistä, vaan kaikista synneistä. Samoin kuin nimittäin kastettu Jeesus Kristus ei kuole, vaan elää halki iankaikkisuuden, samoin se syntien anteeksiantamuskin, jonka hän on sinulle ansainnut ja lahjoittanut, on ikuinen. Näin kaste siis on ihana pesu, joka pesee synneistä puhtaaksi; se taas, mitä se ei pese pois, se, mikä vielä meihin jää jäljelle, on anteeksiannettu. Sen siis, mitä kaste ei saa kokonaan meistä peratuksi, syntien anteeksiantamus, joka meille kasteessa annetaan, joka tapauksessa tekee täysin puhtaaksi.

Kompastellessani ja syntiin langetessani on minun käännyttävä takaisin ja ryömittävä RISTIN luo hakemaan ja ottamaan kastepukuni, joka puhtaan valkoisena ylleni puettiin kasteessa, jolloin kaikki syntini, vaikkakaan niitä juuria myöten ei pois pesty, kuitenkin kaikkineen anteeksiannettiin, joten anteeksiantamus kaikesta huolimatta on aivan puhdas, ja siihen minä pitäydyn.

Martti Luther
18. KASTE ON JUMALAN ANTAMA MERKKI.

Jos mikään kaste on varmaa, niin ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.

Aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.-
Kaste ei olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan.
He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät siinä omiksensa.

Hengellisesti katsoen ihminenkin, vaikkapa olisi kristitty, on tässä elämässä saastainen. Hän ei nimittäin vielä, siitä huolimatta, että hänellä on syntien anteeksiantamus ja että hän on Pyhän Hengen pyhittämä, ole vailla syntiä.

Pyhä Henki aivan tarkasti säilyttää koko maailman kristikunnan samanmielisenä siinä, että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan.
Sen tunnusmerkkinä ja uskon vahvistuksena meillä on pyhä KASTE, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synninpäästö; näin siis, MIKÄLI USKOMME, kaikki synnit ovat anteeksiannetut, ja me olemme tämän mukaisesti uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.

Kaikesta huolimatta kaikilla kristityillä on itsessänsä vielä jäljellä paljon saastaisuutta ja epäpuhtautta, ja he tuntevat sitä; he esimerkiksi eivät kuule Jumalan sanaa niin haluisasti, eivät sitä vielä niin vahvasti usko ja tunnusta, eivät niin palavasti rukoile avuksensa Jumalaa eivätkä täytä hänen käskyjänsä kuin heidän pitäisi. Kaiken kaikkiaan: ei ole ketään, jolla ei ole monenlaista raihnaisuutta ja heikkoutta; mutta juuri tämä on saastaisuutta, on syntiä, ja se olisi kadottavaakin, ellei sitä anteeksiannettaisi. Lisäksi me tunnemme tätä kaikkea paljon enemmän ja voimakkaammin kuin itsessämme olevaa hyvyyttä ja puhtautta. Jokapäiväinen vaikea valituksemme näin ollen on se, ettemme voi päästä eroon syntisestä ruumiista, vaan että meidän täytyy sitä kantaen retuutella aina hautaamme asti.

Samantapaisia merkkejä, yhä uusia ja erilaisia, Jumala on antanut eri aikoina aina siihen viimeiseen merkkiin asti, jonka Kristus henkilökohtaisesti antoi, nimittäin kaikkien pakanoiden keskuuteen levitettävän EVANKELIUMIN JA KASTEEN.

Nooalle hän esimerkiksi antoi sen sanan, että tämä oli hengissä pelastuva vedenpaisumuksesta, ja merkiksi laivan eli arkin, jonka tämä rakensi. Uskossansa tähän sanaan ja merkkiin Nooa ja hänen perheensä vanhurskautettiin ja säilyivät.

Sitten hän sai toisen sanan, ja sen merkiksi sateenkaaren. Niin ikään Jumala antoi Aabrahamille SANAN, ja sen merkiksi ympärileikkauksen.
Hänen ympärileikkauksensa OLI SIIS HÄNEN KASTEENSA.

Nooan kasteena oli vedenpaisumus ja arkki.
Toisinpäin nyt KASTE on meidän YMPÄRILEIKKAUKSEMME,
meidän ARKKIMME ja meidän VEDENPAISUMUKSEMME, niinkuin asian Pietari selittääkin (1. Piet. 3:21). Aina vain on JUMALAN SANA JA MERKKI; NIIHIN ON USKOTTAVA, ja niin uskon kautta tultava autuaaksi, pois synnistä ja kuolemasta.

Martti Luther



19. KASTE ON JUMALAN TEKO

Tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa:
KASTE EI OLE MINUN TEKOANI, VAAN JUMALAN.

Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii.
Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: POIKANSA KAUTTA HÄN ON LAHJOITTANUT MINULLE KAIKEN( kasteessa) mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin.

Martti Luther




20. JOS KASTETTA EI VOI SAADA.

Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, KUNHAN VAIN USKOTAAN EVANKELIUMI. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin EPÄUSKON. Sen tähden Herrakin sanoo: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” eikä sano: “Joka ei ole kastettu”, näin vaieten kasteesta.
Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.

Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta.
Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että KRISTUS ITSE HÄNELLE SITEN TODISTAA Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee.— Näin kasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.
Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan», mutta toisessa: »Mutta joka ei usko» jne., kastetta toistamiseen mainitsematta

Lue lisää

Matt.28:19 On ilmeinen roomalaiskatolisenkirkon VÄÄRENNÖS, niin kuin Jumalan Lakiinkin he ovat tehneet muutoksia, ovat; Oikea Sapatin seitsemänneltä päivältä hyljänneet/muuttaneet ja asettaneet sunnuntain sen tilalle, ovat hyljänneet Toisen Käskyn pois Kymmenen Käskyn LAISTA jne...!

Katso lisää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015029681

eepu* kirjoitti:

Matt.28:19 On ilmeinen roomalaiskatolisenkirkon VÄÄRENNÖS, niin kuin Jumalan Lakiinkin he ovat tehneet muutoksia, ovat; Oikea Sapatin seitsemänneltä päivältä hyljänneet/muuttaneet ja asettaneet sunnuntain sen tilalle, ovat hyljänneet Toisen Käskyn pois Kymmenen Käskyn LAISTA jne...!

Katso lisää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015029681

Lue lisää

Martti Luther painotti kastettavan omakohtaista USKOA ja kirjoitti:
"kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan USKO; ilman OMAKOHTAISTA USKOA EI OLE KETÄÄN KASTETTAVA.
Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa USKOA.
Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja TODISTAA (RAAMATULLA), (ja) että pienet lapset ITSE USKOVAT ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon ÄLKÖÖN KASTETTAKO LAPSIA OLLENKAAN, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”!

Katso lisää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015028411#22000000015028411

Noin voi kastetta ymmärtää vain Totuuden Hengen saanut Kristuksen oma.
Siunausta!

Vastuutonta opetusta, mutta näytää saavan ainakin itseltään kehut.

tätä itse paremmin sanoa!
Siunausta

väität:"Kaste tarkoittaa Vapahtajan sovintotekoa koko ihmiskunnan puolesta"
"Kristuksen Kaste! Täydellisen kuuliaisuuden Kaste. Hänen tekonsa edestämme!"


Raamatussa ei "Jeesuksen lunastustyötä ristillä" kutsuta kasteeksi, silloin Johannes kastaja olisi ollut Jordaninlla lunastuksen suorittaja, kun hän astui Jeesuksen kanssa veteen ja kastoi Jeesuksen???
Matt. 3:13-17

väität:
"LAHJA, joka on Kristuksen alkama ja täyttämä, eikä siinä ole mitään roolia ihmisen luonnollisen ymmärryksen karttumisella."

EI SAA YRITTÄÄ SEKOITTA LUNASTUSTA JA KASTETTA TOISIINSA!

Kun Raamattu puhuu lahjasta, niin ei puhuta kasteesta vaan uskoon tulemisesta, pelastuksesta.

Ef.2:1-9 "Ja Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,...joiden joukossa mekin kaikki ennnen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja.... (eivät olleet vauvoja) Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta (ei siis kasteen) ettei kukaan kerskaisi."


Tietysti monille "hengellistetyt vauvakasteen" selitykset riittää, koska he ovat opetuksesta osattomia eivätkä peurta oppejaan yksin Raamattuun (eikä terveeseen Raamatun tulkintaan), ja etsivät itselleen omia "opettajia omaan korvasyhyynsä" 2.Tim. 4:2-4

Grown up kirjoitti:

tätä itse paremmin sanoa!
Siunausta

Taitoa ja kylmäverisyyttä vaatii valehdella ohi Raamatun!